Yritys on ainakin kova

Kyllä, olen ryhdistäytynyt treenaamisen suhteen... jo ainakin kaksi päivää. Eilen tein Leon kanssa olkkarissa askelsiirtymiä ja kääntymisiä. Ja vielä sen esinetreenin. Niin ja lenkillä vähän kaukokäskyjä ja hyppyä.

Tänään lenkillä käskin Leksaa maahan eri matkoilta. Tai oikeastaan teen sitä melkein joka lenkillä, jos vaan pidän Leksaa vapaana. Ja sitten vielä omassa pihassa tunnistusnoutoa. Ja vieläpä niin, että joku muu oli kopeloinut muut kapulat alle tuntia aikaisemmin (koirahieroja joutui hieromisen lisäksi vielä senkin tekemään...). Leo haisteli hyvin ja etsi oman kapulan, jos se oli kapularykelmän laitamilla. Mutta heti, kun kapulan laittoi keskelle, niin kärsivällisyys loppui. Leon pitäisi ilmeisesti omasta mielestään löytää se kapula noin kolmen sekunnin sisällä. Ja jos se oikea ei ole sattunut nenän eteen siihen menessä, niin täytyy ottaa nopeasti vaan joku. Kyllä se oikeakin sieltä löytyi, kun ensimmäisen (väärän) tuomisesta sanoin "höpöhöpö". Mutta heti kun Leo on vähänkin epävarma, se pureskelee kapuloita. Tein lopuksi vielä yhden helpomman toiston, eli se oma kapula oli rykelmän reunassa. Huomenna voisin vaikka kokeilla ihan jo sitä, että laitan kapulat riviin. Katotaan, kestääkö mun päänuppi ;)

Lenkeillä olen huomannut, että meillä ei ole Leon kanssa minkään valtakunnan kontaktia, kun Leo on remmissä. Vapaanaollessa se on kyllä kuulolla, mutta remmissä ei sitten yhtään. Olen nyt muutaman päivän kokeillut pyytää katsekontaktia aina välillä ja eri tavalla kun ennen. Ja kehunut siitä. Tänään olin huomaavinani, että jotain edistystä on ehkä tapahtunut. Ehkä jos saan (taas kerran) pidettyä oman mielentilani oikeana ja jatkan tällaista lenkkeilyä, niin Leon mielestä ehkä minua kannattaa kuunnella remmissä ollessakin. Koska kun asiaa vähän mietin, niin enhän minä ole mitenkän kovin mukava tyyppi remmilenkillä. Lähinnä murahtelen ja kiellän vetämästä. Välillä komennan taakse kävelemään ja silloin saatan vahingossa ehkä vähän kehua. Muuten olen itse lähinnä passiivinen tai huonotuulinen. Että jotta näin taas kerran oivallus on syntynyt.

"Vihdoinkin!"

Voi pientä Vimpulaa...

Koiraset hierottiin jo tuossa ennen joulua ja Viivi-parka oli tosiaan ihan jumissa. Yleensä se ystävällismielisen tervehtimisen jälkeen asettuu hierojan eteen makaamaan mielellään. Hierottaessa se pääasiassa tuhisee tyytyväisenä, mutta ei tällä kertaa. Heti aluksi se ilmoitti, että ei haluaisi asettua makuulle käsiteltäväksi. Viivillähän on sellainen tapa, että jos joku asia ei häntä miellytä, hän kertoo sen murisemalla. Kuitenkin se tekee pyydetyt (tai siis käsketyt) asiat, vaikka muriseekin samalla. Siihen se sitten aseteltiin, muriseva mummokoira, ja hieronta aloitettiin.

Ja koko koira oli jumissa ja kipeä. En nyt muista, oliko siinä mitään kohtaa, joka ei olisi ollut jumissa. Niskasta hännäntyveen sekä etu- ja takajalat olivat enemmän ja vähemmän jankkelissa. Etujaloilla oli kai yksi suunta, mihin niitä sai venyttää ilman vastalauseita, mutta suunnilleen kaikki muut suunnat aiheuttivat vastustelua. Olin huomannut itsekin jo saman, koska venyttelen Viiviä monta kertaa viikossa nykyään. Hierojan kanssa siinä keskusteltiin, että tällainen jumitus ei ole kyllä normaalia terveellä koiralla, vaikka ikääkin jo on. Ja kyllähän Viivistä on huomannut jo monta viikkoa, että kaikki ei ole ok. Se on huonolla tuulella, eikä oikein tykkää, kun kosketaan. Leolle se kiukuttelee myös. Toki Leksa on sellainen hösöttäjä, että se törmäilee Viiviin sekä sisällä että ulkona vähän väliä. Varmaankin sen vuoksi Viivi muistuttelee olemassaolostaan. Se yrittää pitää Leon kauempana itsestään ja vältellä törmäyksiä.

Ostan nyt sitten Viiville uusia lisäravinteita glukosamiinin lisäksi. Ostoslistalle laitoin hierojan suosituksesta magnesiumsitraattia ja B-vitamiinia. Lisäksi otin yhteyttä eläinlääkäriin monen kuukauden meinaamisen sijaan. Nyt on sitten aika selkäkuvaukseen. Voi olla, että kuvataan jotain muutakin. Katsotaan, mitä lääkäri sanoo. Toivottavasti mitään kovin vakavaa ei selviä. Kipulääkkeet haluan tuolle joka tapauksessa, selvisi mitä selvisi. Vähän kyllä jänskättää...

Erilaisia esineitä

Leksa sai treenata tänään omassa pihassa pienien ja erilaista materiaalia olevien esineiden etsintää. Laitoin viisi esinettä arviolta n. 20 neliön alueelle (koska: pieni piha).

Viimeinen esine tuotti Leksalle päänvaivaa. Se haisi, mutta mitään ei näkynyt. Samaan aikaan myös naapurin ranskanbulldoggi, Alpo noin 3 kk, tuli omaan pihaansa verkkoaidan taakse iltapissalle. Siinä se isotteli, niin Leksan oli pakko käydä lähellä nostamassa jalkaansa suurieleisesti. Kun Leo oli saanut todistettua maskuliinisuutensa, näkymättömän esineen etsintä saattoi jatkua. Lopulta Leksa ymmärsi etsiä riittävän tarkasti ja läpinäkyvä muoviklipsukin löytyi.

Kiva treeni: helppo ja nopea toteuttaa, mutta kuitenkin mielikuvitusta käyttämällä tästä voi saada koiralle vaikeankin. Ehkä seuraavaksi annan esineiden muhia lumessa vähän pidempään :)

Rauhallista joulua

Hälytreenailua ja vähän muutakin

Olin Leksan kanssa meidän Suupohjan treeniryhmän hälytysharjoituksessa tuossa muutama viikko sitten. Meidän etsittäväksi jäi isohko teollisuusrakennus pihapiireineen. Samassa pihapiirissä oli myös asuintalo ulkorakennuksineen. Kun tuli miedän vuoro etsiä, "hukassa" oli vielä kaksi 12-vuotiasta tyttöä.

Aloitimme asuinrakennuksesta ja sen ulkorakennuksista. Yhteen ulkorakennukseen pääsi sisälle ja Leo jo pujahti ovesta. Näin kuitenkin ovenraosta, että tilassa oli lasipulloja. Pysäytin Leon ja pyysin sen ulos odottamaan, kun kävin itse tarkistamassa sisätiloja. Kaikki pullot olivat ehjiä, joten päästin Leon takaisin sisälle. Mitään reaktioita ei näkynyt, joten tarkastin Leksan tassut ja jatkoimme matkaa. Leksalla oli taas vauhtia ja intoa niin, että jouduin kutsumaan sitä takaisin monta kertaa, vaikka menin sen perässäkin puolijuoksua. Aina välillä se ehti kuitenkin johonkin nurkan taakse tai tässä tapauksessa jo seuraavankin rakennuksen taakse, joten ei siinä paljon reaktioita näe. Asuinrakennusten ympäriltä emme kuitenkaan löytäneet mitään, joten lähdimme kiertämään sitä teollisuusrakennusta. Parilla ovella Leo kävi haistelemassa ja pyysi merkkaamaan ne karttaan. Talon nurkalta Leo löysi pipon, jonka se otti suuhun. Näin Leon kantavan pipoa ja pyysi tuomaan sen minulle. Ja palkaksi Leksa sai leikkiä vinkupallosukallaan. Jatkoimme matkaa ja näytti siltä, että Leo löysi jonkun jäljen. Päästin sen vähän liian pitkälle jälkeä pitkin, koska en saanut pysäytettyä Leksaa, kun se paahtoi jo hyvän matkaa meidän etsintäalueen ulkopuolella. Piti sitten käskeä sitä jo aika rumasti tulemaan takaisin ja pian pimeällä pellolla näkyi lähestyvä valo. Tiedä sitten, millä jäljellä se oli. Jälkeenpäin treenin suunnittelijat eivät ainakaan myöntäneet tehneensä jälkeä sinne suuntaan. Kun Leo oli tullut takaisin, jatkoimme teollisuusalueen pihapiirin läpikäymistä. Kohta Leo jäi haistelemaan yhtä pressua. Kerkesin sanoa, että ihmistä pressun alla ei ole, mutta jotain siellä on. Ja tadaa, Leo toi minulle nahkahanskan. Taasen palkaksi leikkimistä ja matka jatkui. Rakennuksen ulkopuolelta ei löytyny mitään muuta kiinnostavaa, joten menimme rakennukseen sisälle. Meille oli määrätty se ovi, mistä sisälle mennään. Leo lähti heti tohottamaan ja sain heti ovella ohjata sitä aika voimakkaasti oikeaan suuntaan. Ajattelin katsoa tilat järjestelmällisesti, mutta Leo ehti kyllä katsoa jotkut paikat kahteen kertaan, kun se ehtii niin joka paikkaan. Noh, ainakan tuli katsottua kaikki. Pukuhuoneesta Leo toi minulle miehen turvakengän. Sillä taisi vähän jäädä tuo esinejuttu päälle sieltä ulkoa... Toisesta isommasta tilasta sain tuomiseksi työhanskan ja vielä lentopallonkin. Sen pallon kanssa Leo oli ihan tohkeissaan, kun se ei oikein mahtunut kunnolla suuhun. Oli niin tosi kivaa, kun oli vähän haastetta :) Kävimme läpi rakennusta enemmän ja vähemmän järjestelmällisesti, eikä Leo reagoinut oikein mihinkään kovin voimakkaasti. Kun rakennuksesta oli käymättä about neljäsosa, pysäytin Leon ja juotin sen. Siinä vaiheessa oli etsitty kuitenkin jo noin kolme varttia, eikä Leo ollut suostunut juomaan mitään sitä ennen. Rakennuksessa oli myös paljon puupölyä, joten nenän kasteleminen oli jo paikallaan. Leo suostui tässä vaiheessa jo juomaan.

Sitten liukuovi auki viimeiseen tilaan ja näin heti, että Leon olemus muuttui. Sanoin suunnistajille, että nyt jäädään vähän kauemmas koirasta, että se saa työrauhan, eikä mennä järjestyksessä, koska koira on selvästi haistanut jotain. Leo lähtikin melko suoraan hallin nurkkaan ja aloitti ilmaisun. Konttasin itse perässä kaikenmaailman sahojen ja höylälaitteiden alta koiran luo. Otin koiran haltuun ja toinen suunnistajani haastatteli löydetyt. Toinen soitti johtoon. Leo ilmaisi hienosti kaksi 12-vuotiasta tyttöä, jee! Kysyin harjoituksen päätyttyä tytöiltä, että miten Leo käyttäytyi heidät löydettyään. Oli käynyt kuulemma kuonolla vähän tökkäämässä tai haistamassa toista tytöistä ja aloitti sitten haukkumisen.

On se tuo Leksa-poika vaan aika hieno koira. Edelleen se tekee välillä töitä vähän liian kaukana, mutta yleensä alkuhöyryämisen jälkeen vauhti vähän tasaantuu. Olen oppinut luottamaan Leoon jo vähän paremmin, mutta voisihan siihen vielä enemmänkin luottaa. Koiran lukeminen on Leon kanssa vähän hankalaa, koska se toisaan tekee ajoittain töitä vähän turhan kaukana minusta. Mutta nyt kun oltiin vähän pienemmässä tilassa ja näin Leon suurimman osan ajasta, niin kyllähän siitäkin reaktiot näkee aika selvästi. Ja ei se kovin kauas lähde, ellei sillä ole sitten hajua jostain. Ja ei lähtisi sittenkään, jos olisin itse vähän nopeampi käskyjeni kanssa. Leo kyllä tekee, mitä pyydetään, kunhan osataan pyytää oikein. Kiitos treenien järjestäjille joka tapauksessa! Harjoitus oli hyvin suunniteltu ja kivasti oli hankittu harjoituslupa vähän erilaiseen paikkaan. Oli myös kiva nähdä niitä vähän harvemmin tavattavia treenikavereita. Pitäisi vaan vielä enemmän vierailla toisten treeneissä puolin ja toisin. Voisin vaikka näin alkuun ryhdistäytyä itse sen asian kanssa.

Viimeviikolla oli sitten oman ryhmän hälytreenit ja siellä saimme Leon kanssa etsittäväksi metsäalueen. Alue osoittautui osittain aika haasteelliseksi, koska eteenpäin piti mennä "uimaliikkeitä" tehden. Eli tiheää ryteikköä. Leo reagoi aika alussa jo johonkin, mutta päättelin, että se on jotain muuta kuin ihminen. Pyysin Leon pois. Seuravalla alueen halkaisulla se sitten selvisi, että mitä Leo haistoi: Supiloukku, jossa oli houkuttimena linnunraatoja. Leo oli niistä kiinnostunut, mutta siinä kaikki. Ilmoitin Leksalle, että matka jatkuu, koska emme ole etsimässä linnunraatoja. Noin puolessavälissä aluetta Leo löysi jäljen. Kytkin Leksan liinaan ja lähdimme jäljestämään. Aika pian jäljestys alkoi näyttämään joltain vähä muuta kuin jäljestämiseltä. Annoin Leolle kuitenkin aikaa etsiä jälkeä uudelleen ja ajoittain se tunui löytyvänkin. Mietin siinä mielessäni, että taitaa olla turhaa jatkaa tätä jäljestystä, koska alun jälkeen Leo vaikutti siltä, että joko se ei ollut enää jäljellä lainkaan tai jälki ei ollut sittenkään ihmisen jälki. Tai joku muu asia siinä mätti. Myös naapurialuen koirakko oli pongannut jonkun jäljen meidän yhteiseltä rajalta ja lähtenyt ajamaan todennäköisesti samaa jälkeä meidän suuntaan. Jompi kumpi koirsta meni siis jälkeä hyvin todennäköisesti väärään suuntaan. Kun pääsimme alueemme rajalle, totesin, että jätetään jäljestys siihen. Todennäköisesti Leo oli mennyt takajälkeä ne pätkät, mitä se oli jäljestäny. Ehkä se epävarmus jäljellä johtui siitä. Olimme jatkamassa oman alueemme läpikäymistä, kun tuli ilmoitus, että kaikki "kadonneet" on löydetty ja voimme palata johtopaikalle. Purussa kävi ilmi, että meidän alueella ei ollut mitään löydettävää. Joku jälki siellä ilmeisesti oli, mutta se ei ollut harjoituksen järjestäjien tekemä. Sen verran luotan kyllä omaan sekä viereisen alueen koiran, että ihan varmasti alueemme läpi meni jälki. Mutta ehkä Leo tosiaan (jälleen kerran) ajoi jälkeä väärään suuntaan. Osasin nyt kuitenkin edes omilla aivoilla ajatella ja huomata, että joku siinä jäljestyksessä mättää.

Hälytreenien lisäksi olen jatkanut viikkotreeneissä Leon kanssa ilmaisuharjoituksia. Ihan täydelliseen ilmaisuun emme ole päässeet, mutta on se parantunut. Perusilmaisutreenien lisäksi otimme yhdellä kerralla käveleviä maalimiehiä ja pienen empimisen jälkeen Leo haukkui nekin aika hyvin. Näitä pitäisi muistaa vaan treenata riittävän usein.

Viivi-Vinkunen on viettänut oloneuvoksen arkea. Se lenkkeilee ja saa välillä etsiä piilotettuja nameja tai leluja. Silloin tällöin treenailemme Rallytokojuttuja, mutta vähemmälle se on jäänyt. Toinen vähemmälle jäänyt juttu on Leon tokotreenaaminen. Perjantain harjoituksissa sain jälleen huomata, että ei nekään hommat taida itsekseen pysyä kuosissa. Läksyksi sain tehdä Leon kanssa käännöksiä ja askelsiirtymiä. Ehkäpä niitä saisi aikaiseksikin, kun niitä voi tehdä vaikka omassa olohuoneessa... Jos vaikka tässä joulutauolla, kun kaikki muut treenit ovat lomalla. Sitähän voisi vaikka tuon Vinkulaisen kanssakin treenata juttuja samalla.

Joululahjaksi koirat saavat hierontaa. Viivi tuntuu olevan taas ihan jankkelissa, eikä tuo Leonkaan ravi näytä ihan tasaiselta. Ja koska molemmilla kavereilla tuota virtaa riittää edelleen, niin kyllähän ne tuolla ulkona liukastelevat aika tavalla. Ja lamintaatilla samoin. Ja kumpikin on tehnyt hihnassa melkoisia kuvioita, kun tuli lunta. Se on sellainen asia, joka aiheuttaa aina riemukkaita hypähdyksiä ja syöksyjä... taluttajan käden ja koiran selän iloksi ;)

Imuriarvostelu

Vanha imurini kärähti tuossa reilu kuukausi takaperin ja ostin uuden imurin. Useiden koiraihmisten suosituksesta päädyin Dysoniin. Niinkin paljon tunteita tämä ostos on nyt viimeisen kuukauden aikana herätänyt, että ajattelin kirjoittaa sitä ihan oman juttunsa tänne blogiin.

Hyvinä puolina pidän sitä, että siinä tosiaan tunuu olevan aika hyvä imuteho. Säiliö on myöskin helppo ja nopea tyhjätä. Ja sen säiliön läpi näkee tosi hauskasti, kun Leon karvat pyörvät säiliön sisällä...

Sitten niihin miinuksin. Aloiteaan vaikka ihan laitteen liikkuvuudesta. Se ei rullaa kevyesti edes paljaalla laminaatilla matoista puhumattakaan. Ehkä imurin alla olevaan minimaalisen pieneen renkaaseen on tarttunut niin paljon koirankarvoja jo kuukauden käytön jälkeen? Tai sitten se ei rullannut alunperinkään. Ilmeisesti niistä isoista renkaista johtuu, että tuo laitos ei myöskään pyörähdä mitenkään kovin ketterästi, vaan laittaa hanttiin viimeiseen asti ja yrittää lopuksi kaatua kyljelleen.

Pikkupikku rengas

Iso rengas

Sitten voisin kertoa suuttimesta. Tuo iso, painava ja kömpelö monilokeroinen muovihärpäke. En ole vielä keksinyt, miten sen saa jalalla painamalla vaihdettua mattoasetukselta takaisin lattia-asetukselle. Pari kertaa olen vahingossa onnistunut, mutta yleensä vaihdan sen käsin. On siinä kyllä painike asiaa varten, mutta kun siitä painaa, suutin imaiseen mattoon/lattiaan kiinni. Tai sitten en vaan osaa. Lisäksi suuttimessa on kaikenlaisia koloja ja lokeroita, joita imuroin aina lopuksi puhtaaksi. Se täytyy sanoa, että suutin kyllä jättää aika puhdasta jälkeä taakseen. Niissä paikoissa, mihin se mahtuu.

Päällä on oikein kunnon säiliöt karvoille...

...ja alapuolella renkaiden välissä ihme lokerikko karvoja keräämään.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, tämän imurin letku. Se on lyhyt ja varmaankin tuosta kinnityskohdsta johtuu, että imuri on niin kömpelö. Eniten minua ärsyttää kuitenkin tuo kahva. Miksi. Siihen. On. Laitettu. Kahva? Että putkea ei vaan pidettäisi kiinni väärästä kohdasta?

Lyhyt letku, kiinnityskohta ja kahva

Imuroidessa täytyy aina välillä ottaa suutin irti ja imuroida pelkällä putkella, koska varsinkaan tämän imurin suuttimen kanssa ei mahdu joka paikkaan. Jos irrottaa putken heti siitä kahvan jälkeen (niin kuin nyt imureiden kanssa ainakin minä yleensä teen), niin putki ei mahdu mihinkään. Sen kahvan takia.

The Kahva

Sitten ne imurin muut suuttimet. Imurin mukana tuli näppärä teline, jolla suuttimet kiinnitetään imurn putkeen nätisti. On muuten kätevää, että siinä kömpelössä ja jo muutenkin raskaassa putkessa on vielä tuollainen uloke suuttimia varten. 

Näppärä suutinteline

Tämän imurin suunnitelussa on ihan selvästi lähdetty siitä, että miten imurin imuteho saadaan pysymään hyvänä myös silloin, kun säiliössä on kamaa. Lisäksi on ilmeisesti ajateltu sitä, että säiliön pitää olla helposti tyhjättävä. Sinänsä hyviä ajatuksia, mutta suunnittelijoilla on tainnut unohtua se, mihin imuria käytetään. Imurointiin. Jossain vaiheessa kai huomattiin, että nuo ylimääräiset suuttimet eivät mahdu oikein mihinkään tuossa virtaviivaisessa tuplaydinsuodinlaitteessa, joten nille keksittiin teline putkeen laitettavaksi.

Mutta koska menin ja ostin tämän laitteen, sen kanssa on nyt vaan opittava elämään. Onneksi on pieni asunto ;) Ehkä vuoden kuluttu olen jo unohtanut muut imurit, enkä enää muista, että imurointi voisi olla helpompaakin.

Kurakelit :( ... no voi ainakin jäljestää vielä :)

Meillä oli tuossa viikko takaperin ulkona olevan kuran lisäksi tyrkyllä vähän muutakin kuraa. Leksalla oli melko raju lörinäkakkatauti. Näyttäisi siltä, että Leo oli ehkä kuitenkin vaan syönyt jotain todella sopimatonta, koska Viiville ei ole tähän mennessä tullut mitään oireita.

Koska Leksalla on noin viiden vuoden aikana ollut vain kerran aikaisemmin masu löysällä, ihmettelin, että mistä nyt on kyse. Kerkesin jo ehkä vähän lietsoa itseäni paniikkiinkin, koska pidän Leoa irti aika monissa paikoissa. Se olisi voinut pimeässä syödä vaikka jotain myrkytettyjä lihapullia tai jotain muuta vastaavaa. Ilmeisesti kyse ei ollut kuitenkin mistään niin dramaattisesta, vaikka Leksalla ei tuntunutkaan pysyvän oikein mikään ruoka sisällä. Keittelin riisiä ja kokeilin välillä raejuustoakin. Kaikki tuli läpi noin tunnin - parin päästä melkoisen pörinän kera. Päädyin sitten siihen, että pidin Leksan kokonaan ilman ruokaa vähän yli vuorokauden. Sen jälkeen annoin vain pieniä annoksia hyvin sulavaa ruokaa Inupektin kera. Koko tämän vähän reilun kahden vuorokauden episodin aikana Leolla oli hyvä ruokahalu, joten ei se mitenkään kovin huonoon kuntoon mennyt. Nyt sen kanssa on oltu jo monta päivää ihan normaalilla ruokavaliolla. Arvoitukseksihan tämäkin nyt jää, että mikä laittoi Leksan mahan noin sekaisin. Mitään vakavaa se ei onneksi näyttänyt olevan. Yksi matto kyllä meni vähän huonoon kuntoon, mutta ei siitä sen enempää...

Viivi-Pinksula on vaikuttanut taas vähän jäykältä ja kipeältä. Täytynee siis tilata koirille taas hieroja. Täytyy kyllä nyt oikein miettiä, että saisikohan tuon Viivin pysymään jollain tavalla paremmassa kunnossa, koska nyt sillä tuntuu olevan selkä jatkuvasti jumissa. Se ei tietenkään auta, että mummeli riehuu aina autossa kuin heikkopäinen. En vaan voi jättää sitä treenien ajaksi oikein kotiinkaan, koska se on ihan kierroksilla treeneihin lähtiessä. En pysty mitenkään pakkaamaan mitään treenikamoja niin vaivihkaa, etteikö tuo tajuaisi, mitä on meneillään. Kokeilin kerran jättää Viivin treenien ajaksi kotiin ja se ei ollut hyvä idea. Kotiin tullessa vastassa oli vaahtoinen koira (eli siis suu ihan vaahdossa) sekä hieman riisutumpi tuulikaapin ovi. Olen tässä miettinyt sitäkin, että voisiko tuo Viivin flippailu ja jatkuva kierroksilla oleminen johtua kivusta? Voi olla, että pyydän eläinlääkäriltä jonkun kipulääkekuurin testimielessä, jos sellaisen saa tällaisilla perusteluilla. Jos Viivi rauhoittuisi kipulääkkeillä, sen voisi viedä vaikka läpivalaistavaksi. Viivi on elänyt elämäänsä niin täysillä, että siitä varmaan löytyisi yhtä sun toista pikkuvikaa perusteellisessa tutkimuksessa. Mietin tässä vaan, että tieto saattaa lisätä tuskaa.

Pelastuskoiratreeneissä oli maanantaina hälytreenit teollisuusalueella. Toimin vaihtelun vuoksi ryhmänjohtajana ja sain jälleen kerran huomata, että on tuo radioliikenne vaan vaativa juttu. Kai se kuitenkin ainakin suurimmaksi osaksi meni protokollan mukaan. Ja toinen juttu, mitä saisi treenata aina ja paljon, on se paikan ilmoittaminen lyhyesti ja ytimekkäästi. Eri ihmisillä on vaan jotenkin niin erilainen kartanlukutapa, että radioyhteyden molemmissa päissä ei vaan aina puhuta ihan samaa kieltä. Ehkä jos asiaa treenattaisin paljon ja usein, oppisimme myös tulkitsemaan toistemme sanomisia paremmin. Oli taas partion ja ryhmänjohdon pylpyrät vähän eri kohdilla...

Sitten tämän kirjoituksen hehkutusosioon: Tein eilen Viivin kanssa Leolle lyhyen jäljen tämän päivän treenimaastoon. Jäljelle tuli mittaa n. 350 metriä ja se ehti vanhentua 21 tuntia. Ajattelin, että tuolla jäljellä ehtii näkemään, sujuuko homma, mutta se on kuitenkin niin lyhyt, että ei jää harmittamaan, jos homma ei suju yhtään mitenkään. Ja tänään sitten jäljestämään... Jälki nousi hyvin ja Leo lähti vauhdikkaasti jäljestämään. Katsoin heti, että nyt on vauhtia liikaa ja kyllähän se jälki pian menikin hukkaan, vaikka yritin jarrutella. Leo yritti ratkaista hukkaa itselleen tyypillisesti vauhdilla ja ankaralla liinanvedolla. Sillä se löysikin jonkun (väärän) jäljen ja ohjasin sen takaisin sinne, missä se vielä oli oikealla jäljellä. Jossain kohdassa Leokin kai huomasi, että kannattaa vähän hidastaa vauhtia ja keskittyä. Ja sillä se jälki sitten löytyi uudelleen. Jälki meni varmaan neljän polun yli ja kahdella ensimmäisellä ylityksellä Leo teki polun kohdalla muutaman metrin varmistukset molempiin suuntiin, mutta jatkoi sitten oikeaan suuntaan. Kaksi viimeistä polunylitystä se menikin sitten jo vain suoraan polun yli. Sieltä se sitten löytyi hanskakin jäljen päästä ja Leo toi sen minulle nopeasti ja innokkaasti. JEE! Yhtään ei tarvinnut teeskennellä iloista koiraa palkatessa :)

Tuon jäljen jälkeen tulin taas siihen tulokseen, että taidan tehdä tosiaan Leolle liian helppoja jälkitreenejä. Tuonkin se meni kuin juna, kunhan pääsi alkuhäsläämisen yli. En kyllä huomannut, että sen jäljestäminen olisi ollut yhtään epävarmempaa tai hitaampaa, kun neljä tuntia vanhallakaan jäljellä. Että sitä omaa koiranlukutaitoa saisi edelleen kehittää, että oppisi näkemään koirasta edes suunnilleen, että kuinka vanhalla jäljellä se on. Sitä kai tulee vaan sillä, että treenaisi enemmän eri-ikäisiä jälkiä.

Viivikin pääsi vähän höntsäilemään metsään Leon treenin jälkeen. Kävin Vinkun kanssa pienellä lenkillä ja pudotin hanskani ainakin viisi kertaa. Viivi jaksoi etsiä kadonnutta hanskaa häntä vispaten ja toi sen minulle joka kerta innokkaasti. Voi tuota pikkumummoa <3

Leon hakuilua ja Viivin mummoilua

Se on nyt sitten taas tämä pimeä vuodenaika. Kaikki koiratreenit ja melkein kaikki lenkit tehdään pimeässä. Mutta mutta... valoa pimeään tuo uusi superotsalamppuni Pezl Tikka RXP. Näin muutaman tunnin kokemuksella olen tyytyväinen ostokseeni. Voisin kuitenkin tehdä vanhemmille lampuillenikin sellaisen huoltotoimenpiteen, että vaihtaisin uudet patterit kaikkiin. Jospa niilläkin näkisi sen jälkeen vähän paremmin.

Maanantaina pari viikkoa sitten tein hakutreeneissä Leolle vähän erilaisen harjoituksen. Menin hieman aikasemmin treenipaikalle jo partioimaan ja ilmoitin yhdelle treenikaverille ajan ja paikan, mihin menee piiloon. Uutena juttuna kokeilin sellaista, että Viivi oli mukana metsässä. Ihan vaan ajattelin kokeilla vaihtelun vuoksi. Noh, mukavastihan se nostikin omaa sykettä, vaikka Leksaa Viivin mukanaolo ei tuntunut haittaavan. Viivi kun ei oikein näe pimeässä enää kovin hyvin, niin se jäi kahdesti vaan kirkumaan pimeään, kun se ei pysynyt meidän mukana. Toisella kerralla Viivi seisoi kivella kirkumassa, koska ei uskaltant hypätä alas. Mummeli kun ei nähnyt, kuinka korkealta siinä joutuu hyppäämään. Sehän ei sinänsä ollut mikään suurensuuri ongelma, mutta samaan aikaan Leo oli löytänyt maalimiehen ja aloitti ilmaisun. Olin siinä sitten vähän kahden vaiheilla, että juoksenko takaisinpäin Viiviä auttamaan, vai juoksenko maalimiehen luo sanomaan, että Leon voi palkata. Juoksin Viiviä auttamaan. Ja sen jälkeen maalimiehen ja Leon luo. Siinä tuli Leksalle vähän tarkoitettua pidempi ilmaisu, mutta pysyi se maalimiehellä. Haukku kyllä pätki aika pahasti, ehkä siksi, että itse huhuilin metsässä Viiviä ja juoksentelin edestakaisin. Että hyvä häiriötreeni sinänsä. Jollain tavalla hassua oli mielestäni se, että Viivi ei edes yrittänyt maalimiehelle haukkumaan. Ehkä se on omasta mielestäänkin jo eläkkeellä. Omalle huonolle hermorakenteelle tämä treeni osoittautui hieman haasteelliseksi. Hyvä niin, säröjä tässä vähän kaivataankin ;) Pidän positiivisena juttuja sitäkin, että jos Viivi ei pärjää metsässä, se huutaa minua apuun. Olen joskus miettinyt, että voisiko se jäädä vaan pimeään nököttämään ja odottamaan apua niin, että en löydä sitä. Näköjään sitä vaaraa ei ole, onneksi. Olisi kamalaa kadottaa pikkunen mummoterrieri pimeään metsään.

Keskiviikkona samalla viikolla otin Leolle sitten ilmaisutreeniä. Ajattelin kokeilla, että josko tuosta sen manaajailmaisusta (pää pyörii kuin Manaajassa) pääsisi eroon sillä, että palataan ilmaisuharjoituksissa ihan alkuun. Eli maalimies näyttää palkan, menee vähän matkan päähän kyykkyyn ja jättää palkan näkyviin. Sitten päästän Leon haukkumaan. Ja tosiaan, sillä se pää saatiin pysymaan aika hyvin paikallaan.... kunnes minä lähdin lähestymään. Päätin sitten, että tehdään nyt ihan tätä perusjuttua vähän aikaa sillä tavalla, että aluksi liikun vähän kauempana ja tulen pikkuhiljaa lähemmäs. Jossain vaiheessa laitetaan lelu taas piiloonkin. Luulisin, että kun toistoja tulee riittävästi, Leon huomio saadaan paremmin maalimieheen. Ehkä toistoilla saadaan sen mieleen jälleen ajatus, että palkka on maalimiehellä ja sen saa sieltä, Ja vaikka minä tulen paikalle, en komenna Leksaa vierelle, enkä tee mitään muutakaan. Eli siitä ei tarvitse välittää, missä minä olen ja mitä teen. Epäilen siis edelleen, että kun minä lähestyn, Leo tulee hieman epävarmaksi, mitä tulee tapahtumaan. Vaihtoehtoja kun on niin monia: Maalimies saattaa palkata, tai sitten minä saatan palkata. Joko minä annan palkan tai heitän sen maalimiehelle. Tai sitten saatan pyytää koiran sivuun ja palkata siitä. Tai olla palkkaamatta missään vaiheessa. Että onhan tuossa toki miettimistä pienelle koiralle ;)

Tällä viikolla oli maanantaina pihapiiri- ja rakennusetsintää. Leo teki kivasti töitä, erityisen tyytyväinen olin siihen, että rakennuksessakin Leo haukkui vasta sitten, kun oli löytänyt viimein reitin maalimiehelle. Treenien jälkeen Leksalla alkoi pari päivää kestänyt ripulitauti. Ehkä se oli syönyt jotain sopimatonta, koska Viivin masu on ollut kunnossa. Joka tapauksessa Leo sai keskiviikon treeneissä olla vaan autossa. En treenaa puolikuntoista koiraa, enkä halua myöskään tartuttaa muiden koiria, jos tauti sattuukin olemaan tarttuvaa laatua. Nyt kuitenkin molemmat koirat näyttävät olevan kunnossa, joten maanantaina Lerppu pääsee jo treenaailemaan, ellei nyt jotain oireita vielä ilmaannu. Tai jos Viivin maha menee sekaisin. Uskoisin kuitenkin, että Leo oli vaan syönyt jotain, mitä ei pienen koirasen pitäisi suuhunsa laittaa.

Tänään koirat pääsivät tänä talvena ensimmäistä kertaa golf-kentälle juoksemaan. Viivi ei oikein enää tykkää juosta metsässä, kun ne risut ja heinät.... Mutta isolla tasaisella kentällä mummeli kyllä innostuu. Tällä kertaa ihan niinkin paljon, että se sai NELJÄ kertaa juoksuhepulin. Siinä mentiin täysiä häntä suorana ja korvat luimussa käh käh -äänen kanssa. Ihan väkisinkin siinä tuli myös itselle hymy naamalle. Innostuin minäkin niin paljon, että otin muutaman juoksuaskeleen Viivin mukana. Että vaikka kukaan tai mikään ei saa mua kiihtymään sillä tavalla kuin Viivi, niin ei ole kyllä kovin montaa asiaa, joka pystyy mua yhtä helposti ja kovasti ilahduttamaankaan.

Kuukausihuolto :)

Kuukausihuollon yhteydessä totesin, että Leon karvanlähtö ei ole sittenkään vielä ohi. Sain myös huomata, että Leksan varpaat on edelleen herkästi kutiavat.

Viivin muutaman päivän kärttyilylle löytyi selitys, kun irrotin sen hampaanvälistä pienen luunsirun. Hieman mummeli taisteli vastaan, mutta ehkä sekin tajusi lopulta, että yritän auttaa.

Kävin eilen pikaisesti morjenstamassa Petoakin. Ihanaa nähdä se niin pirteänä ja iloisena. Ja kiva, että sitä pääsee välillä katsomaan, kun aina joskus tulee vähän ikävä pikku hännänheiluttajaa :)

Oikeaa virettä etsimässä

Tokossa en ole koskaan osannut rakentaa koiralle pitkäkestoisempaa suoritusta. Muutama liike menee aika hyvin putkeen, mutta sitten koiralta loppuu usko, että jotain palkkaa on tulossa. Tai Leon tapauksessa se taitaa tietää, että palkka tulee sitten vasta ihan lopussa. Ja khyllä, olen kirjoittanut tästä ongelmasta ennenkin, mutta kun se vaan on ja pysyy.

Virejuttuihin kysyin neuvoja ulkopuoliselta kouluttajalta perjantain tokotreeneissä. Harjoitellessa Leon kanssa homma menee ajoittain... no usein... vähän ylivireiseksi. Sitten tulee haukumista ja minä yritän kieltää. Olen tiennyt, että on olemassa tapa, jolla koiran virettä nostetaan sitä haukuttamalla, mutta en ole oikein uskaltanut lähteä kokeilemaan hommaa. Olen ajatellu, että koska en osaa tehdä sitä oikein, saan todennäköisesti haukkumisen vaan lisääntymään sallimalla sen jossain kohdassa. Nyt sitten kokeiltiin asiantuntevan silmän alla. Minä sain ohjeita, miten haukkumista hyödynnetään ja miten koira opetetaan, että vain luvalla saa haukkua. Mentiin pikakelauksella läpi muutama eri tapa palkata haukuttamalla. Ja niinhän siinä kävi, että kun asiantuntija oli minua neuvomassa, Leo hoksasi homman aika nopeasti. Ainoastaan yhdessa seuraamispätkässä tuli pari haukahdusta ja muuten oikeastaan vain silloin, kun haukkumiseen annettiin lupa. Pari kertaa Leo yritti haukkua sellaisissa kohdissa, kun minua neuvottiin, eikä Leon kuulunut tehdä mitään. Mutta silloinkin se vaikeni aika pienellä huomautuksella. Seuraamisessa oli pari juttua, jotka voisivat mennä teknisesti paremmin, mutta niihin ei nyt puututtu, kun opetettiin uutta vireasiaa. Voipi olla, että otan tämän käyttöön. Eli kun näette minut keväällä tokokokeessa ja Leo haukkuu joka liikkeessä ja niiden välissä, niin tiedätte, mistä se johtuu. Homma sujui, kun minua oltiin vahtimassa, mutta ei sitten sen jälkeen.

Viivin Rally-tokohommat sujuvat aika hyvin, mutta se takajalkojen käyttö on edelleen erittäin vähäistä. Viivi osaa peruuttaa, mutta se ei ole tietoisesti ottanut yhtäkään sivuaskelta takajaloillaan. Olen kokeillut muutamaa juttua, jotka Leon kanssa ovat toimineet, mutta Viivin kanssa ne ei toimi. Se on niin pieni, että sen on helppo kierähtää etujaloillaan ja takapää paikallaan. Ja jos yritän laittaa jonkun esteen Viivin viereen, että sen pitäisi siirrellä takajalkojaan, niin se pomppaa ylöspäin ja välttää takajalkojen liikuttamisen sillä. Ehkä vielä keksin jonkun jutun, mikä ei ole vielä tullut mieleen. Yksi ongelma on tietysti sekin, että kun yritän saada sen tekemään jotain uutta, se tarjoaa aikaisemmin opittuja temppuja. On nähty kierimistä ja kaikenlaista peruuttamista, kosketusalustalle syöksymistä eri kulmista ja sen koskemista yhdellä tai kahdella tassulla tai kuonolla. Ja jos Viivi ei ole muuta keksinyt, se on liponut huuliaan kunnon sarjoissa. Että vaikka niitä takajalkoja ei nyt ole saatu liikkumaan, niin hauskaa meillä on kuitenkin ollut.

Sunnuntaina olin Leon kanssa vielä toisella tokokurssilla ja siellä kyselin vinkkejä tunnistusnoutoon ja kaukokäskyihin. Kävikin sitten ilmi, että olen hinkannut Leon kanssa ehkä liian helppoja tunnariharjoituksia. Sille tehtiin sellainen harjoitus, että kapuloita oli jotain 30 kappaletta ja yhteen niistä minä olin koskenut. Sitten odoteltiin, että Leo tekee oikean asian. Ei ole mikään yllätys, että Leo yritti tuoda vähän väärää kapulaa ja kun se ei kelvannut, se yritti seisoa keskellä kapuloita ja haukkua. Välillä se haisteli muutamaa kapulaa ja joko yritti taas tuoda väärää tai aloitti haukkumisen. Komensin olemaan hiljaa ja sitten taas odoteltiin. Yhdessä välissä tuli hetki, jossa minä seisoin kapuloiden toisella ja puolella ja Leo toisella. Siinä sitten vaan tuijoteltiin toisiamme. Jossain vaiheessa Leo sitten päätti kokeilla sitä, että haistelee kapuloita ja toihan se sitten oikean. Väsytysvoitto, jota en olisi kyllä ikinä itsekseni saanut aikaiseksi. Ei olisi mun hermot kestäneet. Sen jälkeen tehtiin vielä pari toistoa ja Leo toi molemmilla kerroilla oikean kapulan. Että niinku aha. Nytpä tiedän. Eli osaa se, kun vaan vaaditaan.

Toisena asiana kysyin neuvoja kaukokäskyihin. Mielestäni Leo osaa melkein kaikki vaihdot jo teknisesti melko hyvin, mutta kun otan vähäkin lisää etäisyyttä, niin homma ei enää onnistukkaan. Eli onhan siinä tekniikassa sitten jotain vikaa. Kun sitten vielä yhdistetään tekniikkapuutteisiin se vireongelma, niin en oikein tiennyt, miten kannattaisi edetä. Sain uusia vinkkejä ja olen jo vähän treenannutkin seisomasta istumista uudella tavalla. Laitan Leon peruuttamaan ja siitä istumaan. Työn alla on, että yhdistäisin siihen nyt uuden käskysanan. Lisäksi voin tehdä muita vaihtoja pidemmältä matkalta niin, että jätän Leolle etupalkan. Se tekee vaihdoista vähän hitaampia, mutta Leo keskittyy paremmin. Tällaiset on siitä kivoja treenejä, että niitä voi treenata vähän pienemmäsäkin pihassa, eikä harjoituksiin mene koko iltaa. Tykkään tällaisesta pienimuotoisesta "hinkkaamisesta", mutta isompia treenejä ei tule tehtyä ollenkaan riittävästi. Mutta näillä mennään nyt tällä hetkellä.

Kouluttajakouluttaja

Kävin viikonloppuna SPeKL:n kouluttajakoulutuksen. Olen käynyt melkein saman kurssin jo vuosia sitten, mutta kertaus ei ollut pahitteeksi. Ja oli kurssilla uusiakin juttuja. Nyt on sitten taas uutta ajateltavaa ja mietittävää roppakaupalla.

Kurssilla jokainen teki testin, että minkälainen oppija itse on. En ollut kovin yllättynyt siitä, että itse opin parhaiten tekemällä tai katsomalla, kun joku toinen tekee. Kun minulle kerrotaan asioita, en opi juuri mitään. Ehkä sen vuoksi olen sitten kouluttaja myös sellainen, että puhun asioista melko lyhyesti, mutta piirrän mielelläni kuvia ja esitän itse, mitä tarkoitan. Oikeastaan olen jopa aika huono selittämään sanallisesti, mitä tarkoitan. Ja ilmeisesti myös vähän huono kuuntelija. Kurssilla oli myös ihmisten jaotteluja muilla kriteereillä, mutta tämä jäin itselleni mieleen konkreettisimpanja. Heh, varmaan siksi, että sain itse kirjoittaa numeroita paperille ja laskea tuloksia. Ei jäänyt mieleen se, mistä vaan kerrottiin ;)

Toisena päivänä oli sitten aiheena koiran oppiminen ja koiran kouluttaminen. Ryhmätöinä mietittiin iltapäivällä koulutussuunitelmia pitkällä ja vähän lyhyemmällä tähtäimellä. Siinä sain huomata, että itse olen parempi tekemään lyhyen tähtäimen suunnitelmia, mutta en mitään viisivuotissuunitelmia. En osaa tehdä sellaisia koiran koulutuksen suhteen, enkä oman elämänikään suhteen. Enää. Jossain vaiheessa olen myynyt itselleni ajatuksen, että pitkän tähtäimen suunnitelmia ei vaan kannata tehdä, koska ikinä ei voi tietää, mitä elämä tuo tuollessaan. Ehkä sitä voisi kuitenkin jonkinlaiset raamit tehdä pidemmälläkin tähtäimellä edes seuraavan koiran kanssa. Edes sen, että millä lajilla aloitan kouluttamisen ja missä järjestyksessä asioita opetan. Leolle voisi myös tehdä suunnitelman vaikka seuraavaksi viideksi vuodeksi. Jonkinlaisen vuosikalenterin vaikka, että mitä asioita treenaan mihinkin aikaan. Tulisi sitten ainakin harjoiteltua kaikkea, eikä aina vaan jotain samaa, kun ei muutakaan keksi. Elikkäs toisen päivän suurin anti itselleni oli suunnitelman tekeminen ja sen seuranta. Oman treeniryhmän kanssa tämän asian suhteen tullaan ottamaan ryhtiliike. Suunnitelmia on kyllä tehty ja yhdessä pohdittu, mutta se seuranta on jäänyt vähemmälle. Ja suunnitelmat on tehty oikeastaan aina yhdelle treenikaudelle kerrallaan. Kun pakkaset ja loskapaskat saapuvat, meidän treeniryhmä tulee kokoontumaan tämän asian äärelle ihan varmasti!

Lisäksi käytiin läpi erilaisia koirankoulutusmenetelmiä ja se asia oli ennestään tuttua. Mutta kertauksesta ei ollut tosiaan haittaa. Itselläni on melko selkeä kuva omassa päässä, että miten haluan koiraani kouluttaa, mutta en ole oikeastaan edes miettinyt teorioita ja termejä asialle. Nyt on sitten (taas) nimetkin niille asioilla, jotka on omassa päässä. En käytä ihan puhtaasti vain yhtä menetelmää, mutta joku punainen lanka tästä omastakin sähellyksestä on löydettävissä. Käytän koulutuksessa mielestäni pääasiassa poimintaa ja houkuttelua. Yritän välttää fyysistä pakottamista ja rankaisun käyttöä, mutta kyllä minäkin kiellän koiriani, jos ne tekevät jotain luvatonta. Fyysiseksi pakoksi lasketaan myös esimerkiksi se, että harjoittelee sivulletuloa seinän vieressä, että koira istuisi suoraan. Eli tuleehan niitä pakotteitakin käytettyä. Ja lyhytpinnaisena ihmisenä en jaksa läheskään aina odottaa, että koira sattuisi tarjoamaan oikeaan toimintoa. Elli ehkä vaan kuvittelen kouluttavani houkuttelemalla ja poimimalla oikeita asiota, mutta ehkä oikeasti teen jotain ihan muuta suurimman osan aikaa. Joka tapauksessa, hyvä tiedostaa, että käytössä on useita eri menetelmiä. Jos ensimmäinen tapa ei tuota tulosta, voi kokeilla jotain muuta.

Pääasiassa yritän tehdä koiristani aktiivisia toimintojen tarjoajia, jotka eivät pelkää epäonnistumista. Jos siis vaihtoehtona on sellainen koira, joka odottaa ohjaajan kertovan, mitä pitää tehdä ja passivoituu, jos asioita ei kerrota sille riittävän tarkasti. Olen ehkä jollain tavalla onnistunut, koska omat koirani passivoituvat aika harvoin. Joskus sekin voisi kyllä tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta tuon ainaisen häsläämisen sijaan... Kun nyt olen esimerkiksi opettanut Viiville paria uutta juttua Rally-tokoon liittyen, niin se on harjoituksissa esimerksiksi maanut selällään, tunkenut istumaan pohkeiden väliin tai esittänyt kuollutta, kun se ei ole ollut varma, mitä siltä haluan. Helposti Viivi ja Leo turhautuessa myös haukkuvat, koska siitäkin on niin usein saanut palkkaa. Ja varmaan senkin vuoksi, kun yrittävät komentaa minua. Että tosiaan... meillä ei passivoiduta :D

Muutamasta käydystä kurssista huolimatta en koe olevani mitenkään luonnonlahjakkuus koirankouluttajien kouluttamisessa. Enkä kyllä omien koirienkaan kouluttamisessa. Täytynee siis suositella tätä kouluttajakurssia vaan kaikille oman treeniryhmän jäsenille, että saatte eväitä oman koiran kouluttamiseen. Yritän kyllä parhaani mukaan tuoda oppimiani asioita kaikille ryhmässä. Piirtämällä ja näyttämällä ;)
 

BH Leksa

Useamman vuoden jo on ollut suunnitelmissa, että suoritan BH-kokeen Leon kanssa. En ole vaan ikinä saanut aikaiseksi, että olisin itse opetellut sen seuraamiskaavion kokeeseen ilmoittautumisesta puhumattakaan. Nyt sitten ilmoittauduin viimetipassa, kun kokeeseen oli vain noin viikko aikaa.

Kesän mittaan olen tehnyt Leon kanssa BH-kokeen pätkiä, mutta en ikinä sitä kaaviota kokonaan. Pysyin samalla linjalla. Tiesin, että Leo osaa kaikki tarvittavat asiat, minun pitää vaan osata se kaavio. Henkilöryhmässä kiertelin vähän ylimääräistäkin ja taisin pysähtyä ilman remmiä kahdesti ryhmässä. Muuten kaavio meni aika hyvin. Leo ei jaksanut odotetusti pitää kontaktia kunnolla ihan koko aikaa, vaan se yritti vähän haistella välillä nurmikkoa. Muistaakseni saimme kuitenkin jokaisesta osiosta erittäin hyvän tai erinomaisen. Myös paikallapysyminen meni hyvin, siitäkin taisi tulla erinomainen. Siinä seisoskellessa yritin ajatella vaan, että Leo pysyy kyllä. Ja jos ei pysy, niin kyllä minulle siitä sanotaan. Ja ilmeisesti se oli ihan hyvin pysynytkin, tuomari ei ainakaan maininnut mistään muusta.

Kaupunkiosuus meni myös hyvin. Leo ei tainnut kummemmin edes huomata niitä ohitettavia koiria, lenkkeilijöitä ja autoja sun muita. Paikka sattui olemaan aika vilkasliikenteinen ja kokeeseen liittymättömiä ihmisiäkin oli paljon liikkeellä.

Täytyy kai myöntää, että oli tehnyt omassa päässäni tuosta kokeesta paljon isomman jutun, kuin mitä se olikaan. Kyllähän se seuraaminen on aika pitkä, mutta kokeen pääsee läpi vähemmän-täydelliselläkin suorituksella. Tuloshan on vaan vaan hyväksytty tai hylätty.

Niin tai näin, Leo sai yhden hienon koulutustunnuksen lisää. Siihen listaan, jossa oli ennestään vain yksi koulari. Elikkäs Leon virallinen nimi menisi nyt seuraavassti: TK1 BH GwynionCiao. Mutta ei sitä lasketa, kun Leo on kerran virallisesti sekarotuinen ;)

Ihana syksy

Syksy on kyllä ihmisen parasta aikaa. Ainakin tämän ihmisen. Illat on vielä melko pitkälle valoisia, ulkona on sopivat lämpötilat ja luonto on kauniin värinen. Elikkäs ulkoilu maistuu minulle, eikä koiratkaan valita.

Tiistaina kiertelin lähimetsässä tunnin verran. Vaikka se on melko pieni metsä ja siellä on muitakin ulkoilijoita, uskallan pitää koiria irti vähän kökömmissä paikoissa. Eli kivikoissa, joissa ei mene polkuja. Yleensä siellä ei näy ketään. Kuka nyt kivikossa kömpisi, kun metsä on täynnä hyviä polkuja ja ihania maastoja. Nyt kuitenkin Leo nosteli nenäänsä vähän väliä ja kuunteli metsään päin. Otin Viivin remmiin, se kun ei pysähdy, jos Hänen mielestään metsässä on jotain kiinnostavaa. Leo kyllä pysähtyy, jos käsketään. Onneksi otin Viivin remmiin, koska vähän myöhemmin se seisoi jo takajaloillaan nenä pystyssä. Kummallakin oli kova hinku samaan suuntaan. Ja olihan siellä sitten joku marjastaja. Hyvä reagointiharjoitus ;) Muistin jopa kehua molempia hyvistä reaktioista jo ennen kuin näimme marjastajan.

Viivin Rally-toko on edennyt kurssin puoleen väliin. Ja jokainen kerta on mennyt edellistä huonommin. Viimetreeneissä taisimme kohdata sen aallonpohjan, eli ei kai tästä pääse kuin ylöspäin. Toivon, että viimekerran vaikeus johtui huonoista nameista. Ensi kerralla otan jotain herkkua mukaan, niin ehkä Vinkua ei kiinnosta kanssatreenaajat, samassa hallissa olevan agiliitäjät, muut ihmiset ja muilta tippuneet namit niin paljon. Oli kyllä turhauttavaa, kun MIKÄÄN ei tuntunut auttavan Viivin riehumiseen. Ja myönnetään, riehaannuin myös itse siinä sivussa ja sehän ei auta koskaan.

Myös Leon kanssa on ollut tokotreeneissä vähän vaihteleva menestys. Välillä se on niin ylikierroksilla, että ei keskity oikein kunnolla. Toisaalta kun nyt mietin asiaa, niin tässä on joku kuvio. Kummankin koiran treenit menevät vähän huonosti. Ja treenien yhdistävä tekijä olen minä. Eli seuraaviin treeneihin taidan ottaa mukaan paremmat palkat ja iloisemman mielen. Jos vaikka niillä päästäisiin asioissa eteenpäin.

Tokoilun lisäksi Leon kanssa on treenattu hakutreeneissä ilmaisua. Parissa viimetreenissä Leo ei ole tökkinyt ilmaistessa, mutta se vilkuilee minuun päin. Tavoitteena olisi, että se keskittyy intensiivisesti vain maalimieheen, mutta ei kuitenkaan töki. Tähän yritämme päästä nyt sillä, että teemme vähän aikaa perusilmaisutreeniä niin, että palkka tulee aina maalimieheltä. Olen nyt ollut kaikenmaailman katselmuksissa ja pelastuskoiranäytöksissä Leon kanssa ja useimmiten olen palkannut sen ilmaisusta itse. Eli ehkä tällainen "palkka on aina maalimiehellä" -kuuri palauttaa ilmaisun ennalleen.

Treenailun lisäksi on sitten ulkoiltu syyssäässä taas oikein urakalla. Nyt ei ole edes satanut... paljon. Koirat on myös hierottu ja Leo oli aika ok. Oli sillä taas jumeja siellä täällä, mutta ei mitään kriittistä. Viivillä sensijaan oli kunnon jumit, eikä niitä kertakäsittelyllä saatukaan kuntoon. Nyt minulla on läksynä venytellä Viivin takajalkoja joka päivä lenkin jälkeen. Lisäksi jumikohtaan aiotaan antaa lisää lasenhoitoa. Syy hieronnan varaamiseen olikin Viivin jäykkä liikkuminen ja kiukkuinen mieli. Tiesin, että sillä on jotain ongelmaa. Sitä en kuitenkaan osaa sanoa, mistä tuo kunnon jumitus on saanut alkunsa. Hierojan mukaan tuossa kohdassa oleva vika johtuu todennäköisesti siitä, että Viivin jalka on jäänyt johonkin kiinni ja Viivi on kiskaissut jalkaansa oikein voimalla. En nyt kyllä muista nähneeni sellaista tapahtumaa missään vaiheessa. Viivin kanssa on kyllä se, että sehän ei edes vinkaise, jos jotain tuollaista tapahtuu. Leo varmaan ulvoisi niin, että tyhmempikin tajuaisi sen satuttaneen itsensä. Mutta terriereillä on vähän eri juttu...

Molemmat treenaa

Viimeisten viikkojen aikana kumpikin koira on päässyt treenailemaan sekä hakua että tokoa. Tai Viivi kylläkin sitä jo aikaisemminkin mainittua Rally-tokoa.

Leon kanssa tein pari viikkoa sitten pidemmän partioinnin. Olin menossa vetämään peruskokeeseen tähtäävää ryhmää, koska heidän normaali vetäjänsä oli sairastunut. Menin paikalle jo reilua tuntia aikaisemmin ja lähdin Leon kanssa metsään partioimaan. Etukäteen olin sopinut yhden ryhmäläisen kanssa, että hän tulee treenipaikalle varttia ennen treenien alkua ja menee ennalta sovittuun paikkaan piiloon. Vähän reilun tunnin partioinnin jälkeen lähestyimme sitten Leon kanssa piiloa. Olin laittanut sellaisen "vähän sinne päin" karttalinkin piilon paikasta, joten en tiennyt ihan tarkkaan, missä maalimies on. Aloin sitten epäilemään, että olemme ehkä menneet kuitenkin piilon ohi ja soitin maalimiehelle. Olimme sitten niin lähellä piiloa, että kuulin itsekin maalimiehen puheen, kun hän vastasi puhelimeen. Leo kuuli sen myös, joten lopetimme puhelun nopeasti ja lähdin Leksan kanssa oikeaan suuntaan. Leo löysi ukon ja haukkui, vähän kylläkin huonosti. En tiedä, johtuiko se pidemmästä partioinnista vai siitä, että tuossa tuli tuota puhelinhässäkkää. Täytynee tehdä samantapainen treeni tässä lähiaikoina ja katsoa, onko ilmaisun kanssa jotain ongelmaa. Seuraavalla kerralla tehdään kyllä jotain muuta kuitenkin.

Treenien lopuksi pyysi vielä yhtä ihmistä menemään Viiville piiloon siihen ihan lähelle vaan. Piilo oli ihan helppo, mutta Viivi oli niin kierroksilla, että nenä ei ollut varmaankaan ihan auki. Se vaan pomppi varvikossa ympäriinsä häntä heiluen ja kuono pystyssä. Kun ihminen sitten löytyi, Viivi haukkui häntä pyörien. Mummeli toimii kyllä edelleen ihan hyvin, ainakin kun treenataan harvemmin. Ehkä se motivaatio on vähän korkeampi, kun ei ihan joka viikko pääse ukkoja etsimään :)

Tokossa Leon kanssa otettiin viime viikolla ylempien luokkien luoksetulon pysäytyksiä ja zetaa. Pysäytykset eivät menneet ihan putkeen. Olen varmaankin jämähtänyt tekemään niitä avoimen luokan matkalta, joten Leo ei oikein ymmärrä pysähtyä kauempana minusta. Nyt tiedän ainakin treenata asiaa. Zeta meni yllättävän hyvin. En ole aikaisemmin tehnyt sitä varmaankaan kokonaisena liikkeenä ja ekalla yrittämällä Leo oli vähän ihmeissään. Toisella kerralla se oli jo, että "tämä on jo tuttu juttu". Liikkuria piti vähän tuijottaa, koska aikaisemmin niissä luoksetulon pysäytyksissä hän toimi apuohjaajana ja lelun heittäjänä. Jospa tyyppi jemmailee nytkin lelua selkänsä takana? Viikon toisissa tokotreeneissä yritin tehdä Leon kanssa kaukokäskyjä ja sekoitettuja liikkeitä. Leo ei tuntunut olevan oikein terässä ja ihmettelin, miksi oikein mikään ei mene kovin putkeen. Vähän siinä taas hermostuinkin (vaikka ei saisi), koska tiesin Leon kyllä osaavan ne asiat, joita pyysin sen tekemään. Jossain treenien puolessavälissä se sitten selvisi, miksi koira ei toimi: sitä oksetti. Kun vein Leon ulos, se haukkoi heinää ihan maanisesti ja kakoi vähän lisää. Oksennusta ei missään vaiheessa tullut, mutta selvästi Leksalla oli huono olo. Että ilmankos koira ei toiminut... Motivaatio taitaa olla kuitenkin aika kohdallaan, kun raukkaparka yritti kuitenkin kovasti tehdä asioita, vaikka oli huono olo. Ja sitten minäkin vielä hermoilin. Päivän "Huono koiranomistaja"-palkinto olisi ollut taas kohdallaan :(

Tällä viikolla tehtiin tokossa paikallapysymisiä ja ruutua. Leo pysyi Leoksi aika hyvin paikallaan. Nimen omaan siis liikkumatta. Sekä istumisessa että makaamisessa. En vaatinut leuan pitämistä maassa, koska emme ole treeneissä vielä niin pitkällä ,että homma sujuisi, kun menen piiloon. Ruutu meni melko hyvin. Leo vaan hakeutuu tällä hetkellä aikalailla ruudun oikeaan reunaan. Ehkä siksi, että olemme harjoitelleet myös merkkiä. Leo siis yrittää asettua oikean etumerkin taakse. Täytynee nyt treenata taas oikeaa paikkaa vähän enemmän ja palkata ehkä ruudun vasemmalla reunalle. Josko sillä saisi sitä Leon ajatusta vähän keskemmälle.

Viivi on ollut myös pari kertaa Rally-tokossa. Olin odottanut jo pari viikkoa ihan tohkeissani, että pääsen Viivin kanssa tekemään juttuja yhdessä. Pelkäsin jo vähän, että tämä innostus kostautuu ja koko homma menee ihan päin peetä. Vaan ei mennyt! Mummeli kyttäsi kyllä molemmilla kerroilla viereisen radan agiliitäjiä ja kanssatreenaajia, mutta kun siirryimme kauemmas muista, Viivi pystyi keskittymään minuun. Ja voi sitä tekemisen riemua! Vinku oli ihan intskana ja teki kaiken pyydetyn.... nakin ja pallon voimalla. Vähän uusiakin muuveja piti treenata, mutta Pinksula suoriutui hyvin. Tehtiin pieni radanpätkäkin ja Viivi teki sen hienosti. Itse pitää vielä vähän hioa sitä, että mihin kohtaan sijoitutaan kylttiin nähden. Olen jopa tehnyt Viivin kanssa kotiläksyjä innokkaasti. Toki täytyy sanoa, että jos se ei ole oppinut kymmenessä vuodessa (lue: sille ei ole opetettu) takapään käyttöä seuraamisen käännöksissä, niin ei se ihan viikossa sitä opi. On sillä kuitenkin kroppa jo vähän kangistunut. Jatkamme kuitenkin harjoituksia innokkaasti. Kirjaimellisesti :)

Viivi Rally-tokossa :)

Ilta jolloin blogi ei tallentanut pitkää kirjoitusta

Haha! Sen siitä saa, kun kirjoittaa liian siirappisen jutun. Blogi kadottaa sen kokonaan :D

Eli sama pikakelauksella... Keskiviikkona treenasin Leon kanssa jälkeä. Kaksi kilometriä, kaksi tuntia, neljä esinettä. Ajamiseen meni aikaa 39 minuuttia, löysimme kolme esinettä.

Perjantaina lenkkeilyä lähipuistoissa ja paikkamakuutreeni raunioilla. Leo oli leuka maassa, Viivi ei.

Lauantaina metässä lenkillä. Löysimme muovipullon ja koirat leikki sillä puolisen tuntia. Heittelin pulloa ja piilottelin sitä kivenkoloihin ja puiden oksille. Kuva noin minuutti ennen pullon löytymistä:

Sunnuntaina päivällä lenkillä pelloilla. Illemmalla toinen lenkki, jonka yhteydessä tuli tokoiltua kummankin koiran kanssa. Leon seuraaminen ja jäävät liikkeet sujuivat hyvin. Viivin seuraaminen oli iloista, ei niinkään tarkkaa. Kuvat peltolenkiltä:

Lopuksi vielä kuva keskiviikolta, kun lenkitin koirat jäljen vanhenemista odotellessa:

Haukku yössä

Viikonloppuna se SPeKL:n ryhmäkatselmus nyt sitten oli Paraisilla. Yritän kirjata omat huomiot nyt tuoreeltaan ennen kuin unohdan puolet asioista. Jos muistan enää nytkään ihan kaikkea...

Niin viikkoa ennen ilmoitettiin, että katselmus alkaa Paraisilla lauantain klo 9:30. Tapaamispaikan osoite ja koordinaatit ilmoitettiin myös. Ja siitä se sitten alkoi, melkoinen härdelli :) Aluksi piti tietenkin sopia, koska mennään ja kuka menee kenenkin kyydillä. Järjestäjät olivat ilmoittaneet, että itse katselmuksessa joukkue saa liikkua maksimissaan kahdella autolla. Saimme kyydit sovittua, itse olin menossa samalla autolla Anun kanssa jo perjantai-illaksi Paraisille. Ehtisi nukkua vähän enemmän, kun ei tarvitsisi lähteä ajamaan lauantain aamuyöllä. Hotellikin saatiin varattua ihan kokoontumispaikan vierestä, joten asiat olivat hyvällä mallilla jo maanantaina. Eli nou paniikki. Mutta sitten yksi (jo valmiiksi vajaan) joukkueemme jäsenistä ilmoitti, että hän on suunnistaessa osunut johonkin risuun ja toisessa silmässä on n. 3 - 4 mm kokoinen reikä. Koko silmä oli turvonnut umpeen. Hänen osallistumisensa katselmukseen oli siis aika epävarmaa. Aloitimme melkoisen sähköpostirumban. Minä laitoin koko hälytysryhmälle viestiä, että olisiko joku valmis lähtemään katselmukseen lyhyellä varoitusajalla koiran kanssa tai ilman koiraa ryhmänjohtajaksi. Aiottu ryhmänjohtaja laittoi sähköpostia järjestäjille, että voiko katselmukseen tulla ei-hälytyskoiran kanssa. Jos kävisi vaikka niin, että saataisiin joku uusi ryhmänjohtaja mukaan ja se aiottu ryhmänjohtaja ottaisikin oman melkein valmiin hälykoiransa mukaan. Sillä tavalla asia voitaisiin saada järjestymään edes jotenkin. Mekoisen viestitulvan jälkeen oli saatu homma kasaan seuraavasti: Saamme ehkä uuden ryhmänjohtajan (jos hän saa kaikki koiransa jollain konstilla hoitoon) ja se alkuperäinen ryhmänjohtaja ottaa koiransa mukaan, vaikka se ei olekkaan suositeltua. Eli homma pysyi kasassa, joskin hieman hatarasti. Sitten taas vaikutti jo hyvältä, kun "silmävammainen" osallistujamme ilmoitteli, että silmä on parantunut hyvin ja hän pääsee todennäköisesti lähtemään sittenkin. Eli nyt meillä oli alkuperäinen kokoonpano sittenkin kasassa ja vähän niin kuin vara-RJ myös ehkä lähtövalmiudessa. Kunnes torstaina tilanne kääntyi jälleen päälaelleen, kun aiottu ryhmänjohtajamme joutui sittenkin perumaan lähtönsä henkilökohtaisista syistä. Perjantaina vain tunteja ennen lähtöä hommat saatiin kuitenkin järjestymään. RJ vaihtui, hotelliin soitettiin, että meitä tulee sittenkin kolme ihmistä (huoneen vaihto onnistui vielä tässä vaiheessa, loistavan joustavaa palvelua) ja ryhmämme alunperin "silmävammainen" jäsen tulee paikalle sitten lauantaiaamuksi. Voisi melkein sanoa, että tämä hässäkkä oli tämänvuotisen katselmuksemme ensimmäinen tehtävä :D

Perjantaina sitten töiden jälkeen kamat kasaan ja lähtö. Saimme sullottua yhteen pakettiautoon kolme ihmistä tavaroinen sekä kaksi koiraa häkkeineen ja niiden tavarat. Ohjaamon puolella oli hieman tiivis tunnelma, kun kolme aikuista ihmistä istui siistissä rivissä. Matka sujui rattoisasti, eikä edes ajettu harhaan kertaakaan. Hotellin kanssakin kaikki meni mallikkaasti ja olimme kaikki unten mailla jo puolen yön tienoilla. Aamulla sitten suihkun, koirien huollon ja aamupalan jälkeen tapaamispaikalle. Sieltä saimmekin sitten ensimmäisen tehtävän osoitteen.

Meidän ensimmäinen tehtävä oli seuraava: Hätäkeskukseen on tullut sekava puhelu, josta oli erotettavissa kolme sanaa: Auto, kaveri ja sitä kolmatta en muista :D Puhelu oli saatu paikallistettua tiettyyn koordinaattipisteeseen. Sinne lähdimme sitten koko porukka Leon kanssa. Koordinaatteja kohti mennessä saavuimme sitten "kolaripaikalle", jossa oli kaksi autoa. Toinen oli katollaan ja sen veressä makasi tajuton ihminen melkoinen ruhje otsassaan. Toisen auton tuulilasi oli ihan tuuskana ja kuskin paikalla istui lähes tajuton ihminen. Itse siirryin koiran kanssa sivummalle ja komensin sen paikalleen makaamaan. Sen jälkeen menin auttamaan autossa istuvan ihmisen ensiavun kanssa. Aika pian kävi ilmi, että siinä autossa oli ollut toinenkin ihminen, jota ei näkynyt missään. Otin yhden ryhmästämme suunnistajaksi mukaan, kun lähdin tutkimaan autojen ympäristöä koiran kanssa, ryhmämme kaksi muuta jäsentä jäivät onnettomuuspaikalle. Kiertelin Leon ja suunistajan kanssa ympäristöä, mutta Leo ei reagoinut kovin paljon oikein mihinkään suuntaan. Tielle se hieman nosteli nenäänsä ja käväisikin siellä. Tiellä liikkui kyllä häiriöhenkilöitä (lenkkeilijöitä ja koirien lenkittäjiä), joten Leon nenän nostelu saattoi johtua siitäkin. Jossain vaiheessa suunnistajani sanoi, että meillä on aluetta katsomatta yhdessä suunnassa, mutta koiran reaktiot osoittivat enemmän toiseen suuntaa. Menimme sinne, minne koira enemmän reagoi. Sieltä ei kuitenkaa löytynyt muuta, kuin yksi käsidesipullo. Aika lailla siinä kohdassa tehtävä laitettiin poikki. Etsittävä henkilö olisi ollut siellä alueella, jonka suunnistaja aikaisemmin kertoi olevan tutkimatta. Ja jonne ne alunperin annetut koordinaatit olisivat vieneet. Huomiot tästä tehtävästä: Muista alkuperäinen tehtävänanto, vaikka tilanne muuttuukin. Meillä jäi katsomatta se koordinaattipiste, joka aluksi annettiin. Huomiomme keskittyi niin kovasti siihen onnettomuuspaikkaan ja sen lähiympäristöön. Itse myös suuntasin etsintää ja koiraa enemmän sinne, mihin suuntaan auton ovi oli auki. Siis sen auton, josta "kadonnut" oli lähtenyt. Muuten itse ensiapu oli pääosin hyvää. Oman ryhmämme kesken totesimme, että ensiapujutut eivät ole ihan sitä meidän vahvinta osaamista ja ehkä tämän tehtävän kanssa oli myös hieman alkukankeutta. Itse olin tyytymätön toimintaani, kun puskin koiraa vaan tutkimaan aluetta, jossa se ihan selvästi ei reagoinut oikein mihinkään. Ja pienessä mielessäni jopa vähän ihmettelin, että miksiköhän koira on niin vaisu, eikä oikein merkkaa mitään. Tietysti vähän epäilinkin sitä, typerä kun olen :D

Toisena oli vuorossa ratsastustalli pihapiireineen ja laitumineen. Tehtävänä oli löytää ratsastaja, joka oli lähtenyt tallilta, mutta joka ei ollut palannut. Ainoastaan hevonen oli tullut maastosta takaisin. Ryhmänjohtaja jäi autoille ja me muut kolme lähdimme käymään aluetta läpi yhden koiran kanssa. Rakennuksissa koira ja koiranohjaaja etenivät aika vauhdilla, kun me suunnistajat katsoimme sitten tilat tarkemmin. Avasimme kaikki ovet ja kaapit yms. Pari kertaa kävi niin, että jompi kumpi suunnistajista jäi vähän ryhmästä jälkeen, kun koira ja ohjaaja pitivät aika hyvää vauhtia päällä. Maastossa pysyimme kyllä kaikki mukana. Olimme melkein alueen toisessa päässä, kun johdosta ilmoitettiin, että alueella oleva ratsastusmaneesi voidaan nyt tarkistaa, kun siellä ollut ratsastustunti on päättynyt. Kun lähdimme maneesille päin, koira löysi maastosta ratsastuskypärän ja kantoi sen ohjaajalleen. Loppupurussa kävi ilmi, että meidän ryhmä oli ainut, joka oli kypärän maastosta löytänyt. Ihan erikseen mainittiin se :) Maneesilta se etsittävä sitten löytyi päätään valitellen. Tämä tehtävä oli enemmän sitä, mitä me osaamma paremmin ja se näkyikin varmempana suorituksena. Vähän jäi kyllä hiottavaa vielä koirapartion yhteistyössä. Autoilla totesimme, että tämä meni jo paremmin ja jatkoimme hyvillä mielin seuraavalle tehtävälle.

Vuorossa oli sitten seuraavaa: Maatalossa oli ollut juhlat, joissa oli räjähtänyt kaasupullo. Juhlissa oli ollut viisi ihmistä, mutta vielä ei ollut tietoa, montako on hukassa. Ainoastaan yhden ihmisen katoamisesta oltiin varmoja. Jaoimme tehtävän niin, että toinen koirakko etsi pihapiirin ja toinen isohkon navetan. Minä ja Leo menimme navettaan suunnistajan kanssa. Paikalla oli höryä tuottava auto, joka piti melkoista meteliä. Höyryllä oli tarkoitus laimentaa vaarallisia kaasuja tai jotain sinne päin. Kun pääsimme navettaan, totesimme sen olevan aika täynnä romua. Oli nauloja ja lasia, eikä meillä ollut koiralle tossuja. Täytyi sitten tehdä niin, että kiersin koiran kanssa sen, mitä pystyin ja me ihmiset jatkoimme etsimistä koiran reaktioiden mukaan. Leo merkkasi hyvin hajut ja löysimme navetan pienemmästä tilasta yhden ihmisen. Isompi tila oli sitten täynnä höyryä ja höyrykoneen meteliä. Lisäksi oli alueita, joihin koiraa ei saanut päästää. Pidin koiran kytkettynä, että voin kontrolloida sen liikkumista. Leo merkkasi hajun melko nopeasti ja selvästi vähän ajan kuluttua ja tarkensi hajun tulevan kuomukärrystä. Käskin Leon maahan ja yritin nostaa kuomua. En saanut sitä ylös ja pyysin suunnistajaa avuksi. Yhdessäkään emme saaneet kuomua nostettua, mutta raosta näimme, että siellä oli kaksi ihmistä. Huutelimme raosta heille ja yritimme edelleen kuomua ylös. Vaan ei noussut ei. Lopuksi tehtävän tarkkailija osoitti, että kuomu oli sidottu kiinni pienellä narunpätkällä, joka oli aika hyvin piilossa. Ehkä joku fiksumpi olisi tajunnut jo aikaisemmin, mistä kohdasta se kuomu oikein kanitti :D Noh, saimme lopulta uhrit ulos ja johtopaikalle. Pian tehtävä todettiinkin päättyneeksi. Osa ulkoalueesta oli jäänyt tutkimatta. Lisäksi saimme pyyhkeitä siitä, että koiralle ei ollut tossuja. Navetassa oli naulojen lisäksi tosiaan melko paljon lasia. Ja tossujen puuttesta johtuen en voinut hyödyntää koiraa kunnolla, kun en uskaltanut päästää sitä kiipeilemään mihin sattuu. Palautteesta huolimatta olin itse tyytyväinen siihen, että osasin kuitenkin omasta mielestäni melko hyvin paikallistaa etsittävät koiran reaktioiden perusteella. Loppupurussa kävi myös ilmi, että olimme löytäneet kaikki alueella olevat maalimiehet. Myös sen piha-alueella olevan, joka oli joillakin ryhmillä jäänyt löytymättä. Tämäkään suoritus ei ollut täydellinen, eikä ihan sitä meidän mukavuusaluetta. Kuitenkin koiramme toimivat höyrystä ja metelistä huolimatta hyvin.

Seuraava tehtävä oli jatkoa edellisestä. Juhlista oli lähtenyt yksi ihminen jonkin matkan päähän mökille, mutta ei ollut tullut perille. Etsittävä alue oli maastoa näiden kahden paikan välillä. RJ jäi jälleen johtopaikalle ja lähdimme metsään kolmen ihmisen ja yhden koiran voimin. Aika pian koira saikin hajun jostain ja lähti vauhdilla. Etsintäsuunnitelma muuttui siihen, että menemme koiran perään. Koira vaihtoi sitten jossain vaiheessa suuntaa ja päädyimme aluetta halkovalle polulla. Siellä törmäsimme sauvakävelijään, jolta kyselimme hänen nimeään. Ei ollut se etsittävä tämä ihminen. Hän kysyi, mitä täällä on meneillään. Kerroimme, että kyseessä on harjoitus ja jatkoimme alueemme läpikäymistä. Tässä kohtaa kävi sitten ilmi, että kartalla selvä polkuun rajautuva reuna oli maastossa kaikkea muuta kuin selvä. Maastossa siellä rajalla olikin kolme eri polkua, jotka risteilivät välillä toistensa yli ja välillä rinnakkain. GPS:stä seurailin sitten etenemistämme ja yritin ohjailla koiranohjaajaa vasemmalle ja oikealle sen GPS:ssä näkyvän polun mukaan. Pienellä mutkittelulla sekin reuna tuli kuitenkin katsottua. Siitä sitten lähdimme halkaisemaan aluetta. Siinäkin tuli vähän mutkia matkaan, kun vastassa oli välillä jyrkänteitä ja melkoisia kallioita. Pysyimme kuitenkin kurssissa melko hyvin ja pian koira löysikin teltan, ihmisen ja hänen eväänsä. Telttailijan makkarat menivät vähän parempiin suihin. Haastattelun jälkeen kävi ilmi, että tämäkään ei ollut etsimämme henkilö, eikä hän ollut nähnyt metsässä ketään. Pahoittelimme eväiden verottamista ja jatkoimme matkaa. Alueen läpikäyminen jatkui aika rauhallisissa merkeissä ja pääosin pysyimme suunnassamme. Se oikea etsittäväkin löytyi lopulta ja koira ilmaisi löydön hyvin. Loppupalautteessa kävi ilmi, että se sauvakävelijäkin oli harjoitukseen kuuluva henkilö ja olisimme voineet haastatella häntä paremmin (mistä olet tullut ja mitä olet nähnyt -tyylisesti). Myös se polkuja sisältävän rajan käyminen olisi voinut mennä paremmin, mutta arvostelijat myönsivät kyllä, että se on hankala raja niiden polkujen vuoksi. Itse olimme pääasiassa tyytyväisiä itseemme, tämähän on se, mitä parhaiten osaamme. Suunnistaminen nyt tietysti voisi aina mennä paremminkin, mutta melko hyvin pysyimme suunnassa ja tiesimme, missä olemme olleet ja missä emme.

Ja sitten oli lounas. Nälkä olikin jo melko kiljuva. Ja lounaspaikalla oli myös vesivessa :D Tauolla kävi ilmi myös se, että yövymme seuraavana yönä hotellissa. Ja se vasta onkin katselmuksissa harvinaista herkkua! Tässä vaiheessa epäilimme kuitenkin, että meillä on varmasti vielä yölläkin joku tehtävä ja tämä hotellijuttu on julmaa jekuttamista. Kuitenkin mieltä lämmitti ajatus pehmoisista ja puhtaista lakanoista, joihin saa ruhonsa oikaista varmasti ainakin muutamaksi tunniksi.

Lounaan jälkeen oli yleisörastin vuoro. Melkein kaikissa katselmuksissa on jonkinlainen yleisölle avoin tehtävä. Tällä kerralla se oli Vapepan/SPeKL:n ständi esitteineen. Ja ständin vieressä oli iso kenttä, jossa oli tarkoitus pitää jonkinlainen pelastuskoiraesitys. Spiikit ja esitys täytyi suunnitella itse. Esitysajat oli aikaisemmin viikolla julkaistu paikallislehdessä ja meidän esityksen alkuun oli puoli tuntia aikaa. Sitten pienenä lisämausteen oli vielä semmonen, että Turun Sanomat oli tulossa tekemään tapahtumasta juttua juuri silloin meidän esityksen aikaan. Päätimme sitten esittää tottelevaisuutta, esine-etsintää ja hakua. Lisäksi jaoimme jokaiselle ryhmäläisellemme puheenvuorot. Oli yleistä asiaa pelastuskoirista ja Vapepasta sekä lisäksi selostus kaikista aiheita, joista olisi näytös. Tottelevaisuusosuuteen mahdutimme asiaa palkkauksesta, merkille lähettämistä, noutoa, luoksetuloa ja seuraamista henkilöryhmineen. Ryhmään otimme pari vapaaehtoista, joista toisella oli koirakin mukana. Kerroimme hallittavuudesta, sosiaalisuudesta ja ohjattavuudesta. Leon kanssa esitin esine-etsintää. Keskelle kenttää nurmelle pudotettiin pienehkö muoviesine ja lisäksi puskaan vietiin istuma-alusta. Minulle meinasi tulla vähän hiki, kun Leo ei ihan heti löytänyt kumpaakaan esinettä. Ajattelin, että tuleepa tästä hieno näytös... Kunnes Leksa sitten kiidätti minulle sen pienen muoviesineen ja lähti sen jälkeen sinne pusikkoon hakemaan seuraavaa esinettä. Yllättäen Leo ei tuonutkaan sitä puskaan vietyä istuma-alustaa, vaan tyhjän tonnikalapurkin :D Eli loppuviimein se menikin tosi hienosti. Kolmantena oli vielä se hakuesitys, jossa koira löysi pressuun kääriytyneen ihmisen ja haukkui löydölle. Tästä rastista emme saaneet palautetta ollenkaan. Siinä oli ne lehtitoimittajat, jotka kyselivät niin kovasti, että aika meni siihen. Loppupurussa tunnistimme kyllä itsemme siitä, että rastimme alkoi heti, kun olimme saaneet tehtävän. Jätimme kuitenkin ständin tyhjäksi siksi aikaa, kun suunnitellimme esitystä ja spiikkejä. Se olisi ollut meidän vastuulla silloinkin.

Turun Sanomat

Leo ja tonnikalapurkki :)

Yleisörastin jälkeen ohjelmassa oli taajamaetsintää. Linja-autoasemalta oli lähtenyt kaksi dementistä rouvaa. Toisella oli rollaattori ja toisella oranssi kassi. Jaoimme alueen kahdelle koirakolle ja lähdimme tekemään oikeastaan reittietsintää. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että niin tämä tehtävä pitikin suorittaa. Pidimme kaikki silmämme auki ja koiran kanssa käytiin läpi teiden varsilla olevia pusikoita. Toinen partio löysi rollattorin joltain puistoalueelta. Lisäksi toinen etsittävä oli löytynyt puskasta. Meidän partio (Leo mukana) löysi toisen etsittävän. Suunnistajani pongasi joen varrella penkillä istuvan rouvan oranssin kassinsa kanssa. Suoritimme tehtävän aika nopeasti ja olimme oikein tyytyväisiä itseemme. Mutta... palautteessa kävi ilmi, että olimme tehneet tehtävämme väärin. Siinä olisi pitänyt etsiä järjestelmällisesti koko alue, eikä vaan aluetta rajaavat tiet. Tässä vaiheessa oli jo vähän väsy ja naurettiin jutulle katketaksemme ja keksimme termin "väärin löydetty". Mahtoi järjestäjiä harmittaa, kun teimme tehtävän "väärin" ja löysimme kuitenkin kaiken melko nopeasti. Vähän niin kuin saatiin palkka, vaikka ei tehty tehtävää ollenkaan oikein. Jännityksellä odottelimme loppupurkua ja sitä, mahdetaanko tästä meidän mokasta mainita jotain. Mutta ei siitä sanottu mitään, ilmeisesti sillä tehtävällä oli joillakin muillakin ryhmillä ollut ongelmia jos jonkinlaisia.

Seuraava osoite oli merenrannassa ja osasimme odottaa jonkinlaista vesistöön liittyvää tehtävää. Tarinanan oli, että mereltä oli löydetty kaatunut alus. Ei ollut tietoa, paljonko aluksella oli ollut ihmisiä. Tehtävä sisälsi sen, että laiturista lähdetään yhdellä aluksella, sitten merellä toinen koirapartio siirtyy toiseen pienempään alukseen. Sillä pienemmällä aluksella kierretään kertaalleen yksi saari ja koiran reaktoiden perusteella täytyy osata sanoa, missä on ihmisiä. Isommalla aluksella rantaudutaan pienemmälle saarelle, joka etsitään koiran kanssa.Pääsin jälleen Leon kanssa hommiin. Olin siinä partiossa, joka pääsi pienemmälle saarelle, koska tehtävän toinen koira oli kokeneempi veneilijä. Toinen koirakko oli saanut saaresta hyvät reaktiot ja osasi sanoa, missä ihmisiä on. Me löysimme saarelta yhden ihmisen (Leolta päivän ainut kunnon löytö ja ilmaisu). Lisäksi löysimme kaksi reppua ja kengät yhdestä pienestä katoksesta. Ja Leo ilmaisi esineet haukkumalla! Tämä juttu on ollut minulla pitkään harjoiteltavana asiana, mutta se on vaan jäänyt tekemättä. Olen miettinyt, että mitähän Leo mahtaa tehdä, kun se löytää esineen, jota se ei voi tuoda minulle. Olin toivonut, että se ymmärtäisi ilmaista löytönsä haukkumalla ja sehän osaa! Olin niin iloinen, että melkein silmäkulma kostui. Ilmoitimme löydön johtoon ja jatkoimme saaren läpikäymistä. Leo reagoi useamman kerran voimakkaasti veteen ja kävi jopa uimassa pienen kierroksen. En kuitenkaan nähnyt kaislikossa mitään, vaikka yritin kurkotella. Kun olin käynyt saaren läpi, kävin alukselta kysymässä, että voimmeko kiertää saaren, että näkisimme myös kaislikon toisen puolen. Sanoin, että koira reagoi vahvasti veteen ja epäilen, että siellä on joku. Saaren ympärillä oli kuitenkin niin matalaa, että sitä ei voinut kiertää sillä aluksella. Olin lähdössä katsomaan rantoja vielä uudelleen, mutta meille ilmoitettiin, että aika on loppu. Leo puntattiin takaisin alukseen (oli muutenkin melkoinen suoritus sekin) ja ajoimme takaisin laituriin. Arvostelussa meille kerrottiin, että siellä vedessä oli tosiaan ihminen, mutta koska emme pelastaneet häntä, hän kuoli hypotermiaan. Olen tässä pohtinut, että olisinko voinut tehdä jotain toisin. Olisin voinut kehottaa Leon uimaan sinne suuntaan, mihin se selvästi halusi. Mutta en osaa kyllä sanoa, mitä se olisi sitten tehnyt, jos se olisi löytänyt sieltä jonkun kellumasta. Varmaan se olisi raapinut ja hukuttanut ihmisen. Tai en tiedä.... Haluaako joku kuivapuvun omistaja tulla meille maalimieheksi, niin päästään kokeilemaan?

Päivän viimeinen tehtävä oli sitten hylätyn kerrostalon ja sen pihapiirin etsiminen. Talossa oli ollut nuorten juhlat ja yksi juhlijoista oli hukassa. Tässä lähdimme jälleen yhden koiran kanssa matkaan, itse olin suunnistajan roolissa. Tämä oli se meidän ryhmän nopea ja tehokas koirakko :D Pihapiiri oli melko nopeasti katsottu, tosin pimeässä meillä tuhraantui vähän turhaa aikaa rajojen etsimiseen. Piti aina käydä rajalla saakka toteamassa, että joo, tässä se raja on. Rakennuksessa mentiin sitten taas vauhdilla, mutta nyt osasimme jo odottaa sitä. Homma sujui jo paljon sitä päivän ratsastustallihomma paremmin. Me suunnistajan pysyimme koirakon mukana ja parin huoneiston jälkeen meillä oli jo jonkinlainen systeemi, että miten se saadan katsottua nopeimmin. Yhdestä WC:stä löytyi sitten tyttö, jolla oli melko alhainen tajunnantaso ja joka arasteli valoa. Hän oli kuitenkin tajuissaa ja pystyi kävelemään joten kuten, joten veimme hänet ulos talosta. Minä jäin tytön kanssa johtopaikalle, myös RJ oli siellä. Kylmissään oleva tyttö kiedottiin avaruuslakanaan. RJ huomasi myös, että tyttö arastelee valoa ja osasi kysyä, onko tällä migreeni tai epilepsia. Tyttö ei vastannut siihen oikein mitään. Rakennuksesta löytyi sitten toinenkin ihminen ullakolta ja siellä koirapartiomme oli pienessä pattitilanteessa. Koira oli mahtunut jostain raosta, mistä ihminen ei mahtunut ja siellä se nyt sitten haukkui löytämäänsä ihmistä, mutta partiomme ei päässyt perille saakka millään. Siinä sitten radiopuhelimella käytiin keskustelua ja lopulta koira kutsuttiin pois ihmisen luota ja lähdettiin etsimään reittiä perille jotain toista kautta. Se löytyi ja koira haukkui etsittävän uudelleen. Loppupalautteessa meille kerrottiin, että sillä ensimmäisenä löydetyllä tytöllä on epilepsiaranneke, jota emme (tai minä) huomanneet. Sinänsä annettu ensiapu oli kuitenkin aikalailla oikeanlaista, mutta olisihan tuo pitänyt kuitenkin huomata. Itsekin sitä mietin, että mikähän sillä tytöllä on krapulan lisäksi, mutta en muistanut tarkistaa rannekkeita sun muita. Vaikka tätä onkin harjoiteltu. Jospa nyt pikkuhiljaa muistaisin tämän jutun. Laitetaan vaikka väsymyksen piikkiin tämänkertainen unohdus.

Tuhdin ja herkullisen iltaruuan sekä koirien huollon jälkeen kömmimme sitten hotellihuoneeseemme puolenyön maissa. Siinä sitten oli kuitenkin iltaa vielä jäljellä ja lähdimme Riikan kanssa vielä yhdelle alakerran pubiin. Yritimme löytää muita katselmukseen osallistuneita, mutta ei siellä ketään näkynyt. Olisi voinut vaihtaa vähän kuulumisia ja kokemuksia. Vaikka oli siinä Riikalla ja minullakin kokemuksia vaihdettavana, että ihan tuppisuuna ei tarvinnu sidukkaa juoda. Ennen kahta olimme kuitenkin takaisin huoneessa ja painuimme pehkuihin.

Sunnuntaina oli herätyn seiskan maissa. Suihkun, koirien huollon ja aamupalan jälkeen oli vuorossa loppukeskustelu. Rastienpitäjät kävivät läpi omat rastinsa ja kertoivat huomionsa. Sen jälkeen jokainen joukkueenjohtaja kertoi lyhyesti oman joukkueensa terveiset. Sitten olikin kotimatkan vuoro.

Sullouduimme taasen pakettiauton koppiin tiiviksi kolmen naisen riviksi. Ihan hyvä, että meitä oli kolme kuskia, koska keskittyminen oli kyllä jokaisella hukassa enemmän tai vähemmän. Yhteistyöllä (ja navigaattorin avustuksella) pääsimme oikealle tielle taittamaan matkaa "hyvien" juttujen kera. En nyt lähde niitä kertaamaan, koska uskoakseni ne eivät naurattaisi enää hyvinnukutun yön jälkeen ollenkaan niin paljon.

Katselmuksesta jäi kyllä päällimmäisenä mieleen hyvä fiilis. Järjestelyt toimivat erinomaisesti, ruoka oli hyvää ja seura ihan parasta. Jäimme myöskin siihen uskoon, että joukkeemme ei ollut ainakaan huonoimmasta päästä, vaikka tuskin meitä ihan parhaana joukkueenakaan muistellaan. Yhteistyö meillä kehittyi parempaan suuntaan koko päivän ajan ja pienet kömmähdykset saimme nollattua aina ennen seuraavaa tehtävää. Innostuimme katselmuksesta jopa niin paljon, että keskustelimme kotimatkalla aika pitkäänkin siitä mahdollisuudesta, että josko meidän yhdistys voisi joskus järjestää tapahtuman. Jostain vain pitäisi saada noin sata innokasta ihmistä järjestelyihin mukaan...

Ja melkein unohtui mainita muutamia teknisiä juttuja. Katselmuksessa oli käytössä puhelimeen ladattava Vapepa tutka. Sen avulla koko katselmuksen johtopaikalta pystyy seuraamaan joukkueiden liikkumista kartalla. Tuo sovellus vaan kulutti puhelimen akkua ihan älyttömästi. Minun oli pakko sammuttaa se noin päivän puolivälissä, että akku ei lopu kokonaan. Ja latasin puhelinta melkein koko ajan, kun olin autossa. Että kehittäjille palautetta, että sovellusta pitäisi saada jollakin tavalla vähän kevyemmäksi. Sitten toinen tekninen juttu, eli päivän aikana kuljettu matka. Yhden joukkueemme jäsenen askelmittarin mukaan katselmuksen tehtävien aikana tuli käveltyä noin 18,5 kilometriä. Että ihmekös tuo, jos vähän väsytti 14 tunnin skarppaamisen ja kahdeksan tehtävän jälkeen. Oli se kuitenkin sen arvoista. Lähden ehdottomasti ensi vuonnakin, jos saamme joukkueen kasaan ja saan katselmuksen mahtumaan omaan aikatauluuni.

Kuvia lisäilen ehkä myöhemmin lisää. Järjestäjien puolesta paikalla oli kai useampikin valokuvaaja, joten kuvasia on varmaankin saatavilla jossain vaiheessa.