Viiiiiuuuh!

Ja taas on menty ja touhattu kuin puolimieliset. Onneksi nyt olisi luvassa sellainen viikonloppu, että ei ole mitään etukäteen sovittua menoa mihinkään. Aika ihqua.

Viime päivityksen jälkeen Viivi on päässyt treeneihin (ei tainnut kukaan yllättyä). Olen edelleen harjoitellut autoon menemistä ja siellä olemista sekä treeneissä että erikseen. Edistymistä on tapahtunut, mutta kyllä niitä takapakkejakin on mukaan mahtunut. Ehkä jos olen vaan sinnikäs, enkä päästä Viiviä autoon silloin, kun se riehuu, niin tuloksia alkaa näkymään jollakin aikavälillä. Viikonloppuna tein niin, että kun Viivi ei rauhoittunut millään, otin sen apukuskiksi. Ja siihen penkille neiti rauhoittui varmaan minuutissa. Ja ennen sitä olin yrittänyt saada sitä rauhallisesti takakonttiin ainakin vartin. Eilen kun lähdin pelastushakutreeneihin, sain Viivin autoon taas hiljaisuuden vallitessa. Treeneissä neiti tuli autosta ulos hiljaa ja meni takaisinkin hiljaa. Mutta ongelma on edelleen se, että miten palkkaan Vinkulaista, jos ajan itse autoa. Matkalla neiti petasi ja raapi väliseinää taas epätoivon vimmalla alkumatkasta. Ja kun tultiin treenipaikalle perille, Viivi haukkui vähänaikaa (kun ei päässyt HETI autosta ulos). No, katsotaan jos homma rauhaantuisi ihan sillä, kun saadaan ne tulemiset ja menemiset rauhoittumaan. Jospa kierrokset olisivat kokonaisuudessaan vähän matalammalla sillä tavalla. Pitää nyt keskittyä positiivisiin asioihin, eli onhan tässä jo paljon edistytty, vaikka valmista ei vielä olekaan.

Treenilöissä Viivi on toiminut normaaliin tapaan. Tosin viimeaikoina Viivin paikallapysyminen on mennyt (jos mahdollista) vielä huonommaksi. Pitää nyt ottaa neidin kanssa oikein tehokuuri paikallapysymiseen. Prinsessa kun on, Viivi ei voi maata kylmässä maassa, eli paikallaistumiseen tiedossa tehotreeniä. Ja ihan pitkiä metsälenkuroita pitäisi tehdä, että neidin yleiskunto pysyy hyvänä omasta kunnosta nyt puhumattakaan.

Peto-petskusen kanssa on käyty agilitytreeneissä normaaliin tapaan. Voin edelleen todeta, että koira osaa aika hyvin, ohjaaja ei. Ja itse jämähdän tekemään joitakin asioita kokoajan samalla tavalla, vaikka koira osaisi jo varmasti monimutkaisempiakin juttuja. Esimerkiksi juoksen jokaisen esteen lähelle näyttämään, että "tämä este tässä, hyppää tästä", vaikka Peto kyllä varmaan hakisi jo itsekin esteitä kauempaakin. Tällä viikolla treenihallissamme oli sähköt poikki ja harjoitukset piti keskeyttää illan pimetessä, koska valoja ei saatu päälle. Viereinen katuvalo loistaa kasvihuoneeseen vähän, joten jäin Petosen kanss tekemään jotain pikkujuttuja hallille. Otin A:lla vähän kontaktitreeniä ja keppejä molemmilta puolilta (myös siltä vaikeammalta puolelta). Kokeilin sitten yhden pätkän, että miten saan Pedon irtoamaan esteille, jos itse en juoksekaan ihan joka esteen vierestä. Ja hyvinhän se irtosi ainakin silloin, kun piti mennä parin hypyn kautta A:lle (jostain syystä kontaktiesteet ovat Pedon lemppareita). Sitten otin vielä putkella takaaleikkausta, joka on Pedolle ongelma. Hyvin meni, kun putken pää oli sopivasti vähän viistossa siihen suuntaan, mihin Pedon piti mennä. Mutta kun putkensuu oli suunnille suorakulmassa siitä suunnasta, mistä oltin tulossa, niin ei niin millään. Peto menee kyllä putkeen, mutta käntyy aina takaisin, kun huomaa minun vilahtavan takaansa. En käsitä, miten se homma pitäisi tehdä. Ehkä aluksi pitää vaan harjoitella noita helpompia kulmia ja kun ne sujuvat, niin pikkuhiljaa vaikeampia kulmia.

Viikonloppuna oli tokon koulutusohjaajakurssin ensimmäinen osa (toinen osa on marraskuussa). Nyt ensimmäisessä osassa käytiin läpi perustottelevaisuusjuttuja. Ja kun kurssille tarvittiin sitten perustottelevaisuustasoisia koiria, niin otin Pedon mukaan. Ja kylläpä Petskunen olikin mukava kurssikaveri. Herra osaa odottaa rauhassa omaa vuoroaan ja kun tehdään, niin tehdään täysillä. Peto oli mukana aika monessa tehtävässä ja suoritti kaikki mallikelpoisesti. Aluksi näytin Pedon kanssa, miten opetetaan tuolille hyppääminen kosketusalustan avulla. En ole itsekään oikeastaan tajunnut, miten moneen asiaan kosketusalustaa voikaan käyttää apuna. Viikonlopun aikana opin paljon uutta. Myös sen, että Peto on aika etevä pikkukoira. Ihan hyvä saada muistutusta välillä siitäkin, Peto tuppaa itsellä vähän jäämään noiden muiden varjoon, kun Leon ja Viivin kanssa harjoitellaan tavoitteellisemmin. Ja Peto on vähän niinkun isännän koira (muka).

Leon kanssa on käyty tokotreeneissä. Viimeksi harjoitusten teemana oli häiriö ja Leo... noh, häiriintyi. Aika hauska juttu tapahtui, kun otettiin paikallamakuuta ryhmässä ja häiriköitynä. Häirikkö heitteli leluja ja yhden noutokapulan koirien lähelle. Sitten häirikkö käveli rivin päähän ja huusi "hae!". Leo nousi heti, otti noutokapulan ja vei sen häiriköijälle. Ihan hieno nouto, mutta kun olisi pitänyt pysyä paikallamkuussa. Ja Leon noutokäsky on sitäpaitsi "Tuo". Niin kauan, kun häiriköitsijä touhaili, huuteli ja juoksenteli, Leo katseli hommaa tarkkaavaisesti ja vaiti. Muttakun kaikki kiinnostava loppui ja maattiin normaalisti rivissä, Leo vinkui. Maailman tylsin liike Leon mielestä, kerrankin oli edes vähän aikaa jotain tapahtumaa. Omasta mielestä hauskin juttu oli, kun häirikkö juoksi kiljuen paikkamakuurivin päästä päähän koirien ja meidän ohjaajien välistä. Huvittavan näköistä ja kuuloista :)

Yksi positiivinen juttu on myös se, että Viiviä ja Petoa voi taas pitää samassa tilassa sisällä ainakin valvotusti. Itse olen edelleen asian suhteen paljon varovaisempi kuin Oskari. Ehkä jännitän aika turhaan, muttakun en vaan saa kytkettyä omaa jännittämistä pois päältä, vaikka haluaisin. Ja mitä enemmän jännitän sitä enemmän koirat jännittävät. Pidän pieniä valkoisia edelleen erilläänkin, jos en pysty vahtimaan niitä kokoajan. Mutta tilanne on ehdottomasti menossa oikeaan suuntaan.

Kun tuota koirien kanssa touhaamista on muuten niin vähän, niin keksin yhden uudenkin projektin. Löysin yhdestä koirablogista linkin sellaiseen opetusvideoon, että miten koira opetetaan seisomaan etujaloillaan takapää ylhäällä. Olen nyt aloitellut hommaa vasta. Videossa sanotaankin, että homma kannattaa aloittaa varovasti, koska koiran täytyy kehittää tiettyjä lihaksia ennenkuin se pystyy seisomaan etujaloillaan. Tässä opetusvideo: 

Käytöksen muokkausta

Päätin (isännän voimakkaalla painostuksella) tarttua nyt viimein tuohon Viivin auto-ongelmaan oikein kunnolla. Yritimme yhdessä miettiä, että mikä se mahtaisi olla se taikatemppu, millä neidin käytös saataisiin paranemaan. Olimme vähän eri linjoilla sen suhteen. Minä yritin lähteä ajattelemaan asiaa siltä kannalta, että miten saisin nopeassa ajassa paljon onnistuneita toistoja ja mikä olisi sellainen tapa, että pystyn toistamaan saman kuvion paikasta riippumatta. Isäntä ehdotti, että jos Viivi ei käyttäydy, se ei vaan pääse mukaan. Homma voisi toimia kotona, mutta mitäs sitten, kun olen siellä pellon laidalla, jätänkö koiran sinne? Lisäksi tuota ei voi tehdä mielestäni kovin montaa kertaa päivässä. Isäntä yritti ehdottaa kaikenlaista, mutta en kelpuuttanut mitään. Kun sitten pohdin asiaa itsekseni, päädyin siihen, että homma täytyy jotenkin naksutella neidille. Takana on kuitenkin satoja autoreissuja riehuen, niin tuskin löytyy sellaista tapaa, että kun on tehty parikymmentä kertaa toisin, niin homma alkaa sujumaan. Naksuttelemalla voi tehdä montakymmentä toistoa päivässä ja saadaan pienemmässä ajassa tehtyä määrällisestä monta harjoitusta.

Nyt Viivi on sitten toistaiseksi treenitauolla. Ajatuksena on, että autolla ei mennä mihinkään ennenkuin homma saadaan toimimaan. Katsotaan, miten oma pälli kestää... Aloitin viimeviikolla siitä, että vein Viivin auton takaluukun viereen istumaan ja naksuttelin siitä, kun neiti istuu rauhassa ja ottaa katsekontaktia. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten nopeasti Viivi rauhoittui, koska aluksihan se oli taas niin kierroksilla, että pihisi ja pomppi auton vieressä ihan hysteerisenä. Olemme päässeet nyt hommassa siihen saakka, että Viivi pystyy odottamaan rauhassa auton vieressä (tosin se rauhoittuminen kestää vähän aikaa, mutta kokoajan vähemmän aikaa). Pystyn välillä jo avaamaan takaluukun niin, että Viivi on suht rauhassa. Viivi pystyy olemaan rauhassa jo siinäkin vaiheessa, kun takaluukku on auki. Olen jopa päästänyt sen muutaman kerran hyppäämään takaluukkuun ja Viivi on pystynyt istumaan siellä rauhassa, kun takaluukku on auki ja seison itse vieressä. Luulisin, että kun jatkan harjoittelua, pääsemme aika nopeasti siihen, että Viivi menee rauhassa autoon. En ole kuitenkaan oikein vielä keksinyt, että miten naksuttelen ja palkkaan siinä vaiheessa, kun takaluukku lyödään kiinni ja menen itse kuljettajan paikalle autossa. Pitäisi suunnitella joku namiautomaatti, jolla saan kuljettajan paikalta palkan tippumaan Viiville takaluukkuun. Ideoita?

Leon kanssa olimme viikonloppuna virallisissa tokokisoissa Vöyrillä, tuomarina oli Jaana Ala-Lähdesmäki. Tulos oli taas melkein ykkönen, eli ALO2 155 p. Hyvä tulos oli aika lähellä, mutta omaan mokaanhan tämä taas kaatui. Leon kanssa ei ole otettu hyppyä pitkään aikaan ja "hetsasin" Leoa vähän liikaa ennen hyppyä. Halusin varmistaa, että se varmasti hyppää, eikä ole liimaantunut perusasentoon. Ja hyppäsihän Leo hienosti ja jäi esteen taakse seisomaan. Leo vaan teki sen siinä vaiheessa, kun sanoin "valmis", eli ennenkuin liike virallisesti alkoi. Nollaksi meni sitten se. Tässä kaikki pisteet koottuine selityksineen:

Luoksepäästävyys: 10 pistettä. Tämä tuomari oli sitä mieltä, että kunhan koira ei pakita, niin hyvin menee. Leo vähän nousi, mutta istui heti uudelleen. Jollain muulla tuomarilla olisi ehkä rokotettu, mutta tällä kertaa ei.

Paikalla makaaminen: 9 pistettä. Yksi piste meni pienestä vinkumisesta, mutta muuten Leo oli mielestäni aika hienosti. Ainakin verrattuna aikaisempiin suorituksiin. Leo muisti jossain vaiheessa senkin, että "ainiin, se leuka" ja laski leuan maahan. Pää nousi, kun jotain kiinnostavaa tapahtui, mutta kolmesti Leo laski itse leuan maahan. Edistymistä, vihdoinkin!

Seuraaminen kytkettynä: 8,5 pistettä. En ollut itse tyytyväinen, katsekontaktia ei ollut juuri nimeksikään. Käännökset menivät siitä huolimatta aika ok, mutta kun lopussa oli täyskäännös ja seis, niin siinä Leo meni haistelemaan maata ja koko täyskäännös jäi herralta huomaamatta. Edellinen koira kieriskeli siinä kohdassa maassa, joten hajua siinä varmasti oli.

Seuraaminen taluttimetta: 7,5 pistettä. Meni vielä huonommin kuin edellinen. Paikka pysyi suht hyvin, mutta kontaktia ei ollut sitäkään vähää. Yhdessä käännöksessä Leo meinasi jäädä taas haistelemaan jotain ja joku perusasentokin taisi jäädä tekemättä. Noh, edes se lopun täyskäännös onnistui.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 10 pistettä. No se seuraaminen oli taas aikamoista jolkottelua. Meni kyllä maahan ja nousi ensimmäisellä käskyllä (siinä meillä on ollut ongelmia aina välillä). Olin ilmeisesti antanut myös vähän vartaloapua maahanmenossa, en kyllä tehnyt sitä tietoisesti. Ehkä olisi jo aika videoida omia treenejä...

Luoksetulo: 9,5 pistettä. Leo oli sitä mieltä, että "JES! Vihdoinkin saa juosta!" Lopun perusasento hieman vino, muuten hieno suoritus.

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 7 pistettä. Seuraaminen vähän parempaa (kun sai välillä juosta). Pysähtyi hyvin, mutta olin taas kuulemma antanut vartaloapua. Kun olin palaamassa koiran viereen, Leo alkoi haistelemaan maata ja siirtyi vähän. Jäi kuitenkin seisomaan. Meillä on tuo paikallaseisominen on mennyt viimeaikoinan vähän takapakkia, pitäisi harjoitella sitä enemmän.

Estehyppy: 0 pistettä. Sen tuossa aikasemmin jo kävinkin läpi. Se jäi sanomatta, että siinäkin Leo muuten siirtyi vähän seisomisessa ja haisteli maata.

Kokonaisvaikutus: 8,5 pistettä. Suurimmaksi osaksi meidän tekeminen oli kuulemma hyvää. Maan haisteleminen sun muu pudotti kuitenkin kokonaisvaikutelmaa. Tuomari varmaan perusteli jotain muutakin, mutta suurin osa taisi mennä taas ohi... Olisi varmaan aiheellista kuunnella ja painaa mieleen noita palautteita.

Ihan ok tulos, kun ottaa huomioon viimeaikojen treenimäärän. Harmittaa kyllä aika tavalla, kun 1-tulos jäi niin pienestä kiinni. Jos olisin vaan nyökännyt, enkä sanonut ääneen, että "valmis". Tai jos olisin hetsannut vähän vähemmän. Jos, jos, jos...

Muuten kyllä pitää harjoitella kisanomaisesti paljon paljon enemmän. Kun itse jännitän, Leon vire laskee ja seuraamiset ovat aikamoista kuraa. Ja kun liikkeiden välissä pitäisi saada koira innostumaan, niin Leo tuntuu melkein vaan menevän flegmaattisemmaksi, mitä enemmän yritän kehua. Olen palkannut sitä ihan liikaa leikillä ja nameilla ja nyt Leo ei tunnu palkkaantuvan kehumisesta oikeastaan ollenkaan. Nyt en ole sitten oikein varma, että kummanko käytös tässä vaatii enemmän muokkaamista. Varmaan molempien. Itse en varmaan koskaan saa kokonaan koejännitystä pois, joten Leon pitäisi vaan oppia kestämään sitä. Mutta miten saadaan jännitystä harjoituksiin?

Lohtajalla

Kerrataan nyt sitten Lohtajan leiriviikonloppu. Tämä oli nyt neljäs kerta, kun osallistuin leirille armeijan alueella. Tällä kertaa leiri oli 23.-25.9.

Ohtakari viimevuonna samoihin aikoihin

Saavuimme perjantaina perille vähän ennen pimeää. Illalla olisi voinut treenata jotain pientä, mutta päätimme kantaa kamat sisään ja viedä koirat lenkille. Menimme Riikan ja Sylvin kanssa samalla autolla leirille ja olimme myös "kämppiksiä" koko viikonlopun. Iltalenkille saimme mukaamme vielä Janin ja Kodankin. Esittelin samalla tärkeänä aluetta Riikalle ja Janille, vaikka Riikka on kyllä ollut aikaisemminkin leirillä. Siinäpä se ilta aikalailla olikin. Iltapalan ja pienen seurustelun jälkeen kömmimme nukkumaan. Leo ja Sylvi tulivat toimeen erinomaisesti, välillä vähän liiankin hyvin, kun Sylvi ei kertonut Leolle riittävän selvästi, missä menee raja...

Lauantaina alkoi sitten treenaaminen todenteolla. Leolle otettiin aamupäivällä kaksi lyhyttä kierrosta. Ensimmäisellä kierroksella otin Leksalle vähän erikoisempia piiloja. Yksi ukko oli heti alueen alussa, koska siinähän Leolla on ollut välillä ongelmia. Toinen oli pienessä rakennuksessa "hyllyllä", eli ei ihan lattitasolla ja kolmas maanpinnan alapuolella olevassa bunkkerissa. Lähelläolevasta maalimiehestä mentiin ohi, kun tuuli toikin rakannuksessa olevasta ukosta hajun paremmin. Leo oli haistellut maalimiehen melkein varpaista päähän saakka ja aloittanut sitten haukkumaan. Ja ihan hyvin se haukkuikin. Ehkä Leon piti vaan aluksi tarkistaa, että onko se vähän ylempänä oleva jutska varmasti ihminen. Rakennukselta lähetin Leon takaisin alkua kohti ja se ensimmäinen ukkokin löytyi. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, ukko kun oli tuttuun tapaa puskassa piilossa. Tähän väliin tuli vähän tyhjää aluetta ja Leo liikkui paljon ja nopeasti kuten tavallista. Aika pian nenuun osui haju kolmannestakin eksyneestä ja Leo meni yllättävn hyvin bunkkeriin. Monelle koiralle tuo maan tason alapuolelle hyppääminen tuntuu olevan hankalaa. Ehkä Leo sitten vaan muisti hypänneensä bunkkeriin jo viimevuonna, joten ei se enää ollut sen mielestä erikoista. Ilmaisut menivät kaikki hienosti, vaikka oltiin vieraassa paikassa ja maalimiehet olivat vieraita. Pakko olla tyytyväinen :)

Toisella kierroksella otin Leolle liikkuvaa maalimiestä. Sain idean siitä, kun joku muu otti jo sillä ensimmäisellä kierroksella kävelevän maalin. Leksalla ei ole vielä aikaisemmin ollut liikkuvaa ihmistä maalina, joten aloitin varovasti. Ensimmäinen ukko seisoi paikallaan ja se meni ihan ok. Toinen seisoi ja huojui vähän, mutta ei kävellyt. Senkään kanssa ei ollut ongelmaa. Enempää ei sitten otettu, että ehdimme lounaalle ajoissa. Kaikki tekivät toisella kierroksella vaan jonkun nopeamman jutun.

Maalimiehenä pressun sisällä :)

Olin Leon kanssa sellaisessa sekaryhmässä, että osa teki vain jälkeä ja osa sekä jälkeä että hakua. Iltapäivällä taisimme kaikki ottaa vaan jälkeä. Siinä olikin organisointia, kun yhteensä piti tehdä kuusi jälkeä ja kaksi harhajälkeä. Jäljet eivät saaneet olla liian lähellä toisiaan ja lisäksi oli ne harhat. Toisen harhajäljen piti olla varsinaista jälkea tuoreempi ja toisen varsinaista jälkeä vanhempi. Siinä sitä sitten mietittiin, että kuka vie kenetkin autolla ja mihin ja mihin aikaan pitää olla missäkin tekemässä jälkeä. Ja kuka voi olla missäkin tekemässä jälkeä, kun osa ajoi jälkensä tuoreempina ja osa halusi vanhentaa jälkeä kauemmin. Suunnittelemiseen meni aikaa sitten aika rutosti, mutta lopuksi saatiin aikaiseksi melko hyvä suunnitelma. Leolle tehtiin noin puolen kilometrin jälki kolmen esineen kera. Ajoin jäljen noin kahden tunnin vanhana ja jäljentekijä oli suunnistajana. En ole vielä laittanut Leolle jäljen päähän ihmistä, kun herralla tuntuu olevan intoa ja vauhtia muutenkin vähän liikaa. Muutaman kerran Leo meni mutkissa vähän pitkäksi, mutta löysi jäljen aina uudelleen itse. Yhden kerran jälki meni niin hukkaan, että piti palata vähän takaisin päin. Kaksi ensimmäistä esinetta Leo toi minulle tosi hienosti, mutta kolmannen kohdalla se vain haistoi hanskaa ja meinasi jatkaa matkaa. Pysähdyin sitten hetkeksi, niin Leo tajusi tuoda hanskan heti. Kun ei malta, niin ei vaan malta. Pitää miettiä, että miten palkkaisin noista esineistä, että se olisi Leon mielestä riittävän hyvä syy pysähtyä ja tuoda se esine minulle. Se kuitenkin ihan selvästi huomaa ne esineet ja tietää, mitä niille pitää tehdä. Mutta ei vaan malta.

Organiseeraamista kartan kanssa. Kuva: Martti Koponen

Oman jäljen lisäksi tein yhden about puolen kilometrin ja yhden parinsadan metrin jäljet sekä istuin niiden päässä piilossa. Tämän rupeaman jälkeen oli vuorossa päivällinen. Syömisen jälkeen menin vielä yhdelle pitkälle (n. 1,5 kilometriä) jäljelle suunnistajaksi ja sen päivän treenit olivat purkissa. Aikamoinen rupeama kyllä. Mutta niin paljon oppii sillä, että pääsee tekemään kokeneempien jälki-ihmisten kanssa ja katsomaan, miltä sen homman pitäisi näyttää.

Illalla oli sitten vielä ohjelmassa vähän koirien iltalenkitystä ja illanviettoa hyvässä seurassa. Yritimme mennä Riikan kanssa nukkumaan ihmisten aikoihin, mutta päädyimme hihittelemään pimeässä vielä ainakin tunnin niin kuin teinitytöt. Riikka kertoi aamulla, että olin nukahtanut melkein kesken puhumisen jossain vaiheessa.

Aamupalan ja aamulenkin jälkeen oli taas ohjelmassa treenilöitä. Osalle tehtiin jälkiä (taas kova organisointi) ja osa otti hakua. Leolle meinasin ottaa vain jälkeä, mutta ehdimme ottamaan pienen haun siinä välissä, kun odottelimme jäljentekijöitä metsästä. Tällä kertaa otin peitettyjä maalimiehiä. Ensimmäisellä oli pää näkyvissä ja siitä maalista Leo juoksi tosi läheltä ohi. Mysteeriksi jää, että eikö Leo tosiaan nähnyt maalimiestä, vaikka juoksi melkein päältä. Ehkä Leo tosiaan juoksi sellaisesta suunnasta ohi, että se ei nähnyt sammaleisessa maassa viherän pressun alla makaavaa ihmistä. Ohijuoksun jälkeen Leksa kuitenkin tuli pian takaisin ja ilmaisi maalimiehen ihan hyvin. Toinen ukko oli kokonaan peitetty ja siellä Leo puuhaili vähän enemmän ennen kuin aloitti haukkumisen. Maalin mukaan Leo oli haistellut peitettää joka suunnasta ja lopulta saanut kuonon peitteen sisään. Kun Leo sitten oli nähnyt ihmisen, se oli ottanun pään pois peitteen sisältä ja aloittanut haukkumisen. Tämän harjoituksen lisäksi Leolla oli myös noin 200 metrin jälki muhimassa. Se ajettiin vielä noin kolmen tunnin vanhana. Jäljellä jouduin pysähtymään Leon kanssa joka esineelle, ette se malttoi tuoda ne minulle. Jos jotain hyvää pitää keksiä, niin Leolle ei tarvinnut sanoa mitään, se ymmärsi kyllä tuoda esineet, kun pysähdyin. Muuten itse jäljestäminen meni ihan hyvin.

Leo jäljen loppupalkalla. Kuva: Martti Koponen 

Viikonlopun saldona voisin sanoa, että haussa perushommat sujuvat jo melko varmasti. Itse jäljestys on myös melko hyvällä mallilla, mutta esineitä pitää harjoitella erikseen. Ja jälkeäkin pitäisi toki harjoitella enemmän. Jospa jostain vaan saisi muutaman lisätunnin vuorokauteen.