Kun on pakonomainen tarve tehdä asioita...

Heinäkuu on meillä perinteisesti taukoa pelastuskoirajuttujen viikkotreeneistä. Olin vähän ajatellut pitää koko hommasta vähän taukoa, mutta aina ei mene hommat suunnitelmien mukaan. Ja eipä se suunnitelmien muuttuminen mitenkään huono juttu aina ole :)

Päätimme pitää Ryhmäkatselmukseen menevän joukkueemme kanssa parit extratreenit ja harjoitella sellaisia juttuja, joita ei tule perustreeneissä harjoiteltua. Ja vesistöetsintä minulla on ollut treenattavien asioiden listalla jo pitkään. Siitä se ajatus sitten lähti... Eräänä heinäkuisena sunnuntaina kokoonnuimme yhden ryhmäläisen mummolaan ja lähdimme soutelemaan suolammelle. Maalimies laitettiin piiloon rannalle sillä ajatuksella, että oppisimme lukeman koiristamme, koska se saa hajun maalimiehestä ja miten mikäkin koira käyttäyty hajun saadessaan. Sitten rantaudutaan ja koira päästetään etsimään haistamansa ihminen. Tuleepa treenattua veneeseen nousemista, siellä olemista, veneestä nousua ja koiran lukemista. Treenit menivät ihan hyvin, ainakin joistakin koirista saatiin näkyviin selvää reagointia. Veneily ei ollut kaikille koirille (ja ohjajille) ehkä sitä ominta juttua, mutta ehkä osaamme kaikki vähän enemmän tämän treenin jälkeen. Minä sain oppia, että olen aika huono soutamaan, ainakin suoraan :D Eikä ne käännöksetkään nyt ihan putkeen menneet. Jokaiselle koiralle otettiin kaksi kierrosta, eli ehkä niille jäi jotain ajatusta kytemään takaraivoon. Hyötyä tai ei, kivat treenit meillä oli. Jos ei muuta, niin ainakin joukkuehenkeä päästiin nostattamaan. Seuraavankin treenin teema on jo mietittynä, aika on vielä vähän auki. Mutta ennen elokuun loppua joka tapauksessa :)

Noh, eipä aikaakaan, kun sain kutsun PETO-ryhmän (Pelastustoimen käyttöön koulutettavat koirakot) treeneihin, vaikka en varsinaisesti kuulu ryhmään. Yllättävää tai ei, olen kuitenkin vähäsen sekaantunut siihenkin hommaan... Pääsimme Leksan kanssa kokeilemaan niinsanottua miljöbanaa. Siinä koirakot kulkevat ryhmänä määrätyn radan läpi. Radan tehtävänä on testata "sekä ohjaajien että koirien ketteryyttä, yhteistyötä, sosiaalisuutta sekä ryhmätyötaitoja." Rata sisälsi epämiellyttävillä alustoilla liikkumista sekä peräkärryn kyydissä kulkemista niin, että kyydissä oli neljä koirakkoa samaan aikaan. Lisäksi koiria nosteltiin esteiden yli ja kannettiin paikasta toiseen. Ja sekä ohjaaja että koira saivat myös ryömiä putken läpi. Tosi mielenkiintoinen ja hauska treeni. Siinäkin sain huomata, että vaikka olen nostellut ja kanniskellut Leksaa, niin en ole harjoitellut juurikaan sitä, että Leo on jossain ylempänä ja se nostetaan alas. Leksa oli sitä mieltä, että olen vetämässä sitä varmaan kuolemaan ja varmempi on hypätä itse alas. Eli tätä pitää treenata lisää. Jos treenin hauskuus on mitattavissa jälkeenpäin mustelmien määrällä, niin tämä oli keskivertohauska :D Minä se musteloidun aika helposti, sanottakoon se. Voi olla, että kukaan muu ei saanut ainuttakaan mustelmaa.

Leikisti maassa on jotain kemikaalia, eikä maahan siis saa koskea :D

Ja ettei aika käy pitkäksi, niin olin tänään Leon kanssa vielä ilmaisukoulutuksessa. Leolla ei ole mielestäni mitään merkittäviä ja suuria ongelmia ilmaisussa, mutta ainahan sitä voi viilata vielä paremmaksi. Ja uusi silmäpari näkee varmasti meidänkin homman vähän eri tavalla kun sellaiset, jotka ovat meidän häröilyä seuranneet jo pidempään. Ja kyllä vain, saimme uusia treeni-ideoita tästäkin koulutuksesta. Olen sitä mieltä, että Leo ei ole aina ilmaistessa riittävän fokusoitunut maalimieheen, vaan se vilkuilee minua välillä ja pitää pieniä taukoja ilmaisussa. Sinänsä ongelma ei ole mikään suurensuuri, mutta kuten sanottua, aina voi *piip* pilkkua vähän lisää. Ja tällä kouluttajalla oli tähän ongelmaan tarjolla ihan uudenlainen ratkaisu: Jos koira ei keskity maalimieheen riittävästi, niin maalimies lähtee liikkeelle. Siirtyy toiseen paikkaan. Ajatuksena tämä tuntui itselle vähän vieraalta, mutta koska koira ei mene kerrasta rikki, niin tätä kokeiltiin. Leon ilme oli ollut kuulemma vähintäänkin hämmentynyt, kun maalimies yhtäkkiä nousikin ja siirtyi viitisen metriä toiseen paikkaan. Leo totesi kuitenkin, että "Aha, no kai sitä täytyy siirtyä perässä ja haukkua vähän lisää". Otimme treeneissä kaksi kierrosta ja molemmilla kerroilla kolmesta maalimiehestä yksi joutui siirtymään. Tätä ei kannata jäädä toistelemaan mitenkään kovin pitkään, jos treeni ei tuota tulosta. Nähtäväksi jää, miten tämä näkyy Leon ilmaisussa jatkossa. Ja sattui näissäkin treeneissä tietysti yksi sellainen juttu, mitä pitää treenata lisää: Liikkuva maalimies. Onhan tätä treenattukin, mutta tällä kerralla Leo ei tajunnut ollenkaan, että se kävelevä tyyppi pitäisi myös ilmaista. Ja kun se kävelevä tyyppi keräsi vähän marjojakin samalla, niin Leo otti asiakseen tutkia, että mitä kiinnostavaa siellä maassa oikein onkaan. Ja todentotta, sieltä löytyi haisteltavaa ihan yllättävänkin paljon, kun ei oikein tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Lopuksi marjanpoimija meni kyykkyyn ja kun Leo haistoi taskussa olevan sukkapallon, niin nähtiin se ilmaisukin lopulta. Taas siis yksi asia lisää treenattavien juttujen listalle: kävelevät ja marjoja poimivat maalimiehet. Luulin meidän osaavan nämä, mutta ilmeisesti emme osaa...

Näitä ei poimita vielä hetkeen ;)

Tämän valtavan yhtäkkisen treeni-innon lisäksi olen löytänyt itsestäni ihan uuden vaihteen myös koirien lenkittämisessä. Nyt on kävelty kaiken iltaa himppasen enemmän kun normaalisti. Viiviä oikestaan välillä jo vähän tympii tämä jatkuva lenkkeily. Ehkä se on oikesti vähän huonommassa kunnossa, kun olen antanut itseni ymmärtää. Ei olla edes tehty mitään himolenkkejä, semmosia normaaleja 4 - 6 kilometrin käpöttelyjä pääasiassa. Viivi on jaksanut tällaiset aikaisemmin ihan hyvin. Nyt se välillä selvästi vähän väsähtää, eikä näytä nauttivan kävelystä ajoittain ollenkaan. Masuvaivoja Viivillä tuntuu olevan myös nykyään useammin. Olen ajatellut, että voisikohan tuo keväällä vaihdettu kipulääke olla huonoksi Vinkusen mahalle? Voi olla, että varaan sille ajan lekurille ja käyn keskustelemassa eri vaihtoehdoista kivunlievitykseen. Varmasti on olemassa vatsaystävällisempiäkin vaihtoehtoja, hinta tietysti voi olla vähän eri. Mutta mitäpä sitä ei maksaisi pikkukoiran hyvinvoinnista. Ja yleensä ei puhuta isoista summista, koska Viivi on tosiaan pieni koira.

Niin, tässä oli lueteltuna vasta ne oman koiran kanssa tehdyt treenit. Olen ollut myös maalimiehenä yhdessä VIRTA-treenissä ja lisäksi meillä oli Match Show. Itse tapahtumapäivän lisäksi olin valtavan innokas keräämään palkintoja ja askartelemaan mätsäreitä varten. Niin, ja leivoin myös. Ja olin lajittelemassa arpajaispalkintoja. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi ollut tällaisessa siritystilassa. Kiva tietää, että minussakin on edellen olemassa kutosvaihde ;)

Viivi 11 vuotta ja muutakin tilannepäivitystä

"Kokotorstaina 14.5. (eli siis helatorstaina) olin Leksan kanssa haun taidontarkastuksessa. Suoritimme taidontarkastuksen nyt valoisalla, eli siis noin kolme hehtaaria metsää ja kolme maalimiestä. Puoli tuntia aikaa löytää ja ilmaista nämä. Etsintäsuunnitelmaa tehdessä katsoin tuulensuunnan vähän väärin, tai sitten tiellä vaan tuuli eri suunnasta kuin metsässä. Sinänsä tämä "virhe" osoittautui hyväksi jutuksi. Suunnitelmani sattui menemään niin, että kävelin koiran kanssa melkein suoraan maalimieheltä toiselle ja kolmannelle sopivasti tuulen alapuolelta. Lopputulokseksi saimme hyväksytyn tuloksen ja erinomaiset arvostelut. Aikaa kokeeseen meni 10 minuuttia. Metsässä kävellessä huomasin kyllä jossain vaiheessa, että siellä tuulee eri suunniasta kun olin kuvitellut. En kuitenkaan ehtinyt tehdä muutosta suunnitelmaan, kun Leo oli melkein koko ajan niin selvästi maalimiehen hajussa. Lähinnä koe meni siihen, että "Mennään tästä suunnitelman mukaan.... jaahas, mennään sittenkin koiran perään..." Ja sen jälkeen "Jatketaan suunnitelman mukaan, eli palataan siihen, mistä lähdettiin koiran perään.... ja sitten taas lähdetään koiran perään". Leksa sai varsinkin viimeisestä maalimiehestä hajun aika kauas. Lähdin aika lailla heti Leon perään, mutta pian se katosi jo näkyvistä ja kuuluvista. Sanoin testaajalle, että en halua kuitenkaan kutsua koiraa, koska se lähti selvästi hajulle. Jäin sitten hetkeksi odottamaan, että mistä suunnasta pian kuuluu haukkua. Ja eipä mennyt montaa sekuntia, kun sain lähteä haukun suuntaan ja viimeiselle maalimiehelle." Tämän jutun olin kirjoittanut julkaisua odottamaan jo toukokuussa. Mutta juttu on jäänyt silloin kirjoittamatta loppuun. Syy siihen on ollut se meidän uusi sopeutumista vaativa elämäntilanne. Sanottakoon nyt vaikka niin, että en ehtinyt oikein löytää vielä sitä tasapainoa uuden tilanteen kanssa, kun se tilanne jo loppui. Eli nyt on taas aikaa treenata ja kirjoittaa blogia...  Onneksi on nämä harrastukset ja koirat, niin ei tule jäätyä kotiin märehtimään.

Tiistaina 7.7. oli sitten sellainen merkkipäivä, että Viivi-Vimpula täytti 11 vuotta. Edelleen se on kohtuullisen hyvässä kunnossa. Onhan sen meno aika paljon jäykistynyt ja naama on harmaantunut. Jatkuvasta särkylääkityksestä huolimatta Viivillä on kuitenkin päiviä, että se on selvästi kipeä. Se nuolee ja kirputtaa aina joskus etujalkojaan ja joskus lenkeillä se vetää joka risteyksestä kotiinpäin. Onneksi nämä "Kärtty-Kerttu" -päivät ovat kuitenkin vielä harvinaisia. Suurimman osan ajasta Vinkunen on pirteä ja hyväntuulinen. Eli se saa vietellä edelleen leppoisia ja ei-niin-leppoisia eläkepäiviään. Autoilu Viivin kanssa on nimittäin edelleen ja ilmeisesti ikuisesti yhtä ei-leppoisuutta. Tällä viikollakin se jälkitreenien ajan kannusti autosta lähes koko ajan ääni käheänä, kaatoi vesikipponsa ja repi kanaverkosta paloja irti. Olen siis vuorannut sen puolen takaluukusta kanaverkolla, että se ei repisi auton verhoiluja. Tavallaan homma toimii, mutta hampaathan tuossa touhussa kärsii. Mutta minkäs teet...

Leksa on treenannut Ivalon jälken pariin kertaan kovan pinnan jäljestystä. Siis lähinä soralla. Kun jätin namit pois, homma alkoi sujumaan paremmin. Edelleen Leo nostaa välillä kuononsa ylös ja silloin minä pysähdyn. Homma jatkuu, kun nenu menee takaisin alas. Vähäisen treenin jälkeen olen ihan tyytyväinen tuloksiin. Jos oikein aloittaisin treenaamisen kunnolla, niin tuloksiakin varmasti tulisi. 

Ivalossa

Olin kesäkuun alussa jälkileirillä Ivalossa. Wau mitkä maisemat! Ja jälkimaastot! Katsoin jo leikkimielellä jopa Ivalossa myynnissä olevia asuntoja, ihastuin siihen Lapin luontoon niin perusteellisesti ;) Maiseman ihailun lisäksi siellä myös jäljestettiin.

Ukonjärvi

Paikalle saavuttiin sunnuntaina ja iltasella jakauduttiin ryhmiin. Käytiin läpi viikon ohjelmaa ja mitä kukakin aikoo tehdä. Ryhmät jaettiin vähän sen mukaan, että samassa ryhmässä olisi samanlaisten ongelmien kanssa painivia koirakoita. Minä pääsin Leon kanssa sellaiseen ryhmään, jos ohjaajan on harjoiteltava oman mielialan hallintaa :D Ja jäljennostoja minulla oli myös teemana.

Maanantaina Leksalle tehtiin viisi jäljennostoa niin, että minä kävelin sähkölinjan alla koiran kanssa ja siitä lähti jälkiä molempiin suuntiin. Ensimmäisellä nostolla Leo yritti väärään suuntaan, mutta en päästänyt. Kun se kääntyi oikeaan suuntaan, kehuin ja lähdettiin jäljestämään. Tämän jälkeen Leo lähti oikeaan suuntaan seuraavalla kolmella jäljellä, joten jätettiin viimeinen jäljennosto tekemättä. Viivi sai käydä myöhemmin höntsäilemässä sen ja siinähän se jäljesteli omalla epätarkalla tyylillään. Löysi kuitenkin esineen ja jäi sitä kiinnostuneena tutkimaan. Kiva juttu Viiville :)

Tiistaina Leksa teki myös jäljennostoja, tällä kertaa vaikeilla kulmilla. Tehtiin neljä nostoa ja niin, että viimeiseltä lähti sitten n. puolen kilometrin mittainen jälki. Että Leo saisi välillä vähän niin kuin ajaakkin jälkeä, eikä sitä koko ajan vaan oteta pois kesken kaiken. Jäljille tultiin niin, että Leon täytyi lähteä melkein niin kuin taaksepäin ajamaan jälkeä. Taas ensimmäisellä nostolla Leo vähän ihmetteli ja hyöri ja yritti väärään suuntaan. En päästänyt. Sitten se keksi kokeilla sitä toista suuntaa ja päästin sen jäljestämään. Seuraavat nostot menivätkin sitten jo kerralla oikeaan suuntaan, tosin Leo joutui tekemään oikeasti vähän töitä suunnan selvittämiseksi. Viimeisen jäljen ajaminen meni myös hyvin muuten, mutta tien ylityksessä Leo taas vaan nosti nenänsä tien ajaksi ja nosti jäljen uudellen tien toiselta puolelta.

Tiistai-iltana tallottiin sitten melkein kaikille jäljet odottamaan keskiviikoksi. Leolle tehtiin n. kilometrin mittainen jälki ja se ehti vanhentua n. 15 tuntia. Jälki meni mielestäni tosi hyvin. Muutaman kerran Leo teki pienen kierroksen, mutta löysi jäljen aina uudelleen. Jostain syystä se teki kulmissa taas sitä, että se lähti oikeaan suuntaan, mutta teki sitten kuitenkin vielä varmistuskierroksen, että olihan suunta varmasti oikea. En osaa sanoa, mistä tuo johtui, Leo ei ole tehnyt sitä enää muutamaan vuoteen. Jäljen loppupäässä oli kuitenkin käynyt niin, että meidän jälki meni toisen jäljen yli. Ilmeisesti tämä toinen jälki oli myös ajettu vähän ennen meitä. Kun tulimme siihen kohtaan, huomasin, että siinä oli jotain erikoista. Leo arpoi vähän aikaa, että mihin suuntaan mennään. Se valitsi lopulta yhden suunnan ja lähti jäljestämään sinne epävarmasti. Pienen epäröinnin jälkeen Leo kuitenkin näytti jo varmemmalta. Onneksi meidän jälki oli kuitenkin GPS:ssä ja pian suunnistajani sanoi, että emme ole oikealla jäljellä. Vein Leon sinne, missä se vielä oli oikealla jäljellä. Oikea jälki löytyi kyllä ja Leo jäljesti loppuun.

15 tuntia ja 1 km pitkä jälki

Keskiviikkona pyysin sitten vielä tekemään Leolle pienen jäljenpätkän namien kera hiekkatielle. Ajattelin, että ehkä olisi aika harjoitella sitä kovemman pinnan jäljestämistäkin. Leo meni kohtalaisesti, tosin se jätti suurimman osan nameista syömättä. Viivi pääsi sitten vielä ajamaan saman jäljen ja syömään loput namit.

Jälkileirin antina itselleni oli se, että Leon kanssa täytyy harjoitella selvästi harhajälkiä sekä kovan pinnan jäljestystä. Jäljennostoja kannattaa myös ajoittain ja mielellään säännöllisesti harjoitella kuuriluontoisesti. Opin myös uusia tapoja jäljestämisen aloittamiseen seuraamalla aloittelevien koirakoiden harjoituksia. Myös se, että pääsi katsomaan monen ennestään tuntemattoman koirakon harjoituksia, oli kiinnostavaa. ID-jälkihommia pääsin myös näkemään ja kiinnostava lajihan tuokin on. Itselläni ei tällä hetkellä vaan ole aikaa ja mielenkiintoa siihen hommaan. Itse vierastan sitä ajatusta, että koira "opetetaan" jäljestämään lyhyellä liinalla ja sille kerrotaan tarkasti, mitä siltä halutaan ja mitä ei. Mutta kyllä tuollakin menetelmällä näköjään saadaan hyvä lopputulos. Ehkä haluan kuitenkin oppia tästä menetelmästä enemmän ennen kuin olen valmis muuttamaan mielipidettäni. Itse kun olen yrittänyt opettaa Leon niin, että oikea toiminta johtaa palkkaan ja väärä siihen, että palkkaa ei tule. Koiran pitäisi siis vähän niin kuin itse keksiä, mistä on kyse. Tosin olen joutunut joustamaan tästä periaatteesta jo tämän takajälkiongelman vuoksi. Joten ehkä minäkin vielä joskus konttaan koirani vieressä jäljellä ja kehun sitä melkein joka askeleella ;)

Tämmösiä jäljestysmaisemia <3