lauantai 28. joulukuuta 2013

Back in Business

Koirat voivat liikkua normaalisti, samoin minä. Jee! Tai jos oikein rehkin, niin edelleen lihastulehdus muistuttelee olemassaolostaan. Mutta pystyn lenkkeilemään suht normaalisti. Suureksi osaksi siksi, että ostin nastakengät. Monta vuotta olen harkinnut kyseistä investointia, mutta en ole vaan malttanut ostaa kalliita Icebugeja. Nyt ostin ja olisi pitänyt vaan malttaa jo aikaisemmin. Elämä helpottui ehkä jotain 500 prosentilla. Tai ainakin lenkkeily :)




Seija was here



Peto ei ole viettänyt työpäiviä hiljaa nukkuen :( Naapuri ilmoitti, että Petsku on haukkunut iltapäivisin. Peto on raapinut myös tuulikaapin ovea. Ja melkein joka päivä, kun tulen töistä, Pedon sitruunapanta on tyhjä. Vaikka täytän sen joka aamu. Että voi pylly! Laitoin DAP-haihduttimen takaisin seinään, jos se rauhoittaisi. Kokeilin yhtenä päivänä jättää Pedolla vähän askarreltavaakin, mutta se ei tainnut auttaa. Ehkä vaikutus oli päinvastainen, koska juuri silloin sitä ovea oli raavittu. Nyt kun olen päässyt liikkumaan, olen yrittänyt tehdä pidempiä lenkkejä ja väsyttää koiria edes fyysisesti. Sorppa vaan naapurit, tällä hetkellä en pysty tämän parempaan. Ellen keksi jotain uutta taikatemppua, joka ei ole vielä tähän mennessä tullut mieleen. Ihan nyt viimeaikoina naapuri ei ole enää ilmoitellut metelistä. Että ehkä lenkkien pidentäminen on kuitenkin auttanut. Toivoa sopii.



Nyt kun on ollut enemmän vapaata, olen yrittänyt panostaa koiriin keskimääräistä enemmän. Huomasin oikeastaan pari viikkoa sitten, että en ole tarjonnut koirien pääkopille juurikaan tekemistä pitkiin aikoihin. Olen ajatellut, että niiden päät ovat ihan riittävän sekaisin muutosta ja fyysinen väsytys riittää niille. Ainakin minulle se on riittänyt viimeaikoina vähän liiankin hyvin. Ylimääräiset löhöilyvapaat ovat täyttäneet minunkin akkujani, joten nyt on sitten ollut koirillakin ohjelmaa. Eilen piilottelin nakinpaloja ympäri asuntoa varmaan puolisen tuntia. Tänään metsälenkillä kävin ensin yksikseni piilottelemassa esineitä metsään ja lähdin koirien kanssa metsään vasta sitten. Leo keksi heti, että tässä on joku juttu ja sen nenä aukesi samaan aikaan auton takaluukun kanssa. Se toi minulle suurimman osan esineistä, mutta Petokin löysi ainakin pari. Tosin se ei tuonut niitä. Viivi toi yhden myös. Piilottamieni esineiden lisäksi Viivi ja Leo löysivät kumisen frisbeen palasen. Siitä seurasi sen kokoluokan pileet, että koirien mielestä sen frisbeen täytyi olla jotenkin tosi erityinen aarre. Sillä sitten leikittiin ja minä heittelin lelua koirille. Autolle tullessa meitä oli sitten neljä märkää ja kuraista kaveria, mutta kaikkien hymy ulottui varmaan korviin saakka. Pitäisi muistaa itsekin, että kaikki koirien kanssa tekeminen ei pitäisi olla niin ryppyotsaista. Täytyy muistaa pitää hauskaa jatkossakin.



Treeneissäkin olen vähän käväissyt, mutta en jaksa niistä nyt kirjoitella. Pidetään tämä nyt vaan tämmösenä hyvän mielen postauksena joulun kunniaksi. Vaikka se kai virallisesti meni jo. Itse itselleni julistama joulurauha jatkuu kuitenkin edelleen. Se julistus sisältää semmosta, että en saa suuttua koirille. Tämmönen pipon löysääminen voisi vaikka jalkautua muihinkin kuin vaan joulun aikaan. Jänskä tunne tämmönen rentona oleminen ;)

Auringonnousu makkarin ikkunasta kuvattuna

torstai 5. joulukuuta 2013

Vähän ontuvaa menoa

Käytin Viivin ja Leon osteopaattisella hierojalla. Aika monta nikamalukkoa niksauteltiin auki molemmilta, Viiviltä enemmän. Koska koirahieroja on myös ihmisten fysioterapeutti, niin kysäisin samalla vähän omasta pikkuvaivastani.

Mun takareisi on ollut enemmän ja vähemmän kipeä jo muutaman kuukauden, mutta vaivan kanssa on pystynyt elämään ja olemaan ihan hyvin. Ehkä tämä liukastelu ja jäykistely on syynä siihen, että nyt ei pystynyt enää olemaan ja elämään. Sain lääkäriltä viikon alussa tulehduskipulääkkeet ja suosituksen vähentää liikkumista vähäksi aikaa. Eipä tuon jalan kanssa juuri pystynytkään alkuviikosta liikkumaan. Pienenkin lenkin jälkeen sain raahautua melkein itkua vääntäen kotiin jääpussin päälle istumaan. Diagnoosina oli tulehtunut lihas takareidessä. Koirat ovat nyt sitten tämän viikon olleet minimilenkeillä ja ne pienetkin lenkit on menty aika hiljaa. Nyt alkaa näyttämään siltä, että porukka kaipaisi jo vähän enemmän liikuntaa. Onneksi kipulääkkeet ovat auttaneet ja pystyn tällä hetkellä kävelemään jo melkein normaalisti. Niin että eiköhän tässä pian päästä kunnon lenkille. Tässähän ei olisi ollut niinkään ongelmaa, jos olisin voinut ajaa johonkin korpeen ja päästää koirat vaan irti. Mutta kun niksauttelukäsittelyn vuoksi Viivi ja Leo saavat liikkua vaan rauhallisesti ja mielellään ravaten nyt vielä pari päivää. Hankala yhtälö kyllä. Onneksi tässä on jo valoa näkyvissä tunnelin päässä. Pitää vaan toivoa, että jalka tosiaan on parantuntu, eikä se ole vaan tuo kipulääke, joka saa olon paremmaksi.



Mutta tämmöstä tällä kertaa. Toivottavasti tämä vaiva menee ny näin vähällä ohi ja minä jatkan koirien lenkitystä kivuttomuudesta nauttien. Ja tämän jälkeen siitä varmaan muistaakin taas nauttia ainakin vähän aikaa.

Niinjoo, naapureilta ei ole tullut nyt mitään kuulumisia. Toivottavasti se tarkoittaa, että koirat ovat olleet hiljaa. Eikä sitä, että naapurit eivät vaan jaksa enää jauhaa asiasta...