sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Tokokurssilla Leon kanssa

Osallistuin Leon kanssa Vaasan agilityseuran tokokurssille. Kouluttajana oli Piritta Pärssinen. Jokaiselle koirakolle oli varattu yksi noin puolen tunnin yksityshetki. Lisäksi oli kaksi puolen tunnin pätkää ryhmänä. Parin päivän aikana ryhmähetkissa oli teemana häiriö, paikallapysyminen ja lisäksi pienempiä teknisiä juttuja.

Leon kanssa otin yksitystreenissä yllättäen sitä seuraamista. Taas tuli uusia vinkkejä, joten eiköhän näistä viimeaikoina kerätyistä vinkeistä jo pitäisi saada meille sopiva etenemissuunnitelma. Yön yli nukuttuani olen nyt päätynyt seuraavaan: Otan käyttöön kahden palkan systeemin. Minulla on toinen lelu ja toinen samanlainen lelu on takapalkkana. Leo ei ikinä tiedä, kumpi palkka sille tulee. Teen pieniä pätkiä ja harjoittelen liikkeellelähtöjä paljon. Jos kontakti putoaa, aloitan alusta. Pipa sanoi kuitenkin, että välillä koiralle pitää antaa mahdollisuus korjata virhe. Kokeessahan en voi palata alkuun. Jos kontakti tippuu pidemmän seuraamisen aikana kerran tai pari lyhyesti, mutta koira osaa itse hakea kontaktin uudelleen, niin kokeessa se saattaa pelastaa tilanteen.




Pipa suositteli käyttämään koulutuksessa sellaisiakin tapoja, joita voi käyttää myös kokeessa. Harjoituksissahan usein homma otetaan uudelleen alusta, jos jotain menee pieleen. Kokeessa niin ei voi tehdä. Esimerkkinä Pipa käytti EVL:n "zetaa". Jos koiralla menee ensimmäinen asento väärin, mutta muut onnistuvat, voi liikkeestä saada vielä 7 pistettä. Jos taas sekä koiran että ohjaajan pakka leviää ensimmäisestä väärästä asennosta, liikkeestä tulee 0 pistettä. Joskus koira on siis palkattava siitäkin, että osa liikkeestä ei onnistu, mutta se osaa korjata tilanteen ja tehdä loppupätkän oikein.

Toisena juttuja otin yksityishetkessäni kaukokäskyn asennonvaihtoja. Pipa suositteli jättämään käsiavut nyt hetkeksi pois, koska Leo kuulemma seuraa vain kättäni, eikä ajattele itse yhtään, mitä pitää tehdä. Pelkällä suullisella käskyllä Leo näytti tekevän vaihdot myös rauhallisemmin. Eniten ongelmia oli seisomisesta maahanmenossa. Siinä Leo siirtää takajalkoja eteenpäin. Se osaa kuitenkin melkein aina nousta makuulta seisomaan niin, että takajalat pysyvät paikallaan. Seisomasta maahanmenoon sain vinkiksi, että laitan namipalkan Leon etujalkojen väliin. Kun se siitä menee maahan, niin vähisinkin etupää menee ensin alas. Nykyään käytän kaukoja opetellessa Leolla pientä rimaa takajalkojen edessä. Pipan mielestä sillä saisi olla tässä vaiheessa joku isompi este, koska Leo ei välillä edes huomaa koko rimaa.

Yhteistreeneissä otimme aluksi paikallaistumista. Leo pysyi muuten aika hyvin, mutta meni maahan, kun kielsin sitä haistelemasta (Leo yritti kurkotella viereiseen koiraan päin ja haistella, että onko se tyttö vai poika...). Täytyy nyt sitten miettiä, että miten kiellän venkoilun istumisessa niin, että se kieltäminen ei aiheuta maahanmenemistä. Muuten istuminen meni melko hyvin. Kävin palkkailemassa välillä ja jäin muutenkin itse kokonaan näkyvillä vielä.

Paikallamakaaminen meni ihan ok. Leo kyllä nosti leuan maasta heti, kun menin piiloon, mutta oli muuten rauhallinen. Itse paikallapysymisessä ei siis ollut pahemmin ongelmia. Pipa neuvoi kuitenkin kiinnittämään huomiota siihen, että Leo menee vinoon makuullemennessä. Niinhän se toisaan tekee, olen vaan unohtanut kiinnittää siihen asiaa huomiota, kun koko paikkamakuun kanssa on ollut niin paljon muita ongelmia. Jatkossa teen siis niitä harjoituksia, että käskytän Leksaa vierelläni maahan ja vaadin suoraan menemistä. Tähän minulle onneksi onkin jo konstit valmiina, palkka vaan koiran eteen vasemmalle etuviistoon. Tai jos palkka tulee minulta, niin tarkkana sen kanssa, mistä suunnasta palkan annan.




Viimeisessä yhteistreenissä teimme paikallaan kääntymisiä ja askelsiirtymiä. Peruuttamisessa minun pitää vielä harjoitella vähän seinän vieressä, että Leo ei lähde kaartamaan vasemmalle. Sivuaskelissa sain selvät ohjeet, miten asekeleet kannattaa ottaa, että koiran on helpompi tehdä siirtymät oikein. Nyt vaan sitten harjoittelemaan koiran kanssa ja ilman sitä, miten kävellään sivullepäin ;) Lyhykäisyydessään homman juju on kuitenkin siinä, että koiran puoleinen jalka viedään vähän niinkuin toisen jalan taakse. Alkuvaiheessa jalan taakseviemistä voi vähän liioitellakin, että koira oppii tekemään homman oikein. Olenhan minä nähnyt, miten kokeessa ihmiset noita askelia ottavat, mutta hyvä kun joku oli vierestä katsomassa ja näyttämässä, miten se juuri oman koiran kanssa onnistuu.

Kurssi oli jälleen antoisa ja sain paljon ajateltavaa. Lisäksi opin kurssin aikana kokoamaan ja purkamaan meidän kevythäkin oikein. Katsos vaan, siinä on sellainen kattoluukku, jonka kautta homma hoituu huomattavasti kätevämmin, kun häkin sisään könyämällä ;) Viivin kanssa muutamalla kurssilla olleena osaan myös arvostaa sitä, että oma koira ei yritä kokoajan syödä muita kurssille osallistuvia koiria. On se vaan hieno tunne, kun oma koira on hanskassa, eikä pahemmin välitä muista koirista. Jos Viivi ei olisi kouluttanut minua vuosikaupalla, en osaisi arvostaa tätäkään asiaa riittävästi.



Pikkukoirat tarkastuksissa

Viivin rokotukset piti uusia tänäkesänä ja vein Petosenkin samalla tarkastettavaksi. Halpa reissu tuo ei ollut, mutta onneksi molemmat koirat saivat terveen paperit.

Petoselta vein pissanäytteen tsekattavaksi. Peto on mielestäni viimeviikkoina vähän myös laihtunut, joten halusin, että se tarkistetaan muutenkin. DL-metioniini, jota Peto on syönyt pissavaihvoihin jo jokusen vuoden, on yhtäkkiä loppunut koko Suomenmaasta.... tai ainakin klinikalta, eikä sitä saanut tilattua apteekin kauttakaan. Ajattelin konsultoida samalla reissulla eläinlääkäriä, että mitähän tuolle Pedolle jatkossa annettaisiin. DL-metsku on ollut meiltä loppu jo parisen viikkoa ja Pedonhan pitäisi syödä sitä kahdesti päivässä. Vaan ylläri-pylläri, pisinäytteen mukaan kaikki on kunnossa! Elänlääkärin mukaan nyt näyttäisi siltä, että Peto ei tarvitsekkaan mitään lääkettä tai ravintolisää, vaan nykyinen ruokavalio näyttäisi olevan riittävä hoito virtsakideongelmiin. Ylestarkastuksessakin kaikki näytti olevan myös kunnossa, joten viimeaikainen laihtuminen ei ilmeisesti ollut mitään vakavaa. Ehkä Peto on sitten vaan urheillut normaalia enemmän. Laihtumisen aikanakin Peto on kyllä ollut ihan pirteä ja hyvinvoiva, joten en olettanut mitään vakavaa löytyvänkään. Mutta uutiset olivatkin parempia, kuin odotinkaan :)




Viivin yleiskunto katsottiin ja todettiin samaten hyväksi. Pyysin tunnustelemaan Viivin polvet samalla, koska talvella Vinkunen tuntui välillä aristelevan polviaan. Priimalta tuntuivat edelleen. Rasituksen jälkeen neiti on joskus myös ontunut toista etujalkaansa, mutta siinäkään ei tuntunut mitään erikoista. Viivi sai myös ne rokotukset niskaansa ja uusi rokote on kuulemma hieman kirvelevää. Ja niin näytti olevan, Viivi vinkui vähänaikaa ja esitti sen jälkeen vielä kärsivää monta minuuttia. Halusin, että neidin etujalat kuvataan samalla reissulla siltä varalta, että pentuna ollut ranteen vamma olisi aiheuttanut jotain seuraamuksia näin vanhemmalla iällä. Kuvissa myös etujalat olivat ihan kunnossa. Mikä parasta, Viivi oli käyttäytyi koko lääkärireissun aivan esimerkillisesti. Vähän sitä jännitti, mutta aggressiivisuuden sijaan Viivi haki turvaa minusta. Ehkä minun ja Viivin välille on syntynyt jonkinlainen luottamus ja parempi suhde lopultakin.




Näiden tulosten jälkeen voi vaan hymyillä. Fyysisesti mikään ei ole esteenä Viivin pelastuskoirailuille, joten homma saa jatkua niin kauan, kun neitikoira muuten jaksaa ihmisiä etsiä. Pedon ruokinta helpottuu, kun on yksi asia vähemmän muistettavana. Ja luonnollisesti on muutenkin hyvä, että "Lille Killellä" on yksi vaiva vähemmän.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Ne synttärikuvat

Viivi 8 vuotta 7.7.2012





Peto 7 vuotta 9.7.2012





Toivottavasti nämä kaverit ovat seurassamme vielä monta vuotta :)

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Lisää tutkimusmatkailua

Uusien lenkkipaikkojen etsintä ja koeajo jatkuu. Niin kauan, kun mulla on koiria, uusien lenkkipaikkojen etsintä tulee varmaan jatkumaankin. En jaksa itse katsella samoja maisemia vuodesta toiseen. Ja tuntuu, että koiratkin ovat uusissa paikoissa aina enemmän tohkeissaan. On ainakin uusia hajuja haisteltavana ja uusia haisevia ojia puljattavana. Tässä kuvia tämän viikon löydöstä:






Paikka on ollut tiedossa jo vähän aikaa, mutta en vaan ole ehtinyt/jaksanut lähteä paikkaa katsastamaan. Kerran olin jo menossa, mutta reitillä näytti olevan muitakin ulkoilijoita, joten meninkin muualle. Ehkä onkin hyvä, että tämä tutkimusmatka jäi tehtäväksi kesäkaudella. Aika mahtavat maisemat, nevaa kilometrikaupalla joka ilmansuuntaan. Onneksi tänään oli tuulinen ja aurinkoinen päivä. Voisin kuvitella, että kuumana tuulettomana päivänä tuollainen tasanko voi olla aika ahdistava. Ainut miinus tässä reitissä on se, että se täytyy mennä edestakaisin. Menomatkalla maisema oli muka henkeäsalpaavan erilainen, takaisintullessa enää vähän normaalista poikkeava ;) Mutta mikäs siinä oli pitkospuilla köpötellessä, matka taittui reippaasti. Auto tosin kaipaa vähän tuuletusta kolmen suossarypeneen koiran kuljetuksen jälkeen.

Tämän viikon jälkiä

Tiistaina tein Leolle vähän pidemmän jäljen.Kuvassa jälki punaisella. Sinisellä se, miten jälki ajettiin... Jälki oli noin 1,5 - 2 tuntia vanha ja noin 600 metriä pitkä. Kävin tallaamassa jäljen ennen tokotreenejä, sitten kävin harkkaamassa Leon kanssa ja sen jälkeen sitten ajamaan jälki. Välissä oli satanut melko rankasti ja jäljestäessäkin vihmoi vettä melkein kokoajan.


Jep, niin kuin kuvasta näkyy, homma ei mennyt ihan putkeen. Mun pitää kehittää todella paljon omaa maastonlukutaitoa. Muistin melko hyvin, miten alku meni. Lopunkin muistin, mutta siinä välillä oli pätkä, jossa metsä oli joka suuntaan melkolailla samannäköistä. Tuossa kohtaa, missä jälki meni hukkaan, mietin, että nyt taidettiin mennä harhaan. Kävelin kuitenkin Leon perässä ja katselin maisemia. Yritin löytää jotain tuttua. Kun siinä sitten pyörittiin vähän ja minäkin pyörittelin päätäni, olin pian jo suunnista sekaisin. Tiesin kyllä, että ei olla jäljellä, mutta en tiennyt, missä suunnassa meidän jälki oikeasti menee. Leo tuntui jäljestävän ainakin jotain. Tuon lenkin jälkeen palasimme takaisin suunnilleen oikeaan paikaan ja etsimme jälkeä vielä vähän aikaa. Totesin sitten, että parempi päästää koira irti ja mennä autolle (jos löydän enää sinnekkään...). Peto odotteli autossa ja otimme Petskusen mukaan. Kävin koirien kanssa hakemassa loppupalkan jäljen päästä, mutta en antanut palkkaa Leksalle.

Tein sitten lyhyen jäljen vielä Leksalle, mutta siitä ei ole kuvaa. Plaaaaah! On hyvin todennäköistä, että tuolla metsässä oli joku jälki, jota Leo seurasi. Paikka on aika suosittua ulkoilualuetta. Mutta en olisi varmaankaan saanut antaa Leon jäljestää noin paljon harhaa? Toisaalta en osannut viedä sitä takaisin oikeallekaan jäljelle. Jos jatkossa menemme jäljestäessä harhaan, pitääkö koira vaan viedä vähin äänin pois ja yrittää vaikka seuraavana päivänä uudelleen? Pitänee lukea opuksia vähän lisää ja kysyä neuvoa kokeneemmilta.

Noh, ei me kokonaan lannistuttu tästä takaiskusta. Tein torstaina lyhyemmän ja helpomman jäljen kera esineiden. Kokeilin nyt sitä, että esineet ovat purkkien päällä. Tyypillistä multa... Tuli joku ongelma, niin vältellään sitä ja tehdään jotain ihan muuta... Kolmas esine meni jo ihan hyvin, kahdella ensimmäisellä mun piti vähän vaatia tuomaan esine ja/tai purkki mulle. Luulisin, että jatkan esineopetusta tällä purkkityylillä nyt vähän aikaa. Ideanahan oli kaivaa sitä purkkia pikkuhiljaa enemmän piiloon ja lopulta jättää sen kokonaan pois esineen alta. Tämä jälki on n. 1,5 h vanha ja 150 m pitkä. Jäljen tekemisen ja ajamisen välillä käytiin noin tunnin metsälenkillä. Vaan eipä sekään paljon Leon vauhtia jäljellä hidastanut.


Niinjoo ja sellainen havainto vielä näiltä kahdelta jäljeltä: Leon jäljennosto ei ole mennyt kovin hyvin kummallakaan kerralla. Niitä voisi harjoitella nyt erikseen.

Eli tämän hetken ongelmat yhteen listaan kerättynä: jäljennosto ei suju kovin hyvin, pitkiä jälkiä emme osaa Leon kanssa ajaa, esineille ei malteta pysähtyä ja vauhtia on edelleen ihan liikaa. Ja mainitaan tähän kertauksen vuoksi vielä huono ohjaaja ja hallinnan puute (meidän iskulause kaikissa harrastuksissa...). Harmiksemme jäljestyksessä ei toimi sanonta "Vauhti korjaa virheet". Mutta vielä me tästä noustaan. Tai sitten lisäämme jäljestyksen listaan "harrastukset, jotka eivät sovi meille". Listan nimeksi pitäisi kai muuttaa "harrastukset, jotka eivät sovi ohjaajalle" ;) 

torstai 12. heinäkuuta 2012

Valoa paimennustunnelin päässä

Osallistuin sunnuntaina 8.7. Suomen Collieyhdistyksen Pohjanmaan alaosaston paimennustapahtumaan Korsnäsissä. Paimennettavat olivat vilkasliikkeisiä tämänvuotisia karitsoja ja katsoin jo ensimmäisen koiran aikana touhua sillä mielellä, että Leon kanssa homma ei tule onnistumaan.

Kun meidän vuoro tuli, niin meidän ongelmat saatiin sitten esille tuskallisen selvästi. Leo saattoi kyllä lähestyä lampaita melko rauhallisesti edes välillä, mutta kun lampaat lähtivät juoksemaan, Leo yritti perään. Onneksi Leksa oli pitkässä liinassa. Jonkinlaisia flankkaamisharjoituksia Leon kanssa yritettiin tehdä, mutta tulos oli laihanlainen. Kouluttajat määrittelivät ongelman alkulähteeksi minun käyttäytymiseni ja jo ennestään jotenkin tutun hallinnan puutteen... Sain hyvät ohjeet siihen, miten seuraavalla kierroksella tulen Leon kanssa paikalle autolta saakka hallinnassa ja teen heti selväksi, että minä määrään, mitä siellä aitauksessa tehdään. Helpommin sanottu kuin tehty, jos itsellä on se tunne, että ei oikein hanskaa tilannetta.

Toisella kierroksella meitä ennen aitaukseen meni nuori kelpieuros, jolla tehtiin vähän samantyylisia hallintaharjoituksia kuin mitä Leonkin kanssa oli tarkoitus tehdä. Hyvä, näin vähän etukäteen, miltä homman pitäisi näyttää. Otin Leksan autosta ja menimme aitaukselle oikealla asenteella. Leo oli häntä alhaalla ja kuulolla. Olin etukäteen sanonut jo kouluttajille, että paimennus Leon kanssa on sujunut aina silloin, kun kouluttaja on komentanut minua riittävän tiukasti. Ja niinhän se nytkin meni. Kun minua käskytettiin ja juoksutettiin säälimättä, niin hommahan sujui. Leo flankkasi useita kierroksia ja lampaita katsomatta. Ihan pieniä pätkiä Leo sai myös kuljettaa lampaita palkaksi hienoista flankeista.

Hallintaharjoitusta. Näin ME lähestymme lampaita rauhallisesti


"Sun pitää saada se vieläkin kauemmas"


Pieni pätkä kuljetusta. Homma lähti melkein lapasesta.
Huomaa koiran ja kouluttajan elekieli. Ja mä oon ihan pihalla :D


"Hyvä poika, hienosti meni"


Hyviä ohjeita taas tuli ja itselle sellainen olo, että Leo kyllä osaisi, jos minä vaan oppisin tämän lajin salat. Tai tarkemminsanoen lampaiden salat. Näidenkin kouluttajien mukaan Leo on tyyliltään sellainen vahva paimentaja, josta jotkut pitävät paljon. Sen kanssa joutuu käymään vähän enemmän tahtojen taistoa (varsinkin, kun ikää on jo se kolme vuotta ja Leo on päässyt jahtaamaan lampaita liikaa.) Kuitenkin kun Leksan saisi oppimaan ja hallintaan, niin sillä ei olisi vaikeuksia tehdä itsenäistä työtä kaukana ohjaajasta vaikeidenkaan lampaiden kanssa.



Tästä olisi hyvä jatkaa, jos pääsisi vaan säännöllisesti oikeanlaiselle kouluttajalle ja rauhallisille lampaille harjoittelemaan. Vielä kun sellainen löytyisi jostain naapuripitäjästä...

Kuvat otti Anni Malkamäki. Kiitos näistä otoksista. Tuo viimeinen kuva on kyllä ihan mahtava!

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Viivin ja Pedon synttärit :)

Otin puhelimella synttärisankareista ja heidän kakuistaa pikaisesti kuvat. Viralliset potretit joskus myöhemmin. Vieraanvaraisina sankareina Viivi ja Peto tarjosivat kakkua myös Leolle, vaikka sen synttärit oli jo aikoja sitten ;) Kakut olivat jotain koiranpateeta kermaviilillä kuorrutettuna. Meidän pikkukoirilla on ikää jo niin paljon, että ei voi laittaa nakkia per vuosi. Saivat tyytyä sitten nakinpaloihin.


Viivi pölvästi odottaa lupaa ruokakipolla. Se on tottunut, että aina joutuu katsomaan ylöspäin, niin se katsoo ylöspäin lupaa odottaessa, vaikka minä olisin alhaalla. Esimerkiksi kyykyssä ottamassa kuvaa...


Pedo päätti hypätä sohvalle odottamaan lupaa kakunsyöntiin. Se kuitenkin edes katsoo oikeaan suntaan lupaa odottaessa.


Kuvista ehkä näette, montako vuotta pikkukavereilla tuli mittariin :)

Jälkiä ja tokoa

No nyt se odotettu kesätauko hakutreeneistä alkoi. Siinä mielessä odotettu, että olen vakaasti päättänyt treenata jälkeä aktiivisesti tauon aikana. Yritän pitää tästä päätöksestä myös kiinni.

Jälkeily alkoi viimeviikon maanantaina sillä, että pidimme pienemmällä porukalla hakutreenien sijaan jälkitreenit. Mukana oli muutama aloitteleva jäljestäjää ja ajatuksena oli antaa heille eväitä itsenäiseen harjoitteluun treenitauon aikana. Sikäli mikäli minä nyt osaan juuri eväitä antaa jäljestykseen. Onneksi mukana oli muitakin vähän enemmän jäljestäneitä. Samalla pidemmälläolevat koirat saivat vieraiden ihmisten tekemiä jälkiä. Leolle tehtiin n. 400 metrin jälki, jossa oli ojanylitys ja polunylitys sekä kulmia. Ojanylitys meni vauhdilla, koska kartalla isommannäköinen oja olikin tällä hetkellä melko kuiva uoma. Kulmista mentiin melkein kaikista aluksi yli, mutta jälki löytyi melko hyvin kuitenkin pienen pyörähdyksen jälkeen. Polun ylitys oli tehty niin, että jäljentekijä ei mennytkään suoraan polun yli, vaan käveli vähän matkaa polkua pitkin ja meni sitten vasta metsään. Leohan meni itsevarmana vaan suoraan polun yli, mutta jälki ei sitten jatkunutaan siellä toisella puolella polkua. Herran piti vähän etsiä ja itse se sitten kuitenkin tajusi, että jälki jatkuukin polkua pitkin. Melko epävarmaa oli kuitenkin Leon jäljestäminen polulla ja pariin kertaan minun piti kysyä mukanakulkevalta jäljentekijältä, että meneekö sen jälki tässä. Polun jälkeen jälki jatkui pienen pätkän vielä metsässä ja loppupalkka oli siinä (Leon lempparivinkulelu). Polun jälkeen tein vaan vähän typerän jutskan, kun käskin Leon maahan ja yritin juottaa sitä. Vesi ei maistunut, vaikka kuinka tyrkytin. Ja ihmekös tuo, Leo oli varmaan jo saanut hajun loppupalkkana olevasta lelusta, koska lelu oli ehkä jotain viisi metriä edessäpäin. Noh, oppipa ainakin, että jos käsken pysähtyä jäljelle, niin siihen pysähdytään, vaikka haistaisi mitä. Ja tottelemisestä sai lelun palkaksi. Tosin se palkka olisi pitänyt tulla siitä, että Leo selvitti vaikean kohdan jäljellä. Tämä jälki oli arviolta 1,5 - 2 tuntia vanha ja vauhtia oli edelleen ihan liikaa. Edelleen pitäisi tehdä vanhempia jälkiä tai vaikeammalla alustalle. Eli nurmikentät ja soramontut, here we come!

Viiville vaan pari jäljennostoa. Ajatuksena oli, että näytetään aloittelijoille käytännössä sekin harjoitus. Ymmärsivät varmaankin idean, eipä tuo mikään erityisen vaikea juttu ole. Mutta on se aina parempi näyttää homma käytännössä, kun yrittää selittää juttua ja piirtää kuvaa. Vinkunen on jo aika hyvä nostamaan jälkiä, se täytyy sanoa.

Keskivikkona Leolla oli ylimääräiset tokotreenit ja siellä oli mukana yksi maanantaina jäljentekoa aloitelleista. Jäimme tokon jälkeen tekaisemaan pienet jäljet Leolle ja Millille. Leksalle tehtiin lyhyt jälki nurmikolle parin kulman kera. Aika ok Leksa meni tuoreen jäljen, mutta vauhtia ja hösäämistä oli edelleen vähän liikaa. Kulmista mentiin taas vähän ohi ja jälki etsittiin itsenäisesti.

Lauantaina kävin kauppareissulla tekemässä taas Leolle noin 140 metriä pitkän jäljen läheisen koulun nurmikentälle. Jäljelle tuli pari "polun" ylitystäkin. Kauppareissun jälkeen kotiin ja Leon kanssa polkupyörällä koululle. Ja TAAS vauhdilla ja risteillen jäljelle. Tällä kerralla Leo kyllä hosui melkoisesti, mutta löysi kuitenkin jäljen päähän. Välillä Leksa nosti päänkin, enkä päästänyt sitä jatkamaan ennen kuin pää laski takaisin alas. Näiden parin nurmijäljen perusteella päätin kokeilla nyt seuraavaksi namien viljelyä Leolle. Jospa se nyt vähän vanhempana söisikin ne namit jäljeltä. Seuraavaksi siis namijälki nurmelle. Samalla aion tehdän samalaisen Viiville. Ja ehkä myös Pedolle.

Tokotreeneissä suostuin kokeilemaan Leolle nyt sitä hihnasta nykäisemistä Leon kontaktiongelmiin. Harjoittelimme nyt vasta niin, että Leo istui perusasennossa ja sen täytyi pitää kontakti häiriöstä huolimatta. Tämä sen vuoksi, että minä en mokaisi tätä harjoitusta omalla vääräaikaisella nykäisyllä tai palkkaamatta jättämisellä tms. Ja toimihan se niin kuin arvelinkin ja kuten niin moni minua kouluttanut on vakuutellut. Ehkä nyt sitten kuitenkin suostun tuota pakotetta kokeilemaan, koska onhan tässä jo muita juttuja yritetty. Eikä seuraaminen ole muilla konsteilla oikein korjaantunut. Ehkä se pelkkä palkkaamatta jättäminen ei nyt sitten riitä meidän seuraamisongelmiin. Jos tuo hihanpakote ei kuitenkaan lähde toimimaan suht nopeasti, niin en aio nykiä Leksaa seuraavaa kahta vuotta. Luulisi, että Leksa kuitenkin aika nopeasti tajuaa homman jujun, jos se on tajutakseen. Toisaalta tietysti jo pidempään jatkunut haahuilu ei varmasti korjaannu viikossa.

Maanantaina sitten tekaisin koirille jokaiselle nurmelle namijäljen. Sanotaan nyt vaikka, että pyllistelin turhaan. Peto söi naminsa parhaiten ja sekin jätti varmaan kolmasosan syömättä. Muilla nameja jäi jäljelle vielä enemmän. Että eipä tainnut tämäkään olla ratkaisu meidän vauhtiongelmiin. Ehkä kokeilen vielä uudelleen vähän paremilla nameilla ja vanhemmilla jäljillä.