Uusi blogi

Vaihdoin jälleen blogin uuteen paikkaan. Wordpressin blogi on rakentumassa osoitteeseen: https://rusketusraidat.wordpress.com/

Treeniä ja arjen harjoittelua

Nyt kun on uusi pentu ja Leo tuntuu olevan kunnossa, olen löytänyt treenimotivaation jälleen. Jäynän kanssa on kiva tehdä uusia juttuja ja Leonkin kanssa on treenattu tokoa enemmän. Laskin tuossa yksi päivä, että tulipa treenattua yhden viikon sisään kolme kertaa tokoa ja kahdet hakutreenit. Lisäksi lenkit ja muut "maailman esittelemiset" Jäynälle. Kun siihen lisätään, että olin pari - kolme viikkoa kuumeessa ja flunssassa, niin välillä on ollut vähän väsy. Nyt tuntuu jo, että voimavarat ovat melkein normaalilla tasolla ja jaksan elää melkein kuten tavallisesti. Eli paikasta toiseen tukka putkella ottaen huomioon vain sen, että ehtiikö paikasta toiseen. Ei tarvitse miettiä, että jaksanko varmasti ;)

Leon kanssa on ollut tokossa seuraamisessa pientä keulimisongelmaa. Eli se on edistänyt ja välillä myös haukkunut. Perusasentoonkin tullaan pääasiassa vain nopeasti, ei niinkään tarkasti. Olen nyt sitten yrittänyt viilata tätä. Tällä hetkellä paikka on suurimmaksi osaksi melko hyvä, mutta kyllä Leksaa saa muistutella aika paljon. Se merkin kiertäminenkään ei mene ihan putkeen läheskään joka kerta. Leksa-paran päässä tuntuu olevan tällä hetkellä melkoinen sekamelska merkin kiertämisen, merkille pysähtymisen ja ruudun kanssa. Se tarjoaa mitä milloinkin ja jos homma ei mene ensiyrittämällä putkeen, niin Leo turhautuu ja haukkuu. Ja sitten mulla menee käämit. Tai en oikeastaan osaa edes sanoa, mikä on syy ja mikä seuraus. Joka tapauksessa näiden asioiden treenaamisesta olen kehittänyt itselleni termin "pahan mielen treenit". Eli nyt pitäisi saada fiilis kohdalleen kummallakin. Ja helpottaa treenejä. Ja keksiä sellaiset vihjeet, joista Leo tietää, mitä on tulossa. Nyt se tuntuu lähtevän vaan juoksemaan eteenpäin ja matkalla se sitten päättää, mitä se aikoo perillä yrittää. No, ei ehkä kuitenkaan ihan oikeasti mene noin, vaikka välillä siltä tuntuu. Viimeksi tein pitkästä aikaa tunnariakin Leksan kanssa. Muutamalla toistolla pääsin siihen, että vein oman kapulan jo samaan riviin muiden kanssa. Leo varmaankin muistaa tunnarin, mutta jos treenailen sitä, niin ehkä on parempi edetä kuitenkin asteittain helpommasta vaikeaan. Vähän niin kuin pikakelauksella alkeista valmiiseen suoritukseen.

Aika monet hakutreenit jäi väliin sairastamisen vuoksi. Leo pääsi kuitenkin lumietsintätreeneihin ja pihapiiri/rakennusetsintään. Vauhtia ja intoa on riittämiin ja hallintaa sitten vähän vähemmän. Leo kyllä löytää etsittävät nopeasti ja ilmaisu on hyvä. Mutta minä ei meinaa pysyä sen perässä, enkä tiedä koko ajan, missä se menee. Ehkä tämä ongelma menee itsestäänkin parempaan suuntaan sillä, että pääsemme treeneihin. Tai sitten ei. Toisaalta en haluaisi huutaa ja käskyttää Leksaa ihan hulluna, koska se vie fiilistä molemmilta.Täytynee vaan miettiä, miten treenit saisi toteutettua jotenkin niin, että kaahaamisella ei pääsisi haluttuun lopputulokseen. Ideoita otetaan vastaan ;)

Leo "onnellisena" Argon kyydissä

Koordinaatio vielä vähän hakusessa :)

Jäynän kanssa on tehty kaikenlaista pientä. Välillä se tuntuu jo osaavan jotain käskyjä, mutta ne eivät tietenkään toimi sadan prosentin varmuudella. Opettelussa meillä on: istuminen, katsekontakti, maahanmeno, sivulletulo ja maahanmeno purkille. Lisäksi yritän leikkiä erilaisilla leluilla ja opetella leikkimään Jäynän tavalla. Lumietsinnässä Jäynä pääsi aluksi minun kanssani lumiluolaan ja kun se meni hyvin, Jäynä sai syödä myös vieraan ihmisen kanssa lumiluolassa. Muutaman kerran sen kanssa on tehty reagointiharjoituksia, eli kävelty vaan metsässä ja jos/kun pentu saa hajun maalimiehestä, se saa mennä katsomaan, mitä sieltä metsästä löytyy. Hyvin Jäynä reagoi hajuun ja lähtee kyllä maalimiehelle. Mutta jos matkan varrella on esimerkiksi kiinnostava puolukanvarpu, niin se maalimiehen haju saattaa unohtua ja Jäynä jää pureskelemaan varpua. Mutta välillä se muistaa mennä loppuun saakka ja se palkkaantuu hyvin ruualla ja ihmisen rapsutuksilla. Eli kyllä se varmaankin ajan kanssa tuosta etenee. Onneksi meillä ei ole kiirettä asian kanssa. Lisäksi olemme tutustuneet maailmaan ja opetelleet arkeen kuuluvia asioita. On oltu Vaasan keskustorilla, rautatieasemalla ja Prismassa kuuntelemassa ostoskärryjen räminää. Tutustuttu metsään ja laavuihin sekä oltu yökylässä parissa paikassa. Autossa matkustamista ja odottelua Jäynä on päässyt myös kokeilemaan jo aika monta kertaa. On nähty eri näköisiä ja -värisiä koiria ja tutustuttu erilaisiin ihmisiin. Testattu ritiläportaita ja menty muutamia rappusia. Ampumistakin Jäynä on kuullut kerran aika kaukaa, eikä välittänyt siitä mitään. Hauska juttu kävi, kun otin poikkeuksellisesti metsälenkille nameja mukaan. Kun Jäynälle selvisi, että mulla on herkkuja taskussa, niin se yritti ilmeisesti tarjota sivulletuloa ihan oma-aloitteisesti. Mulla meni vähän aikaa, että tajusin, mitä se yrittää. Palkkasin sitten aktiivisuudesta ja tehtiin muutama sivulletulo imuuttamalla. Ihana pikkukoira <3

Sommarön linnakealueella

Paloasemalla

Viivi-raukka joutuu elelemään tällä hetkellä pääasissa makuuhuoneessa portin takana. Tietysti se pääsee lenkeille ja välillä laitan Jäynän portin taakse ja otan Viivin paijattavaksi. Aluksi mummo hieman protestoi tätä järjestelyä, mutta nyt se näyttää jo aika tyytyväiseltä mun sängyssä nukkuessa. Ostin Vinkuselle kuonokopan, että voisin välillä kokeilla päästää sitä Jäynän kanssa yhteen. Mutta Viivi veti niin sanotusti herneen nenään kuonokopasta, joten harjoittelemme nyt sen käyttöä niin, että Viivi oppii olemaan rennosti kopan kanssa. Vasta sitten kokeillaan, mitä se Jäynälle tekee. Ei sitä oikein tee mieli testata, että "katotaan leikkiikö ne, vai pureeko Viivi pentua päähän". Portin läpi Viivi ja Jäynä ovat kyllä haistelleet toistensa kuonoja monta kertaa joka päivä. Välillä Viivi heiluttelee häntää ja näyttää siltä, että haluaisi leikkiä pennun kanssa. Välillä taas Viivi murisee ja näyttää siltä, että se ei todellakaan halua leikkiä pennun kanssa. Joten en ole uskaltanut vielä ottaa riskiä.

Jäynä tuli taloon

Jäynä kotiutui eilen ja on se kyllä reipas kaveri. Vastaanotto olisi voinut olla lämpöisempikin noin niinku näiden mun muiden koirien osalta. Leksaa ällöttää, eikä se halua, että pentu tulee liian lähelle. Se murisee ja menee Jäynää karkuun. Viivi haluaisi varmaankin maistaa Jäynän poskea, eli niitä en päästä samaan tilaan, ellei välissä ole verkkoa. Voin kyllä kuljettaa koiria niin, että Viivi tai Jäynä on kainalossa, eikä kumpikaan yritä puraista toista takapuolesta. Että huonomminkin voisi olla ;)

Pentu on ollut täällä vasta noin vuorokauden, joten ei me hirveesti olla ehditty vielä mitään isompia tekemään. Ensimmäinen yö meni vähän itkeskellessä, mutta aika vähän Jäynä vinkui. Parisen minuuttia kerrallaan ja sitte se pötkähti johonkin nukkumaan. Se nukkuu eteisessä, mutta näkee siitä makkariin. Aamulla kuuden maissa pentu oli kuitenkin sitä mieltä, että "Tervetuloa uusi päivä!". Vinkuminen oli ihan eri luokkaa ja odottelinkin vartin verran, että se hiljenee ja voin nousta sängystä aamutoimille. Siinä tulikin ensimmäinen "ongelma" vastaan. Lumi oli sulanut meidän pihasta yön aikana ja piha on melkoinen jäätikkö. Joko asioiden hoitaminen on hankalaa, kun tassut luistaa tai sitten se tuttu pissimisalusta, eli lumi, puuttuu. Aamupäivän aikaan sainkin siivota pissiä enemmän kun illalla. Tajusin kuitenkin päivällä, että vien Jäynän tuohon taloyhtiön isommalle nurmikolle asioille. Siinä on vielä lunta ja pissiminen sinne ei ole mikään ongelma. Tämän oivalluksen jälkeen yhtään pisiä ja kakia ei ole tullutkaan sisälle :) Mutta kyllähän minäkin vahdin tuota pentua ihan haukkana ja huomaan heti, jos jotain pissimiseen liittyvää pyörimistä ilmenee.

Aamusella leikkasin Jäynän kynnet. Se meni yksi tassu kerrallaan ja sylistä pääsi pois vasta sitten, kun oli venkoilematta. Aika nopeasti se rauhoittui, vaikka aluksi pitikin vähän vääntelehtiä. Sen jälkeen soviteltiin Viivin takkeja ja ne oli sopivan kokoisia. Toinen takki tosin aiheutti melkoisen lamaantumisen, Jäynä nukahti about sekunnissa. Ja kun se heräsi, niin aluksi pystyi liikuttamaan vain silmiä. Takista pääsi sitten eroon, kun sen kansa pystyi liikkumaan ja elämään. Kun sopiva takki löytyi, niin pakkasin kaverit autoon ja lähdimme metsälenkille. Jäynä sai odotella autossa sen aikaa, kun lenkitin Viivin ja Leksan. Hyvä treenata sitäkin, koska autossa matkustamista ja odottamista Jäynän elämään tulee mahtumaan. Metsässä olikin sitte Jäynälle paljon uutta tutkittavaa ja maisteltavaa. Aluksi se käveli vaan perässäni, mutta ehkä 30 metrin jälkeen se alkoi tutkimaan juttuja. Ja pian se juoksikin jo mun edellä, muta kääntyi vähän väliä katsomaan, että olen tallella. Lintuja piti kuunnella istuen ja päätä kallistellen. Myös tuulessa heiluvia puita ihmeteltiin istuen. Noin 300 metrisen puolisen tuntia kestäneen lenkin jälkeen pentu nukkuikin kotona puolitoista tuntia. Vaikuttaa ihanan täyspäiseltä kaverilta: On utelias, mutta ei juokse ihan joka paikkaan päätä pahkaa. Ja jos joku asia vähän ihmetyttää, niin hetken miettimiseen jälkeen elämä jatkuu. Toki tämä on näkemykseni ensimmäisen vuorokauden jälkeen ja näkemys voi vielä muuttua. Varmaankin vielä parempaan suuntaan ;)

Avointa touhua

Tällä viikolla oon käyny Leon kanssa tokoilemassa KAKSI kertaa. Tiistaina vedettiin melko kokeenomaisesti avoimen luokan liikkeet ajatuksella "missä mennään". Leo ja minä osataan kaikki liikkeet ainakin vähän sinne päin, mutta paljon viilattavaa löytyy kyllä.

Tänään sitten oli tavoite hinkata ongelmakohtia. Seuraaminenhan meillä on tällä hetkellä aika kamalassa kunnossa. Intoa ja asennetta löytyy, joten ei olla sinänsä kuitenkaan mitenkään aallonpohjalla. Leksalle täytyy nyt vaan muistuttaa, että siinä seuraamisessa oli se kohta, missä pitäisi pysyä. Tänään kokeiltiin muutamaa tapaa ja löytyihän se sieltä se korjauskaavakin. Oikeasta kohdasta palkkaaminen (ei liian edestä) ja välillä vähän jopa imuutetaan niinkun pennun kanssa. Eiköhän se tuolta meidän molempien muistiin palaudu. Ja muistin myös itse, että minun täyty seuraamisessa ottaa pidempiä askeleita, että Leon on helpompi sovittaa kroppansa mun tahtiin. Se kun ei ole mikään pikkukoira.

No sitten meillä on ollut se murhenkryyni, eli merkin kiertäminen. Murheelinen siitä on tullut sen vuoksi, että olen pitänyt sitä jo vuosina kivana temppuna Leon kanssa ja olen antanut sen haukkua ja mellastaa mielensä mukaan. Ollaan kierretty joskus jopa taloja käskystä. Toinen juttu, joka vaikeuttaa kiertämisen opettamista on se, että olen opettanut Leolle ja merkille pysähtymisen. Eli nyt sitten pitäsi saada aikaan hillitty ja hallittu kiertäminen. Sille merkille, jolle on jo pari vuotta pysähdytty. Yllätys oli kuitenkin suuri, että yhden saadun vinkin jälkeen haukkuminen saatiin pois ihan parilla treenikerralla. Ja pienelläoikein ajoitetulla apukäskyllä Leo tajusi kiertämisjutun seuraavassa parissa treenissä. Neljä treenikertaa ja meillä on oikeastaan valmis merkin kiertäminen. Ei se toki ole mitenkään varma liike vielä. Mutta WAU! Olin itse ajatellut, että tästä tule pitkä tie. Mutta kun saa apua osaavilta ihmisiltä, niin mikäs tässä on treenatessa :)

Noh, kun opetellaan merkin kiertämistä, niin ei varmaan olisi kannattanut ottaa samalla treenikerralla ruutua. Siellä sitä etsittin sitä oikeaa kierrettävää muovitötsää, eikä Leo ollut muka ikinä kuullutkaan ruudun keskikohdasta. Siinä meinasi hihat palaa vähän molemmilla ja otettiin sitten pieni hengitystauko. Sen jälkeen taas ihan perusteisiin, eli oikean kohtaan menemistä siitä metrin päästä. Ja lopuksi lelu ruutuun ja lähetys pitkältä matkalta. Yritin varmistaa, että Leksalle jäisi treenistä hyvä mieli minun turhautumisesta huolimatta. Ehkä otetaan jatkossa ruutua ja merkin kiertämistä erikseen ja yhdistetään vasta sitten, kun molemmat sujuu erikseen.

Vimppana hinkattavana juttuna on seisominen seuraamisen yhteydessä. Leo kyllä pysähtyy heti, mutta siirtää sen jälkeen tassua tai paria. Joko sen pitäisi oppia pysähtymään suoraan itselleen mukavaan asentoon tai sitten sen täytyy oppia seisomaan tassut eri kohdissa. Tätä hinkutettiin vähän ja haettiin oikeaa palkkaustapaa oikean lopputuloksen saavuttamiseksi. Ehkä keksimme jotain, tai sitten emme. Toisena treeninä tein vielä sitä, että liikun eri suunnissa ja eri tavoilla ja Leon on seisottava paikallaan tassuja liikutamatta. Sen kanssa ei tunnu olevan suurempaa ongelmaa. Eli se on tällä hetkellä se pysähtyminen, joka saisi olla napakampi.

Kaukokäskyissä meillä on varmankin suurin ongelma se, että ei olla treenattu sitäkään. Tai oikeastaan tämä noin vuoden tauko tokoilusta näkyy ihan kaikessa paitsi innossa. Leon kanssa on ihana treenata, kun se antaa aina kaikkensa ja yrittää täysillä. Molemminpuolinen lyhytpinnaisuus tulee kyllä treeneissä esiin ajoittain, mutta sitten täytyy vaan yrittää koota itsensä. Ja ainiin, paikkamakuu ja -istumistreenit. Niiden kanssa saa varmaan aloittaa melkein alusta. Eli treenailemme niitä varmaankin kotosalla. Ja kaikenlaista häiriötreeniä saisi varmaankin tehdä myös. Leolla on lähtenyt vähän luotto muiden koirien seurassa, joten sitäkin täyyy treenata. Onneksi Leksa on osannut aika monta juttua aikaisemmin, joten treeneissä saa edetä aika pikakelauksella. Ja onhan se muutenkin jo aikuinen koira, joten se kestää epäonnistuneita treenejäkin paremmin. Jos taustalla on monta onnistunutta toistoa, niin ei se mene niin helposti rikki enää :) Että en tiedä, josko sitä jopa kisaisi tokossa tänä vuonna. Katsotaan, mihin kaikkeen aika riittää.

Vuosi 2015 ja mitä vuonna 2016

Yleensä olen vuoden vaihteen tietämillä kirjoittanut jonkinlaisen koosteen edellisestä vuodesta ja asettanut jotain tavoitteita tulevalle vuodelle. Ajattelin jo, että en kirjoita sellaista tänä vuonna. Mutta koska olen hyvä muuttamaan mieltäni, niin ajattelin nyt sitten kuitenkin kirjoittaa jotain tästä aiheesta nyt.

Viime vuosi oli toisaalta suurten muutosten aikaa, mutta toisaalta mikään ei ole muuttunut. Ehkä se myllerrys on ollu suurimmaksi osaksi oman pääni sisällä. Alkuvuodesta käväisin Ylläksellä lumietsintäkurssilla ja innostuin (noh, reagoinko yleensä asioihin muulla tavalla, kysyn vaan) aiheesta valtavasti. Helmikuun lopulla pidin sitten omalle yhdistykselle koulutuksen/harjoitukset aiheesta. Olin itse tyytyväinen koulutukseen ja onneksi muutkin näyttivät iloisilta kaivaessa lumilinnoja posket punaisena. Ja kyllä me ihan treenattiinkin ja päivän aikana monen koiran kohdalla oli havaittavissa jo pientä edistystäkin toistojen kautta. Tänä vuonna pidämme samanlaisen koulutuksen uudemman kerran :)

Sininen hetki

Siinä keväällä kävin Leon kanssa tekaisemassa haun taidontarkastuksen. Jostain syystä jännitin sitäkin, vaikka järjellä ajateltuna Leon kanssa kokeita ei tarvitsisi jännittää. Mutta aina voi jotain sattua. Tällä kertaa ei sattunut ja Leo löysi ja ilmaisi kaikki maalimiehet kymmenessä minuutissa.
 

Kesäkuussa oli Ivalossa jälkileirillä. Siellä sen huomasi, että edistymistä asioissa tapahtuu aika pienessäkin ajassa, kunhan vaan treenaa. Ja miettii tarkkaan, mitä treenaa. Eikä vaan roiskaise jotain jälkiä metsään sen kummemmin ajattelematta. Ja aina oppii uutta, kun on vaan avoimin mielin matkassa. En ostanut ihan kaikkea näkemääni, mutta jotain saattoi jäädä kuitenkin haaviin.

Heinä - elokuulla järjestimme ryhmäkatselmusjoukkueellamme parit ylimääräiset erikoistreenit muiden treenien lisäksi. Ihan kiva päästä tekemään jotain erilaista, eli venetreenit ja Vaasan kaupungin varikkoalueella taajama/rakennus/raunioetsintää. Kaikenlaista rakennelmaa ja kasaa sieltä löytyi. Leksa pääsi harjoittelemaan myös tossut jalassa etsimistä. Elokuun lopulla olikin sitten Pelastuskoiraliiton ryhmäkatselmus kaikilla mausteilla :) Leon kanssa on vaan niin mukava ja rento matkustaa, kun ei tarvi kärsiä ja hävetä samalla tavalla kun Viivin kanssa. Reissulta jäi jälleen kerran paljon uutta ajateltavaa ja opeteltavaa.

Sitten alkoikin pian se loppuvuoden treenitauko, kun Leo loukkasi itsensä. Löi selkänsä, venäytti jalkansa ja ruhjoi rintarustonsa auton vetokoukkuun. Kaikki nämä kuukauden sisään ja eri kerroilla. Hierontaa, laser-hoitoja ja nivelten niksauttelua, siinä loppuvuosi pähkinänkuoressa. Itse kävin kuunteloppilaana yhdessä haku- ja jälkikoulutuksessa lokakuussa, sain sieltäkin uusia näkökulmia tähän pelastuskoiraharrastukseen. Viivin kanssa tokoilin jonkin verran ja se pääsi hakutreeneihin etsimään muutamia ukkoja. Muuten keskityimme lähinnä lenkkeihin aina sen hetkisten raja-arvojen mukaan. Suurimmaksi osaksi Leo sai lenkkeillä vain remmissä, välillä aina kokeiltiin irtipitoa ja miten Leon kroppa sen kestää.

Siinäpä ne taisivat olla viimevuoden merkittävimmät tapahtumat koirarintamalla. Muuten elämässä tapahtui yhtä ja toista. Suurin syy kaikkiin tapahtumisiin oli oma asennemuutos. Sen sijaan, että odottaisin jotain suurta tapahtuvan minulle, päätin itse laittaa asioita tapahtumaan. Päätin jättää jarruttelun ja "enhän mä voi" -ajattelun pois ja elää enemmän "sokka irti". Vuoteen on tosiaan mahtunut monta uutta kokemusta. Jos järki jossain kohdassa sanoi, että "enhän mä voi", niin päätin viedä varsinkin ne asiat loppuun saakka. Kävi miten kävi. Ja kaikenlaista sitä sitten kävikin, suurimmaksi osaksi hauskoja juttuja. Lopputuloksena vuoden lopussa oli kuitenkin se, että asun samassa paikassa, teen samaa työtä ja omistan samat koirat. Eli mitään isompaa muutosta ei ole sinänsä tapahtunut. Olen vaan montaa kokemusta rikkaampi ja tavallaan rennompi ja ehkä vähän mukavampi tyyppi. Jatkan samaan malliin :)

Koirapuolella vuoden 2016 suunnitelmiin kuuluu jäljen loppukokeet Leon kanssa. Jäljen treenaaminen on nyt ollut pitkällä tauolla Leon sairastelun ja oman laiskuuden vuoksi. Loppukokeen päiväosuus taitaa mennä vanhaksi ennen kuin pääsemme yrittämään pimeäosuutta. Eli molemmat täytyisi saada tehtyä tämän vuoden aikana. Lisäksi on sitten tämän ikuisuustavoite, eli raunioiden soveltuvuus- ja peruskoe. Tokopuolella yritän myös aktivoitua ja ehkä voisin kokeilla Leon kanssa myös rallytokoa. Katsotaan mihin kaikkeen aika riittää.

Viivin kanssa keskitymme pitämään hauskaa. Mummokoira on virallisesti eläkkeellä kaikista harrastuksista, mutta eihän tuosta sohvakoiraksi ole. Nyt kun se syö särkylääkkeiden lisäksi kaikenmaailman nivelvalmisteita ja maitohappobakteereita, niin se tuntuu voivan hyvin. Viivi on pirteämpi ja häntä heiluu melkein koko ajan. Mummeli on täysillä mukana kaikessa, mitä keksin sen kanssa vaan tehdä. Kaikki viralliset kisat ovat kuitenkin poissa laskuista tuon lääkityksen vuoksi. Eli treenaillaan juttuja omaksi iloksi. Haluan vain nauttia pikkukoiran hännänheilutuksesta niin kauan kun sitä kestää <3

Sitten on se pentu, joka kotiutuu vähän reilun viikon päästä. Hänen kanssaan keskitymme pääasiassa hauskanpitoon ja hyvän suhteen luomiseen. Ensimmäinen kuukausi - pari menee varmaankin sosiaalistuessa ja erilaisiin ihmisiin ja paikkoihin tutustumisessa. Toko tulee kuulumaan ohjelmaan varmaankin enemmän tai vähemmän, koska pidän sitä ihan parhaana pohjana monelle muulle harrastukselle. Pelastuskoirahommat ajattelin aloittaa jäljellä ja jäljen esineilmaisun opettamisella. Haun suhteen olen ajatellut aloittaa tietysti sillä, että kaikki ihmiset ovat kivoja ja heidän luokseen kannattaa mennä. Korrekti maalimieskäytös tulee olemaan meille selvää alusta saakka ja opetan pennun varmaankin menemään maahan maalimiehen luona. Jos pennulle tulee rullailmaisu, niin tuo asento tulee joka tapauksessa olemaan se käyttäytymisketjun viimeinen vaihe. Tämän koiran kanssa olin ajatellut aloittaa ilmaisun opettamisella ja kun se osataan riittävän hyvin, niin sitten vasta opetellaan se ihmisten etsiminen. Nähtäväksi sitten jää, että miten homma tulee menemään ja millainen ystävä sieltä meille kotiutuu. Koneitahan nämä koirat eivät ole koskaan, joten niiden kanssa täytyy osata edetä koiran ehdoilla. Ja vaikka kuinka on ajatus harrastaa yhtä ja toista, niin toimiva arki on kuitenkin pääasia. Viivi + pentu -yhdistelmällä siinäkin saattaa riittää työsarkaa joksikin aikaa.

Peto Petsku-Patsku elää ja voin hyvin siellä uudessa-vanhassa kodissaan. Rokotuksilla pappakoiran lihaskuntoa ja kuntoa muutenkin oli suorastaan kehuttu. Herra on kuulemma nykyään melkoinen kainalokoira, aina syliin tunkemassa. Ja luulen, että sitä vähän hemmotellaan liikaakin. Ainakin viimeksi hoidossa ollessa Peto tuntui pitävän itsestäänselvyytenä, että häntä kohdellaan asianmukaisesti ja hänen toiveensa otetaan huomioon arkisissa asioissa. Aika nopeasti Peto kuitenkin muisti, että minun luonani eletään minun säännöilläni. Kun koiria on useampi, niin lenkeillä kävellään eteenpäin, eikä yhden herran unelmoinnin mukaan. Ruoka tarjoillaan myös silloin, kun minulle sopii, eikä kellon mukaan. Pitäisikin käydä Petoa morjenstamassa pitkästä aikaa. Pentu täytyy ainakin tutustuttaa Petoon aika pian, kun kerran Peto on välillä meillä hoidossa ja minun koirani Pedon luona.

Omalta osaltani tämän vuoden tärkein tavoite tulee olemaan hakukokeiden testaajan pätevyyden saavuttaminen. Eiköhän siinä ole ihan riittävästi tavoitetta, kun on lisäksi tämä hundkarusellen :)

Leksalla kaikki ookoo :)

Varasin Leksalle lopulta ajan lähimmälle ortopedi-gurulle, eli Jarmo Rintasalolle Seinäjoen Animagiin. Ajattelin, että tutkitaan nyt sitten koira nenänpäästä hännänpäähän, tuli mitä tuli. Luonnollisesti ajoittain hysteerisyyteen taipuvainen luonteeni sai aikaan kaikenlaisia mielikuvia. Eipä juuri naurattaisi, jos Leksasta tosiaan löytyy jotain isompaa vikaa. Yritin kuitenkin pitää mielialan korkealla. Onhan tuo läpivalaistu yhdestä ja toisesta paikasta aikaisemminkin, eikä mitään suurempaa ongelmaa ole löytynyt paria yhteenkasvanutta nikamaa lukuunottamatta.

Seinäjoella Rintasalo aloitti tutkimalla kaikkien raajojen liikeradat, eikä löytänyt niistä mitään vikaa. Leksa ei varsinaisesti arvostanut jalkojen vääntelyä, mutta eihän se tietenkään mitään sanonut. Pyöritteli vaan vähän silmiään ja korviaan. Jalkoja ei sitten edes kuvattu, koska niistä ei löytynyt mitään syytä kuvaamiseen. Selkä kuvattiin niskasta häntään saakka. Ja arvatkaapa mitä: Ei löytynyt vikaa. Ei edes siitä kohdasta, jossa pari vuotta sitten oli vikaa. Ainut ihan pikkupikku juttu oli pieni kalkkeuma 3. ja 4. lannenikaman välissä. Sekin oli niin pieni, että se ei vaikuta koiraan mitenkään. Säännöllistä lihashuoltoa Rintasalo kyllä suositteli, koska Leo ei ole enää mikään nuori poika. Mutta muuten ihan normaalia käyttöä ja elämää. Eli sain jopa parempia uutisia, mitä olin odottanut! Luusto ja nivelet, kaikki ookoo.

Tietysti Leon sairasloma syksyllä tuli tarpeeseen, koska se oli selvästi kipeä ja loukannut selkänsä, jalkansa ja rintarustonsa. Mutta nyt lopetan hyssyttelyn ja jarrutelun hyvällä omalla tunnolla. Tuolla Leon vauhdilla ja reikäpäisyydellä lihasjumituksia tulee varmasti myös jatkossa. Jatkamme nyt kuitenkin harrastuksia vanhaan malliin. Ja ehkä jopa vähän innokkaamminkin, kun tässä on ollut tätä taukoa.

Mitä se sitten oli se pari vuotta sitten todettu vika Leksan selässä? Vaikea sanoa. Ehkä kuvassa oli joku varjostuma tai sitten Leksa on jossain vaiheessa loukannut selkänsä siitäkin kohdasta ja kuvissa näkyi jotain turvotusta/arpikudosta tjsp. En ole tämän alan asiantuntija. Luotan nyt kuitenkin kehutun asiantuntijan sanaan ja uskon, että Leksa on terve. Heti kuvauspäivän iltana löysin treenimotivaatiota ja molemmat koiraset saivat paikkamakuutrenin. Ja nyt lähden lenkille. Ihan mihin haluan ja Leksa saa juosta niin paljon kun haluaa. Tai no, niin paljon kun näissä lenkkimaastoissa vaan voi.

Paikkamakuuta. Terrieri yritti karata viidesti :D

Joulu ja uusivuosi

Joulu meni sitten kuitenkin ihan kivasti lyhyempien metsälenkkienkin kanssa. Eipä tuo sääkään ollut joka päivä ihan se paras mahdollinen ulkoilua ajatellen. Kerkesin reissata ympäri Pohjanmaata ja pari iltaa meni kotona rauhoittuen. Koirat tuntuivat olevan ihan tyytyväisiä kotona huilaamiseen kaiken sen reissaamisen päälle.

Lapualla kuusekki on komiampia..

...ja ruakapöyrät.

Uudenvuoden vietin yksin koirien kanssa metsän keskellä autiotuvassa. Olin suunnitellut reissua jo syksylle, mutta jotenkin se syksy oli ja meni ja reissu oli edelleen tekemättä. Sittenhän minä keksin, että uutenavuotena mulla on aikaa, eikä kelikään ole vielä liian kylmä harvaseinäisessä autiotuvassa nukkumista varten. Reissu oli pääosin onnistunut. Vähän tunnelmaa laimensi pihapiiriin ilmestynyt vieras uroskoira. Vähän yllättäen se pölähti paikalle pimeästä metsästä ja mulla meni jalat vähän spagetiksi, kun Leo meni pullistelemaan valtavan kokoiselle uroslaikalle. Onneksi herra laikan itsetunto oli kohdillaan, eikä se häiriintynyt mun koirien provosoivasta käytöksestä. Siinä olisikin ollut konstit vähissä yksin metsän keskellä, kun kaksi urosta repii toisensa kappaleiksi. Kokemuksesta satun tietämään, että jo semmonen 50 kiloa tappelevaa koiraa on aika mahdoton hanskata yksin, jos kumpikaan ei suostu perääntymään milliäkään. Nooh, pienen säädön ja sydämentykytysten jälkeen sain omat koirat sisälle mökkiin ja laikan mun kanssa nuotiolle lihapullia ja nakkeja grillaamaan. Välillä laika kävi jossain metsässä asioillaan, mutta palasi aina uudelleen morjenstamaan. Eipä siinä oikein uskaltanut päästää omia koiria pissille. Niin minä sitten ruokailun jälkeen menin koirieni kanssa mökkiin lukemaan vieraskirjaa. Ja ajoissa nukkumaan. Yön aikana heräilin monta kertaa lisäämään puita kamiinaan. Tunsin kyllä, että lämpötila laski kuitenkin. Makuupussin sisällä oli kuitenkin lämmin ja pääkin pysyi lämpimänä, kun lisäsin jossain vaiheessa yötä pipon päähäni. Viivi ei kuitenkaan tuntunut tarkenevan enää takki päällä mun vaatekasassa, joten sekin pääsi aamuyöstä makuupussiin. Jossain vaiheessa olo kävi niinkin mukavaksi, että nukuin noin kolme tuntia putkeen ja kamiina pääsi sammumaan. Viiden maissa heräsin ja totesin, että mökissä on vähän kylmä. Siitä sitten ulos hakemaan puita. Koiratkin pääsi pihalle, koska laikaherraa ei näkynyt missään. Sytytin kamiinan uudelleen ja menin takaisin Viivin kanssa makuupussiin. Leksa tarkeni kyllä takillaan ja makuualustallaan. Kahdeksan maissa heräsin jälleen kylmään ja totesin kamiinan samuneen taas. Nousin sitten jo koknaan ylös, kävin koirien kanssa aamutoimilla, sytytin kamiinan ja laitoin veden tulemaan. Pakkalin vähän kamoja veden kiehumista odotellessa. Sitten aamupuurot, kaakaot ja sämpylät naamarin, koirien ruokkiminen, astioiden peseminen (koirien auliilla esipesuavulla), kamojen pakkaaminen, mökin siivoaminen ja kotia kohti. Kerkesin siinä askareiden lomassa ihailla vähän vuoden ensimmäistä auringonnousuakin. Parin kilsan kävelyn jälkeen olinkin takaisin autolla ja totesin, että auton mittarin mukaan pakkasta oli seitsemän astetta. Kun lähdin autolta, lämpötila oli plus yksi. Että ilmankos siinä yön aikana tuntui siltä, että lämpötila laskee koko ajan.

Kotia kohti

Muutamat kaverit ihmettelivät suuresti, että miksi ihmeessä lähden yksin metsään ja mahtaako se olla edes turvallista. Totuus taitaa olla kuitenkin se, että pimeys ei tee metsästä yhtään sen vaarallisempaa kuin mitä se on valoisalla. Se on se oma mielikuvitus, joka siinä tekee temppuja. Kukaan ei kuitenkaan koskaan siunaile sitä, että menen metsään päiväsaikaan. Ja mitä tulee yksinolemiseen, niin eipä sitäkään ihmettele kukaan, että miten pärjään kotona yksin koiren kanssa iltaisin ja öisin ;) Niin että ihmiset, menkää metsään. Siellä mieli lepää, ellei pöllöt ja myyrät pelota. Mistä tulikin mieleen, että näin tosiaan reissullani yhden villieläimen. Hiiri vilisti ulkohuussin lattialla. Ja kyllä, säikähdin sitä hieman :D