torstai 31. maaliskuuta 2011

Vaihtelua

Pelastushakutreeneissä olemme yrittäneet porukalla saada vaihtelua treeneihin. Yksi idea on ollut tuo, että joka kerralla on yhdelle koiralle isompi hälytyksenomainen treeni, jonka jokainen vuorollaan suunnittelee toiselle. Sillä on saatu pidettyä treenejä aika erilaisissa paikoissa ja lisäksi on harjoiteltu sitten ryhmänjohtajana, suunnistajana yms olemista. Lumitilanteesta johtuen olemme harjoitelleet aika paljon tienvarsipartiointia, mikä on oikeastaan vaan hyvä asia. Sään salliessa tulee kuitenkin harjoiteltua pääasiassa maastossa. Tällä viikolla ei otettu isoa treeniä kenellekään, vaan pääsimme moottorikelkan kyytiin. Tai oikeastaan kelkan perään laitettavan jalaksilla kulkevan "kärryn" kyytiin.

Tiesin, että Viivi ei varmasti ole moksiskaan kelkkakyydistä, joten otin sille lisäksi myös yhden ukon metsään. Kelkka kuljetti meidät etsintäpaikalle ja lähti hakemaan seuraavaa koiraa. Vinkunen ravisteli kerran kelkkailun jälkeen ja sitten lähdettiin etsimään. Luulin jo, että Viivi lähti kelkan perään, kun se yhtäkkiä pinkaisi vauhdilla sinne suuntaan, mihin kelkka oli lähtenyt. Mutta ukkohan sieltä löytyi. Sen jälkeen kelkkakyytiä odottamaan ja takaisin autoille. Treeni meni odotetusti, eli ei mitään stressiä kelkkailusta.



Arvelin, että Leo saattaa jännittää kelkkailua aikalailla. En kuitenkaan voinut tietää varmasti, että miten Leksa reagoi. Arvaukseni olivat, että se joko jähmettyy kauhusta tai yrittää rimpuilla pois kärrystä. Todellisuudessa homma meni niin, että ennen Leksaa käryssä oli ollut juoksuinen narttu, joten lähdimme matkaan leuka väpättäen, tippa nenänpäässä. Leo varmaan tajusi vasta vähän päästä, että me liikumme. Kerran se yritti hypätä pois kyydistä, mutta sen jälkeen Leo istu rauhallisesti korvat sivullepäin sojottaen. Jätkä siis suhtautui rauhallisemmin kuin odotin ja hyvä niinpäin.

Tällä viikolla olen ollut sairaslomalla jännetuppitulehduksen vuoksi ja nyt meidän firma meni loppuviikoksi lakkoon. En valita, koska ulkoilusäät ovat olleet aivan loistavat. Tällä viikolla on tehty pitkiä lenkkejä auringonpaisteessa. Eilen vein Viivin ja Leon kaupunkikävelylle Vaasaan. Viivi käyttäytyi kuin unelma, ei kytännyt yhtään mitään, eikä uhonnut ainoalle vastaantulevalle koirallekaan. Täällä kotiympyröissä kun vastaantulijoita on vähemmän, jokainen niistä on sen kokoluokan tapahtuma, että pitää edes vähän vahdata, jos ei muuta. Leksa käyttäytyi myös kaupungilla ihan hyvin. Leon kanssa pitää vaan vahtia, että se ei nosta jalkaansa ihan mihin sattuu. Ei oikeastaan siis mitään erikoista raportoitavaa kaupunkilenkiltä. Mutta olihan tuo parkkihalli ja ihmisvilinä koirille vaihtelua.

Kaupunkikävelyn jälkeen menin koirapuistoon. Ajattelin, että keskellä päivää siellä ei välttämättä ole muita koiria, joten myös Viivin voi päästää puistoilemaan. Pienten koirien puoli oli tyhjä, joten menin Viivin ja Leon kanssa sinne. Emme ehtineet olemaan kovin kauaa, kun puistoa lähestyi yksi Cavalieri omistajineen. Samaan aikaan yksi työkaverini kurvasi parkkipaikalle venäjänvinttikoiransa Pinjan kanssa. Eli poistuin pikkukoirien puolelta, laitoin Viivin autoon ja päästin Leon isolle puolelle juoksemaan venakon kanssa. Hauskan näköistä, kun venakko juoksi edellä vaivattoman näköisesti ja Leo yritti pysyä perässä juoksemalla täysiä. Sanomattakin on varmasti selvää, että Leo ei pysynyt Pinjan perässä. Molemmilla näytti olevan ainakin hauskaa.




Tänään suunnittelin pakkaavani kaikki koirat jälleen autoon ja meneväni Rajavuoreen. Meillä pitäisi olla siellä reilu parin viikon päästä kokeet, joten ajattelin käydä katsastamassa lumitilannetta. Arvatenkin sitä lunta siellä vielä riittää. Toivottavasti viikonlopulle ja ensiviikolle luvatut vesisateet ja plussakelit sulattavat lunta aivan silmissä. Koetta on hankala siirtää paljoa eteenpäinkään, koska pimekokeita varten pitää olla kunnolla pimeää. Kuukauden päästäkään sitä pimeää ei enää ole, kuin ehkä jokunen tunti keskellä yötä.

Mutta tämmöstä vaihtelua arkeen meillä tällä kertaa. Koirille välillä jotain muutakin kuin autioita metsiä ja metsäteitä tai näitä kotikulmien remmilenkkejä.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Keväthangilla lapsuusmaisemissa

Eilen oli aivan loistava kevätsää, eli ihan pakko ulkoilla. Koirat ja kamera autoon ja eiku menoksi. En muuten osannut sitten yhtään käyttää tuota meidän yhtä kameraa ja kuvista tuli suurimmaksi osaksi aikamoista huttua. Minä kun en tiennyt, että automaattitarkennus toimii, kun pitää yhtä nappia pohjassa ja toisella napilla otetaan kuvia. Yritin sitten ensimmäistä kertaa kuvata manuaalitarkennuksella. Olettekos yrittäneet ottaa liikkuvista koirista kuvia niin, että kuva täytyy tarkentaa käsisäätöisesti? Ei muuten ole helppoa se. Petoa ei paljo kuvissa näy, mutta kyllä se mukana oli. Mustakorvalla kun on vaan vähän omat reittinsä. Nuo kaksi pysyvät suurimmaksi osaksi lähellä ja tuputtavat jotain keppiä vähän väliä. Mustakorvaa ei voisi vähemmät kepit kiinnostaa.

Mutta sitten niitä kuvia. Ihanan sininen taivas ja valkoiset pilvenhattarat.

Maisema kuin postikortti

Kas, Petokin on ehtinyt kuvaan.

Kaivuuhommissa

Poseeraustauko

Ja jostain revittiin keppi mukaan

Siihen jäi matkanvarrelle

Kuvat on otettu mummolan maisemista. Paappaa ei ole enää, eikä mummakaan asu enää kotona. Näistä maisemista ne rakkaimmat lapsuusmuistot kuitenkin löytyvät. Tällä tiellä näin elämäni ensimmäisen käärmeen ja tämän tien laidalta on mumman kanssa taitettu oksat useampaan saunavihtaan. Tällä tiellä olen nähnyt enemmän lintulajeja kuin missään muualla. Tällä tiellä olen törmännyt mummolan naapuriin, joka oli kuuntelemassa, montako vuotta käki kukkuu hänelle elinaikaa. Tälle tielle se meidän perheen Lada jäi mutaan kiinni parikymmentä vuotta sitten. Tällä tiellä on ainakin tuhat ja yksi tarinaa kerrottavanaan.

  

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Liito-Peto

Peto-peepulainen se jaksaa liidellä, nimittäin agiliidellä. Tällä viikolla treeneissä Peto (ja minä) suoriuduimme aika hankalistakin kuvioista ja minä muistin kannustaa ja kehua Petskua radalla ihan hengästymiseen saakka. Tällä kertaa en edes kaatunut kertaakaan ;)

Treenit menivat ihan kivasti, mutta Peto oli jotenkin normaalia nuivempi. Se kyllä meni rataa, söi annetut namit ja leikki vähän minkinnahka-patukalla, mutta joku kipinä siitä puuttui. Pitää seurailla, että vaikuttaako Peto jotenkin muuten haluttomalta.

Viime viikonloppuna Peto pääsi remmilenkille ihan kahdestaan emännän kanssa. Tarkoituksena oli viedä Viivi ja Peto yhdessä, mutta Viivi hiekoitti oman mukaanpääsemisensä viimemetreillä käymällä Pedon kimppuun. Viivi pääsi ulkohäkkiin ja Peto pääsi lenkille.

Lenkillä orava juoksi tien yli ja meni puuhun, siinä lenkin huipentuma:

Nyt on taas ehditty vaikka mitä

Leolla on ollut taas aika hektinen treeniviikko. Viimeisen reilun viikon sisällä on oltu PK-hakutreeneissä, tokotreeneissä,  viettiseminaarissa ja paimentamassa. Jos kesällä aion vielä tehdä jälkeäkin, niin jotain muuta on pakko jättää kesäksi tauolle. Luulen, että se tulee olemaan tuo PK-haku. Jälki olisi siitä hyvä laji, että voin tehdä samalla kerralla vaikka kaikille koirille jonkunlaisen treenin. Se on aina nuivaa, jos yksi pääsee treeneihin ja muut pääsevät vain tynkälenkille. Ja kun se treeneihinpääsijä on useimmiten Leo, niin muut koiraset siinä kärsivät.

PK-haussa on edistytty talven aikana kivasti. Tai ainakin parkkipaikoilla Leo juoksee suoraan hienosti. Lumien sulettua sen sitten huomaa, että osaako Leo juosta metsässä suoraan. Viimeviikolla tuli erityisen hyvä mieli yhdestä pistosta, jossa Leo hidasti katsomaan yhtä vanhaa piiloa, mutta jatkoi suoraan ihan oma-aloitteisesti. Sitten se hidasti häiriöksi jätetyn pahvilaatikon kohdalla, mutta jatkoi edelleen suoraa ihan itse. Ja sitten se ukko löytyikin. Toinen asia, joka on lämmittänyt mieltä, on tuo selvästi parantunut hallinta. Kiva huomata, että Leo on nykyään paremmin kuulolla, mutta kuitenkin se osaa tehdä asioita myös itsenäisesti.

 Kuva: Eeva Kaataja


Tokotreeneissä meni myös kivasti. En oikeastaan enää muista viimetreeneistä mitään erikoista, joten ilmeisesti mikään ei mennyt ainakaan pahasti pieleen. Nojoo, nyt muistuu mieleen yksi juttu. Tyhjään ruutuun Leo menee mielellään haukkumaan. Pitää miettiä, miten sitä kannattaa harjoitella jatkossa. Sen olen oppinut, että yleesä Leon haukkuminen johtuu siitä, että Leksa-poika ei oikein tiedä, mitä sen pitäisi tehdä. Jäppis kun turhautuu, niin seurauksena on yleensä ääntä.

 Kuva: Eeva Kaataja


Viettiseminaarissa opin aika paljon uutta ja vähän tuli vanhan kertaustakin. Vähän tunsin itseni oikeastaan tyhmäksi, kun sain sellaisia ohjeita, jotka minun olisi pitänyt älytä jo ihan itsekin. Kirjoittelen seminaarista enemmän joku toinen kerta.

Kuva: Eeva Kaataja 


Paimennusharjoitukset menivät odotettua huonommin. Viimekesän lopulla jo vähän tuntui, että olemme Leon kanssa tajunneet edes jotain. Nyt tuntui, että kumpikaan meistä ei osaa mitään. Sain Leon kyllä ikäänkuin vähän kuljettamaan lampaita, mutta häntä pystyssä herra säntäili osoitettuun suuntaan. Paimentaessa kun koiran pitäisi olla häntä alhaalla ja sellainen intensiivinen. Leo oli vain pitämässä hauskaa. Ja jos homma ei etene kuin paimennusoppaassa, niin minä en osaa tehdä asialle yhtään mitään. Ja syystä tai toisesta Leolla ei ainakaan tällä kertaa tuntunut olevan mitään vaistoa tai perimään kirjoitettua ymmärrystä siitä, että sen kuuluisi pyrkiä minusta katsoen vastakkaiselle puolelle lampaita. Noh, ehkä paremmalla onnella seuraavalla kerralla. Juuri tällä hetkellä tuntuu, että paimennus ei ehkä ole ihan meidän laji. Mutta pidän kynsin ja hampain kiinni siitä, kun kokeneempi paimentaja YHDEN kerran sanoi, että Leossa olisi potentiaalia.

Tämä kirjoituksen kuvat ovat viimevuoden Lohtajan pelastuskoiraleiriltä. Ensimmäisessa kuvassa Leo... no... juoksee innoissaan. Toisessa kuvassa Leksa on maalimiehellä haukkumassa ja kolmanneesa menossa juuri maalille hännän ja korvien asennosta päätellen. Eevalle kiitos kuvista :)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Tokoa ja puuroa

Perjantaina sain tokotreeneissä jälleen huomata, että jotain pientä on mennyt pieleen. Harjoittelin Leon kanssa yhtä ja toista siinä omaa vuoroa odottaessa ja kaikki sujui hyvin. Seuraamisessa oli hyvä kontakti, maahanmeno ja seisominen seuraamisen yhteydessä meni loistavasti. Luoksetulo samaten. Aluksi liian korkea virekin tasoittui muutaman toiston jälkeen, kun palkkasin Leoa pelkästään namilla.


Nöh, sitten tuli meidän vuoro mennä harjoitusten vetäjän luo. Ilmoitin haluavani tehdä kolme - neljä liikettä putkeen ilman palkkaa. Vaan eipä sitten tehty yhtäkään liikettä oikein mitenkään. Leo haisteli maata ja huuhaili omiaan. Siitähän minä sitten vähän kiihdyin ja komensin vain kovemmin, minkä seurauksen Leo haisteli vielä enemmän ja katseli joka suuntaan paitsi minuun päin. Yritin esittää rauhallista, mutta eihän Leksa mennyt niin halpaan. Kyllähän se huomasi, että minua pänni ja yritti rauhoitella minua kaikin tavoin. En tiennyt jännittäväni liikkuroitavana olemista, mutta nähtäväsi jännitän tai käytökseni muuttuu muutenvaan ihmeelliseksi. Homma huipentui siihen, että luoksetulossa Leo pysähtyi pisille kesken homman. Sovimme liikkuurin kanssa, että muut koirat treenaavat välillä ja tulemme Leon kanssa sitten uudelleen.

Seuraava kierros sitten taas menikin aivan loistavasti. Vilautin Leolle vähän lelua ennen harjoituksen aloittamista ja sen voimalla sitten mentiinkin hyvällä vireellä pitkähkö seuraaminen loistavassa kontaktissa. No paitsi seuraaminen juoksemalla on vähän päässyt unohtumaan sekä Leolta että minulta. Olen kyllä harjoitellut käännöksiä ja pidempiä pätkiä, mutta juoksemista en ole hetkeen harjoitellut ja sen huomasi. Mutta muuten muutos edelliseen kierrokseen verrattuna oli jotain sata prosenttia parempi. Summa summarum: Tarvitsemme liikkuroitua treeniä.

Tämän viikonlopun aikana on sitten muuten tehtykin vain lenkkejä aurinkoisessa kelissä ja nautittu Yrjölän puuroa. Tai nautittu ja nautittu, itse en ole varsinaisesti nauttinut puuronsyönnin jälkiseuraamuksista. Enkä ole myöskään itse puuroa syönyt. Tällä kertaa puuroon meni:
1 litra vettä
2 dl Oscar Koiran puuroainesta
1 pss kruunuvihanneksia (porkkanaa, kukka- ja parsakaalia)
Muutama rl rypsiöljyä
Pari rl valkosipulirouhetta
Parisataa g naudan jauhelihaa (raakana puuron kypsentämisen jälkeen)

Uunimme lasi kaipaisi pesua näemmä

Ja niistä jälkiseuraamuksista... tänä aamua kävi niin, että näin jotain unta (en muista tarkalleen millaista), kun yhtäkkiä unessani havaitsin aika voimakkaan p*skan hajun. Siihen sitten heräsin ja totesin, että makuuhuoneemme on muuttunut aikamoiseksi kaasukammioksi. Nukahdin kuitenkin uudelleen ja heräsin noin tuntia myöhemmin samaan kaasukammio-tunteeseen. Ajattelin, että nyt on jossain siivottavaa ja nousin ylös. Siivottavaa ei löytynyt ja hajukin tuntui hälvenevän... vain palatakseen yhä uudelleen pitkin päivää. Olipa hyvä idea laittaa pariakin sorttia kaalia tuohon puuroon, sanoo jälkiviisas.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Kuin pyörällä ajo?

Onkohan pyörällä ajaminen tosiaan sellainen taito, joka ei unohdu kovin helposti? Niin ainakin väitetään. Vähän samanlainen väite on, että "minkä lapsena oppii sen vanhana taitaa". Tottelevaisuus ei tunnu lukeutuvan näihin taitoihin.



Peto otti ja läks tänään jälleen. Kuinka ollakaan, tarkastusreissun kohteena oli jälleen naapuruston kissat. Peto meni takapihan portin yli niin että heilahti, vaikka kielsin herraa heti, kun näin mitä se suunnitteli. Mutta herran mustat korvat olivat taas vain koristeena. Viivi ja Leo sisään ja Petosen perään. Peto oli jäänyt odottelemaan minua oman pihan nurkkaan, mutta lähti turvallisin mielin naapuriin, kun näki minun tulevan mukaan. Jäipä tuo hyväkäs vähäksi aikaa seisomaan, että pääsen lähemmäs toteamaan herran poistumisen. En sitten mennyt Pedon perään, vain menin ovelana odottamaan mustakorvaa hänen normaalin tarkastusreittinsä varrelle. Ja eipä aikaakaan, kun Peto köpötteli näköpiiriin. Minäpä olinkin niin ovela, että en huudellut mustakorvaa yhtään, vain jäin väijymään sitä kuusen taakse. Sieltä Peto lähestyi nenä maassa ja huomasi minut vasta siinä vaiheessa, kun melkein törmäsi minuun. Siinä me sitten seisoimme naamatusten, herra Karkuri ja minä. Peto puntaroi sekunnin verran mahdollisuuksiaan ja siinä vaiheessa minä "kehotin" Petteriä tulemaan luokseni. Ja Peto tuli. Se kai ymmärsi, että jos nyt yrittää karkuun, emäntä tekee sellaisenkin tiikeriloikan, että siltä ei pelastu mitenkään. Ajattelin etukäteen, että Karkuri saa kuulla kunniansa, kun saan sen kiinni. En kuitenkaan saanut toruttua mustakorvaa ollenkaan, niin hölmistyneeltä se näytti. Oli siinä naurussa pitelemistä, kun koko koira oli yksi kysymysmerkki. Peto ei ehkä vieläkään ymmärrä, mitä tapahtui. "Yhtäkkiä Matte vaan oli siinä, enkä minä päässyt mihinkään pakoon." Emäntä - 1, Peto - 20.

"Mä kävelin ihan normaalisti ja yhtäkkiä se vaan oli siinä! Mä en käsitä?!?"

Olen unohtanut kertoa, että kokeilin tuossa lomaviikolla ottaa Leksan kanssa useamman tokoliikkeen putkeen ilman palkkaa. Tein harjoituksen katsastusaseman parkkipaikalla kunnon lenkin aikana. Otin putkeen pienen pätkän seuraamista, maahanmenon seuraamisen yhteydessä, luoksetulon ja seisomisen seuraamisen yhteydessä. Kaikki meni aivan superisti, seisomisessa jouduin antamaan kaksoiskäskyn. Sen jälkeen palkaksi heittelin Leksalle vähän lumipalloja. Vire pysyi hyvänä (ei liian korkeana) ja kehuminen liikkeiden välissä tuntui riittävän palkaksi ihan hyvin. Kivaa, kivaa! Ja palkasta tuli mieleen viimeviikon PK-hakutreenit. Tulipa vahingossa otettua pieni palkkaamattomuustreeni sielläkin. Maalimies sähelsi jotain epämääräistä namipurkin kanssa ja luulin Leon ja saaneen palkan. Huusin Leksan keskilinjalle se Leksa tuli. Lähti myös seuraavalle pistolle hienosti ja ilmaisi niinkuin pitääkin. Palkan sai siellä maalilla ihan normaalisti ja tuli jälleen keskilinjalle kutsuttaessa. Sitten sinne "palkkaamattomalle" puolelle uudelleen. Leo meni taas hienosti suoraan ja haukkui hyvin. Palkankin se oli syönyt, mutta sitten Leksalle tuli kai vähän epävarma olo ja Leksa ratkaisi ongelman TAAS nostamalla jalkaa. Tuli kyllä keskilinjalle, kun kutsuin. Siitä vielä viimeinen pisto, joka sekin meni  hienosti suoraan ja haukku myös meni tosi hienosti. PK-haussa meillä on ollut nyt pääasiallisena treenausasiana se, että Leo ei nostele jalkaa kesken treenin. On se kuitenkin vielä jossain välissä aina ruikkaissut, mutta paljon tuota pisimistä on saatu jo vähenemään. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että Leksan jalka nousee aina epävarmuustilanteissa. Mene ja tiedä sitten, että onko tuo kuseskelu jotain sijaistoimintoa, vai merkkaustarvetta. Varmaan vähän molempia aina tilanteesta riippuen.



Vinkunen on ollut nyt parisen viikkoa treenitauolla. Nykyään Viivi kestää jo tällaiset tauot aika hyvin, eikä pääkoppa hajoa ihan heti. Kunhan vaan saa riittävästi liikuntaa. Se mitä Viivin pääkoppa ei kestä, on vaatteet. Tässä vähän todistetta:

"Jos mä hieron naamaani lumeen, niin tää takki irtoaa satavarmasti!"

Hieromisen seurauksena naamaan jäätyi lumikokkareet, mutta takki pysyi päällä...
"Jos näistä pääsisikin eroon juoksemalla"

Tämmöstä meidän rauhaan tällä hetkellä. Pedon kanssa saisi tehdä vähän luoksetuloa kuurina (jälleen kerran, tuo koira tuntuu unohtavan sen taidon vähän turhan helposti) ja Viivin kanssa pitäisi tehdä edes tokotreenejä niillä viikoilla, kun pelastuskoirailu jää väliin. Leon kanssa harjoittelemme pissaamattomuutta ;) Olen remmilenkeillä yrittänyt opettaa käskyä "Ei pisitä" ja pikkuhiljaa se tuntuu menevän kaaliin. Kai tuota jalannostelua on hillittävä ennenkuin herralla on eturauhastulehdus. Mukavia nämä meidän pojat, toisella on camelbootsit ja toisella jotkut pissabuutsit.


keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Talvilomalla

Meillä oltiin viimeviikko lomalla. Puolet viikosta meni mökkeilleissä ja koirille tämä järjestely sopi mainiosti. Harrasteleminen jäi vähemmälle paukkupakkasten vuoksi, mutta onneksi loppuviikosta oli lauhempaa. Koirat pääsivät metsään juoksemaan sydämensä kyllyydestä. Kuvatuksia mökiltä.

Pedon mökkitakki

Pedon mökkisohva

Viivin uusi mökkilelu

Viivin entinen mökkilelu (sama kun edellisessä kuvassa)

Ja miten tähän tultiin...