Olin Leksan kanssa meidän Suupohjan treeniryhmän hälytysharjoituksessa tuossa muutama viikko sitten. Meidän etsittäväksi jäi isohko teollisuusrakennus pihapiireineen. Samassa pihapiirissä oli myös asuintalo ulkorakennuksineen. Kun tuli miedän vuoro etsiä, "hukassa" oli vielä kaksi 12-vuotiasta tyttöä.
Aloitimme asuinrakennuksesta ja sen ulkorakennuksista. Yhteen ulkorakennukseen pääsi sisälle ja Leo jo pujahti ovesta. Näin kuitenkin ovenraosta, että tilassa oli lasipulloja. Pysäytin Leon ja pyysin sen ulos odottamaan, kun kävin itse tarkistamassa sisätiloja. Kaikki pullot olivat ehjiä, joten päästin Leon takaisin sisälle. Mitään reaktioita ei näkynyt, joten tarkastin Leksan tassut ja jatkoimme matkaa. Leksalla oli taas vauhtia ja intoa niin, että jouduin kutsumaan sitä takaisin monta kertaa, vaikka menin sen perässäkin puolijuoksua. Aina välillä se ehti kuitenkin johonkin nurkan taakse tai tässä tapauksessa jo seuraavankin rakennuksen taakse, joten ei siinä paljon reaktioita näe. Asuinrakennusten ympäriltä emme kuitenkaan löytäneet mitään, joten lähdimme kiertämään sitä teollisuusrakennusta. Parilla ovella Leo kävi haistelemassa ja pyysi merkkaamaan ne karttaan. Talon nurkalta Leo löysi pipon, jonka se otti suuhun. Näin Leon kantavan pipoa ja pyysi tuomaan sen minulle. Ja palkaksi Leksa sai leikkiä vinkupallosukallaan. Jatkoimme matkaa ja näytti siltä, että Leo löysi jonkun jäljen. Päästin sen vähän liian pitkälle jälkeä pitkin, koska en saanut pysäytettyä Leksaa, kun se paahtoi jo hyvän matkaa meidän etsintäalueen ulkopuolella. Piti sitten käskeä sitä jo aika rumasti tulemaan takaisin ja pian pimeällä pellolla näkyi lähestyvä valo. Tiedä sitten, millä jäljellä se oli. Jälkeenpäin treenin suunnittelijat eivät ainakaan myöntäneet tehneensä jälkeä sinne suuntaan. Kun Leo oli tullut takaisin, jatkoimme teollisuusalueen pihapiirin läpikäymistä. Kohta Leo jäi haistelemaan yhtä pressua. Kerkesin sanoa, että ihmistä pressun alla ei ole, mutta jotain siellä on. Ja tadaa, Leo toi minulle nahkahanskan. Taasen palkaksi leikkimistä ja matka jatkui. Rakennuksen ulkopuolelta ei löytyny mitään muuta kiinnostavaa, joten menimme rakennukseen sisälle. Meille oli määrätty se ovi, mistä sisälle mennään. Leo lähti heti tohottamaan ja sain heti ovella ohjata sitä aika voimakkaasti oikeaan suuntaan. Ajattelin katsoa tilat järjestelmällisesti, mutta Leo ehti kyllä katsoa jotkut paikat kahteen kertaan, kun se ehtii niin joka paikkaan. Noh, ainakan tuli katsottua kaikki. Pukuhuoneesta Leo toi minulle miehen turvakengän. Sillä taisi vähän jäädä tuo esinejuttu päälle sieltä ulkoa... Toisesta isommasta tilasta sain tuomiseksi työhanskan ja vielä lentopallonkin. Sen pallon kanssa Leo oli ihan tohkeissaan, kun se ei oikein mahtunut kunnolla suuhun. Oli niin tosi kivaa, kun oli vähän haastetta :) Kävimme läpi rakennusta enemmän ja vähemmän järjestelmällisesti, eikä Leo reagoinut oikein mihinkään kovin voimakkaasti. Kun rakennuksesta oli käymättä about neljäsosa, pysäytin Leon ja juotin sen. Siinä vaiheessa oli etsitty kuitenkin jo noin kolme varttia, eikä Leo ollut suostunut juomaan mitään sitä ennen. Rakennuksessa oli myös paljon puupölyä, joten nenän kasteleminen oli jo paikallaan. Leo suostui tässä vaiheessa jo juomaan.
Sitten liukuovi auki viimeiseen tilaan ja näin heti, että Leon olemus muuttui. Sanoin suunnistajille, että nyt jäädään vähän kauemmas koirasta, että se saa työrauhan, eikä mennä järjestyksessä, koska koira on selvästi haistanut jotain. Leo lähtikin melko suoraan hallin nurkkaan ja aloitti ilmaisun. Konttasin itse perässä kaikenmaailman sahojen ja höylälaitteiden alta koiran luo. Otin koiran haltuun ja toinen suunnistajani haastatteli löydetyt. Toinen soitti johtoon. Leo ilmaisi hienosti kaksi 12-vuotiasta tyttöä, jee! Kysyin harjoituksen päätyttyä tytöiltä, että miten Leo käyttäytyi heidät löydettyään. Oli käynyt kuulemma kuonolla vähän tökkäämässä tai haistamassa toista tytöistä ja aloitti sitten haukkumisen.
On se tuo Leksa-poika vaan aika hieno koira. Edelleen se tekee välillä töitä vähän liian kaukana, mutta yleensä alkuhöyryämisen jälkeen vauhti vähän tasaantuu. Olen oppinut luottamaan Leoon jo vähän paremmin, mutta voisihan siihen vielä enemmänkin luottaa. Koiran lukeminen on Leon kanssa vähän hankalaa, koska se toisaan tekee ajoittain töitä vähän turhan kaukana minusta. Mutta nyt kun oltiin vähän pienemmässä tilassa ja näin Leon suurimman osan ajasta, niin kyllähän siitäkin reaktiot näkee aika selvästi. Ja ei se kovin kauas lähde, ellei sillä ole sitten hajua jostain. Ja ei lähtisi sittenkään, jos olisin itse vähän nopeampi käskyjeni kanssa. Leo kyllä tekee, mitä pyydetään, kunhan osataan pyytää oikein. Kiitos treenien järjestäjille joka tapauksessa! Harjoitus oli hyvin suunniteltu ja kivasti oli hankittu harjoituslupa vähän erilaiseen paikkaan. Oli myös kiva nähdä niitä vähän harvemmin tavattavia treenikavereita. Pitäisi vaan vielä enemmän vierailla toisten treeneissä puolin ja toisin. Voisin vaikka näin alkuun ryhdistäytyä itse sen asian kanssa.
Viimeviikolla oli sitten oman ryhmän hälytreenit ja siellä saimme Leon kanssa etsittäväksi metsäalueen. Alue osoittautui osittain aika haasteelliseksi, koska eteenpäin piti mennä "uimaliikkeitä" tehden. Eli tiheää ryteikköä. Leo reagoi aika alussa jo johonkin, mutta päättelin, että se on jotain muuta kuin ihminen. Pyysin Leon pois. Seuravalla alueen halkaisulla se sitten selvisi, että mitä Leo haistoi: Supiloukku, jossa oli houkuttimena linnunraatoja. Leo oli niistä kiinnostunut, mutta siinä kaikki. Ilmoitin Leksalle, että matka jatkuu, koska emme ole etsimässä linnunraatoja. Noin puolessavälissä aluetta Leo löysi jäljen. Kytkin Leksan liinaan ja lähdimme jäljestämään. Aika pian jäljestys alkoi näyttämään joltain vähä muuta kuin jäljestämiseltä. Annoin Leolle kuitenkin aikaa etsiä jälkeä uudelleen ja ajoittain se tunui löytyvänkin. Mietin siinä mielessäni, että taitaa olla turhaa jatkaa tätä jäljestystä, koska alun jälkeen Leo vaikutti siltä, että joko se ei ollut enää jäljellä lainkaan tai jälki ei ollut sittenkään ihmisen jälki. Tai joku muu asia siinä mätti. Myös naapurialuen koirakko oli pongannut jonkun jäljen meidän yhteiseltä rajalta ja lähtenyt ajamaan todennäköisesti samaa jälkeä meidän suuntaan. Jompi kumpi koirsta meni siis jälkeä hyvin todennäköisesti väärään suuntaan. Kun pääsimme alueemme rajalle, totesin, että jätetään jäljestys siihen. Todennäköisesti Leo oli mennyt takajälkeä ne pätkät, mitä se oli jäljestäny. Ehkä se epävarmus jäljellä johtui siitä. Olimme jatkamassa oman alueemme läpikäymistä, kun tuli ilmoitus, että kaikki "kadonneet" on löydetty ja voimme palata johtopaikalle. Purussa kävi ilmi, että meidän alueella ei ollut mitään löydettävää. Joku jälki siellä ilmeisesti oli, mutta se ei ollut harjoituksen järjestäjien tekemä. Sen verran luotan kyllä omaan sekä viereisen alueen koiran, että ihan varmasti alueemme läpi meni jälki. Mutta ehkä Leo tosiaan (jälleen kerran) ajoi jälkeä väärään suuntaan. Osasin nyt kuitenkin edes omilla aivoilla ajatella ja huomata, että joku siinä jäljestyksessä mättää.
Hälytreenien lisäksi olen jatkanut viikkotreeneissä Leon kanssa ilmaisuharjoituksia. Ihan täydelliseen ilmaisuun emme ole päässeet, mutta on se parantunut. Perusilmaisutreenien lisäksi otimme yhdellä kerralla käveleviä maalimiehiä ja pienen empimisen jälkeen Leo haukkui nekin aika hyvin. Näitä pitäisi muistaa vaan treenata riittävän usein.
Viivi-Vinkunen on viettänut oloneuvoksen arkea. Se lenkkeilee ja saa välillä etsiä piilotettuja nameja tai leluja. Silloin tällöin treenailemme Rallytokojuttuja, mutta vähemmälle se on jäänyt. Toinen vähemmälle jäänyt juttu on Leon tokotreenaaminen. Perjantain harjoituksissa sain jälleen huomata, että ei nekään hommat taida itsekseen pysyä kuosissa. Läksyksi sain tehdä Leon kanssa käännöksiä ja askelsiirtymiä. Ehkäpä niitä saisi aikaiseksikin, kun niitä voi tehdä vaikka omassa olohuoneessa... Jos vaikka tässä joulutauolla, kun kaikki muut treenit ovat lomalla. Sitähän voisi vaikka tuon Vinkulaisen kanssakin treenata juttuja samalla.
Joululahjaksi koirat saavat hierontaa. Viivi tuntuu olevan taas ihan jankkelissa, eikä tuo Leonkaan ravi näytä ihan tasaiselta. Ja koska molemmilla kavereilla tuota virtaa riittää edelleen, niin kyllähän ne tuolla ulkona liukastelevat aika tavalla. Ja lamintaatilla samoin. Ja kumpikin on tehnyt hihnassa melkoisia kuvioita, kun tuli lunta. Se on sellainen asia, joka aiheuttaa aina riemukkaita hypähdyksiä ja syöksyjä... taluttajan käden ja koiran selän iloksi ;)
