Testaus

Edellisessä kirjoituksessa on joku ongelma kuvien kanssa. Kuvan alle tulee joku ihme valkoinen ruutu. Testaan nyt kuvan liittämistä tähänkin, että tuleeko sama jutska. Ihan itse ottamiani luontokuvia. Ei mitään ammattilaistasoa, mutta jotain kehitystä kuitenkin...

Ei onnistunut koko kuvan liittäminen ainakaan Operalla. Paskan möivät ;)

Leo kolme vee + muutakin asiata

Viikonloppuun mahtui tällä kertaa ohjelmaa oikein urakalla. Perjantaina tokotreenit, lauantaina pelastuskoirakokeet ja sunnuntainta tokokoe. Ja Leon synttärit :)

Perjantaina otin tokotreeneissä avoimen luokan liikkeiden osia, koska olin menossa Leon kanssa sunnuntainta kokeeseen. Harjoittelut menivät hyvin. Leo teki luoksetulon pysäytykset hienosti ja vauhtikin oli hyvä. Kaukokäskyissä nousi hienosti istumaan ensimmäisellä käskyllä ja noudossa kapula tuotiin vauhdilla sivulle saakka. Hyvä mieli jä treeneistä, Leo ei edes haistellut paljon. Jopa paikkamakuu meni melko hyvin. Kävin palkkaamassa, kun Leo makasi hyvin ja hienosti se sitten pötköttelikin melkein koko neljäminuuttisen leuka maassa. Harjoitusten perusteella sunnuntain tokokokeessa olisi voinut odottaa parempaakin menestystä. Siitä hetken kuluttua lisää...

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä meidän yhdistyksellä oli pelastuskoirakokeet. Tarkoitus oli, että meillä olisi ollut sekä jälki- että hakukokeet. Lunta tuli kuitenkin viikonlopuksi senverran, että jälkikokeet piti perua. Meillä oli sitten vaan hakukokeita. Itse osallistuin taidontarkastukseen Viivin kanssa. Jännitys kasvoi ennen koetta taas ihan typeriin mittasuhteisiin ja olin melko kipsissä siinä vaiheessa, kun oma suoritus alkoi. Hallittavuusosiossa paikallapysymisen kanssa ei ollut ongelmia (olinhan harjoitellut sitä paniikinomaisesti jo vuoden alusta saakka), seuraamisosa meni vähän kökömmin. Viivi ei kuitenkaan ollut karkaamassa mihinkään, kunhan sen yhdessäkulkeminen oli vaan todella väljää. Etsintäsuunnitelmani oli melko erikoinen, kun tein sen tietenkin nopeasti. Kokeen aikana ei tuntunut tuulevan oikein mistään suunnasta ja sekin vaikeutti suunnitelman tekemistä. Alueen karttakin oli sellainen, että siinä näkyi kuusimetsän merkki ja yksi korkeuskäyrä toisessa reunassa. Lisäksi taisi olla pari harmaata kohtaa kalliota merkkaamassa. Päätin sitten, että aloitan etsinnän kiertämällä alueen, että näen, millaista maastoa se on. Sillä suunnitelmalla löytyi kaksi ensimmäistä maalimiestä. Ensimmäinen ukko oli laitettu kosteikon keskellä olevaan saarekkeeseen. Viivi nosti maalimiehen hajun hyvin ja kun näin kosteikon, lähdin kiertämään sitä. Siinä kiertäessa sitten näin itse maalimiehen ja sen, että Viivi haistoin maalimiehen, mutta ei halunnut lähteä uimaan kylmässä vedessä (neitikoirasta on tullut iän myötä vähän mukavuudenhaluinen). Kiersin sitten Viivin kanssa kosteikkoa, että se löytäisi kohdan, josta pääsee maalimiehelle. En oikein keksinyt, että miten etenisin, kun Viivi ei lähtenyt veteen, vaikka selvästi tiesti maalimiehen olevan siellä. Löysin sitten sellaisen kohdan, josta maalimiehelle voisi päästä mättäältä mättäälle hyppimällä. Menin vähän edeltä, että Viivikin näkisi ylityskohdan. Testaaja kielsi siinä vaiheessa auttamasta enempää. Viivi sitten hoksasi jossain vaiheessa, että olen päässyt jotain kautta lähemmäs maalimiestä ja tuli perässä. Ja hyppeli mättäitä pitkin maalimiehen viereen haukkumaan. Tästä ilmaisus tuli kuitenkin huonompi arvosana, koska autoin niin paljon. Oli vähän hilkulla, että hyväksyttiinkö ilmaisua ollenkaan. Toiselle maalimiehelle Viivi lähti hyvin ja minä lähdin perään. Maalimies oli kivenkolossa melkoisessa ryteikössä ja kun seurailin Viiviä, näin tämänkin maalimiehen ennen kuin koira ehti etsittävän paikantaa. Pysähdyin sitten ja annoin Viivi tehdä tarkennustyön loppuun. Hyvin Vinkunen ilmaisi tämänkin, mutta taas tuli huono arvosana, koska näin maalimiehen itse ensin. Kun alue oli kierretty, minulla oli jonkinlainen aavistus, että missä viimeinen maalimies saattaisi olla. Viivi oli alueelle mennessä merkkaillut jonkinverran alussa. En kuitenkaan uskaltanut luottaa koiraan niin paljon, että jättäisi osan alueesta katsomatta ja lähtisin suoraan sinne, missä se oli merkkaillut. Aikaakin oli melkein puolet jäljellä, joten tein suunnitelman niin, että alue tulisi katsottua kokonaan. Testaajan mielestä etsintäsuunnitelmani oli todella erikoinen ja huono. Itse en edellenkään näe suunnitelmaa ihan kökkönä, mutta vähän erikoinen se oli kyllä. Tällä suunnitelmalla tulimme viimeiselle maalimiehelle koeajan loppumetreillä, mutta siellä Viivi teki hienosti töitä ja haukkui maalimiehellä taas hyvin. Tästä viimeisestä ilmaisusta saimme erinomaisen arvosanan. Tästä suorituksesta saldona hyväksytty taidontarkastus (ohjaajasta huolimatta, se lukee ihan arvostelulomakkeessakin) ja yksi kadonnut vilkkuvalo. Viivin valo putosi jossain vaiheessa ensimmäistä maalimiestä piirittäessa, eikä sitä löytynyt. Ehkä se putosi johonkin veteen ja lakkasi palamasta heti. Muuten sen olisi pitänyt pimeästä metsästä löytyä aika hyvin, senverran kirkas ja toimivan valo se vielä oli. Hieman harmittaa tuo lampun hukkaaminen, mutta muuten olen melko tyytyväinen meidän taidontarkastukseen.

Viivi kauneusunilla <3

Taidontarkastuksen jälkeen ajelin kotiin nukkumaan jokuseksi tunniksi ja sitten Leon kanssa tokokokeeseen Vöyrille. Kävin ilmoittautumassa ja sen jälkeen Leksan kanssa pienellä lenkillä. Lenkuran jälkeen sitten kehän lähettyville istuskelemaan ja odottamaan, että Leo rauhoittuisi. No, ei rauhoittunut, joten paikkamakuu himppasen jännitti. Arvosanat ja selityksen liikkeittäin tässä perässä. Paikkamakuun jälkeen sitten omaa vuoroa odottamaan ja edellisen koiran suorittaessa menin leikittämään Leoa. Kun pääsimme sitte kehään, niin minut valtasi melkoinen Deja Vu -tunne. Leo haisteli vaan ilmaa kehän vieressä oleviin rakennuksiin päin, enkä saanut siihen oikein minkäänlaista kontaktia. Tuomarikin yritti tsempata minua, kun menetin jo vähän toivonikin välillä. Leo vaan haisteli ja oli muissa maailmoissa. Homma sujui jotenkuten noutoon saakka. Kun Leo sitten näki minulla noutokapulan, niin herra kiinnostui minunkin tekemisistäni. Loppu meni sitten jo vähän paremmassa kontaktissa, mutta kokonaisuutena suoritus ei ollut todellakaan sitä, mihin meidän osaamisen olisi pitänyt riittää. Himppasen kyllä harmittaa, mutta nyt ainakin tiedän, mitä pitää harjoitella. Elikkäs sitä, että miten saan Leon innostumaan kehässä ilman mitään lelua tai muuta palkkaa ja sitä, miten sen vire saadaan pysymään tasaisesti hyvänä. Toki itse liikkeissäkin on vielä osia, joita pitää harjoitella, mutta tällä hetkellä suurempi ongelma on tuo epätasainen vire kisatilanteessa. Treeneissähän se seilaa myös, mutta siellä sopivan ja ylivireen välillä. Kisatilanteessa mennään sopivan ja alivireen välillä. Tässä pisteet ja selitykset vielä liikkeittäin:

Paikalla makaaminen 8. Leo jäi hienosti makaamaan leuka maassa, kun jätin sen. Kuulin kuitenkin piiloon, että se vinkui melkein koko paikallamakuun ajan. Kun tulin piilosta esiin, Leo kuitenkin makasi hienosti leuka maassa ja hiljaa. Tuomari kertoi, että Leo oli haistellut maata ja käynyt melkein istuvassa asennossakin jossain vaiheessa kurkotellessaan kuonollaan. Herra oli kuitenkin mennyt itse takaisin maate ja rauhoittunut loppua kohti. Mahtaako tämä liike mennä meillä IKINÄ 10 pisteen arvoisesti...

Seuraaminen taluttimetta 7. Huuhaata melkein koko hemmetin seuraaminen. Joku käännös taisi mennä hyvinkin, mutta itse tuskastuin jo melkoisesti heti ensimmäisessä yksilöliikkeessä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10. Tämä meillä ei ole tainnut vielä koskaan kokeessa epäonnistua, vaikka olisi kuinka huono vire ohjaajalla. Ei se nyt mielestäni ihan kympin suoritus kuitenkaan ollut.

Luoksetulo 5. Joo, ei pysähtynyt. Kun jätin Leon istumaan, se vaan haisteli ilmaa. Ehkä siltä sitten meni vähän ohi, että mitä oltiin tekemässä.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 10. Hienosti pysähtyi, eikä kääntynyt,  kun menin taakse. Ihan kiva muuten, mutta koira ei tainnut edes huomata, että menin ohi, niin omissa hajumaailmoissaan sen oli.

Noutaminen 10. Noniin, nyt päästiin asiaan. Sekä koira että ohjaaja.

Kauko-ohjaus 9. Kovasta harjoittelusta huolimatta ensimmäiseen istumaannousuun tarvittiin kaksi käskyä. Ehkä Leo ei ole ihan vielä hahmottanut, että kun jätän sen maahan "kauko"-käskyllä, niin siitä seuraa tätä istu-maahan -jumppaa. Eiköhän se vielä opi, kunhan harjoittelemme tätä vähän säännöllisemmin ja enemmän.

Estehyppy 0. Noniin. Leo hyppäsi hienosti ja meni maahan esteen taakse ja jäi vielä vähän sivuun. Kun sitten käskin takaisin, niin tuli esteen ohi. Tuomari sanoi, että tee vaan uudelleen, että saataisiin koiralle (ja ohjaajalle) onnistunut suoritus. Toisella yrittämällä täydellinen suoritus. Hmph!

Ensimmäisestä avoimen luokan tokokokeesta meille siis 149/200 pistettä ja AVO2. Tuomarina Allan Aula. Itsellä oli kökkö fiilis suurimman osan kokeesta, mutta sain itseäni ja koiraa tsempattua edes loppua kohti. Nyt pari päivää kokeen jälkeen tajusin, että 1-tulos olisi tainnut tulla, jos se hyppy olisi onnistunut. Mutta eipä auta jossittelu, nyt vaan treeniä lisää. Ja sekä ohjaajan että koiran vireet kuntoon. Eiköhän se vika ole taasen enemmän siellä ohjaajassa...

Tokokokeen jälkeen ajelin kotiin. Nuokuin siinä kotosalla vähän aikaa ja totesin, että pienet päikkärit taitavat olla paikallaan yön valvomisen jälkeen. Päiväunien jälkeen raahauduin vaihtamaan ulkoiluvaatteet päälleni. Kyllähän Leon pitää synttäripäivänä metsälenkille päästä. Ja samalla pääsivät kaikki muutkin. Leksa-poika otti sitten ilon irti synttärilenkistään ja lähti vähän omille teille. En tiedä, lähtikö se jonkun eläimen perään, vai juoksiko se vaan keväthöyryissään liian kauas. Päätin, että en vihellä ehkä kutsu mokomaa idioottia, vaan lähden pois metsästä. Jos koira on niin pöljä, että eksyy metsään eikä löydä takaisin laumansa luo, niin kadotkoon. Leo ei ollut pois varmaan viittä minuuttiakaan, mutta pitkältä se aika tuntui, kun herrasta ei näkynyt vilaustakaan. Kävelin metsästä ryteikköjen läpi takaisin tielle (ja terrierithän pysyivät kokoajan mukanani vallan hyvin) ja jonkin ajan päästä Leokin juoksi sitten peräämme melkein omaan kieleensä kompastuen. Kun Leo sain meidät kiinni, se heittäytyi hankeen makaamaan ja läähättämään. Toivottavasti se oli juossut itsensä piippuun hätääntymisen vuoksi, senkin herra "kyllä minä aina takaisin löydän, olenhan niin hemmetin nopea ja taitava". Loppumatkan Leo pysyikin ihan kivasti näköetäisyydellä ja ravaili tietä pitkin rauhallisesti. Nähtäväksi jää, oppiko Leksa mitään tästä. Otin jonkinlaisen syntymäpäiväpotretin Leosta metsässä (ennen sitä katoamista...)

Leo 3 vuotta. Omasta mielestään elämänsä kunnossa...

Kevättä kohti

Kevättä kohti mennään jo kovasti, vaikka lunta pyryttää melkein joka päivä. Ilma on kuitenkin jo niin lämmin, että lunta sulaa enemmän kuin sitä tulee. Viikonloppuna pääsin koirien kanssa oikealle metsälenkille. Kiipeilin pitkin kallioita ja mättäitä tunnin verran ja selvisin takaisin kuivin jaloin. Lopuksi tein vielä metsätielle "luruja", että vesi pääsisi valumaan tieltä ojaan. Koirat eivät taida olla meidän perheessä ainoita, jotka sekoavat keväästä ;)

Löysin keskeltä metsää mustan miesten nahkahanskan ja pätkän sinistä köyttä. Siinä tuli sitten esine-etsintää samalla, kun piilottelin hanskaa ja köydenpätkää koirilta. Leon mielestä märkä iso hanska oli hauska riepoteltava. Laitoin hanskan yhden kerran puunoksallekin piiloon ja Leo joutui oikein etsimään sitä. Palkaksi leikin aina hanskalla kunnolla. Siinä kävi sitten niin, että hanska ei selvinnyt "hengissä" metsästä pois, vaan jäi palasina ikuisesti kallioille lepäämään. Yksi palanen saattoi kulkeutua meille kotiin saakka Pedon vatsassa...

Viivi nautti metsässä turpeisista lätäköistä ja kallionkoloista. Komensin sen lätäköistä pois lutraamasta. Kunnes sitten puhelin soi ja vastasin siihen. Minuutin verran puhuttuani huomasin, että Viivi kaivelee jossain kuralätäkössä naama ihan turpeessa. Meidän neitikoiralla on jo senverran elämänkokemusta, että se tietää ihmisen huomion herpaantuvan, kun puhutaan puhelimeen. Mielestäni Viivi voisi välillä suunntata tuon älykkyytensä kuitenkin johonkin muuhun kuin pahantekoon...

Maanantain hakutreeneissä Viiville otin kaksi ihmistä piiloon. Toinen oli ihan "normaali" ja toinen kokonaan peitetty. Harjoituksen tarkoitus oli kuitenkin treenata enemmänkin sitä hallintaa ennen suoritusta. Paikallapysyminen oli vähän haasteellista, koska Viivi ei mielellään istu eikä makaa hangessa. Jotenkuten se kuitenkin pysyi ja itse hakeminen menikin sitten rutiinilla. Meillä vähemmän aikaa treenannut ihminen kulki mukanani metsässä ja Viivi on kyllä sellaiseen tarkoitukseen erinomainen mallikoira. Vinkunen liikkuu yleensä melko lähellä ihmisiä ja siitä näkee tosi selvästi, kun se haistaa ihmisen. Melkein kaikista koirista kyllä näkee selvästi, kun ne saavat hajun, mutta suurin osa koirista liikkuu Viiviä nopeammin ja kauempana, jolloin reaktioita ei näe niin hyvin. Viivi on siis pätevä demokoira (joissakin tilanteissa myös demonikoira, mutta ei hakutreeneissä...)

Leon kanssa otimme kaksi kadonnutta myös. Toinen otettiin taas lähelle alkua ja toinen vähän kauemmas ja osittain pressulla peitettynä. Tällä kerralla haukutin Leon ennen lähtöä. Nyt näimme selvästi, mistä ilmaisun vaikeus ensimmäisellä maalimiehellä johtui. Leo sai selvästi etsittävästä hajun jo siinä vaiheessa, kun laitoin sen paikkamakuuseen ennen maastoon lähtemistä. Sitten vielä maastoon mennessä jouduin ottamaan Leon kertaalleen takaisin vierelleni, koska se lähti metsään ilman lupaa. Kun se sitten luvan kanssa sai lähteä maalimiehelle, sen piti juosta pieni kunniakierros maalimiehen ympärillä. Sitten maalimiehelle ja melkin ilmaisu. Mutta vieläkin vähän epäilytti, että saikohan tänne sittenkään tulla. Leon piti vielä vähän nostaa jalkaa viereiselle mättäälle ja vasta sen jälkeen se pystyi aloittaa haukkumisen. Pystyi kuitenkin haukkumaan kaikesta paineistumisesta huolimatta. Tämän treenikerran perusteella näytti hyvin selvästi siltä, että ilmaisuongelma lähellä olevalla maalimiehellä johtuu siis epävarmuudesta. Jos Leolla on jo haju maalimiehestä, mutta minä en päästä sitä maalille, niin kun sinne sitten lopulta saa mennä, niin ei voi olla varma, saiko sinne mennä. Tällä kerralla ennen lähtöä haukuttamisesta tuntui kuitenkin olevan apua, koska Leo pystyi haukkumaan maalilla paineesta huolimatta. Jos yhden treenikerran perusteella kannattaisi tehdä johtopäätöksiä, niin päättäisin seuraavaa: Jos hallittavuusosio tehdään etsintäalueen lähellä/vieressä, niin minun kannattaisi ehkä haukuttaa Leo ennen alueelle lähtemistä. Jos taas paikallamakuut sun muut tehdään kauempana aluetta, haukuttaminen ei välttämättä ole tarpeen. Ja yleensäkin, jos huomaan, että Leolla on haju maalimiehestä, niin voisin kehua sitä, vaikka en päästäisikään lähtemään.

Toinen etsittävä löytyikin sitten melko nopeasti, kun Leksa lähti painattamaan näkymättömiin itsenäisesti. Herra sai sitten haukkua maalimiehellä aika pitkään, kun rämmin paikalle pitkän kautta kosteikon kiertäen. Osaksi pressulla peitetty ihminen ei ollut Leon mielestä mitenkään outo. Ihan hyvä, että vaikean maalimiehen jälkeen oli vielä perushelppo. Koiralle ainakin jäi sellainen olo, että "mä osaan tän homman".

Tiistaisin on sitten Pedon agility ja siellä edellisellä viikolla löydetty vauhti oli edelleen olemassa. Peto aloitti pomppimisen heti, kun pääsimme hallille. Tällä kerralla oli muutamia vaikeahkoja kohtia, joissa piti kokeilla erilaisia ohjauskuvioita. Peto ei kyllä kestä saman kohdan hinkkaamista kovin paljon, mutta tuolla pomppupalkalla homma sujui kohtalaisesti hinkkaamista huolimatta. Kyllä minulla vaan riittää tuossa lajissa opittavaa. Taidan hoitaa kaikki kohdat aina valssilla, vaikka monet muut kuviot olisivat paljon sulavampia. Jotenkin sitä tulee aina mentyä samalla, vaikka yrittäisikin tehdä jotain muuta. Ihan hyvä, että treenien vetäjä on vaatimassa, että rataa ei mennä, jos et tee jotain muuta kuin valssia. Pitäisi vaan vieläkin enemmän tehdä muita ohjauskuvioita, niin koirakin tottuisi siihen, että joskus ohjaaja voi juosta vähän eri tavalla.

Bojojoing!

Peto on viimeaikoina ollut agilityssa vähän vaisu ja olen jo harkinnut koko harrastuksen lopettamista. Olen ajatellut, että Peto on kipeä tai sitten sitä ei muuten huvita koko homma enää. Ja mitä sitä sitten harrastamaan, jos koira ei siitä enää välitä syystä tai toisesta.

Mutta tämän viikon treeneissä Petosesta löytyi pitkästä aikaa vauhtia vaikka muille jakaa. Radalla tuli sellaisiakin kohtia, että en vaan kertakaikkiaan ehtinyt millään konstilla sen kanssa oikeaan paikkaan. Näin kiire minulla ei ole ollut Pedon kanssa hetkeen. Kepeilläkin homma meni loppupäästä vähän pieleen sen takia, että en ollut riittävän nopeasti näyttämässä Pedolla kädellä oikeita välejä (juu, se ei mene vieläkään niitä itsenäisesti).

Ja millä tämä vauhti saatiin aikaiseksi? Omaa vuoroa odottaessa Peto taas hyppi vähän ilmaan. Olen yleensä antanut sen vähän hyppiäkkin, mutta joskus olen myös kieltänyt. Nyt sitten keksin palkata Petoa ilmaan hyppimisestä. Ja Petohan hyppi :) Alle polvenkorkuinen pikkukoira hyppäsi aina niin korkealle, että nappasi namin kädestäni olkapääni korkeudelta (nojoo, kuulun itse ns. persjalkaisten heimoon, eli en ole mitenkään erityisen pitkä). Pedon mielestä tämä temppu oli niin hauska, että se meni radallakin ihan täysiä. Kunhan palkaksi sai sitten hyppiä ilmaan ja samalla töniä minua etutassuilla. Pedolle tuli ihan janokin radan jälkeen, yleensä se ei edes läähätä. Harrastus siis jatkukoon, jos tämä into pysyy nyt yllä :)

Hyvän tuulen treenejä

Tällä viikolla hakutreenit olivat oikeat hyvän tuulen treenit. Sopiva tuuli sai aikaan sen, että kaikilla oli aika onnistuneet treenit. Kaikki koirat saivat maalimiehistä hajun aika kauas ja jokainen lähti mukavan itsenäisesti ilmaisemaan kauaskin ohjaajasta. Hyvästä tuulesta seurasi hyväntuulisia ihmisiä.

Viiville tehtiin melko kokeenomainen harjoitus, tosin vähän pienemmällä alueella. Paikallapysyminen ennen maastoon lähtemistä paranee koko ajan. Itse etsiminen sujui Viivin kanssa myös hyvin tuulesta johtuen. Nykyään Vinkunen osaa jopa käyttäytyä suurimmaksi osaksi hyvin maalimiehellä. Joskus se saattaa käydä vähän sylissä, mutta pääosin se haukkuu nätisti maalimiehen vieressä. Mutta kun oikeaa käytöstä ei ole alussa vaadittu, niin eipä koira sitä voi tuon paremmin osatakkaan.

Leolle otettiin "perustreeni" kahdella maalimiehellä. Treenin tarkoitus oli taas hallittu liikkuminen ja rauhallinen ohjaaja. Alkuhäsläyksen jälkeen Leo menikin aika sopivalla etäisyydellä ja totteli ohjauksia Leoksi hyvin. Ilmaisut oli tosi hyvät, kuten myös hallintaosio ennen maastoon menemistä.

Otettiin meidän treeniryhmän tavoitteeksi, että koko kevät ja mahdollisesti myös kesällä otetaan ihan jokaiselle koiralle ennen maastoon menemistä kokeeseen kuuluva hallittavuusosio. Jokaiselle oman osaamistason mukaan. Ja jokainen ohjaaja tekee myös kunnon etsintäsuunnitelman samalla, kun koira on paikallapysymisessä. Tämä juontaa juurensa siihen, että Viiville ei ole tehty niin alusta saakka. Kun aloitin harrastuksen Viivin kanssa, koko hallittavuusosio oli erilainen kuin nykyään. Ja tuon alun hallitsemattomuus tulee olemaan meillä aina Viivin kanssa ongelmakohtana jo senkin vuoksi, että Viivi ei ole muutenkaan minulla hanskassa niin hyvin, kun sen pitäisi olla. Mutta nyt ainakin tulee treenattua sitä JOKA IKISESSÄ treenissä, joten ehkä sekin joskus tulee menemään rutiinilla ja jännittämättä.

Tyypillistä...

Meillä on usempi koirakko menossa tässä kuussa pimeäkokeeseen. Sen vuoksi päätimme järjestää yötreenit, kun tässä kerran on näitä pyhiä vähän normaalia enemmän. Eilen illalla sitten kokoonnuimme laavulle makkaranpaistoon odottamaan pimeän laskeutumista. Viiville tehtiin taas loppukoetreeni. Jälkeenpäin laskin käyttämämme alueen pinta-alan ja se oli melkein tasan kolme hehtaaria. Ensimmäisen maalimiehen Viivi haistoi kaukaa ja irtosi sinne hyvin. Toista sitten etsittiinkin pidempään ja oli menty pari kertaa melko läheltä ohi. Maalimies kyllä löytyi, mutta mielestäni Viivin olisi pitänyt kyllä saada siitäkin maalista haju jo kauempaa. Kolmas löytyi myös lopulta, siitäkin oli menty heti alussa aika läheltä ohi. En tiedä, pitääkö tästä päätellä jotain vai olla päättelemättä. Olen kuitenkin edelleen menossa taidontarkastukseen parin viikon päästä. Siellä saan ainakin ulkopuolisen ihmisen arvion meidän tasosta. En oikein tiedä, että onko meillä nyt ongelmana Viivin liian huono kunto, motivaation puute vai ihan vaan se, että isoja etsintöjä on harjoiteltu viimeaikoina liian vähän. Toivon, että viimeaikaiset ongelmat johtuvat jälkimmäisestä ja korjaantuvan sillä, että harjoitellaan enemmän pitkäkestoisia etsintöjä.

Leolle otin kaksi ukkoa niin, että ensimmäinen löytyy heti alussa ja toinen saa olla vähän kauempana. Ja taas saatiin esiin se ongelma, että Leo ei pysty ilmaisemaan maalimiestä, jos se löytyy tosi nopeasti. Kunnon haukkua ei tullut, vaikka maalimieskin yritti auttaa Leksaa tosi paljon. Päätimme jatkossa kokeilla sitä, että haukutan Leon itse aina ennen alueelle menoa. Jospa se sillä saisi äänensä auki ja/tai purettua paineen, joka sillä saattaa olla alussa päällä. Haukkumisen kanssa kun ei ole mitään ongelmaa, kun herra on saanut aluksi vähän juosta ja päästää höyryjä. Sitä vaan miettin, että aihetanko omalla toiminnalla Leolle ahdistusta vai johtuuko se jostain muusta. Vai onko se edes merkki paineistumisesta. Itselläni ei ole aikaisempaa kokemusta vastaavasta ongelmasta. Toisellakin maalimiehellä Leo oli aluksi vähän puhissut, mutta aloitti sitten kunnon haukkumisen. Leo joutui haukkumaankin aika kauan ennen kuin ehdin maalimiehelle itse. Ilmeisesti ilmaisuongelmat ensimmäisellä maalilla näkyivät vielä toisellakin maalilla vähän tahmeana alkuna. Joka tapauksessa onnistunut treeni, koska ongelma saatiin esiin. Ja nyt tiedetään, että ongelma on edelleen olemassa, vaikka sitä ei aina saadakkaan esille. Pitää nyt varmaan oikein kirjata paperille (tai tänne), että millaisissa tilanteissa ilmaisuongelmaa on ollut ja onko niissä tilanteissa jotain yhteistä. Yksi juttu, joka tulee mieleen, niin aika usein tätä on tapahtunut, kun Leo on joutunut odottamaan omaa vuoroaan autossa pitkään. Ja olen ottanut paikallapysymistä ennen maastoon menemistä. Voisiko se olla joku sellainenkin juttu, että Leo on haistanut maalimiehen, mutta en ole päästänyt sitä maalille, vaan pakottanut sen pysymään paikalla. Kun sille ihmiselle on sitten päästy, niin Leo ei ole ihan varma, että saiko tänne nyt tulla vai ei. Äääh, taidan pohtia jo liian pitkälle.