Ei mitään opaskoiria

Meidän haukuissa ei oo kyllä nimeksikään opaskoiran vikaa. Olin äsken pimeässä metsässä koirien kanssa ja yli puolet reitistä Viivi ja Leo pitivät minut polulla. Olimme jo aika lähellä hiihtolatua, kun Leo kuuli hiihtäjien äänet ja meinasi karata ladulle. Otin sitten molemmat koirat remmiin ja annoin niiden johdattaa minut polkua pitkin tielle. Mutta ei, Leo päätti jostain syystä oikaista vähän ja niin tarvoimme sitten umpihangessa. Polun loppupääkin löytyi jotain sadan metrin umpihangen jälkeen. Ehkä Leksakin havaitsi, että polulla saattaa olla helpompi kävellä. Viivi nyt oli hangessa muutenkin jonon viimeisenä, että hänelle aurattaisiin polkua. Nyt meillä on täällä sitten kaksi uupunutta ja tyytyväistä koiraa sekä yksi kylläinen ja tyytyväinen koira. Viivi ja Leo lenkkiinsä tyytyväisiä ja Peto tänään ostettuun naudan putkiluuhun. Tai tietty jokainen sai oman luun rähinöiden välttämiseksi. Ihan jees päivä siis.

Koiratreeneissäkin on taasen oltu, tosin kahdet treenit peruttiin tällä viikolla pakkasen vuoksi. Maanantaina olin kuitenkin Viivin ja Leon kanssa pelastuskoirailemassa. Viiville otin pari erikoista piiloa, Leolle lähinnä ilmaisuharjoitusta. Vinkulle ei tuottanut mitään ongelmaa traktorin etukauhassa oleva ihminen, mutta ojasta ei oikein tullut hajua. Halusin ihmisen ojaan piiloon, koska viimetalvena sama piilo tuotti monelle koiralle vaikeuksia. Kun lähestyimme ojaa oikeastan suunnasta, Viivi sai hajun ja löysi sitten hangesta maalimiehen jäljenkin. Vinkun kanssa siis homma meni jälleen putkeen.

Leolle otin kolme ihmistä aika helppoihin piiloihin ja jokaiselle ohjeistin eri määrän haukkuja. Tarkoitus oli, että ensimmäinen maali haukuttaisi viitisen haukkua, toinen parikymmentä ja kolmas kymmenkunta. Leo päätti löytää ihmiset vähän eri järjestyksessä ja haukkuja tulikin 5, 10 ja viimeisellä 20. Tällä kertaa haukun kanssa ei ollu ongelmia oikeastaan yhtään. Toisella maalilla Leo oli kuulemma vähän pissinyt haukkujen välillä, ilmeisesti pimeässä pressuhallissa seisova mies oli vähän jännittävä. Voimme varmasti kuitenkin päätellä, että mitään suurempia ongelmia tuon haukkuilmaisun kanssa ei ole. Menköön se yksi kerta nuoren koiran oppimattomuuden piikkiin. Tässä lajissa täytyy muistaa edelleen, että maltti on valttia. Nyt voin seuraavissa treeneissä ottaa Leksalle varmasti jo vaikeampia piiloja, ettei homma käy liian helpoksi, sekin kun voi huonontaa motivaatiota. Ajan kanssa tuo haukkuminenkin varmasti tulee tasalaatuisemmaksi.

Tällä viikolla on kyllä ollut aika hassut säät. Joka toinen päivä sataa vettä ja lämpötila on nollan tienoilla. Sitten seuraavana päivänä voi olla taas parikymmentä astetta pakkasta. Olen yrittänyt viedä Petoakin lenkille aina lauhempina päivinä ja kovilla pakkasilla vain Leksa on päässyt lenkille. Tällä viikolla en ole jaksanut paljon iltaisin naksutella koirien kanssa. Mutta aika tyytyväisiltä nuo vaikuttavat, ovat päässeet edes lenkille ja parina iltana meillä on ollut vieraitakin. Viikonloppuna mennään mökille ja jos säät vaan suosivat, niin koirat pääsevät piiiitkälle lenkille. Nyt noiden pienten lenkkeily on suureksi osaksi omassa pihassa piipahtamista ja keskinkertaisia remmilenkkejä. Onneksi Viivi ja Peto eivät ole ihan kakaroita enää ja osaavat ottaa vähän rauhallisemmin. Toista se on Leksan kanssa, montaa päivää ei voi olla jouten. Onneksi omassa pihassa voi päästää edes suurimmat höyryt juoksemalla vaikka kepin kanssa.

 

"Aika hemmetin hyvännäkönen keppi Viivillä..."

 

"Kato Viivi, naapurin setä hakee postia!"

"Hä, missäMISSÄ?!?" 

 "Keppi, keppi... Keeppi, keppi..."

Voita ja sensemmosta

Eilen oli tokotreenit. Minulla oli vetovuoro, mutta otin Leksan kuitenkin mukaan. Treenasin sen kanssa sitten lopuksi. Paikalla oli vielä pari ylempien luokkien tokottelijaa ja pyysin heitä katsomaan vähän meidän ruutu-treenejä ja antamaan vinkkejä ongelmakohtiin. Kiitoksia vain avusta, sain paljon uutta ajateltavaa. Itse treeni meni aika kivasti, sain Leon menemään tyhjään ruutuun jo muutaman kerran lyhyestä matkasta. Olisikohan se nyt ymmärtänyt idean, vai oliko muutama onnistuminen vain sattumaa? Nähtäväksi jää. Otin muutaman ruutuunlähetyksen pidemmältäkin matkalta niin, että ruudussa oli lelu. Vein itse lelun pari kertaa ja avustaja vei sen pari kertaa. Olen yrittänyt pitää harjoittelussa punaisena lankana sitä, että en "huijaa" Leksaa siten, että olen vieväni lelun ruutuun, mutta siellä ei sitten olekaan mitään. Leo siis tietää jo ruutuun lähtiessä, että onko siellä lelu vai ei. Ja jos lelua ei ole, palkka tulee minulta. Näin Leksa on ihan itsenäisesti alkanut tarjoamaan sitä, että kun se menee tyhjään ruutuun, se käänty itse minuun päin ja jää seisomaan ja odottamaan, että heitän palkan. Olen sattumalta opettanut Leksalle alusta saakka seisomisen sillä, että olen heittänyt sen yli aina pallon tms. Leo on sitten itse yleistänyt tuo seisomaan jäämisen sellaisiin liikkeisiin, joissa olen heittänyt sille palkan. Eli hyppy ja ruutu tähän mennessä. Sitten joskus ehkä merkkikin saattaa mennä aika helpolla, jos Leo keksii siinäkin tarjota tätä samaa. Tai sitten ei... se on sitten sen ajan ongelma. Merkkiä en olekaan vielä opettanut millekkään koiralle, joten pitää siinäkin miettiä strategia valmiiksi, ennenkuin edes yrittää koko hommaa. Viisaampien neuvosta olen kuitenkin ajatellut opettaa ruudun ennenkuin opetan merkkiä.

Muut tokottelijat sitten lähtivät ja jäin vielä vähän tekemään seuraamista ja paikkamakuuta Leon kanssa. Lähtiessä sammutin valot ja yritin lukita ovet. Noooh, toinen ovista ei suostunut menemään lukkoon millään. Työnsin, vedin, kampesin, nostin, lakaisin, paiskasin ja yritin käyttää vielä rautalapiotakin vipuna, että saisin oven lukkoon. Mikään ei tuottanut tulosta. Soitin lähelläasuvan kaverin apuvoimiksi, mutta emme saaneet yhteisvoiminkaan ovea lukkoon millään. Eipä sitä viitsinyt aukikaan jättää, joten neuvokkaana keksimme seuraavanalaisen ratkaisun:

A-tikkaat kahvaan kiinni "mustekalalla". Lukko on käyty tänään korjaamassa, joten uskallan julkaista kuvan. Kyllä meitä kaverin kanssa hieman nauratti tuo viritelmä ja taisi naurattaa hallin vastuuhenkilöäkin, kun lähetin hänelle tiedon ongelmasta ja samalla kuvan hätäratkaisustamme.

Eilinen tokotreeni meni niin hyvin, että innostuin vallan treenaamaan kotonakin vähäsen tänään. Otin Leolle halkopinosta kepin palkaksi ja harjoittelimme seuraamista, kaukokäskyjä ja tunnistusnoutoa. Tai jotain tunnistusnoudon esiastetta. Piilottelin aluksi halkoa lumeen pari kertaa ja sitten keksin viedä sen halkopinoon muiden halkojen sekaan. En tiedä, mahtaako tällainen olla kovin järkevä tapa treenata tunnaria, mutta ainakin Leksa toi pinosta oikean halon, vaikka muihinkin halkoihin on varmasti koskettu useaan kertaan. Tietysti tuo oikea halko oli aika vahvasti Leon omankin kuolan hajuinen, joten en tiedä oppiiko se tuossa oikeaa asiaa. Noh, ainakin Leo väsähti näiden nenäharjoitusten myötä, joten ihan hukkaan tuo aika ei varmasti mennyt.

Koira, jolla ei ollut malttia

Tänään töistätullessa sain jälleen nähdä esimerkin Viivin kärsimättömästä luonteesta. Tarina menee näin...

Aamulla ennen töihinlähtöä käytin koiran ulkona. Viivi ja Peto kävivät myös takapihalla (jonne en siitä vahtipaikastani näe) ja kuvittelin molempien käyneen pisillä. Peto ei ilmeisesti käynyt.

Kun tulin kotiin, päästin koirat taas ulos asioille. Pedolla oli armoton pisihätä ja se nosti jalkaa ensimmäiseen lumikokkareeseen, joka pihassa tuli vastaan. Viivi juoksi perässä ja jäi odottamaan Pedon viereen, että Peto saa pissittyä. Onhan tärkeää, että pomokoira pissii aina alempiarvoisten kaveriensa pissan päälle. Pedon toimitus kesti jonkinaikaa ja Viivi alkoi jo liikehtimään kärsimättömästi Pedon vieressä. Sitten se kärsivällisyys jo loppuikin ja Viivi päätti haukkua vaativasti ja kimeästi Pedon korvaan. Siis KUINKA kärsimätön tuo meidän Narttu voi olla? Peto ei välittänyt vaatimuksista, vaan hoiti asiansa loppuun. Sen jälkeen Viivi lirautti pikaisesti siihen päälle ja meni touhailemaan omiaan. Kaikenlaista sitä... kyllähän Viivillä on lyhyt pinna, se ei ole mikään uutinen, mutta että tuollaisestakin asiasta pitää nalkuttaa: "Rullaa jo se letku sisään, ei mulla on kokopäivää aikaa odottaa!".

 

"Väistä!" 

Uudet salamavalot

Meillä on uudet hienot salamavalot, joiden avulla pystyy ottamaan aikalailla studiotasoisia kuvia. Meillä EI ole sellaisia hienoa studiotaustoja, joten nyt aluksi kokeilimme uusia salamoita ihan vaan kotisohva kuvaustaustana. Eikä meillä on mitään ammattimalli-koiriakaan, joten ihan jokainen kuva ei onnistunut. Tässä yhteiskuvia:

 

Yksi valuu melkein sohvalta pois

Yksi valuu ja yksi haukottelee

Yksi hieman haukottelee

Onnistunein otos. Tässäkin kaikki vähän lentoon lähdössä.

Seuraavaa kuvaussessiota varten pitää ehkä virittää joku lakana taustaksi. Seuraavaa pakkaspäivää odotellessa siis. Loppuun vielä muutama räpsy:

 

 

 

Minkkipuuhkan uusi elämä

Työkaveri on muuttamassa ja samalla yleensä tyhjätään kaikki kaapit. Jonkun kaapi perältä työkaveri oli löytänyt vanhan minkkipuuhkan. Puuhka oli jo menossa roskikseen, mutta sitten tämä työkaveri muisti, että meillä isäntä tekee perhoja. Töissä kaveri sitten kysyi, että olisiko meillä käyttöä vanhalle minkkipuuhkalle. Ja meillähän oli.

Osa puuhkasta päätyi perhomateriaaliksi ja loppuosa päätyi mun ompeluinspiraation kohteeksi.

 

Siitä se ajatus sitten lähti. Poraamisen, yhden ompelukoneen neulan katkaisun ja ähinän jälkeen meidän haukuilla oli kolme uutta lelua. Ei mitään huippulaadukkaita (taaskaan, koska en ole mikään käsityöihme), mutta koirien laatuseulan ne kyllä läpäisivät. Tässä koekäytettyjä ja kuolaisia lopputuotoksia:

Sisällä pieni pätkä muoviputkea

Sisällä vanua ja vinku

Hullu paljon töitä tekee...

Viivi on aika pikkuruinen koira, jopa parsoniksi. Vinkusen säkäkorkeus on huikeat 32 senttimetriä. Viivi tuntuu ymmärtävän pienen kokonsa kyllä, vaikka ego ei vastaakaan hänen fyysistä kokoaan. Joissakin tilanteissa neidykkä ymmärtää, että kokonsa vuoksi hän ei pysty suoriutumaan asioista isojen lajitoveriensa tavalla.

Tänään sain jälleen havaita, että Viivi osaa olla välillä aika neuvokas, kun edessä on vähän liian haasteellinen tehtävä. Lenkillä ajattelin oikaista pienen metsän läpi kotiin. Yleensä siellä metsässä menee muutama hyvin tallattu polku. Luulin havaitsevani polun pyörätieltä ja lähdin Viivin ja Leon kanssa metsään läpi lumidyynien. Viivi asettui heti jonossamme viimeiseksi, että hänelle aurataan kunnon polku. Jonkun tovin metsässä kahlattuani (pimeässä) tulin siihen tulokseen, että kaikki polut ovat menneet umpeen viimepäivien lumisateessa. Otin ja käännyin takaisin pyörätielle päin. Viivi asettua jälleen jonossa viimeiseksi. Siellä se mönki jonon jatkona, kunnes ei yhtäkkiä enää mönkinytkään. Kuvittelin Vinkusen jääneen kiinni johonkin ja huutelin neitiä vähäsen. Vaan ei näy Vinkua ei. Ei se kyllä tähän saakka ole vielä lumeen hukkunut, mutta sekin tuli jo mieleen. Olisiko se pudonnut johonkin kuoppaan? Noh, ei ollut. Huhuilin neitiä hieman lisää, niin Viivi nousi pyörätieltä kinoksen päälle ja katseli metsään, jossa minä seisoin reisiä myöden lumessa. Ei tullut metsään, vaan jäi odottelemaan, että me muutkin raahaudumme kinosten läpi pyörätielle. Siellä se mokoma vielä yritti lällätellä, eikä meinannut antaa kiinni. Tiukan käskyn jälkeen tytteli kyllä sipsutti nätisti viereeni.

Viivi oli löytänyt sen reitin, josta menimme metsään. Kuka tyhmä nyt umpihankeen jäisi möyrimään, kun kerran valmiskin paana on olemassa. Ei Viivi ainakaan, se on selvä.

Ne rinkulat

Otinkin sitten heti niistä kuvia. Mitäpä muutakaan tässä olisi tekemistä...

 

Punanen ja keltanen

Kaikki rinkulat

Tähän mennessä on harjoiteltu vasta punasta ja keltasta. Ne ovat ainakin aika hyvin toisistaan erottuvat värit. Koirien värinäöstä kun on aika paljon teorioita. Joidenkin mielestä koirat erottavat kaikki värit ja toisten teorioiden mukaan koirat ovat punavihersokeita. Ja sitten on niitä teorioita, että koirat erottavat joitakin värejä, mutta eivät kaikkia. Eiköhän minulle pian selviä, mitä värejä meidän haukut erottavat ja mitä ei. Harjoittelun tässä vaiheessa en sano vielä mitään, koska en ole varma ovatko tyypit vielä ymmärtäneet koko ideaa. 

Emäntä sairaslomalla

Kun emäntä on sairaslomalla, niin karvakuonojen harrastuksetkin ovat. Maanantaina ehdimme kuitenkin käydä pelastushakutreeneissä ennenkuin tauti pääsi kunnolla päälle. Viivillä on isompi etsintä,vähän niinkuin hälytysrharjoitus, mutta nykyisellä lumitilanteella Viivistä ei ole kyllä juurikaan apua. Vähän reilu puoli tuntia möngimme lumessa ja kävimme läpi meille annettua aluetta. Jonkinverran Viivi löysi hajuja, mutta lopulta sen nenä vei meidät takaisin johtopaikalle. Näytimme kartasta, missä kohtaa Viivi oli vähän niinkuin nostellut kuonoaan ja sanoimme, että joku toinen koirakka voi tarvittaessa mennä katsomaan alueen. Kävi ilmi, että meille oli annettu tyhjä alue etsittäväksi, eli metsässä ei ollutkaan ketään piilossa. En kyllä pystynyt väittämään, että olemme tutkineet meille annetun alueen kokonaan, koska lunta oli välillä reiteen saakka ja Viivi on korkeudeltaan alle polvenkorkuinen. Hyvä harjoitus kuitenkin siinämielessä, että nyt voin ainakin varmuudella sanoa, että tässä lumessa en voi Viivin kanssa metsään mennä hälytyksessäkään.

Lopuksi Viiville tietenkin otettiin vielä yksi ihminen piiloon helpohkoon paikkaan. Sen Viivi löysikin ja hajun saadessaan se kyllä taisteli itsensä etsittävän luo läpi lumen ja tuiskun. Kyllä Viivillä vaan on kuitenkin ihan hyvä kunto, koska väsymyksen merkkejä ei juuri ollut havaittavissa yli puolen tunnin jälkeenkään, vaikka Viivi todellakin joutui ryömimään lumessa suurimman osan ajasta. Kartturimme oli kuulemma tehnyt mieli auttaa Viiviä aina välillä, kun eteneminen näytti epätoivoiselta. Sanoin kuitenkin, että en ala auttelemaan Vinkua, koska sitten se ei enää edes yritä päästä lumessa eteenpäin, vaan odottaa jonkun auttavan kokoajan.

Leolle otettiin yksi ihminen aika helppoon paikkaan kuitenkin niin, että menimme alueelle tuuleen nähden väärästä suunnasta. Tarkoitus oli jälleen, että Leo ei löydä etsittävää juoksemalla täysiä johonkin suuntaan, vaan ainoastaan menemällä sinne mihin käsken. Tällä kertaa Leo pysyikin 20 - 50 metrin päässä kokoajan, eikä lähtenyt liian kauas. Etsittäväkin löytyi, kun Leo meni sinne, mihin sitä ohjasin. Haukkumisen kanssa vaan oli tällä kertaa suuria ongelmia. Kunnon ääntä ei tullut oikeastaan ollenkaan, vaan Leo möyri lumessa vähän kaikella tavalla ja tuhahteli epämääräisesti. Läksynä on nyt haukuttaa Leksaa kotona erilaisilla alustoilla, jos ilmaisuongelma johtui pehmeästä lumesta. Mene ja tiedä, pitää kiinnittää asiaan jatkossa enemmän huomiota. Jos siis ongelma toistuu edes.

Muut harjoitukset taitavatkin jäädä tällä viikolla väliin. Samaten kunnon lenkit. Omassa pihassa koirat ovat nyt saaneet juosta monta kertaa päivässä ja olen ajatellut pitää Leksaa ulkohäkissä ehkä joitakin tunteja päivässä, jos se siellä kuluttaisi vähän energiaansa. Lisäksi olen naksutellut uusia juttuja koirille vähän iltaisin. Tällä kertaa yritän saada koirat näyttämään minulle erivärisiä kappaleita käskystä. Meillä kun oli yhdessä kumilelussa sellaisia eriväirisä rinkuloita ja tuo kumilelu "levisi" viikko - pari sitten. Nyt rinkulat ovat erillään ja olen käyttänyt sitten niitä. Pitänee ottaa rinkuloista kuvia, jos se selittäisi mitä yritän tehdä.

Otin omassa pihassa muutaman kuvan koirista tänään:

 

Ovella odotetaan AINA lupaa

Ja menox

"Pallo, pallo..."

"..Paallo, pallo..."

 

"..pallo!"

 "Koskahan iskä tulee kotiin?"

"Hei tyypit, mä löysin jotain!"

 "Eiku, eiku se jokin onkin tuolla ylhäällä"

Vuoden ensimmäiset PK-hakutreenit

Tänään oli Leo PK-hakutreenit ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella. Metsässä oli mukavasti plussakelin raskastuttamaa lunta, joten kuudella pistolla Leon sai ihan kivasti väsymään. Otimme vähän lyhyempiä pistoja sillä ajatuksella, että Leo juoksisi suoraan. Aika suoraan se menikin, kunnes sai hajun. Luulen, että tätä "ongelmaa" emme saa Leksalta pois kovin helpolla. Ehkä en enää yritäkään, koska toisaalta en halua täydellisiä pistoja tekevää koiraa, joka ei käytä nenäänsä juuri yhtään.

Luulen, että seuraavissa treeneissä keskityn opettamaan Leksalle etenemistä alueella. Nyt se juoksi takaisin aina samaa reittiä, mistä oli mennytkin, vaikka itse etenin keskilinjalla.Toinen asia, johon panostan, on keskilinjatyöskentely. Nyt kun Leo tulee pistolta, niin saisin se heitettyä keskilinjan yli toiselle puolelle aika helpolla. Sen vuoksi nyt täytyykin keskittyä siihen, miten saan Leon pysäytettyä sujuvasti ja laitettua uudelle pistolle ilman armotonta säätämistä. Luulen, että jos nyt antaisin sen ylittää keskilinjan pysähtymättä, en saisi sitä enää jatkossa helposti pysähtymään. Nyt täytyy vaan miettiä enemmän, että miten itse asetun ottamaan koiraa vastaan, että sille olisi selvää, että haluan sen pysähtyvän luokseni. Tekninen laji kyllä. Odotan vieläkin sitä kunnon PK-hakukärpäsen puremaa. Tosin lämpenin tokollekin vasta muutaman vuoden harjoittelun jälkeen, eli kai tässä on vielä toivoa ;)

Jos se nuoskalumessa juokseminen oli raskasta koiralle, niin ei se nyt kovin kevyttä hommaa ollut ihmisillekään. Yritän tässä kerätä voimia vielä pienten valkoisten lenkittämiseen tänäiltana.

Muutaman tunnin metsälenkki

Jippii, tänään oli vähemmän pakkasta! Kaikki kolme koiraa pääsivät mukaan laavulle makkaranpaistoon. Allisen laavulle on kävelyä kolmisen kilometriä suuntaansa, joten makkaranpaiston lisäksi koirat (ja me ihmiset) saimme kunnon lenkin. Nyt meillä näyttää tältä:

 

Ja mikäs Viivi väsytti? Ohessa videota aiheesta (kesken videon pientä häiriötä...) 

  

Ja homma jatkuu:

 

Uusi blogi

Kyllästyin edellisen blogin mainoksiin ja kommentteihin tuleviin spammiviesteihin. Kokeillaan nyt tätä blogia sitten tällä kertaa. Tämä on vähän niinkuin testiviesti.