torstai 19. huhtikuuta 2012

Kevättä kohti

Kevättä kohti mennään jo kovasti, vaikka lunta pyryttää melkein joka päivä. Ilma on kuitenkin jo niin lämmin, että lunta sulaa enemmän kuin sitä tulee. Viikonloppuna pääsin koirien kanssa oikealle metsälenkille. Kiipeilin pitkin kallioita ja mättäitä tunnin verran ja selvisin takaisin kuivin jaloin. Lopuksi tein vielä metsätielle "luruja", että vesi pääsisi valumaan tieltä ojaan. Koirat eivät taida olla meidän perheessä ainoita, jotka sekoavat keväästä ;)

Löysin keskeltä metsää mustan miesten nahkahanskan ja pätkän sinistä köyttä. Siinä tuli sitten esine-etsintää samalla, kun piilottelin hanskaa ja köydenpätkää koirilta. Leon mielestä märkä iso hanska oli hauska riepoteltava. Laitoin hanskan yhden kerran puunoksallekin piiloon ja Leo joutui oikein etsimään sitä. Palkaksi leikin aina hanskalla kunnolla. Siinä kävi sitten niin, että hanska ei selvinnyt "hengissä" metsästä pois, vaan jäi palasina ikuisesti kallioille lepäämään. Yksi palanen saattoi kulkeutua meille kotiin saakka Pedon vatsassa...

Viivi nautti metsässä turpeisista lätäköistä ja kallionkoloista. Komensin sen lätäköistä pois lutraamasta. Kunnes sitten puhelin soi ja vastasin siihen. Minuutin verran puhuttuani huomasin, että Viivi kaivelee jossain kuralätäkössä naama ihan turpeessa. Meidän neitikoiralla on jo senverran elämänkokemusta, että se tietää ihmisen huomion herpaantuvan, kun puhutaan puhelimeen. Mielestäni Viivi voisi välillä suunntata tuon älykkyytensä kuitenkin johonkin muuhun kuin pahantekoon...



Maanantain hakutreeneissä Viiville otin kaksi ihmistä piiloon. Toinen oli ihan "normaali" ja toinen kokonaan peitetty. Harjoituksen tarkoitus oli kuitenkin treenata enemmänkin sitä hallintaa ennen suoritusta. Paikallapysyminen oli vähän haasteellista, koska Viivi ei mielellään istu eikä makaa hangessa. Jotenkuten se kuitenkin pysyi ja itse hakeminen menikin sitten rutiinilla. Meillä vähemmän aikaa treenannut ihminen kulki mukanani metsässä ja Viivi on kyllä sellaiseen tarkoitukseen erinomainen mallikoira. Vinkunen liikkuu yleensä melko lähellä ihmisiä ja siitä näkee tosi selvästi, kun se haistaa ihmisen. Melkein kaikista koirista kyllä näkee selvästi, kun ne saavat hajun, mutta suurin osa koirista liikkuu Viiviä nopeammin ja kauempana, jolloin reaktioita ei näe niin hyvin. Viivi on siis pätevä demokoira (joissakin tilanteissa myös demonikoira, mutta ei hakutreeneissä...)

Leon kanssa otimme kaksi kadonnutta myös. Toinen otettiin taas lähelle alkua ja toinen vähän kauemmas ja osittain pressulla peitettynä. Tällä kerralla haukutin Leon ennen lähtöä. Nyt näimme selvästi, mistä ilmaisun vaikeus ensimmäisellä maalimiehellä johtui. Leo sai selvästi etsittävästä hajun jo siinä vaiheessa, kun laitoin sen paikkamakuuseen ennen maastoon lähtemistä. Sitten vielä maastoon mennessä jouduin ottamaan Leon kertaalleen takaisin vierelleni, koska se lähti metsään ilman lupaa. Kun se sitten luvan kanssa sai lähteä maalimiehelle, sen piti juosta pieni kunniakierros maalimiehen ympärillä. Sitten maalimiehelle ja melkin ilmaisu. Mutta vieläkin vähän epäilytti, että saikohan tänne sittenkään tulla. Leon piti vielä vähän nostaa jalkaa viereiselle mättäälle ja vasta sen jälkeen se pystyi aloittaa haukkumisen. Pystyi kuitenkin haukkumaan kaikesta paineistumisesta huolimatta. Tämän treenikerran perusteella näytti hyvin selvästi siltä, että ilmaisuongelma lähellä olevalla maalimiehellä johtuu siis epävarmuudesta. Jos Leolla on jo haju maalimiehestä, mutta minä en päästä sitä maalille, niin kun sinne sitten lopulta saa mennä, niin ei voi olla varma, saiko sinne mennä. Tällä kerralla ennen lähtöä haukuttamisesta tuntui kuitenkin olevan apua, koska Leo pystyi haukkumaan maalilla paineesta huolimatta. Jos yhden treenikerran perusteella kannattaisi tehdä johtopäätöksiä, niin päättäisin seuraavaa: Jos hallittavuusosio tehdään etsintäalueen lähellä/vieressä, niin minun kannattaisi ehkä haukuttaa Leo ennen alueelle lähtemistä. Jos taas paikallamakuut sun muut tehdään kauempana aluetta, haukuttaminen ei välttämättä ole tarpeen. Ja yleensäkin, jos huomaan, että Leolla on haju maalimiehestä, niin voisin kehua sitä, vaikka en päästäisikään lähtemään.

Toinen etsittävä löytyikin sitten melko nopeasti, kun Leksa lähti painattamaan näkymättömiin itsenäisesti. Herra sai sitten haukkua maalimiehellä aika pitkään, kun rämmin paikalle pitkän kautta kosteikon kiertäen. Osaksi pressulla peitetty ihminen ei ollut Leon mielestä mitenkään outo. Ihan hyvä, että vaikean maalimiehen jälkeen oli vielä perushelppo. Koiralle ainakin jäi sellainen olo, että "mä osaan tän homman".

Tiistaisin on sitten Pedon agility ja siellä edellisellä viikolla löydetty vauhti oli edelleen olemassa. Peto aloitti pomppimisen heti, kun pääsimme hallille. Tällä kerralla oli muutamia vaikeahkoja kohtia, joissa piti kokeilla erilaisia ohjauskuvioita. Peto ei kyllä kestä saman kohdan hinkkaamista kovin paljon, mutta tuolla pomppupalkalla homma sujui kohtalaisesti hinkkaamista huolimatta. Kyllä minulla vaan riittää tuossa lajissa opittavaa. Taidan hoitaa kaikki kohdat aina valssilla, vaikka monet muut kuviot olisivat paljon sulavampia. Jotenkin sitä tulee aina mentyä samalla, vaikka yrittäisikin tehdä jotain muuta. Ihan hyvä, että treenien vetäjä on vaatimassa, että rataa ei mennä, jos et tee jotain muuta kuin valssia. Pitäisi vaan vieläkin enemmän tehdä muita ohjauskuvioita, niin koirakin tottuisi siihen, että joskus ohjaaja voi juosta vähän eri tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti