lauantai 14. heinäkuuta 2012

Tämän viikon jälkiä

Tiistaina tein Leolle vähän pidemmän jäljen.Kuvassa jälki punaisella. Sinisellä se, miten jälki ajettiin... Jälki oli noin 1,5 - 2 tuntia vanha ja noin 600 metriä pitkä. Kävin tallaamassa jäljen ennen tokotreenejä, sitten kävin harkkaamassa Leon kanssa ja sen jälkeen sitten ajamaan jälki. Välissä oli satanut melko rankasti ja jäljestäessäkin vihmoi vettä melkein kokoajan.


Jep, niin kuin kuvasta näkyy, homma ei mennyt ihan putkeen. Mun pitää kehittää todella paljon omaa maastonlukutaitoa. Muistin melko hyvin, miten alku meni. Lopunkin muistin, mutta siinä välillä oli pätkä, jossa metsä oli joka suuntaan melkolailla samannäköistä. Tuossa kohtaa, missä jälki meni hukkaan, mietin, että nyt taidettiin mennä harhaan. Kävelin kuitenkin Leon perässä ja katselin maisemia. Yritin löytää jotain tuttua. Kun siinä sitten pyörittiin vähän ja minäkin pyörittelin päätäni, olin pian jo suunnista sekaisin. Tiesin kyllä, että ei olla jäljellä, mutta en tiennyt, missä suunnassa meidän jälki oikeasti menee. Leo tuntui jäljestävän ainakin jotain. Tuon lenkin jälkeen palasimme takaisin suunnilleen oikeaan paikaan ja etsimme jälkeä vielä vähän aikaa. Totesin sitten, että parempi päästää koira irti ja mennä autolle (jos löydän enää sinnekkään...). Peto odotteli autossa ja otimme Petskusen mukaan. Kävin koirien kanssa hakemassa loppupalkan jäljen päästä, mutta en antanut palkkaa Leksalle.

Tein sitten lyhyen jäljen vielä Leksalle, mutta siitä ei ole kuvaa. Plaaaaah! On hyvin todennäköistä, että tuolla metsässä oli joku jälki, jota Leo seurasi. Paikka on aika suosittua ulkoilualuetta. Mutta en olisi varmaankaan saanut antaa Leon jäljestää noin paljon harhaa? Toisaalta en osannut viedä sitä takaisin oikeallekaan jäljelle. Jos jatkossa menemme jäljestäessä harhaan, pitääkö koira vaan viedä vähin äänin pois ja yrittää vaikka seuraavana päivänä uudelleen? Pitänee lukea opuksia vähän lisää ja kysyä neuvoa kokeneemmilta.

Noh, ei me kokonaan lannistuttu tästä takaiskusta. Tein torstaina lyhyemmän ja helpomman jäljen kera esineiden. Kokeilin nyt sitä, että esineet ovat purkkien päällä. Tyypillistä multa... Tuli joku ongelma, niin vältellään sitä ja tehdään jotain ihan muuta... Kolmas esine meni jo ihan hyvin, kahdella ensimmäisellä mun piti vähän vaatia tuomaan esine ja/tai purkki mulle. Luulisin, että jatkan esineopetusta tällä purkkityylillä nyt vähän aikaa. Ideanahan oli kaivaa sitä purkkia pikkuhiljaa enemmän piiloon ja lopulta jättää sen kokonaan pois esineen alta. Tämä jälki on n. 1,5 h vanha ja 150 m pitkä. Jäljen tekemisen ja ajamisen välillä käytiin noin tunnin metsälenkillä. Vaan eipä sekään paljon Leon vauhtia jäljellä hidastanut.


Niinjoo ja sellainen havainto vielä näiltä kahdelta jäljeltä: Leon jäljennosto ei ole mennyt kovin hyvin kummallakaan kerralla. Niitä voisi harjoitella nyt erikseen.

Eli tämän hetken ongelmat yhteen listaan kerättynä: jäljennosto ei suju kovin hyvin, pitkiä jälkiä emme osaa Leon kanssa ajaa, esineille ei malteta pysähtyä ja vauhtia on edelleen ihan liikaa. Ja mainitaan tähän kertauksen vuoksi vielä huono ohjaaja ja hallinnan puute (meidän iskulause kaikissa harrastuksissa...). Harmiksemme jäljestyksessä ei toimi sanonta "Vauhti korjaa virheet". Mutta vielä me tästä noustaan. Tai sitten lisäämme jäljestyksen listaan "harrastukset, jotka eivät sovi meille". Listan nimeksi pitäisi kai muuttaa "harrastukset, jotka eivät sovi ohjaajalle" ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti