"Kokotorstaina 14.5. (eli siis helatorstaina) olin Leksan kanssa haun taidontarkastuksessa. Suoritimme taidontarkastuksen nyt valoisalla, eli siis noin kolme hehtaaria metsää ja kolme maalimiestä. Puoli tuntia aikaa löytää ja ilmaista nämä. Etsintäsuunnitelmaa tehdessä katsoin tuulensuunnan vähän väärin, tai sitten tiellä vaan tuuli eri suunnasta kuin metsässä. Sinänsä tämä "virhe" osoittautui hyväksi jutuksi. Suunnitelmani sattui menemään niin, että kävelin koiran kanssa melkein suoraan maalimieheltä toiselle ja kolmannelle sopivasti tuulen alapuolelta. Lopputulokseksi saimme hyväksytyn tuloksen ja erinomaiset arvostelut. Aikaa kokeeseen meni 10 minuuttia. Metsässä kävellessä huomasin kyllä jossain vaiheessa, että siellä tuulee eri suunniasta kun olin kuvitellut. En kuitenkaan ehtinyt tehdä muutosta suunnitelmaan, kun Leo oli melkein koko ajan niin selvästi maalimiehen hajussa. Lähinnä koe meni siihen, että "Mennään tästä suunnitelman mukaan.... jaahas, mennään sittenkin koiran perään..." Ja sen jälkeen "Jatketaan suunnitelman mukaan, eli palataan siihen, mistä lähdettiin koiran perään.... ja sitten taas lähdetään koiran perään". Leksa sai varsinkin viimeisestä maalimiehestä hajun aika kauas. Lähdin aika lailla heti Leon perään, mutta pian se katosi jo näkyvistä ja kuuluvista. Sanoin testaajalle, että en halua kuitenkaan kutsua koiraa, koska se lähti selvästi hajulle. Jäin sitten hetkeksi odottamaan, että mistä suunnasta pian kuuluu haukkua. Ja eipä mennyt montaa sekuntia, kun sain lähteä haukun suuntaan ja viimeiselle maalimiehelle." Tämän jutun olin kirjoittanut julkaisua odottamaan jo toukokuussa. Mutta juttu on jäänyt silloin kirjoittamatta loppuun. Syy siihen on ollut se meidän uusi sopeutumista vaativa elämäntilanne. Sanottakoon nyt vaikka niin, että en ehtinyt oikein löytää vielä sitä tasapainoa uuden tilanteen kanssa, kun se tilanne jo loppui. Eli nyt on taas aikaa treenata ja kirjoittaa blogia... Onneksi on nämä harrastukset ja koirat, niin ei tule jäätyä kotiin märehtimään.
Tiistaina 7.7. oli sitten sellainen merkkipäivä, että Viivi-Vimpula täytti 11 vuotta. Edelleen se on kohtuullisen hyvässä kunnossa. Onhan sen meno aika paljon jäykistynyt ja naama on harmaantunut. Jatkuvasta särkylääkityksestä huolimatta Viivillä on kuitenkin päiviä, että se on selvästi kipeä. Se nuolee ja kirputtaa aina joskus etujalkojaan ja joskus lenkeillä se vetää joka risteyksestä kotiinpäin. Onneksi nämä "Kärtty-Kerttu" -päivät ovat kuitenkin vielä harvinaisia. Suurimman osan ajasta Vinkunen on pirteä ja hyväntuulinen. Eli se saa vietellä edelleen leppoisia ja ei-niin-leppoisia eläkepäiviään. Autoilu Viivin kanssa on nimittäin edelleen ja ilmeisesti ikuisesti yhtä ei-leppoisuutta. Tällä viikollakin se jälkitreenien ajan kannusti autosta lähes koko ajan ääni käheänä, kaatoi vesikipponsa ja repi kanaverkosta paloja irti. Olen siis vuorannut sen puolen takaluukusta kanaverkolla, että se ei repisi auton verhoiluja. Tavallaan homma toimii, mutta hampaathan tuossa touhussa kärsii. Mutta minkäs teet...
Leksa on treenannut Ivalon jälken pariin kertaan kovan pinnan jäljestystä. Siis lähinä soralla. Kun jätin namit pois, homma alkoi sujumaan paremmin. Edelleen Leo nostaa välillä kuononsa ylös ja silloin minä pysähdyn. Homma jatkuu, kun nenu menee takaisin alas. Vähäisen treenin jälkeen olen ihan tyytyväinen tuloksiin. Jos oikein aloittaisin treenaamisen kunnolla, niin tuloksiakin varmasti tulisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti