Ohtakari viimevuonna samoihin aikoihin
Saavuimme perjantaina perille vähän ennen pimeää. Illalla olisi voinut treenata jotain pientä, mutta päätimme kantaa kamat sisään ja viedä koirat lenkille. Menimme Riikan ja Sylvin kanssa samalla autolla leirille ja olimme myös "kämppiksiä" koko viikonlopun. Iltalenkille saimme mukaamme vielä Janin ja Kodankin. Esittelin samalla tärkeänä aluetta Riikalle ja Janille, vaikka Riikka on kyllä ollut aikaisemminkin leirillä. Siinäpä se ilta aikalailla olikin. Iltapalan ja pienen seurustelun jälkeen kömmimme nukkumaan. Leo ja Sylvi tulivat toimeen erinomaisesti, välillä vähän liiankin hyvin, kun Sylvi ei kertonut Leolle riittävän selvästi, missä menee raja...
Lauantaina alkoi sitten treenaaminen todenteolla. Leolle otettiin aamupäivällä kaksi lyhyttä kierrosta. Ensimmäisellä kierroksella otin Leksalle vähän erikoisempia piiloja. Yksi ukko oli heti alueen alussa, koska siinähän Leolla on ollut välillä ongelmia. Toinen oli pienessä rakennuksessa "hyllyllä", eli ei ihan lattitasolla ja kolmas maanpinnan alapuolella olevassa bunkkerissa. Lähelläolevasta maalimiehestä mentiin ohi, kun tuuli toikin rakannuksessa olevasta ukosta hajun paremmin. Leo oli haistellut maalimiehen melkein varpaista päähän saakka ja aloittanut sitten haukkumaan. Ja ihan hyvin se haukkuikin. Ehkä Leon piti vaan aluksi tarkistaa, että onko se vähän ylempänä oleva jutska varmasti ihminen. Rakennukselta lähetin Leon takaisin alkua kohti ja se ensimmäinen ukkokin löytyi. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, ukko kun oli tuttuun tapaa puskassa piilossa. Tähän väliin tuli vähän tyhjää aluetta ja Leo liikkui paljon ja nopeasti kuten tavallista. Aika pian nenuun osui haju kolmannestakin eksyneestä ja Leo meni yllättävn hyvin bunkkeriin. Monelle koiralle tuo maan tason alapuolelle hyppääminen tuntuu olevan hankalaa. Ehkä Leo sitten vaan muisti hypänneensä bunkkeriin jo viimevuonna, joten ei se enää ollut sen mielestä erikoista. Ilmaisut menivät kaikki hienosti, vaikka oltiin vieraassa paikassa ja maalimiehet olivat vieraita. Pakko olla tyytyväinen :)
Toisella kierroksella otin Leolle liikkuvaa maalimiestä. Sain idean siitä, kun joku muu otti jo sillä ensimmäisellä kierroksella kävelevän maalin. Leksalla ei ole vielä aikaisemmin ollut liikkuvaa ihmistä maalina, joten aloitin varovasti. Ensimmäinen ukko seisoi paikallaan ja se meni ihan ok. Toinen seisoi ja huojui vähän, mutta ei kävellyt. Senkään kanssa ei ollut ongelmaa. Enempää ei sitten otettu, että ehdimme lounaalle ajoissa. Kaikki tekivät toisella kierroksella vaan jonkun nopeamman jutun.
Maalimiehenä pressun sisällä :)
Olin Leon kanssa sellaisessa sekaryhmässä, että osa teki vain jälkeä ja osa sekä jälkeä että hakua. Iltapäivällä taisimme kaikki ottaa vaan jälkeä. Siinä olikin organisointia, kun yhteensä piti tehdä kuusi jälkeä ja kaksi harhajälkeä. Jäljet eivät saaneet olla liian lähellä toisiaan ja lisäksi oli ne harhat. Toisen harhajäljen piti olla varsinaista jälkea tuoreempi ja toisen varsinaista jälkeä vanhempi. Siinä sitä sitten mietittiin, että kuka vie kenetkin autolla ja mihin ja mihin aikaan pitää olla missäkin tekemässä jälkeä. Ja kuka voi olla missäkin tekemässä jälkeä, kun osa ajoi jälkensä tuoreempina ja osa halusi vanhentaa jälkeä kauemmin. Suunnittelemiseen meni aikaa sitten aika rutosti, mutta lopuksi saatiin aikaiseksi melko hyvä suunnitelma. Leolle tehtiin noin puolen kilometrin jälki kolmen esineen kera. Ajoin jäljen noin kahden tunnin vanhana ja jäljentekijä oli suunnistajana. En ole vielä laittanut Leolle jäljen päähän ihmistä, kun herralla tuntuu olevan intoa ja vauhtia muutenkin vähän liikaa. Muutaman kerran Leo meni mutkissa vähän pitkäksi, mutta löysi jäljen aina uudelleen itse. Yhden kerran jälki meni niin hukkaan, että piti palata vähän takaisin päin. Kaksi ensimmäistä esinetta Leo toi minulle tosi hienosti, mutta kolmannen kohdalla se vain haistoi hanskaa ja meinasi jatkaa matkaa. Pysähdyin sitten hetkeksi, niin Leo tajusi tuoda hanskan heti. Kun ei malta, niin ei vaan malta. Pitää miettiä, että miten palkkaisin noista esineistä, että se olisi Leon mielestä riittävän hyvä syy pysähtyä ja tuoda se esine minulle. Se kuitenkin ihan selvästi huomaa ne esineet ja tietää, mitä niille pitää tehdä. Mutta ei vaan malta.
Organiseeraamista kartan kanssa. Kuva: Martti Koponen
Oman jäljen lisäksi tein yhden about puolen kilometrin ja yhden parinsadan metrin jäljet sekä istuin niiden päässä piilossa. Tämän rupeaman jälkeen oli vuorossa päivällinen. Syömisen jälkeen menin vielä yhdelle pitkälle (n. 1,5 kilometriä) jäljelle suunnistajaksi ja sen päivän treenit olivat purkissa. Aikamoinen rupeama kyllä. Mutta niin paljon oppii sillä, että pääsee tekemään kokeneempien jälki-ihmisten kanssa ja katsomaan, miltä sen homman pitäisi näyttää.
Illalla oli sitten vielä ohjelmassa vähän koirien iltalenkitystä ja illanviettoa hyvässä seurassa. Yritimme mennä Riikan kanssa nukkumaan ihmisten aikoihin, mutta päädyimme hihittelemään pimeässä vielä ainakin tunnin niin kuin teinitytöt. Riikka kertoi aamulla, että olin nukahtanut melkein kesken puhumisen jossain vaiheessa.
Aamupalan ja aamulenkin jälkeen oli taas ohjelmassa treenilöitä. Osalle tehtiin jälkiä (taas kova organisointi) ja osa otti hakua. Leolle meinasin ottaa vain jälkeä, mutta ehdimme ottamaan pienen haun siinä välissä, kun odottelimme jäljentekijöitä metsästä. Tällä kertaa otin peitettyjä maalimiehiä. Ensimmäisellä oli pää näkyvissä ja siitä maalista Leo juoksi tosi läheltä ohi. Mysteeriksi jää, että eikö Leo tosiaan nähnyt maalimiestä, vaikka juoksi melkein päältä. Ehkä Leo tosiaan juoksi sellaisesta suunnasta ohi, että se ei nähnyt sammaleisessa maassa viherän pressun alla makaavaa ihmistä. Ohijuoksun jälkeen Leksa kuitenkin tuli pian takaisin ja ilmaisi maalimiehen ihan hyvin. Toinen ukko oli kokonaan peitetty ja siellä Leo puuhaili vähän enemmän ennen kuin aloitti haukkumisen. Maalin mukaan Leo oli haistellut peitettää joka suunnasta ja lopulta saanut kuonon peitteen sisään. Kun Leo sitten oli nähnyt ihmisen, se oli ottanun pään pois peitteen sisältä ja aloittanut haukkumisen. Tämän harjoituksen lisäksi Leolla oli myös noin 200 metrin jälki muhimassa. Se ajettiin vielä noin kolmen tunnin vanhana. Jäljellä jouduin pysähtymään Leon kanssa joka esineelle, ette se malttoi tuoda ne minulle. Jos jotain hyvää pitää keksiä, niin Leolle ei tarvinnut sanoa mitään, se ymmärsi kyllä tuoda esineet, kun pysähdyin. Muuten itse jäljestäminen meni ihan hyvin.
Leo jäljen loppupalkalla. Kuva: Martti Koponen
Viikonlopun saldona voisin sanoa, että haussa perushommat sujuvat jo melko varmasti. Itse jäljestys on myös melko hyvällä mallilla, mutta esineitä pitää harjoitella erikseen. Ja jälkeäkin pitäisi toki harjoitella enemmän. Jospa jostain vaan saisi muutaman lisätunnin vuorokauteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti