Tiistaina kiertelin lähimetsässä tunnin verran. Vaikka se on melko pieni metsä ja siellä on muitakin ulkoilijoita, uskallan pitää koiria irti vähän kökömmissä paikoissa. Eli kivikoissa, joissa ei mene polkuja. Yleensä siellä ei näy ketään. Kuka nyt kivikossa kömpisi, kun metsä on täynnä hyviä polkuja ja ihania maastoja. Nyt kuitenkin Leo nosteli nenäänsä vähän väliä ja kuunteli metsään päin. Otin Viivin remmiin, se kun ei pysähdy, jos Hänen mielestään metsässä on jotain kiinnostavaa. Leo kyllä pysähtyy, jos käsketään. Onneksi otin Viivin remmiin, koska vähän myöhemmin se seisoi jo takajaloillaan nenä pystyssä. Kummallakin oli kova hinku samaan suuntaan. Ja olihan siellä sitten joku marjastaja. Hyvä reagointiharjoitus ;) Muistin jopa kehua molempia hyvistä reaktioista jo ennen kuin näimme marjastajan.
Viivin Rally-toko on edennyt kurssin puoleen väliin. Ja jokainen kerta on mennyt edellistä huonommin. Viimetreeneissä taisimme kohdata sen aallonpohjan, eli ei kai tästä pääse kuin ylöspäin. Toivon, että viimekerran vaikeus johtui huonoista nameista. Ensi kerralla otan jotain herkkua mukaan, niin ehkä Vinkua ei kiinnosta kanssatreenaajat, samassa hallissa olevan agiliitäjät, muut ihmiset ja muilta tippuneet namit niin paljon. Oli kyllä turhauttavaa, kun MIKÄÄN ei tuntunut auttavan Viivin riehumiseen. Ja myönnetään, riehaannuin myös itse siinä sivussa ja sehän ei auta koskaan.
Myös Leon kanssa on ollut tokotreeneissä vähän vaihteleva menestys. Välillä se on niin ylikierroksilla, että ei keskity oikein kunnolla. Toisaalta kun nyt mietin asiaa, niin tässä on joku kuvio. Kummankin koiran treenit menevät vähän huonosti. Ja treenien yhdistävä tekijä olen minä. Eli seuraaviin treeneihin taidan ottaa mukaan paremmat palkat ja iloisemman mielen. Jos vaikka niillä päästäisiin asioissa eteenpäin.
Tokoilun lisäksi Leon kanssa on treenattu hakutreeneissä ilmaisua. Parissa viimetreenissä Leo ei ole tökkinyt ilmaistessa, mutta se vilkuilee minuun päin. Tavoitteena olisi, että se keskittyy intensiivisesti vain maalimieheen, mutta ei kuitenkaan töki. Tähän yritämme päästä nyt sillä, että teemme vähän aikaa perusilmaisutreeniä niin, että palkka tulee aina maalimieheltä. Olen nyt ollut kaikenmaailman katselmuksissa ja pelastuskoiranäytöksissä Leon kanssa ja useimmiten olen palkannut sen ilmaisusta itse. Eli ehkä tällainen "palkka on aina maalimiehellä" -kuuri palauttaa ilmaisun ennalleen.
Treenailun lisäksi on sitten ulkoiltu syyssäässä taas oikein urakalla. Nyt ei ole edes satanut... paljon. Koirat on myös hierottu ja Leo oli aika ok. Oli sillä taas jumeja siellä täällä, mutta ei mitään kriittistä. Viivillä sensijaan oli kunnon jumit, eikä niitä kertakäsittelyllä saatukaan kuntoon. Nyt minulla on läksynä venytellä Viivin takajalkoja joka päivä lenkin jälkeen. Lisäksi jumikohtaan aiotaan antaa lisää lasenhoitoa. Syy hieronnan varaamiseen olikin Viivin jäykkä liikkuminen ja kiukkuinen mieli. Tiesin, että sillä on jotain ongelmaa. Sitä en kuitenkaan osaa sanoa, mistä tuo kunnon jumitus on saanut alkunsa. Hierojan mukaan tuossa kohdassa oleva vika johtuu todennäköisesti siitä, että Viivin jalka on jäänyt johonkin kiinni ja Viivi on kiskaissut jalkaansa oikein voimalla. En nyt kyllä muista nähneeni sellaista tapahtumaa missään vaiheessa. Viivin kanssa on kyllä se, että sehän ei edes vinkaise, jos jotain tuollaista tapahtuu. Leo varmaan ulvoisi niin, että tyhmempikin tajuaisi sen satuttaneen itsensä. Mutta terriereillä on vähän eri juttu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti