Koska Leksalla on noin viiden vuoden aikana ollut vain kerran aikaisemmin masu löysällä, ihmettelin, että mistä nyt on kyse. Kerkesin jo ehkä vähän lietsoa itseäni paniikkiinkin, koska pidän Leoa irti aika monissa paikoissa. Se olisi voinut pimeässä syödä vaikka jotain myrkytettyjä lihapullia tai jotain muuta vastaavaa. Ilmeisesti kyse ei ollut kuitenkin mistään niin dramaattisesta, vaikka Leksalla ei tuntunutkaan pysyvän oikein mikään ruoka sisällä. Keittelin riisiä ja kokeilin välillä raejuustoakin. Kaikki tuli läpi noin tunnin - parin päästä melkoisen pörinän kera. Päädyin sitten siihen, että pidin Leksan kokonaan ilman ruokaa vähän yli vuorokauden. Sen jälkeen annoin vain pieniä annoksia hyvin sulavaa ruokaa Inupektin kera. Koko tämän vähän reilun kahden vuorokauden episodin aikana Leolla oli hyvä ruokahalu, joten ei se mitenkään kovin huonoon kuntoon mennyt. Nyt sen kanssa on oltu jo monta päivää ihan normaalilla ruokavaliolla. Arvoitukseksihan tämäkin nyt jää, että mikä laittoi Leksan mahan noin sekaisin. Mitään vakavaa se ei onneksi näyttänyt olevan. Yksi matto kyllä meni vähän huonoon kuntoon, mutta ei siitä sen enempää...
Viivi-Pinksula on vaikuttanut taas vähän jäykältä ja kipeältä. Täytynee siis tilata koirille taas hieroja. Täytyy kyllä nyt oikein miettiä, että saisikohan tuon Viivin pysymään jollain tavalla paremmassa kunnossa, koska nyt sillä tuntuu olevan selkä jatkuvasti jumissa. Se ei tietenkään auta, että mummeli riehuu aina autossa kuin heikkopäinen. En vaan voi jättää sitä treenien ajaksi oikein kotiinkaan, koska se on ihan kierroksilla treeneihin lähtiessä. En pysty mitenkään pakkaamaan mitään treenikamoja niin vaivihkaa, etteikö tuo tajuaisi, mitä on meneillään. Kokeilin kerran jättää Viivin treenien ajaksi kotiin ja se ei ollut hyvä idea. Kotiin tullessa vastassa oli vaahtoinen koira (eli siis suu ihan vaahdossa) sekä hieman riisutumpi tuulikaapin ovi. Olen tässä miettinyt sitäkin, että voisiko tuo Viivin flippailu ja jatkuva kierroksilla oleminen johtua kivusta? Voi olla, että pyydän eläinlääkäriltä jonkun kipulääkekuurin testimielessä, jos sellaisen saa tällaisilla perusteluilla. Jos Viivi rauhoittuisi kipulääkkeillä, sen voisi viedä vaikka läpivalaistavaksi. Viivi on elänyt elämäänsä niin täysillä, että siitä varmaan löytyisi yhtä sun toista pikkuvikaa perusteellisessa tutkimuksessa. Mietin tässä vaan, että tieto saattaa lisätä tuskaa.
Pelastuskoiratreeneissä oli maanantaina hälytreenit teollisuusalueella. Toimin vaihtelun vuoksi ryhmänjohtajana ja sain jälleen kerran huomata, että on tuo radioliikenne vaan vaativa juttu. Kai se kuitenkin ainakin suurimmaksi osaksi meni protokollan mukaan. Ja toinen juttu, mitä saisi treenata aina ja paljon, on se paikan ilmoittaminen lyhyesti ja ytimekkäästi. Eri ihmisillä on vaan jotenkin niin erilainen kartanlukutapa, että radioyhteyden molemmissa päissä ei vaan aina puhuta ihan samaa kieltä. Ehkä jos asiaa treenattaisin paljon ja usein, oppisimme myös tulkitsemaan toistemme sanomisia paremmin. Oli taas partion ja ryhmänjohdon pylpyrät vähän eri kohdilla...
Sitten tämän kirjoituksen hehkutusosioon: Tein eilen Viivin kanssa Leolle lyhyen jäljen tämän päivän treenimaastoon. Jäljelle tuli mittaa n. 350 metriä ja se ehti vanhentua 21 tuntia. Ajattelin, että tuolla jäljellä ehtii näkemään, sujuuko homma, mutta se on kuitenkin niin lyhyt, että ei jää harmittamaan, jos homma ei suju yhtään mitenkään. Ja tänään sitten jäljestämään... Jälki nousi hyvin ja Leo lähti vauhdikkaasti jäljestämään. Katsoin heti, että nyt on vauhtia liikaa ja kyllähän se jälki pian menikin hukkaan, vaikka yritin jarrutella. Leo yritti ratkaista hukkaa itselleen tyypillisesti vauhdilla ja ankaralla liinanvedolla. Sillä se löysikin jonkun (väärän) jäljen ja ohjasin sen takaisin sinne, missä se vielä oli oikealla jäljellä. Jossain kohdassa Leokin kai huomasi, että kannattaa vähän hidastaa vauhtia ja keskittyä. Ja sillä se jälki sitten löytyi uudelleen. Jälki meni varmaan neljän polun yli ja kahdella ensimmäisellä ylityksellä Leo teki polun kohdalla muutaman metrin varmistukset molempiin suuntiin, mutta jatkoi sitten oikeaan suuntaan. Kaksi viimeistä polunylitystä se menikin sitten jo vain suoraan polun yli. Sieltä se sitten löytyi hanskakin jäljen päästä ja Leo toi sen minulle nopeasti ja innokkaasti. JEE! Yhtään ei tarvinnut teeskennellä iloista koiraa palkatessa :)
Tuon jäljen jälkeen tulin taas siihen tulokseen, että taidan tehdä tosiaan Leolle liian helppoja jälkitreenejä. Tuonkin se meni kuin juna, kunhan pääsi alkuhäsläämisen yli. En kyllä huomannut, että sen jäljestäminen olisi ollut yhtään epävarmempaa tai hitaampaa, kun neljä tuntia vanhallakaan jäljellä. Että sitä omaa koiranlukutaitoa saisi edelleen kehittää, että oppisi näkemään koirasta edes suunnilleen, että kuinka vanhalla jäljellä se on. Sitä kai tulee vaan sillä, että treenaisi enemmän eri-ikäisiä jälkiä.
Viivikin pääsi vähän höntsäilemään metsään Leon treenin jälkeen. Kävin Vinkun kanssa pienellä lenkillä ja pudotin hanskani ainakin viisi kertaa. Viivi jaksoi etsiä kadonnutta hanskaa häntä vispaten ja toi sen minulle joka kerta innokkaasti. Voi tuota pikkumummoa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti