Haukku yössä

Viikonloppuna se SPeKL:n ryhmäkatselmus nyt sitten oli Paraisilla. Yritän kirjata omat huomiot nyt tuoreeltaan ennen kuin unohdan puolet asioista. Jos muistan enää nytkään ihan kaikkea...

Niin viikkoa ennen ilmoitettiin, että katselmus alkaa Paraisilla lauantain klo 9:30. Tapaamispaikan osoite ja koordinaatit ilmoitettiin myös. Ja siitä se sitten alkoi, melkoinen härdelli :) Aluksi piti tietenkin sopia, koska mennään ja kuka menee kenenkin kyydillä. Järjestäjät olivat ilmoittaneet, että itse katselmuksessa joukkue saa liikkua maksimissaan kahdella autolla. Saimme kyydit sovittua, itse olin menossa samalla autolla Anun kanssa jo perjantai-illaksi Paraisille. Ehtisi nukkua vähän enemmän, kun ei tarvitsisi lähteä ajamaan lauantain aamuyöllä. Hotellikin saatiin varattua ihan kokoontumispaikan vierestä, joten asiat olivat hyvällä mallilla jo maanantaina. Eli nou paniikki. Mutta sitten yksi (jo valmiiksi vajaan) joukkueemme jäsenistä ilmoitti, että hän on suunnistaessa osunut johonkin risuun ja toisessa silmässä on n. 3 - 4 mm kokoinen reikä. Koko silmä oli turvonnut umpeen. Hänen osallistumisensa katselmukseen oli siis aika epävarmaa. Aloitimme melkoisen sähköpostirumban. Minä laitoin koko hälytysryhmälle viestiä, että olisiko joku valmis lähtemään katselmukseen lyhyellä varoitusajalla koiran kanssa tai ilman koiraa ryhmänjohtajaksi. Aiottu ryhmänjohtaja laittoi sähköpostia järjestäjille, että voiko katselmukseen tulla ei-hälytyskoiran kanssa. Jos kävisi vaikka niin, että saataisiin joku uusi ryhmänjohtaja mukaan ja se aiottu ryhmänjohtaja ottaisikin oman melkein valmiin hälykoiransa mukaan. Sillä tavalla asia voitaisiin saada järjestymään edes jotenkin. Mekoisen viestitulvan jälkeen oli saatu homma kasaan seuraavasti: Saamme ehkä uuden ryhmänjohtajan (jos hän saa kaikki koiransa jollain konstilla hoitoon) ja se alkuperäinen ryhmänjohtaja ottaa koiransa mukaan, vaikka se ei olekkaan suositeltua. Eli homma pysyi kasassa, joskin hieman hatarasti. Sitten taas vaikutti jo hyvältä, kun "silmävammainen" osallistujamme ilmoitteli, että silmä on parantunut hyvin ja hän pääsee todennäköisesti lähtemään sittenkin. Eli nyt meillä oli alkuperäinen kokoonpano sittenkin kasassa ja vähän niin kuin vara-RJ myös ehkä lähtövalmiudessa. Kunnes torstaina tilanne kääntyi jälleen päälaelleen, kun aiottu ryhmänjohtajamme joutui sittenkin perumaan lähtönsä henkilökohtaisista syistä. Perjantaina vain tunteja ennen lähtöä hommat saatiin kuitenkin järjestymään. RJ vaihtui, hotelliin soitettiin, että meitä tulee sittenkin kolme ihmistä (huoneen vaihto onnistui vielä tässä vaiheessa, loistavan joustavaa palvelua) ja ryhmämme alunperin "silmävammainen" jäsen tulee paikalle sitten lauantaiaamuksi. Voisi melkein sanoa, että tämä hässäkkä oli tämänvuotisen katselmuksemme ensimmäinen tehtävä :D

Perjantaina sitten töiden jälkeen kamat kasaan ja lähtö. Saimme sullottua yhteen pakettiautoon kolme ihmistä tavaroinen sekä kaksi koiraa häkkeineen ja niiden tavarat. Ohjaamon puolella oli hieman tiivis tunnelma, kun kolme aikuista ihmistä istui siistissä rivissä. Matka sujui rattoisasti, eikä edes ajettu harhaan kertaakaan. Hotellin kanssakin kaikki meni mallikkaasti ja olimme kaikki unten mailla jo puolen yön tienoilla. Aamulla sitten suihkun, koirien huollon ja aamupalan jälkeen tapaamispaikalle. Sieltä saimmekin sitten ensimmäisen tehtävän osoitteen.

Meidän ensimmäinen tehtävä oli seuraava: Hätäkeskukseen on tullut sekava puhelu, josta oli erotettavissa kolme sanaa: Auto, kaveri ja sitä kolmatta en muista :D Puhelu oli saatu paikallistettua tiettyyn koordinaattipisteeseen. Sinne lähdimme sitten koko porukka Leon kanssa. Koordinaatteja kohti mennessä saavuimme sitten "kolaripaikalle", jossa oli kaksi autoa. Toinen oli katollaan ja sen veressä makasi tajuton ihminen melkoinen ruhje otsassaan. Toisen auton tuulilasi oli ihan tuuskana ja kuskin paikalla istui lähes tajuton ihminen. Itse siirryin koiran kanssa sivummalle ja komensin sen paikalleen makaamaan. Sen jälkeen menin auttamaan autossa istuvan ihmisen ensiavun kanssa. Aika pian kävi ilmi, että siinä autossa oli ollut toinenkin ihminen, jota ei näkynyt missään. Otin yhden ryhmästämme suunnistajaksi mukaan, kun lähdin tutkimaan autojen ympäristöä koiran kanssa, ryhmämme kaksi muuta jäsentä jäivät onnettomuuspaikalle. Kiertelin Leon ja suunistajan kanssa ympäristöä, mutta Leo ei reagoinut kovin paljon oikein mihinkään suuntaan. Tielle se hieman nosteli nenäänsä ja käväisikin siellä. Tiellä liikkui kyllä häiriöhenkilöitä (lenkkeilijöitä ja koirien lenkittäjiä), joten Leon nenän nostelu saattoi johtua siitäkin. Jossain vaiheessa suunnistajani sanoi, että meillä on aluetta katsomatta yhdessä suunnassa, mutta koiran reaktiot osoittivat enemmän toiseen suuntaa. Menimme sinne, minne koira enemmän reagoi. Sieltä ei kuitenkaa löytynyt muuta, kuin yksi käsidesipullo. Aika lailla siinä kohdassa tehtävä laitettiin poikki. Etsittävä henkilö olisi ollut siellä alueella, jonka suunnistaja aikaisemmin kertoi olevan tutkimatta. Ja jonne ne alunperin annetut koordinaatit olisivat vieneet. Huomiot tästä tehtävästä: Muista alkuperäinen tehtävänanto, vaikka tilanne muuttuukin. Meillä jäi katsomatta se koordinaattipiste, joka aluksi annettiin. Huomiomme keskittyi niin kovasti siihen onnettomuuspaikkaan ja sen lähiympäristöön. Itse myös suuntasin etsintää ja koiraa enemmän sinne, mihin suuntaan auton ovi oli auki. Siis sen auton, josta "kadonnut" oli lähtenyt. Muuten itse ensiapu oli pääosin hyvää. Oman ryhmämme kesken totesimme, että ensiapujutut eivät ole ihan sitä meidän vahvinta osaamista ja ehkä tämän tehtävän kanssa oli myös hieman alkukankeutta. Itse olin tyytymätön toimintaani, kun puskin koiraa vaan tutkimaan aluetta, jossa se ihan selvästi ei reagoinut oikein mihinkään. Ja pienessä mielessäni jopa vähän ihmettelin, että miksiköhän koira on niin vaisu, eikä oikein merkkaa mitään. Tietysti vähän epäilinkin sitä, typerä kun olen :D

Toisena oli vuorossa ratsastustalli pihapiireineen ja laitumineen. Tehtävänä oli löytää ratsastaja, joka oli lähtenyt tallilta, mutta joka ei ollut palannut. Ainoastaan hevonen oli tullut maastosta takaisin. Ryhmänjohtaja jäi autoille ja me muut kolme lähdimme käymään aluetta läpi yhden koiran kanssa. Rakennuksissa koira ja koiranohjaaja etenivät aika vauhdilla, kun me suunnistajat katsoimme sitten tilat tarkemmin. Avasimme kaikki ovet ja kaapit yms. Pari kertaa kävi niin, että jompi kumpi suunnistajista jäi vähän ryhmästä jälkeen, kun koira ja ohjaaja pitivät aika hyvää vauhtia päällä. Maastossa pysyimme kyllä kaikki mukana. Olimme melkein alueen toisessa päässä, kun johdosta ilmoitettiin, että alueella oleva ratsastusmaneesi voidaan nyt tarkistaa, kun siellä ollut ratsastustunti on päättynyt. Kun lähdimme maneesille päin, koira löysi maastosta ratsastuskypärän ja kantoi sen ohjaajalleen. Loppupurussa kävi ilmi, että meidän ryhmä oli ainut, joka oli kypärän maastosta löytänyt. Ihan erikseen mainittiin se :) Maneesilta se etsittävä sitten löytyi päätään valitellen. Tämä tehtävä oli enemmän sitä, mitä me osaamma paremmin ja se näkyikin varmempana suorituksena. Vähän jäi kyllä hiottavaa vielä koirapartion yhteistyössä. Autoilla totesimme, että tämä meni jo paremmin ja jatkoimme hyvillä mielin seuraavalle tehtävälle.

Vuorossa oli sitten seuraavaa: Maatalossa oli ollut juhlat, joissa oli räjähtänyt kaasupullo. Juhlissa oli ollut viisi ihmistä, mutta vielä ei ollut tietoa, montako on hukassa. Ainoastaan yhden ihmisen katoamisesta oltiin varmoja. Jaoimme tehtävän niin, että toinen koirakko etsi pihapiirin ja toinen isohkon navetan. Minä ja Leo menimme navettaan suunnistajan kanssa. Paikalla oli höryä tuottava auto, joka piti melkoista meteliä. Höyryllä oli tarkoitus laimentaa vaarallisia kaasuja tai jotain sinne päin. Kun pääsimme navettaan, totesimme sen olevan aika täynnä romua. Oli nauloja ja lasia, eikä meillä ollut koiralle tossuja. Täytyi sitten tehdä niin, että kiersin koiran kanssa sen, mitä pystyin ja me ihmiset jatkoimme etsimistä koiran reaktioiden mukaan. Leo merkkasi hyvin hajut ja löysimme navetan pienemmästä tilasta yhden ihmisen. Isompi tila oli sitten täynnä höyryä ja höyrykoneen meteliä. Lisäksi oli alueita, joihin koiraa ei saanut päästää. Pidin koiran kytkettynä, että voin kontrolloida sen liikkumista. Leo merkkasi hajun melko nopeasti ja selvästi vähän ajan kuluttua ja tarkensi hajun tulevan kuomukärrystä. Käskin Leon maahan ja yritin nostaa kuomua. En saanut sitä ylös ja pyysin suunnistajaa avuksi. Yhdessäkään emme saaneet kuomua nostettua, mutta raosta näimme, että siellä oli kaksi ihmistä. Huutelimme raosta heille ja yritimme edelleen kuomua ylös. Vaan ei noussut ei. Lopuksi tehtävän tarkkailija osoitti, että kuomu oli sidottu kiinni pienellä narunpätkällä, joka oli aika hyvin piilossa. Ehkä joku fiksumpi olisi tajunnut jo aikaisemmin, mistä kohdasta se kuomu oikein kanitti :D Noh, saimme lopulta uhrit ulos ja johtopaikalle. Pian tehtävä todettiinkin päättyneeksi. Osa ulkoalueesta oli jäänyt tutkimatta. Lisäksi saimme pyyhkeitä siitä, että koiralle ei ollut tossuja. Navetassa oli naulojen lisäksi tosiaan melko paljon lasia. Ja tossujen puuttesta johtuen en voinut hyödyntää koiraa kunnolla, kun en uskaltanut päästää sitä kiipeilemään mihin sattuu. Palautteesta huolimatta olin itse tyytyväinen siihen, että osasin kuitenkin omasta mielestäni melko hyvin paikallistaa etsittävät koiran reaktioiden perusteella. Loppupurussa kävi myös ilmi, että olimme löytäneet kaikki alueella olevat maalimiehet. Myös sen piha-alueella olevan, joka oli joillakin ryhmillä jäänyt löytymättä. Tämäkään suoritus ei ollut täydellinen, eikä ihan sitä meidän mukavuusaluetta. Kuitenkin koiramme toimivat höyrystä ja metelistä huolimatta hyvin.

Seuraava tehtävä oli jatkoa edellisestä. Juhlista oli lähtenyt yksi ihminen jonkin matkan päähän mökille, mutta ei ollut tullut perille. Etsittävä alue oli maastoa näiden kahden paikan välillä. RJ jäi jälleen johtopaikalle ja lähdimme metsään kolmen ihmisen ja yhden koiran voimin. Aika pian koira saikin hajun jostain ja lähti vauhdilla. Etsintäsuunnitelma muuttui siihen, että menemme koiran perään. Koira vaihtoi sitten jossain vaiheessa suuntaa ja päädyimme aluetta halkovalle polulla. Siellä törmäsimme sauvakävelijään, jolta kyselimme hänen nimeään. Ei ollut se etsittävä tämä ihminen. Hän kysyi, mitä täällä on meneillään. Kerroimme, että kyseessä on harjoitus ja jatkoimme alueemme läpikäymistä. Tässä kohtaa kävi sitten ilmi, että kartalla selvä polkuun rajautuva reuna oli maastossa kaikkea muuta kuin selvä. Maastossa siellä rajalla olikin kolme eri polkua, jotka risteilivät välillä toistensa yli ja välillä rinnakkain. GPS:stä seurailin sitten etenemistämme ja yritin ohjailla koiranohjaajaa vasemmalle ja oikealle sen GPS:ssä näkyvän polun mukaan. Pienellä mutkittelulla sekin reuna tuli kuitenkin katsottua. Siitä sitten lähdimme halkaisemaan aluetta. Siinäkin tuli vähän mutkia matkaan, kun vastassa oli välillä jyrkänteitä ja melkoisia kallioita. Pysyimme kuitenkin kurssissa melko hyvin ja pian koira löysikin teltan, ihmisen ja hänen eväänsä. Telttailijan makkarat menivät vähän parempiin suihin. Haastattelun jälkeen kävi ilmi, että tämäkään ei ollut etsimämme henkilö, eikä hän ollut nähnyt metsässä ketään. Pahoittelimme eväiden verottamista ja jatkoimme matkaa. Alueen läpikäyminen jatkui aika rauhallisissa merkeissä ja pääosin pysyimme suunnassamme. Se oikea etsittäväkin löytyi lopulta ja koira ilmaisi löydön hyvin. Loppupalautteessa kävi ilmi, että se sauvakävelijäkin oli harjoitukseen kuuluva henkilö ja olisimme voineet haastatella häntä paremmin (mistä olet tullut ja mitä olet nähnyt -tyylisesti). Myös se polkuja sisältävän rajan käyminen olisi voinut mennä paremmin, mutta arvostelijat myönsivät kyllä, että se on hankala raja niiden polkujen vuoksi. Itse olimme pääasiassa tyytyväisiä itseemme, tämähän on se, mitä parhaiten osaamme. Suunnistaminen nyt tietysti voisi aina mennä paremminkin, mutta melko hyvin pysyimme suunnassa ja tiesimme, missä olemme olleet ja missä emme.

Ja sitten oli lounas. Nälkä olikin jo melko kiljuva. Ja lounaspaikalla oli myös vesivessa :D Tauolla kävi ilmi myös se, että yövymme seuraavana yönä hotellissa. Ja se vasta onkin katselmuksissa harvinaista herkkua! Tässä vaiheessa epäilimme kuitenkin, että meillä on varmasti vielä yölläkin joku tehtävä ja tämä hotellijuttu on julmaa jekuttamista. Kuitenkin mieltä lämmitti ajatus pehmoisista ja puhtaista lakanoista, joihin saa ruhonsa oikaista varmasti ainakin muutamaksi tunniksi.

Lounaan jälkeen oli yleisörastin vuoro. Melkein kaikissa katselmuksissa on jonkinlainen yleisölle avoin tehtävä. Tällä kerralla se oli Vapepan/SPeKL:n ständi esitteineen. Ja ständin vieressä oli iso kenttä, jossa oli tarkoitus pitää jonkinlainen pelastuskoiraesitys. Spiikit ja esitys täytyi suunnitella itse. Esitysajat oli aikaisemmin viikolla julkaistu paikallislehdessä ja meidän esityksen alkuun oli puoli tuntia aikaa. Sitten pienenä lisämausteen oli vielä semmonen, että Turun Sanomat oli tulossa tekemään tapahtumasta juttua juuri silloin meidän esityksen aikaan. Päätimme sitten esittää tottelevaisuutta, esine-etsintää ja hakua. Lisäksi jaoimme jokaiselle ryhmäläisellemme puheenvuorot. Oli yleistä asiaa pelastuskoirista ja Vapepasta sekä lisäksi selostus kaikista aiheita, joista olisi näytös. Tottelevaisuusosuuteen mahdutimme asiaa palkkauksesta, merkille lähettämistä, noutoa, luoksetuloa ja seuraamista henkilöryhmineen. Ryhmään otimme pari vapaaehtoista, joista toisella oli koirakin mukana. Kerroimme hallittavuudesta, sosiaalisuudesta ja ohjattavuudesta. Leon kanssa esitin esine-etsintää. Keskelle kenttää nurmelle pudotettiin pienehkö muoviesine ja lisäksi puskaan vietiin istuma-alusta. Minulle meinasi tulla vähän hiki, kun Leo ei ihan heti löytänyt kumpaakaan esinettä. Ajattelin, että tuleepa tästä hieno näytös... Kunnes Leksa sitten kiidätti minulle sen pienen muoviesineen ja lähti sen jälkeen sinne pusikkoon hakemaan seuraavaa esinettä. Yllättäen Leo ei tuonutkaan sitä puskaan vietyä istuma-alustaa, vaan tyhjän tonnikalapurkin :D Eli loppuviimein se menikin tosi hienosti. Kolmantena oli vielä se hakuesitys, jossa koira löysi pressuun kääriytyneen ihmisen ja haukkui löydölle. Tästä rastista emme saaneet palautetta ollenkaan. Siinä oli ne lehtitoimittajat, jotka kyselivät niin kovasti, että aika meni siihen. Loppupurussa tunnistimme kyllä itsemme siitä, että rastimme alkoi heti, kun olimme saaneet tehtävän. Jätimme kuitenkin ständin tyhjäksi siksi aikaa, kun suunnitellimme esitystä ja spiikkejä. Se olisi ollut meidän vastuulla silloinkin.

Turun Sanomat

Leo ja tonnikalapurkki :)

Yleisörastin jälkeen ohjelmassa oli taajamaetsintää. Linja-autoasemalta oli lähtenyt kaksi dementistä rouvaa. Toisella oli rollaattori ja toisella oranssi kassi. Jaoimme alueen kahdelle koirakolle ja lähdimme tekemään oikeastaan reittietsintää. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että niin tämä tehtävä pitikin suorittaa. Pidimme kaikki silmämme auki ja koiran kanssa käytiin läpi teiden varsilla olevia pusikoita. Toinen partio löysi rollattorin joltain puistoalueelta. Lisäksi toinen etsittävä oli löytynyt puskasta. Meidän partio (Leo mukana) löysi toisen etsittävän. Suunnistajani pongasi joen varrella penkillä istuvan rouvan oranssin kassinsa kanssa. Suoritimme tehtävän aika nopeasti ja olimme oikein tyytyväisiä itseemme. Mutta... palautteessa kävi ilmi, että olimme tehneet tehtävämme väärin. Siinä olisi pitänyt etsiä järjestelmällisesti koko alue, eikä vaan aluetta rajaavat tiet. Tässä vaiheessa oli jo vähän väsy ja naurettiin jutulle katketaksemme ja keksimme termin "väärin löydetty". Mahtoi järjestäjiä harmittaa, kun teimme tehtävän "väärin" ja löysimme kuitenkin kaiken melko nopeasti. Vähän niin kuin saatiin palkka, vaikka ei tehty tehtävää ollenkaan oikein. Jännityksellä odottelimme loppupurkua ja sitä, mahdetaanko tästä meidän mokasta mainita jotain. Mutta ei siitä sanottu mitään, ilmeisesti sillä tehtävällä oli joillakin muillakin ryhmillä ollut ongelmia jos jonkinlaisia.

Seuraava osoite oli merenrannassa ja osasimme odottaa jonkinlaista vesistöön liittyvää tehtävää. Tarinanan oli, että mereltä oli löydetty kaatunut alus. Ei ollut tietoa, paljonko aluksella oli ollut ihmisiä. Tehtävä sisälsi sen, että laiturista lähdetään yhdellä aluksella, sitten merellä toinen koirapartio siirtyy toiseen pienempään alukseen. Sillä pienemmällä aluksella kierretään kertaalleen yksi saari ja koiran reaktoiden perusteella täytyy osata sanoa, missä on ihmisiä. Isommalla aluksella rantaudutaan pienemmälle saarelle, joka etsitään koiran kanssa.Pääsin jälleen Leon kanssa hommiin. Olin siinä partiossa, joka pääsi pienemmälle saarelle, koska tehtävän toinen koira oli kokeneempi veneilijä. Toinen koirakko oli saanut saaresta hyvät reaktiot ja osasi sanoa, missä ihmisiä on. Me löysimme saarelta yhden ihmisen (Leolta päivän ainut kunnon löytö ja ilmaisu). Lisäksi löysimme kaksi reppua ja kengät yhdestä pienestä katoksesta. Ja Leo ilmaisi esineet haukkumalla! Tämä juttu on ollut minulla pitkään harjoiteltavana asiana, mutta se on vaan jäänyt tekemättä. Olen miettinyt, että mitähän Leo mahtaa tehdä, kun se löytää esineen, jota se ei voi tuoda minulle. Olin toivonut, että se ymmärtäisi ilmaista löytönsä haukkumalla ja sehän osaa! Olin niin iloinen, että melkein silmäkulma kostui. Ilmoitimme löydön johtoon ja jatkoimme saaren läpikäymistä. Leo reagoi useamman kerran voimakkaasti veteen ja kävi jopa uimassa pienen kierroksen. En kuitenkaan nähnyt kaislikossa mitään, vaikka yritin kurkotella. Kun olin käynyt saaren läpi, kävin alukselta kysymässä, että voimmeko kiertää saaren, että näkisimme myös kaislikon toisen puolen. Sanoin, että koira reagoi vahvasti veteen ja epäilen, että siellä on joku. Saaren ympärillä oli kuitenkin niin matalaa, että sitä ei voinut kiertää sillä aluksella. Olin lähdössä katsomaan rantoja vielä uudelleen, mutta meille ilmoitettiin, että aika on loppu. Leo puntattiin takaisin alukseen (oli muutenkin melkoinen suoritus sekin) ja ajoimme takaisin laituriin. Arvostelussa meille kerrottiin, että siellä vedessä oli tosiaan ihminen, mutta koska emme pelastaneet häntä, hän kuoli hypotermiaan. Olen tässä pohtinut, että olisinko voinut tehdä jotain toisin. Olisin voinut kehottaa Leon uimaan sinne suuntaan, mihin se selvästi halusi. Mutta en osaa kyllä sanoa, mitä se olisi sitten tehnyt, jos se olisi löytänyt sieltä jonkun kellumasta. Varmaan se olisi raapinut ja hukuttanut ihmisen. Tai en tiedä.... Haluaako joku kuivapuvun omistaja tulla meille maalimieheksi, niin päästään kokeilemaan?

Päivän viimeinen tehtävä oli sitten hylätyn kerrostalon ja sen pihapiirin etsiminen. Talossa oli ollut nuorten juhlat ja yksi juhlijoista oli hukassa. Tässä lähdimme jälleen yhden koiran kanssa matkaan, itse olin suunnistajan roolissa. Tämä oli se meidän ryhmän nopea ja tehokas koirakko :D Pihapiiri oli melko nopeasti katsottu, tosin pimeässä meillä tuhraantui vähän turhaa aikaa rajojen etsimiseen. Piti aina käydä rajalla saakka toteamassa, että joo, tässä se raja on. Rakennuksessa mentiin sitten taas vauhdilla, mutta nyt osasimme jo odottaa sitä. Homma sujui jo paljon sitä päivän ratsastustallihomma paremmin. Me suunnistajan pysyimme koirakon mukana ja parin huoneiston jälkeen meillä oli jo jonkinlainen systeemi, että miten se saadan katsottua nopeimmin. Yhdestä WC:stä löytyi sitten tyttö, jolla oli melko alhainen tajunnantaso ja joka arasteli valoa. Hän oli kuitenkin tajuissaa ja pystyi kävelemään joten kuten, joten veimme hänet ulos talosta. Minä jäin tytön kanssa johtopaikalle, myös RJ oli siellä. Kylmissään oleva tyttö kiedottiin avaruuslakanaan. RJ huomasi myös, että tyttö arastelee valoa ja osasi kysyä, onko tällä migreeni tai epilepsia. Tyttö ei vastannut siihen oikein mitään. Rakennuksesta löytyi sitten toinenkin ihminen ullakolta ja siellä koirapartiomme oli pienessä pattitilanteessa. Koira oli mahtunut jostain raosta, mistä ihminen ei mahtunut ja siellä se nyt sitten haukkui löytämäänsä ihmistä, mutta partiomme ei päässyt perille saakka millään. Siinä sitten radiopuhelimella käytiin keskustelua ja lopulta koira kutsuttiin pois ihmisen luota ja lähdettiin etsimään reittiä perille jotain toista kautta. Se löytyi ja koira haukkui etsittävän uudelleen. Loppupalautteessa meille kerrottiin, että sillä ensimmäisenä löydetyllä tytöllä on epilepsiaranneke, jota emme (tai minä) huomanneet. Sinänsä annettu ensiapu oli kuitenkin aikalailla oikeanlaista, mutta olisihan tuo pitänyt kuitenkin huomata. Itsekin sitä mietin, että mikähän sillä tytöllä on krapulan lisäksi, mutta en muistanut tarkistaa rannekkeita sun muita. Vaikka tätä onkin harjoiteltu. Jospa nyt pikkuhiljaa muistaisin tämän jutun. Laitetaan vaikka väsymyksen piikkiin tämänkertainen unohdus.

Tuhdin ja herkullisen iltaruuan sekä koirien huollon jälkeen kömmimme sitten hotellihuoneeseemme puolenyön maissa. Siinä sitten oli kuitenkin iltaa vielä jäljellä ja lähdimme Riikan kanssa vielä yhdelle alakerran pubiin. Yritimme löytää muita katselmukseen osallistuneita, mutta ei siellä ketään näkynyt. Olisi voinut vaihtaa vähän kuulumisia ja kokemuksia. Vaikka oli siinä Riikalla ja minullakin kokemuksia vaihdettavana, että ihan tuppisuuna ei tarvinnu sidukkaa juoda. Ennen kahta olimme kuitenkin takaisin huoneessa ja painuimme pehkuihin.

Sunnuntaina oli herätyn seiskan maissa. Suihkun, koirien huollon ja aamupalan jälkeen oli vuorossa loppukeskustelu. Rastienpitäjät kävivät läpi omat rastinsa ja kertoivat huomionsa. Sen jälkeen jokainen joukkueenjohtaja kertoi lyhyesti oman joukkueensa terveiset. Sitten olikin kotimatkan vuoro.

Sullouduimme taasen pakettiauton koppiin tiiviksi kolmen naisen riviksi. Ihan hyvä, että meitä oli kolme kuskia, koska keskittyminen oli kyllä jokaisella hukassa enemmän tai vähemmän. Yhteistyöllä (ja navigaattorin avustuksella) pääsimme oikealle tielle taittamaan matkaa "hyvien" juttujen kera. En nyt lähde niitä kertaamaan, koska uskoakseni ne eivät naurattaisi enää hyvinnukutun yön jälkeen ollenkaan niin paljon.

Katselmuksesta jäi kyllä päällimmäisenä mieleen hyvä fiilis. Järjestelyt toimivat erinomaisesti, ruoka oli hyvää ja seura ihan parasta. Jäimme myöskin siihen uskoon, että joukkeemme ei ollut ainakaan huonoimmasta päästä, vaikka tuskin meitä ihan parhaana joukkueenakaan muistellaan. Yhteistyö meillä kehittyi parempaan suuntaan koko päivän ajan ja pienet kömmähdykset saimme nollattua aina ennen seuraavaa tehtävää. Innostuimme katselmuksesta jopa niin paljon, että keskustelimme kotimatkalla aika pitkäänkin siitä mahdollisuudesta, että josko meidän yhdistys voisi joskus järjestää tapahtuman. Jostain vain pitäisi saada noin sata innokasta ihmistä järjestelyihin mukaan...

Ja melkein unohtui mainita muutamia teknisiä juttuja. Katselmuksessa oli käytössä puhelimeen ladattava Vapepa tutka. Sen avulla koko katselmuksen johtopaikalta pystyy seuraamaan joukkueiden liikkumista kartalla. Tuo sovellus vaan kulutti puhelimen akkua ihan älyttömästi. Minun oli pakko sammuttaa se noin päivän puolivälissä, että akku ei lopu kokonaan. Ja latasin puhelinta melkein koko ajan, kun olin autossa. Että kehittäjille palautetta, että sovellusta pitäisi saada jollakin tavalla vähän kevyemmäksi. Sitten toinen tekninen juttu, eli päivän aikana kuljettu matka. Yhden joukkueemme jäsenen askelmittarin mukaan katselmuksen tehtävien aikana tuli käveltyä noin 18,5 kilometriä. Että ihmekös tuo, jos vähän väsytti 14 tunnin skarppaamisen ja kahdeksan tehtävän jälkeen. Oli se kuitenkin sen arvoista. Lähden ehdottomasti ensi vuonnakin, jos saamme joukkueen kasaan ja saan katselmuksen mahtumaan omaan aikatauluuni.

Kuvia lisäilen ehkä myöhemmin lisää. Järjestäjien puolesta paikalla oli kai useampikin valokuvaaja, joten kuvasia on varmaankin saatavilla jossain vaiheessa.