Ei ole juotu skumppaa, eikä syöty tippaleipaa. On lenkitetty koiria. Ja käyty katsomassa jälkimaastoja syksyn pelastuskoirakokeeseen. Samalla Riikka sai harjoitella suunnistamista. Lähdettiin tällaisesta helpohkosta "Kävele reilu kilometri vieraan metsän läpi" -harjoituksesta. Tehtävä ei ehkä olisi kovin vaikea, ellei alueella olisi jotain kahtasataa ojaa, joista kartalle on merkitty jotain muutama kymmenen. Homma meni todella mallikkaasti, kunnes päätimme lähteä seuraamaan yhtä ojaa. Kävi sitten ilmi, että se oja ei tietenkään ollut se, jota olimme kartalta katsoneet (ylläripylläri). Ei muutakuin kompassi takaisin kauniiseen käteen ja tielle päädyttiin. Katsoimme GPS:stä, että Riikka oli pysynyt tosi hyvin linjassa niin kauan, kun mentiin kompassin mukaan. Harjoituksen opetus oli (jälleen kerran), että kompassi on suunnistajan paras kaveri. Karttakin on ihan kiva kaveri. GPS sopii siihen, jos haluaa piirtää jälkeä tai mitata etäisyyksiä. Suunnistamiseen sitä ei pidä juurikaan käyttää. Onnistunut reissu kaikenkaikkiaan. Leo ja Sylvi saivat kunnon lenkin, me saimme hyvän suunnistusharjoituksen sekä pullaa ja mehua (jotka sain pidettyä salaisuutena siihen saakka, että oli tarjoilujen aika). Ja koemaastot tuli katsastettua ja todettua hyviksi.
Sylvi ja Leo
En ottanut Viiviä ja Petoa mukaan maastoon tällä kertaa. Petoa en sen vuoksi, että nyt taitaa olla metsäkanalintujan soitimet menossa. Hormonihuuruissa kukkolinnut eivät yleensä edes huomaa viereen astelevaa koiraa, tai niin olen ainakin kuullut väitettävän. En sitten viitsinyt lähteä kokeilemaan, saako Peto aikaiseksi jonkinlaisen joukkoteurastuksen. Viivin jätin kotiin, koska en ole varma, miten se tulee toimeen Sylvin kanssa. Vinkunen ja Peto pääsivät sitten lenkille ennen metsään lähtöä. Ja näyttivät ne jälleen tyytyvän reilun tunnin remmilenkkiin ja omassa pihassa pöllöttämiseen. Nyt meillä on taasen unelias tunnelma kotosalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti