Raunioita ja rantavahtia

Ilmoitin Leon kahdeksan kerran rauniokurssille, joka pidetään tässä syksyn mittaan Lapualla. Ensimmäinen kerta meni aika kivasti, Leolla oli kolme melkein umpparia. Ensimmäisen kanssa oli vähän ongelmaa, mutta muut kaksi menivätkin sitten jo helpommin. Ajattelin, että käyn Viivin kanssa yksin pelastushakutreeneissä sen ajan, kun Leo on rauniokurssilla. Näin Viivi saa vähän enemmän huomiota ja ehkä paremmin suunniteltuja treenejä. Leo saa vaihtelua ja uusia kokemuksia. Leksan kanssa tuntuu olevan vähän tärkeämpää, että sen kanssa harjoitellaan mahdollisimman erilaisia juttuja, se kun vähän pehmeämpiluonteisena ei suhtaudu kaikkiin uusiin asioihin niin luontevasti. Viivin kanssa ei ole tarvinnut juuri miettiä, että ilmaiseeko se erikoisessa piilossaolevaan tai erikoisesti käyttäytyvää maalimiestä. Yleensä ongelmia ei ole juuri ollut. Leon kanssa olen tullut siihen tulokseen, että ilmaisuongelmat johtuvat ehkä kuitenkin siitä, että tilanne on sille jollain tavalla uusi ja erikoinen. Mutta kyllähän paimenkoiran kuuluukin olla herkempi kuin terrierin. Vielä kun ohjaajakin sen ymmärtää. Elikkäs Viiville lisää huomiota ja kahdenkeskistä aikaa, Leolle uusia piiloja ja uusia ihmisiä.

Tänään oli aika lähellä se, että Viivin harjoituksia ei tarvitse enää suunnitella. Neiti meinasi hukkua oman jääräpäisyytensä vuoksi. Olimme viikonlopun kaverien mökillä koirien kanssa (omistavat itsekin koiria, joten olimme tervetulleita koko perhe). Koira uiskentelivat enemmän ja vähemmän koko viikonlopun mökin rannassa, eikä mitään ongelmia ollut. Nyt sitten tänäaamuna koirat joutuivat kiertämän rantaan vähän enemmän kaislikon kautta, kun vene oli eri kohdassa kuin aikaisemmin. Viivillä ja Pedolla on tapana napsia heiniä ja lumpeenlehtiä mukaansa vedestä ja yleensä lehdet ja heinät tulevat suosiolla mukaan. Voitte jo ehkä arvata, että tällä kertaa yksi heinä ei sitten lähtenytkään pohjasta irti. Katsoimme mökin terassilta, että Viivi jäi jumiin ja juoksimme laiturille katsomaan, mistä on kyse. Viivi yritti ja yritti päästä eteenpäin paniikissa, eikä ymmärtänyt päästää heinästä irti, Yritimme huudella laiturilta, että "päästä irti siitä heinästä...Irti!... IRTI!!", mutta Viivi ei kai paniikiltaan ymmärtänyt avata suutaan. Oskari juoksi vaihtamaan uikkareita jalkaan ja minä jäin vahtimaan, että Viivi pysyy pinnalla sen aikaa. Pari kertaa meinasin jo hypätä veteen vaatteet päällä, mutta Viivi pysyi pinnalla juuri ja juuri. Oskari sitten tulikin jo takaisin ja kahlasi hakemaan pöllöpään pois vedestä. Heti kun Oskari nosti Viiviä, neidin suu aukesi ja heinä putosi veteen. Otin Viivin kainaloon ja käärin pyyhkeen sisälle. Jonkinlainen paniikki Viivillä tuntui olevan päällä, kun koko koira oli ihan jäykkä ja tutiseva. Ehkä vettä oli vähän mennyt henkeenkin, ainakin Viivi röhisi ja pihisi normaalia enemmän. En tiedä sitten, olisiko Viivi päästänyt heinästä irti, jos olisi vajonnut kokonaan pinnan alle. Ei nyt kuitenkaan jääty katsomaan vierestä, että miten tilanne päättyy. Eipä olisi ollut ensimmäinen uimataitoinen koira, joka hukkuu.

Itse valvon jatkossa ehkä koirien uimista aika hysteerisesti ainakin jonkin aikaa. Viiville ei tuntunut jäävän mitään traumoja, iltapäivällä se jo riehui rantavedessä normaaliin tapaan. Ehkä panikoimme vähän turhaankin, mutta pakkohan se oli mennä auttamaan, kun neiti ähisi ja puhisi ja katsoi meitä silmät pesuvadin kokoisina (nojoo, eihän tuo koko koirakaan ole pesuvadin kokoinen, mutta...). Tarina olkoon muistutuksena itselle ja muillekin, että kannattaa vahtia niiden koirien uimista, vaikka olisivat kuinka tottuneita uimareita.