Paimenkoirat lenkillä

Sunnuntaina oli niin hieno keli, että oli pakko lähteä vähän pidemmälle metsälenkille. Kaveriksi saimme Sylvin ja Shiron (no tuli niiden omistajakin mukaan). Pakkasen vuoksi Peto sai jäädä kotiin. Viivin kanssakin olisi ollut vähän siinä ja siinä, sekin sai jäädä sitten kotiin, kun pentukoira tuli lenkille mukaan. Eipä viitsitä ottaa sitä riskiä, että Viivi saa jonkun raivarin ja pentu elinikäiset traumat.

Ennen lenkillelähtöä otettiin meidän pihassa Leolle ja Sylville vielä ilmaisutreenitkin. Kumpikin sai haukkua eri asennoissa olevaa ihmistä ja palkaksi sai riehua patukan kanssa. Leo muuten leikkii kotona paljon paremmin kuin vieraassa paikassa. Olisiko sitten kyse siitä, että kotona on turvallisempi olo, vai enemmänkin siitä, että "siellä muualla" Leo odottaa tapahtuvaksi jotain ihan muuta. Hyvä treeni joka tapauksessa.

Maanantaina hakutreeneissä koko leikkiminen ja ilmaisutreeni menikin jo sitten kokolailla hyvin. Leo tarvitsi näköjään vaan muutaman toiston, että se tajusi homman. Seuraavalla kerralla joku voisi jo mennä piiloonkin uuden lelun kanssa.

Itse sunnuntain lenkistä ei sitten olekkaan juuri mitään kummoista kerrottavaa. Siellähän ne juoksivat ja painivat. Kolmen koiran koplassa tuntuu olevan lähes poikkeuksetta se kuvio, että kaksi leikkii ja yksi kannustaa vieressä. Seuraa muutama kuva reissusta.

"Mikäs juttu tämä on?"

"Juokseminen on NIIIIIN siistiä!"

Koko porukka

Tunnenko rotuni?

Usein keskustelupalstoilla kysellään, että millainen minkäkin rotuinen koira on ja sopiiko se sellaiseen ja sellaiseen kotiin. Jokin aika sitten minultakin kyseltiin sähköpostilla, että millainen parson on pelastuskoirana. Taisin vastata niin ympäripyöreästi, että kysyjä ei tullut paljon hullua hurskaammaksi.

En koe, että minulla on yhden pikkupastorin omistajana kovinkaan paljon sanottavaa. Tietysti joitain asioita voin ehkä yleistää, mutta aika vähän. Tällä kokemuksella kuitenkin sanoisin, että jos parson olisi "tyypillinen parson", niin siltä pitäisi löytyä ainakin periksiantamattomuutta ja omaa tahtoa. Ominaisuuksia, jotka ovat harrastuskaverille hyviä ja huonoja.  Jos vaan omistaja osaa esittää asiansa parsonille niin, että sekä omistaja että pikkupastori haluavat samaa asiaa, syntyy todella hienoja suorituksia. Jos taas herra tai neiti parson on päättänyt, että hän ei halua eikä taho jotain asiaa tehdä, lopputulos ei todennäköisesti ole ihan niin hienoa katsottavaa. Johonkin rajaan asti terrierinkin voi saada tekemään asioita vastoin tahtoaan, mutta pidemmän päälle pakottamalla et todennäköisesti saa haluttua lopputulosta. Itse säästän nämä "pakottamiset" sellaisiin tilanteisiin, että minun on välttämätöntä saada meidän termiitit tekemään jotain, mitä ne eivät halua. En aio kuluttaa vähäistä auktoriteettiani siihen, että vaatisin niiltä usein. Eivät tottelisi kumminkaan. Mutta jos palkka on sellainen, mitä pastorisi haluaa, se on valmis kokemaan vähän epämukavuuttakin palkkansa eteen. Tämä pätee luonnollisesti myös pahassa. Jos pieni valkoinen paholaisesi on päättänyt haluta jotain, pienet ja vähän suuremmatkaan esteet eivät sitä todennäköisesti lannista. Peto ei ole virallisesti parson, mutta melkein sama asia. Nämä kaksi russelia omistavana sanoisin, että yksilöissä on suuria eroja. Tietynlainen omapäisyys tuntuu kuitenkin olevan tyypillistä russeleille. Toisilla sitä on enemmän ja toisilla vähemmän. Kaikilta parsoneilta sitä todennäköisesti joka tapauksessa löytyy. Muodossa tai toisessa.

"Muttakun minä haluan TÄMÄN kepin"

"Kyllä sieltä joku tulee, jos tuijotan koko päivän. Silloin kerran viimevuonnakin tuli"

Bordercollieista en osaa sanoa yhtään mitään. Voin vaan todeta, että monet asiat, mitä olen niistä lukenut, tuntuvat pitävän paikkansa. Mutta sillä perusteella, että olen yhden beeceen kanssa elänyt muutaman vuoden, en voi kertoa koko rodusta, ainoastaan Leosta. Löysin googlettamalla aika hyvän artikkelin netistä: Herkkä sekä alykäs työnarkomaani. Tuossa oli huomattavasti kokeneemman bordercollieihmisen kokemuksia beeceen omistamisesta ja kouluttamisesta. Leo on tietojeni mukaan aika paljon paimenlinjainen. Tuossa jutussa aika moni homma natsasikin oman kokemukseni kanssa. Leo on tosiaan herkkä häiriöille ja reagoi helposti minun eleisiin ja mielentiloihin. Se, että "kouluttajan tulisi hallita koulutustilanteessa tunnetilansa enemmän kuin hyvin" on minulla kovasti työn alla ;) Artikkelissa kerrotaan, että jos koira ei osaa suorittaa vaadittua asiaa, se helposti turhautuu. Minun kohdallani tämä pätee myös ohjaajaan. Ja ohjaajan turhautumisesta seuraa tietysti sitten lisää koiran kuormittumista/turhautumista. Ja jotkut bordercolliet ilmaisevat turhautumistaan "vinkumalla, haukkumalla ja sähläämällä". Tuttuahan tuo on, joo. Tosin varmasti monet muutkin rodut osaavat turhautua. Ja vinkua, haukkua ja sählätä. Ja on omistajia, jotka saavat koirasta kuin koirasta vinkuvan, haukkuvan ja sähläävän...

Jos on ottamassa tällaista Leon tyylistä bortsua ja aikoo sen kanssa harrastaa, niin olisi hyvä olla kokemusta koiran kouluttamisesta ennestään. Tai sitten kannattaa hakeutua kokeneen kouluttajan koulutettavaksi. Ja opetella hillitsemään omaa turhautumista, jos sattuu olemaan sen sortin ihminen, jolla on tapana turhautua helposti. Leo ainakin oppii asiat jo muutamalla toistolla ja sen vuoksi olisi tärkeä tietää itse, mitä sille on opettamassa ja miten. Leon kanssa ainakin olemme sellainen helposti turhautuva pari ja siitä seuraa aina ajoittain haukkumista (puolin ja toisin) sekä sähläämistä. Nykyään yritän siinä vaiheessa itse huomata, että homma lähti nyt väärille raiteille. Käsken Leon istumaan tai maahan ja vedän itse henkeä. Sitten mietin, mitä yritimme tehdä ja miten saan kerrottua koiralle paremmin, mitä haluan. Sitten yritämme uudelleen. Ja jos menee sähläämiseksi ja huutamiseksi taas, niin sama uudelleen. Kunnes homma lähtee sujumaan tai en saa itseäni enää riittävän rauhalliseksi... Tähänastisella kokemuksella sanoisin, että minulle ei ehkä tule enää paimenlinjaista bortsua, koska se ei ole omalle luonteelleni parhaiten sopiva kaveri. Ellei Leo sitten opeta minulle pidempää pinnaa ja omien tunnetilojen hallintaa. Tai sitten minun kohdallani ikäkin voi tehdä tehtävänsä. Eikö ihmisen kuuluisi viisastua vanhetessaan?

Älykäs(kö?)

Tasaista harmaata

Tämä talvi on kuulemma ollut synkin 50 vuoteen. Aurinkoa on näkynyt poikkeuksellisen vähän. Minusta tuntuu, että olen nähnyt sitä satunnaisesti vain toimiston ikkunasta ulos katsoessa. Onneksi päivät pitenee ja joskus sitä ehtii töiden jälkeen jopa ulos "valoisalla".

Harmaus ei estä näitä minun koiraharrastuksiani.Viivin kanssa on tehty aika tavanomaisia hakuharjoituksia, ei mitään erikoista. En tiedä, onko se kuulossa nykyään jotain vikaa, vai onko se vaan päättänyt, että nyt hän on sen ikäinen, että ei tarvitse enää totella. Sehän nyt on ihan tunnettu fakta kuitenkin, että kun koira tulee vanhaksi, sen ei tarvitse enää totella ihan niin hyvin ;) Itse olen sitä mieltä, että Viivi ei ole vielä siinä iässä. Joku on ilmeisesti kuitenkin kertonut Viiville, että sillä on sellainen valttikortti käytettävissään. Tai sitten vika on oikeasti kuulossa. Se on nyt muutaman kerran metsälenkillä meinannut mennä vähän niin kuin hukkaan. Viivi tuntuu unohtavan itsensä johonkin nuuskuttelemaan ja minä vaan jatkan matkaa. Jonkun ajan päästä huomaan, että Viiviä ei näy missään. Ja Viivi on yleensä melkein 100 prosenttia ajasta näköetäisyydellä tai ainakin se on aina pysynyt menossa mukana ihan oma-aloitteisesti. Pari kertaa olen oikein joutunut pysähtymään ja huutelemaan sitä. Sieltähän se on aina sitten kipittänyt hetken kuluttua, mutta tällaista ei ole tarvinnut ennen tehdä. Kerran pimeällä näinkin pellolla, että Viivi lähti polunristeyksestä eri suuntaan. Se käveli vähän matkaa ja jäi sitten seisomaan vaan polulle. Näin pimeässä, että Viivin vilkkuvalo jäi paikalleen. Siinä se sitten pönötti vaan. Kun sitten huutelin neitiä muutaman kerran, valo lähti tulemaan oikeaan suuntaan. Tuon käytöksen voisi tulkita niin, että se ei oikeasti kuullut, että lähdin eri suuntaan. Tai sitten se vaan oli päättänyt, että Hän menee nyt tänne, muut tulkoon perässä. Kumpikin vaihtoehto on mahdollinen.



Huonokuuloinen JA/TAI omapäinen pikkupelastaja :)



Leon kanssa olen yrittänyt ajaa sisään hakutreeneissä erilaisia lelupalkkoja. Siihen on parikin syytä: Ensinnäkään en ole löytänyt mistään niitä vinkupalloja, joita Leo saa palkaksi hakutreeneissä. Niitä on minulla vain kolme ja jokainen niistä on enemmän ja vähemmän ratkeamispisteessä. Toisena syynä on vireen nostaminen. Jos Leo saisi saalistaa ja ehkä jopa taistella maalimiehellä, niin nousisiko sen vire ilmaisutilanteessa? Leollahan on pari kertaa tullut esiin sellainen ongelma, että ilmaisun aloittaminen pidemmän partioinnin jälkeen on ollut hieman hankalaa. Kyllä sieltä on lopulta tullut kunnon haukku, mutta aloitus on ollut hankalaa. Yritän nyt sitten tällä konstilla saada jotenkin vahvemman mielikuvan ja korkeammat kierrokset herralle. Jotenkin se mielikuva pitäisi saada sellaiseksi, että kun se pidemmänkin partioinnin jälkeen saa hajun ihmisestä, se lähtisi ihmiselle tietyllä asenteella ja mahdollisesti lelun kuva mielessään. Kuitenkaan en haluaisi yhtään enemmän kierroksia siihen itse etsimiseen. Olen tainnut tankata tätä samaa asiaa täällä blogissa jo varmaan vuoden. Tässä jälleen yksi yritys asian korjaamiseksi. Nähtäväksi jää, onko tämäkään nyt sitten se oikea tie kohti varmempaa ilmaisua.

Tokossa Leon kanssa on ollut vaihtelevaa fiilistä. Välillä menee ihan loistavasti ja välillä sitten taas ei. En oikein ole vieläkään tajunnut, että mikä se ero on, joka aiheuttaa tämän vaihtelevaan vireen. Ja silloin, kun homma ei suju, en osaa korjata tilannetta mitenkään. Mitä enemmän yritän innostaa sitä enemmän Leo väistää. Kai se näkee sen tekopirteyden läpi, että oikesti minäkin olen siinä tilanteessa turhautunut. Olen nyt sitten yrittänyt korjata vain omaa käytöstäni. Pari kokeenomaista treeniä on mennyt jo ihan kivasti, joten ilmoitin Leon yhteen tokokokeeseen. Yritän saada itseni siihen mielentilaan, että jos menee huonosti, niin yritän säilyttää mieleni pirteänä sen sijaan, että herne kaivautuu nenäonteloon ja tatti kasvaa otsaan. Ja jos kokeessa kaikesta yrityksestä huolimatta oma mieliala ja sitä myöden koiran suoritus lässähtää, niin keskeytän kokeen. Meille kummallekkaan ei ole hyötyä siitä, että puskemme kokeen väkisin läpi minä hammasta purren ja Leo maisemia katsellen. Jos tällä reseptillä saamme aikaiseksi onnistuneen koesuorituksen, voi ilmoittaa Leksan useampaankin kokeeseen. Mennään nyt kuitenkin ensin varovasti kokeilemaan...



Väsynyt treenaaja



Patteri-Petteri

Pitää nyt Pedostakin taas välillä kirjoittaa, kun aina vaan Leosta ja Viivistä on juttua.

Petomies elelee ja voi hyvin. Se pääsee lenkille ja yöt nukkuu meidän peiton alla. Viimeaikoina Peto on keksinyt uuden "kivan" nukkumapaikan. Se nukkuu mun tyynyllä mun niskaa vasten käperyneenä. Ihan kivastihan se lämmittää, mutta kyllä Peto välillä vähän painaakin liikaa niskaan. Onneksi Petskun voi yöllä työntää sivummalle ja herra vaan jatkaa tyytyväisenä uniaan siinä asennossa, mihin sen tönii.

Viimeviikolla pidin koirasille taas pienen naksuttelutuokion ihan vaan mielen virkistykseksi. Pedon oli tarkoitus laittaa takajalat alustalle. Peto päättikin tarjota vähän näyttävämpää variaatiota nousemalla ensin etujaloilleen ja laskemalla siitä takajat hienosti alustalle. Ehkä jossain kymmenennen naksautuksen kohdalla se sitten hoksasi, että palkan saa ilman sitä etujaloille nousemistakin. Hassu pikkumies <3 Yhtenä päivänä piilottelin Leolle ja Pedolle nameja meidän terassille. Peto yllätti odottamalla nätisti Leon kanssa nurkan takana, kun piilottelin namit. Ja Petskunen ei ole oikein ikinä pysynyt paikka-käskyn alla pariakymmentä sekuntia enempää. En ole sille ikinä edes opettanut mitään kovin pitkiä paikallapysymisiä. Mutta siinä se nökötti ja lähti vasta luvan kanssa nameja etsimään. Leo ja Peto olivat tasaväkinen pari, kumpikin löysi yhtä monta namia.

Lenkeillä Peto on osoittautunut välillä meidän parhaiten tottelevaksi koiraksi. Leokin tottelee, mutta esimerkiksi luoksetuloon menee aina aikaa, kun se on niin kaukana. Peto on aina lähellä ja tulee luokse nopeasti ja kiltisti.

Patteri-Petteri (lisänimi on tullut tuosta peiton alla nukkumisesta ja jalkojen - sekä nykyään niskan - lämmittämisestä) viettää siis oikeastaan melko leppoisaa eläkeläiskoiran elämää. Vaikka olisihan tuossa vielä energiaa johonkin harrastukseenkin. Jospa lumien sulettua sitten taas jäljesteltäisiin. Ja tietty metsästyskaudella Peto pääsee edelleen metsälle mukaan. Siellä se kuulemma nykyään toimiikin kuin ajatus. Koirat kyllä todella vaan paranee vanhetessaan.

Kisakoiraa rakentamassa

Otsikko on vähän harhaanjohtava, koska en todennäköisesti ole rakentamassa omaa tokokoiraani oikein edelleenkään. Mutta yritys on kova ja olen taas oivaltanut juttuja.

Kun olen yrittännyt harjoitella palkkaamattomuutta, niin homma ei ole oikein lähtenyt sujumaan. Jos Leo on huomannut, että minulla ei ole minkäänlaista palkkaa mukana, se on passivoitunut. Alennuin sitten välillä huijaamaan, että taskussani on nameja, vaikka siellä ei olisikaan. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että sillä tavalla ei pitkälle pötkitä. En ole myöskään onnistunut kertomaan Leolle (syystä tai toisesta), että kun tekee enemmän, lopussa odottaa isompi palkka.

Viimeviikolla päätin sitten tehdä omassa pihassa palkkaamatta avoimen luokan liikkeet suunnilleen kokeenomaisesti niin, että on vain loppupalkka. Aluksi homma ei lähtenyt sujumaan yhtään. Loppupalkkana oli semmosta kosteaa koiranruokaa. Annoin Leon sitten haistaa herkkuruokaa vähän ja aloitin uudelleen alusta. Ja Leksa teki tosi hienosti! Pienen puikulapään sisällä herne oli kohdannut toisensa. Sain tehtyä kaikki liikkeet suunnilleen hyppyä lukuunottamatta. Laitoin jonkun riman vaan johonkin tönöttämään ja yritin saada Leksan hyppäämään sen yli. Herra putkiaivolla meni ihan plasmat sekaisin. Sanotaan "Hyppy", mutta sitä hyppyestettä ei näy missään. Yritin osoittaa rimaa, että se on se jutska, jonka yli pitäisi hypätä. Leo ei käsittänyt hommaa ollenkaan ja haukkuminen alkoi. En sitten halunnut palkata siitä, vaan tein vielä pienen seuraamispätkän ja sitten juoksimme loppupalkalle.

Toinen juttu, jota olen yrittänyt nyt hyödyntää, on "liikkeillä palkkaaminen". Leolla on muutamia tokoliikkeitä, joista se tykkää tosi paljon. Ne on niitä, joissa saa juosta, niin kuin nouto, luoksetulo ja ruutu. Avoimessa ei ole ruutua, eli siellä kivoja ovat luoksetulo ja nouto. Pari kertaa olen nyt treenannut niin, että yritän ketjuttaa kaksi - kolme liikettä sillä tavalla, että viimeisenä (ikään kuin palkkana) on joku kiva liike. Eli liikkeestä seisomisesta saa palkaksi tehdä noudon. Ja liikkeestä maahanmenon jälkeen tehdään luoksetulo. Hyppykin on ilmeisesti Leon mielestä hauska ainakin välillä, joten kai siihenkin voisi tehdä eteen aina kaukokäskyt. Jospa sillä saisi tylsiin liikkeisinkin potkua, kun Leo tietäisi siitä seuraavan jotain hauskaa. Seuraaminen pitää kai saada kuosiin sitten hetsaamisella ennen kehään menoa. Eli että kehään tullessa olisi kierrokset sen verran korkealla, että seuraaminen menisi sen voimalla. Tietysti tuo koko seuraaminen pitäisi saada niin mielekkääksi, että Leo tekisi sitäkin ihan vaan tekemisen ilosta. Mutta siihen meillä taitaa olla vielä matkaa.

Nyt joku voi miettiä, että miten tajuan tällaisia juttuja vasta nyt. Olenhan tosiaan harrastellut tokoa yhteensä jo jotain seitsemän - kahdeksan vuotta. Ehkä olen vaan hidas. Viivin kanssa oli muissa asiossa niin perustavanlaatuisia ongelmia, että en oikein koskaan päässyt kunnolla siihen saakka, että rakentaisin sille tosissaan jonkinlaista kisarutiinia. Olen kaiken kaikkiaan kisannut niin vähän, että en ole edes juuri ajatellut, että miten tosiaan rakennetaan kokonainen kisasuoritus. Ja kyllä, näistä asioista on puhuttu monissa koulutuksissa, joissa olen ollut. Jotenkin sitä on vaan huomio kiinnittynyt enemmän siihen, että miten yksittäisiä liikkeitä opetetaan. Kun en osaa sitäkään mitenkään kovin hyvin. Ja olen muuten oikeastikkin vähän hidas :) Se ottaa aina aikansa, että opittu teoria kohtaa käytännön minun pääni sisällä. Ja aika usein se kohtaaminen jää tapahtumatta kokonaan. Että tiedoksi vaan ihmisille, jotka minua joskus joutuvat kouluttamaan: it´s not you, it´s me.

Ääripäästä toiseen

Toivon todella, että Viivi on sellainen "Once in a Lifetime"-koira, koska en todennäköisesti kestäisi toista samanlaista tämän elämän aikana. Tänään taas sain kokea melkoista tunteiden vuoristorataa sen kanssa.

Aluksi oli ohjelmassa about kolmen tunnin metsälenkki. No okei, noin puolet ajasta meni kyllä nuotiopaikalla... Viivin repi hermoni riekaleiksi jo ennen kuin sain peruutettua auton omasta pihasta. Kauhea huuto ja riehuminen sen autoon menemisen kanssa. Mulla meni koko hermo. Matkalla Viivi sitten oli jo niin kierroksilla, että nuoli ja puri koiraboksin väliseinää koko matkan. Se, että mullakin menee hermot, pahentaa aina kierroksia (luonnollisesti). Perille päästessä koko koira oli yksi ilmapallo, koska välisenää nuollessa oli ilmeisesti nieleskelty kunnolla ilmaakin. Kyllä otti päähän. Kunnes nostin Viivin autosta syliini ja samalla ilmeisesti painoin neitiä vähän mahasta. Siitä seurasi tietysti kunnon töräys ja naurua.

Itse lenkki meni ilman suurempia tunteita ja loppuajasta Viivikin näytti jo normaalilta kaasun poistuttua Suomen luontoon. Sitten autolla kotiin (niin, tietenkin lähtiessä taas kunnon sirkus) ja kotipihassa taas sitä ärsyyntymistä. Jäin kolaamaan pihaa ja Viivi jäi autoon. Ajattelin, että otan sen ulos vasta sitten, kun se on rauhoittunut. Tunnin se jaksoi huutaa ja riehua taas autossa. Lopulta sain Viivin ulos, kun se oli edes hetken hiljaa. Sitten saikin taas jo nauraa tälle touhulle:

(Taustaäänenä mun puuskutusta. Olen juuri kolannut ehkä

jotain sata kuutioita lunta...)

Melkoinen kunto tai nelituntinen adrenaliinipiikki tuolla koiralla täytyy olla. Nyt sillä kyllä putosi patterit luukusta ja viimeinkin neiti nukkuu. Että tällainen päivä taas tällä kertaa. Eipä käy elämä tylsäksi, siitä pitää Viivi huolen. 

Häiriöitä

Leon kanssa on tehty tokossa viimeaikoina aika paljon erilaisia häiriötreenejä. Useamman kerran harjoitellut jutut sujuvat jo huomattavasti paremmin, mutta kyllähän herra melko helposti häiriintyvää sorttia on. Luonnetestitermeillä puhuttaessa Leo olisi siis ilmeisesti temperamentiltaan vilkas.

Perushäiriöharjoitus - jossa koira otetaan perusasentoon ja yritetään pitää katsekontaktissa häiriöistä huolimatta - menee jo melko hyvin. Apuohjaaja yrittää saada koiran huomion itseensä puhumalla, kutsumalla, käskyttämällä, ruualla, leulla tai ihan millä vaan. Vain mielikuvitus on rajana. Muut häiriöt Leo jo aika hyvin kestää, mutta kun apuohjaaja käskyttää maahan painokkaasti ja taputtaa samalla maata, Leo menee aika usein makuulle salamannopeasti. Se pitää kuitenkin yleensä kontaktin minuun sen tehdessään. Maahanmeno tapahtuu niin nopeasti, että en yleensä ehdi kieltää ajoissa. Välillä kuitenkin ehdin ja silloin Leksa pysyy istumassa. Muuten kontakti pysyy melko hyvin pieniä lipsahduksia lukuunottamatta. Ja välillä, kun paine kasvaa suureksi, Leosta lähtee vähän ääntä. Se ei hauku, mutta jonkinlaista örinää voi välillä kuulua. En ole siihen puuttunut, koska eihän kokeessa tämänkaltaista liikettä ole. Hauskaa vaihtelua tällainen häiriköinti on normaaliin "harjoittelen liikkeitä tai liikkeiden osia" -treeneihin verrattuna.

Viimeviikon treeneissä meillä oli ryhmän ulkopuolinen spesiaalihäirikkövetäjä. Tämän kyseisen vetäjän lemppariaihe, johon hänellä on jo vuosien kokemus ;) Piti tehdä seuraamisia kaikenmaailman ruokakasojen päällä ja jääviä liikkeitä niin, että kävellään pressun yli ja jätetään koira seisomaan/maahan/istumaan pressun päälle. Sitten piti tehdä jääviä liikkeitä niin, että kun koira pysähtyy, ohjaaja lähtee juoksemaan. Paikkamakuussa koirat jätettiin riviin ja jokaisen koiran edessä maassa oli monipuolinen ja herkullinen valikoima erilaisia nameja. Lisäksi koko paikkamakuun ajan häiriköitiin monin eri tavoin. Treenien vetäjä kävi jokaisen koiran luona osoittelemassa nameja ja sanomassa jotain tyyliin "katoppa millasia herkkuja, nam nam...". Leo hanskasi tämän. Sitten vetäjä meni seisomaan vähän matkan päähän ja huuteli erilaisia käskyjä, sekin meni muistaakseni hyvin. Mutta sitten vetäjä otti vinkulelun ja vingutteli sitä. Leo meinasi nousta, mutta ehdin kieltää. Sen jälkeen vetäjä heitti vinguttamansa lelun ja Leo ehti nousta. Herra takaisin riviin makaamaan. Seuraava häiriö oli pilli, johon puhalleltiin, se meni taas ok. Sen jälkeen vetäjä "vinkui" itse ja juoksi paikkamakuurivin päästä päähän. Senkin Leo kesti, mutta oli ilmeisesti omasta mielestään ollut niin hienosti, että ansaitsi palkan. Kaulaa venyttämällä Leksa onnistui ottamaan yhden häiriöherkun palkaksi siitä edestään. Kun sitten kielsin ottamasta lisää nameja, Leo päätti käydä vähän morjenstamassa vetäjää. Herra takaisin riviin makaamaan taas. Sen jälkeen oli muistaakseni vielä jotain häiriöitä uudemman kerran pienemmällä skaalalla ja sen jälkeen koirat sai vapauttaa. Tällä kertaa osasin edes olla senverran fiksu, että en sanonut "vapaa", koska Leo olisi varmaan heti rynnännyt syömään ne häiriönamit. Kehuin vaan ja pyysin sitten tulemaan mukaani ja palkkasin itse.

Viimeisenä meillä oli sitten ruutua ja luoksetuloa "miinakentän" läpi. Eli koiran ja ruudun välissä oli leluja ja nameja aikamoinen arsenaali. Otin varman päälle ja vein Leon oman lelun ruutuun. Eihän siinä sitten ollut mitään ongelmaa, kun sai juosta kaikkien häiriöiden ohi. Tein vielä toisenkin ruutuunlähetyksen ja sekin meni hyvin. Luoksetulot miinakentän läpi onnistuivat erinomaisesti, myöskin keskelle miinakenttää pysäyttämiset luoksetulon yhteydessä sujuivat. Leksaa ei siis häiritse asiat silloin, kun niiden yli saa juosta. Leksa vaan lisää vauhtia, että pääsee nopeasti houkutusten ohi.

Nyt kun on harjoiteltu häiriöitä, niin porukalla päätimme pitää jonain viikonloppuna häiriöttömät treenit. Eli menemme hallille silloin, kun siellä ei ole ketään muuta paikalla (meidän tokotreenien aikaan samassa hallissa on aina agilitytreenit) ja olemme itsekin hiljaa. Kokeessahan tilanne on yleensä se, että yleisökin on hiirenhiljaa ainakin paikkamakuun aikana. Hyvä treenata sitäkin, että se ei sitten tule koiralle kokeessa "uutena kokemuksena". Tai meidän ryhmässä on kyllä kaikki kisanneet enemmän tai vähemmän, eli on siitä hiljaisuudestakin kokemusta. Mutta välillä pitää muistaa sitäkin treenata.

Kirjoituksen yhteydessä olevat kuvat eivät liitty tokotreeneihin mitenkään. Mutta mielestäni ne sopivat hyvin tällaiseen häiriöaiheeseen. Leo näyttää ainakin joka kuvassa enemmän tai vähemmän häiriintyneeltä :D