Hierojalla

Kaikki kolme karvakuonoa olivat hierojalla maanantaina. Vähän yllättävästi Viivi oli parhaassa kunnossa ja antoi hieroa itseään parhaiten. Peto hierottiin aika varovasti ja sillä oli tasaisesti koko kroppa jumissa. Leolla oli muutama tosi kipeä kohta.

Peto hierottiin ensimmäisenä. Koska Petskunen syö kortisonia, hieronta ei välttämättä sovi sille kovin hyvin. Sen vuoksi nyt tehtiin aika varovainen hieronta ja Pedon vointia pitää tarkkailla nyt muutama päivä. Kortisoni ei sovi kuulemma hieronnan kanssa yhteen kahdesta syystä; koska kortisoni vähentää kipua ja koska kortisoni on hormoni. Hieronta vaikuttaa hormoneihin, joten kortisonin ja hieromisen yhteisvaikutusta on vaikea ennustaa. Eilen illalla Peto oli vain väsynyt, kuten muutkin koirat hieronnan jälkeen. Tiistaiaamuna en havainnut mitään isompia "oireita", Peto ainakin söi normaalisti ja teki ulkona aamuasiat tavalliseen tapaan. Ehkä Peto oli vielä aamullakin vähän rauhallisempi kuin yleensä. Muuten ei mitään kummempaa raportoitavaa. Seurailemme Petosen vointia ja viemme herran uudelleen hierottavaksi, jos pahoja oireita ei tule. Hieroja ei uskaltanut käsitellä Pedon jumeja vielä kovin paljon. Peto ei myöskään uskaltanut rentoutua kovin hyvin, mutta kyllä sekin osan ajasta näytti nauttivan käsittelystä.

Seuraavaksi oli Viivin vuoro. Ajattelin, että jätetään Leo helpoimpana tapauksena viimeiseksi, mutta yllättäen Viivi rentoutui hierottavaksi tosi hyvin. Oikea takajalka oli vähän jumissa ja sen hieromista Viivi kommentoi pienellä murinalla. Muuten neidistä kuului suurimman osana ajasta vain nautinnollista tuhinaa. Myös takapää oli vähän tiukka, mutta ei kuulemma pahasti. Hierojan mielestä Viivi tuli aika hyvään kuntoon jo tällä yhdellä kerralla, eikä neitiä ole tarvetta hieroa aivan heti uudelleen. Olen hieronut ja venytellyt Viiviä aika paljon itse, joten ehkä Vinkunen oli jo oppinut, että se on hyvä juttu. Sen vuoksi se itselleen epätyypillisesti antautui vieraan ihmisen käsiteltäväksi nätisti. Ja ehkä omasta hieromisesta ja säännöllisestä venyttelystä on ollut hyötyäkin, koska neitikoira oli niin hyvässä kunnossa. Hieno tyttö!

Viimeisenä sitten Leo, jonka oli aluksi tosi vaikea rauhoittua ja rentoutua. Leon mielestä oli tosi tylsää tulla makoilemaan kiinnostavaan paikkaan. Hieroja sanoi jo ulkona Leon liikkeitä katsoessa, että liikkeistä päätelleen jumeja löytyy. Ja löytyihän niitä. Leolla oli lantio (vai olisikohan se osa ennemminkin vyötärö) aika jumissa. Mutta etujalat olivat vielä enemmän jumissa, varsinkin vasen etujalka. Leo vähän jopa vinkui, kun vasenta etujalkaa hierottiin. Kun mietimme syitä jumituksiin, niin vasen etujalka selittyisi ainakin sillä, että se oli vasen takajalka, joka oli tikattuna. Ehkä takajalka on ollut kipeä ja Leo on kompensoinut tajalkaa käyttelemällä vastaista etujalkaa enemmän. Etupään jumitus saattaa johtua myös "tötterön" käytöstä ja jostain muustakin. Leohan painii ja leikkii Viivin kanssa aika paljon, joten ehkä se leikkiessään tekee paljon etupäätä rasittavia äkkinäisiä liikkeitä. Hieroja myös sanoi, että Leolla ei ole juurikaan ns. syviä lihaksia. Uiminen olisi siihen hommaan kuulemma hyvää liikuntaa ja yleensäkin kaikki, missä koira tekee liikkeitä rauhallisesti. Hmm... mikähän se sellainen liikuntalaji mahtaisi olla, missä Leo liikkuisi rauhallisesti?

Pojille varasin uuden hieronta-ajan vajaan kolmen viikon päähän. Peto on vaikuttanut aikalailla normaalilta ainakin tähän mennessä, joten sen voi varmaankin hieroa uudemman kerran. Leolla olisi hyvä saada kroppa tasapainoon, niin lihakset kehittyvät tasaisemmin.

Hyvän mielen treenejä

Sattuipa kohdalle sellainen lauantai, että koti oli imuroitu jo arki-iltana, samoin nurmikko leikattu. Pyykkiäkin olin ehtinyt pesemään. Lauaintaille ei siis ollut kovinkaan paljon kotitöitä rästissä. Se meinaa, että on aikaa katsella telkkua ja lenkittää koiria.

Aamupäivästä vein Leon ja Pedon lenkille. Alle tunnin lenkki teki taas tehtävänsä, koska ainakin meillä oli aika lämmin. Samalla lenkillä katsastin lähipeltojen tilanteita, että mitkä on jo puitu. Päässä muhi jo suunnitelma iltapäivää varten...

Muutamaa tuntia myöhemmin pakkasin sitten jälkimerkit, muovipurkit ja vinkulelun kyytiin ja ajoin pyörällä tapahtumapaikalle. Meidän lähellä on pieniä metsäplänttejä ja peltoja teiden välissä. Asutusta ja teitä on näiden peltojan ympärillä senverran lähellä, että en ole koskaan vienyt koiria noille pelloille juoksentelemaan. Jäljen sinne kyllä voi vetää, kun koirat ovat kytkettyinä. Eli eikun tuumasta toimeen.

Leolle tuli reilu 400 metrin jälki, jossa oli reilusti alustanvaihtoja. Pelto lähti metsästä (n. 20 m), jonka jälkeen tuli pieni pelto-osuus (n. 80 m). Pellolta metsään, jossa myös yksi esine (n. 100 m). Taas pellolle (n. 100 m) ja siitä metsään, jossa taas esine (n. 80 m). Lopuksi vielä pätkä pellolla ja lopussa palkkana namipurkki ja lelu (n. 50 m). Yritin tehdä jäljen suurimmaksi osaksi myötätuuleen, mutta kyllä tuolla jäljelle sivutuultakin osui. Ja ehkä tuosta maastosta johtuen tuuli tuntui pyörivän aika tavalla. Joka kerta, kun tulin metsästä pellolle, tuntui, että tuulee eri suunnasta. Totesin jälkeä tehdessä, että pelto-osuudet olivat aika aurinkoisia ja tuulisia. Päätin, että en annakaan jäljen vanhentua niin pitkään, kun alunperin suunnittelin.

Viiville vielä pieni pätkä niitetylle heinäpellolle ja paljon purkkeja. Jälki oli ehkä jotain 80 metriä pitkä ja siinä oli loppupalkan lisäksi kaksi purkkia.

Pyörällä kotiin, vähän odottelua ja koirat autoon. Leon jälki ehti vanhenemaan noin tunnin. Herralla tuntui olemaan tällä kerralla intoa vähän liiankin kanssa, vinkumista ja puhinaa kuului jo siinä vaiheessa, kun laitoin sille jälkivermeitä päälle. Jälki nousi tien vierestä hyvin ja sitten mentiin läpi ensimmäisen ryteikön. Metsän ja pellon välissä oli pieni oja ja siihen Leo pysähtyi ehkä puoleksi sekunniksi haistelemaan, että mihin jälki jatkuu. Sitten oltiinkin pellon puolella. Siinä Leo meni aikamoista siksakkia mutta pysyi jäljellä vähän juuri ja juuri. Tämä osuus jäljestä oli aika voimakkaassa sivutuulessa ja sen vuoksi Leo teki aika paljon koukkauksia jäljen vasemmalle puolelle. Tultiin metsään ja vauhti taas lisääntyi. Esineestä Leo touhotti ensin ohi, mutta palasi itse takaisin ja pienen mietinnän jälkeen otti hanskan suuhunsa ja toi sen minulle. Jostain syystä Leo veti sen jälkeen pari kertaa vähän väärään suuntaan ja päästinkin sen menemään muutaman metrin. Sitten jäin kyllä odottamaan ja käskin koiran viereeni. Yritin rauhoittaa koiraa vähän, koska se oli ihan fiiliksissä. Jälki-käskyllä homma jatkui taas vauhdikkaana oikeaan suuntaan. Olin kävellyt polkua pitkin metsässä aika pitkään, kunnes lähempänä peltoa olin kaartanut polulta pois. Siinä Leo meni vähän kaarroksen ohi ja meinasi jatkaa polkua pitkin. Aika nopeasti Leksa kuitenkin huomasi, että jälki ai jatkunutkaan ja pienellä kaarroksella oikea jälki löytyi. Taas pellolle ja tämä pätkä meni jo paremmin. Leo veti tasaisesti ja sain kävellä perässä narun päässä. Metsäosuus lähti taas vauhdilla ja esineestä vähän ohi. Leo pyöri hetken, löysi hanskan ja toi sen minulle. Homma jatkui vauhdikkaasti metsäosuuden läpi ja tultiin viimeiselle peltopätkälle. Pellolla oli vähän paikka paikoin vettä ja ehkä siitä johtui vähän epätasainen jäljestäminen. Tällä osuudella Leo myös pysähtyi kaksi kertaa ja kääntyi katsomaan minua. Jatkoi kuitenkin jäljestämistä itse. En osaa sanoa, miksi se teki niin. En mielestäni nykinyt ainakaan narusta mitenkään. Olisiko ollut sitten vaan sitä, että emme ole aikaisemmin tehneet vielä näin pitkää jälkeä ja Leo kääntyi kysymään, että jatkuuko tämä vielä pitkään. Loppupalkka löytyi ja purkista Leksa ei välittänyt pätkääkään. Loppupalkaksi siis lelun heittelyä samalla, kun kävelimme autoa kohti. Harmittaa, kun en huomannut katsoa, miten kauan jäljen ajamiseen meni. Sanoisin arviolta, että noin 5 - 10 minuuttia.

Aikamoinen vauhti herralla oli, sitä pitäisi saada vähän hillitymmäksi. Ehkä jälkeä olisi uskaltanut vanhentaa enemmänkin. En kuitenkaan halunnut tehdä liikaa vaikeuttamisia samalla jäljelle. Tuossa oli jo pituutta enemmän kuin yleensä, samoin alustanvaihtoja. Olen kyllä aikaisemminkin tehnyt sellaisia jälkiä, jotka menevät pellolta metsään tai metsästä pellolle. En kuitenkaa niin, että alusta vaihtuu monta kertaa saman jäljen aikana. Metsässä Leo näyttää pysyvän jäljellä paremmin, pellolla "haravoidaan" vähän enemmän. Esineet Leo näyttäisi haistavan, mutta kun vauhtia on noin paljon, niistä mennään ensin ohi. Leo menee vähän niinkuin tyylillä, että "Hei, mitä tuossa oli". Sitten se pysähtyy ja pyörii vähän aikaa, kun se paikantaa sitä jotain, joka siinä äsken vilahti. Aika suuri riski on vielä, että asineet jäävät metsään. Hyvänä asiana kuitenkin se, että Leo toi hanskat pyytämättä, eli se tietää, mitä niille esineille pitää tehdä. Ehkä seuraava jälki on metsässä ja enemmän vanhennettu. Josko sillä saisi vauhtia vähän hidastettua. Luulen, että nameja Leolle on turha laittaa jäljelle suoritusta hidastamaan, koska ei se tunnu jäljellä juuri syömisestä piittaavaan. Onkohan tämä joku viettijuttu sitten, että se on jollain sellaisella viettialueella, johon ei kuulu syöminen? Saalisviettiköhän se sitten olisi? Joka tapauksessa lelu on palkkana toimivampi jäljellä.

Viivi jälki meni taas tyypillisesti. Mielestäni se ei jäljestänyt yhtään, mutta kuitenkin kaikki purkit löytyivät. Välillä neiti meni nenä pystyssä, kun pitäisi mennä nenä alhaalla. Metsässä osaan edes hetkittäin sanoa, onko Viivi jäljellä vai ei. Pelolla en tiedä yhtään. Ehkä se kuitenkin jäljestää, mutta minä en vaan näe sitä, en sitten pätkääkään. No, Vinkuselle tuli hyvä mieli ja purkit eivät jääneet peltoon. En osaa analysoida asiaa oikein enempää, Viivin kanssa on jäljestämisen jälkeen usein vähän sekava olo... "Mitä juuri tapahtui? Jäljestettiinkö me?".

Yöllä meillä oli sitten vielä hakutreenit pimeässä. Leo sai jäädä kotiin, vain Viivi pääsi hakuilemaan. Harjoitukset alkoivan iltakymmeneltä ja päättyivät puoli kahden maissa yöllä. Meitä oli matkassa viisi ihmistä ja viisi koiraa ja kaikilla tuntui olevan fiilis huipussaan. Illan teemana tuntui olevan pimeätreenit kera jekkkujen. Melkein jokaiselle oli suunniteltu jonkinlainen källi, oli se sitten maalimies alueen ulkopuolella tai jotain muuta. Itselleni osui kohdalle sitä jotain muuta. Viiville oli tavallaan kolme maalimiestä, joista ensimmäinen alueen ulkopuolella. Suunnistin pimeässä vaan niin huonosti, että löysimme tämän ukon hyvin, koska olin itsekin vähän alueen ulkopuolella. Kun tulimme lähemmäs toista maalimiestä, näin hänen heijastimensa kuusen alta. Viivikin oli jo menossa oikeaan paikkaan. Mutta mitä ihmettä, yhtäkkiä metsästä meitä lähestyy yksi lamppu ja kuuluu rytinää. Viivi oli jo kuusen alla haukkumassa maalimiehelle, kun yksi treenikaverimme juoksi ohitsemme ja sanoi jotain "Meni iltalenkki vähä pitkäksi". Viivi ei häiriintynyt juoksijasta yhtään, mutta minä katsoin touhua suu auki tyyliin "Mitä täällä tapahtuu?!?". Kun näin sen lähestyvän valon, aloin miettimään, että ollaanko me muka tien vieressä ja tuleeko tuolta tosiaan tähän aikaan joku ulkopuolinen lenkkeilijä. Treenikaverit saivat makeat naurut ja nauratti kyllä itseäkin. Onneksi koira ei välittänyt jekusta tuon taivaallista, se vain haukkui maalimiehelle ja vaati nakkejaan. Viivi on joskus ollut tosi herkkä omille mokailuilleni, mutta kai se on tässä vuosien varrella jo tottunut hoitamaan hommat minusta huolimatta :) Tosi hyvä treeni meille ja viihdyttävä muillekin. En tiedä, johtuiko se vuorokauden ajasta, mutta kaikilla tuntui olevan tosi rento ja hyvä fiilis. Iltaan mahtui muutama muukin naurukohtaus ja lopuksi oli vielä pullatarjoilukin. Voiko treeni tästä paljon paremmaksi enää mennä? Kelikin oli aivan loistava, lämmin syysyö. Lämpöä oli vähän toistakymmentä astetta, eikä tuullut juuri yhtään. Vesisadetta ei saatu niskaamme pisaraakaan ja hyttysiäkin tuntui olevan jo vähemmän kuin keskikesällä.

Pelastuskoirailua

Pari kirjoitusta sitten kerroin, että olen Leon kanssa syksyn rauniokurssilla ja otan vain Viivin mukaan maastoharjoituksiin. Jo tällä viikolla poikkesin omasta säännöstäni. Leon rauniotreenejä ei ollut tällä viikolla, joten otin maastoharjoituksiin molemmat mukaan. Viiville hakua, Leolle jälkeä.

Ohjeisin maalimiehet taasen ilmeisen huonosti, koska molemmat olivat piilossa eri alueella, mitä olin tarkoittanut. Onneksi Viivi pieni Pelastaja hoiti homman kotiin. Se lähti tieltä niin määrätietoisen näköisenä metsään, että lähdin sen perään. Sanoin vain muille, että ei se lähde tuolla tavalla kuin hajulle. Ja en ehtinyt montaa askelta ottaa metsään päin, kun haukku kuului jo vähän matkan päästä. Toinenkin etsittävä löytyi aika nopeasti ja Viivin treeni oli siinä. Suunnittelin ottavani Viiville tällä kerralla vaikeita piiloja ja tavallaan treeni meni suunnitelmien mukaan. Etsittävät eivät olleet mitenkään erityisen hankalissa piiloissa, mutta alueen löytäminen oli vähän hankalaa. Pitää nyt kyllä itse todella skarpata maalimiesten ohjeistamisessa. Meillä on ilmeisesti liian pitkään ollut liian kiinteä porukka, jossa kaikki tuntevat toisensa ja toistensa koirat. Nyt kun mukana on uusia, niin ohjeistamiseen pitää kiinnittää vähä toisella tavalla huomiota.

Leolle otin parinsadan metrin jäljen vieraan ihmisen tallaamana. Unohdin jälkimerkit kotiin, joten jäljestä oli merkitty sinisellä kakkapussilla vain alku ja loppu. Todella hyvä minulle, koska en meinaa millää uskaltaa luopua jälkien merkkaamisesta. Jälki ehti vanheta reilun tunnin ja niin lähdimme jäljelle uuden Super Grip-liinamme kanssa (jälkiliinan keskelle on kudottu kumista nauhaa sekaan, jolloin liinasta saa paremman otteen). Jäljentekijä käveli perässämme, koska halusin kuitenkin jonkinlaista varmistusta mukaan. Alussa kysyin, että lähtikö Leo oikealle jäljelle. Yhdessä kohdassa Leksa meni yhdestä mutkasta ohi ja etsi jälkeä vähän pidemmän aikaa. Siinäkin varmistelin tekijältä, että lähtikö Leo oikeaan suuntaan. Oli kyllä hyvä fiilis itsellä, kun osasin suurimman osan jäljestä lukea koiraa edes kohtalaisesti. Leolle voisi varmaan tehdä jo paljon pidempiäkin jälkiä, mutta kun viime jäljestä oli niin pitkä aika, halusin ottaa varman päälle. Jäljellä ei ollut myöskään muita esineitä kuin jäljen lopussa muovipurkki (joka Leo toi minulle nätisti). Heti iski taas kipinä, että jälkeä pitää treenata lisää. Ehkä jo tänään menen tekemään jonkinlaisen jäljen lähipelloille. Jospa tekisi sellaisen jäljen, joka kulkee pellolla ja metsässä...

Petosen touhuja

Tiistain agility meni pitkästä aikaa hyvin. Pedolla ei edelleenkään ole vauhtia samalla tavalla kuin aikaisemmin, mutta muuten se meni ihan reippaasti ja sinne, mihin ohjasin. Ehkä olin itsekin vähän paremmin kartalla tällä kertaa. Olen miettinyt, että miksi Petosen vauhti on hidastunut. Onko Petonen kipeä, vai onko sillä jostain muusta syystä motivaatiota vähemmän kuin ennen? Olen kallistunut tuohon jälkimmäiseen, eli motivaation puutteeseen. Aika monessa treenissä on peräkkäkin ollut ehkä minun osaamistasolleni vähän liian vaikeita juttuja. Sitten kun on pitänyt ottaa samoja juttuja monta kertaa uudelleen, Pedolla on ehkä into laskenut. Pidän kuitenkin mielessä, että vauhdin hidastuminen ja motivaation lasku voi johtua kivustakin. Täytyy tarkkailla Petosta taas vähän enemmän. Sitä kun on itse niin vaikea huomata, jos koira rauhoittuu pikkuhiljaa jokun lihasjumin vuoksi. Mitään muuta kipuoireilua en ole Pedossa huomannut, se on mielestäni ollut yhtä pirteä kuin ennenkin, melkein ehkä jopa energisempikin.

Toisaalta Pedolle on tullut ihan muutaman viimeviikon aikana vähän niin kuin eroahdistuksen oireita. Monesti kun tulen töistä kotiin, oven takana odottaa hullunlailla läähättävä Peto ja kuolalammikko (eli se on läähättänyt oven takana pidemmän aikaa). Olen kuvitellut, että Pedolla jäi joku tilanne päälle, kun se lomalla joutui olemaan muutaman kerran yksin kotona kovalla ukonilmalla. Ainakin tuntuu siltä, että Peto on ollut ahdistuneempi niinä päivinä, kun on satanut tai ollut vähän niinkuin painostava ilma. Joinakin päivinä Peto on kuitenkin tullut ovelle vastaan ihan selvästi omasta koristaan, eli se on ollut nukkumassa.

Nyt kun yhdistelee pari asiaa, eli agilityssa hidastuneen vauhdin ja omituisen läähättelyn yksinollessa, saadaan summaksi... mitä? Itse olen päässäni yhdistänyt kaikenlaiset muutokset käytöksessä siihen, että koira on kipeä. Voisikohan tässä olla siitä kyse? Olen suunnitellut muutenkin, että Viivi ja Peto pitäisi hierottaa ihan koirahierojalla. Itse möyhennän koiria säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta oikeaksi hieronnaksi sitä ei voi sanoa. Kuitenkin olen huomannut, että Viivillä ja Pedolla on molemmilla kropassaan sellaisia kohtia, joiden hierominen on niiden mielestä epämukavaa. Viivillä se kohta on "alaselässä" ja Pedolla keskemmällä selkää. Tällä viikolla kun nypin Viivistä karvoja, siitä löytyi selästä uusi kohta, josta karvoja ei olisi saanut nyppiä. Taidan laittaa tutulle koirahierojalle sähköpostia heti...

Raunioita ja rantavahtia

Ilmoitin Leon kahdeksan kerran rauniokurssille, joka pidetään tässä syksyn mittaan Lapualla. Ensimmäinen kerta meni aika kivasti, Leolla oli kolme melkein umpparia. Ensimmäisen kanssa oli vähän ongelmaa, mutta muut kaksi menivätkin sitten jo helpommin. Ajattelin, että käyn Viivin kanssa yksin pelastushakutreeneissä sen ajan, kun Leo on rauniokurssilla. Näin Viivi saa vähän enemmän huomiota ja ehkä paremmin suunniteltuja treenejä. Leo saa vaihtelua ja uusia kokemuksia. Leksan kanssa tuntuu olevan vähän tärkeämpää, että sen kanssa harjoitellaan mahdollisimman erilaisia juttuja, se kun vähän pehmeämpiluonteisena ei suhtaudu kaikkiin uusiin asioihin niin luontevasti. Viivin kanssa ei ole tarvinnut juuri miettiä, että ilmaiseeko se erikoisessa piilossaolevaan tai erikoisesti käyttäytyvää maalimiestä. Yleensä ongelmia ei ole juuri ollut. Leon kanssa olen tullut siihen tulokseen, että ilmaisuongelmat johtuvat ehkä kuitenkin siitä, että tilanne on sille jollain tavalla uusi ja erikoinen. Mutta kyllähän paimenkoiran kuuluukin olla herkempi kuin terrierin. Vielä kun ohjaajakin sen ymmärtää. Elikkäs Viiville lisää huomiota ja kahdenkeskistä aikaa, Leolle uusia piiloja ja uusia ihmisiä.

Tänään oli aika lähellä se, että Viivin harjoituksia ei tarvitse enää suunnitella. Neiti meinasi hukkua oman jääräpäisyytensä vuoksi. Olimme viikonlopun kaverien mökillä koirien kanssa (omistavat itsekin koiria, joten olimme tervetulleita koko perhe). Koira uiskentelivat enemmän ja vähemmän koko viikonlopun mökin rannassa, eikä mitään ongelmia ollut. Nyt sitten tänäaamuna koirat joutuivat kiertämän rantaan vähän enemmän kaislikon kautta, kun vene oli eri kohdassa kuin aikaisemmin. Viivillä ja Pedolla on tapana napsia heiniä ja lumpeenlehtiä mukaansa vedestä ja yleensä lehdet ja heinät tulevat suosiolla mukaan. Voitte jo ehkä arvata, että tällä kertaa yksi heinä ei sitten lähtenytkään pohjasta irti. Katsoimme mökin terassilta, että Viivi jäi jumiin ja juoksimme laiturille katsomaan, mistä on kyse. Viivi yritti ja yritti päästä eteenpäin paniikissa, eikä ymmärtänyt päästää heinästä irti, Yritimme huudella laiturilta, että "päästä irti siitä heinästä...Irti!... IRTI!!", mutta Viivi ei kai paniikiltaan ymmärtänyt avata suutaan. Oskari juoksi vaihtamaan uikkareita jalkaan ja minä jäin vahtimaan, että Viivi pysyy pinnalla sen aikaa. Pari kertaa meinasin jo hypätä veteen vaatteet päällä, mutta Viivi pysyi pinnalla juuri ja juuri. Oskari sitten tulikin jo takaisin ja kahlasi hakemaan pöllöpään pois vedestä. Heti kun Oskari nosti Viiviä, neidin suu aukesi ja heinä putosi veteen. Otin Viivin kainaloon ja käärin pyyhkeen sisälle. Jonkinlainen paniikki Viivillä tuntui olevan päällä, kun koko koira oli ihan jäykkä ja tutiseva. Ehkä vettä oli vähän mennyt henkeenkin, ainakin Viivi röhisi ja pihisi normaalia enemmän. En tiedä sitten, olisiko Viivi päästänyt heinästä irti, jos olisi vajonnut kokonaan pinnan alle. Ei nyt kuitenkaan jääty katsomaan vierestä, että miten tilanne päättyy. Eipä olisi ollut ensimmäinen uimataitoinen koira, joka hukkuu.

Itse valvon jatkossa ehkä koirien uimista aika hysteerisesti ainakin jonkin aikaa. Viiville ei tuntunut jäävän mitään traumoja, iltapäivällä se jo riehui rantavedessä normaaliin tapaan. Ehkä panikoimme vähän turhaankin, mutta pakkohan se oli mennä auttamaan, kun neiti ähisi ja puhisi ja katsoi meitä silmät pesuvadin kokoisina (nojoo, eihän tuo koko koirakaan ole pesuvadin kokoinen, mutta...). Tarina olkoon muistutuksena itselle ja muillekin, että kannattaa vahtia niiden koirien uimista, vaikka olisivat kuinka tottuneita uimareita.

Boing, boing, ding, dong

Sunnuntai. Leon tokotreenit. Takana sairasloma ja huomattavasti normaalia vähäisempi liikunta ja aktivointi. Yllättäen näiden tekijöiden summana olikin aika onnistuneet treenit. Kaikki muu meni loistavasti paitsi paikallamakaaminen. Ei mitään yllätystä siinä, että paikallamakuu oli rauhaton.

Seuraamisessa älytön into ja Leo meinasi vähän edistää. Kun muistin kävellä reippaammin, homma sujui hienosti. Tein käännöksiä ja suoria. Pysähdyksiä ja juoksemista. Kaikki meni hyvin. Perusasennot meinasivat aluksi mennä vinoon, mutta kun vaadin keskittymistä, nekin olivat suoria. Leo pystyi olemaan hiljaa, vaikka kierrokset olivat tosi korkealla. Hyvä, hyvä :)

Otin vielä avoimen luokan liikkeestä seisomisen, eli kävellään koiran taakse ja sitten vasta sivuun. Siinä lähti kääntämään. Laitoin sitten pallon Leon eteen, niin eipä kääntynyt enää mukana. Sitten pidin tauon ennenkuin homma lähtee lapasesta. Loppupalkkana vähän purkkiruokaa, jota Leo söi aivan kuin ei olisi ikinä ruokaa nähnyt.

Kun herralla nyt kerran oli vauhtia, ajattelin tehdä vielä jotain vauhdikasta. Ruutuharjoituksissa Leo haukkuu vähemmilläkin kierroksilla, joten sitä en viitsinyt ottaa. Elikkäs noutoa ja luoksetuloa, niin jätkä saa juosta. Otin metallikapulalla aluksi pari kapulan tuomista sivulle. Ja Leo ei pyöritellyt kapulaa suussaan yhtään. Ja malttoi odottaa sivussakin hienosti, että otan kapulan suusta. Ohhoh. Sitten vielä pari piiitkää ja vauhdikasta noutoa. Otin Leksan sivuun ja heitin kapulan. Sitten jätin koiran odottamaan, menin kapulan luo ja heitin sitä vielä kauemmas. Sitten takaisin koiran viereen ja noutokäsky. Vauhtia riitti ja kapulaa tuotiin pureskelematta. Kun Leo oli tulossa takaisinpäin kapulan kanssa, heitin pallon itsestäni taaksepäin ja vauhti jatkui. Vielä toinen niin, että heitin kapulan kerralla niin kauas, kun tyttöheitolla lentää. Kapula jäi pystyyn, mutta annoin Leolle kuitenkin noutokäskyn. Herra lähti vauhdilla. Kääntyi vähän ennen kapulaa katsomaan, että heitänkö jo palloa. Kun en heittänyt, kapula nätisti suuhun ja vauhdilla takaisin. Tällä kerralla odotin, että Leo oli jo melkin perillä ennenkuin heitin pallon. Vielä yksi luoksetulo niin, että kun Leo oli jo melkein perillä, heitin taas pallon taaksepäin. Tyyppi touhotti niin kovasti pallon kanssa, että kaatui kyljelleen, kun yritti tehdä liian tiukan käännöksen.

Sitten lopuksi (niin, näiden vauhdikkaitten harjoitteiden jälkeen) ne paikallamakuut, jotka odotettavasti eivät menneet niin kovin mainiosti. Paikallamakuurivin lähettyvillä vielä joku agilityharrastaja harjoitteli puomin alastulokontakteja ja Leo katsoi sitäkin touhua korva tötteröllä (nimenomaan vain toinen korva, koska ovat eriparia ;) ) Jäin sitten aika lähelle seisomaan ja kielsin kaikenmaailman pään pyörimiset ja maan haistelemisen. Kyllä siinä hyviä pätkiäkin tuli. En nyt oikein tiedä, mitä tekisin tuon paikallamakaamisen kanssa. Leo on nyt itse keksinyt tarjota paikallamakuussa katsekontaktia, mikä sekin olisi tietysti aika toimiva vaihtoehto...alokasluokassa. Mutta kun ylemmissä luokissa mennään piiloon, niin mitäs sitten. Ehkä jatkamme vielä niitä leuan maassapitämisharjoituksia.

Kuvat eivät muuten (onneksi) ole niistä tokotreeneistä. Leo ei ole kuitenkaan vielä äitynyt ihan haukkumaan paikallamakuussa.

Pelastuskoirailua

Pelastuskoirahommien kesätauko on virallisesti ohi. Eilen oli ekat treenit ja kyllä niistä osasi taas nauttia. Vesisateesta, nokkosista sun muusta huolimatta. Leo sai jäädä kotiin tötterönsä kanssa, mukaan pääsi vain Viivi-Vinkula.

Halusin Viiville isomman etsinnän näin tauon jälkeen. On se aina hyvä katsoa, missä mennään ja onko jotain, mitä pitäisi ehdottomasti harjoitella. Viiville harjoiteltavaa ei niinkään tullut, mutta meille ihmisille kyllä. Suunnistamisen kanssa oli vähän ongelmia. Suureksi osaksi siksi, että kartalla näkyi vain joku yksi polku ja ojia. Se polku oli suureksi osaksi umpeenkasvanut ryteikkö isomman ryteikön keskellä. Ja ainahan se menee niin, että siellä metsässä niitä ojia on about viisinkertainen määrä kartalle merkittyihin nähden. Maalimiehet olivat tulkinneet karttaa eri tavalla kuin me etsijät ja sen vuoksi heidän löytämisensä kesti odotettua kauemmin. Kolmesta etsittävästä yksi oli sovitulla alueella. Onneksi se yksi osasi sanoa, että etsittävät ovat kyllä eri paikassa kuin mitä sovittiin.

Toinen etsittävä oli ryteikössä ojan varrella ja se piilo osoittautui aika hankalaksi. Ilmeisesti oja kuljetti hajua vähän matkan päähän piilosta, mutta tuulettomasta säästä johtuen hajua ei ollut sitten piilon lähellä. Viivikin sai hajun jo kaukaa ja lähti oikeaan suuntaan itsevarmasti. Sitten vähän ennen piiloa se kääntyikin poispäin ja jatkoi nenä pystyssä väärään suuntaan. Piilon lähellä olikin kaksi ojaa, joista ilmeisesti molemmat veivät haju piilosta poispäin. Pienen kiertelyn jälkeen Viivi löysi etsittävän, mutta vasta, kun sattui menemään riittävän lähelle. Parille muullekin koiralle otettiin sama piilo Viivin jälkeen ja jokaisella oli enemmän tai vähemmän ongelmia löytää etsittävää tuosta paikasta. Hyvä treeni siis ohjaajalle, piti vähän miettiä ojan virtaamissuuntaa (jota ei tietenkään ollut karttaan merkitty) ja sen perusteella päätellä, missä etsittävä mahtaa olla.

Kolmaskin etsittävä löytyi, kun saimme vähän vinkkiä, mihin suuntaan kannattaa lähteä. Vinkkiä kysyimme siis sen vuoksi, että emme olleet tässä vaiheessa enää olenkaan sillä alueella, joka kartalta oli sovittu läpikäytäväksi. Etsittävien eduksi on sanottava, että tämä väärä alue, jolla he olivat, oli kuitenkin parempi kuin se oikea alue, joka oli melkein läpipääsemätöntä ryteikköä. Kun Viivi oli ensimmäisenä, niin päätimme ottaa muillekin koirille etsinnän sille "väärälle" alueelle, koska siellä pystyi kulkemaan. Ja kun ne alueen rajatkin nyt olivat suunnilleen tiedossa.

Ihan hyvä, että meille on tulossa tässä syksyn mittaan suunnistuskurssi. Tosin huonon kartan lukeminen on aina hankalaa, kokemuksen myötä tietysti sitäkin oppii enemmän. Lisää vaan harjoituksia vieraille alueille huonon (eli yleensä n. 10 + vuotta vanhan) kartan kanssa. Ja kyllähän tässä jo jotain suunnitelmia tehtiinkin tulevaisuutta ajatellen...