keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Koostetta

Ohhoh, edellisestä päivityksestä onkin vierähtänyt tovi. Kerrataan nyt lyhyesti muutaman viimeviikon harjoittelemiset.

Viivin kanssa on treenattu hakua ja jälkeä. Neitokaiselle tehtiin isompi hakutreeni koko yhdistyksen yhteisharjoituksissa. Treenikaverit tekivät sellaisen jekun, että vaikka pyysin kolme maalimiestä, niin alueelle olikin laitettu neljä. Meinasin jättää viimeisen ukon metsään, kun ruokatauko painoi päälle ja minulla oli ankara nälkä. Typerä virhe. Treenipäivänä oli nähtävästi myös hankala keli, kun vettä sateli, eikä tuullut yhtään. Monella koiralla oli vaikeuksia löytää eksyneitä, vaikka välillä mentiin aika läheltäkin ohi etsittävistä. Lisäksi Vinkusen kanssa olen treenannut jäljennostoja ja niissä on kyllä tapahtunut edistystä. Siitä rohkaistuneena pyysi eilen treeneissä tekemään Viiville noin 100 - 150 metrin jäljen. Hyvin sekin nostettiin ja lähdettiin jäljestämään. Aika nopeasti Viivin into loppui ja maastossa oleva maukas heinä kiinnosti enemmän. Odottelin vähän, että Viivi jatkaisi jäljestämistä, mutta ei sillä ollut aikomustakaan. Annoin sitten uuden "jälki" -käskyn ja neiti natkoi jäljestämistä. Onneksi melko pian sen jälkeen jäljellä oli välipalkkana purkki. Sen jälkeen Vinku meni vaihtelevalla menestyksellä pari kertaa jäljen hukaten. Ihan samanlaista pattitilannetta ei enää tullut, vaan Viivi etsi itse jäljen uudelleen. Lopussa oli taas purkki ja ruokahan tuolle koiralle maistuu. Voimme jälleen todeta, että Viivi osaa jäljestää, mutta motivaatiota sillä ei ole siihen hommaan kyllä yhtään. Ehkä sille kuitenkin kannattaisi laittaa makkaraa jäljelle edes satunnaisesti, jos se auttaisi.



Jälkeä olen yrittänyt tehdä muutenkin mahdollisimman usein. Leon kanssa on nyt viimeiseen pariin viikkoon tehty viisi vai kuusi jälkeä. Eri mittaisia ja eri-ikäisiä. On tehty pellolle ja metsään, esineillä ja ilman. Paljon kulmia tai vähemmän kulmia sekä joillakin jäljillä kaarroksia. Tien ylityksiä ja ojien ylityksiä. Esineiden kanssa on edelleen ongelmaa. Olenkin miettinyt, että pitäisiköhän muuttaa koko esineiden ilmaisu tuomisesta maahanmenemiseen. Toisaalta, minun pitäisi päästä tästä esineongelmasta yli kaiken kaikkiaan. Leo löytää esineet ruudustakin yleensä melko hyvin, mutta ongelmana on se tuominen. Jotenkin se esineiden tuominen minulle ei vaan ole tarpeeksi palkkaavaa. Muuten jälkeily on edistynyt mukavasti. Kulmat menevät välillä tosi hienosti ja välillä mennään vähän ohi. Leo kuitenkin löytää jäljen aina itse uudelleen.



Hakutreeneissä Leon kanssa maanantaina tapahtui sitten se, mitä olen jo pitkään pelännyt. Leo irtosi kauas ja haukkui siellä jossain kaukana maalimiehelle, enkä kuullut haukkua. Maasto oli todella kivikkoinen ja harjoitusten aikaan oli vielä melkoinen tuuli ja vesisade. Leo oli haukkunut maalilla pitkään ja lähti sitten hakemaan minua. Kun Leo tuli luokseni, juotin sen. Mukana kulkenut kaveri sanoi, että Leolla oli kyllä tullessa sellainen "Äiti tuu kattoon, mitä mä löysin" -ilme. Leo kyllä vei minut maalimiehen luo ja jäi sinne uudelleen haukkumaan. Tässäpä sitten pohdittavaa jatkoa ajatellen. Ja ensiviikon koetta ajatellen... En jaksa nyt juuri analysoida tätä puhki. Katsotaan parit treenit eteenpäin, että miten tästä mennään eteenpäin. Ja että keksikö Leo nyt sitten, että maalimiehen voi jättää ja tulla hakemaan mua. Tämä irtoamisongelma on kyllä ollut meillä alusta saakka, eikä se tunnu korjaantuvan pysyvästi oikein millään konstilla. Yleensä yritän pitää Leksaa vähän silmällä ja kutsun sitä, jos se menee liian kauas. Tuossa eilisessä maastossa se kyllä pääsi katomaan turhan helposti, kun en tiennyt, onko se seuraavan kiven takana vai sadan metrin päässä. En tiedä, onko sekään pidemmän päälle kuitenkaan järkevää, että kutsun sitä vähän väliä. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että se on ainut ratkaisu. Varsinkin, kun se on metsälenkilläkin lähtenyt irtoilemaan ihan liian kauas. Puuh! Palaamme ilmeisesti hakutreeneissä nyt muutaman askeleen taaksepäin ja teemme taas niitäkin treenejä, että maalimies löytyy aina siitä suunnasta, mihin minä ohjaan. Ja jos lähtee johonkin muualle, niin löytyy vain tyhjää metsää. Toisaalta Leo pysyi maanantain treeneissä ihan kivalla etäisyydellä ja meni samaan suuntaan kuin minäkin, kunnes sai hajun maalimiehestä. On sekin toisaalta vaikea opettaa, että kun saat hajun, niin saat mennä. Paitsi sitten et saa mennä, jos se maalimies on tosi kaukana. Eh?




Pedon kanssa alkoi agilityssa ulkotreenit. Ainakin parit ensimmäiset harjoitukset meni hyvin ja Peto pysyi mukana. Samalla pompputekniikalla nimittäin :) On oikeastaan onni treenata kolmen niin erilaisen koiran kanssa ja useita eri lajeja. En olisi varmaan ikinä Leon tai Viivin kanssa keksinyt palkata koiraa pomppimisella, niiden kanssa kun lelut ja ruoka motivoivat ihan riittävästi. Nyt kun olen laajentanut tajuntaani tämän asian suhteen, niin voisin kokeilla samaa Leon kanssakin. Tempuilla palkkaamisesta on kerrottu monessa koulutuksessa, mutta nyt Pedon kanssa ensimmäistä kertaa olen saanut itse kokea ja nähdä, että se tosiaan toimii. Ehkä en ole osannut tehdä sitä ennen oikein? Viivin kanssa olen yrittänyt samaa, mutta teho ei ole ollut niin huomattavissa kuin nyt Pedon kanssa. Leon kanssa olen kuvitellut, että se ei tarvitse mitään lisäinnostusta, mutta viimekertainen tokokoe opetti, että joku nostatus- ja motivointikeino minulla pitää olla takataskussa tokokokeita varten. Yhtä jutskaa olen vähän jo harjoitellut, mutta en nyt vielä mainosta sitä juuri tämän enempää, kun en tiedä, miten se lähtee toimimaan. Ehkä testaan sitä jo sunnuntain tokokokeessa...

Treenaamisen lisäksi on tietty lenkkeilty ihanassa kevätsäässä. Kaikki koirat ovat jo heittäneet talviturkkinsa useampaankin otteeseen. Tämän postauksen kuvat ovat yhdeltä tämän kevään reissulta. Kevät on kyllä ihan parasta aikaa, mutta niitä miinuspuoliakin löytyy. Irrotin Leosta tänään tämän vuoden ensimmäisen punkin. Löysin vain yhden, mutta voihan niitä olla tuossa koirassa enemmänkin, yäk! Punkista en ottanut kuvaa, vaan poltin sen takassa ääntä nopeammin. Ja kutisin itse toimenpiteen jälkeen puoli päivää. Lisätään ostoslistalle pari pakettia Expottia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti