perjantai 27. tammikuuta 2012

RrrRRrrrräyh!

Seinäjoen seudun russelistit järjestivät viikonloppuna keinoluolatreenit Ilmajoella. Sattui sopivasti sellaiselle päivälle, että minäkin ehdin paikalle molempien terroristien kanssa.

Peto ei ole tähän mennessä oikein ymmärtänyt noita keinoluolajuttuja. Onhan se nyt typerää, että se kettu on laitettu vanerilaatikkoon, kuka nyt sellaiselle räyhäisi. Joku kytkin Pedon päässä on nähtävästi kuitenkin muuttanut asentoaan, koska tällä kerralla herra oli ihan liekeissä. Peto haistoi ketun jo siinä vaiheessa, kun tulin treenipaikan läheisyyteen odottamaan vuoroamme ja pissattamaan koiraa. Pissimisestä ei tullut mitään, kun Peto seisoi vaan takajaloillaan nenä kohti treenipaikkaa. Jouduimme odottamaan vuoroamme aika pitkään ja Peto huhtoi ja haukahteli koko odotusajan. Yritin rauhoittaa pikkumiestä, että intoa jäisi vähän itse suoritukseenkin. Turhaan huolehdin, intoa oli ihan riittävästi ja vähän ylikin, kun tuli meidän vuoro mennä ketulle räyhäämään. Peto meni ahdingosta läpi niin, että rapina vaan kävi. Itse vähän jännitin, että mahtaako koira jäädä siihen jumiin... Kun Petsku pääsei pesälle asti, niin alkoi hirrrrvittävä räyhääminen. Peto ei kuulostanut melkein yhtään tytöltä ketulle huutaessaan. Siinä, missä Viivi haukkuu tasaisesti, Peto käytteli ääniskaalaansa vähän vaihtelevammin ja murisi ja rähisi haukahdusten välillä paljon enemmän. Se kuulosti suorastaan raivostuneelta. Kun avasin luolan katon, Peto piti melkein irrottaa luolasta. Peto puri ja raastoi vaneria itsensä ja ketun välissä melkoisella innolla. Laitoin Petskusen ahdingosta luolaan kolme tai neljä kertaa ja herra sujahti joka kerran vain liukkaammin kyljelleen ja veti itsensä ahtauden läpi. Melkoinen yllätyssuoritus Petoselta, joka aikaisemmin on vaan ihmetellyt, että miksi tänne tullaan tuijottamaan vanerilaatikkoa. Herrasta olisi saattanut löytyä jopa vielä enemmän potkua, jos kettu olisi ollut vähän äkäisempi kaveri. Repolainen kun tuntui vaan nukkuvan pesässään.

Viivin kanssa tein niin, että hain sen autosta suoraan luolille. Ihan turhaa kerätä neidin kanssa kierroksia omaa vuoroa odottaessa, niitä kierroksia kun on varmasti ihan riittämiin joka tapauksessa. Viivi yrittää aluksi vähän rimpuilla, että hän ei haluaisi mennä ahdingosta. Mutta kun muuta vaihtoehtoa ei tarjottu, Viivi sujahti ahdingon läpi ihan pystypäin. Vinkunen aloitti haukkumisen taas vähän kauempaa, mutta eteni kuitenkin hitaasti räyhäten pesälle saakka. Kun tytsy huomasi, että reikälevy on edessä, Viivi uskalsi räyhätä ihan levyn takaa raivokkaasti. Kettu siirretiin eteenpäin ja Viivi päästettiin eteenpäin. Siinä taas huomasi Viivin varovaisuuden. Se lähestyi räyhäten jokaista pesää varmuuden vuoksi, eihän sitä voi tietää, mihin kettu on mennyt. Kyllä se kettukin sitten lopuksi tuli vastaan ja Viivi haukkui ihan ok. Aikaisemmin Viivi ei ole kyllä väistänyt ketun hyökkäyksiä, mutta nyt se pakitteli vähän enemmän ketun edeltä. Ihan kelpo koesuoritus tuo olisi ollut. Täytyy ehkä mennä Viivin kanssa taas harjoituksiin, kun ne keväällä alkavat. Jos neiti oppisi tarkistamaan tyhjän luolan huutamatta, voisi kokeilla ehkä kokeitakin. Viivi taitaa olla parhaimmillaan vasta veteraanivuosinaan.

Kotimatkalla takaluukusta ei sitten kuulunutkaan mitään muuta kuin Viivin raukea kuorsaus. Molemmat olivat kovin tyytyväisiä itseensä ja niin olin minäkin. Pikkukaverit pääsivät pitkästä aikaa räyhäämään oikealle ketulle karvalelun riepoittelun sijaan. Meidän pikku sohvakoirat <3

*Mrrrh! Yritin lisätä tähän kirjoitukseen kuvia pariinkin eri otteeseen eri päivinä, mutta homma vaan jumittaa. Olkoon sitten ilman kuvia...*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti