Hälytreenailua ja vähän muutakin

Olin Leksan kanssa meidän Suupohjan treeniryhmän hälytysharjoituksessa tuossa muutama viikko sitten. Meidän etsittäväksi jäi isohko teollisuusrakennus pihapiireineen. Samassa pihapiirissä oli myös asuintalo ulkorakennuksineen. Kun tuli miedän vuoro etsiä, "hukassa" oli vielä kaksi 12-vuotiasta tyttöä.

Aloitimme asuinrakennuksesta ja sen ulkorakennuksista. Yhteen ulkorakennukseen pääsi sisälle ja Leo jo pujahti ovesta. Näin kuitenkin ovenraosta, että tilassa oli lasipulloja. Pysäytin Leon ja pyysin sen ulos odottamaan, kun kävin itse tarkistamassa sisätiloja. Kaikki pullot olivat ehjiä, joten päästin Leon takaisin sisälle. Mitään reaktioita ei näkynyt, joten tarkastin Leksan tassut ja jatkoimme matkaa. Leksalla oli taas vauhtia ja intoa niin, että jouduin kutsumaan sitä takaisin monta kertaa, vaikka menin sen perässäkin puolijuoksua. Aina välillä se ehti kuitenkin johonkin nurkan taakse tai tässä tapauksessa jo seuraavankin rakennuksen taakse, joten ei siinä paljon reaktioita näe. Asuinrakennusten ympäriltä emme kuitenkaan löytäneet mitään, joten lähdimme kiertämään sitä teollisuusrakennusta. Parilla ovella Leo kävi haistelemassa ja pyysi merkkaamaan ne karttaan. Talon nurkalta Leo löysi pipon, jonka se otti suuhun. Näin Leon kantavan pipoa ja pyysi tuomaan sen minulle. Ja palkaksi Leksa sai leikkiä vinkupallosukallaan. Jatkoimme matkaa ja näytti siltä, että Leo löysi jonkun jäljen. Päästin sen vähän liian pitkälle jälkeä pitkin, koska en saanut pysäytettyä Leksaa, kun se paahtoi jo hyvän matkaa meidän etsintäalueen ulkopuolella. Piti sitten käskeä sitä jo aika rumasti tulemaan takaisin ja pian pimeällä pellolla näkyi lähestyvä valo. Tiedä sitten, millä jäljellä se oli. Jälkeenpäin treenin suunnittelijat eivät ainakaan myöntäneet tehneensä jälkeä sinne suuntaan. Kun Leo oli tullut takaisin, jatkoimme teollisuusalueen pihapiirin läpikäymistä. Kohta Leo jäi haistelemaan yhtä pressua. Kerkesin sanoa, että ihmistä pressun alla ei ole, mutta jotain siellä on. Ja tadaa, Leo toi minulle nahkahanskan. Taasen palkaksi leikkimistä ja matka jatkui. Rakennuksen ulkopuolelta ei löytyny mitään muuta kiinnostavaa, joten menimme rakennukseen sisälle. Meille oli määrätty se ovi, mistä sisälle mennään. Leo lähti heti tohottamaan ja sain heti ovella ohjata sitä aika voimakkaasti oikeaan suuntaan. Ajattelin katsoa tilat järjestelmällisesti, mutta Leo ehti kyllä katsoa jotkut paikat kahteen kertaan, kun se ehtii niin joka paikkaan. Noh, ainakan tuli katsottua kaikki. Pukuhuoneesta Leo toi minulle miehen turvakengän. Sillä taisi vähän jäädä tuo esinejuttu päälle sieltä ulkoa... Toisesta isommasta tilasta sain tuomiseksi työhanskan ja vielä lentopallonkin. Sen pallon kanssa Leo oli ihan tohkeissaan, kun se ei oikein mahtunut kunnolla suuhun. Oli niin tosi kivaa, kun oli vähän haastetta :) Kävimme läpi rakennusta enemmän ja vähemmän järjestelmällisesti, eikä Leo reagoinut oikein mihinkään kovin voimakkaasti. Kun rakennuksesta oli käymättä about neljäsosa, pysäytin Leon ja juotin sen. Siinä vaiheessa oli etsitty kuitenkin jo noin kolme varttia, eikä Leo ollut suostunut juomaan mitään sitä ennen. Rakennuksessa oli myös paljon puupölyä, joten nenän kasteleminen oli jo paikallaan. Leo suostui tässä vaiheessa jo juomaan.

Sitten liukuovi auki viimeiseen tilaan ja näin heti, että Leon olemus muuttui. Sanoin suunnistajille, että nyt jäädään vähän kauemmas koirasta, että se saa työrauhan, eikä mennä järjestyksessä, koska koira on selvästi haistanut jotain. Leo lähtikin melko suoraan hallin nurkkaan ja aloitti ilmaisun. Konttasin itse perässä kaikenmaailman sahojen ja höylälaitteiden alta koiran luo. Otin koiran haltuun ja toinen suunnistajani haastatteli löydetyt. Toinen soitti johtoon. Leo ilmaisi hienosti kaksi 12-vuotiasta tyttöä, jee! Kysyin harjoituksen päätyttyä tytöiltä, että miten Leo käyttäytyi heidät löydettyään. Oli käynyt kuulemma kuonolla vähän tökkäämässä tai haistamassa toista tytöistä ja aloitti sitten haukkumisen.

On se tuo Leksa-poika vaan aika hieno koira. Edelleen se tekee välillä töitä vähän liian kaukana, mutta yleensä alkuhöyryämisen jälkeen vauhti vähän tasaantuu. Olen oppinut luottamaan Leoon jo vähän paremmin, mutta voisihan siihen vielä enemmänkin luottaa. Koiran lukeminen on Leon kanssa vähän hankalaa, koska se toisaan tekee ajoittain töitä vähän turhan kaukana minusta. Mutta nyt kun oltiin vähän pienemmässä tilassa ja näin Leon suurimman osan ajasta, niin kyllähän siitäkin reaktiot näkee aika selvästi. Ja ei se kovin kauas lähde, ellei sillä ole sitten hajua jostain. Ja ei lähtisi sittenkään, jos olisin itse vähän nopeampi käskyjeni kanssa. Leo kyllä tekee, mitä pyydetään, kunhan osataan pyytää oikein. Kiitos treenien järjestäjille joka tapauksessa! Harjoitus oli hyvin suunniteltu ja kivasti oli hankittu harjoituslupa vähän erilaiseen paikkaan. Oli myös kiva nähdä niitä vähän harvemmin tavattavia treenikavereita. Pitäisi vaan vielä enemmän vierailla toisten treeneissä puolin ja toisin. Voisin vaikka näin alkuun ryhdistäytyä itse sen asian kanssa.

Viimeviikolla oli sitten oman ryhmän hälytreenit ja siellä saimme Leon kanssa etsittäväksi metsäalueen. Alue osoittautui osittain aika haasteelliseksi, koska eteenpäin piti mennä "uimaliikkeitä" tehden. Eli tiheää ryteikköä. Leo reagoi aika alussa jo johonkin, mutta päättelin, että se on jotain muuta kuin ihminen. Pyysin Leon pois. Seuravalla alueen halkaisulla se sitten selvisi, että mitä Leo haistoi: Supiloukku, jossa oli houkuttimena linnunraatoja. Leo oli niistä kiinnostunut, mutta siinä kaikki. Ilmoitin Leksalle, että matka jatkuu, koska emme ole etsimässä linnunraatoja. Noin puolessavälissä aluetta Leo löysi jäljen. Kytkin Leksan liinaan ja lähdimme jäljestämään. Aika pian jäljestys alkoi näyttämään joltain vähä muuta kuin jäljestämiseltä. Annoin Leolle kuitenkin aikaa etsiä jälkeä uudelleen ja ajoittain se tunui löytyvänkin. Mietin siinä mielessäni, että taitaa olla turhaa jatkaa tätä jäljestystä, koska alun jälkeen Leo vaikutti siltä, että joko se ei ollut enää jäljellä lainkaan tai jälki ei ollut sittenkään ihmisen jälki. Tai joku muu asia siinä mätti. Myös naapurialuen koirakko oli pongannut jonkun jäljen meidän yhteiseltä rajalta ja lähtenyt ajamaan todennäköisesti samaa jälkeä meidän suuntaan. Jompi kumpi koirsta meni siis jälkeä hyvin todennäköisesti väärään suuntaan. Kun pääsimme alueemme rajalle, totesin, että jätetään jäljestys siihen. Todennäköisesti Leo oli mennyt takajälkeä ne pätkät, mitä se oli jäljestäny. Ehkä se epävarmus jäljellä johtui siitä. Olimme jatkamassa oman alueemme läpikäymistä, kun tuli ilmoitus, että kaikki "kadonneet" on löydetty ja voimme palata johtopaikalle. Purussa kävi ilmi, että meidän alueella ei ollut mitään löydettävää. Joku jälki siellä ilmeisesti oli, mutta se ei ollut harjoituksen järjestäjien tekemä. Sen verran luotan kyllä omaan sekä viereisen alueen koiran, että ihan varmasti alueemme läpi meni jälki. Mutta ehkä Leo tosiaan (jälleen kerran) ajoi jälkeä väärään suuntaan. Osasin nyt kuitenkin edes omilla aivoilla ajatella ja huomata, että joku siinä jäljestyksessä mättää.

Hälytreenien lisäksi olen jatkanut viikkotreeneissä Leon kanssa ilmaisuharjoituksia. Ihan täydelliseen ilmaisuun emme ole päässeet, mutta on se parantunut. Perusilmaisutreenien lisäksi otimme yhdellä kerralla käveleviä maalimiehiä ja pienen empimisen jälkeen Leo haukkui nekin aika hyvin. Näitä pitäisi muistaa vaan treenata riittävän usein.

Viivi-Vinkunen on viettänut oloneuvoksen arkea. Se lenkkeilee ja saa välillä etsiä piilotettuja nameja tai leluja. Silloin tällöin treenailemme Rallytokojuttuja, mutta vähemmälle se on jäänyt. Toinen vähemmälle jäänyt juttu on Leon tokotreenaaminen. Perjantain harjoituksissa sain jälleen huomata, että ei nekään hommat taida itsekseen pysyä kuosissa. Läksyksi sain tehdä Leon kanssa käännöksiä ja askelsiirtymiä. Ehkäpä niitä saisi aikaiseksikin, kun niitä voi tehdä vaikka omassa olohuoneessa... Jos vaikka tässä joulutauolla, kun kaikki muut treenit ovat lomalla. Sitähän voisi vaikka tuon Vinkulaisen kanssakin treenata juttuja samalla.

Joululahjaksi koirat saavat hierontaa. Viivi tuntuu olevan taas ihan jankkelissa, eikä tuo Leonkaan ravi näytä ihan tasaiselta. Ja koska molemmilla kavereilla tuota virtaa riittää edelleen, niin kyllähän ne tuolla ulkona liukastelevat aika tavalla. Ja lamintaatilla samoin. Ja kumpikin on tehnyt hihnassa melkoisia kuvioita, kun tuli lunta. Se on sellainen asia, joka aiheuttaa aina riemukkaita hypähdyksiä ja syöksyjä... taluttajan käden ja koiran selän iloksi ;)

Imuriarvostelu

Vanha imurini kärähti tuossa reilu kuukausi takaperin ja ostin uuden imurin. Useiden koiraihmisten suosituksesta päädyin Dysoniin. Niinkin paljon tunteita tämä ostos on nyt viimeisen kuukauden aikana herätänyt, että ajattelin kirjoittaa sitä ihan oman juttunsa tänne blogiin.

Hyvinä puolina pidän sitä, että siinä tosiaan tunuu olevan aika hyvä imuteho. Säiliö on myöskin helppo ja nopea tyhjätä. Ja sen säiliön läpi näkee tosi hauskasti, kun Leon karvat pyörvät säiliön sisällä...

Sitten niihin miinuksin. Aloiteaan vaikka ihan laitteen liikkuvuudesta. Se ei rullaa kevyesti edes paljaalla laminaatilla matoista puhumattakaan. Ehkä imurin alla olevaan minimaalisen pieneen renkaaseen on tarttunut niin paljon koirankarvoja jo kuukauden käytön jälkeen? Tai sitten se ei rullannut alunperinkään. Ilmeisesti niistä isoista renkaista johtuu, että tuo laitos ei myöskään pyörähdä mitenkään kovin ketterästi, vaan laittaa hanttiin viimeiseen asti ja yrittää lopuksi kaatua kyljelleen.

Pikkupikku rengas

Iso rengas

Sitten voisin kertoa suuttimesta. Tuo iso, painava ja kömpelö monilokeroinen muovihärpäke. En ole vielä keksinyt, miten sen saa jalalla painamalla vaihdettua mattoasetukselta takaisin lattia-asetukselle. Pari kertaa olen vahingossa onnistunut, mutta yleensä vaihdan sen käsin. On siinä kyllä painike asiaa varten, mutta kun siitä painaa, suutin imaiseen mattoon/lattiaan kiinni. Tai sitten en vaan osaa. Lisäksi suuttimessa on kaikenlaisia koloja ja lokeroita, joita imuroin aina lopuksi puhtaaksi. Se täytyy sanoa, että suutin kyllä jättää aika puhdasta jälkeä taakseen. Niissä paikoissa, mihin se mahtuu.

Päällä on oikein kunnon säiliöt karvoille...

...ja alapuolella renkaiden välissä ihme lokerikko karvoja keräämään.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, tämän imurin letku. Se on lyhyt ja varmaankin tuosta kinnityskohdsta johtuu, että imuri on niin kömpelö. Eniten minua ärsyttää kuitenkin tuo kahva. Miksi. Siihen. On. Laitettu. Kahva? Että putkea ei vaan pidettäisi kiinni väärästä kohdasta?

Lyhyt letku, kiinnityskohta ja kahva

Imuroidessa täytyy aina välillä ottaa suutin irti ja imuroida pelkällä putkella, koska varsinkaan tämän imurin suuttimen kanssa ei mahdu joka paikkaan. Jos irrottaa putken heti siitä kahvan jälkeen (niin kuin nyt imureiden kanssa ainakin minä yleensä teen), niin putki ei mahdu mihinkään. Sen kahvan takia.

The Kahva

Sitten ne imurin muut suuttimet. Imurin mukana tuli näppärä teline, jolla suuttimet kiinnitetään imurn putkeen nätisti. On muuten kätevää, että siinä kömpelössä ja jo muutenkin raskaassa putkessa on vielä tuollainen uloke suuttimia varten. 

Näppärä suutinteline

Tämän imurin suunnitelussa on ihan selvästi lähdetty siitä, että miten imurin imuteho saadaan pysymään hyvänä myös silloin, kun säiliössä on kamaa. Lisäksi on ilmeisesti ajateltu sitä, että säiliön pitää olla helposti tyhjättävä. Sinänsä hyviä ajatuksia, mutta suunnittelijoilla on tainnut unohtua se, mihin imuria käytetään. Imurointiin. Jossain vaiheessa kai huomattiin, että nuo ylimääräiset suuttimet eivät mahdu oikein mihinkään tuossa virtaviivaisessa tuplaydinsuodinlaitteessa, joten nille keksittiin teline putkeen laitettavaksi.

Mutta koska menin ja ostin tämän laitteen, sen kanssa on nyt vaan opittava elämään. Onneksi on pieni asunto ;) Ehkä vuoden kuluttu olen jo unohtanut muut imurit, enkä enää muista, että imurointi voisi olla helpompaakin.

Kurakelit :( ... no voi ainakin jäljestää vielä :)

Meillä oli tuossa viikko takaperin ulkona olevan kuran lisäksi tyrkyllä vähän muutakin kuraa. Leksalla oli melko raju lörinäkakkatauti. Näyttäisi siltä, että Leo oli ehkä kuitenkin vaan syönyt jotain todella sopimatonta, koska Viiville ei ole tähän mennessä tullut mitään oireita.

Koska Leksalla on noin viiden vuoden aikana ollut vain kerran aikaisemmin masu löysällä, ihmettelin, että mistä nyt on kyse. Kerkesin jo ehkä vähän lietsoa itseäni paniikkiinkin, koska pidän Leoa irti aika monissa paikoissa. Se olisi voinut pimeässä syödä vaikka jotain myrkytettyjä lihapullia tai jotain muuta vastaavaa. Ilmeisesti kyse ei ollut kuitenkin mistään niin dramaattisesta, vaikka Leksalla ei tuntunutkaan pysyvän oikein mikään ruoka sisällä. Keittelin riisiä ja kokeilin välillä raejuustoakin. Kaikki tuli läpi noin tunnin - parin päästä melkoisen pörinän kera. Päädyin sitten siihen, että pidin Leksan kokonaan ilman ruokaa vähän yli vuorokauden. Sen jälkeen annoin vain pieniä annoksia hyvin sulavaa ruokaa Inupektin kera. Koko tämän vähän reilun kahden vuorokauden episodin aikana Leolla oli hyvä ruokahalu, joten ei se mitenkään kovin huonoon kuntoon mennyt. Nyt sen kanssa on oltu jo monta päivää ihan normaalilla ruokavaliolla. Arvoitukseksihan tämäkin nyt jää, että mikä laittoi Leksan mahan noin sekaisin. Mitään vakavaa se ei onneksi näyttänyt olevan. Yksi matto kyllä meni vähän huonoon kuntoon, mutta ei siitä sen enempää...

Viivi-Pinksula on vaikuttanut taas vähän jäykältä ja kipeältä. Täytynee siis tilata koirille taas hieroja. Täytyy kyllä nyt oikein miettiä, että saisikohan tuon Viivin pysymään jollain tavalla paremmassa kunnossa, koska nyt sillä tuntuu olevan selkä jatkuvasti jumissa. Se ei tietenkään auta, että mummeli riehuu aina autossa kuin heikkopäinen. En vaan voi jättää sitä treenien ajaksi oikein kotiinkaan, koska se on ihan kierroksilla treeneihin lähtiessä. En pysty mitenkään pakkaamaan mitään treenikamoja niin vaivihkaa, etteikö tuo tajuaisi, mitä on meneillään. Kokeilin kerran jättää Viivin treenien ajaksi kotiin ja se ei ollut hyvä idea. Kotiin tullessa vastassa oli vaahtoinen koira (eli siis suu ihan vaahdossa) sekä hieman riisutumpi tuulikaapin ovi. Olen tässä miettinyt sitäkin, että voisiko tuo Viivin flippailu ja jatkuva kierroksilla oleminen johtua kivusta? Voi olla, että pyydän eläinlääkäriltä jonkun kipulääkekuurin testimielessä, jos sellaisen saa tällaisilla perusteluilla. Jos Viivi rauhoittuisi kipulääkkeillä, sen voisi viedä vaikka läpivalaistavaksi. Viivi on elänyt elämäänsä niin täysillä, että siitä varmaan löytyisi yhtä sun toista pikkuvikaa perusteellisessa tutkimuksessa. Mietin tässä vaan, että tieto saattaa lisätä tuskaa.

Pelastuskoiratreeneissä oli maanantaina hälytreenit teollisuusalueella. Toimin vaihtelun vuoksi ryhmänjohtajana ja sain jälleen kerran huomata, että on tuo radioliikenne vaan vaativa juttu. Kai se kuitenkin ainakin suurimmaksi osaksi meni protokollan mukaan. Ja toinen juttu, mitä saisi treenata aina ja paljon, on se paikan ilmoittaminen lyhyesti ja ytimekkäästi. Eri ihmisillä on vaan jotenkin niin erilainen kartanlukutapa, että radioyhteyden molemmissa päissä ei vaan aina puhuta ihan samaa kieltä. Ehkä jos asiaa treenattaisin paljon ja usein, oppisimme myös tulkitsemaan toistemme sanomisia paremmin. Oli taas partion ja ryhmänjohdon pylpyrät vähän eri kohdilla...

Sitten tämän kirjoituksen hehkutusosioon: Tein eilen Viivin kanssa Leolle lyhyen jäljen tämän päivän treenimaastoon. Jäljelle tuli mittaa n. 350 metriä ja se ehti vanhentua 21 tuntia. Ajattelin, että tuolla jäljellä ehtii näkemään, sujuuko homma, mutta se on kuitenkin niin lyhyt, että ei jää harmittamaan, jos homma ei suju yhtään mitenkään. Ja tänään sitten jäljestämään... Jälki nousi hyvin ja Leo lähti vauhdikkaasti jäljestämään. Katsoin heti, että nyt on vauhtia liikaa ja kyllähän se jälki pian menikin hukkaan, vaikka yritin jarrutella. Leo yritti ratkaista hukkaa itselleen tyypillisesti vauhdilla ja ankaralla liinanvedolla. Sillä se löysikin jonkun (väärän) jäljen ja ohjasin sen takaisin sinne, missä se vielä oli oikealla jäljellä. Jossain kohdassa Leokin kai huomasi, että kannattaa vähän hidastaa vauhtia ja keskittyä. Ja sillä se jälki sitten löytyi uudelleen. Jälki meni varmaan neljän polun yli ja kahdella ensimmäisellä ylityksellä Leo teki polun kohdalla muutaman metrin varmistukset molempiin suuntiin, mutta jatkoi sitten oikeaan suuntaan. Kaksi viimeistä polunylitystä se menikin sitten jo vain suoraan polun yli. Sieltä se sitten löytyi hanskakin jäljen päästä ja Leo toi sen minulle nopeasti ja innokkaasti. JEE! Yhtään ei tarvinnut teeskennellä iloista koiraa palkatessa :)

Tuon jäljen jälkeen tulin taas siihen tulokseen, että taidan tehdä tosiaan Leolle liian helppoja jälkitreenejä. Tuonkin se meni kuin juna, kunhan pääsi alkuhäsläämisen yli. En kyllä huomannut, että sen jäljestäminen olisi ollut yhtään epävarmempaa tai hitaampaa, kun neljä tuntia vanhallakaan jäljellä. Että sitä omaa koiranlukutaitoa saisi edelleen kehittää, että oppisi näkemään koirasta edes suunnilleen, että kuinka vanhalla jäljellä se on. Sitä kai tulee vaan sillä, että treenaisi enemmän eri-ikäisiä jälkiä.

Viivikin pääsi vähän höntsäilemään metsään Leon treenin jälkeen. Kävin Vinkun kanssa pienellä lenkillä ja pudotin hanskani ainakin viisi kertaa. Viivi jaksoi etsiä kadonnutta hanskaa häntä vispaten ja toi sen minulle joka kerta innokkaasti. Voi tuota pikkumummoa <3

Leon hakuilua ja Viivin mummoilua

Se on nyt sitten taas tämä pimeä vuodenaika. Kaikki koiratreenit ja melkein kaikki lenkit tehdään pimeässä. Mutta mutta... valoa pimeään tuo uusi superotsalamppuni Pezl Tikka RXP. Näin muutaman tunnin kokemuksella olen tyytyväinen ostokseeni. Voisin kuitenkin tehdä vanhemmille lampuillenikin sellaisen huoltotoimenpiteen, että vaihtaisin uudet patterit kaikkiin. Jospa niilläkin näkisi sen jälkeen vähän paremmin.

Maanantaina pari viikkoa sitten tein hakutreeneissä Leolle vähän erilaisen harjoituksen. Menin hieman aikasemmin treenipaikalle jo partioimaan ja ilmoitin yhdelle treenikaverille ajan ja paikan, mihin menee piiloon. Uutena juttuna kokeilin sellaista, että Viivi oli mukana metsässä. Ihan vaan ajattelin kokeilla vaihtelun vuoksi. Noh, mukavastihan se nostikin omaa sykettä, vaikka Leksaa Viivin mukanaolo ei tuntunut haittaavan. Viivi kun ei oikein näe pimeässä enää kovin hyvin, niin se jäi kahdesti vaan kirkumaan pimeään, kun se ei pysynyt meidän mukana. Toisella kerralla Viivi seisoi kivella kirkumassa, koska ei uskaltant hypätä alas. Mummeli kun ei nähnyt, kuinka korkealta siinä joutuu hyppäämään. Sehän ei sinänsä ollut mikään suurensuuri ongelma, mutta samaan aikaan Leo oli löytänyt maalimiehen ja aloitti ilmaisun. Olin siinä sitten vähän kahden vaiheilla, että juoksenko takaisinpäin Viiviä auttamaan, vai juoksenko maalimiehen luo sanomaan, että Leon voi palkata. Juoksin Viiviä auttamaan. Ja sen jälkeen maalimiehen ja Leon luo. Siinä tuli Leksalle vähän tarkoitettua pidempi ilmaisu, mutta pysyi se maalimiehellä. Haukku kyllä pätki aika pahasti, ehkä siksi, että itse huhuilin metsässä Viiviä ja juoksentelin edestakaisin. Että hyvä häiriötreeni sinänsä. Jollain tavalla hassua oli mielestäni se, että Viivi ei edes yrittänyt maalimiehelle haukkumaan. Ehkä se on omasta mielestäänkin jo eläkkeellä. Omalle huonolle hermorakenteelle tämä treeni osoittautui hieman haasteelliseksi. Hyvä niin, säröjä tässä vähän kaivataankin ;) Pidän positiivisena juttuja sitäkin, että jos Viivi ei pärjää metsässä, se huutaa minua apuun. Olen joskus miettinyt, että voisiko se jäädä vaan pimeään nököttämään ja odottamaan apua niin, että en löydä sitä. Näköjään sitä vaaraa ei ole, onneksi. Olisi kamalaa kadottaa pikkunen mummoterrieri pimeään metsään.

Keskiviikkona samalla viikolla otin Leolle sitten ilmaisutreeniä. Ajattelin kokeilla, että josko tuosta sen manaajailmaisusta (pää pyörii kuin Manaajassa) pääsisi eroon sillä, että palataan ilmaisuharjoituksissa ihan alkuun. Eli maalimies näyttää palkan, menee vähän matkan päähän kyykkyyn ja jättää palkan näkyviin. Sitten päästän Leon haukkumaan. Ja tosiaan, sillä se pää saatiin pysymaan aika hyvin paikallaan.... kunnes minä lähdin lähestymään. Päätin sitten, että tehdään nyt ihan tätä perusjuttua vähän aikaa sillä tavalla, että aluksi liikun vähän kauempana ja tulen pikkuhiljaa lähemmäs. Jossain vaiheessa laitetaan lelu taas piiloonkin. Luulisin, että kun toistoja tulee riittävästi, Leon huomio saadaan paremmin maalimieheen. Ehkä toistoilla saadaan sen mieleen jälleen ajatus, että palkka on maalimiehellä ja sen saa sieltä, Ja vaikka minä tulen paikalle, en komenna Leksaa vierelle, enkä tee mitään muutakaan. Eli siitä ei tarvitse välittää, missä minä olen ja mitä teen. Epäilen siis edelleen, että kun minä lähestyn, Leo tulee hieman epävarmaksi, mitä tulee tapahtumaan. Vaihtoehtoja kun on niin monia: Maalimies saattaa palkata, tai sitten minä saatan palkata. Joko minä annan palkan tai heitän sen maalimiehelle. Tai sitten saatan pyytää koiran sivuun ja palkata siitä. Tai olla palkkaamatta missään vaiheessa. Että onhan tuossa toki miettimistä pienelle koiralle ;)

Tällä viikolla oli maanantaina pihapiiri- ja rakennusetsintää. Leo teki kivasti töitä, erityisen tyytyväinen olin siihen, että rakennuksessakin Leo haukkui vasta sitten, kun oli löytänyt viimein reitin maalimiehelle. Treenien jälkeen Leksalla alkoi pari päivää kestänyt ripulitauti. Ehkä se oli syönyt jotain sopimatonta, koska Viivin masu on ollut kunnossa. Joka tapauksessa Leo sai keskiviikon treeneissä olla vaan autossa. En treenaa puolikuntoista koiraa, enkä halua myöskään tartuttaa muiden koiria, jos tauti sattuukin olemaan tarttuvaa laatua. Nyt kuitenkin molemmat koirat näyttävät olevan kunnossa, joten maanantaina Lerppu pääsee jo treenaailemaan, ellei nyt jotain oireita vielä ilmaannu. Tai jos Viivin maha menee sekaisin. Uskoisin kuitenkin, että Leo oli vaan syönyt jotain, mitä ei pienen koirasen pitäisi suuhunsa laittaa.

Tänään koirat pääsivät tänä talvena ensimmäistä kertaa golf-kentälle juoksemaan. Viivi ei oikein enää tykkää juosta metsässä, kun ne risut ja heinät.... Mutta isolla tasaisella kentällä mummeli kyllä innostuu. Tällä kertaa ihan niinkin paljon, että se sai NELJÄ kertaa juoksuhepulin. Siinä mentiin täysiä häntä suorana ja korvat luimussa käh käh -äänen kanssa. Ihan väkisinkin siinä tuli myös itselle hymy naamalle. Innostuin minäkin niin paljon, että otin muutaman juoksuaskeleen Viivin mukana. Että vaikka kukaan tai mikään ei saa mua kiihtymään sillä tavalla kuin Viivi, niin ei ole kyllä kovin montaa asiaa, joka pystyy mua yhtä helposti ja kovasti ilahduttamaankaan.

Kuukausihuolto :)

Kuukausihuollon yhteydessä totesin, että Leon karvanlähtö ei ole sittenkään vielä ohi. Sain myös huomata, että Leksan varpaat on edelleen herkästi kutiavat.

Viivin muutaman päivän kärttyilylle löytyi selitys, kun irrotin sen hampaanvälistä pienen luunsirun. Hieman mummeli taisteli vastaan, mutta ehkä sekin tajusi lopulta, että yritän auttaa.

Kävin eilen pikaisesti morjenstamassa Petoakin. Ihanaa nähdä se niin pirteänä ja iloisena. Ja kiva, että sitä pääsee välillä katsomaan, kun aina joskus tulee vähän ikävä pikku hännänheiluttajaa :)

Oikeaa virettä etsimässä

Tokossa en ole koskaan osannut rakentaa koiralle pitkäkestoisempaa suoritusta. Muutama liike menee aika hyvin putkeen, mutta sitten koiralta loppuu usko, että jotain palkkaa on tulossa. Tai Leon tapauksessa se taitaa tietää, että palkka tulee sitten vasta ihan lopussa. Ja khyllä, olen kirjoittanut tästä ongelmasta ennenkin, mutta kun se vaan on ja pysyy.

Virejuttuihin kysyin neuvoja ulkopuoliselta kouluttajalta perjantain tokotreeneissä. Harjoitellessa Leon kanssa homma menee ajoittain... no usein... vähän ylivireiseksi. Sitten tulee haukumista ja minä yritän kieltää. Olen tiennyt, että on olemassa tapa, jolla koiran virettä nostetaan sitä haukuttamalla, mutta en ole oikein uskaltanut lähteä kokeilemaan hommaa. Olen ajatellu, että koska en osaa tehdä sitä oikein, saan todennäköisesti haukkumisen vaan lisääntymään sallimalla sen jossain kohdassa. Nyt sitten kokeiltiin asiantuntevan silmän alla. Minä sain ohjeita, miten haukkumista hyödynnetään ja miten koira opetetaan, että vain luvalla saa haukkua. Mentiin pikakelauksella läpi muutama eri tapa palkata haukuttamalla. Ja niinhän siinä kävi, että kun asiantuntija oli minua neuvomassa, Leo hoksasi homman aika nopeasti. Ainoastaan yhdessa seuraamispätkässä tuli pari haukahdusta ja muuten oikeastaan vain silloin, kun haukkumiseen annettiin lupa. Pari kertaa Leo yritti haukkua sellaisissa kohdissa, kun minua neuvottiin, eikä Leon kuulunut tehdä mitään. Mutta silloinkin se vaikeni aika pienellä huomautuksella. Seuraamisessa oli pari juttua, jotka voisivat mennä teknisesti paremmin, mutta niihin ei nyt puututtu, kun opetettiin uutta vireasiaa. Voipi olla, että otan tämän käyttöön. Eli kun näette minut keväällä tokokokeessa ja Leo haukkuu joka liikkeessä ja niiden välissä, niin tiedätte, mistä se johtuu. Homma sujui, kun minua oltiin vahtimassa, mutta ei sitten sen jälkeen.

Viivin Rally-tokohommat sujuvat aika hyvin, mutta se takajalkojen käyttö on edelleen erittäin vähäistä. Viivi osaa peruuttaa, mutta se ei ole tietoisesti ottanut yhtäkään sivuaskelta takajaloillaan. Olen kokeillut muutamaa juttua, jotka Leon kanssa ovat toimineet, mutta Viivin kanssa ne ei toimi. Se on niin pieni, että sen on helppo kierähtää etujaloillaan ja takapää paikallaan. Ja jos yritän laittaa jonkun esteen Viivin viereen, että sen pitäisi siirrellä takajalkojaan, niin se pomppaa ylöspäin ja välttää takajalkojen liikuttamisen sillä. Ehkä vielä keksin jonkun jutun, mikä ei ole vielä tullut mieleen. Yksi ongelma on tietysti sekin, että kun yritän saada sen tekemään jotain uutta, se tarjoaa aikaisemmin opittuja temppuja. On nähty kierimistä ja kaikenlaista peruuttamista, kosketusalustalle syöksymistä eri kulmista ja sen koskemista yhdellä tai kahdella tassulla tai kuonolla. Ja jos Viivi ei ole muuta keksinyt, se on liponut huuliaan kunnon sarjoissa. Että vaikka niitä takajalkoja ei nyt ole saatu liikkumaan, niin hauskaa meillä on kuitenkin ollut.

Sunnuntaina olin Leon kanssa vielä toisella tokokurssilla ja siellä kyselin vinkkejä tunnistusnoutoon ja kaukokäskyihin. Kävikin sitten ilmi, että olen hinkannut Leon kanssa ehkä liian helppoja tunnariharjoituksia. Sille tehtiin sellainen harjoitus, että kapuloita oli jotain 30 kappaletta ja yhteen niistä minä olin koskenut. Sitten odoteltiin, että Leo tekee oikean asian. Ei ole mikään yllätys, että Leo yritti tuoda vähän väärää kapulaa ja kun se ei kelvannut, se yritti seisoa keskellä kapuloita ja haukkua. Välillä se haisteli muutamaa kapulaa ja joko yritti taas tuoda väärää tai aloitti haukkumisen. Komensin olemaan hiljaa ja sitten taas odoteltiin. Yhdessä välissä tuli hetki, jossa minä seisoin kapuloiden toisella ja puolella ja Leo toisella. Siinä sitten vaan tuijoteltiin toisiamme. Jossain vaiheessa Leo sitten päätti kokeilla sitä, että haistelee kapuloita ja toihan se sitten oikean. Väsytysvoitto, jota en olisi kyllä ikinä itsekseni saanut aikaiseksi. Ei olisi mun hermot kestäneet. Sen jälkeen tehtiin vielä pari toistoa ja Leo toi molemmilla kerroilla oikean kapulan. Että niinku aha. Nytpä tiedän. Eli osaa se, kun vaan vaaditaan.

Toisena asiana kysyin neuvoja kaukokäskyihin. Mielestäni Leo osaa melkein kaikki vaihdot jo teknisesti melko hyvin, mutta kun otan vähäkin lisää etäisyyttä, niin homma ei enää onnistukkaan. Eli onhan siinä tekniikassa sitten jotain vikaa. Kun sitten vielä yhdistetään tekniikkapuutteisiin se vireongelma, niin en oikein tiennyt, miten kannattaisi edetä. Sain uusia vinkkejä ja olen jo vähän treenannutkin seisomasta istumista uudella tavalla. Laitan Leon peruuttamaan ja siitä istumaan. Työn alla on, että yhdistäisin siihen nyt uuden käskysanan. Lisäksi voin tehdä muita vaihtoja pidemmältä matkalta niin, että jätän Leolle etupalkan. Se tekee vaihdoista vähän hitaampia, mutta Leo keskittyy paremmin. Tällaiset on siitä kivoja treenejä, että niitä voi treenata vähän pienemmäsäkin pihassa, eikä harjoituksiin mene koko iltaa. Tykkään tällaisesta pienimuotoisesta "hinkkaamisesta", mutta isompia treenejä ei tule tehtyä ollenkaan riittävästi. Mutta näillä mennään nyt tällä hetkellä.

Kouluttajakouluttaja

Kävin viikonloppuna SPeKL:n kouluttajakoulutuksen. Olen käynyt melkein saman kurssin jo vuosia sitten, mutta kertaus ei ollut pahitteeksi. Ja oli kurssilla uusiakin juttuja. Nyt on sitten taas uutta ajateltavaa ja mietittävää roppakaupalla.

Kurssilla jokainen teki testin, että minkälainen oppija itse on. En ollut kovin yllättynyt siitä, että itse opin parhaiten tekemällä tai katsomalla, kun joku toinen tekee. Kun minulle kerrotaan asioita, en opi juuri mitään. Ehkä sen vuoksi olen sitten kouluttaja myös sellainen, että puhun asioista melko lyhyesti, mutta piirrän mielelläni kuvia ja esitän itse, mitä tarkoitan. Oikeastaan olen jopa aika huono selittämään sanallisesti, mitä tarkoitan. Ja ilmeisesti myös vähän huono kuuntelija. Kurssilla oli myös ihmisten jaotteluja muilla kriteereillä, mutta tämä jäin itselleni mieleen konkreettisimpanja. Heh, varmaan siksi, että sain itse kirjoittaa numeroita paperille ja laskea tuloksia. Ei jäänyt mieleen se, mistä vaan kerrottiin ;)

Toisena päivänä oli sitten aiheena koiran oppiminen ja koiran kouluttaminen. Ryhmätöinä mietittiin iltapäivällä koulutussuunitelmia pitkällä ja vähän lyhyemmällä tähtäimellä. Siinä sain huomata, että itse olen parempi tekemään lyhyen tähtäimen suunnitelmia, mutta en mitään viisivuotissuunitelmia. En osaa tehdä sellaisia koiran koulutuksen suhteen, enkä oman elämänikään suhteen. Enää. Jossain vaiheessa olen myynyt itselleni ajatuksen, että pitkän tähtäimen suunnitelmia ei vaan kannata tehdä, koska ikinä ei voi tietää, mitä elämä tuo tuollessaan. Ehkä sitä voisi kuitenkin jonkinlaiset raamit tehdä pidemmälläkin tähtäimellä edes seuraavan koiran kanssa. Edes sen, että millä lajilla aloitan kouluttamisen ja missä järjestyksessä asioita opetan. Leolle voisi myös tehdä suunnitelman vaikka seuraavaksi viideksi vuodeksi. Jonkinlaisen vuosikalenterin vaikka, että mitä asioita treenaan mihinkin aikaan. Tulisi sitten ainakin harjoiteltua kaikkea, eikä aina vaan jotain samaa, kun ei muutakaan keksi. Elikkäs toisen päivän suurin anti itselleni oli suunnitelman tekeminen ja sen seuranta. Oman treeniryhmän kanssa tämän asian suhteen tullaan ottamaan ryhtiliike. Suunnitelmia on kyllä tehty ja yhdessä pohdittu, mutta se seuranta on jäänyt vähemmälle. Ja suunnitelmat on tehty oikeastaan aina yhdelle treenikaudelle kerrallaan. Kun pakkaset ja loskapaskat saapuvat, meidän treeniryhmä tulee kokoontumaan tämän asian äärelle ihan varmasti!

Lisäksi käytiin läpi erilaisia koirankoulutusmenetelmiä ja se asia oli ennestään tuttua. Mutta kertauksesta ei ollut tosiaan haittaa. Itselläni on melko selkeä kuva omassa päässä, että miten haluan koiraani kouluttaa, mutta en ole oikeastaan edes miettinyt teorioita ja termejä asialle. Nyt on sitten (taas) nimetkin niille asioilla, jotka on omassa päässä. En käytä ihan puhtaasti vain yhtä menetelmää, mutta joku punainen lanka tästä omastakin sähellyksestä on löydettävissä. Käytän koulutuksessa mielestäni pääasiassa poimintaa ja houkuttelua. Yritän välttää fyysistä pakottamista ja rankaisun käyttöä, mutta kyllä minäkin kiellän koiriani, jos ne tekevät jotain luvatonta. Fyysiseksi pakoksi lasketaan myös esimerkiksi se, että harjoittelee sivulletuloa seinän vieressä, että koira istuisi suoraan. Eli tuleehan niitä pakotteitakin käytettyä. Ja lyhytpinnaisena ihmisenä en jaksa läheskään aina odottaa, että koira sattuisi tarjoamaan oikeaan toimintoa. Elli ehkä vaan kuvittelen kouluttavani houkuttelemalla ja poimimalla oikeita asiota, mutta ehkä oikeasti teen jotain ihan muuta suurimman osan aikaa. Joka tapauksessa, hyvä tiedostaa, että käytössä on useita eri menetelmiä. Jos ensimmäinen tapa ei tuota tulosta, voi kokeilla jotain muuta.

Pääasiassa yritän tehdä koiristani aktiivisia toimintojen tarjoajia, jotka eivät pelkää epäonnistumista. Jos siis vaihtoehtona on sellainen koira, joka odottaa ohjaajan kertovan, mitä pitää tehdä ja passivoituu, jos asioita ei kerrota sille riittävän tarkasti. Olen ehkä jollain tavalla onnistunut, koska omat koirani passivoituvat aika harvoin. Joskus sekin voisi kyllä tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta tuon ainaisen häsläämisen sijaan... Kun nyt olen esimerkiksi opettanut Viiville paria uutta juttua Rally-tokoon liittyen, niin se on harjoituksissa esimerksiksi maanut selällään, tunkenut istumaan pohkeiden väliin tai esittänyt kuollutta, kun se ei ole ollut varma, mitä siltä haluan. Helposti Viivi ja Leo turhautuessa myös haukkuvat, koska siitäkin on niin usein saanut palkkaa. Ja varmaan senkin vuoksi, kun yrittävät komentaa minua. Että tosiaan... meillä ei passivoiduta :D

Muutamasta käydystä kurssista huolimatta en koe olevani mitenkään luonnonlahjakkuus koirankouluttajien kouluttamisessa. Enkä kyllä omien koirienkaan kouluttamisessa. Täytynee siis suositella tätä kouluttajakurssia vaan kaikille oman treeniryhmän jäsenille, että saatte eväitä oman koiran kouluttamiseen. Yritän kyllä parhaani mukaan tuoda oppimiani asioita kaikille ryhmässä. Piirtämällä ja näyttämällä ;)