Helteinen jälkikoe

Eilen 2.8. se jälkikoepäivä sitten koitti helteisenä. Leon kanssa osallistuin jäljen loppukokeen päiväosuuteen. Eli neljä tuntia vanha ja kaksi kilometriä pitkä jälki, jossa on neljä käyttöesinettä ja ihminen jäljen päässä. Kokeen suorittamiseen on aikaa noin tunti ja läpäisemiseksi pitää löytää vähintään kolme esinettä ja se ihminen jäljen päästä. Heti alkupuhuttelussa testaaja kertoi antavansa kokelaille lisäaikaa kokeen suorittamiseen. Syynä oli tuo paahtava helle ja vaikeat maastot (kivikkoa ja ryteikköä, kuten täällä Vaasassa suurimmaksi osaksi on). Hän painotti sitä, että haluaa nähdä koirien olevan kunnossa metsästä tullessa, joten voimme huoletta pitää kunnon taukoja jäljellä aikarajasta välittämättä.

Meidän suoritus alkoi noin yhden maissa päivällä, eli siihen päivän kuumimpaan aikaan. Otin mielestäni riittävästi vettä mukaan jäljelle ja olin nesteyttänyt Leksaa muutenkin koko aamun ja aamupäivän. Se oli juonut lähemmäs litran verran vettä ja olin toki itsekin litkinyt nesteitä kunnolla. Jäljen nostaminen ryteiköstä ei mennyt ihan täydellisesti, pari kertaa ilmoitin testaajalle jo, että tässä menee joku jälki. Ei ollut oikea jälki kuitenkaan (toki maastossa oli nähty muitakin liikkujia, joten on kyllä mahdollista, että siinä jäljennostoalueella on liikkunut joku lähiaikoina). Kun oikea jälki nousi, Leo veti munut melkein kumoon, joten oli siinä kyllä selvä ero niihin kahteen muuhun verrattuna. Ja siitä se sitten lähti tyypilliseen tapaan vauhdikkaasti ja melko voimakkaasti. En osaa oikein arvioida etäisyyksiä, mutta olisikohan se ensimmäinen esine ollut jossain 300 - 400 mertin päässä alusta. Jälkikokeissa noiden esineiden löytäminen on aina melkoinen ilon hetki, vaikka yritänkin luottaa koiraani. On se kiva saada vahvistus, että olemme oikealla jäljellä. Yritin juottaa koiraa, mutta se ei suostunut juomaan. Ja matka jatkui. Toisen esineen yli menimme niin, että Leo ei reagoinut siihen. Tai en ainakaan huomannut. Suunnistaja sen sijaan näku oranssi muovisen pussinsulkijan ja kysyi, onko se pudonnut minulta. Sanoin, että ei, mutta otimme sen kuitenkin mukaan. Mietimme siinä, että mahtoikohan se olla edes jäljentekijän esine, koska yleensä kokeissa jäljellä on - no, ei-muovisia - esineitä. Jäljellä oli seuraavaksi tien ylitys ja kun näin tien lähestyvän, niin mietin hetkisen, että onkohan tässä kuitenkin vaihdettu jollekkin toiselle jäljelle jossain vaiheessa. Mutta sitten tulin siihen tulokseen, että todennäköisesti ollaan oikealla jäljellä, koska loppukokeessa jäljellä saa olla tienylityksiäkin. Ja Leokin jatkoi tien yli jäljestämistä yhtä varmasti kuin siihenkin saakka. Tässä vaiheessa oltiin arviolta jossain jäljen puolenvälin tietämillä, eikä Leo ollut juonut vielä mitään. Jonkin matkan päästä sanoin suunnistajalle, että jos ei pian tule esinettä, pidämme tauon kuitenkin ja yritän juottaa koiraa vaikka puoliväkisin. Tulimme pienelle aukealla ja katsoin, että tauon paikka voisi olla aukean jälkeen metsän varjossa. Mutta siinä aukealla olikin esine ja yritn juottaa Leksaa esineen kohdalla. Totesin kuitenkin, että on ihan tyhmää yrittää pitää taukoa siinä paahteessa ja jatkoimme vielä vähän eteenpäin. Käskin Leon taas maahan ja sain sen juomaankin vähän. Erittäin vähän. Mutta koska koira näytti olevan aika hyvässä kuosissa ja halukas jatkamaan jäljestämistä, niin annoin sen jatkaa. Seuraavaksi tuli pätkä, jossa jäljestettiin suopursujen seassa parisensataa metriä. Sen jälkeen oli pätkä metsää ja jälleen suopursuja. Siellä Leo jäljesti, sitten yhtäkkiä lähti pyörimään jäljen viereen. Kerkesin melkein ajatella loppuun ajatukseni, että mikähän sille tuli, kun vastaus jo selvisikin. Kakkishätähän se oli. Asioinnin jälkeen Leo kuitenkin lähti etsimään jälkeä väärästä suunnasta, mutta annoin sen tehdä työtään. Siinä suopursujen seassa pyöressä Leo alkoi kuitenkin näyttämään aika väsyneeltä, joten käskin sen makaamaan pieneen varjoiseen kuoppaa, jossa oli pohjalla kosteahkoa rahasammalta. Siinä sain juotettuakin Leoa vähän paremmin. Kun kieli oli lyhentyny ehkä puolet, päästin Leon etsimään jälkeä uudelleen. Ja löytyihän se sieltä ja jäljestys jatkui edelleen. Olimme päässet suopursujen ohi, kun huomasin jäljen vasemmalla puolella pienen lammikon. Ohjasin itse Leon jäljeltä sivuun ja osoitin lammikkoa. Leo pulahti sinne mielellään juomaan ja vähän seisoskelemaan. Pienen hetken kuluttua se tuli itse lammikosta pois ja lähti etsimään jälkeä. Se kiersi yhden kiven ja lähti valtavalla innolla jäljestämään siihen suuntaan, mistä tulimme. Eli takajäljelle. Tarvoin sen perässä ja mietin, että mitähän nyt tekisin. Toisaalta halusin, että sä ymmärtäisi itse kääntyä oikeaan suuntaan. Mietin sitäkin vaihtoehtoa, että olisimme voineet tulla aikaisemmin kuitenkin jälkeä väärään suuntaan, kun Leo oli siinä vaiheessa niin väsynyt. Pian Leo kuitenkin huomasi itsekin, että joku tässä mättää. Sitten alkoikin melkoinen pyöriminen, kun Leo yritti selvittää asiaa. Itse ajattelin, että pitäisikö minun vaan kääntää se mielestäni oikeaan suuntaan. Mutta koska en voi oikeasti tietää, missä kohdassa jälki menee ja mihin suuntaan, niin päätin antaa Leon pyöriä. Mutta kun pyöriminen ja hyöriminen vaan jatkui ja jatkui ikuisuudelta tuntuvan ajan (varmaan korkeintaan viisi minuuttia), niin aloin epäröimään. Onneksi mukanani oli kuitenkin kokenut suunnistaja, joka sanoi, että anna koiran vaan tehdä töitä. Leo kuitenkin selvästi teki töitä koko ajan. Harmittelin siinä, että nyt se vesilammikosta saatu lisävoima menee tähän ja Leo ei jaksa ajaa jälkeä loppuun. Mutta aika pian se sitten kuitenkin löysi jäljen uudelleen ja lähti jäljestämään siihen suuntaan, mihin alunperinkin mentiin. Ohitimme vesilammikon toisen kerran ja nyt Leo meni sinne itse vilvoittelemaan. Jälleen sen itse tuli sieltä pois ja jatkoi töitä. Sitten tultiinkin laavulle. Siitä Leo jatkoi polkua pitkin hyvällä innolla jäljestystä. Sanoin suunnistajalle, että jos ei pian tule esinettä vastaan, keskeytän kokeen. Laavulta kun saattoi lähteä kenen tahansa jälki. Ja kun tämäkin nyt menee polkua pitkin, niin epäilin, että saatamma olla jollain ihan väärällä jäljellä. Mutta eipä aikaakaan, kun Leo toi minulle tyhjän nahkaisen lompakon. Ihana helpotuksen tunne! Tämän on pakko olla oikea jälki, satunnainen kulkija tuskin kantaa mukanaan tyhjää lompakkoa. Ja niin jäljestys jatkui taas iloisella mielellä. Jälki meni aika pitkään polkua pitkin ja taas mieleeni hiipi pienenpieni epäilys. Olisiko jäljentekijä mennyt polkua pitkin näin pitkään? Sanoin suunnistajallekin, että aion kyllä seurata koiraa, koska en voi muutakaan, mutta että onkohan tässä tosiaan menty polkua pitkin näin pitkään. Ehkä sadan metrin päästä siitä Leo kääntyi polulla ja haisteli polun laitoja. Lähti sitten polulta metsään päin hyvin varmana asiastaan. Taas se hetken horjunut luotto palasi; kyllä tässä mennään oikeaa jälkeä. Vielä tuli yksi terävä kulma, jossa Leo teki pienen pyörähdyksen. Pian kulman jälkeen näin, kun Leo nosti nenän ilmaan pari kertaa. Ajattelin, että ehkä maalimies on jo aika lähellä. Ja hyvin pian Leo pujahtikin kiven taakse ja näin koirasta vaan villisti heiluvan hännän. Pienen kannustuksen jälkeen Leo haukahtikin muutaman kerran. Mahtava tunne ja mahtava koira! Leo oli selvästi väsynyt ja kuumissaan, mutta jaksoi vielä olla iloinen ja melkein yhtä innostunut kuin minä. Jäljen ajamiseen meillä meni yksi tunti ja 12 minuuttia, eli pääsimme kokeen läpi! Täytyy kyllä sanoa, että jälleen kerran minusta huolimatta. Onni on tuollainen vahva koira, joka tekee töitä ajoittain epäröivästä ohjaajasta välittämättä. Tällä kerralla kokenut suunnistaja antoi myös osansa onnistuneeseen suoritukseen. Hän joutui sanomaan jäljellä hävettävän monta kertaa, että luota vaan koiraan ja näethän itsekin, että se tekee töitä.

Arvostelulomake

Sankari itse

Olen joskus täällä blogissa kirjoittanut, että Leon kanssa en ole jostain syystä löytänyt yhteistä säveltä samalla tavalla kuin esimerkiksi Viivin kanssa. No, tilanne on jossain vaiheessa muuttunut. Näköjään se yhteyden löytäminen vei vähän kauemmin, mutta nykyään rakastan tuota otusta kyllä älyttömän paljon ja jostain syystä sekin tuntuu tykkäävän minusta. Nykyään teemme pääasiassa asioita jo yhdessä, kun pari vuotta sitten Leo teki juttuja enemmänkin tekemisen ilosta ja itselleen. Mä oon niin fiiliksissä, vaikka kyseessä oli "vain" koe. Ehkä se oli juuri se, että siinä päästiin vaikeuksien kautta voittoon. Jos tuo jälki olisi mennyt ihan sukkana läpi, niin siitä ei olisi varmaankaan tullut ihan näin hyvä olo.

Lisää jäljennostoa ja hellettä

Järjestimme pienellä porukalla viimeviikolla "pikaiset" jälkitreenit. Yksi porukasta päästi paikalle jo aikaisemmin tekemään jäljet ja tarkoitus oli pikaisesti vaan ajella valmiit jäljet jokainen vuorollaan. Hommahan ei tietenkään mennyt ihan putkeen ja metsässä vierähti sellainen neljä ja puoli tuntia :D

Leolle olin tilannut jäljennostoja neljä kipaletta. Ajatuksena oli, että ei tehdä sitä neljättä, jos kolmas menee hyvin. Jäljet ehtivät vanheta n. 3,5 tuntia. Ja homma eteni seuraavasti. Ensimmäiselle jäljelle Leo lähti melko keskittyneesti. Kun se törmäsi jälkeen, se haisteli sitä molempiin suuntiin muutaman metrin ja valitsi sitten oikean suunnan. Tämä jälki oli hakkuuaukealla. Toinen jäljennosto menikin sitten jostain syystä ihan plörinäksi. Leo lähti heti valtavalla innolla ja häsläyksellä matkaan. Kun se sitten törmäsi jälkeen, se jatkoi samalla häsläysmeiningillä valitsemaansa suuntaan ja päädyimme tielle. Eli väärä suunta. Taas hämmästelin Leon kanssa yhdessä, että "Mitenkäs tässä näin kävi". Sitten vähän toisesta kohdasta jäljelle uudelleen, oikea suunta ja esine. Tämä jälki oli metsässä. Kolmas jälki oli tehty niin, että sitä oli hieman pidemmästi noston jälkeen. Ajatuksena oli, että melko heti noston jälkeen on esine ja Leo saa palkan jäljen oikeasta nostosta. Sitten palkaksi se saa vielä jatkaa jäljen ajamista parisensataa metriä ja siellä on sitten toinen esine. Ja tämä meni onneksi ihan suunnitelmien mukaan. Leo (toivottavasti vahingosta viisastuneena) keskittyi taas paremmin ja jälkeen törmättyään tarkasteli sitä ensin molempiin suuntiin muutaman metrin. Leksa valitsi oikean suunnan ja pian tulikin palkka. Jälki jatkettiin loppuun melkoisella draivilla ja toisen esineen jälkeen Leo sai kantaa lelunsa autolle saakka. Sinänsä onnistunut harjotus luullakseni. En vaan oikein tykännyt siitä, miten se viimeinen jälki mentiin roiskimalla, osaisihan tuo tarkemminkin jäljestää. Mutta koska harjoituksen tarkoituksena oli jäljennosto, niin toivon mukaan jotain oppimista jälleen tapahtui. Sanoisin, että Leo osaa kyllä asian, kunhan se vaan keskittyy. Sitä en oikein vielä ole keksinyt, että millä saan sen rauhoittumaan silloin, kun se lähtee nostamaan jälkeä siinä väärässä mielentilassa. Eli liikaa vauhtia ja liikaa intoa. Silloin se näyttää menevän aina poskelleen. Jos hidastan liinalla, Leo vetää vaan enemmän ja sammalta lentää. Ehkä silloin pitäisi vaan laittaa koko homma poikki, ottaa Leo takaisin tielle ja aloittaa alusta pienen rauhoittelun jälkeen. Sitä voisin kokeilla seuraavaksi.

Toisella on kivaa, toisella ei niinkään... :D

Tällä viikolla olisi ehkä aihetta harjoitella paikallamakaamista. Se jälkikoe on viikonloppuna ja siinä on tosiaan se hallittavuusosiokin. Tietääkseni meillä ei pitäisi olla siinä mitään ongelmia, mutta pitää niitä asioita kuitenkin ajoittain myös harjoitella.

Sitten tähän helteeseen... joo, ei oo mun juttu. Eikä kyllä noiden pikkukoirienkaan. Viivillä on kaikenmaailman masuvaivoja. Välillä tulee lörinäkakkaa ja välillä lentää laatta. Ei sovi tämä kuumuus sen kropalle. Peto on taasen hoidossa ja sillä on pissatulehdus. En kyllä tiedä, onko sillä mitään tekemistä helteen kanssa, mutta laiettaan sen piikkiin kuitenkin. Leon tekemisiin kuumuus ei muuten tunnu vaikuttavan, mutta lenkkien jälkeen se huohottaa vaikka kuinka kauan. Tommonen tukkajumala ei varmaan viilene kovin nopeasti. Itse en myöskään nauti lämmöstä, vaan hikoilen ihan sikana. Öisin ei saa nukuttua, kun on kuuma silloinkin. Koiratkin vaeltaa ympäri kämppää viileää kohtaa etsien. Päätin sitten ostaa pöytätuulettimen, että saisin iltaisin edes jotenkin asuntoa viilennettyä. Niin, sama juttu oli tullut mieleen muutamalle muullekkin, enkä löytänyt ainuttakaan tuuletinta mistään kaupasta. Ehkä en vaan osunut vielä oikeaan kauppaan? Jatkan etsintöjä uudella innolla palkkapäivän jälkeen...

Huilitauko lenkillä

Mutta että joo, eipä juuri tämän kummempia kuulumisia tällä kertaa. Sen voisin ehkä kuitenkin vielä mainita, että olen tehnyt Leon kanssa ihan vähän enemmän tokojuttuja viimeisen parin viikon aikana. Jospa se into sieltä jotain putkahtaisi taas pintaan. Ehkä täytyy vaan ilmoittautua siinäkin lajissa kokeeseen, niin tulee treenattua ;)

Lupaus lunastettu

Loma siis meni ja samalla tekosyy vähäiseen treenaamiseen. Ilmoittauduin myös jälkikokeeseen, joten yhtäkkiä treeni-intoa vaan löytyi jostain ;)

Lauantaina olin Ilmajoella SCY:n leirillä jälkiryhmässä. Itselläni on kyllä jonkinlainen ajatus, että miten lähden tuota takajälkiongelmaa purkamaan, mutta olen valmis kuulemaan muitakin vinkkejä. Tehtiin sitten sellaisia jäljennostoharjoituksia, että en itse tiedä, kumpaan suuntaan jälki lähtee. Jos Leo lähtee takajäljelle, päädymme vain tielle. Ja sitten yritämme nostaa jäljen uudelleen. Ja näin kävi ensimmäisellä nostolla. Kun tulimme tielle, olin Leolle, että "Oho, mitenkäs tässä näin kävi". Sitten nostimme jäljen uudelleen. Aikamoiseksi sähellykseksi meni se ensimmäinen nosto, eikä Leo tuonut esinettäkään. Se oli varmaan hieman hämmentynyt, että mitähän tässä nyt tapahtuu. Toisella jäljennostolla Leo sitten kuitenkin keskittyi ja oikein huolella tarkisti jälkeä muutaman metrin molempiin suuntiin. Ja lähti oikeaan suuntaan, jee! Sen jälkeen oli vielä kaksi jäljennostoa, jotka meni kumpikin hyvin. En väitä, että ongelma on korjattu, mutta jonkinlainen ajatuksen siemen tuonne Leon päähän on ehkä istutettu itämään. Jäljennostoja aiomme kuitenkin harjoitella vielä paljon lisää.

Iltapäivällä leirillä Leolle tehtiin n. 500 metrin pituinen jälki. Siinä oli aika alussa yksi esine palkkana jäljen nostamisesta. Sitte toinen esine vain lopussa. Jälki ehti vanhentua n. kolme tuntia. Jäljen nostamisessa näkyi vähän haparointia. Leo on ehkä tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, että se on hieman epävarman tuosta jäljen nostamisesta. Nousi se kuitenkin ja päästiin matkaan. Itse jäljen ajaminen meni hyvin. Ainut juttu, mitä kouluttaja kyseli, oli se, että ajanko aina jälkeä niin lyhyellä liinalla. Voisin ehkä antaa Leolle vähän enemmän tilaa. Mietin asiaa jälkeenpäin ja pidän kyllä liinaa aika lyhyellä ajoittain. Pidemmällä jäljellä olen kyllä enemmän ihan siellä 6-metrisen narun päässä ja päästän välillä siitä irtikin. Ehkä voisin keskittyä tähän asiaan kuitenkin ihan tietoisestikin. Lopuksi vielä tehtin esineruutua ja Leo meni aika kivasti. En olekkaan hetkeen tehnyt ruutua sen kanssa, mutta ehkä niitä esineitä on tullut vahvistettua jäljellä. Ja kyllä minä lenkillä usein pudottelen hanskaani sinne tänne, eli ehkä sekin on vahvistanut esineiden arvoa, kun "leikimme" niillä ajoittain.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa meidän mittakaavalla melkoinen megajälki. Tekaisimme Riikan kanssa toisillemme jäljet muhimaan metsään päivällä ja menimme päiväksi omille asioillemme. Iltasella palasimme sitten metsään jälkiä ajamaan. Leksaa ja minua odotti kahdeksan tuntia vanha ja 2,5 kilometriä pitkä jälki. Lämpötila ei juurikaan laskenut päivän aikana ja illalla yhdeksän maissakin lämpöasteita oli vielä 25. Hieman haastava keli siis. Jälki meni kuitenkin ihan superisti! Leo nosti jäljen erittäin varmasti, ei mitään epäröintiä. Ja sitten mentiin melkein kuin juna. Esineiden kanssa oli huomattavissa, että Leo ei oikein olisi halunnut ottaa niitä suuhun ja tuoda minulle, kun sen kieli roikkui melkein polvissa. Jokaiselle se kyllä selvästi pysähtyi ja jäi ehkä vähän puhaltamaan ennen tuomista. Viidestä esineestä (joiden kohdalla siis pidimme aina pienen tauon) Leo suostui juomaan erittäin vähän vain yhdellä esineellä. Muilla se suorastaan väisti, kun yritin tyrkyttää vettä. Jäljellä oli onneksi pari sellaista ojaa, joissa oli vettä ja niihin Leo pulahtikin halukkaasti ja vilvoitteli hetken ennen jatkamista. Kehuin siitäkin. Yritin välttää Leon turhaa pysäyttelyä, koska ajattelin ylimääräisen käskyttämisen vaan väsyttävän siitä. Niinpä muutamassa ojanylityksessä päästin jälkiliinasta irti, kun kömmin itse ylös ojasta. Sen jälkeen vaan juoksin Leon kiinni. Eli ei se mitenkään ihan älytöntä vauhtia pitänyt, jos kerran sain sen kiinni kymmenen metrin pyrähdyksellä. Leo tuntui jaksavan melko hyvin ja jaksoi se vielä jäljen lopussa hieman jopa leikkiä palkkalelullaan. Mutta autolla se kyllä sitten jo pötkähti makuulle. Laitoin sille märkäruokaa ja reilusti vettä kippoon ja sain Leon juomaan vettä varmaankin lähemmäs puoli litraa. Itse olin kyllä ihan pläts. Olin hionnut varmaan litran, Riikka kysyikin leikillään, että kävinkö suihkussa. Jalat ei ihme kyllä olleen hapoilla, mutta kyllä tuo helle vei mehut. Lisäksi oli saanut varmaan parikymmentä hyttysen pistoa ja kymmenkunta paarman puremaa. Jälki meni suureksi osaksi suolla ja välillä piti ihan oikeasti hengittää nenän kautta, että ei vedä henkeen sitä valtavaa ötökkäparvea, joka siinä ympärillä pörräsi. Jäljellä yritin itse juoda melkein siinä vauhdissa, ettei tarvi pysähdellä ylimääräisiä. Siinä paarmaparvessa ei paljon huvittanut oleilla.

Melkoisen antoisa viikonloppu kyllä. En välttämättä tee pitkää jälkeä enää ennen koetta, koska en usko siinä olevan ongelmaa. Jäljennostoja ja esineitä saisi kyllä treenata lisää. Ja sitä, että muistan ottaa sen palkan jäljelle mukaan JOKA KERTA. Huomaan, että esineiden ilmaisu kärsii heti, jos Leo ei saa sitä odottamaansa palkkaa. Ja mitähän vielä pitäisi muistaa... Eipä tule mieleen. Muutakun että pidän suuni supussa ja raahaudun vaan perässä. Tuolla pitkällä jäljelläkin Leo "hukkasi" jäljen monta kertaa, mutta löysi sen kyllä aina uudelleen. Ja Leon kohdalla kun puhutaan jäljen hukkaamisesta, niin se on kulkeutunut jäljeltä sivuun joitakin metrejä. Itse se tekee halkaisijaltaan ehkä noin viisimetrisen ympyrän ja jos jälki ei sillä löydy, se palaa itse takaisinpäin varmaankin sinne, missä se on mielestään viimeksi ollut jäljellä. Tai jotain sellaista se näyttää tekevän. Minä yritin vaan pysyä perässä ja tarkkailla. Välillä kurkkailin GPS:ään, että ollaanhan varmasti jäljellä. Sillä mielellä enemmänkin, että mielestäni Leo näytti siltä, etä jäljellä mennään ja oikeastaan vaan hain vahvistusta omalle koiranluvulleni siitä laitteesta. Mutta eipä tuon kanssa tarvitse näköjään paljon varmistella. On se kyllä hieno eläin, edelleen.

Peto 9 vuotta!

Ja tänään sitten Patteri-Petteri täyttää 9 vuotta. Herra ei osannut arvostaa kuvaussessiota lainkaan, mutta edes pari kohtalaista räpsyä saatiin sitten, kun annoin Pedon valita poseerausasentonsa itse.

"Istu keskenäs. Minä haluan seistä!"

Synttärin kunniaksi Peto pääsi torille syömään jätskiä ihan vaan mun kanssa. Tai oli siellä muitakin tietty, mutta Viivi ja Leo sai jäädä kotiin nuolemaan näppejään. Yritin tarjota Pedolle kotosalla herkkuluutakin jyrsittäväksi, mutta Petsku halusi vain makoilla luun vieressä. Mutta koska synttäripäivään kuuluun herkuttelu olennaisena osana, annoin koko porukalle edes kuivattua naudan mahaa. Se maistui helteestä huolimatta.

"Mä en jaaaksaaa olla kuvattavana enää sekuntiakaan..."

Vielä olisi ohjelmassa edes lyhyt lenkki kuumuudesta huolimatta. Illalla varmaan vaan köllötellään soffalla. Ihan vaan siksi, että se on Pedon mielestä ihan paras tapa viettää aikaa ;)

Lomakooste

Kun se kesäloma nyt sitte oli ja meni, niin kerron vähäsen, että mitä kaikkea me tehtiin. Jos kiinnostaa ;)

Aloitin loman - ylläripylläri - lenkillä koirien kanssa. Heti perjantaina pakkasin repun ja suuntasin suolle. Tauolla laitoin tulet ihan vaan tunnelman ja hyttysten takia. Sitten kävelin takaisin autolle ja lähdin kotiin. Että oikein irtiotto heti alkuun, niin tulee sitä loman tuntua :D

Lauantaina lähdin sitten veljen mökille Karstulaan yhdeksi yöksi. Maalasimme veljenvaimon kanssa ulkohuussin ja saunoimme ihan sikana. Kävin uimassakin koirien kanssa. Kaksi kertaa

Ja sitten kotiin. Olin päättänyt jo talvella, että teen lomalla terassilleni pätkän kaidetta. Hyvin suunniteltu oli aika hyvin tehty, mutta kyllä siinä muutama päivä meni maalatessa, hikoillessa ja kiroillessa. Ehkä siitä suunnittelemisesta oli kuitenkin jotain hyötyä, koska kiroilin mielestäni aika vähän. Ja kaiteesta tuli ylihieno. Koirille tämä urakka sopi myös, koska ne saivat olla ulkona koko päivän monta päivää putkeen. Ei ne paljon lenkkejä vaatineet sen päälle. Kyllähän siinä voimat menee, kun pitää vahtia naapurustoa jotain kuusi tuntia putkeen.

No sitten tuli Waasa Pop Festit. Kätevästi festarien ajaksi sattui todennäköisesti koko kesän hyytävin viikonloppu, eikä yleisöä tapahtumassa juuri ollut. Mutta minä olin. Melkoiseen vaatekerrokseen toppautuneena katsoin sinnikkäästi suurimman osan keikoista. Hyppelin lämpimikseni ja vähän välillä innostakin. Viikonlopun paras ajatus tuli lauantaina, kun otin kotoa omia juomia mukaan. Festarialueellehan juomia ei saa viedä, joten kätkin ne kätevästi Hoviskan rantaan kukkaistutuksiin :D Kun olin nähnyt haluamani keikat ja seuraaviin kiinnostaviin artisteihin oli muutama tunti aikaa, pyöräilin kätkölleni. Siellähän ne oluset odottivat kylminä kukkapenkissä. Täytyy muistaa tämä toimintatapa muissakin kesätapahtumissa, jos sellaisiin tulee lähdettyä. Kätevää, jännittävää ja rahaakin säästyy.

Toisella lomaviikolla laitoin "uutta" terassia ja pihaa kuntoon. Tämä kun on ensimmäinen kesä uudessa asunnossa, niin tuossa 40 neliön pihassa riitti hommia ainakin pariksi päiväksi (kun teki oikein rauhallisesti). Leikkasin pensasaidat ja kaivoin yhden pensaan pois pihaa pienentämästä. Ostin terassille parit kesäkukat. Ja siinä se hyvin pitkälti. Juhannukseksi lähdin jälleen veljen mökille. Kylmä keli sen kun jatkui ja myös mökillä jatkui teema "pitää tehdä jotain lämpimikseen". Porukalla tuli tehtyä varmaankin koko talven polttopuut ja ne kannettiin myös puuvajaan kuivamaan. Raekuurojen välissä. Kylmästä huolimatta juhannukseen oleellisena osana kuuluva grillaaminen ja ylensyöminen saatiin kuitenkin hoidettua.

Perunat pestiin toppatakissa, pipo ja hanskat päällä :)

Viivi was here, varokaa nilkkojanne!

Juhannuksen jälkeen olikin sitten ohjelmassa pohjoisen reissu Riikan kanssa. Tänä vuonna tehtiin semmonen matka, että tiistaina ajeltiin Puolankaan yhdeksi yöksi ja siitä sitten keksiviikkona Hossaan. Siellä kiersimme koirien kanssa vähän reilu 30 kilometrin lenkin (pitäisi oikein mitata tarkka pituus) kahden vuorokauden aikana. Lähdimme autolta yhden maissa keskiviikkona ja takaisin olimme perjantaina yhden maissa. Kelit olivat vaellukselle juuri sopivat; 5 - 10 astetta lämmintä ja pilvipoutaa. Vettä emme onneksi saaneet niskaamme perjantain erittäin pientä tihkusadetta lukuunottamatta. Aika onnistunut reissu kyllä! Sanoisin, että Hossan parhaita puolia oli se, että siellä ei ollut paljon muita. Maisematkin olivat kyllä hienot, etenkin Somerjoki ja Värikallio. Koska emme voi tämän koiraporukan kanssa tunkea kovin pieneen tilaan, niin yövyimme autotuvissa ja teltassa. Ekana yönä minä olin teltassa ja toisen autiotuvassa. Ja Riikka koirineen toisinpäin. Reissun aluksi autossa Shiro jaksoi vielä murista Viiville, mutta jo menomatkalla sekin totesi, että Viivin autoriehuminen ei ole vaarallista kuin Viiville itselleen ja mun hermoille. 

Eka yö Laukkujärven rannassa

Somerjoki

Perjantaiaamu ja Puukkojärvi

Ja ettei elämä kävisi tylsäksi, niin eihän nämä lomareissaamiset tähän loppuneet. Perjantaiyönä tultiin pohjoisesta kotiin ja lauantaina sitten Rajavuoreen. Olin toisena järjestäjänä hälytysharjoituksessa ja siinähän sitä riitti järjestettävää. Olisimme voineet tehdä sellaisen tavallisen hälytysharjoituksen, mutta ei. Piti saada tehdä sellainen rastityyppinen harjoitus, jonka järjestämisessä oli paljon enemmän tekemistä :D Mutta harjoitus meni onneksi melko hyvin. Aikataulu petti tietenkin ja kaikki eivät ehtineet suorittamaan kaikkia rasteja, mutta osallistujat tuntuivat olevan tyytyväisiä. Meillä oli rasteilla tottelevaisuutta, suunnistusta, koiran kanssa näkötorniin kiipeämistä, ensiapua, esineruutua, jäljennostoa ja hakutehtävä. Jos ei muuta, niin tulipa käytyä läpi aika kattavasti kaikki koiralta ja ohjaajalta vaadittavat taidot. Jokainen löysi varmaankin jonkun jutun, jota saisi harjoitella lisää. Muutama meistä jäi vielä yöksi Rajavuoreen ja illalla saunottiin. Luonnollisesti siis myös minä olin siellä yötä koirien kanssa.

Kun tuo pohjoisen reissu ja Rajavuori oli koettu, niin kotiin palasi melko väsynyt joukko ja sata kiloa pyykkiä. Parisen päivää meni toipuessa ja pyykätessä. Ja johan täällä kotonakin oli tekemistä melkein viikon reissaamisen jälkeen. Piti ainakin leikata nurmikko (jota on siis se jotain 30 neliötä) ja tuli tuota terassiakin taas vähän sisustettua. Muistin nimittäin, että mullahan on varastossa yksi ylimääräinen pöytä :) Nyt se on sitten terdellä.

Vimpalle lomaviikolle piti vielä keksiä ohjelmaa. Päätin kyläillä ja käydä Ikeassa. Elikkäs taas koiraset autoon ja tällä kertaa nokka kohti Turkua. Ensimmäinen välietappi oli Raision Ikea, josta selvisin melko vähällä. Menin hakemaan jalkalamppua ja sen ostin. Ja vähän jotain pientä muutakin ;) Mutta niin kovin vähän. Siitä sitten Maskuun katsomaan kavereiden uutta taloa ja yökylään. Hienon tuvan olivat ostaneet. Maskusta Turkuun katsomaan toisen kaverin uutta taloa. Tai vanhaa taloa, jonka he olivat ostaneet. Hieno oli sekin, jonkin verran enemmän siellä on vaan vielä remppaa tehtävänä. Tämän pikaisen reissun jälkeen ajelin sitten kotiin viikonlopuksi. Sellainen pieni viimehetken paniikki vielä tuli, kun tuntui, että loma loppuu ja olisi vielä vaikka mitä tehtävää. Ehdin sitten viikonlopun aikana vielä kyläillä vähän lisää, käydä baarittelemassa, siivota koko kämpän, pestä pari mattoa ja auton. Ja hakea Pedon hoitoon. Sitten loma meni loppuun :( Onneksi näyttää kuitenkin siltä, että kesä vasta alkoi, joten kai tässä vielä ehtii kesän aikana jotain tekemään. Kun nyt vauhtiin pääsi.

Tauko Merikarvialla

Ja ei olla tosiaan treenattu oikein mitään koirajuttuja. Hyvin vähäisesti tokoa Leon kanssa. Että täytynee nyt vähän piristyaä treenaamisen suhteen, kun lomatkin on pidetty.

Viivi 10 vuotta!

Viivi-Pinksulainen täyttää tänään 10 vuotta! Juhlan kunniaksi täytynee viedä koko porukka uimaan. Tässä kelissä ei paljon lenkkeillä, varjossakin jotain 28 plusastetta. Niin siis myös Peto on menossa mukana tämän viikon. Herra mustakorva on meillä hoidossa :)

Viivi voi pääasiallisesti hyvin. Sillä ei ole mitään perustavanlaatuista sairautta elämänlaatua alentamassa. Kyllä siinäkin kuitenkin ikä jo näkyy, hepulointi ja kaikenlainen riehuminen on vähentynyt huomattavasti. Viivi väsähtää myös selvästi nopeammin, eikä rankoilta lenkeiltä palauduta enää ihan vartin päikkäreillä. Sama temperamentti Viivillä on kyllä edelleen. Jos päästäisin sitä muiden koirien lähelle, saisin varmasti edelleen irrottaa sitä kaikenkokoisten karvaturrien poskesta. Jos mahdollista, Viivillä tuntuu nykyään "flippaavan" oikeastaan jopa herkemmin kuin nuorempana. Ja joskus sillä jää riehuminen vähän päälle. Esimerkiksi autossa joskus on melkein pakko puuttua sen touhuihin, kun se ei tunnu saavan itse sitä vouhkaamistaan loppumaan. Kun riehunnan sitten saa katkeamaan tavalla tai toisella (ajaessa ne konstit ovat usein vähän vähissä), niin mummo saattaa nukahtaa. Nukkuminen on muutenkin yksi Viivin pääharrastuksista nykyään. Iltaisin se täytyy joskus pakottaa iltapissille ja toisaalta taas, kun se on päässyt ulos ja auringonpaisteeseen pitkälleen, se täytyy usein pakottaa sisälle. Melkoista tahtojen taistelua siis edelleen, nykyään vaan väännetään välillä eri asioista, kuin ennen.

Sanoisin, että näin 10 vuoden iässä Viivi on edelleen sama koira kuin ennenkin. Vaan vähän harmaamassa, käheämmässä ja unisemmassa paketissa. Sama tulisielu se on kuitenkin edelleen, kunhan vaan jaksaa ottaa asiakseen. Viisi kiloa tulta ja tappuraa, kuorsausta ja tuhinaa <3

Lupaan ja vannon...

..kautta kiven ja kannon. Jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön! Nyt reipastun jälkitreenaamisen kanssa. Paitsi että ihan ekkuna hoidan lomareissut pois kuleksimasta :D Mutta ihan tässä lähiaikoina aloitan treenaamisen toden teolla.

Tänään oli pelastuskoiraporukalla sellainen tavoitekeskustelukerta. Mietittiin, mitä tuli viimeksi luvattua ja onko tavoitteisiin päästy. Ja sitten piti luvata, mitä tekee vielä tänä vuonna. Huomasin, että en ole oikein edennyt tavoitteideni mukaisesti, koska Leo tökkii ilmaistessa edelleen. Lupasin pitää päiväkirjaa treeneistä, jospa sillä tavalla löytyisi se ongelman ydin. Elikkäs aloitan jälleen kerran treenipäiväkirjan pitämisen...

Juhannus mökillä

Lupasin treenata Leon kanssa myös jäljennostoja ja vanhoja jälkiä. Ja pitkiä jälkiä. Ja sitten lupasin mennä loppujälkikokeisiin syksyllä. Ja ehkä haun taidontarkastukseen. Rauniokokeistakin mainitsin. Että tulipa sitten asetettua niitä tavoitteita oikein kunnolla. Voipi olla, että ainakin joku tai jotkut jutut jäävät kevään puolelle.

Viivi-pinksula oppi heti alle viikossa, että flexissä voi kävellä sillä tavalla kauempana. Nyt on sitten viisimetrinen flexi melkein jatkuvasti tapissa. Että eipä siinä kauaa mennyt :D On olemassa sellainen naurettava väittämä, että vanha koira ei opi uusia temppuja. Ei muuten pidä paikkansa. Viivi ainakin keksii uusia koiruuksia ihan jatkuvasti.

"...tuotakin verkkoaitaa voisi vähän tuunata..."