Helteinen jälkikoe

Eilen 2.8. se jälkikoepäivä sitten koitti helteisenä. Leon kanssa osallistuin jäljen loppukokeen päiväosuuteen. Eli neljä tuntia vanha ja kaksi kilometriä pitkä jälki, jossa on neljä käyttöesinettä ja ihminen jäljen päässä. Kokeen suorittamiseen on aikaa noin tunti ja läpäisemiseksi pitää löytää vähintään kolme esinettä ja se ihminen jäljen päästä. Heti alkupuhuttelussa testaaja kertoi antavansa kokelaille lisäaikaa kokeen suorittamiseen. Syynä oli tuo paahtava helle ja vaikeat maastot (kivikkoa ja ryteikköä, kuten täällä Vaasassa suurimmaksi osaksi on). Hän painotti sitä, että haluaa nähdä koirien olevan kunnossa metsästä tullessa, joten voimme huoletta pitää kunnon taukoja jäljellä aikarajasta välittämättä.

Meidän suoritus alkoi noin yhden maissa päivällä, eli siihen päivän kuumimpaan aikaan. Otin mielestäni riittävästi vettä mukaan jäljelle ja olin nesteyttänyt Leksaa muutenkin koko aamun ja aamupäivän. Se oli juonut lähemmäs litran verran vettä ja olin toki itsekin litkinyt nesteitä kunnolla. Jäljen nostaminen ryteiköstä ei mennyt ihan täydellisesti, pari kertaa ilmoitin testaajalle jo, että tässä menee joku jälki. Ei ollut oikea jälki kuitenkaan (toki maastossa oli nähty muitakin liikkujia, joten on kyllä mahdollista, että siinä jäljennostoalueella on liikkunut joku lähiaikoina). Kun oikea jälki nousi, Leo veti munut melkein kumoon, joten oli siinä kyllä selvä ero niihin kahteen muuhun verrattuna. Ja siitä se sitten lähti tyypilliseen tapaan vauhdikkaasti ja melko voimakkaasti. En osaa oikein arvioida etäisyyksiä, mutta olisikohan se ensimmäinen esine ollut jossain 300 - 400 mertin päässä alusta. Jälkikokeissa noiden esineiden löytäminen on aina melkoinen ilon hetki, vaikka yritänkin luottaa koiraani. On se kiva saada vahvistus, että olemme oikealla jäljellä. Yritin juottaa koiraa, mutta se ei suostunut juomaan. Ja matka jatkui. Toisen esineen yli menimme niin, että Leo ei reagoinut siihen. Tai en ainakaan huomannut. Suunnistaja sen sijaan näku oranssi muovisen pussinsulkijan ja kysyi, onko se pudonnut minulta. Sanoin, että ei, mutta otimme sen kuitenkin mukaan. Mietimme siinä, että mahtoikohan se olla edes jäljentekijän esine, koska yleensä kokeissa jäljellä on - no, ei-muovisia - esineitä. Jäljellä oli seuraavaksi tien ylitys ja kun näin tien lähestyvän, niin mietin hetkisen, että onkohan tässä kuitenkin vaihdettu jollekkin toiselle jäljelle jossain vaiheessa. Mutta sitten tulin siihen tulokseen, että todennäköisesti ollaan oikealla jäljellä, koska loppukokeessa jäljellä saa olla tienylityksiäkin. Ja Leokin jatkoi tien yli jäljestämistä yhtä varmasti kuin siihenkin saakka. Tässä vaiheessa oltiin arviolta jossain jäljen puolenvälin tietämillä, eikä Leo ollut juonut vielä mitään. Jonkin matkan päästä sanoin suunnistajalle, että jos ei pian tule esinettä, pidämme tauon kuitenkin ja yritän juottaa koiraa vaikka puoliväkisin. Tulimme pienelle aukealla ja katsoin, että tauon paikka voisi olla aukean jälkeen metsän varjossa. Mutta siinä aukealla olikin esine ja yritn juottaa Leksaa esineen kohdalla. Totesin kuitenkin, että on ihan tyhmää yrittää pitää taukoa siinä paahteessa ja jatkoimme vielä vähän eteenpäin. Käskin Leon taas maahan ja sain sen juomaankin vähän. Erittäin vähän. Mutta koska koira näytti olevan aika hyvässä kuosissa ja halukas jatkamaan jäljestämistä, niin annoin sen jatkaa. Seuraavaksi tuli pätkä, jossa jäljestettiin suopursujen seassa parisensataa metriä. Sen jälkeen oli pätkä metsää ja jälleen suopursuja. Siellä Leo jäljesti, sitten yhtäkkiä lähti pyörimään jäljen viereen. Kerkesin melkein ajatella loppuun ajatukseni, että mikähän sille tuli, kun vastaus jo selvisikin. Kakkishätähän se oli. Asioinnin jälkeen Leo kuitenkin lähti etsimään jälkeä väärästä suunnasta, mutta annoin sen tehdä työtään. Siinä suopursujen seassa pyöressä Leo alkoi kuitenkin näyttämään aika väsyneeltä, joten käskin sen makaamaan pieneen varjoiseen kuoppaa, jossa oli pohjalla kosteahkoa rahasammalta. Siinä sain juotettuakin Leoa vähän paremmin. Kun kieli oli lyhentyny ehkä puolet, päästin Leon etsimään jälkeä uudelleen. Ja löytyihän se sieltä ja jäljestys jatkui edelleen. Olimme päässet suopursujen ohi, kun huomasin jäljen vasemmalla puolella pienen lammikon. Ohjasin itse Leon jäljeltä sivuun ja osoitin lammikkoa. Leo pulahti sinne mielellään juomaan ja vähän seisoskelemaan. Pienen hetken kuluttua se tuli itse lammikosta pois ja lähti etsimään jälkeä. Se kiersi yhden kiven ja lähti valtavalla innolla jäljestämään siihen suuntaan, mistä tulimme. Eli takajäljelle. Tarvoin sen perässä ja mietin, että mitähän nyt tekisin. Toisaalta halusin, että sä ymmärtäisi itse kääntyä oikeaan suuntaan. Mietin sitäkin vaihtoehtoa, että olisimme voineet tulla aikaisemmin kuitenkin jälkeä väärään suuntaan, kun Leo oli siinä vaiheessa niin väsynyt. Pian Leo kuitenkin huomasi itsekin, että joku tässä mättää. Sitten alkoikin melkoinen pyöriminen, kun Leo yritti selvittää asiaa. Itse ajattelin, että pitäisikö minun vaan kääntää se mielestäni oikeaan suuntaan. Mutta koska en voi oikeasti tietää, missä kohdassa jälki menee ja mihin suuntaan, niin päätin antaa Leon pyöriä. Mutta kun pyöriminen ja hyöriminen vaan jatkui ja jatkui ikuisuudelta tuntuvan ajan (varmaan korkeintaan viisi minuuttia), niin aloin epäröimään. Onneksi mukanani oli kuitenkin kokenut suunnistaja, joka sanoi, että anna koiran vaan tehdä töitä. Leo kuitenkin selvästi teki töitä koko ajan. Harmittelin siinä, että nyt se vesilammikosta saatu lisävoima menee tähän ja Leo ei jaksa ajaa jälkeä loppuun. Mutta aika pian se sitten kuitenkin löysi jäljen uudelleen ja lähti jäljestämään siihen suuntaan, mihin alunperinkin mentiin. Ohitimme vesilammikon toisen kerran ja nyt Leo meni sinne itse vilvoittelemaan. Jälleen sen itse tuli sieltä pois ja jatkoi töitä. Sitten tultiinkin laavulle. Siitä Leo jatkoi polkua pitkin hyvällä innolla jäljestystä. Sanoin suunnistajalle, että jos ei pian tule esinettä vastaan, keskeytän kokeen. Laavulta kun saattoi lähteä kenen tahansa jälki. Ja kun tämäkin nyt menee polkua pitkin, niin epäilin, että saatamma olla jollain ihan väärällä jäljellä. Mutta eipä aikaakaan, kun Leo toi minulle tyhjän nahkaisen lompakon. Ihana helpotuksen tunne! Tämän on pakko olla oikea jälki, satunnainen kulkija tuskin kantaa mukanaan tyhjää lompakkoa. Ja niin jäljestys jatkui taas iloisella mielellä. Jälki meni aika pitkään polkua pitkin ja taas mieleeni hiipi pienenpieni epäilys. Olisiko jäljentekijä mennyt polkua pitkin näin pitkään? Sanoin suunnistajallekin, että aion kyllä seurata koiraa, koska en voi muutakaan, mutta että onkohan tässä tosiaan menty polkua pitkin näin pitkään. Ehkä sadan metrin päästä siitä Leo kääntyi polulla ja haisteli polun laitoja. Lähti sitten polulta metsään päin hyvin varmana asiastaan. Taas se hetken horjunut luotto palasi; kyllä tässä mennään oikeaa jälkeä. Vielä tuli yksi terävä kulma, jossa Leo teki pienen pyörähdyksen. Pian kulman jälkeen näin, kun Leo nosti nenän ilmaan pari kertaa. Ajattelin, että ehkä maalimies on jo aika lähellä. Ja hyvin pian Leo pujahtikin kiven taakse ja näin koirasta vaan villisti heiluvan hännän. Pienen kannustuksen jälkeen Leo haukahtikin muutaman kerran. Mahtava tunne ja mahtava koira! Leo oli selvästi väsynyt ja kuumissaan, mutta jaksoi vielä olla iloinen ja melkein yhtä innostunut kuin minä. Jäljen ajamiseen meillä meni yksi tunti ja 12 minuuttia, eli pääsimme kokeen läpi! Täytyy kyllä sanoa, että jälleen kerran minusta huolimatta. Onni on tuollainen vahva koira, joka tekee töitä ajoittain epäröivästä ohjaajasta välittämättä. Tällä kerralla kokenut suunnistaja antoi myös osansa onnistuneeseen suoritukseen. Hän joutui sanomaan jäljellä hävettävän monta kertaa, että luota vaan koiraan ja näethän itsekin, että se tekee töitä.

Arvostelulomake

Sankari itse

Olen joskus täällä blogissa kirjoittanut, että Leon kanssa en ole jostain syystä löytänyt yhteistä säveltä samalla tavalla kuin esimerkiksi Viivin kanssa. No, tilanne on jossain vaiheessa muuttunut. Näköjään se yhteyden löytäminen vei vähän kauemmin, mutta nykyään rakastan tuota otusta kyllä älyttömän paljon ja jostain syystä sekin tuntuu tykkäävän minusta. Nykyään teemme pääasiassa asioita jo yhdessä, kun pari vuotta sitten Leo teki juttuja enemmänkin tekemisen ilosta ja itselleen. Mä oon niin fiiliksissä, vaikka kyseessä oli "vain" koe. Ehkä se oli juuri se, että siinä päästiin vaikeuksien kautta voittoon. Jos tuo jälki olisi mennyt ihan sukkana läpi, niin siitä ei olisi varmaankaan tullut ihan näin hyvä olo.