Lauantaina olin Ilmajoella SCY:n leirillä jälkiryhmässä. Itselläni on kyllä jonkinlainen ajatus, että miten lähden tuota takajälkiongelmaa purkamaan, mutta olen valmis kuulemaan muitakin vinkkejä. Tehtiin sitten sellaisia jäljennostoharjoituksia, että en itse tiedä, kumpaan suuntaan jälki lähtee. Jos Leo lähtee takajäljelle, päädymme vain tielle. Ja sitten yritämme nostaa jäljen uudelleen. Ja näin kävi ensimmäisellä nostolla. Kun tulimme tielle, olin Leolle, että "Oho, mitenkäs tässä näin kävi". Sitten nostimme jäljen uudelleen. Aikamoiseksi sähellykseksi meni se ensimmäinen nosto, eikä Leo tuonut esinettäkään. Se oli varmaan hieman hämmentynyt, että mitähän tässä nyt tapahtuu. Toisella jäljennostolla Leo sitten kuitenkin keskittyi ja oikein huolella tarkisti jälkeä muutaman metrin molempiin suuntiin. Ja lähti oikeaan suuntaan, jee! Sen jälkeen oli vielä kaksi jäljennostoa, jotka meni kumpikin hyvin. En väitä, että ongelma on korjattu, mutta jonkinlainen ajatuksen siemen tuonne Leon päähän on ehkä istutettu itämään. Jäljennostoja aiomme kuitenkin harjoitella vielä paljon lisää.
Iltapäivällä leirillä Leolle tehtiin n. 500 metrin pituinen jälki. Siinä oli aika alussa yksi esine palkkana jäljen nostamisesta. Sitte toinen esine vain lopussa. Jälki ehti vanhentua n. kolme tuntia. Jäljen nostamisessa näkyi vähän haparointia. Leo on ehkä tällä hetkellä sellaisessa vaiheessa, että se on hieman epävarman tuosta jäljen nostamisesta. Nousi se kuitenkin ja päästiin matkaan. Itse jäljen ajaminen meni hyvin. Ainut juttu, mitä kouluttaja kyseli, oli se, että ajanko aina jälkeä niin lyhyellä liinalla. Voisin ehkä antaa Leolle vähän enemmän tilaa. Mietin asiaa jälkeenpäin ja pidän kyllä liinaa aika lyhyellä ajoittain. Pidemmällä jäljellä olen kyllä enemmän ihan siellä 6-metrisen narun päässä ja päästän välillä siitä irtikin. Ehkä voisin keskittyä tähän asiaan kuitenkin ihan tietoisestikin. Lopuksi vielä tehtin esineruutua ja Leo meni aika kivasti. En olekkaan hetkeen tehnyt ruutua sen kanssa, mutta ehkä niitä esineitä on tullut vahvistettua jäljellä. Ja kyllä minä lenkillä usein pudottelen hanskaani sinne tänne, eli ehkä sekin on vahvistanut esineiden arvoa, kun "leikimme" niillä ajoittain.
Sunnuntaina oli sitten vuorossa meidän mittakaavalla melkoinen megajälki. Tekaisimme Riikan kanssa toisillemme jäljet muhimaan metsään päivällä ja menimme päiväksi omille asioillemme. Iltasella palasimme sitten metsään jälkiä ajamaan. Leksaa ja minua odotti kahdeksan tuntia vanha ja 2,5 kilometriä pitkä jälki. Lämpötila ei juurikaan laskenut päivän aikana ja illalla yhdeksän maissakin lämpöasteita oli vielä 25. Hieman haastava keli siis. Jälki meni kuitenkin ihan superisti! Leo nosti jäljen erittäin varmasti, ei mitään epäröintiä. Ja sitten mentiin melkein kuin juna. Esineiden kanssa oli huomattavissa, että Leo ei oikein olisi halunnut ottaa niitä suuhun ja tuoda minulle, kun sen kieli roikkui melkein polvissa. Jokaiselle se kyllä selvästi pysähtyi ja jäi ehkä vähän puhaltamaan ennen tuomista. Viidestä esineestä (joiden kohdalla siis pidimme aina pienen tauon) Leo suostui juomaan erittäin vähän vain yhdellä esineellä. Muilla se suorastaan väisti, kun yritin tyrkyttää vettä. Jäljellä oli onneksi pari sellaista ojaa, joissa oli vettä ja niihin Leo pulahtikin halukkaasti ja vilvoitteli hetken ennen jatkamista. Kehuin siitäkin. Yritin välttää Leon turhaa pysäyttelyä, koska ajattelin ylimääräisen käskyttämisen vaan väsyttävän siitä. Niinpä muutamassa ojanylityksessä päästin jälkiliinasta irti, kun kömmin itse ylös ojasta. Sen jälkeen vaan juoksin Leon kiinni. Eli ei se mitenkään ihan älytöntä vauhtia pitänyt, jos kerran sain sen kiinni kymmenen metrin pyrähdyksellä. Leo tuntui jaksavan melko hyvin ja jaksoi se vielä jäljen lopussa hieman jopa leikkiä palkkalelullaan. Mutta autolla se kyllä sitten jo pötkähti makuulle. Laitoin sille märkäruokaa ja reilusti vettä kippoon ja sain Leon juomaan vettä varmaankin lähemmäs puoli litraa. Itse olin kyllä ihan pläts. Olin hionnut varmaan litran, Riikka kysyikin leikillään, että kävinkö suihkussa. Jalat ei ihme kyllä olleen hapoilla, mutta kyllä tuo helle vei mehut. Lisäksi oli saanut varmaan parikymmentä hyttysen pistoa ja kymmenkunta paarman puremaa. Jälki meni suureksi osaksi suolla ja välillä piti ihan oikeasti hengittää nenän kautta, että ei vedä henkeen sitä valtavaa ötökkäparvea, joka siinä ympärillä pörräsi. Jäljellä yritin itse juoda melkein siinä vauhdissa, ettei tarvi pysähdellä ylimääräisiä. Siinä paarmaparvessa ei paljon huvittanut oleilla.
Melkoisen antoisa viikonloppu kyllä. En välttämättä tee pitkää jälkeä enää ennen koetta, koska en usko siinä olevan ongelmaa. Jäljennostoja ja esineitä saisi kyllä treenata lisää. Ja sitä, että muistan ottaa sen palkan jäljelle mukaan JOKA KERTA. Huomaan, että esineiden ilmaisu kärsii heti, jos Leo ei saa sitä odottamaansa palkkaa. Ja mitähän vielä pitäisi muistaa... Eipä tule mieleen. Muutakun että pidän suuni supussa ja raahaudun vaan perässä. Tuolla pitkällä jäljelläkin Leo "hukkasi" jäljen monta kertaa, mutta löysi sen kyllä aina uudelleen. Ja Leon kohdalla kun puhutaan jäljen hukkaamisesta, niin se on kulkeutunut jäljeltä sivuun joitakin metrejä. Itse se tekee halkaisijaltaan ehkä noin viisimetrisen ympyrän ja jos jälki ei sillä löydy, se palaa itse takaisinpäin varmaankin sinne, missä se on mielestään viimeksi ollut jäljellä. Tai jotain sellaista se näyttää tekevän. Minä yritin vaan pysyä perässä ja tarkkailla. Välillä kurkkailin GPS:ään, että ollaanhan varmasti jäljellä. Sillä mielellä enemmänkin, että mielestäni Leo näytti siltä, etä jäljellä mennään ja oikeastaan vaan hain vahvistusta omalle koiranluvulleni siitä laitteesta. Mutta eipä tuon kanssa tarvitse näköjään paljon varmistella. On se kyllä hieno eläin, edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti