KiireKiire

Nyt on ollut kyllä vähän enemmän kiire ja sama tahti vaan jatkuu. On treenattu kyllä normaalisti, niistä ei ole juuri kummoista kerrottavaa. No Viivin iso treeni osoitti, että sen käyttö hälytyksissä isommille maastoalueille on turhaa. Viivi ei irtoa jalasta kuin hajulle. Muuten sitä saa melkein työntää metsässä eteenpäin. Olkoon nyt kuitenkin hälyryhmässä niin kauan, kun kokeet ovat voimassa. Kyllähän se kuitenkin tietyllä tasolla toimii edelleen hyvin.

Peto keksi tuossa jokunen viikko sitten, että hän voisi vaikka eroahdistua. Joka päivä töistä tullessa kotona odotti panikoiva koira kera kuolaisen ja pissaisen makuuhuoneen. Ahdistus huipentui lopulta taas suolistotulehdukseen ja veriseen ripuliin. Peto pääsi onneksi Oskarille hoitoon antibioottikuurin kanssa. Nyt herra palautui kotiin ja tuntuu olevan ennallaan. Luulen, että paniikki lähti käyntiin siitä, että asunnon lähellä möyräsi kaivinkone. Nyt kaivinkone on lähtenyt ja Peto tuntuu olevan rauhallisempi. Toivotaan, että tuo oli joku ohimenevä mielenhäiriö.

Leo jatkaa häsläämistään vanhaan malliin. Tai oikeastaan se häslää nykyään enemmän kuin ennen. Sekin on jotenkin ihan ylivirittynyt. Ehkä viimeaikojen kiireet ovat huomaamattani aiheuttaneet sen, että olen tehnyt lyhyempiä lenkkejä, tai jotain. Koko porukka tuntuu olevan jotenkin ihan hyrränä.

Helpotusta ylikierroksiin ei ole näkyvissä ainakaan hetkeen. Muutan parin päivän kuluttua uuteen asuntoon ja olen sen vuoksi aloittanut Pedolle jo Serene UM -kuurin. Haen ehkä uuteen asuntoon myös DAP-haihduttimen. Uudessa asunnossa on pieni aidattu piha, joten koirat pääsevät edes siihen riehumaan jatkossa. Kunhan nyt ensin selvittäisiin muutosta ilman suurempia ahdistuksia. Olen yrittänyt nyt valmistella koiria tulevaan muuttoon silläkin, että olemme käyneet joitakin kertoja lenkillä uusilla kulmilla.

Voipi olla, että seuraavaakin päivitystä saatte hieman odotella. Mutta ehkä laitan sitten jotain kuvia uudesta (omasta) kämpästä.

Leon iso treeni

Meillä on pelastuskoiratreeneissä jokaisella vuorollaan iso treeni. Leon treeniin tilasin 1,5 - 2 kilometrin jäljen viimeviikon maanantaina. Ja sitä sain, mitä tilasin. En vaan tiennyt tilausta tehdessä, että mitä tulin tilanneeksi...

Jälki oli aika tasan kaksi kilometriä pitkä, mutta jäljen ajamisen jälkeen matkamittari näytti meidän kulkeneen 2,5 kilometriä. Eli "hieman" harhauduttiin yhdessä kohdassa. Leo nosti ilmeisesti ilmasta jäljen toisen "lenkin" ja oikaisi sinne. Sitten se lähti takajäljelle ja löysi esineen, josta palkkasin. Siinä vaiheessa Leksa taisi itsekin huomata, että nyt ei mene homma ihan niin kuin pitäisi, mutta se ei osannut kääntyä oikeaan suuntaan. Siitä seurasi sitten melkoista pyörimistä ja hyörimistä, että löytäisimme takaisin jäljelle ja oikeaan suuntaan. Armottoman hyörinnän jälkeen löysimme takaisin jäljelle ja loppupätkä meni sitten taas jo ihan erinomaisesti. Alla kuva meidän jäljenajosta. Siitä ei sinäsä ihan selviä, missä se oikea jälki menee, mutta tuon yhden pyörimiskohdan siitä kyllä ymmärtää:

Treenistä opin, että Leo osaa näköjään jäljellä vaihtaa myös ilmavainuun. Olen siihen asiaan ihan tyytyväinen, koska pelastuskoiralle tärkeintä on, että etsittävä löytyisi nopeasti. Eli jokaista lenkkiä ja silmukkaa ei kannata jäljestää. Olen ollut siinä uskossa, että Leo ei kovin helposti nosta nenäänsä jäljellä, mutta kyllä se näköjään senkin voi jossain tilanteessa tehdä. Toinen (ei-niin-hyvä) juttu oli tuo takajälkihomma. Sitä Leo ei ole aikaisemmin tehnyt. Ehkä se sitten johtui siitä, että kun löysimme jäljelle, se haistoi lähellä olevan esineen ja meni sen vuoksi takajälkeä? Vaikea sanoa. Kolmanneksi opin, että Leo jaksaa todennäköisesti jäljestää pidempään kuin mitä minä jaksaisin sen perässä yhteen kyytiin kulkea. Tuolla jäljellä meni aikaa melkein 1,5 tuntia, eikä siinä pidetty juuri taukoja. Muutaman kerran juotin koiran pikaisesti. Ehkä noin pitkällä jäljellä kannattaisi pitää jonkinlainen pidempikin tauko, mutta sitä en ole koskaan tullut harjoitelleeksi. Ehkä kannattaisi ;) Taas pitää kysyä joltain kokeneemmalta, että miten tuollainen tauko kannattaisi toteuttaa, ennen kuin lähden itse kokeilemaan jotain ihan typerää.

Joka tapauksessa hyvä treeni meille. Paljon taas opin uutta jäljestämisestä. Siinä lajissa olen kyllä tosiaankin ihan keltanokka, vastahan olen sitä muutaman vuoden harrastellut. Ai mitenniin hidas oppimaan?

Jo perinteeksi muodostunut Lohtajan leiri

Olisikohan tämän nyt ainakin viides tai kuudes kerta, kun suuntasin syksyllä Vattajalle pelastuskoirailemaan. Tällä kerralla Leo tuli mukaan treenaamaan ja Viivi lähinnä maskotiksi ja seuraneidiksi. Peto pääsi isännälleen hoitoon ja metsästelemään.

Leirillä oli rento tunnelma, joskin osallistujia olisi saanut olla enemmänkin. Tällä vähän pienemmällä osallistujamäärällä toki treenit saatiin vedettyä läpi vähän rennommalla tahdilla ja jokaisen koiran treeniin pystyttiin käyttämään enemmän aikaa. Ja monenmoista sitä ehdittiinkin viikonlopun aikana tekemään.

Perjantai-iltana harjoittelimme majoitusparakin lähettyvillä piha-alueella ja rakennuksissa. Leksalle tilasin kaksi kadonnutta periaatteella "en halua tietää, mihin he menevät". Etsintäsuunnitelma ei oikein pitänyt, kun Leo lähti huitelemaan heti lähdöstä eri suuntaan kuin mihin minä olin suunnitellut. Lähdin sitten perään, koska Leolla oli selvästi haju etsittävästä. Ensimmäinen kadonnut olikin katoksessa "näkkäri"kasan päällä. Ajatuksena oli ollut, että Leo haukkuisi maasta kasan vierestä. Mutta Leksa halusi ihan välttämättä kiivetä kasan päälle ihmisen luo. Muutaman epäonnistuneen kiipeämisyrityksen jälkeen Leo seisoi kuin seisoikin kasan päällä, mutta ei saanut oikein haukuttua, kun jo pystyssä pysyminen näytti olevan työn ja tuskan takana. Huusin maalimiehelle, että hän voisi auttaa Leksaa ja käskeä sen haukkua. Käskyn saatuaan Leo sai haukuttua joten kuten ja sai siitä palkan. Noh, lelu putosi Leon suusta maahan ja kun se lähti lelun perään, se valui kahden näkkärin väliin ja jäi jumiin. Minä pidin Leksaa paikallaan maasta käsin ja maalimies nosti Leon peräpään pinteestä pois. Kun sain nostettua Leon maan tasalle, se riehui lelunsa kanssa ja sai sillä purettua jännityksensä. Etsintä jatkui Leon sinkoillessa suunnilleen haluamaani suuntaan, eikä alueelta tuntunut löytyvän toista ihmistä. Vihjailujen jälkeen ymmärsin, että en ollut tarkistanut alueella olevia rakennuksia oikeastaan ollenkaan (idiootti!). Kun lähdin rakennuksia kiertämään, niin Leo merkkasi heti yhden oven, joka sitten aukesikin ihan rivasta vetämällä. Hmmm... olin käynyt yhtä toista rakennusta kokeilemassa aikaisemmin ja se oli lukittu. Jotenkin sitten kai päässäni päättelin, että ne on varmaan kaikki lukittu. Sieltähän se toinenkin etsittävä sitten löytyi peräkamarista suljetun oven takaa. Leo merkkasi oikean huoneen tosi hienosti ja teki pimeässä huoneessakin hyvin työnsä. Heti ensimmäisestä treenistä opin, että Leon kanssa pitää harjoitella ilmaisua erilaisilla alustoilla ja minun pitää muistaa huomioida alueella olevat rakennukset kiertämällä ne koiran kanssa kunnolla. Molemmat jutut minun pitäisi kyllä jo tietääkkin, mutku... Ei voi aina ja kaikkea muistaa. Sanoinkin, että heti ensimmäinen treeni oli niin hyvä, että jos lähtisin nyt kotiin, niin olisin saanut jo leiriltä mukaani vaikka kuinka paljon uusia eväitä treeneihin.

Kuva otettu jonkin sortin tutkatornista.
Ei se varmaan ainakaan ampumista varten ollut rakennettu...

Viivikin sai tehdä treenin perjantai-iltana. Halusin kaksi ihmistä rakennukseen, mutta olin ilmaissut itseni erittäin epäselvästi. Kiersin ja kiersin rakennusta Viivin kanssa, mutta sitä toista ihmistä ei löytynyt mistään. Viivikin jo turhautui ja ilmaisi vanhoja piiloja, kun puskin ja puskin sitä tarkistamaan jokaisen kaapin ja oventaustan. Kävi sitten ilmi, että se toinen ihminen ei ole rakennuksessa lainkaan. Kaikki olivat ymmärtäneet, että halusin yhden ihmisen rakennukseen ja toisen mihin tahansa koko etsittävälle alueelle. Olin yrittänyt sanoa, että yksi ihminen siihen tiettyyn huoneeseen ja toinen mihin tahansa sinne rakennukseen. Ilmeisesti olin sitten jättänyt sanomatta sen ratkaisevan sanan "rakennukseen" siinä harjoitusta tilatessani ;) Kun sitten ymmärsin lähteä käymään läpi koko aluetta, niin se toinenkin ihminen löytyi puuladosta. Viivin kanssa ei ollut mitään erikoisempaa opittavaa. Se on tommonen omalla tasollaan toimintavarma pikku pelastuskone :)

Lauantaina aamupäivällä Leolle tehtiin harhajälkiharjoitus. Harha oli n. tunnin oikeaa jälkeä vanhempi. Ennen harhaa oli yksi esine, pian harhan jälkeen toinen ja jäljen lopussa kolmas. Jälkeä oli n. 200 metriä ennen harhaa ja about saman verran sen jälkeen. Tällä kerralla Leo hidasti vähän harhan kohdalla ja nosti nenää ilmaan. Sitten se laski nenän takaisin maahan ja jatkoi oikean jäljen ajamista. Onnistunut treeni siis. Olin tietysti tyytyväinen onnistuneeseen treeniin, mutta olisi vaan niin kiva tietää, että mistä se johtuu, että välillä onnistuu ja välillä ei. Oliko se se, että harha oli selvästi vanhempi? Vai johtuiko se siitä, että ennen harhaa oli esine, joka "leimauttaa" koiran paremmin siihen oikean jäljen hajuun? Pitää varmaan seuraavassa harhatreenissä muuttaa yhtä asiaa kerrallaan ja katsoa, miten mikäkin vaikuttaa. Seuraavaksi tehdää joko niin, että harha onkin vaan esim. puoli tuntia oikeaa jälkeä vanhempi TAI niin, että ennen harhaa oikealla jäljellä ei ole esinettä.

Iltapäivällä meillä oli ohjelmassa hiekkaharjulla ja "hiekka-aavikolla" treenaaminen. Alueelta löytyy torneja ja poteroja. Ajattelin ottaa sitten Leksan harjoituksen teemaksi ylhäällä ja alhaalla olevat maalimiehet. Samaan treeniin piti tietysti tunkea sitten vielä röllipukuinen maalimies, kun kerran sellainenkin oli tarjolla. Elikkäs yksi ihminen oli puussa, toinen poterossa ja kolmas makasi heinikossa röllipuku päällään. Etsintäsuunnitelma ei oikein pitänyt taaskaan, koska "aavikolla" oli niin hyvä tuuli, että Leo sai maalimiehistä hajun aika kaukaa. Se lähti juoksemaan heti aluksi siellä puussa olevalle maalimiehelle päin. Sain Leon käännettyä, mutta takaisinpäin juostessa se sai hajun "röllistä" ja juoksi sinne. Puku ei hämännyt herraa lainkaan, vaan ilmaisu oli ihan normaali. Toisena sain ohjattua Leo sinne poteron suuntaan ja siellä Leksalle tulikin hankaluuksia. Se olisi halunnut mennä alas maalimiehen luo, mutta mistään kohdasta ei muka pystynyt menemään. Annoin Leksan etsiä sopivaa kohtaa melko pitkään, mutta lopulta se päätti haukkua sitten sieltä maan tasolta. Kehuin siitä ja yritin houkutella Leksan alas menemällä itse edellä. Leon mielestä yritin houkutella sitä kuolemaan, eikä se suostunut tulemaan alas perässäni. Lopulta nostin sen puoleenväliin poteroa ja siitä se sitten tajusi jo itse mennä alas ja haukkumaan maalimiehelle. Palloleikkien jälkeen nostin Lerppusen taas puoleenväliin ylöspäin ja siitä herra pääsi jo itse maan tasalle. Nyt se sai luvan juosta sitten sinne kauempana puussa olevalla maalille. Eihän se tietysti ihan heti löytynyt, Leksa joutui paikallistamaan kadonnutta vähän aikaan. Kiersin piiloon Leon kanssa vähän matkan päästä, että se osuisi siihen kohtaan, johon haju tulee parhaiten. Oikeasta suunnasta Leo sitten ymmärsi juosta puun luo ja parin kierroksen jälkeen herra hoksasi katsoa ylöspäin. Hyvän haukun jälkeen puusta putosi vinkupallosukka Leon suureksi iloksi.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa metsää ja siellä muutama rakennus. Halusin ottaa Lerpulle peitettyjä maalimiehiä, koska aina välillä sillä on vähän ongelmia ilmaisun aloituksessa peitettyjen maalimiesten kanssa. Taas otettiin melkoinen lentävä lähtö, mutta tällä kerralla olin tiukkana sen kanssa, että Leon pitää mennä siihen suuntaan, mihin minä ohjaan. Ohjautuihan se sitten oikeaan paikkaankin, eikä ilmaisujen kanssa ollut ongelmia. Kaksi maalimiestä palkkasi haukun aloituksesta ja kolmannella otettiin pidempi haukku. Homma meni siinä mielessä hyvin, että kahdella ensimmäisellä olin itse aika lähellä, kun ilmaisu alkoi ja kolmannella olin kauempana. Että sattui tulemaan ihan luontevasti ilmaisutkin tilatun mukaisesti.

Ehdimme ottamaan toisenkin pikakierroksen vielä koirille ja otin Leksalle sitten vielä yhden maalimiehen rakennuksen katolle. Siitä näytti tulevan haju aika kauas, joten taas mentiin juoksujalkaa koiran perässä. Vähäsen aikaa Leon piti tarkennella, että missähän se ihminen luuraa, kun haju tulee siihen rakennuksen nurkalle, mutta ketään ei näy. Pienen ihmettelyn jälkeen Leo kai sitten tajusi, että ihminen on katolla, koska se päätti aloittaa haukkumisen siihen suuntaan. Kadonnut tuli sitten näkyviin katon reunalta ja muutaman haukun jälkeen Leksa sai jälleen vinkupallosukkansa.

Siinäpä se oli viikonlopun leiri lyhyesti kerrottuna. Paljon sitä vaan ehdittiinkin treenata. Niin ja unohdin jopa mainita, että lauantaina oli lounaan jälkeen pienet tottistreenitkin. Ja ensi vuodelle paikka on jo varattu uudelleen. Tilaisin samanlaisen sään ja yhtä mukavaa treeniseuraa, kiitos. Luulen, että jälkimmäisen suhteen ei tule ongelmia. Kiitos järjestäjälle ja kaikille mukana olleille!

"Tuolla se on, mutta miten sinne pääsee..."

Tässä taloudessa on nyt sitten kaksi hälykoiraa

Leo läpäisi viimeyönä hyväksytysti haun loppukokeen pimeässä. Nyt sillä on sitten suoritettuna jäljestä peruskoe ja hausta loppukoe. Meidän yhdistyksen vaatimusten mukaan Leksalla on siis hälykoiralta vaadittavat koetulokset kasassa.  Ja kun Viivin viimeisin taidontarkastus on voimassa kevääseen saakka, niin minulla on siis tällä hetkellä kaksi koiraa hälytysvalmiudessa. Aika hieno fiilis! Viivi siirtyy nyt vähän enemmän varakoiraksi ikänsä ja kokonsa vuoksi. Ehkä sitä voi käyttää johonkin pienempiin juttuihin tai vaikka toisena koirana jollain pienellä alueella, jolle halutaan tuplavarmistus.

Mun pelastajat. Varakoira ei oikein arvosta uutta "statustaan" ;)

Leon koe meni läpi arvosanalla Hyvä. Itse olin sitä mieltä, että Leo ei työskennellyt ihan niin hyvin kuin mihin se pystyy. Toki asiaa vaikeutti ainakin omasta mielestä se, että alueelle piti lähteä melkein täysin tuulen alapuolelta. Kaikista maalimiehistä piti mennä vähän niin kuin ohi, että koira voi saada niistä hajun. En tiedä johtuiko se sitten siitä vai vähäisesta pimeätreenaamisesta, mutta Leo ei vaikuttanut mielestäni niin itsevarmalta kuin yleensä. Kyllä se kuitenkin paransi loppua kohti, kun pääsimme alueen toiseen päähän ja etenemään aluetta tuulta vastaan. Siinä vaiheessa yksi maalimies oli vielä löytymättä, mutta se löytyi melko nopeasti, kun tuulen suunta oli oikea. Alueella oli siinä kohdassa vähän leveämpi oja ja minä arvoin, että mistä kohdasta yritän yli. Sanoinkin, että jos koira nyt ilmaisee, niin menen yli mistä kohdasta vaan. Sieltähän se haukku sitten kuului pusikosta ja ojan yli mentiin niin, että takapuoli meinasi revetä :D Kokeessa se on aina vaan niin helpottava tunne, kun se kolmas maalimies löytyy.

Näin se tämäkin - vähän erilainen - kesä meni sitten ohi. Kaikenlaista sitä on mahtunut minun ja koirien elämään viimeisten kuukausien aikana. Eteenpäin on kuitenkin menty ja mennään edelleen. Oikeastaan ihan hienokin fiilis tämä tämmönen "uuden alku" monessa mielessä.

Meidän nykyistä lenkkimaastoa

Että tämä postaus ei menisi ihan hehkuttamiseksi (taas), niin pitää avautuakkin vähän. Tässä meidän nykyisessä naapurustossa asuu yksi berninpaimenkoirauros, jota lenkitetään aika usein vapaana. Ilmeisesti se sitten yleensä tottelee aika hyvin, tai sitten omistaja vaan antaa sen mennä tervehtimään muita koiria, koska "se on kiltti". Se on nyt tullut tervehtimään meitä kolmesti. Ensimmäisellä kerralla kaappasin Viivin kainaloon siinä toivossa, että pojat eivät aloittaisi rähinää. Pientä pullistelua siinä oli nähtävissä puolin ja toisin, mutta tilanteesta selvittiin lähes ongelmitta. No toisella kerralla minä sitten ajattelin, että annan kitapurjeiden laulaa ja huudan kaikin voimin EI ja POIS. Yleensä irtokoirat väistävät hullua emäntää. Mutta ei tämä koira, siihen se jäi pällistelemään ja mun koirat rähisi mun mukana. Berni päätti tulla vielä vähän lähemmäs ja siinä vaiheessa Peto yritti purra sitä. Leo lähti hommaan mukaan ja herra berniäkin rupesi jo vähän vituttamaan. Samaan aikaan minä huudan kuin pieni eläin ja se bernin omistajakin ymmärsi jo laittaa juoksuksi siellä jossain metsässä, mistä hän sitten ikinä tulikin. Kovasti omistaja pyyteli anteeksi ja sanoi, että "ei se tee mitään". Sanoin, että omat koirani kävivät kyllä sen päälle ja useimmat koira puolustautuvat, kun niiden päälle hyökätään. Jalat vapisten jatkoin matkaa. Ja eipä mennyt montaa päivää, kun kävelimme herran bernin talon ohi. Yleensä se on pihassa pitkässä remmissä, mutta nyt huomasin kohdalla, että se on irti. Yritin perääntyä vähin äänin, mutta herra berni oli jo nähnyt meidät ja lähti tulemaan jälleen kerran kohti. Tällä kerralla Peto ja Leo eivät enää epäilleet sekuntiakaan, vaan kävivät heti päälle, kun berni tuli puruetäisyydelle. Kiljuva ja komentava omistaja tuli jahtaamaan koiraansa, joka murahteli jo omistajalleenkin, koska tilanne oli varmasti sille aika uhkaava. Kun herra berni oli saatu kiinni, raahasin omat koirani pois paikalta mitään sanomatta. Oli vähän sellainen tunne, että jos avaan suuni, niin sieltä tulee ulos melko painokelvotonta tekstiä. Ehkäpä herra bernin omistaja näki kyllä otsastani kasvavan "sarven" ilman sanojakin.

Olen nyt sitten vaihtanut vähän lenkkeilyreittejäni, että tuohon koiraan ei tarvitsisi törmätä enää kertaakaan. Tosin voisin sanoa, että vahinko on jo tapahtunut, koska aikaisemmin melko koirasosiaalinen Leo on ruvennut kyttäämään vieraita koiria ja välillä se jopa murisee niille. Eli nyt pitäisi sitten taas aloittaa ohitus- ja sosiaalistamistreenit Leksan kanssa. Että sen takia vituttaa aika hemmetisti. Toisekseen luulen, että herra bernilläkin on jo koiriani kohtaan melkoisesti antipatioita ja seuraavalla kerralla sekin käy jo päälle. Luulisin, että sen rähinän jälkeen saisin lapioida ainakin toisen tai jopa molemmat pikkuterrierini jätesäkkiin :(

Nooh, every cloud has a silver lining. Kun olen joutunut muuttamaan lenkkireittejäni, niin olen löytänyt yhden aika mageen polun herra bernin talosta ihan toiseen suuntaan. Ehkä tässä lähipäivinä saan koluttua läpi sen polun kaikki sivuhaarat ja saan käsityksen, että mihin joka paikkaan sitä pitkin pääsee.

Uusi polku syysasussaan

Pikainen tilannepäivitys

Peto-Petskunen sai eläinlääkäriltä 10 päivän penisiliinikuurin ja minä sain ohjeeksi seurata tilannetta. Jos punainen alue laajenee tai tummuu, minun pitää ottaa uudelleen yhteyttä. Eivät sielläkään osanneet sanoa, että mikä ötökkä Petoa on mahdollisesti purrut. Arvelivat kuitenkin, että Peto on sille jollekkin aika todennäköisesti suuresti allerginen. Ja että reaktio olisi voinut olla vielä hurjempi ellei Peto söisi kortisonia säännöllisesti.

Jo tiistaina, kun meillä oli se elänlääkäriaika, jälki oli mielestäni jo hieman vaalentunut. Ja nyt se menee koko ajan parempaan suuntaan. Tässä hämärässä otettu kuva tältä illalta:

Elikkäs lähtötilanteeseen nähden meillä voidaan erittäin hyvin. Tai eipä tuo Petoa ole vaivannut oikein missään vaiheessa. Mikä sinällään on aika ihme, kun katsoo tuota maanantaina otettua kuvaa.

Kun elämä muuttuu

Kerrotaan nyt ihan virallisesti ja suoraan, että olen muuttanut koirien kanssa yksin kerrostaloasuntoon noin kolme kuukautta sitten. Elämä on siis muuttunut melkoisesti ja toisaalta hyvin vähän.

Koirien kanssa eläessä tietyt arjen rutiinit pysyvät samoina. Ne on pissitettävä, lenkitettävä ja ruokittava hyvin samaan tapaan kuin tähänkin saakka. Tosin nyt ei ole sitä omaa 300 neliön aidattua pihaa, johon koirat voisi päästää juoksemaan. Pienenpieni oma piha tähän asuntoon kuuluu ja päästän koirat joskus iltaisin siihen pikapissalle. Muuten suurin osa ulkoilusta tapahtu remmissä ja koko kiljuva hunnilauma yhdessä. Koska jos joku joutuu jäämään yksin asuntoon, kun muut pääsevät mukaan, niin se yksi hunni protestoi yleensä melko äänekkäästi. Joitakin kertoja olen onnistunut lenkittämään koirat osissa viikonloppuisin tai lomapäivinä. Tässä vaiheessa olen muutenkin saanut kehitettyä melko toimivat systeemit uudenlaisen arjen pyörittämiseen. Oman lisämausteensa tuo tietysti se, että Viiviä ja Petoa en pidä sisätiloissa samassa tilassa juuri ollenkaan. Asunto on kylläkin valittu sen mukaan, että koiria on helppo pitää erillään.

Kun nämä karvakasat ovat tottuneet juoksemaan vapaana joka päivä, niin jatkuva remmilenkkeily ei tunnu sopivat niiden fysiikalle mitenkän parhaalla mahdollisella tavalla. Olen kyllä vienyt koiria edes johonkin juoksemaan vapaana ainakin pari kertaa viikossa. Näin kesällä ne ovat myös päässeet uimaan monta kertaa viikossa (ja sen seurauksena minä saan imuroida monta kertaa viikossa...). Kovasta yrittämisestä huolimatta varsinkin Viivin kroppa on mennyt aika jumiin. Se hierottiin juuri eilen ja perjantaina neiti hierotaan taas. Huomasin Viivistä jopa itse, että se on todella hieronnan tarpessa, koska se liikkuu ihan oudosti. Pitänee miettiä, miten saisin järjestettyä pikkukavereille enemmän vapaana juosemista.

Pikkuhiljaa kuitenkin tuntuu, että olemme sopeutuneet tähän uudenlaiseen elämään. Minä olen oppinut, että näin lähellä rannikkoa koiria ei pidä päästää jokaiseen heinikkoon (olen nyppinyt koirista tämän kesän aikana punkkeja enemmän kun koko tähänastisen elämäni aikana yhteensä) ja että kaupungissa puput ovat paljon kesympiä kuin tuolla "maalla". Ne idiootit jäävät töllistelemään ja varmistamaan, että koirat ovat varmasti havainneet heidät, ennen kuin pötkivät pusikkoon laiskasti pomppien. Koirat ovat oppineet, että missä taloissa on koiria (niiden kohdilla pitää puhista varmuuden vuoksi, vaikka mitään ei sillä kerralla näkyisikään) ja Peto on oppinut, mistä risteyksisä käännytään kotiin (ja Peto vetää aina vastakkaiseen suuntaan). Perussettiä siis.

Koiratreeneissä olen käyny hyvin pitkälti samaan tapaan kuin ennenkin. Olen nyt ainakin tässä kesällä ottanut aina kaikki koirat mukaan. Siellä ne sitten kiljuvat autossa. Talvella täytyy kehitää varmaankin joku toisenlainen systeemi tai hankkia Pedolle lämminvesipullot autoon. Tai jotain. Otetaan nyt kuitenkin yksi ongelma kerrallaan aina sitä mukaa, kun niitä tulee vastaan. Ja tänään tuli vastan tällainen ongelma:

Eilen Peto ei todellakaan näyttänyt tältä, enkä aamullakaan huomannut mitään. En tosin ehkä kurkannut edes sen mahan alle. Mutta töistä tullessa se näytti tältä. Jätin tänään koiratreenit väliin ja jäin tarkkailemaan herran nivusia. Viimeisen 3 - 4 tunnin aikana Peto on vaikuttanut pirteältä, eikä tuo tumma alue ole levinnyt. Lähden kohta hakemaan työläppäriäni työpaikalta, että voit tehdä huomenna töitä etänä (onneksi esimieheni on myös koiraihminen ja ymmärtää tällaiset tilanteet). Eläinlääkäriin menemme huomenna päivällä. Tuosta näkee selvästi, että joku ötökkä Petoa on purrut, mutta mikä ihme voi saada aikaan tuollaiset jäljet? Ehkä huomenna selviää lisää.

Perusjälkikoe suoritettu :)

Jee, Leon pimeäjälkikoke meni viikonloppuna läpi! Nyt sillä on sitten SPeKL:n perusjälkikoe suoritettuna hyväksytysti. Kokeessa on kaksi koeosiota, toinen tehdään valoisalla ja toinen pimeällä. Molemmissa kokeissa on noin kilometrin pituinen jälki, jossa on neljä käyttöesinettä ja ihminen jäljen lopussa. Neljästä esineestä kolme pitäisi löytää maaimiehen lisäksi, että koe on hyväksytty. Niin ja jälki pitää päästä loppuun määräaikaan mennessä. Päivällä aikaa on puoli tuntia ja pimeällä 45 minuuuttia. Ja on myös oleellista, että koira löytää sen jäljen alussa, että koko jäljelle päästään.

Leolle koe tuntui olevan aika helppo. Yhdessä kohdassa se haisteli ja pyöri normaalia enemmän ja jäljen jatkuessa jäin miettimään, että miksiköhän Leo käyttäytyi niin. Kun olimme päässeet loppuu ja löytäneet "etsittävän", kysyin häneltä, että sattuiko hän kenties kaatumaan jälkeä tehdessään. Oli siellä kaaduttu kuulemma ihan kunnolla selälleen :) Että ehkä se oli sitten se kohta, jota Leo tutki niin hartaasti. Löysimme myös kaikki neljä jäljelle jätettyä esinettä, eli koe meni meidän osalta oikeastaan aika täydellisesti. Kyllä, olen tyytyväinen :)

Kuva jälkitreeneistä

Itselleni koepäivä oli sitten vähän raskaampi. Työntekijöitä kokeeseen ei ollut saatu mitenkään liiaksi ja näin jokaiselle lankesi aika paljon tehtävää. Päivällä kävin tekemässä toiselle kokelaalle kilometrin jäljen ja lopuksi keräsin siihen jälkeen liittyvät laput ja jäljennostoalueen krepit metsästä. Päiväjälkikokeiden jälkeen oli pieni tauko, joten kävin kotona syömässä ja nukkumassa pienet päikkärit. Olin siellä jälkikoepaikalla semmoset reilu kome tuntia ja koko sen ajan satoi. Yksi vaatekerta jouti tässä vaiheessa siis kuivumaan.

Seuraavaksi kokeet jatkuivat hakukoealueiden tallaamisen merkeissä. Koepaikalle piti saapua iltaseitsemäksi. Tuli siinä tallattua kuutisen hehtaaria metsää, joista toinen kolmen hehtaarin alue kahteen kertaan. Minut oli merkitty suunnistajaksi pimeäkokeeseen ja kävin vielä itsekseni pikkukoirien kanssa katsomassa alueen ja maalimiesten piilot toistamiseen. Tallomisten jälkeen oli minulla pieni ruokatauko ja sitten oli se meidän jälki. Siellä sain mennä Leon perässä reippaasti niin, että hiki vaan tippui nenänpäästä. Tämän jälkeen ehdin taas istahtaa hetkeksi ja sitten oli vuorossa se suunnistussessio. Eli vielä pari tuntia metsässä rampimistä. Kun oma työvuoro loppui sinnä neljän - puoli viiden aikaan aamulla, olin kyllä aika kuitti. En päässyt kuitenkaan lähtemään kotiin, koska oli laittanut autoni sillä tavalla fiksusti mottiin. Sain odotella vielä lähes kuuteen saakka, että pääsin lähtemään. Vaikka mikäs siinä, aika kului nopeasti ihmisten kanssa rupatellessa. Kun sitten olin kotona vähän ennen puoli seitsemään aamulla, niin koirien ruokinnan ja suihkun jälkeen ei tarvinnut juuri unta odotella. Mekoinen rupeama! Mutta on se aina sen arvoista, vaikkakin raskasta. Yhdistykselle saatiin tämän kokeen myötä yksi hälytystasoinen koira lisää ja kaksi läpäistyä taidontarkastusta varmistivat kahdelle jo hälytystyhmässä olevalle koiralle pätevyyden kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Sitä vartenhan minä tätä teen ja sen vuoksi muutkin tekevät saman minulle, kun minä olen kokeessa. Hirveästi nähdään vaivaa, että saadaan sitten mennä etsimään eksyneitä marjastajia kaatosateessa yöaikaan ;) Harrastuksensa kullakin.