Nyt on ollut kyllä vähän enemmän kiire ja sama tahti vaan jatkuu. On treenattu kyllä normaalisti, niistä ei ole juuri kummoista kerrottavaa. No Viivin iso treeni osoitti, että sen käyttö hälytyksissä isommille maastoalueille on turhaa. Viivi ei irtoa jalasta kuin hajulle. Muuten sitä saa melkein työntää metsässä eteenpäin. Olkoon nyt kuitenkin hälyryhmässä niin kauan, kun kokeet ovat voimassa. Kyllähän se kuitenkin tietyllä tasolla toimii edelleen hyvin.
Peto keksi tuossa jokunen viikko sitten, että hän voisi vaikka eroahdistua. Joka päivä töistä tullessa kotona odotti panikoiva koira kera kuolaisen ja pissaisen makuuhuoneen. Ahdistus huipentui lopulta taas suolistotulehdukseen ja veriseen ripuliin. Peto pääsi onneksi Oskarille hoitoon antibioottikuurin kanssa. Nyt herra palautui kotiin ja tuntuu olevan ennallaan. Luulen, että paniikki lähti käyntiin siitä, että asunnon lähellä möyräsi kaivinkone. Nyt kaivinkone on lähtenyt ja Peto tuntuu olevan rauhallisempi. Toivotaan, että tuo oli joku ohimenevä mielenhäiriö.
Leo jatkaa häsläämistään vanhaan malliin. Tai oikeastaan se häslää nykyään enemmän kuin ennen. Sekin on jotenkin ihan ylivirittynyt. Ehkä viimeaikojen kiireet ovat huomaamattani aiheuttaneet sen, että olen tehnyt lyhyempiä lenkkejä, tai jotain. Koko porukka tuntuu olevan jotenkin ihan hyrränä.
Helpotusta ylikierroksiin ei ole näkyvissä ainakaan hetkeen. Muutan parin päivän kuluttua uuteen asuntoon ja olen sen vuoksi aloittanut Pedolle jo Serene UM -kuurin. Haen ehkä uuteen asuntoon myös DAP-haihduttimen. Uudessa asunnossa on pieni aidattu piha, joten koirat pääsevät edes siihen riehumaan jatkossa. Kunhan nyt ensin selvittäisiin muutosta ilman suurempia ahdistuksia. Olen yrittänyt nyt valmistella koiria tulevaan muuttoon silläkin, että olemme käyneet joitakin kertoja lenkillä uusilla kulmilla.
Voipi olla, että seuraavaakin päivitystä saatte hieman odotella. Mutta ehkä laitan sitten jotain kuvia uudesta (omasta) kämpästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti