Patteri-Petteri

Pitää nyt Pedostakin taas välillä kirjoittaa, kun aina vaan Leosta ja Viivistä on juttua.

Petomies elelee ja voi hyvin. Se pääsee lenkille ja yöt nukkuu meidän peiton alla. Viimeaikoina Peto on keksinyt uuden "kivan" nukkumapaikan. Se nukkuu mun tyynyllä mun niskaa vasten käperyneenä. Ihan kivastihan se lämmittää, mutta kyllä Peto välillä vähän painaakin liikaa niskaan. Onneksi Petskun voi yöllä työntää sivummalle ja herra vaan jatkaa tyytyväisenä uniaan siinä asennossa, mihin sen tönii.

Viimeviikolla pidin koirasille taas pienen naksuttelutuokion ihan vaan mielen virkistykseksi. Pedon oli tarkoitus laittaa takajalat alustalle. Peto päättikin tarjota vähän näyttävämpää variaatiota nousemalla ensin etujaloilleen ja laskemalla siitä takajat hienosti alustalle. Ehkä jossain kymmenennen naksautuksen kohdalla se sitten hoksasi, että palkan saa ilman sitä etujaloille nousemistakin. Hassu pikkumies <3 Yhtenä päivänä piilottelin Leolle ja Pedolle nameja meidän terassille. Peto yllätti odottamalla nätisti Leon kanssa nurkan takana, kun piilottelin namit. Ja Petskunen ei ole oikein ikinä pysynyt paikka-käskyn alla pariakymmentä sekuntia enempää. En ole sille ikinä edes opettanut mitään kovin pitkiä paikallapysymisiä. Mutta siinä se nökötti ja lähti vasta luvan kanssa nameja etsimään. Leo ja Peto olivat tasaväkinen pari, kumpikin löysi yhtä monta namia.

Lenkeillä Peto on osoittautunut välillä meidän parhaiten tottelevaksi koiraksi. Leokin tottelee, mutta esimerkiksi luoksetuloon menee aina aikaa, kun se on niin kaukana. Peto on aina lähellä ja tulee luokse nopeasti ja kiltisti.

Patteri-Petteri (lisänimi on tullut tuosta peiton alla nukkumisesta ja jalkojen - sekä nykyään niskan - lämmittämisestä) viettää siis oikeastaan melko leppoisaa eläkeläiskoiran elämää. Vaikka olisihan tuossa vielä energiaa johonkin harrastukseenkin. Jospa lumien sulettua sitten taas jäljesteltäisiin. Ja tietty metsästyskaudella Peto pääsee edelleen metsälle mukaan. Siellä se kuulemma nykyään toimiikin kuin ajatus. Koirat kyllä todella vaan paranee vanhetessaan.

Kisakoiraa rakentamassa

Otsikko on vähän harhaanjohtava, koska en todennäköisesti ole rakentamassa omaa tokokoiraani oikein edelleenkään. Mutta yritys on kova ja olen taas oivaltanut juttuja.

Kun olen yrittännyt harjoitella palkkaamattomuutta, niin homma ei ole oikein lähtenyt sujumaan. Jos Leo on huomannut, että minulla ei ole minkäänlaista palkkaa mukana, se on passivoitunut. Alennuin sitten välillä huijaamaan, että taskussani on nameja, vaikka siellä ei olisikaan. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että sillä tavalla ei pitkälle pötkitä. En ole myöskään onnistunut kertomaan Leolle (syystä tai toisesta), että kun tekee enemmän, lopussa odottaa isompi palkka.

Viimeviikolla päätin sitten tehdä omassa pihassa palkkaamatta avoimen luokan liikkeet suunnilleen kokeenomaisesti niin, että on vain loppupalkka. Aluksi homma ei lähtenyt sujumaan yhtään. Loppupalkkana oli semmosta kosteaa koiranruokaa. Annoin Leon sitten haistaa herkkuruokaa vähän ja aloitin uudelleen alusta. Ja Leksa teki tosi hienosti! Pienen puikulapään sisällä herne oli kohdannut toisensa. Sain tehtyä kaikki liikkeet suunnilleen hyppyä lukuunottamatta. Laitoin jonkun riman vaan johonkin tönöttämään ja yritin saada Leksan hyppäämään sen yli. Herra putkiaivolla meni ihan plasmat sekaisin. Sanotaan "Hyppy", mutta sitä hyppyestettä ei näy missään. Yritin osoittaa rimaa, että se on se jutska, jonka yli pitäisi hypätä. Leo ei käsittänyt hommaa ollenkaan ja haukkuminen alkoi. En sitten halunnut palkata siitä, vaan tein vielä pienen seuraamispätkän ja sitten juoksimme loppupalkalle.

Toinen juttu, jota olen yrittänyt nyt hyödyntää, on "liikkeillä palkkaaminen". Leolla on muutamia tokoliikkeitä, joista se tykkää tosi paljon. Ne on niitä, joissa saa juosta, niin kuin nouto, luoksetulo ja ruutu. Avoimessa ei ole ruutua, eli siellä kivoja ovat luoksetulo ja nouto. Pari kertaa olen nyt treenannut niin, että yritän ketjuttaa kaksi - kolme liikettä sillä tavalla, että viimeisenä (ikään kuin palkkana) on joku kiva liike. Eli liikkeestä seisomisesta saa palkaksi tehdä noudon. Ja liikkeestä maahanmenon jälkeen tehdään luoksetulo. Hyppykin on ilmeisesti Leon mielestä hauska ainakin välillä, joten kai siihenkin voisi tehdä eteen aina kaukokäskyt. Jospa sillä saisi tylsiin liikkeisinkin potkua, kun Leo tietäisi siitä seuraavan jotain hauskaa. Seuraaminen pitää kai saada kuosiin sitten hetsaamisella ennen kehään menoa. Eli että kehään tullessa olisi kierrokset sen verran korkealla, että seuraaminen menisi sen voimalla. Tietysti tuo koko seuraaminen pitäisi saada niin mielekkääksi, että Leo tekisi sitäkin ihan vaan tekemisen ilosta. Mutta siihen meillä taitaa olla vielä matkaa.

Nyt joku voi miettiä, että miten tajuan tällaisia juttuja vasta nyt. Olenhan tosiaan harrastellut tokoa yhteensä jo jotain seitsemän - kahdeksan vuotta. Ehkä olen vaan hidas. Viivin kanssa oli muissa asiossa niin perustavanlaatuisia ongelmia, että en oikein koskaan päässyt kunnolla siihen saakka, että rakentaisin sille tosissaan jonkinlaista kisarutiinia. Olen kaiken kaikkiaan kisannut niin vähän, että en ole edes juuri ajatellut, että miten tosiaan rakennetaan kokonainen kisasuoritus. Ja kyllä, näistä asioista on puhuttu monissa koulutuksissa, joissa olen ollut. Jotenkin sitä on vaan huomio kiinnittynyt enemmän siihen, että miten yksittäisiä liikkeitä opetetaan. Kun en osaa sitäkään mitenkään kovin hyvin. Ja olen muuten oikeastikkin vähän hidas :) Se ottaa aina aikansa, että opittu teoria kohtaa käytännön minun pääni sisällä. Ja aika usein se kohtaaminen jää tapahtumatta kokonaan. Että tiedoksi vaan ihmisille, jotka minua joskus joutuvat kouluttamaan: it´s not you, it´s me.

Ääripäästä toiseen

Toivon todella, että Viivi on sellainen "Once in a Lifetime"-koira, koska en todennäköisesti kestäisi toista samanlaista tämän elämän aikana. Tänään taas sain kokea melkoista tunteiden vuoristorataa sen kanssa.

Aluksi oli ohjelmassa about kolmen tunnin metsälenkki. No okei, noin puolet ajasta meni kyllä nuotiopaikalla... Viivin repi hermoni riekaleiksi jo ennen kuin sain peruutettua auton omasta pihasta. Kauhea huuto ja riehuminen sen autoon menemisen kanssa. Mulla meni koko hermo. Matkalla Viivi sitten oli jo niin kierroksilla, että nuoli ja puri koiraboksin väliseinää koko matkan. Se, että mullakin menee hermot, pahentaa aina kierroksia (luonnollisesti). Perille päästessä koko koira oli yksi ilmapallo, koska välisenää nuollessa oli ilmeisesti nieleskelty kunnolla ilmaakin. Kyllä otti päähän. Kunnes nostin Viivin autosta syliini ja samalla ilmeisesti painoin neitiä vähän mahasta. Siitä seurasi tietysti kunnon töräys ja naurua.

Itse lenkki meni ilman suurempia tunteita ja loppuajasta Viivikin näytti jo normaalilta kaasun poistuttua Suomen luontoon. Sitten autolla kotiin (niin, tietenkin lähtiessä taas kunnon sirkus) ja kotipihassa taas sitä ärsyyntymistä. Jäin kolaamaan pihaa ja Viivi jäi autoon. Ajattelin, että otan sen ulos vasta sitten, kun se on rauhoittunut. Tunnin se jaksoi huutaa ja riehua taas autossa. Lopulta sain Viivin ulos, kun se oli edes hetken hiljaa. Sitten saikin taas jo nauraa tälle touhulle:

(Taustaäänenä mun puuskutusta. Olen juuri kolannut ehkä

jotain sata kuutioita lunta...)

Melkoinen kunto tai nelituntinen adrenaliinipiikki tuolla koiralla täytyy olla. Nyt sillä kyllä putosi patterit luukusta ja viimeinkin neiti nukkuu. Että tällainen päivä taas tällä kertaa. Eipä käy elämä tylsäksi, siitä pitää Viivi huolen. 

Häiriöitä

Leon kanssa on tehty tokossa viimeaikoina aika paljon erilaisia häiriötreenejä. Useamman kerran harjoitellut jutut sujuvat jo huomattavasti paremmin, mutta kyllähän herra melko helposti häiriintyvää sorttia on. Luonnetestitermeillä puhuttaessa Leo olisi siis ilmeisesti temperamentiltaan vilkas.

Perushäiriöharjoitus - jossa koira otetaan perusasentoon ja yritetään pitää katsekontaktissa häiriöistä huolimatta - menee jo melko hyvin. Apuohjaaja yrittää saada koiran huomion itseensä puhumalla, kutsumalla, käskyttämällä, ruualla, leulla tai ihan millä vaan. Vain mielikuvitus on rajana. Muut häiriöt Leo jo aika hyvin kestää, mutta kun apuohjaaja käskyttää maahan painokkaasti ja taputtaa samalla maata, Leo menee aika usein makuulle salamannopeasti. Se pitää kuitenkin yleensä kontaktin minuun sen tehdessään. Maahanmeno tapahtuu niin nopeasti, että en yleensä ehdi kieltää ajoissa. Välillä kuitenkin ehdin ja silloin Leksa pysyy istumassa. Muuten kontakti pysyy melko hyvin pieniä lipsahduksia lukuunottamatta. Ja välillä, kun paine kasvaa suureksi, Leosta lähtee vähän ääntä. Se ei hauku, mutta jonkinlaista örinää voi välillä kuulua. En ole siihen puuttunut, koska eihän kokeessa tämänkaltaista liikettä ole. Hauskaa vaihtelua tällainen häiriköinti on normaaliin "harjoittelen liikkeitä tai liikkeiden osia" -treeneihin verrattuna.

Viimeviikon treeneissä meillä oli ryhmän ulkopuolinen spesiaalihäirikkövetäjä. Tämän kyseisen vetäjän lemppariaihe, johon hänellä on jo vuosien kokemus ;) Piti tehdä seuraamisia kaikenmaailman ruokakasojen päällä ja jääviä liikkeitä niin, että kävellään pressun yli ja jätetään koira seisomaan/maahan/istumaan pressun päälle. Sitten piti tehdä jääviä liikkeitä niin, että kun koira pysähtyy, ohjaaja lähtee juoksemaan. Paikkamakuussa koirat jätettiin riviin ja jokaisen koiran edessä maassa oli monipuolinen ja herkullinen valikoima erilaisia nameja. Lisäksi koko paikkamakuun ajan häiriköitiin monin eri tavoin. Treenien vetäjä kävi jokaisen koiran luona osoittelemassa nameja ja sanomassa jotain tyyliin "katoppa millasia herkkuja, nam nam...". Leo hanskasi tämän. Sitten vetäjä meni seisomaan vähän matkan päähän ja huuteli erilaisia käskyjä, sekin meni muistaakseni hyvin. Mutta sitten vetäjä otti vinkulelun ja vingutteli sitä. Leo meinasi nousta, mutta ehdin kieltää. Sen jälkeen vetäjä heitti vinguttamansa lelun ja Leo ehti nousta. Herra takaisin riviin makaamaan. Seuraava häiriö oli pilli, johon puhalleltiin, se meni taas ok. Sen jälkeen vetäjä "vinkui" itse ja juoksi paikkamakuurivin päästä päähän. Senkin Leo kesti, mutta oli ilmeisesti omasta mielestään ollut niin hienosti, että ansaitsi palkan. Kaulaa venyttämällä Leksa onnistui ottamaan yhden häiriöherkun palkaksi siitä edestään. Kun sitten kielsin ottamasta lisää nameja, Leo päätti käydä vähän morjenstamassa vetäjää. Herra takaisin riviin makaamaan taas. Sen jälkeen oli muistaakseni vielä jotain häiriöitä uudemman kerran pienemmällä skaalalla ja sen jälkeen koirat sai vapauttaa. Tällä kertaa osasin edes olla senverran fiksu, että en sanonut "vapaa", koska Leo olisi varmaan heti rynnännyt syömään ne häiriönamit. Kehuin vaan ja pyysin sitten tulemaan mukaani ja palkkasin itse.

Viimeisenä meillä oli sitten ruutua ja luoksetuloa "miinakentän" läpi. Eli koiran ja ruudun välissä oli leluja ja nameja aikamoinen arsenaali. Otin varman päälle ja vein Leon oman lelun ruutuun. Eihän siinä sitten ollut mitään ongelmaa, kun sai juosta kaikkien häiriöiden ohi. Tein vielä toisenkin ruutuunlähetyksen ja sekin meni hyvin. Luoksetulot miinakentän läpi onnistuivat erinomaisesti, myöskin keskelle miinakenttää pysäyttämiset luoksetulon yhteydessä sujuivat. Leksaa ei siis häiritse asiat silloin, kun niiden yli saa juosta. Leksa vaan lisää vauhtia, että pääsee nopeasti houkutusten ohi.

Nyt kun on harjoiteltu häiriöitä, niin porukalla päätimme pitää jonain viikonloppuna häiriöttömät treenit. Eli menemme hallille silloin, kun siellä ei ole ketään muuta paikalla (meidän tokotreenien aikaan samassa hallissa on aina agilitytreenit) ja olemme itsekin hiljaa. Kokeessahan tilanne on yleensä se, että yleisökin on hiirenhiljaa ainakin paikkamakuun aikana. Hyvä treenata sitäkin, että se ei sitten tule koiralle kokeessa "uutena kokemuksena". Tai meidän ryhmässä on kyllä kaikki kisanneet enemmän tai vähemmän, eli on siitä hiljaisuudestakin kokemusta. Mutta välillä pitää muistaa sitäkin treenata.

Kirjoituksen yhteydessä olevat kuvat eivät liitty tokotreeneihin mitenkään. Mutta mielestäni ne sopivat hyvin tällaiseen häiriöaiheeseen. Leo näyttää ainakin joka kuvassa enemmän tai vähemmän häiriintyneeltä :D

Hierottuja koiria

Olen taas saanut varattua koirille hieronta-aikoja. Tällä kerralla hieroja on tullut kotiin koiria hoitamaan. Kahdesti hieroja on nyt käynyt ja parin viikon kuluttua on seuraava aika.

Ei ollut mikään yllätys, että Peto on se eniten käsittelyä tarvitseva kaveri. Selästä ne pahimmat jumit löytyivät, kuten ennenkin. Peto on saanut pötkötellä magneettimatolla ja kipeitä kohtia on käsitelty laserilla hieronnan lisäksi. Kahden käsittelykerran jälkeen Peto tuntuu jo omaankin käteen paljon pehmeämmältä ja joustavammalta, mutta kyllä se edelleen pomputtaa takajalkoja aika paljon. Se voi kyllä johtua siitäkin, että Petskulla saattaa olla vähän paikat arkana käsittelyn jäljiltä. Ja lisäksi pakkasella meidän pikkukoirat pomppivat muutenkin ulkona vähän kuinka sattuu, kun käpsyköitä paleltaa.

Leksalla oli myös joitain jumituksia, mutta ei mitään Petoon verrattavaa. Jumit saatiin aika hyvin pois yhdellä hierontakerralla. Toisellakin kerralla Leo katsottiin läpi ja siitä löytyi pari uutta "vammaa". Selässä on selkeä venähdys tms, mutta se saatiin taas pois yhdella käsittelyllä. Hierojan mukaan Leolla ei ole mitään sellaista vikaa, joka tuntuisi aiheuttavan jumitusta samoihin paikkoihin, vaan nämä hierotut jutut ovat olleet selkeästi yksittäisten liukastumisien aiheuttamia. Ainut juttu, joka Leolla tuntuu olevan vinksallaan, on takajalkojen lihasettomuus. Hieroja ei kuitenkin ole löytänyt Leosta mitään sellaista "vikakohtaa", joka selittäisi takajalkojen huonot lihakset. Etupäässä Leolla sen sijaan on lihaksia ja paljon. Sama juttu on tullut esiin aikaisemmillakin hierontakäynneillä eri hierojalla. En nyt sitten tiedä, mitä asialle voisi tehdä. Tämän hierojan mukaan on tietysti olemassa jotain voimistelujuttuja, joilla takajalkoihin voisi saada lisää lihaksia, mutta nämä voimistelut eivät sinänsä poistaisi sitä ongelmaa, mikä ikinä se sitten onkin.

Olen nyt miettinyt, että voisiko tuollainen vahva etupään käyttö ja takajalkojen vähempi käyttäminen olla yhteydessä Leon sukupuuhun? Kun katsoo paimentavia bortsuja, niin kyllähän siinä mennään aikalailla etupää alhaalla ja takajalat kipittävät perässä. Ainakin kuvista päätellen. Voiko tällainen kropan käyttäminen siis johtua tietynlaisesta rakenteesta, koska Leo on taustaltaan tietääkseni melko työpainotteinen? En oikein tunne sellaisia työlinjaisten bortsujen omistajia, joilta voisin tätä kysyä. Täytyy vähän muutenkin miettiä, että mistä tätä viitsisi lähteä kysymään. Jos joku asiasta tietävä tätä blogia lukee, niin mielelläni ottaisin tietoa vastaan. Vaikka sinänsä en sitten osaa sanoa, mitä se tieto auttaa? Ehkä helpottaisi omaa oloa, jos tietäisi, että tällainen etupääpainotteinen lihaksisto on tämänrakenteiselle koiralle tyypillinen. Jos muilla on samanlaisia ongelmia, oletteko tehneet asialle jotain? Tai onko sille oikein paljon tehtävissä mitään? Tarvitseeko sille tehdä mitään?

Viivi-Vinkulainen katsottiin nyt toisella kerralla vähän kaupanpäällisinä, kun Leossa ei ollut niin paljon käsiteltävää. Sama vanha alaselän jumi Viiviltä löytyi ja siitä kipupaikasta johtuen ylempää selästä toinen jumituskohta. Ja siinäpä se. Jumitukset saatiin aika hyvin pois yhdellä hoitokerralla. Viivi onkin meidän koirista aina parhaimmassa kunnossa. Neiti ikiliikkuja, jonka lihaksissa ei kuona-aineet ehdi juuri aikaansa viettää :)

Tuo aikalailla saman kohdan jumittuminen kaikilla kolmella saattaa johtua lumessa hyppimisestä. Se on ainakin sellainen juttu, jota ne kaikki tekevät. Leolla on enemmänkin erilaisia venähdyksiä, mitä en yhtään ihmettele. Kyllä sen koheltaminen on välillä niin pahannäköistä, että olisi oikeastaan ihme, jos sille ei tulisi ikinä mitään vammoja. Niin usein sen juosta hohottaa vaan täysiä liukkaudesta huolimatta ja liukastelee ihan joka paikassa. Meidän vanhemmat ja fiksummat koirat ymmärtävät hidastaa ja kävellä varovasti, jos on liukasta. Mutta Leo ei ymmärrä, vauhdilla vaan. Peto raukkaparkanen taas on vaan aina ihan juntturassa. En oikeastaan edes tarkkaan tiedä, että miksi. Tai kyllähän sen koko liikkuminen näyttää siltä, että rakenne ei ole ihan priimaa. En kuitenkaan tiedä, olisiko siitä mitään apua, vaikka sen kuvaisi. Toisaalta voi tietysti olla, että jos sillä onkin joku niin pahan vika, että se tarvitsisi jo jotain lääkitystä (kipulääkitystä lähinnä). Ehkä nyt ensin kuitenkin haen hierojan suosituksesta koirille glukosamiinia ja annan sitä kuurina. Kuulemma sen huomaa sitten aika nopeasti, että oliko siitä apua. Siis kuurin jälkeen. Aloittaessa voi olla vaikea huomata, muuttuuko mitään, varsinkin jos muutokset tapahtuvat hitaasti. Mutta kun kuurin lopettaa, ero saattaa olla huomattavissa. Elikkäs eiku kokeilemaan, nyt heti iltaruuan kanssa.

Kyläilijä

Meillä kävi eilen kylässä pikkuruinen australianpaimenkoira Shiro. Pikkuinen on noin 8-viikkoinen pallero. Luonnollisesti Viivi ei päässyt pentua morjenstamaan, mutta pojat saivat Shiroa haistella.

Aluksi päästettiin pentu eteiseen ja se sai haistella poikia portin läpi. Sitten Riikka otti Shiron syliin ja kantoi samaan huoneeseen meidän koirien kanssa. Eipä ollutkaan sitten ihan arka pentu, vaan murisi kunnolla omistajansa sylistä, kun pojat tungeksivat vähän liikaa. Hauskaa oli se, että Leo järkyttyi murinasta niin perinpohjaisesti, että juoksi toiseen päähän taloa ravistelemaan ja keräsi vähän aikaa rohkeutta. Ja sama uudelleen, taas piti perääntyä reilusti, kun 3,5 kiloa pikkukoiraa murisee. Peto ei tietenkään murinasta välittänyt, vaan haisteli pentua innoissaan. Kun Shiro sitten pääsi lattialle, niin Peto hieman haisteluaan päätti, että jos ei tiedä, miten suhtautuisi, niin aina voi nylkyttää pentua. Siinä sitten tunteet kuumenivat vähän puolin ja toisin, koska tämä pikkuneiti osasi heti ärähtää ja Peto ei oikein meinannut sulattaa näin kylmää ja tunteetonta torjuntaa. Pano-Petteri pääsi sitten myös toiseen huoneeseen ja Leo sai viihdyttää pentua... niin paljon kun uskalsi ;) Shirolla oli häntä rennosti alaspäin, kun se tutki meidän taloa. Mutta aina, kun Leo tuli lähelle, Shiro nosti heti hännän pystyyn. Jänskää kyllä seurata, millainen neiti siitä kasvaakaan.

Ulkona Leo ja Shiro vähän leikkivätkin. Eli Pentu hyppelehti melkein paikallaan ja Leo juosi pihaa päästä päähän. Sisällä Shiro sai tutkia vielä meidän koko talon saunaa ja varastoa myöden. Reipas pentu ei jännittänyt kyllä mitään. Saunaan emme laittaneet valoja päälle, mutta pimeys ei haitannut. Ja meidän varasto on koirille melkoinen hajujen valtakunta moottoripyörineen ja mäyrännahkoineen. Vaan eipä jännittänyt sekään.

Tässä vierailussa oli se hyvä puoli, että minulle ei tullut ollenkaan pentukuumetta. Shiro oli suloinen, mutta ei tullut kuitenkaan sellaista oloa, että "minäääkin haluuuan!". Yksi syy oli kyllä ehdottomasti se, että Viivi räyhäsi pennulle ihan raivona boksistaan. Kyllä se olisi vaikea kuvitella, että toisin pienen pennun Viivin kanssa samaan taloon. No, kyllähän Vinku rähisi myös Leolle ihan hysteerisenä ensimmäisen illan, mutta seuraavana päivänä rallattiin jo matot mykkyrälle. Mutta niin tai näin, selvisin tulikokeesta. Ei tullut pentukuumetta :)

Iltapuhdetta koirille

Mulla on taas flunssa, eli koirien lenkitys on minimissä. Pitää sitten yrittää järjestää vähän aivopähkinää karvakorville :)