Hälytysryhmässä jo neljä vuotta

Viivi on ollut hälyryhmässä tänään päivälleen neljä vuotta. Kovin montaa "keikkaa" tuohon neljään vuoteen ei kyllä mahdu, mutta sitäkin enemmän treenausta. Havahduin itsekin tuossa reilu viikko sitten tähän tosiasiaan, että Vinkunen on tosiaan ollut hälykoira jo neljä vuotta. Uusi pelastuskoiratreeneihimme osallistuva kun sattui harjoituksissa kysymään, että onko Viivin hälykoira.

Viivin viimeisen läpäistyn loppukoeosion päivämäärä on jäänyt mieleeni monestakin syystä. Päivällä ajelin kokeeseen perhosia vatsassa. Oma suoritusvuoro oli joskus iltapäivällä ja koe meni läpi. Mahtava fiilis! Kun sitten ajelin kokeesta kotiin päin, äiti soitti, että meidän paappa on tosi huonossa kunnossa, eikä todennäköisesti näe enää huomista :`( Melkoinen suru valtasi mielen, vaikka toisaalta tiesin paapan itsensä olevan jo valmis lähtöön. Suuri persoona oli kuitenkin poistumassa tästä maailmasta. Olin menossa viettämään ystäväpariskunnan häitä vielä illaksi, joten ajatukset piti koota sitä varten. Sovimme äidin kanssa, että hän laittaa minulle tekstiviestiä, jos jotain tapahtuu. Voin sitten häissä itse valita hetket, kun katson puhelinta. Kotona sitten juhlavaatteet niskaan ja häitä tanssimaan. Joskus yöllä kävin sitten varovasti katsomassa puhelintani ja sieltä löytyi se odotettu suruviesti. Hammasta purren ja nieleskellen juhlin häät loppuun. En halunnut pilata muiden iloa kertomalla omista uutisista. Kaiken kaikkiaan kuitenkin melkoinen päivä, joka on tosiaan jäänyt mieleen, sanoisinko, katkeransuloisena.

Olen harrastanut Viivi-vinkusen kanssa näitä pelastuskoirahommia nyt yli kahdeksan vuotta. Yhteistyö Viivin kanssa sujuu melkoisen hyvin. Toki meillä parina on omat heikkoutemme, mutta mielestäni tiedän ne aika hyvin ja olen ne valmis myöntämään. Viivin kanssa työskennellessä voin kuitenkin nauttia tietynlaisesta varmuudesta. Minun ei tarvitse miettiä, että mitä alueita on katsottu ja mitä on vielä katsomatta. Tiedän melko tarkkaan, miten suuren alan Viivin nenä "kattaa" ja minkälaiset maastot sen kanssa täytyy katsoa tarkemmin. Näen korvien ja hännän asennosta, missä suunnassa on todennäköisesti jotain löydettävää ja missä löydettävää ei ole. Jos Viivi on käynyt poissa näkyvistä ja palaa takaisin luokseni, voin olla melkein 100-prosenttisen varma, että se ei käynyt etsittävän luona. Jos siellä olisi ollut ihminen, Viivi olisi kyllä haukkunut.

Vanha kuva, mutta tämä on vaan niin hauska

Viimeksi taidontarkastuksessa testaaja mainitsi, että hän pitää vähän vanhempien koirien työskentelytyylistä. Ylimääräinen häslääminen ja ryntäily loistaa poissaolollaan, koira tekee vaan rauhassa töitä. Tämän kirjoituksen tarkoitus on muistuttaa minua siitä, että minun täytyy nauttia tästä hetkestä Viivin kanssa. Voi olla, että saan tehdä sen kanssa hommia vielä muutaman vuoden tai sitten en. Just nyt on hyvä <3