Hierottuja koiria

Olen taas saanut varattua koirille hieronta-aikoja. Tällä kerralla hieroja on tullut kotiin koiria hoitamaan. Kahdesti hieroja on nyt käynyt ja parin viikon kuluttua on seuraava aika.

Ei ollut mikään yllätys, että Peto on se eniten käsittelyä tarvitseva kaveri. Selästä ne pahimmat jumit löytyivät, kuten ennenkin. Peto on saanut pötkötellä magneettimatolla ja kipeitä kohtia on käsitelty laserilla hieronnan lisäksi. Kahden käsittelykerran jälkeen Peto tuntuu jo omaankin käteen paljon pehmeämmältä ja joustavammalta, mutta kyllä se edelleen pomputtaa takajalkoja aika paljon. Se voi kyllä johtua siitäkin, että Petskulla saattaa olla vähän paikat arkana käsittelyn jäljiltä. Ja lisäksi pakkasella meidän pikkukoirat pomppivat muutenkin ulkona vähän kuinka sattuu, kun käpsyköitä paleltaa.

Leksalla oli myös joitain jumituksia, mutta ei mitään Petoon verrattavaa. Jumit saatiin aika hyvin pois yhdellä hierontakerralla. Toisellakin kerralla Leo katsottiin läpi ja siitä löytyi pari uutta "vammaa". Selässä on selkeä venähdys tms, mutta se saatiin taas pois yhdella käsittelyllä. Hierojan mukaan Leolla ei ole mitään sellaista vikaa, joka tuntuisi aiheuttavan jumitusta samoihin paikkoihin, vaan nämä hierotut jutut ovat olleet selkeästi yksittäisten liukastumisien aiheuttamia. Ainut juttu, joka Leolla tuntuu olevan vinksallaan, on takajalkojen lihasettomuus. Hieroja ei kuitenkin ole löytänyt Leosta mitään sellaista "vikakohtaa", joka selittäisi takajalkojen huonot lihakset. Etupäässä Leolla sen sijaan on lihaksia ja paljon. Sama juttu on tullut esiin aikaisemmillakin hierontakäynneillä eri hierojalla. En nyt sitten tiedä, mitä asialle voisi tehdä. Tämän hierojan mukaan on tietysti olemassa jotain voimistelujuttuja, joilla takajalkoihin voisi saada lisää lihaksia, mutta nämä voimistelut eivät sinänsä poistaisi sitä ongelmaa, mikä ikinä se sitten onkin.

Olen nyt miettinyt, että voisiko tuollainen vahva etupään käyttö ja takajalkojen vähempi käyttäminen olla yhteydessä Leon sukupuuhun? Kun katsoo paimentavia bortsuja, niin kyllähän siinä mennään aikalailla etupää alhaalla ja takajalat kipittävät perässä. Ainakin kuvista päätellen. Voiko tällainen kropan käyttäminen siis johtua tietynlaisesta rakenteesta, koska Leo on taustaltaan tietääkseni melko työpainotteinen? En oikein tunne sellaisia työlinjaisten bortsujen omistajia, joilta voisin tätä kysyä. Täytyy vähän muutenkin miettiä, että mistä tätä viitsisi lähteä kysymään. Jos joku asiasta tietävä tätä blogia lukee, niin mielelläni ottaisin tietoa vastaan. Vaikka sinänsä en sitten osaa sanoa, mitä se tieto auttaa? Ehkä helpottaisi omaa oloa, jos tietäisi, että tällainen etupääpainotteinen lihaksisto on tämänrakenteiselle koiralle tyypillinen. Jos muilla on samanlaisia ongelmia, oletteko tehneet asialle jotain? Tai onko sille oikein paljon tehtävissä mitään? Tarvitseeko sille tehdä mitään?

Viivi-Vinkulainen katsottiin nyt toisella kerralla vähän kaupanpäällisinä, kun Leossa ei ollut niin paljon käsiteltävää. Sama vanha alaselän jumi Viiviltä löytyi ja siitä kipupaikasta johtuen ylempää selästä toinen jumituskohta. Ja siinäpä se. Jumitukset saatiin aika hyvin pois yhdellä hoitokerralla. Viivi onkin meidän koirista aina parhaimmassa kunnossa. Neiti ikiliikkuja, jonka lihaksissa ei kuona-aineet ehdi juuri aikaansa viettää :)

Tuo aikalailla saman kohdan jumittuminen kaikilla kolmella saattaa johtua lumessa hyppimisestä. Se on ainakin sellainen juttu, jota ne kaikki tekevät. Leolla on enemmänkin erilaisia venähdyksiä, mitä en yhtään ihmettele. Kyllä sen koheltaminen on välillä niin pahannäköistä, että olisi oikeastaan ihme, jos sille ei tulisi ikinä mitään vammoja. Niin usein sen juosta hohottaa vaan täysiä liukkaudesta huolimatta ja liukastelee ihan joka paikassa. Meidän vanhemmat ja fiksummat koirat ymmärtävät hidastaa ja kävellä varovasti, jos on liukasta. Mutta Leo ei ymmärrä, vauhdilla vaan. Peto raukkaparkanen taas on vaan aina ihan juntturassa. En oikeastaan edes tarkkaan tiedä, että miksi. Tai kyllähän sen koko liikkuminen näyttää siltä, että rakenne ei ole ihan priimaa. En kuitenkaan tiedä, olisiko siitä mitään apua, vaikka sen kuvaisi. Toisaalta voi tietysti olla, että jos sillä onkin joku niin pahan vika, että se tarvitsisi jo jotain lääkitystä (kipulääkitystä lähinnä). Ehkä nyt ensin kuitenkin haen hierojan suosituksesta koirille glukosamiinia ja annan sitä kuurina. Kuulemma sen huomaa sitten aika nopeasti, että oliko siitä apua. Siis kuurin jälkeen. Aloittaessa voi olla vaikea huomata, muuttuuko mitään, varsinkin jos muutokset tapahtuvat hitaasti. Mutta kun kuurin lopettaa, ero saattaa olla huomattavissa. Elikkäs eiku kokeilemaan, nyt heti iltaruuan kanssa.

Kyläilijä

Meillä kävi eilen kylässä pikkuruinen australianpaimenkoira Shiro. Pikkuinen on noin 8-viikkoinen pallero. Luonnollisesti Viivi ei päässyt pentua morjenstamaan, mutta pojat saivat Shiroa haistella.

Aluksi päästettiin pentu eteiseen ja se sai haistella poikia portin läpi. Sitten Riikka otti Shiron syliin ja kantoi samaan huoneeseen meidän koirien kanssa. Eipä ollutkaan sitten ihan arka pentu, vaan murisi kunnolla omistajansa sylistä, kun pojat tungeksivat vähän liikaa. Hauskaa oli se, että Leo järkyttyi murinasta niin perinpohjaisesti, että juoksi toiseen päähän taloa ravistelemaan ja keräsi vähän aikaa rohkeutta. Ja sama uudelleen, taas piti perääntyä reilusti, kun 3,5 kiloa pikkukoiraa murisee. Peto ei tietenkään murinasta välittänyt, vaan haisteli pentua innoissaan. Kun Shiro sitten pääsi lattialle, niin Peto hieman haisteluaan päätti, että jos ei tiedä, miten suhtautuisi, niin aina voi nylkyttää pentua. Siinä sitten tunteet kuumenivat vähän puolin ja toisin, koska tämä pikkuneiti osasi heti ärähtää ja Peto ei oikein meinannut sulattaa näin kylmää ja tunteetonta torjuntaa. Pano-Petteri pääsi sitten myös toiseen huoneeseen ja Leo sai viihdyttää pentua... niin paljon kun uskalsi ;) Shirolla oli häntä rennosti alaspäin, kun se tutki meidän taloa. Mutta aina, kun Leo tuli lähelle, Shiro nosti heti hännän pystyyn. Jänskää kyllä seurata, millainen neiti siitä kasvaakaan.

Ulkona Leo ja Shiro vähän leikkivätkin. Eli Pentu hyppelehti melkein paikallaan ja Leo juosi pihaa päästä päähän. Sisällä Shiro sai tutkia vielä meidän koko talon saunaa ja varastoa myöden. Reipas pentu ei jännittänyt kyllä mitään. Saunaan emme laittaneet valoja päälle, mutta pimeys ei haitannut. Ja meidän varasto on koirille melkoinen hajujen valtakunta moottoripyörineen ja mäyrännahkoineen. Vaan eipä jännittänyt sekään.

Tässä vierailussa oli se hyvä puoli, että minulle ei tullut ollenkaan pentukuumetta. Shiro oli suloinen, mutta ei tullut kuitenkaan sellaista oloa, että "minäääkin haluuuan!". Yksi syy oli kyllä ehdottomasti se, että Viivi räyhäsi pennulle ihan raivona boksistaan. Kyllä se olisi vaikea kuvitella, että toisin pienen pennun Viivin kanssa samaan taloon. No, kyllähän Vinku rähisi myös Leolle ihan hysteerisenä ensimmäisen illan, mutta seuraavana päivänä rallattiin jo matot mykkyrälle. Mutta niin tai näin, selvisin tulikokeesta. Ei tullut pentukuumetta :)

Iltapuhdetta koirille

Mulla on taas flunssa, eli koirien lenkitys on minimissä. Pitää sitten yrittää järjestää vähän aivopähkinää karvakorville :)

Vähän isompaa treeniä

Sekä Viivi että Leo ovat saaneet nyt viimeisen viikon aikana tehdä pitkäkestoisemman maastoetsintäharjoituksen. Leon kanssa olin "erikoistreeneissä", joissa kaikki osallistujat tekevät isomman etsinnän ja Viivin kanssa hälytysharjoituksisssa.

Leolle olin tilannut tunnin - puolentoista partioinnin. Toivomuksena oli, että alueella olisi muutama esine ja maalimies sijoitetaan niin, että se löytyy vasta siinä vaiheessa, kun on tosiaan etsitty vähintään se tunti. Tämähän järjestetään kätevästi niin, että maalimies tulee etsittävälle alueelle piiloon vasta sitten, kun hänet on tarkoitus löytää. Itse olin asettanut treenin tavoitteeksi sen, että näen, reagoiko Leo esineisiin ilman erillistä käskyä, jos esine vaan tulee sattumalta vastaan. Ja toisena tavoitteena jälleen se, että miten ilmaisu mahtaa sujua pidemmän etsinnän jälkeen. Sekä kolmantena vielä se, että oppisin lukemaan Leksaa alueella.

Ensimmäinen tavoite täyttyi. Leo reagoi ensimmäiseen esineeseen, mutta ei tuonut sitä minulle. Autoin sitten vähän, koska itse näin esineen puun oksalla. Leo sitten toi sen minulle, kun kerroin, että sitä haluan. Ajattelin, että autan ensimmäisen esineen kohdalla ja sen jälkeen se saa tuoda muut tai olla tuomatta. On nyt kuitenkin kerrottu, että ne olisi tarkoitus tuoda. Ja toinen esine sitten tuotiinkin jo vauhdilla korvat luimussa ja häntä heiluen :) Leo oli minusta jonkin matkan päässä esineen löytäessään, enkä auttanut asiassa mitenkään. Sieltä se vaan yhtäkkiä juoksi metsästä hanska suussaan. Hyvä hyvä! Tätä pitää kuitenkin selvästi harjoitella lisää, koska ensimmäisen esineen kohdalla Leksalla ei ollut päässään ajatusta, että mitä sille pitää tehdä. Olenkin nyt lenkeillä ja omassa pihassa pudotellut lapasiani sinne tänne ja Leo on tuonut niitä minulle ilman erillistä käskyä. Olen tietenkin ollut ylitsevuotavaisen iloinen saadessani lapaseni takaisin :)

Toisena juttuna oli se ilmaisu pidemmän partioinnin jälkeen. Jälleen kerran aloittamisen kanssa oli ongelmaa. Tällä kerralla maalimies ei kuitenkaan auttanut mitenkään, mutta Leo pääsi kuitenkin haukkumisessaan vauhtiin. Hieman haukku oli alussa katkonaista, mutta vauhtiin päästyään Leo paukutti tasaisesti. Näköjään täytyy edelleen vaan harjoituksissa panostaa tuohon ilmaisun aloittamiseen. Kumpa vaan keksisin, mistä nuo aloittamisongelmat johtuvat? Joskus haukun aloittaminen saattaa venähtää siksi, että Leo etsii sopivaa paikkaa haukkumiseen. Silloin se kuitenkin aloittaa heti kunnon äänellä. Mielestäni kyseessä on eri ongelma silloin, kun se pöhisee ensin ja ikään kuin "käynnistyy hitaasti". Eli pöhinän jälkeen aloittaa katkonaisen ja huonon haukkumisen, joka sitten voimistuu kunnon haukuksi. Pitänee kysellä kokeneemmilta.

Kolmas tavoite, eli Leon lukeminen maastossa... No on se siinä mielessä luettavissa, että jos sitä ei näy (eli irtoaa kauemmas), niin sillä on haju jostain. Se saattaa olla esine tai ihminen tai yleensäkin alue, jossa on kuljettu hiljattain (vrt. alue, jossa ei ole liikuttu, eikä siellä ole hajuja). Jos alue sattuu olemaan avoimempaa maastoa, niin sitten kyllä näen Leosta, kun se on saanut hajun ihmisestä. Mutta näissä meidän ryteiköissä koiraa ei näe, jos se on yli 10 metrin päässä. Eli sinänsä haasteellista tuo koiran lukeminen. Sellaista en ole vielä onnistunut Leksasta näkemään, että se "merkkaisi" maalimiehen selvästi. Eli nostaisi nenän ja haistelisi johonkin suuntaan. Leo ei varmaan edes tee niin, vaan lähtee heti vauhdilla juoksemaan hajun suuntaan. Viivistä kun näkee aina hyvin selvästi, että missä suunnassa on hajua. Se saattaa pysähtyä ja nousta ihan takajaloilleen seisomaan ja haistelemaan johonkin suuntaan. Ja lähtee vasta sen jälkeen juoksemaan hajun perässä. Muutenkin sen koko liikkuminen ja olemus muuttuu, kun se saa hajun etsittävästä. Ehkä Leostakin tämä olisi nähtävissä, jos siinä vaiheessa näkisi koiran. No, ehkä liioittelen, olen todistanut näkyä jokusen kerran. Kyllä Leosta näkee, jos se vaan on näkyvillä. Mutta tämä on joka tapauksessa meidän heikko kohta, joka vaatii lisää harjoittelua.

Viivin kanssa tuli isompi treeni sitten maanantaina hälytysharjoituksissa. Viivin kanssa saamme aina etsittäväksemme pihapiirejä ja polunvarsia. Isommat koirat laitetaan maastoon katsomaan läpi isoja alueita. Näinhän se onkin järkevä tehdä, koska Viivi ei pienenä koirana (ja minä "isona" ohjaajana) ole se kaikkein nopein ja tehokkan etsijä. Viivi-vinkunen köpötteli suurimman osan ajasta polulla sen näköisenä, että se ei ole edes hommissa. Mutta kun tulimme yhden pellon laitaan, neidin nenä nousi ja se yritti väkisin vetää pellolle. Olin hetkeä aikaisemmin kytkenyt Viivin, koska tiesin meidän olevan lähellä toista partiota ja oman alueemme rajaa. Viivin kanssa kun saattaa esiintyä sitä hallintaongelmaa. Nykyään se kyllä tottelee jo melko hyvin, mutta vältän turhia riskejä sen kanssa. Noh, pellolle se kuitenkin kovasti halusi ja kehuin merkkaamisesta. Ilmoitimme johtoon havainnosta ja jatkoimme matkaa. Saimmekin tiedon, että me jatkamme polkua eteenpäin ja jätämme pellon katsomisen myöhemmälle tai toiselle partiolle. Polkua eteenpäin siis. Yhdessä kohdassa Viivi lähti metsään nenä pystyssä ja pyöri siinä polun vieressä. Se yritti jopa kiivetä pariin puuhun, mutta emme kyllä nähneet puissa mitään taskulampun valossa. Pian saimmekin tiedon, että etsittävät ovat löytyneet, eikä meidän alueelle ole jätetty esineitä (kysyin sitä, koska Viivi selvästi merkkasi jotain ja ajattelin, että voisimme tuoda esineen pois, jos sinne on jonkun omaisuutta jätetty harjoitusta varten). Pyysin Viiville sitten jonkun piiloon polun alkupäähän, että sekin saa tehdä about tunnin etsinnän jälkeen löydön. Siispä kohti johtopaikkaa ja polun alkua. Hyvin Viivi sitten haistoikin piiloutuneen polun alkupäässä. Neiti lähti nenä pystyssä metsään kirmaamaan ihan tohkeissaan. Aluksi Viivi juoksi maalimiehen ohi, mutta törmäsi pian maalimiehen jälkeen. Meni sitten jälkeä pitkin perille ja haukkui hyvin. Palkaksi Vinku sai kokonaisen Frolicin muutamaan palaan murrettuna :D No annoin minä sille lisäksi juustoa kuitenkin...

Loppuyhteenvedossa kävi ilmi, että siellä Viivin merkkaamalla pellolla oli nähty hiihtäjä hieman ennen kuin me saavuimme paikalle. Kiva tietää, että Vinku ei ihan tyhjästä ilmoitellut. Se kohta, jossa Viivi yritti puuhun, oli sellainen, jossa toisen partion koira oli käyttäytynyt ihan samalla tavalla. Sekin oli kuulemma noussut puita vasten ja haistellut ylöspäin. (Toinen partio oli siis siirtynyt omalle alueelleen polkua pitkin.) Mysteeriksi se jää, että mitä siellä sitten oli. Mutta voimme päätellä, että siellä oli jotain, jota harjoituksen suunnittelija/toteuttaja ei kuitenkaan ollut sinne laittanut.

Mutta tällaista tällä kerralla. Kyllä nämä isot partioinnit ja hälytysharjotukset vaan ovat tarpeellisia ja niistä oppii jokaisella kerralla jotain. Tässä hälytysharjoituksessa oli plussaa se, että sain Viivin merkkauksille vahvistusta melkein sattumalta. Eli että oli tieto, että pellolla oli ollut hiihtäjä hieman aikaisemmin. Ja että toisen partion koira oli reagoinut samassa kohdassa samalla tavalla. Ainahan sitä ei saa tietää, että mikä se oli se asia, johon koira reagoi. Leon treenissä oli myös hyvää se, että tiedän taas, missä mennään. Esineitä ja haukkua on vahvistettava. Ja jollain tavalla koira pitäisi saada pysymään vähän lähempänä. Saattaa kyllä olla, että siihen ongelmaan ei löydy ratkaisua ihan heti. Onhan se nyt jo kolme vuotta huidellut vähän omaan tyyliinsä. En vaan hemmetti vieköön haluaisi huudella koiraa koko ajan. Eihän tuo kuitenkaan täysin hallitsematon ole, eli Leo tulee kyllä aina, kun sitä huudan. Joskus nätisti pyytämällä ja joskus karjumalla :D

Siitä onkin jo kolme vuotta...

... kun Leo tuli meille. Kylläpä se aika rientää hyvässä seurassa :)

Minähän olin halunnut bordercollieta jo jotain sata vuotta. Lupaa kolmannen koiran hankkimiseen ei vaan herunut, vaikka yritin kaikkea lahjonnasta itkupotkuraivariin. Jonain heikkona hetkenä se toinen puolisko kuitenkin sanoi jotain myöntymiseksi tulkittavaa, joten siitä projekti alkoi. Valtavan koirakuumeen kanssa varasin pennun kahdestakin eri pentueesta jo ennen niiden syntymää, mutta pentuja ei vaan aina synny tilauksen mukaan. Toisesta pentueesta minulle tarjottiin jo narttupentua ja melkein annoin periksi. Sain kuitenkin pidettya pienistä järjen hivenistä kiinni ja ilmoitin, että en voi ottaa narttupentua. Ajattelin, että ei sen pennun tulevaisuus meillä todennäköisesti näyttäisi valoistalta Viivin ikeen alla. Vaikka en kyllä tiedä loppuviimein, onko pennun sukupuolella väliä. Viivi joko hyväksyisi sen tai sitten ei. Päätin odottaa sitten seuraavaa pentuetta siltä kasvattajalta, jolta olin ensimmäisenä varannut pennun. Samaan aikaa kuitenkin katselin vähän muitakin vaihtoehtoja, koska Viivin takia ajattelin meille sopivan paremmin vähän jo vanhemman koiran. Ja siinä se sitten oli: 8,5 kuukauden ikäinen bordercollieuros etsii uutta kotia. Sain kuin sainkin Oskarin mukaan katsomaan koiraa ja Leksa-poika hurmasi meidät molemmat avoimella luonteellaan ja nopealla maahanmenollaan ;) Parin päivän keskustelun jälkeen sovimme, koska haemme Leon meille koeajalle. Pentuun verrattuna ratkaisu tuntui ihanteelliselta; Leo oli paljon Viiviä isompi, joten Viivi ei pystyisi höykyyttämän sitä ihan liikaa. Ja koeaika, jonka kuluessa voidaan katsoa, miten homma sujuu. Ja päätin vielä tehdä niinkin, että kuvautan Leon lonkat, kyyneret ja olat koeajan aikana. Ja meillehän se jäi, eriparikorvainen rekisteröimätön bordercollie, jota juuri kukaan ei tunnista rotunsa edustajaksi (jota se ei virallisesti olekkaan) senkään vuoksi, että se on rotumääritelmän mukaan ihan liian isokokoinen. Ja erikoisen värinen.

06.01.2010

Suosittelisinko muille nuoren kodinvaihtajakoiran ottamista? Noh, minähän en ihmisenä voi mihinkään kyselyihinkään vastata ikinä niitä äärivaihtoehtoja (erittäin paljon kyllä tai erittäin paljon ei), joten en pysty tähänkään sanomaan, että ehdottomasti en tai ehdottomasti suosittelisin. Leon kanssa on mennyt tosi hyvin monessa suhteessa, mutta on joitakin asioita, jotka johtuvat ehkä pentu/nuoruusajasta ja joita en ole onnistunut "korjaamaan". En osaa sanoa, kuinka paljon nuo asiat johtuvat ihan pentuajasta kasvattajan luona ja kuinka paljon siitä kodista, joka sillä oli pentuajan jälkeen ennen meille tuloa. Tai onko sillä mitään tekemistä pentuajan kanssa, vai onko Leo vaan perusluonteeltaan vähän itsenäinen. Mutta en ole mielestäni onnistunut luomaan Leon kanssa niin läheistä suhdetta, kun Viivin ja Pedon kanssa. Leolla on kyllä miellyttämisenhalua ja meillä on ihan ok suhde. Mutta luulisin, että Leo voisi tehdä esimerkiksi tokoa kenen tahansa kanssa ihan yhtä hyvin kuin minunkin kanssani. Se ei ole "minun koirani" samalla tavalla kuin muut omat koirani ovat ja ovat olleet. Ehkä tämä asia vielä muuttuu vuosien varrella, mutta se joku pieni juttu siitä tuntuu puuttuvan. Toinen juttu on tuo kauas irtaantuminen vapaanaollessa. Meidän terrierit pysyvät paremman lähellä ja kontaktissa minuun kuin tuo paimenkoira. Ja terriereistä etenkin Pedolla on jopa riistaviettiä. Peto saattaa lähteä eläinten perään, mutta sillä tulee aika nopeasti äitiä ikävä. Leo sen sijaan saattaa lähteä aika kauaskin, eikä sillä ole mitään hätää. Pikku hiljaa tämä asia on mielestäni mennyt parempaa suuntaan ja nykyään Leo käy itsenäisesti minua katsomassa aina välillä. Ennen se ei sitä tehnyt vaan juoksenteli ympäriinsä välillä vaan kauempaa vilkaisten tyyliin, "tuokin näyttää pysyneen tallessa". Eli suhteen luomisen kanssa ainakin minulla on ollut vähän enemmän haasteita verrattuna koiraan, joka on ollut minulla pennusta saakka. Muuten kaikki kouluttaminen sun muu on sujunut hyvin. Harrastuksissa olevan ongelmat johtuvat ihan omista mokistani kouluttajana. Ja ehkä vähän siitä, että meillä ei ole Leon kanssa ihan niin hyvä suhde kun mitä se voisi olla. Näin jälkeenpäin on hyvä sanoa, että olisi pitänyt heti alussa panostaa enemmän siihen suhteen luomiseen, kun nyt aloitin harrastamiset aikalailla heti täysillä. Oli niin kätevää, kun koira oli jo valmiiksi sen ikäinen, että sitä saattoi kouluttaa melkein kuin aikuista koiraa.

23.01.2011

Elikkä alkuperäiseen kysymykseen, että suosittelisinko nuoren kodinvaihtajakoiran ottamista, vastaan varovaisen kyllän. Mutta suosittelen kiinnittämään alussa erityistä huomiota yhteisen sävelen löytymiseen ja yhteistyön kehittämiseen. Ehkä jopa enemmän kuin pennun kanssa. Pienen pennun kanssa se tulee mielestäni siinä melkein itsestään, kun pitää tehdä niin paljon asioita yhdessä. Tai ehkä nuoreen tai aikuiseen koiraan vaan pitäisi ymmärtää suhtautua kuin pentuun, jota täytyy sosiaalistaa ja jonka kanssa pitää mennä joka paikkaan ja tutustua erilaisiin ihmisiin jne jne.

01.01.2012

Vaikka Leon kanssa on asiat menneet hyvin ja se on aivan mahtava koira, niin seuraavan kanssa aion kyllä toimia toisin. Kyllähän se helpottaa asioita, jos ottaa pennun luovutusikäisenä hyvältä kasvattajalta. Mielellään vielä niin, että itse voi käydä katsomassa pentua ja se kotioloja ennen luovutusikään useampaankin kertaan. Ja tietty tutustua pennun vanhempiin mahdollisuuksia mukaan jo hyvissä ajoin ennen koko astutusta. Mutta seuraavan koiran ottaminen ei ole minulla vielä ainakaan pariin vuoteen ajankohtaista. Viivi on vielä ihan lyönnissä ja Leo riehuva kakara. Jo tällä nykyisellä koirakokoonpanolla tuntuu, että Viivi ja etenkin Peto jäävät ihan liian vähälle huomiolle. Vaikka yritän touhata jokaisen kanssa edes jotain pientä päivittäin ihan kahdestaan. Olkoon sitten pieni leikkihetki tai temppujentekemistuokio.

06.01.2013

Vaikka kyllähän minä aika intensiivisesti seuraan parinkin rodun syntyviä pentueita aina. Pitäähän sitä olla tietoa useammalta vuodelta sitten, kun joskus seuraavaa koiraa ottaa... ja sitten kuitenkin tehdä se valinta lopulta tunteella ;)

Vuosihuolto

Ajattelin tehdä koirille pienen vuosihuollon. Oikeastaan teen kyllä samaisen huollon kahden viikon - kuukauden välein, mutta näin vuoden ensimmäisenä päivän "vuosihuolto" kuulosti vaan hienommalta ;) Huolto sisälsi kynsienleikkuun kaikille, tassukarvojen siistimisen Viiville ja Leolle + Leon perusteellisen kampaamisen.

Kynsienleikkuussa ei mitään erikoista. Tassuja siistiessä tutkin Viivin kynsivallit ja takajalassa on yksi aika huonossa kunnossa. En ole huomannut Viivin kyllä nuolevan sitä enää, joten leikkasin siitä ympäriltä vaan karvat pois mahdollisimman hyvin. Leolla on tosi kutisevat varpaat :) Se nyki tassujaan koko toimituksen ajan. Muuten homma meni normaalin rutiinin mukaan. Tässä toinen takatassu jo siistitty, toinen aloittamatta:

Edellisestä perusteellisesta kampaamisesta oli vähän pidempi aika ja Leksan housuista lähti melkoinen kasa karvaa. Kuvassa Viivi mittakaavana.

Tervetuloa vuosi 2013!

Meillä vaihtui vuosi yllättävän helposti tällä kerralla. Tulin töistä ja kauppareissulta kotiin kuuden maissa ja vein koirat ulos. Muut hoitivan hommansa normaalisti, mutta Peto... oli jo nostamassa jalkaansa, kun yhtäkkiä EHKÄ kuului jotain. Ja toden totta, jos oikein pinnisteli kuulonsa äärimmilleen, niin saattoi kuulla todella etäistä pauketta. Peto päätti kuitenkin pissata ja uuden paikan etsiminen alkoi. Mutta... Peto nosti kuononsa ilmaan ja haistoi EHKÄ pehmeää palaneenkäryä. That´s it! Se on taas se aika vuodesta! Niin Peto kipitti istumaan jalkojeni päälle ja toivo oli menetetty. Onneksi Oskari oli päivän vapaalla ja se oli käyttänyt Petoa asioillaan päivällä pariinkin otteeseen.

Niin minä sitten vein koirat sisään, laitoin kaikki valot päälle ja radion pauhaamaan. Näillä asetuksilla mentiin sitten yhteen - kahteen saakka yöllä. Välillä katsottiin vähän telkkuakin äänet kaakossa. Peto pystyi illan mittaan välillä jopa nukkumaan vähän ja myös iltaruuan se sai syötyä. Läähätyspaniikkiin saakka ei päästy ollenkaan, ainoastaan vapinaa esiintyi välillä, kun ulkoa kuului vähän kovempaa pauketta. Aika jees siis. Tällä kerralla huolellinen valmistautuminen auttoi. Ehkä sekin voi vaikuttaa, että viimeiset kaksi uuttavuotta olemme olleet mökillä, eikä Pedon ole tarvinnut kuunnella kunnon pauketta moneen vuoteen. Ehkä sillä ei nyt sitten ollut ihan niin vahvaa mielikuvaa siitä, että tulee maailmanloppu.

Viivi ei välittänyt paukkeesta yhtään mitään. Leo oli hieman huolestuneen oloinen, kun käytin sitä ja Viiviä pissalla vielä kymmenen maissa. Mutta kun kerran Viivi oli ihan coolina, niin Leokin totesi, että ei tässä kai mitään jännittävää ollutkaan.

No sitten niitä tavoiteasioita. Katsotaampa, miten vuosi 2012 meni...

Viivin ja Pedon kanssa varmaankin tärkein tavoite on, että molemmat pysyisivät kunnossa. Viivi täyttää kesällä jo kahdeksan ja Peto seitsemän. Tuon kokoluokan koirille tuo nyt ei ole ikä eikä mikään, mutta kyllä noissa kuitenkin jo vähän ikääntymisen merkkejä on nähtävillä. Viivi on jotenkin rauhallinenkin nykyään, tosin sen saa kiihtymään edelleen samaan tapaan kuin ennenkin. Peto nukkuu aika paljon ja sillä on harmaat silmäkulmat. Jatkuva lääkitys varmaankin vaikuttaa aika paljon Pedon vointiin, kortisoni on melkoista myrkkyä. Molemmat jatkavat kuitenkin edelleen harrastamista, ei noista sohvakoiriksi ole. Mutta mitään uusia mullistavia tavoitteita en enää aseta kummallekkaan, kunhan pysyisivät saavutetulla tasolla.

No Viivi sairasteli vuoden loppupuoliskolla melko paljon. Ei onneksi mitään kovin vakavaa, neiti on edelleen siinä mielessä kunnossa, että sen kanssa voi jatkaa harrastuksia. Pedon kanssa agiliidettiin kesän loppuun saakka, mutta nyt se on enää lenkki- ja metsästyskaverina. Ja hyvässä peruskunnossa. Tälle vuodelle pikkukoirille toivon vain terveyttä. Ja että Viivin rauhoittuisi vielä vähän lisää ;)

Leon kanssa Tokosta nyt ainakin se TK1 ja ehkä jopa TK2. Voittajaluokka tuntuu kuitenkin vielä aika kaukaiselta asialta, vaikka senkin luokan liikkeitä olemme aika paljon jo harjoitelleet. Ehkä sössin vielä parit alokasluokan kokeet ja sitten monet avoimen luokan kokeet, niin saamme paljon kisakokemusta...

TK1 saavutettiin, mutta TK2:sta jäätiin kauas. En käynyt sössimässä alokasluokan kokeita ollenkaan niin paljon kuin avoimen luokan kokeita. Noh, olemme ehkä päässeet ongelman ytimeen kuitenkin, että jos se saadaan korjattua, niin näissäkin asioissa päästään eteenpäin. Otetaan tänävuonnakin Leon kanssa tavoitteeksi TK2. Ja EHKÄ voittajaluokan korkkaaminen. Ainakin joitain senkin luokan liikkeitä on saanut melko hyvin jo kasaan.

Pitäisikö vielä.... en taida... no jos sittenkin... tai sitten ei... Jos jaksan harjoitella jäljestämistä oikein ahkerasti, niin voisikohan sitä syksyllä harkita jälkikokeita Leon kanssa? Kesän ja syksyn aikana homma ainakin edistyi aikamoisin harppauksin. Jos mitään suurta takapakkia ei tule, niin ehkä syksyllä sitten...

Hausta saatiin peruskokeen molemmat osuudet tehtyä ja jälkikokeestakin syksyllä ja päiväosuus. Ei se sitten loppuviimein ollutkaan ihan niin suuren työn takana, vaikka välillä vähän takapakkia tulikin. Tai oikeastaan ei takapakkia, vaan ongelmia niiden esineiden kanssa. Tämän vuoden aikana tavoitteeksi olen asettanut hausta loppukokeen molemmat osuudet ja jälkikokeesta ainakin peruskokeen pimeäosuus. Jos aikaa riittää ja intoa, niin ehkä jopa loppukoe myös jäljestä. Niin ja Viivin kanssa todennäköisesti taidontarkastus. Pelastuskoiraliiton suositus on, että se suoritettaisiin joka vuosi, mutta pakko se on suorittaa vain kahden vuoden välein. Että katsotaan nyt sitten, teenkö Vinkusen kanssa tänävuonna sitä taidontarkastusta.