Loman lopuksi osallistuin vähän hetken mielijohteesta VSPH:n Eloleirille metsäjälkiryhmään. Kouluttajana toimi Miska Jähi. Leirillä ei tehty kovin pitkiä jälkiä, joten sinänsä mitään uutta asiaa ei tullut. Mutta tulipa treenattua jälkeä vähän enemmän ja sain uuden silmäparin jäljelle mukaan katsomaan. Minulla ei ollut leirin aikaan oikeastaan jäljellä mitään suurta mysteeristä ongelmaa ratkaistavana, joten leiriltä sain lähinnä uskonvahvistusta siihen, että homma on menossa oikeaan suuntaan ja koira osaa jäljestää. Tottikseen/tokoon sain pari uutta vinkkiä. Toinen oli se lelupalkan pitäminen koiran pään vasemmalla puolella seuraamisessa. Päätin kokeilla sitä Leolle ja se tuntuu toimivan kuin häkä. Olen aina ollut sitä mieltä, että tokossa kädet levällään käveleminen on ehkä idiooteimman näköistä touhua, mitä tiedän. Nyt vaikuttaa kuitenkin pahasti siltä, että liityn siihen idiootinnäköiseen joukkoon. Jälleen kerran: Never say Never. Olen hankkinut ne tautisen rumat treeniliivin, vielä rumemmat treenitaskut ja nyt vielä tämä. Seuraavaksi oletettavasti opettelen kävelemään seuraamisessa sekä kädet levällään ETTÄ takakenossa...
Viivi toipui käärmeenpuremastaan ainakin näennäisesti entiselleen. Viimeviikolla neiti kuitenkin rupesi kakomaan ja nieleskelemään päivittäin. Elikkäs jälleen kerran nielitulehdus. Nyt Viivi on sitten sen takia sairaslomalla ja antibioottikuurilla. Lääkkeet helpottivat Viivin oloa nopeasti, mutta kakomista ja nieleskelyä on edelleen ajoittain. Varsinkin, jos Viivi riehuu tai haukkuu liikaa. Se on hankalaa pitää Viivi kokonaan riehumatta ja haukkumatta. Se kun on tuollainen koira, joka rakastaa omaa ääntään ja haluaa ilmaista mielipiteensä joka asiaan. Etenkin silloin, kun sitä ei ole kysytty. Käärmeenpureman ja nielutulehduksen välissä kerkesimme käydä kerran hakutreeneissä. Siellä otin Viiville kävelevää maalimiestä ja se haukuttiin erinomaisesti.
Peto pääsi tällä viikolla agiliitämään ja Petsku meni pääasiassa hyvin. Vähän oli taas haisteluongelmaa ja muutakin pientä. Iloinen Petskunen oli kuitenkin koko treenien ajan. Eipä meillä taida enää monia treenejä ollakkaan ennen talvea. Ja talvikaudella jätänkin agilityn Pedon kanssa kokonaan. Eipä se taida Petolaista haitata, koska huomenna alkaa metsäkanalintujen metsästyskausi.
Eilen ja viimeyönä osallistuin Leon kanssa jälki- ja hakukokeeseen. Päivällä suoritimme hyväksytysti Pelastuskoiraliiton perusjälkikokeen päiväosuuden. Koe meni aivan loistavasti! Leo nosti jäljen tosin hyvin ja minäki luotin koiraan siinä vaiheessa ja ilmoitin, että jälki menee tässä. Saimme luvan jatkaa ja Leksa jäljesti kuin juna. Kaikki neljä esinettä löytyivät ja Leo toi ne minulle tosi hienosti. Jäljen päässä olevaa maalimiestä Leo ei ruvennut heti haukkumaan, joten käskin sen sitten haukkua. Näissä kokeissa jäljen päässä olevaa ihmistä ei ole pakko ilmaista, mutta omasta mielestäni pitää. Varsinkin pimeässä on mielestäni parempi, että tiedän varmasti koiran olevan maalimiehellä. Tämä oli elämäni ensimmäinen jälkikoe koiranohjaajana ja onnistumisesta tuli kyllä tosi hyvä fiilis!
Yöllä meillä oli vielä perushakukokeen pimeäosuus. Olin kokeessa itse sairaana ja siinä vaiheessa yötä jo melko piipussa. Jälkikokeestakin oli vielä niin hyvä mieli, että en asettanut itselleni juurikaan paineita hakukokeeseen. Huomasin siinä metsässä tarpoessa, että en jännittänyt juuri yhtään. Siitäkään huolimatta, että en meinannut saada Leosta kunnon haukkua irti ennen alueelle lähtemistä. Jotenkin sain itseni vaan siihen moodiin, että "se menee, miten se menee". Leolla tuntui olevan aluksi vähän vaikeuksia päästä vauhtiin. Aika nopeasti se katosi johonkin melko kauas minusta ja ajattelin, että pian kuuluu haukku. Mutta kun ei kuulunut, kutsuin sen takaisin. Siinä vaiheessa ajattelin, että se on varmaan käynyt puhisemassa jossain maalimiehellä ja tulee taas jättö. Jatkoin kuitenkin etsintäsuunnitelman mukaan ja Leo irtosi uudelleen aika kauas. Siinä vaiheessa liukastuin johonkin kiveen ja kaaduin kiven takana olevaan pieneen kuoppaan rähmälleni. Testaaja kysyi, että miten kävi. Olin juuri vastaamassa jotain epämääräistä, kun Leon ilmaisuhaukku alkoi kuulumaan metsän uumenista. Nousin pikaisesti ylös ja ilmoitin, että koira ilmaisee. Kipitimme maalimiehelle ja Leo ei ollut käynyt ainakaan sillä maalimiehellä aikaisemmin. JES! Koe jatkui ja aika pian löytyi toinen maalimies. Siellä aika ok haukku, mutta aloittaminen tuntui kestävän melko pitkään. Leo ei ollut käynyt silläkään maalimiehellä aikaisemmin. Vähän päästä löytyi se kolmaskin maali ja siellä Leolla oli jo enemmän vaikeuksia haukun aloittamisen kanssa. Aluksi se kävi vähän pötköttelemässä maalimiehen vieressä. Sen jälkeen piti pissata ja mennä pötköttämään uudelleen. Sitten alkoi armoton ähinä ja puhina, mutta loppuviimein koirasta irtosi edes muutama kunnon haukahdus. Ilmaisu hyväksyttiin arvosanalla tyydyttävä. Leo ei ollut käynyt aikaisemmin tälläkään maalimiehellä, joten koe meni läpi hyväksytysti! Nyt Leksalla olisi sitten peruskoe hausta suoritettuna ja jäljen peruskokeesta toinen puoli.
Syitä huonoon ilmaisuun voisi taas pohtia ja pohtia. Joko se johtui pimeästä, koska emme ole treenanneet vielä tänäsyksynä pimeässä ollenkaan. Tai sitten koetilanteesta. Joku asia tuossa koetilanteessa aiheuttaa sen, että Leolla on huonot ilmaisut. Jos se johtuisi vieraista maalimiehistä, niin ongelman olisi pitänyt tulla esiin Oulussa. Kokeenomaisista alkuhöpinoistä ja etsintäsuunnitelmistakaan sen ei pitäisi johtua, koska sitäkin olemme harjoitelleet. Jäljelle tuntuu jäävän vai ohjaaja, joka käyttäytyy kokeessa eri tavalla kuin harjoituksissa. Täytynee miettiä ja pohtia tämä asia puhki moneen kertaan. Ehkä treeneissä keskityn nyt seuraavat viikot kuitenkin peitettyihin maalimiehiin ja treenaan oman koiran loppupäässä, kun on jo hämärää tai pimeää. Olisi tosi kätevää, jos ongelman saisi esiin treeneissä ja siihen voisi puuttua. Kokeessahan maalimies ei saa eikä voi auttaa koiraa mitenkään. Treeneissä se onneksi on sallittua :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti