Jälkikausi avattu

Vetäisin kevään ensimmäiset jäljet keskiviikkona Viiville ja Leolle. Hyvin suunniteltu oli puoliksi tehty tällä kerralla. Tosiaankin siis vain puoliksi. Lähdin polkupyörällä etsimään sopivannäköistä metsäplänttiä jostain tästä meidän läheltä. Pari metsäsaareketta löytyikin ja lähdin lenkkarit jalassa tekemään ensin jälkeä Leksalle. Ensimmäinen esine (kenkä) aika alkuun, että Leo saa palkan jäljen nostamisesta. Sitten oli tarkoitus tehdä vähän pidempi pätkä ja laittaa toinen esine jäljen päähän. Vaan ei sittenkään... Metsäsaarekkeen keskellä olikin vielä lunta. Ja minä pikkutennareissa matkassa. Jätin sitten toisen esineen aika lähelle ensimmäistä (ehkä jotain 30 metrin päähän) ja lähdin etsimään edes kohtuullista reittiä pois metsästä. Hyppelin kiveltä toiselle sulia kohtia etsien ja pääsin melkein kuivin jaloin takaisin tielle. Sitten Viivin jälki toiselle metsäpläntille. Siinä ei ollut mitään erikoista, jostain syystä tulin vaan tehneeksi tosi lyhyen jäljen myös Viiville, vaikka hyvää metsää olisi jatkunut pidemmällekin.

Sitten polkupyörällä kotiin. Söin pikaisesti, paketoin Leon jalan ja pakkasin koirat autoon (Leo sen tötterönsä kanssa). Leon jalan haava on parantunut aika hyvin, mutta laitan siihen vielä siteen, jos lähden omaa pihaa kauemmas ulkoilemaa. Ihan vaan varmuuden vuoksi, että haava ei vaan aukeaisi uudelleen osuessaan johonkin terävään kiveen tai oksaan. Tötteröä on pidettävä, koska Leo yrittää edelleen nuolla haavaa, vaikka haava näyttääkin aika hyvältä. Olen ajatellut, että voin tässä vaiheessa suojata jalkaa vaikka viikon liian pitkään, jos vaihtoehtona on se, että haava aukeaisikin uudelleen ja paraneminen veisi monta viikkoa pidempään.

Ajoin ensimmäisenä Viivin jäljen. Jäljennostolle lähtiessä Viivi oli jostain syystä menossa koko ajan eri suuntaan, kun mihin yritin sitä saada. Jälki kuitenkin nousi ja Viivi lähti melkein juosten jäljestämään. Vinkuhan ei koskaan jäljestä tarkasti jäljen päällä, vaan menee vähän risteillen. Annoin sen nyt tehdä työtä omalla tavallaan ja yritin tulla narun päässä hiljaa. Aina Viivi kuitenkin löytää ne jäljelle jätetyt purkit, vaikka koko touhu näyttää joltain muulta kuin jäljestämiseltä. Intoa neitokaisella oli tällä kerralla tosi hyvin ja jälki ajettiin Viiville tutulla tyylillä. Eli tyylillä, josta minä en osaa juurikaan sanoa, että koska se on jäljellä ja koska ei. Kyllä siinä kuitenkin jotain pientä eroa on olemuksessa silloin, kun se etsii jälkeä ja kun se ajaa sitä. Seuraavalla kerralla teen Vinkuselle kyllä pidemmän jäljen ja purkkien väli on pidempi. Ehkä Viivin jäljestäminen myös rauhoittuisi, kun se ehtisi kunnolla rauhoittua siihen jäljelle. Nykyään teen sille lyhkäisiä pätkiä ja purkkeja on tiheässä.

Leon jälki sitten... Olin unohtanut talven aikana, millaista sen kanssa jäljestäminen on. Tyyppi vetää ihan täysiä. Otin alkuun kunnon jäljennoston (35 - 40 metriä) ja siihen pätkään mahtui semmonen tiheä kuusikko. Siellä taas mentiin silmät kiinni, kun Leo veti. Kuusikkoon meni vaan oranssi jälkiliina, eikä koiraa edes näkynyt. Noh, jälki löytyi ja Leo lähti (jos mahdollista) vieläkin intensiivisemmin vetämään. Veto taukosi, kun Leo tuli esineelle. Vähän vastahakoisen oloisesti se pysähtyi ja toi kengän minulle. Palkaksi vähän vinkupallon pureskelua, jälkiliinan selvittäminen ja jäljestys jatkui taas vauhdilla. Toisen esineen kohdalla Leolla oli niin kova vauhti, että se ehti mennä pari metriä esineestä yli ennen kuin pysähtyi ja rupesi etsimään esinettä. Muovipullokin tuotiin hienosti käteen saakka ja taas vinguteltiin lelua palkaksi. Siihen sen jäljen sitten piti loppua, mutta Leo halusi ihan ehdottomasti ajaa jäljen sinne tielle saakka. En malttanut käskeä sitä pois jäljeltä, kun toinen oli niin tohkeissaan. Tuli sitten vähän suunniteltua vaikeampi jälki näin kevään ensimmäiseksi, kun Leo jäljesti kiveltä lumelle ja siitä sulalle ja taas lumelle ja siitä kivelle, ryteikön läpi lumelle ja siitä vähän sulalle pätkälle jne. Kun lähestyimme tietä, heitin mielestäni ovelasti vinkulelun Leon yli jäljen loppupäähän. Näytti ainakin siltä, että homma meni täydestä. Leo vaan jäljesti ja yhtäkkiä eteen tupsahti vinkulelu :) Siitä se sai sitten kantaa lelua niin pitkään kun halusi. Vähän ennen autoa Leo pudotti lelun ja keräsin lelun mukaani. Jäljen loppumetreillä oli vähän säätöä, kun Leo haki jälkeä parissa ryteikössä ja jälkiliina kiertyi risukkoon. Aika hyvin Leo kuitenkin pysähtyy, kun käsken ja antaa selvittää jälkiliinan. Muuten jälki meni erinomaisesti.

Päätin tekaista molemmille vielä pienen esineruudun, koska jäljellä Leon kanssa oli mielestäni vähän siinä ja siinä, että malttoiko se pysähtyä esineille. Ajattelin kerrankin toimia ikään kuin ennaltaehkäisevästi. Tallasin ehkä 30 x 30 metrisen ruudun. Kengän jätin ruudun takarajalle ja muovipullon ruudun etuosaan. Viivin kanssa kävin aluksi nostamassa molemmat esineet, että ruutu tulisi samalla tallattua vähän paremmin. Viivihän ei edelleenkään oikein ilmaise esineitä, eikä tuo niitä minulle. Olen nyt sitten päättänyt harjoitella erikseen esineisiin reagointeja ja niiden ilmaisua/tuontia. Viivi reagoi esineisiin mielestäni aika hyvin ja etsiikin ne. Mutta sillä ei ole mitään ajatusta, mitä niille pitäisi tehdä. Voisin ottaa tämän kevään/kesän projektiksi esineilmaisun. Kunhan keksisin aluksi, miten Viivin saisi opetettua haukkumaan esineille. Vinkkejä otetaan vastaan :)

Leo ei ollut jostain syystä nyt oikein oikeassa moodissa esineruutua ajatellen. Se jäljesteli ruudussa niitä tallauksia. Pyysin Leksan takaisin ja lähetin uudelleen, josko se nyt olisi oikealla asialla. Ei ollut vieläkään, mutta annoin sen etsiä rauhassa. Se päätyikin aika lähelle kenkää, mutta ei kuitenkaan tuonut sitä. Näin, että se nosti jalkaa esineen lähellä. Se on yleensä merkki jonkinlaisesta epävarmuudesta, joten ajattelin vähän auttaa. Huutelin ruudun reunalta, että "tuo vaan", niin herran pään päälle syttyi lamppu. Leo paikallisti jo haistamansa kengän ja toi sen minulle. Ja taas sai vingutella lelua. Ajattelin ottaa sen ruudun etuosassa olevan muovipullon sitten reaktioharjoituksena. Kävelimme pullon ohi ja Leo haistoi sen, mutta ei lähtenyt etsimään. Kävelin sitten Leon kanssa vielä toisestakin suunnasta pullon ohi ja tällä kertaa Leo lähti sitä itse hakemaan ja toi sen minulle. Taas vinkulelun kanssa autolle.

Esineruudun perusteella voisin sanoa, että en harjoittele omien koirieni kanssa läheskään riittävästi esineitä. Pitääpä nyt ottaa sitä sitten kuurina tässä keväällä. Esineruutu on siitä kiva, että sitä pystyy hyvin harjoittelemaan ihan yksinkin, eikä se vaadi mitään isoja metsiä. Sitä siis ohjelmassa jatkossa, jäljestämisen lisäksi. Jospa sitä opettaisi myös Pedolle jonkinlaista esineilmaisua ihan aktivoinnin vuoksi. Se ei kyllä tuo minulle mitään, eikä myöskään hauku millekkään muulle kuin ulko-ovelle jonkun tullessa. Peto ei myöskään mene mielellään maahan. Yleensä Peto lelun saatuaan haluaa ainoastaan suolestaa niitä. Eli jos haluan ottaa Pedolle esineruutua aktivointina, niin Peto varmaankin menee sinne koirista aina viimeisenä. Tai sitten Petskulle pitää yrittää opettaa jonkinlainen nouto. Olen joskus tainnut aloittaakin sellaisen projektin, mutta keskenhän se on jäänyt.

Hakutreeneissä otin tällä viikolla Viiville liikkuvaa maalimiestä muistutuksena. Sitä pitää aina välillä muistaa harjoitella, vaikka Viivi sen kyllä osaakin. Tai ainakin sen pitäisi osata. Otin treeneissä kaksi maalia ja ensimmäinen meni hyvin. Ihminen käveli hiljakseen pientä rinkiä ja Viivi jäi sinne hienosti haukkumaan. Toinen etsittävä kävelikin vähän reippaammin. Viivi meni sinne hienosti ja meinasi haukkua. Ilmeisesti Vinku tuli kuitenkin siihen tulokseen, että ehkä tämä tyyppi ei olekkaan hukassa, kun kerran noin reippaasti ja määrätietoisesti kävelee. Pari kertaa Vinku kävi maalimiehelle heiluttelemassa häntäänsä, mutta tuli kuitenkin pois. Lopuksi maalimies sitten vähän auttoi Viiviä ilmaisussa ja kyllä sieltä haukkuakin sitten tuli. Mutta selvästi Viivin oli hankala haukkua, kun liikuttiin vähän kovempaa. Ehkä siksi, että Viivin haukkumiseen kuuluu olennaisesti jonkinlainen paikallaan teputtelu tai joskus jopa hyppiminen. Ja se ei pysy reippaasti liikkuvan ihmisen mukana, kun pitäisi pystyä teputtelemaan tai hyppimään. Kiva saada hakutreeneihin joku selvä teema tälle keväälle. Eli liikkuvat maalimiehet :)

Kokeneemmilta oppia

Viikonlopun ohjelma oli tällä kertaa pelastuskoirakoulusta Vaasassa. Kouluttajina olivat kokeneet pelastuskoiraihmiset Virpi Nieminen ja Nina Pulli. Itselläni ei ollut koiraa mukana, olin vaan kuunteluoppilaana ja maalimieheilemässä. Jossain vaiheessa harmittelin, että en tullut ilmoittaneeksi Leksaa tänne mukaan. Nythän se ei olisi kuitenkaan päässyt mukaan tassuhaavan vuoksi, eli eipä sitten harmittanut enää.

Kurssi alkoi luennolla. Ainakin tässä vaiheessa tuntuu, että en saanut luennolla mitään suurempaa ahaa-elämystä. Jos päätän opettaa Leksalle kuitenkin jossain vaiheessa risteilyä, niin siihen kyllä sain useammankin erilaisen opetustavan tietooni. Ehkä tämän kurssin jutut olivat enemmän sellaisia, joista minulle voi olla apua kouluttajana, mutta oman koirani eteenpäin viemiseen en saanut juurikaan eväitä. Kuitenkin sain jotain sellaisia ajatuksia, joita voisin hyödyntää joskus tulevaisuudessa uuden pennun kanssa.

Käytännön harjoituksissa tehtiin varsinkin ensimmäisenä päivänä melko "kokeenomaisia" harjoituksia. Eli keskilinja ja maalimiehet n. 50 metrin päähän siitä. Olisiko sitten niin, että kurssin koirakot olivat sellaisia etukäteen pyytäneet? Ja/tai kouluttajat halusivat nähdä, missä vaiheessa mikäkin koirakko on. Lauantain treenien perusteella kouluttajat joka tapauksessa suunnittelivat jokaiselle koirakolle sunnuntain harjoitukset sen mukaan, missä kenelläkin oli eniten kehitettävää.

Sunnuntain harjoitusten perusteella itselleni jäi mieleen päällimmäsenä se, että perusteet on tehtävä jokaisen koiran kohdalla aina kunnolla. Jokaiselle koiralle pitäisi löytää se palkka, joka juuri sille koiralle parhaiten toimii. Kun palkkaus on kunnossa, niin koira on motivoitunut menemään maalimiehelle. Ja sillä mennäänkin jo aika pitkälle. Toinen juttu, joka pitää olla kunnossa, on se hallinta. Palveluskoiraliiton kokeissa sen merkitys on suurempi kuin Pelastuskoiraliiton, mutta jokaiselle pelastuskoiralle se on joka tapauksessa tärkeää tositilanteessa. Ei sen koiran tarvitse osata näyttäviä tottelevaisuusliikkeitä, mutta kun koira on hallinnassa, sen kanssa voi keskittyä siihen etsimiseen sen sijaan, että täytyy miettiä, pysyykö koira mukana tai siinä kohdassa, mihin se on käsketty. Se on sitten jokaisen koiran ja jokaisen ohjaajan yksilökohtainen juttu, että miten paljon palkkauksen ja motivointiin pitää panostaa ja miten paljon hallintaan. Nina kuitenkin painotti sitä monta kertaa, että riittävä hallinta on reilumpaa koiraakin kohtaan, kun se tietää tarkasti, mitä siltä halutaan. Silloin koirakin voi keskittyä tekemään parhaansa, kun sen ei tarvitse miettiä, mitä sen täytyy tehdä. Ja hallinta ei todellakaan laske koiran motivaatiota, jos palkkaus/motivaatio on kunnossa ja hallinta tehdään oikein. Jälleen kerran puhuttiin siitä minulle tutusta aiheesta, eli koiraa pitää komentaa tiukasti ja päättäväisesti, mutta ei saa suuttua. Ihan kiva kuitenkin huomata, että en ole ainut koiraharrastaja, jolla on tämän asian kanssa ongelmia.

Kurssilla keskityttiin aika paljon pelastuskoirakokeiden suorittamiseen ja mitä koirakolta vaaditaan kokeiden läpäisemiseen. Jonkin verran käytiin teoriassa läpi niitäkin asioita, mitä pelastuskoirakolta vaaditaan tositehtävissä. Itse olisin kaivannut enemmän niitä käytännön juttuja. Voi tietysti olla, että kurssin koirakot ovat etukäteen ilmoittaneet, että haluavat enemmän apua kokeisiin liittyviin asioihin. Ja ymmärtääkseni suurin osa osallistuneista olikin juuri kokeeseen menossa. Itse en kuitenkaan saanut tästä irti ihan sitä mitä olin etukäteen ajatellut. Kurssi ei kuitenkaan missään nimessä ollut "turha", ainahan sitä jotain oppii. Ja voihan se taas olla, että kun nämä asiat jonkin aikaa muhivat päässäni, niin hoksaankin jotain, mitä en vielä ole päässäni osannut yhdistellä. Kirjoitinkin tästä oman pääkoppani hitaudesta jokin aika sitten. Kouluttajat olivat joka tapauksessa huomattavan kokeneita ja osasivat lukea erilaisia koiria hyvin. Yhden treenin perusteella he pystyivät jo aika hyvin antamaan juuri sille koirakolle sopivia neuvoja. Koitin vähän kysellä neuvoja Leonkin ilmaisuongelmiin, mutta hankalahan se on koiraa näkemättä muodostaa käsitystä asiasta. Ehkä jatkan tällä jo aloittamallani tiellä, eli lisää kierroksia ilmaisuun.

Kurssin aikaan kotona zzZZZzZZ

Hälytysryhmässä jo neljä vuotta

Viivi on ollut hälyryhmässä tänään päivälleen neljä vuotta. Kovin montaa "keikkaa" tuohon neljään vuoteen ei kyllä mahdu, mutta sitäkin enemmän treenausta. Havahduin itsekin tuossa reilu viikko sitten tähän tosiasiaan, että Vinkunen on tosiaan ollut hälykoira jo neljä vuotta. Uusi pelastuskoiratreeneihimme osallistuva kun sattui harjoituksissa kysymään, että onko Viivin hälykoira.

Viivin viimeisen läpäistyn loppukoeosion päivämäärä on jäänyt mieleeni monestakin syystä. Päivällä ajelin kokeeseen perhosia vatsassa. Oma suoritusvuoro oli joskus iltapäivällä ja koe meni läpi. Mahtava fiilis! Kun sitten ajelin kokeesta kotiin päin, äiti soitti, että meidän paappa on tosi huonossa kunnossa, eikä todennäköisesti näe enää huomista :`( Melkoinen suru valtasi mielen, vaikka toisaalta tiesin paapan itsensä olevan jo valmis lähtöön. Suuri persoona oli kuitenkin poistumassa tästä maailmasta. Olin menossa viettämään ystäväpariskunnan häitä vielä illaksi, joten ajatukset piti koota sitä varten. Sovimme äidin kanssa, että hän laittaa minulle tekstiviestiä, jos jotain tapahtuu. Voin sitten häissä itse valita hetket, kun katson puhelinta. Kotona sitten juhlavaatteet niskaan ja häitä tanssimaan. Joskus yöllä kävin sitten varovasti katsomassa puhelintani ja sieltä löytyi se odotettu suruviesti. Hammasta purren ja nieleskellen juhlin häät loppuun. En halunnut pilata muiden iloa kertomalla omista uutisista. Kaiken kaikkiaan kuitenkin melkoinen päivä, joka on tosiaan jäänyt mieleen, sanoisinko, katkeransuloisena.

Olen harrastanut Viivi-vinkusen kanssa näitä pelastuskoirahommia nyt yli kahdeksan vuotta. Yhteistyö Viivin kanssa sujuu melkoisen hyvin. Toki meillä parina on omat heikkoutemme, mutta mielestäni tiedän ne aika hyvin ja olen ne valmis myöntämään. Viivin kanssa työskennellessä voin kuitenkin nauttia tietynlaisesta varmuudesta. Minun ei tarvitse miettiä, että mitä alueita on katsottu ja mitä on vielä katsomatta. Tiedän melko tarkkaan, miten suuren alan Viivin nenä "kattaa" ja minkälaiset maastot sen kanssa täytyy katsoa tarkemmin. Näen korvien ja hännän asennosta, missä suunnassa on todennäköisesti jotain löydettävää ja missä löydettävää ei ole. Jos Viivi on käynyt poissa näkyvistä ja palaa takaisin luokseni, voin olla melkein 100-prosenttisen varma, että se ei käynyt etsittävän luona. Jos siellä olisi ollut ihminen, Viivi olisi kyllä haukkunut.

Vanha kuva, mutta tämä on vaan niin hauska

Viimeksi taidontarkastuksessa testaaja mainitsi, että hän pitää vähän vanhempien koirien työskentelytyylistä. Ylimääräinen häslääminen ja ryntäily loistaa poissaolollaan, koira tekee vaan rauhassa töitä. Tämän kirjoituksen tarkoitus on muistuttaa minua siitä, että minun täytyy nauttia tästä hetkestä Viivin kanssa. Voi olla, että saan tehdä sen kanssa hommia vielä muutaman vuoden tai sitten en. Just nyt on hyvä <3

Pääsiäiskuvia

Tauon paikka

Ei sitte ollu hankikantoa tällä osuudella... Hiki!

Viivi lenkin jälkeen pestynä

Auts!

Olen täällä hehkuttanut, että nyt on lenkkeilty auringonpaisteessa pitkiä lenkkejä pitkin metsiä ja peltoja. Eilen lähdin Leon ja Pedon kanssa lumikenkäilemaan pelloille aivan upeassa säässä ja hankikannossa. Vaan niin tuli itku pitkästä ilosta :( Huomasin jossain vaihessa, että hangelle jää verisiä tassunjälkiä. Tutkimus osoitti veren olevan peräisin Leon vasemmasta takatassusta. Pellolla katsoin pikaisesti, että haava ei näyttäyt pahalta. Tarkempi tutukiminen kotona osoitti, että haava on sittenkin pahempi kuin miltä se aluksi näytti. Tassuhaavoja ei kuitenkaan tietääkseni kovin helposti eläinlääkärillä tikata, joten en lähtenyt kuskaamaan Leksaa mihinkään. Eilisen illan pidin sillä sidettä jalassa, että haava menisi kiinni. Siis että Leo ei pääse tökkimään sitä kokoajan joka paikkaan. Ja vähän senkin takia, että verta ei olisi joka paikassa. Tänäaamuna haava näyttää tältä suihkutettavan tervalaastarin jälkeen:

Leo konkkaa kolmella jalalla, eli ei juuri laske maahan tätä jalkaa. Lisäksi sillä on valtavan kokoinen tötterö päässä. Onhan se aika rassukka klinkatessaan, kun tötterö osuu vähän väliä johonkin ovenkulmaan tai vastaavaan. Pakko sillä on kuitenkin pitää kauluria, muuten herra nuolee jalkaansa välittömästi. Olen ottanut kaulurin pois pissireissujen ja syömien ajaksi, kun pystyn vahtimaan Leksaa silmä kovana. Heti se yrittää nuolla jalkaansa. Tassu on selvästi kipeä :( Aion kuitenkin pysytellä tällä hetkellä ihan kotihoidossa. En usko, että saisin eläinlääkäriltä mitään sellaista apua, mistä olisi juurikaan apua. Särkylääkettä voisin saada, mutta en pidä sitäkän nyt tarpeellisena. Leo ei vaikuta kuitenkaan niin kipeältä, että lääkettä tarvittaisiin. Ja olen sitäkin mieltä, että kun tassu on vähä kipeä, Leo varoo sitä paremmin. Itse yritän vältellä turhia lääkekuureja, enkä ota särkylääkettäkään pikkuvaivoihin. Mielestäni kipu on elimistön tapa kertoa, että kaikki ei ole kunnossa ja kipu myöskin estää rasittamasta kipeää kohtaa. Kipeänä tulee levättyä, mutta jos turruttaa kivun särkylääkkellä, niin itse en ainakaan silloin välttämättä lepää kunnolla. Tämän "elämänfilosofian" vuoksi myöskään koirani eivät saa särkylääkettä jokaiseen vaivaan. Olenko sitten julmuri? Toki annan särkylääkettä, jos koira selvästi osoittaa olevansa kipeä, eli se on rauhaton ja/tai läähättää. Leo kuitenkin lepää ihan levollisen näköisesti ja nukkui yönkin kokonaan (minähän herään melkein aina, jos joku koirista yöllä vaihtaa vaikka nukkumapaikkaa), joten tällä hetkellä mennään tällä hoidolla.

Talviloma

Tämä viikko oli talvilomaa. Joka päivä taisi paistaa aurinko enemmän tai vähemmän ja sen vuoksi ulkoilua on harrastettu kyllä oikein urakalla. Edellisessä postauksessa lupailin kuvia talvilomalta, mutta ei niitä kuvia ollutkaan sitten niin paljon kuin kuvittelin. Kamera oli useammallakin reissulla mukana, mutta sitä ei sitten ole kaivettu repusta montaa kertaa. Ehkä näillä muutamalla pääsee jo sisään tämän talviloman tunnelmiin :)

Järven jäällä saa juosta täysiä

Evästauko

Ja myöhemmin mökillä zzZZzZ

Klo 11:11
Löysin puhelimesta vielä pari kuvaa lisää. Kuvat eri päivältä kuin nuo aikaisemmat, mutta keli on sama.

Jätin Sylville hanskan löydettäväksi pari päivää myöhemmin.

Kuvassa ei ole koiraa, ihan vaan yleisnäkymää

Päivä jolloin Leolle kasvoi juuret

Noniin, tänään se sitten selvitettiin. Onko tässä talven aikana treenattu tokotreeneissä oikeita asioita, vai meneekö meillä kokeet edelleen päin persikkaa. Heti kun otin Leon autosta, huomasin vireen olevan jotain ihan muuta kuin normaalisti tokotreeneissä. Johtunee siitä, että kun avasin auton takaluukun, Leo huomasi minusta välittömästi saman "vireongelman". Kasvoilleni aseteltu tekohymy ei hämännyt Leksaa sekuntiakaan ;)

Itse halliin tulin normaaliin tapaan ja laitoin Leon tavaroiden kanssa parkkiin. Katselin vielä vähän muiden suorituksia ja alokasluokan palkintojen jaon. Sen jälkeen hain Leksan ja laitoin meidän parkkipaikalle ruokapurkin odottamaan suurieleisesti. Ennen paikkamakuuta ei ole tarkoituskaan viritellä kummemmin, vaan kierroksen pitäisi saada pysymään suht alhaalla. Ja Leo tosiaan vaikutti aika rauhalliselta. Yritin myös itse saada itseni jollain tavalla kasaan. Ärsyttävää tämä järjenvastainen jännittäminen! Kyllähän minäkin sen järjellä ymmärrän, että ei ole mitään jänskättävää, mutta kun mun autonominen hermostoni ei sitä käsitä.

Paikkamakuun jälkeen purkille ja Leo taas parkkiin. Meitä edellisen koiran tehdessä liikkeitään, otin sitten Leksan mukaani ja tein muutamia liikkeenosia ja palkkasin lelulla. Sitten lelu parkkipaikalle ja taas purkki odottamaan suurieleisesti. Mennään sitten liike kerrallaan...

Paikalla makaaminen 3 minuuttia, ohjaaja piilossa: 8. Kun jätin Leon, näin se haistelevan maata. Kuitenkin juuri ennen piiloon menoa kurkkasin vielä pikaisesti, että mitä siellä tehdään. Leo ei haistellut, vaan makoili rauhallisen näköisesti. Pistemenetys tuli siitä, että Leo oli makoilun aikana kasvattanut itselleen juuret, eikä noussut ensimmäisellä käskyllä istumaan.

Seuraaminen taluttimetta: 10. Siis kymppi! Seuraamisesta! WOOOHOOOO!! Itsellä oli koko seuraamisen ajan sellainen tunne, että nyt menee hyvin. Käännökset meni nappiin ja Leo piti kontaktia yllä tosi hyvin koko seuraamisen ajan. Ihan supermahtava fiilis :)

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8. Muuten hyvä, mutta taas ne juuret. Eli Leo ei noussut istumaan ensimmäisellä käskyllä.

Luoksetulo: 9. Ette muuten usko, mutta sain pysäytettyä Leon täsmälleen merkin kohdalle. Innostuin niin kovasti, että melkein unohdin antaa oikean käskyn loppuluoksetuloon. Piste meni luullaakseni vauhdista. Tai tässä tapauksessa sen puutteesta. Leo ei juossut niin kovaa kuin yleensä. Ehkä se oli se syy, miksi sain sen pysähtymään niin hienosti oikeaan kohtaan.

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10. Ilmeisesti meni hyvin. En nykyään vilkaise enää, että pysähtyikö koira ja että pysähtyikö se oikeaan asentoon. Sen näkee sitten, kun kääntyy katsomaan luvan saatuaan.

Noutaminen: 10. Leo murahti noutokapulalle, mutta joko tuomari ei kuullut sitä tai sitten ei rokottanut siitä. Leon lemppariliike :)

Kauko-ohjaus: 6. Ne juuret, ne juuret. Leo teki ensimmäinen istumaannousun toisella käskyllä. Toista se ei tehnyt ollenkaan, kun en uskaltanut antaa kolmatta käskyä. Muistaakseni siitä menee liike nollaksi? Leo taisi tehdä sivulletulonkin lopussa vasta toisella käskyllä, en ole varma.

Estehyppy: 10. Ja taas nappisuoritus Leksalta. Kaikki vähänkin vauhdikkaat liikkeet ovat kivoja.

Kokonaisvaikutus: 10. Jee! Koiran lisäksi minäkin oli ilmeisesti toiminut jännittämisestä huolimatta.

Kokonaispisteet tänään VAS:n kokeessa Mustasaaressa siis 175/200 ja AVO1. Tuomarina Ilkka Sten. Edellisen kokeen jälkeen olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen tähän tulokseen. Leo oli vähän flegu, mutta koevireeksi aika sopivassa moodissa. Kasvarissa oli todella kuuma, joten sekin saattoi olla osasyynä Leon rauhallisuuteen. Itselläkin hiki virtasi kuumudesta ja varmaan vähän jännityksestäkin johtuen. Muistin olla iloinen koko suorituksen ajan ja hymyillä, vaikka ihan kaikki ei mennytkään putkeen. Treeneissä jätän usein lopun perusasennot tekemättä, että Leo ei rupeaisi ennakoimaan niitä. Ehkä kuitenkin pitäisi vähän useammin ottaa sitä perusasentoa liikkeiden loppuunkin, ainakin tämän päivän perusteella. Joka tapauksessa olen päivän suoritukseen tyytyväinen. Jos kuitenkin jossittelisin, niin ilman noita odottamatta ja yllättäen kasvaneita juuria olisimme voineet saada vielä paremman tuloksen. Tai sitten joku muu homma olisi mennyt pieleen.

Tähän postaukseen en nyt saa kuvia mukaan, koska kuvat ovat toisella koneella. Olen ollut tämän viikon talvilomalla ja ulkoillut ihan sikana, koska kelit ovat olleen ihan loistavat. Kuvia ulkoilureissuilta tulossa siis jossain vaiheessa. Piti nyt kuitenkin tulla hehkuttamaan tätä tokokoetta :)