Kevättä kohti

Kevättä kohti mennään jo kovasti, vaikka lunta pyryttää melkein joka päivä. Ilma on kuitenkin jo niin lämmin, että lunta sulaa enemmän kuin sitä tulee. Viikonloppuna pääsin koirien kanssa oikealle metsälenkille. Kiipeilin pitkin kallioita ja mättäitä tunnin verran ja selvisin takaisin kuivin jaloin. Lopuksi tein vielä metsätielle "luruja", että vesi pääsisi valumaan tieltä ojaan. Koirat eivät taida olla meidän perheessä ainoita, jotka sekoavat keväästä ;)

Löysin keskeltä metsää mustan miesten nahkahanskan ja pätkän sinistä köyttä. Siinä tuli sitten esine-etsintää samalla, kun piilottelin hanskaa ja köydenpätkää koirilta. Leon mielestä märkä iso hanska oli hauska riepoteltava. Laitoin hanskan yhden kerran puunoksallekin piiloon ja Leo joutui oikein etsimään sitä. Palkaksi leikin aina hanskalla kunnolla. Siinä kävi sitten niin, että hanska ei selvinnyt "hengissä" metsästä pois, vaan jäi palasina ikuisesti kallioille lepäämään. Yksi palanen saattoi kulkeutua meille kotiin saakka Pedon vatsassa...

Viivi nautti metsässä turpeisista lätäköistä ja kallionkoloista. Komensin sen lätäköistä pois lutraamasta. Kunnes sitten puhelin soi ja vastasin siihen. Minuutin verran puhuttuani huomasin, että Viivi kaivelee jossain kuralätäkössä naama ihan turpeessa. Meidän neitikoiralla on jo senverran elämänkokemusta, että se tietää ihmisen huomion herpaantuvan, kun puhutaan puhelimeen. Mielestäni Viivi voisi välillä suunntata tuon älykkyytensä kuitenkin johonkin muuhun kuin pahantekoon...

Maanantain hakutreeneissä Viiville otin kaksi ihmistä piiloon. Toinen oli ihan "normaali" ja toinen kokonaan peitetty. Harjoituksen tarkoitus oli kuitenkin treenata enemmänkin sitä hallintaa ennen suoritusta. Paikallapysyminen oli vähän haasteellista, koska Viivi ei mielellään istu eikä makaa hangessa. Jotenkuten se kuitenkin pysyi ja itse hakeminen menikin sitten rutiinilla. Meillä vähemmän aikaa treenannut ihminen kulki mukanani metsässä ja Viivi on kyllä sellaiseen tarkoitukseen erinomainen mallikoira. Vinkunen liikkuu yleensä melko lähellä ihmisiä ja siitä näkee tosi selvästi, kun se haistaa ihmisen. Melkein kaikista koirista kyllä näkee selvästi, kun ne saavat hajun, mutta suurin osa koirista liikkuu Viiviä nopeammin ja kauempana, jolloin reaktioita ei näe niin hyvin. Viivi on siis pätevä demokoira (joissakin tilanteissa myös demonikoira, mutta ei hakutreeneissä...)

Leon kanssa otimme kaksi kadonnutta myös. Toinen otettiin taas lähelle alkua ja toinen vähän kauemmas ja osittain pressulla peitettynä. Tällä kerralla haukutin Leon ennen lähtöä. Nyt näimme selvästi, mistä ilmaisun vaikeus ensimmäisellä maalimiehellä johtui. Leo sai selvästi etsittävästä hajun jo siinä vaiheessa, kun laitoin sen paikkamakuuseen ennen maastoon lähtemistä. Sitten vielä maastoon mennessä jouduin ottamaan Leon kertaalleen takaisin vierelleni, koska se lähti metsään ilman lupaa. Kun se sitten luvan kanssa sai lähteä maalimiehelle, sen piti juosta pieni kunniakierros maalimiehen ympärillä. Sitten maalimiehelle ja melkin ilmaisu. Mutta vieläkin vähän epäilytti, että saikohan tänne sittenkään tulla. Leon piti vielä vähän nostaa jalkaa viereiselle mättäälle ja vasta sen jälkeen se pystyi aloittaa haukkumisen. Pystyi kuitenkin haukkumaan kaikesta paineistumisesta huolimatta. Tämän treenikerran perusteella näytti hyvin selvästi siltä, että ilmaisuongelma lähellä olevalla maalimiehellä johtuu siis epävarmuudesta. Jos Leolla on jo haju maalimiehestä, mutta minä en päästä sitä maalille, niin kun sinne sitten lopulta saa mennä, niin ei voi olla varma, saiko sinne mennä. Tällä kerralla ennen lähtöä haukuttamisesta tuntui kuitenkin olevan apua, koska Leo pystyi haukkumaan maalilla paineesta huolimatta. Jos yhden treenikerran perusteella kannattaisi tehdä johtopäätöksiä, niin päättäisin seuraavaa: Jos hallittavuusosio tehdään etsintäalueen lähellä/vieressä, niin minun kannattaisi ehkä haukuttaa Leo ennen alueelle lähtemistä. Jos taas paikallamakuut sun muut tehdään kauempana aluetta, haukuttaminen ei välttämättä ole tarpeen. Ja yleensäkin, jos huomaan, että Leolla on haju maalimiehestä, niin voisin kehua sitä, vaikka en päästäisikään lähtemään.

Toinen etsittävä löytyikin sitten melko nopeasti, kun Leksa lähti painattamaan näkymättömiin itsenäisesti. Herra sai sitten haukkua maalimiehellä aika pitkään, kun rämmin paikalle pitkän kautta kosteikon kiertäen. Osaksi pressulla peitetty ihminen ei ollut Leon mielestä mitenkään outo. Ihan hyvä, että vaikean maalimiehen jälkeen oli vielä perushelppo. Koiralle ainakin jäi sellainen olo, että "mä osaan tän homman".

Tiistaisin on sitten Pedon agility ja siellä edellisellä viikolla löydetty vauhti oli edelleen olemassa. Peto aloitti pomppimisen heti, kun pääsimme hallille. Tällä kerralla oli muutamia vaikeahkoja kohtia, joissa piti kokeilla erilaisia ohjauskuvioita. Peto ei kyllä kestä saman kohdan hinkkaamista kovin paljon, mutta tuolla pomppupalkalla homma sujui kohtalaisesti hinkkaamista huolimatta. Kyllä minulla vaan riittää tuossa lajissa opittavaa. Taidan hoitaa kaikki kohdat aina valssilla, vaikka monet muut kuviot olisivat paljon sulavampia. Jotenkin sitä tulee aina mentyä samalla, vaikka yrittäisikin tehdä jotain muuta. Ihan hyvä, että treenien vetäjä on vaatimassa, että rataa ei mennä, jos et tee jotain muuta kuin valssia. Pitäisi vaan vieläkin enemmän tehdä muita ohjauskuvioita, niin koirakin tottuisi siihen, että joskus ohjaaja voi juosta vähän eri tavalla.

Bojojoing!

Peto on viimeaikoina ollut agilityssa vähän vaisu ja olen jo harkinnut koko harrastuksen lopettamista. Olen ajatellut, että Peto on kipeä tai sitten sitä ei muuten huvita koko homma enää. Ja mitä sitä sitten harrastamaan, jos koira ei siitä enää välitä syystä tai toisesta.

Mutta tämän viikon treeneissä Petosesta löytyi pitkästä aikaa vauhtia vaikka muille jakaa. Radalla tuli sellaisiakin kohtia, että en vaan kertakaikkiaan ehtinyt millään konstilla sen kanssa oikeaan paikkaan. Näin kiire minulla ei ole ollut Pedon kanssa hetkeen. Kepeilläkin homma meni loppupäästä vähän pieleen sen takia, että en ollut riittävän nopeasti näyttämässä Pedolla kädellä oikeita välejä (juu, se ei mene vieläkään niitä itsenäisesti).

Ja millä tämä vauhti saatiin aikaiseksi? Omaa vuoroa odottaessa Peto taas hyppi vähän ilmaan. Olen yleensä antanut sen vähän hyppiäkkin, mutta joskus olen myös kieltänyt. Nyt sitten keksin palkata Petoa ilmaan hyppimisestä. Ja Petohan hyppi :) Alle polvenkorkuinen pikkukoira hyppäsi aina niin korkealle, että nappasi namin kädestäni olkapääni korkeudelta (nojoo, kuulun itse ns. persjalkaisten heimoon, eli en ole mitenkään erityisen pitkä). Pedon mielestä tämä temppu oli niin hauska, että se meni radallakin ihan täysiä. Kunhan palkaksi sai sitten hyppiä ilmaan ja samalla töniä minua etutassuilla. Pedolle tuli ihan janokin radan jälkeen, yleensä se ei edes läähätä. Harrastus siis jatkukoon, jos tämä into pysyy nyt yllä :)

Hyvän tuulen treenejä

Tällä viikolla hakutreenit olivat oikeat hyvän tuulen treenit. Sopiva tuuli sai aikaan sen, että kaikilla oli aika onnistuneet treenit. Kaikki koirat saivat maalimiehistä hajun aika kauas ja jokainen lähti mukavan itsenäisesti ilmaisemaan kauaskin ohjaajasta. Hyvästä tuulesta seurasi hyväntuulisia ihmisiä.

Viiville tehtiin melko kokeenomainen harjoitus, tosin vähän pienemmällä alueella. Paikallapysyminen ennen maastoon lähtemistä paranee koko ajan. Itse etsiminen sujui Viivin kanssa myös hyvin tuulesta johtuen. Nykyään Vinkunen osaa jopa käyttäytyä suurimmaksi osaksi hyvin maalimiehellä. Joskus se saattaa käydä vähän sylissä, mutta pääosin se haukkuu nätisti maalimiehen vieressä. Mutta kun oikeaa käytöstä ei ole alussa vaadittu, niin eipä koira sitä voi tuon paremmin osatakkaan.

Leolle otettiin "perustreeni" kahdella maalimiehellä. Treenin tarkoitus oli taas hallittu liikkuminen ja rauhallinen ohjaaja. Alkuhäsläyksen jälkeen Leo menikin aika sopivalla etäisyydellä ja totteli ohjauksia Leoksi hyvin. Ilmaisut oli tosi hyvät, kuten myös hallintaosio ennen maastoon menemistä.

Otettiin meidän treeniryhmän tavoitteeksi, että koko kevät ja mahdollisesti myös kesällä otetaan ihan jokaiselle koiralle ennen maastoon menemistä kokeeseen kuuluva hallittavuusosio. Jokaiselle oman osaamistason mukaan. Ja jokainen ohjaaja tekee myös kunnon etsintäsuunnitelman samalla, kun koira on paikallapysymisessä. Tämä juontaa juurensa siihen, että Viiville ei ole tehty niin alusta saakka. Kun aloitin harrastuksen Viivin kanssa, koko hallittavuusosio oli erilainen kuin nykyään. Ja tuon alun hallitsemattomuus tulee olemaan meillä aina Viivin kanssa ongelmakohtana jo senkin vuoksi, että Viivi ei ole muutenkaan minulla hanskassa niin hyvin, kun sen pitäisi olla. Mutta nyt ainakin tulee treenattua sitä JOKA IKISESSÄ treenissä, joten ehkä sekin joskus tulee menemään rutiinilla ja jännittämättä.

Tyypillistä...

Meillä on usempi koirakko menossa tässä kuussa pimeäkokeeseen. Sen vuoksi päätimme järjestää yötreenit, kun tässä kerran on näitä pyhiä vähän normaalia enemmän. Eilen illalla sitten kokoonnuimme laavulle makkaranpaistoon odottamaan pimeän laskeutumista. Viiville tehtiin taas loppukoetreeni. Jälkeenpäin laskin käyttämämme alueen pinta-alan ja se oli melkein tasan kolme hehtaaria. Ensimmäisen maalimiehen Viivi haistoi kaukaa ja irtosi sinne hyvin. Toista sitten etsittiinkin pidempään ja oli menty pari kertaa melko läheltä ohi. Maalimies kyllä löytyi, mutta mielestäni Viivin olisi pitänyt kyllä saada siitäkin maalista haju jo kauempaa. Kolmas löytyi myös lopulta, siitäkin oli menty heti alussa aika läheltä ohi. En tiedä, pitääkö tästä päätellä jotain vai olla päättelemättä. Olen kuitenkin edelleen menossa taidontarkastukseen parin viikon päästä. Siellä saan ainakin ulkopuolisen ihmisen arvion meidän tasosta. En oikein tiedä, että onko meillä nyt ongelmana Viivin liian huono kunto, motivaation puute vai ihan vaan se, että isoja etsintöjä on harjoiteltu viimeaikoina liian vähän. Toivon, että viimeaikaiset ongelmat johtuvat jälkimmäisestä ja korjaantuvan sillä, että harjoitellaan enemmän pitkäkestoisia etsintöjä.

Leolle otin kaksi ukkoa niin, että ensimmäinen löytyy heti alussa ja toinen saa olla vähän kauempana. Ja taas saatiin esiin se ongelma, että Leo ei pysty ilmaisemaan maalimiestä, jos se löytyy tosi nopeasti. Kunnon haukkua ei tullut, vaikka maalimieskin yritti auttaa Leksaa tosi paljon. Päätimme jatkossa kokeilla sitä, että haukutan Leon itse aina ennen alueelle menoa. Jospa se sillä saisi äänensä auki ja/tai purettua paineen, joka sillä saattaa olla alussa päällä. Haukkumisen kanssa kun ei ole mitään ongelmaa, kun herra on saanut aluksi vähän juosta ja päästää höyryjä. Sitä vaan miettin, että aihetanko omalla toiminnalla Leolle ahdistusta vai johtuuko se jostain muusta. Vai onko se edes merkki paineistumisesta. Itselläni ei ole aikaisempaa kokemusta vastaavasta ongelmasta. Toisellakin maalimiehellä Leo oli aluksi vähän puhissut, mutta aloitti sitten kunnon haukkumisen. Leo joutui haukkumaankin aika kauan ennen kuin ehdin maalimiehelle itse. Ilmeisesti ilmaisuongelmat ensimmäisellä maalilla näkyivät vielä toisellakin maalilla vähän tahmeana alkuna. Joka tapauksessa onnistunut treeni, koska ongelma saatiin esiin. Ja nyt tiedetään, että ongelma on edelleen olemassa, vaikka sitä ei aina saadakkaan esille. Pitää nyt varmaan oikein kirjata paperille (tai tänne), että millaisissa tilanteissa ilmaisuongelmaa on ollut ja onko niissä tilanteissa jotain yhteistä. Yksi juttu, joka tulee mieleen, niin aika usein tätä on tapahtunut, kun Leo on joutunut odottamaan omaa vuoroaan autossa pitkään. Ja olen ottanut paikallapysymistä ennen maastoon menemistä. Voisiko se olla joku sellainenkin juttu, että Leo on haistanut maalimiehen, mutta en ole päästänyt sitä maalille, vaan pakottanut sen pysymään paikalla. Kun sille ihmiselle on sitten päästy, niin Leo ei ole ihan varma, että saiko tänne nyt tulla vai ei. Äääh, taidan pohtia jo liian pitkälle.

Pikainen hoitokeino ;)

Nypin Viivin turkin tällä viikolla vähän siistimpään kevätkuntoon. Muistin kerrankin ottaa "ennen ja jälkeen"-kuvat. Näistä kyllä näkee, että nyppimisellä saa ihmeitä aikaan:

Ensimmäisessä kuvassa Viivi näyttää ensinnäkin siltä, että tuolilla seisominen on epämiellyttävimmästä päästä asia, mitä neiti tietää. Sen lisäksi selkälinja näyttää huonolta. Kaulaakaan Viivillä ei näytä olevan oikeastaan ollenkaan.

Toisessa kuvassa häntä on jo pystyssä: "Jee! Nyppimiskidutus on ohi!" Selkä on suora ja neitikoira on laihtunut ainakin kilon. Kuvakulma ei ole kovin hyvä, eli kaula ei vieläkään näytä kovin pitkältä. En kyllä jaksanut siistiä kaulaa ja rintakehää muutenkaan ihan kunnolla... enka mahanalustaa. En tehnyt muutenkaan mitään näyttelytrimmiä (koska en edes osaa tehdä mitenkään kovin hyvää näyttelytrimmiä) vaan siistin ainoastaan Viivin ulkomuotoa. Jostain syystä karva tuntui olevan aika tiukasti kiinni, vaikka se laadultaan tuntui ihan nyppimisvalmiilta. Viivi tuntui kärsivän nyppimisessä normaalia enemmän, niin en viitsinyt kiusata sitä enempää. Yleensä Viivi ei osoita minkäänlaisia kivun merkkejä, kun nypin sitä. Ainoastaan se ärsyttää, kun pitää pysyä paikallaan. Tällä kerralla vaikutti siltä, että itse nyppiminen olisi tuntunut epämukavalta. En tiedä, mistä se johtui, karva tosiaan tuntui kyllä valmiilta nypittäväksi. Ehkäpä kokeilen parin viikon päästä uudemman kerran, jos olin kuitenkin vähän liian ajoissa.

Mutta tosiaan reilu puolen tunnin käsittelyllä sain notkoselkäisestä kilpikonnakaulasta terveen ja hyväkuntoisen näköisen parsonin. Eikä edes maksanut mitään :)

TK1 Gwynion Ciao

Tulihan se sieltä lopultakin :) Koirasta tämä homma ei ole ollut kiinni missään vaiheessa ja tänäänkin saatiin se viimeinen ykköstulos toko alokasluokasta vähän niin kuin ohjaajasta huolimatta. Tässä pisteet ja kootut selitykset

Luoksepäästävyys 10. Leo istui ihan nätisti, taisi vähän heilulttaa häntää, kun tuomari tuli katsomaan.

Paikalla makaaminen 9. Olihan sitä rauhattomuutta edelleen varsinkin makaamisen alkupuoliskolla. Leo haisteli maata ja vinkui vähän. Sitten sen yhtäkkiä tuntui muistavan, että olemme harjoitelleen leuan maassa mitämistä ja laski leuan maahan. Pari kertaa se sen jälkeen nosti päätä ja katseli johonkin yleisöön päin, mutta laski leuan takaisin alas. Olin ihan tyytyväinen, koska pitäisin tätä edistyksenä, vaikka ei ihan perillä vielä ollakkaan.

Seuraaminen kytkettynä 8,5. Yhdessä kohdassa Leo yritti jäädä haistelemaan jotain ja alussa seuraaminen oli vähän huonompaa muutenkin. Noin puolenvälin jälkeen Leksa kuitenkin skarppasi ja meni loppupätkän hienosti. Olin tyytyväinen varsinkin käännöksiin.

Seuraaminen taluttimetta 8. Jäi samassa kohdassa haistelemaan, kun ensimmäisessäkin seuraamisessa. Muuten edellisen toisinto, paitsi että jostain syystä viimeinen perusasento jäi tekemättä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9. En enää muista tarkalleen, mistä yksi piste meni. Olisiko seuraaminen ollut taas alussa vähän huonoa. Muistaakseni tuomari sanoi, että koira meni maahan hyvin.

Luoksetulo 10. Tämä meiltä sujuu, Leo tykkää juosta. Ja sivulletuloja olemme tankanneet senverran paljon, että sen pitäisikin sujua suunnasta kuin suunnasta.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5. En tiedä, mistä puoli pistettä meni. Varmaankin taas annoin huomaamattani jonkun ylimääräisen avun.

Estehyppy 6. Tämä on ainut kohta, joka jäi vähän harmittamaan. Leo hyppäsi hienosti ja pysähtyi seisomaan... kunnes haistoi maasta jotain tosi kiinnostavaa. Haisteli ja liikkui ja lopuksi rupesi jo haistelemaan hyppyä. Mietin vähän, että mistähän mahtaisi mennä vähiten pisteitä, mutta kun haistelu siirtyi hyppyesteeseen, otin Leoa pannasta kiinni ja ohjasin sivulleni. Loppuistuminen sitten jo onnistuikin. Pisteitä meni siitä, että koskin koiraan. Toisaalta Leo näytti jo vähän siltä, että se saattaisi nostaa jalkaa hyppyesteeseen, joten ehkä kuitenkin ihan hyvä, että vedin sen pois.

Kokonaisvaikutus 9. Tuomarin mukaan koira osaa teknisesti hyvin ja oli suurimmaksi osaksi reipas ja iloinen. Yksi piste meni haistelusta, jota tapahtui aika monessa kohdassa.

Tänään siis Vaasan Agilityseuran tokokokeista Tiina Laakolta ALO1-tulos pistemäärällä 174/200 ja koulutustunnus TK1. Sijoitus oli toinen viidestä koirasta. Ei voi olla kuin tyytyväinen, varsinkin kun perjantain treenit samaisessa hallissa menivät kaikkea muuta kuin hyvin. Jouduin puuttumaan aika kovastikin Leon haisteluun hallilla perjantaina ja treeni meni yhdeksi Ei-sanan hokemiseksi. Ajattelin, että koiralle jäi varmaan tosi kiva fiilis treeneistä. Ehkä siitä kuitenkin oli jotain hyötyä, koska Leo ei haistellut ihan niin paljon kuin yleensä. Jatkossa täytyy vaan olla ehdoton tuon haisteluongelman kanssa. Kun treenataan, maata ei haistella. Piste.

Alla meidän eka koulutustunnuskuva :)

Huomatkaa hieno TK1-mitali Leon kaulassa ;)

Nuuskimista

En ole hetkeen kirjoitellut meidän pelastuskoirailuista, vaikka treenejä on kyllä ollut. Alkuvuodesta panostimme yhdistyksessä ihmisten kouluttamiseen ja meillä on ollut teoriakertoja. On käyty läpi kartanlukemista, hajujen liikkumista, etsintäsuunnitelman tekemistä, erilaisia etsintätapoja, GPS:n käyttöä, radiopuhelmen käyttöä, ryhmänjohtajahommia ja jälkiteoriaa. Ainakin. Välillä on ehditty treenata vähän koiriakin.

Saimme Laihian kunnalta käyttöön vanhan purku-uhan alla olevan päiväkodin. Rakennusetsintää on nyt sitten tehty kuuriluontoisesti vähän useamman kerran. Täytyy kyllä sanoa, että koiran lukeminen rakennuksessa on vähän eri asia kuin maastossa. Viivi ainakin haistelee rakennuksessa yleensä sitä paikka, missä maalimies ei ole. Olen ottanut sen kanssa pari kertaa nyt niin, että en tiedä, missä etsittävät ovat. Siinä sen huomaa, miten vaikeaa lukeminen on. Rakennuksessa on paljon kaappeja ja joissakin huoneissa on vaatteita ja joitakin lelujakin. Osassa kaapeista on myös jotain roinaa vielä. Viivi sitten merkkaa melkein joka huoneessa jotain nurkkaa tai kaapinovea. Hyvää treeniä itselle ja koiralle. Viivi on tehnyt niin paljon metsässä etsintää, että tarkentaminen ei ole sen vahvinta osa-aluetta.

Vinkusen kanssa olin myös hälytreeneissä reilu viikko sitten. Taas sai huomata, että koira se toimii ohjaajasta huolimatta. Tein hyvän etsintäsuunnitelman, mutta en sitten malttanut pitää siitä oikein kiinni. Aikaa tuhraantui vähän turhiinkin hommiin. Meidän etsitäalue oli ison huoltoaseman pihapiiri. Taas koiranlukutaito oli koetuksella, kun Viivi merkkasi parkkialueella olevia ihmisiä tosi paljon. Hyvää treenissä oli se, että muistin kehua koiraa merkkauksista tyyliin "Hyvä tyttö, mutta etsitään täältä". Ja se, että Viivi ilmaisi etsittävän erinomaisesti tunnin etsinnänkin jälkeen. Tuntuu, että osaan tehdä teoriassa nämä hälyhommat sun muut ihan hyvin, mutta käytännön puolella harjoiteltavaa riittää ja riittää.

Leo on päässyt myös rakennukseen etsimään. Outo paikka ei ollut Leolle minkäänlainen ongelma, eikä umpipiilojen ilmaisukaan. Toki harjoittelu ei ole pahitteeksi senkään kohdalla. Vauhtia herralla saisi olla vähän vähemmän, niin sitä ei tarvitsisi kokoajan kutsua ja ohjata niin paljon. Yritän kuitenkin rakennuksessa edetä järjestyksessä huone kerrallaan, mutta Leo haluaisi juosta joka käytävän päästä päähän pari kertaa ensin. Ja sitten kun pitää mennä niin kova, niin äkkikäännökset aiheuttavat liukastelua ja häsläämistä. Pöljä otus, ei ymmärrä omaa parastaan ;)

Myös jälkikausi tuli aloitettua tälle vuodelle. Näin jälkeenpäin ajateltuna aloitin turhan vaikealla jäljellä Leon kanssa. Pyysin kaveria tekemään jäljen tien viereen ja ylittämään tien pari kertaa. Tämä ajatus tuli siitä, kun teiden varret ovat jo lumettomat. Otin sitten tähän jälkeen (joka oli siis ensimmäinen pitkään aikaan) uutena ajatuksena sen, että jälki voi mennä tien vieressä. Soralla. Ja että jälki voi mennä tien yli ja jatkua vielä sen jälkeen tien vartta pitkin. Asfalttitien. Oli siis kokolailla erilainen jälki, kun mitä on harjoiteltu ja alustakin sellaista, mitä ei ole harjoiteltu. Alun kanssa oli siis tietenkin ongelmia. Leo nosti jäljen, mutta kadotti sen samantien. Yritin sitten seistä vaan tolppana ja antaa sen ratkaista ongelman. Kauan sain seistä ja annoin pari kertaa "jälki"-käskyn vähän muistuttaakseni, että sellaista tässä pitäisi nyt tehdä. Jälki nousi odottelun jälkeen jotenkuten ja meni kohtalaisesti ensimmäiseen tienylitykseen saakka. En tiedä, osasiko Leo tosiaan jäljestää tien yli, vai oliko se vaan sattumaa, että se meni melko oikeassa kohdassa toiselle puolelle. Jäljestys jatkui taas kohtalaisesti. Kun seuraava tienylitys tuli, meidän piti pysähtyä ja odottaa, että auto menee meidän ohi. Siinä kohdassa varmaankin autoin Leoa vähän liikaa, kun taisin näyttää sille suunnan tien toiselle puolelle "jälki" -käskyn sanoessani. Tässä kohdassa jälki lähti sujumaan jo vähän paremmin, koska jäljentekijä oli kävellyt vähän ojan puolella heinikossa. Ongelmia tuli sitten siin kohdassa, kun tien vieressä oli talo. Pihassa oli varmaankin liikuttu ja todennäköisesti postilaatikollakin käyty. Kohdalla oli varmaankin vähän niinkuin harhajälkiä. Joudun kysymään jäljentekijältä, että mistä hän on mennyt, että en päästäisi Leoa vaihtamaan toiselle jäljelle. Siinä kohtaa tuli sitten taas stoppi. Leo lopetti jäljestämisen ja katseli minua. Onneksi näin edessäni sorassa jäljentekijän kengänjäljen, joten kykenin seisomaan rauhassa tolppana ja odottelemaan, että Leo ratkaisee ongelman. Vähän Leo vinkui ja ihmetteli. Sitten se laittoi nenun maahan ja jatkoi jäljestämistä aikaisempaa varmemmin. Kolmas tienylitys meni jo hyvin. Leo tajusi, että kun jälki loppuu tällä puolella tietä, niin se jatkuu toisella puolella. Ihan itse se meni tien toiselle puolelle ja nosti jäljen sieltä. Loppupäässä jälki meni ojan yli ja vielä pätkän hakkuuaukealla. Heti kun pääsimme metsän puolelle, Leon jäljestys muuttui varmaksi. Loppupalkkana ollut lelu löytyi aika pian ja Leon riemulla ei ollut rajoja. Se jaksoi vinguttaa lelua suussaan koko matkan autolle saakka. Tai en tiedä, oliko se riemua, vai paineiden purkamista...

Pedolle tein lyhyen hömpöttelyjäljen metsään ja viljelin nakkeja satunnaisesti. On se kyllä hauska tapaus tuo meidän Petsku, kun se osaa jäjestää hyvin harjoittelun määrään nähden. Vähän se oikaisi mutkassa, mutta muuten jälki meni hyvin. Kai se täytyy uskoa, että koira oppii parhaiten, kun ohjaaja jaksaa olla rauhallinen. Myös jäljestäessä Pedon kanssa minulla on ihan rento asenne. Jos homma ei suju, niin ei se mitään. Saman asenteen kun saisi siirrettyä Viivin ja Leon kanssa tekemiseenkin, niin yhteistyö olisi paljon toimivampaa. Minulla vaan vanne puristaa päätä heti, kun tekemisellä on jotain tavoitteita. Pöljä ihminen, ei ymmärrä omaa ja koiransa parasta ;)

Viikonlopun rientoja ja tokokuulumisia

Perjantaina oli tosiaan ne tokoepikset. Lauantaina oli rästihommapäivä, joten koirat jäivät vähän vähemmälle huomiolle. Sunnuntaina oli sitten koirienlenkityspäivä.

Perjantain epikset menivät joka suhteessa odotettua paremmin. Olin itse liikkurina mölli ja ALO-luokissa. En ole aikaisemmin ollut liikkurina minkäänlaisissa kisoissa, ainostaan treeneissä olen liikkuroinut satunnaisia liikkeitä. Vähän jänskätti etukäteen, mutta olin tehnyt hyvät suunnitelmat. Liikkurointi meni melkein nappiin paria pikkujuttua lukuunottamatta. Myös kokelailla meni hyvin. Jee!

Leon kanssa olin ilmoittautunut avoimeen luokkaan kokeiluluontoisesti. Etukäteen päätin, että pidetään vaan hauskaa, tuloksesta viis. Näkisin vähän, että missä mennään avoimen liikkeiden kanssa. Paikkamakuu oli ensimmäisenä, enkä asettanut sen suhteen tavoitteita kovin korkealle. Koska liikkuroin itse aiemmat luokat, en ehtinyt ottaa Leksaa halliin rauhoittumaan ennen paikkamakuuta kovinkaan pitkäksi ajaksi. Toisekseen näköeste on hallissa aika kaukana kehästä, eli jouduin menemään normaalia kauemmas ja piiloon paikkamakuun ajaksi. Jo kehästä lähtiessä näin, että Leo haistelee maata. Se oli kuulemma haistellut makuultaan niin pitkälle kun pystyi ja nousi seisomaan ja haistelemaan, kun makuulta ei enää ylettynyt kauemmas haistelemaan :( Minut kutsuttiin piilosta Leon viereen seisomaan loppuajaksi. Nollahan siitä napsahti. Palkkasin Leksan kuitenkin, koska olin mielestäni itse vaatinut siltä vähän liian vaikeaa asiaa. Pienet leikit välissä ja sitten kehään tekemään yksilöliikkeet.

Paikallamakaaminen siis se pyöreä 0.

Seuraaminen taluttimetta: 8,5. Leoksi hyvä kontakti, käännökset meni hyvin. Välillä Leo piti niin kovasti kontaktia, että nojasi vähän muhun. Annoin varmaan pari ylimääräistä käskyäkin. Olin tyytyväinen kyllä, vaikka onhan tuossa edelleen parantamisen varaa.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9,5. Hmm, en osaa sanoa, mistä puoli pistettä meni. Olisinko taas antanut jossain kohdassa jotain ylimääräisiä apuja? Ehkä ainakin hidastin vähän ennen käskyä.

Luoksetulo: 10. Whaaaat! Se pysähtyi, kun sanoin "seiso". Us-ko-ma-ton-ta! Olen nähtävästi ottanut oikeassa suhteessa läpijuoksuja ja pysäytyksiä, koska Leo ei ennakoinut pysäytystä (eli juoksi kunnolla), mutta pysähtyi käskyn kuultuaan.

Seisominen: 8. Tässä Leo taisi vähän kääntyä, kun kävelin sen taakse. Ei kuitenkaan pahasti, koska pisteitä ei mennyt tuon enempää. Vielä pitää harjoitella lisää muutenkin tuota, että pitää seisoa liikkumatta olimpa minä missä tahansa.

Noutaminen: 9,5 Sanoin varmuuden vuoksi "odota" ennen kuin heitin kapulan. Muuten taisi mennä ihan hyvin, kapulaa ei edes pureskeltu.

Kauko-ohjaus: 9. Tämä perinteinen, eli ensimmäisessä istumaannousussa tarvittiin kaksi käskyä. Täytyy ehkä miettiä, että olisiko tässä liikkeessä koiran jättämiskäsky joku ihan omansa, että Leokin tietää, mitä on tulossa.

Estehyppy: 9. Otin ALO-hypyn, koska kisaamme virallisissa kokeissa vielä alokasluokassa. En halua opettaa vielä Leksalle, että hypyn yli voi hypätä myös takaisin.

Kokonaisvaikutus: 9. Tuomari ei tainnut sen kummemmin perustella. Ehkä piste meni siitä paikkamakuun rauhattomuudesta ja alokasluokan hypystä.

Epiksistä siis AVO2-tulos pisteillä 155. Olen supertyytyväinen! Okei, paikkamakuu olisi saanut mennä paremmin, mutta yksilöliikkeet menivät meidän osaamistasoon nähden suorastaan erinomaisesti. Tai paremminkin meidän treenimäärään nähden.

Lauantaina koirat saivat tyytyä omassa pihassa juoksenteluun ja ulkohäkissä olemiseen. Joskus on vaan pakko tehdä rästiinjääneitä kotihommia sun muita väsymykseen saakka. Onneksi haukut väsähtävät aika hyvin ihan vaan silläkin, että saavat olla ulkona tuntikaupalla. Tässä meidän naapurustossa riittää vahdittavaa kyllä.

Sunnuntaina pakkasimme sitten eväät ja koira mukaan ja suuntasimme luontopoluille. Aluksi meinasimme mennä Rajavuoreen, mutta polut eivät olleet siellä auki. Kokeilimme mennä pari askelta umpihangessa, mutta kokeilu loppui lyhyeen, kun lunta oli ainakin polviin saakka. Paikan vaihto ja koirat metsään riehumaan. Olimme lenkillä ja makkaranpaistopuuhissa viitisen tuntia. Leo oli ihan puhki, mutta meidän pikkukoirissa olisi riittänyt virtaa toiseen samanlaiseen lenkkiin. Juniori ei ole vielä oppinut, että voimiaan voi myös säästellä. Se juoksee täysillä hangessa ja pomppii kiville niin kauan, kun jaksamista riittää. Sen kanssa pitää vaan tehdä enemmän piiiitkiä lenkkejä, niin eiköhän se rauhallisempi vaihde löydy Leostakin.

Maanantaina oli Vaasan agilityseuran kevätkokous. En päässyt itse kokoukseen, mutta olin ilmoittanut Leon Vuoden 2011 tokotulokas -kilpailuun. Ja me oltiin voitettu omassa luokassamme! Leo on nyt siis Vaasan Agilityseuran vuoden tokotulokas 2011. Ihan hyvin on meidän kisaura lähtenyt vauhtiin. Itsestä tuntuu, että ei ole kovin paljon edetty, mutta onhan sitä edistystä tapahtunut. Jotenkin vaan tuntuu, että ongelmakohdat pysyvät samana kuukausi toisensa jälkeen. Ehkä pitäisi vaan treenata enemmän ja säännöllisesti. Tuskin ne ongelmakohdat itsestään korjaantuvat kuitenkaan...