Raunioilla meitä oli kouluttamassa Nina Pulli ja Majka Borgström. Lauantaina aloitettiin parin tunnin teorialla ja iltapäivällä oli ensimmäinen treenikierros koirien kanssa. Treenien teemana oli pointtaaminen. Jos termi on jollekulle epäselvä (kuten se oli minulle ennen tuota viikonloppua), niin Majkan blogista löytyy juttua ja jopa videoita tähän liittyen: M & M. Leon ensimmäinen treeni meni aika pitkälti toisen videon tapaan. Ensin se yritti haukkua "jossain täällä" -tyylisesti. Kun se ei tuottanut tulosta, Leo meni sinne perille saakka ja sai siitä palkan. Yhteensä neljä maalimiestä laitettiin piiloon ja parilla viimeisellä piilolla Leo taisi jo keskittyä enemmän siihen perille menemiseen kuin haukkumiseen. Piilot olivat kaikki sellaisia, että koiran piti kurotella vähän ylös- tai alaspäin nähdäkseen maalimiehen. Siinä oli lauantai noin pähkinänkuoressa. Illalla siinä keskusteltiin raunioradalla yöpyvien kesken, että sunnuntain treeneissä sen sitten näkee, että mitä koirat oppi päivän harjoituksista.
Sunnuntaina tehtiin aamupäivällä tunkeutumisharjoituksia. Eli maalimies laitettiin vaakaputkeen ja putken suun eteen lisättiin pikkuhiljaa esteitä. Palkka vietiin maalimiehelle aina niin, että koira näki, että sinne johonkin romun taakse se palkka meni. Esteenä oli kehänauhasta tehty "verho", 1,5 litran muovipulloja ja styroksinpaloja. Näitä esteitä lisättiin pikkuhiljaa melkein jokaisella toistolla. Jos koiralla oli jonkinlaista vaikeutta selvitä jostain esteestä, niin romua lisättiin vasta sitten, kun koira meni kunnolla edellisten esteiden läpi. Jokaiselle koiralle otettiin about 5 - 10 toistoa. Osa koirista pääsi sillä toistomäärällä jo aika pitkälle. Esteiden ja toistojen määrä katsottiin aina koirakohtaisesti. Jos koira näytti siltä, että se alkaa jo väsymään, niin lopetettiin siihen kohtaan. Leon treeni meni ymmärtääkseni ihan hyvin. Jos olisin saanut itse päättää, olisin ahnehtinut Leolle varmaan liikaa esteitä sillä asenteella, että "kyllä se siitä menee". Ehkä kouluttajat kuitenkin tiesivät paremmin, miten harjoitus kannattaa toteuttaa, että koiralle ei pääse tulemaan sellaista oloa, että tunkeutuminen oli jotenkin hankalaa tai epämukavaa.
 |
| Kuva: Majka Borgström |
Iltapäivällä koirille otettiin sitten vielä kierros pointtaamista. Muistaakseni Leo meni molemmille piiloille haukkumatta ja Leoksi sillä tavalla rauhallisesti ja harkiten. Ilmeisesti homman juju siis selvisi sille lauantain harjoitusten perusteella. On se vaan loistava otus <3
Kaiken kaikkiaan oli toooosi tyytyväinen viikonlopun antiin. Kouluttajilla oli selkeä tavoite ja selkeät harjoitukset, miten tavoitteeseen päästään. Tämä meidän kurssiputki jatkuu toukokuulla. Toivottavasti pystymme ennen sitä harjoittelemaan tässä ensimmäisessä osassa opittuja asioita, niin pääsisimme seuraavalla kerralla jo eteenpäin. Jos emme pääse raunioradalle, niin täytynee käyttää vähän mielikuvitusta, että missä ja miten pystyisimme tekemään pointtaus- ja tunkeutumisharjoituksia maastossa tai rakennuksissa. Toki ihan maastotreeneihinkin tuli tältä kurssilta uutta intoa ja eväitä. Nyt on muistettu ilmaisuissa ainakin olla tarkkana, että palkataan siinä kohdassa, kun koira on maalimieheen keskittynyt, eikä hauku taivaalle tai omistajalleen.
No sitten Lohtajan kuulumiset. Ajelin pelipaikalle jo perjantaina. Siellä oli pari muutakin tyyppiä yötä ja ajattelimme treenata jotain pientä siinä illan mittaan. Sitä ennen kaverukset lähtivät rannalle lenkittämään koiria ja minä jäin lämmittämään saunaa. Vaan kuinkas kävikään... heidän autonsa jäi hiekkaan jumiin ja perjantai-ilta menikin sitten pelastustehtävissä :D Auto saatiin irti, kun Suvi veti (autolla), Riitta ajoi ja Hilkka työnsi. Ei siinä sitten illalla muuta enää tehtykään, kun saunottiin ja mentiin nukkumaan. Mukava tommonen yhteistyötehtävä heti alkuun: Kerro toiselle kartalta, missä olet ja opasta hänet puhelimitse perille. Sitten laitetaan hinausköyttä niin, että yksi makaa auton sivulla ja toinen takana. Kolmas työntää havuja (perkele) eturenkaiden alle. Ja siihen päälle, se vetämis-ajamis-työntämis-tehtävä.
Lauantaina tehtiin aamupäivällä taajamaetsintää. Tai miksi sen sitten luokittelisikaan, siinä varuskunnan alueella, jossa on rakennuksia ja vähän metsää. Kaikille koirille tehtiin aika iso alue niin, että ohjaaja ei tiennyt, missä maalimiehet ovat. Leolle oli kolme ihmistä piilossa. Kaksi oli maastossa ja yksi isolla roskalavalla. Melko nopeasti löytyi ensimmäinen, mutta sitten tuli välissä vähän pidempi pätkä tyhjää. Oli kyllä kiva treenata avoimella alueella niin, että näkee koiran lähes koko ajan. Leosta näki hyvin, koska se sai hajun. Aluksi herra vähän kaahaili ja jouduin pari kertaa komentamaan sitä vähän kovemmin, mutta sen jälkeen Leo pysyi paremmin näkyvillä. Roskalavapiilolla näkyi hyvin edellisen viikonlopun perillemenotreenit. Lao tarkensi ja tarkensi haukkumatta ja yritti etsiä tietä roskalavalle. Se kiersi lavan monta kertaa ja nousi lavaa vasten useasti. Lopulta Leo sitten jäi haukkumaan sille kulmalle, jossa maalimies oli. Kehuin itse siinä kohdassa, kun Leo haukkui lavaa vasten ja katsoi oikeaan suuntaan. Pyysin maalimiestä nousemaan ja palkkaamaan sitten, kun Leo haukkuu ja katsoo häneen päin. Tilanteesta saatiin hyviä kuviakin, mutta kuvat ovat nyt sitten jonkun muun kuin minun kamerassa. Voin lisätä niitä tänne myöhemmin, jos saan kuvia itselleni.
Lauantai-iltapäivän harjoitukset olivat toisella alueella. Pyysin Leolle kaksi maalimiestä: Toinen ritiläportaisiin ja toinen poteroon maan alle. Arvasin, että ritiläportaat ovat Leolle haastavat, mutta oletin sen selviävän niistä kuitenkin. Vaan ei se ihan yksin sitten pystynyt menemäänkän, kun kaidekin oli sellainen harva ja siitä näki, miten korkealla ollaan. Leo haukkui portaiden alapäässä ja alarapuilla varmaankin kymmenisen minuuttia ja minä odottelin sinnikkäästi, että se pääsisi itse rappuset ylös. Monta kertaa Leo yrittikin ja pääsi välillä jo vähän matkaa. Mutta kun rupesi näyttämään siltä, että se ei tosiaan pääse perille saakka, menin avuksi. Pienellä tukemisella sen pääsi maalimeihelle. Alas se ei meinannu päästä ollenkaan (Hitto, ollaanko me näin korkeella!?!) mutta valjaista kiinni pitämällä siitäkin selvittiin. Alhaalla Leo leikki vähän vinkusukkapallollaan ja jatkoimme etsintää. Täytyy sanoa, että olin enemmän kuin tyytyväinen Leon palautumiseen. Pari minuuttia aikaisemmin se oli ritiläportaissa kaikki raajat harallaan ja pikkupaniikissa. Ja sitten jatkettiin etsintää kuin tyhjää vaan. Poteroon Leo osasin nyt mennä jo ihan itse ja haukkui maalimiehelle vasta perille päästyään. Autolle viedessä kuiskasin Leksan korvaan, että "Mä tykkään susta tosi paljo".
Sunnuntaina otettiin vielä metsätreenit. Leolle taas kaksi ukkoa, ensimmäinen kokonaan pressun alla sellaisessa kohdassa, joka oli aikaisemmalle kokemattomammalle koiralle ollut hieman hankala. Kumpuilevassa maastossa haju liikkuu vähän odottamattomasti ja jää kuoppiin. Leo pyörähti siinä kuopassa pari kertaa, mutta lähti sitten hyvin etsimään vähän isommalta alueelta, kun kerran ihmistä ei löytyny sieltä, missä haisi. Toinen ukko oli rakennuksen terassilla penkillä. Siihen Leo hyppäsi penkille haukkumaan, eikä yrittänyt tökkiä maalimiestä. Hyvä perustreeni siis.
Maanantain harjoituksissa Leolle tehtiin kevään ensimmäinen jälki. Pituutta oli n. 400 metriä, esineitä kolme, kulmia kolme ja yksi tienylitys. Jälki ehti vanhentua n. 2,5 tuntia. Sellainen aika perussetti siis, tarkoituksena katsoa, missä mennään. Ja Leksa ajoi jäljen tarkasti, kaikki esineet nousivat ja tienylityskin meni nenä maassa. Saan nähtävästi jatkaa ihan huoletta siitä, mihin syksyllä jäätiin :)
Pikkukoiraset ovat olleet menossa mukana vähän niin kuin lomalla. Tuskin niitä haittaa, että pääsee metsälenkeille ja Lohtajan hiekkarannoille juoksentelemaan. Petokin pulahti mereen kepin perässä sunnuntaina ja meidän piti lähteä kiiruusti takaisin autolle ennen kuin Petsku paleltuu tuulessa. Pääosin meidän elämä on ollut nyt viimeviikot pelkkää ihkutusta ja onnistumista. Hieman tätä iloa varjostaa tuo Petomiehen parantumaton eroahdistus :( Mutta sen kanssa menen nyt päivä ja viikko kerrallaan. Katsotaan, mihin sen kanssa vielä päädytään. En nyt kuitenkaan halua murehtia sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti