torstai 20. maaliskuuta 2014

Talvilomalla

Kysyn vaan, että miten nopeasti viikko voi mennä?!? Tässä mennään nyt lomaviikon torstaissa ja... ja... mihin tämä viikko oikein meni?

Sunnuntaina Petsku palasi kotiin. Tarkoitus oli, että tämän lomaviikon aikana harjoitellaan yksinoloa. Täytyy myöntää, että minun osaltani kyseessä on melko heikko esitys. Peto on ollut muutaman n. tunnin jakson kotosalla ja tänään kolmen ja puolin tunnin pätkän. Luullakseni nämä harjoitukset ovat menneet hyvin. Tämänpäiväinen pidempi pätkä oli nyt sellainen, että en pystynyt käydä oven takana kuuntelemassa, miten menee. Lähtiessä kukaan ei kuitenkaan huutanut perään, eikä kotiin tullessakaan kuulunut mitään ääntä. Se nyt ei tarkoita sitä, etteikö täällä olisi meluttu kuitenkin.

Hoidossa Peto oli kuulemma ollut kiltisti. Ja sitten sitä oli ruokittu oikein sillä tavalla reippaasti. Vein hoitoon sutjakan sporttisen pikkuterriirin ja pari viikkoa myöhemmin hain hoidosta Petoa muistuttavan minipossun :D En saanut kuviin oikein vangittua Pedon pyöreää olemusta, mutta tästä saa vähän käsitystä:


Lomaviikon teemana on ollut siis lenkkeilyä ja Pedon osalta myöskin vähän vähäisempää ruokailua. Herra on jo vähän laihtunut tai sitten oma silmä on tottunut tuohon tankeroiseen malliin. Maanantaina kyllä oikeastaan melkein vähän hävetti lähteä valoisalla lenkille kahden koiran ja yhden possun kanssa. Hyvin Peto on kuitenkin jaksanut mukana pulleudesta huolimatta. Lääkitys on kyllä tehnyt Pedosta muuten melko rauhallisen kaverin. Tai sitten se on tuo roikkuva masu ja vyötärön puuttuminen :D

Loman kunniaksi tein hyvässä seurassa myös pienen reissun. Varasimme Riikan kanssa Rajavuoren yhdeksi vuorokaudeksi. Sen vuorokauden aikana paineltiin pitkin metsiä yhteensä ainakin kuusi tuntia. Ja koska Rajavuoren reissu eväsretkineen oli niin onnistunut, menimme tänään vielä kunnon metsälenkille (eväsretkelle) toiseenkin paikkaan. Kameraa en ole jaksanut raahata pitkin metsiä, joten kuvia on otettu vain kännykällä. Mutta kyllä näistäkin kaverikuvista tunnelma ja ihanan talvinen sää välittyy:


Päivä 1

Päivä 2

Päivä 3



Viivi ei nyt sattuneesta syystä ole kuvissa mukana. On sekin päässyt lenkeille, mutta ei noille ryhmälenkeille. Se on ollut mukana, kun olen lenkkeillyt oman lauman kanssa. Ja sitten remmilenkeillä.  Peto on muuten ollut helppo kuvattava. Kun sen laittaa johonkin seisomaan, niin se vaan pönöttää paikallaan. Raukka ei ole kyllä ihan oma itsensä, toivottavasti tuo homma tasaantuu, kun herra laihtuu omiin mittoihinsa ja tottuu lääkitykseen. Siis oletan, että rahoittavien vaikutus tasaantuu ajan kanssa.

Mua ei oo yhtään haitannut, että talvi tuli takaisin. Eipä ole ollut kuraisia koiria :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti