Tammikuu
Bologin perusteella sairastin perinteisen vuosiflunssani tammikuussa, joten nähtävästi jouduin pitämään harrastuksistakin jonkinlaisen tauon. En muista tammikuusta harrastusten osalta mitään erikoista. Pihapiirietsintää meillä oli, mutta siitä ei ole mitään raporttia. Ilmeisesti kaikki meni hyvin.
Kaverini perheeseen tuli uusi pentu, joka kävi meilläkin kylässä. Peto yritti astua sitä ja Leo pelkäsi 3-kiloista murisevaa karvakasaa. Itse totesin, että vaikka pentu oli valloittava tapaus, en itse haluaisi sellaista omaa arkeani sekoittamaan. Taidan olla edelleen samaa mieltä.
Koirat hierottiin kahteen kertaan. Peto oli eniten jumissa, Leolla oli normaaleja pikkujumeja. Viivin alaselkä oli jumissa, kuten oikeastaan aika. Ei kuitenkaan mitään hälyttävää.
Helmikuu
Tokossa Leon kanssa tehtiin aika paljon häiriötreenejä. Jonkinlaista edistymistäkin oli havaittavissa, mutta häiriöherkkänä Leksaa ei saatu kokonaan jättämään häiriöintiä huomiotta. Joitakin häiriöitä se kuitenkin kestää, esimerkiksi luoksetulon nameilla ja leluilla miinoitetun kentän läpi. Kun juokseen tarpeeksi kovaa, ei ehdi melkein huomata häiriöitä ollenkaan ;) Lisäksi Leon kanssa treenailtiin lähes viikottain myös koko avoimen luokan liikkeet putkeen joko ilman palkkaa tai yllättävissä kohdissa palkaten.
Viivi koetteli hermojani olemassaolollaan myös helmikuussa, mutta sehän on jokapäiväistä. Samalla Vinkuselle tulee kuitenkin myös naurettua eniten kaikista koiristani. Tämä on asia, joka ei varmasti tule muuttumaan koskaan Viivin eliniän aikana. Eikä varmasti senkään jälkeen, eiköhän tämä koira ole sellainen "legenda jo eläessään" -tyyppinen.
Peto vietti normaalia kotikoiran elämää lenkkeillen ja peiton alla nukkuen.
Maaliskuu
Leo kävi tokokokeessa ja sai tuloksen AVO1 175/200. Tämä oli se meidän koe, josta saatiin seuraamisesta 10 pistettä ja jonka jälkeen en ole menny kokeeseen, koska emme voi enää ikinä saada seuraamisesta 10 pistettä :D Kokeessa tuli esiin kuitenkin sellainen ongelma, että Leo ei noussut yhdenkaan makaamisen jälkeen istumaan yhdellä käskyllä. Huomasin treenanneeni istumaannousuja tosi vähän ennakoinnin välttämiseksi.
Minulla oli talviloma ja tein pitkiä metsä- ja peltolenkkejä koirien kanssa. Pitkälle ilolle tuli sitten loppu yhdellä peltolenkillä, kun Leon polkuanturaan ilmestyi kunnon vekki. Mihin lie siellä pellolla sitten juoksi. Itse epäilin jonkinlaista kattopellin kulmaa, koska pellolla oli lumen alla yksi purettu lato.
Maaliskuun lenkeillä huomasin, että Viivin kuulossa on selkeästi jotain vikaa. Se jopa eksyi meistä muista pari kertaa ihan päivänvalossakin. Siihen saakka olin kuvitellut, että Viivin näössä saattaisi olla vikaa ja se sen vuoksi eksyy joskus pimeällä. Ilmeisesti Vinku-neiti kadottaakin meidät siksi, että se ei kuule meitä tai sitten se ei hahmota, mistä suunnasta ääni tulee. Näin tämän selvästi yhdellä peltolenkillä, kun oli poikennut pellolta metsän puolelle. Näin sieltä metsästä, kuinka Viivi juoksi meidän jälkiä edestakaisin päätään käännellen. En huutanut Viiviä ja ihan vaan tarkkailin sen touhuja. Kyllä se ajan kanssa sitten laski päänsä alas ja jäljesti meidän luo.
Haussa yritin ajaa sisään Leolle karvapatukkaa palkkana. Halusin sille ilmaisuun lisää potkua ja ajattelin sitä tulevan, kun Leksa saadaan kunnolla saalisvietille. Viivin kanssa treenailin paljon niin, että en tiedä, missä etsittävät ovat. Koska monet perusjutut sujuvat sen kanssa, yritin keksiä sellaisia treenejä, joissa menään vähän epämukavuusalueelle. Lisäksi tehtiin jonkinverran pistoja motivaation nostattamiseksi.
Huhtikuu
Avasin jälkikauden ja tein Viiville ja Leolle metsään jäljet lumipälviä kierrellen. Viivi juoksi oman jälkensä purkilta purkille. Yritin pitää vaan Viivin jälkiliinan löysällä ja kävellä sen perässä. Sain jälleen todeta, että en osaa kyllä yhtää lukea, koska neiti on jäljellä ja koska ei, mutta jotenkin se vaan ne jäljellä olevat purkit löytää. Len jäljestä oli tullut vähän aiottua haastavampi, koska yritin kierrellä lumisia kohtia. Leo yllättikin jäljestämällä innolla myös sen suunnitellut loppupalkan jälkeen senkin osan, kun oli tullut metsästä pois kiveltä kivelle hypellen. Huomasin, että Leo taisi vaan tykätä haasteesta ja päätin tehdä sille vaikeampia jälkiä. Niin tämä jälki mentiin vielä jalka paketissa, että melkein kokonaan parantuntu tassuhaava ei vaan aukeaisi uudelleen.
Olin huhtikuussa myös kuunteluoppilaana pelastuskoirakurssilla, jossa kouluttivat Nina Pulli ja Virpi Nieminen. Olin vaikuttunut kouluttajian koiranlukutaidosta, kokemus näemmä tuo varmuutta. Muuten en saanut kurssilta mitään uutta maatamullistavaa juttua. Ehkä mieleen syttyi kuitenkin pieni ajatus siitä, että pitäisiköhän opettaa Leolle risteilyä.
Leon jalkaepisodi jatkui sillä, että anturassa ollut haava parani, mutta tassun sisään, anturoiden väliin tuli jonkinlainen rupi. Imeisesti tassu oli hautunut paketin sisällä vähän liikaa. *huokaus*
Peto jatkoi edelleen oloneuvoksen hommia ja tärkeää varpaidenlämmittäjän virkaa.
Toukokuu
Hakutreeneissä Viivi treenasi liikkuvia maalimiehiä ja Leksan palkka vaihdettiin vinkupallosukkaan. Tämä palkka toimi Leolle erittäin hyvin ja ilmaisuun tuli ihan uutta potkua. Tein kaikille koirille jonkinverran jälkeä, jopa Pedolle. Hälytreeneissä Viivi sai tehdä ison etsinnän teollisuusalueella mittarin näyttäessä hellelukemia. Huomasin, että vaikka Viivi ei metsämaastossa enää teekkään töitä haluamallani teholla, niin tuollaiset teollisuusalueet sopivat sille erittäin hyvin.
Olin toisena järjestäjän yhdistyksen haku- ja jälkikokeessa ja se tuottikin töitä. Kahden kilometrin koejäljen suunnitteleminen on muuten vähän eri juttu, kun yhden kilometrin jälki. Itse koepäivänä oli myös melkoinen helle ja osaksi sen vuoksi päivä ei ollut kovin onnistunut kokelaiden kannalta. Onneksi hyväksyttyjäkin suorituksia nähtiin. Ja ainahan sitä oppii niistäkin suorituksista, jotka eivät mene ihan niin hyvin. Päätimme yhdessä, että epäonnistuneet suoritukset johtuivat savupiippuilmiöstä ja että sitä on treenattava tietoisesti.
Kesäkuu
Kuukausi, jossa riittikin tapahtumia. Minä pakkasin tavarat ja koirat ja muutin Vaasaan. Ja heti muuttoa seuraavalla viikolla oli Kuopiossa Pelastusopiston kurssilla Leon kanssa. Viivi ja Peto olivat hoidossa kavereilla. Tästä yhtälöstä seurasikin sitten yhtä ja toista.
Leon ja minun viikko Kuopiossa meni hyvin. Opin todella paljon uusia juttuja hausta ja jäljestä sekä Leosta. Ihana olla reissussa noin hyvähermoisen koiran kanssa. Leksan kuppi ei mennyt nurin mistään ja se pystyi tekemään töitä myös haastavammissa olosuhteissa vaikeuksitta. Omakin pää pysyi kasassa ja oli oikestaan ihan kiva päästä hetkeksi pois "tilanteesta" ja ajatella jotain ihan muuta.
Viivin hoitopaikassa oli mennyt oikeastaan kaikki hyvin, mikä oli minulle yllätys. Ensimmäisenä yönä se oli ollut rauhaton, mutta sen jälkeen neiti oli rauhoittonut. Peto sensijaan oli aiheuttanut hoitajilleen enemmänkin harmia kaivautumalla ulkotarhasta useampaan kertaan, repimällä yhden näyttelyhäkin ja siinä samalla vähän itseäänkin sekä kakkaamalla verta. Peto palautui hoidosta laihtuneena antibioottikuurin ja eläinlääkärilaskun kera. Herra kärsi stressiperäisestä suolistotulehduksesta ja oli laihduttanut itsensä melkein luurangoksi, vaikka se oli kyllä syönyt kaikki mukaan annetut ruuat hyvällä ruokahalulla. Hoitopaikkaa ei voi kyllä mitenkään syyttää mistään. En osannut itsekään antaa mukaan kummoisia hoito-ohjeita, koska Peto ei ole ollut juuri koskaan hoidossa, enkä tiennyt sen ahdistuvan noin paljon. Onneksi Petsku kuitenkin parani melkein päivässä, kun se pääsi tuttuun ja turvalliseen seuraan, eli kotiin minun, Viivin ja Leon kanssa.
Käväisin Leon kanssa haun loppupäiväkokeessa ja se meni läpi arvosanalla erinomainen. Tähän voi vaan todeta, että Kuopio opettaa. Tuollaiselle viikon kurssille pitäisi vaan päästä joka vuosi. Lisäksi järjestin myös hälytyshrajoitukset ja innoissani yhdistin siihen kaikki Kuopiossa opitut hankaluudet samaan treeniin. Treenien osallistujilta ei juuri tullut kiitosta, mutta yön yli nukuttuaan hekin taisivat huomata, että oikestaan ne vaikeat asiat olivat kaikki sellaisia, joita pitää vaan harjoitella lisää.
Heinäkuu
Viivi täytti yhdeksän vuotta ja Peto kahdeksan. Pikkuiset harmajat seniorini <3
Olin heinäkuun alussa kuunteluoppilaana Juha ja Susanna Korrin tottiskurssilla ja mieleen muistui jälleen satatuhatta asiaa, joihin pitäisi kiinnittää huomiota tokoa treenatessa. Se perusasia, eli palkkaaminen, on asia, jota ei vaan voi korostaa liikaa.
Heinäkuussa tehtiin lomareissu kokoonpanolla kaksi ihmistä ja viisi koiraa. Näillä katastrofin aineksilla saatiin kuitenkin aikaan ihan mukiinmenevä reissu siitäkin huolimatta, että melkein koko reissun ajan satoi vettä.
Jälkeä tuli treenattua aika paljon. Leon kanssa teemana oli harhajälki ja siinä sitä riittikin pähkinää purtavaksi. Leo tuntui vaihtavan harhalle melkein aina, kun sellainen vaan tuli vastaan. Jälkien ikiä sun muuta vaihtelemalla saatiin aikaan kuitenkin onnistuneitakin harjoituksia.
Minä kävin elämässäni ensimmäistä kertaa Ikeassa, jee!
Elokuu
Leo suoritti hyväksytysti perusjälkikokeen pimeäosuuden. Arki kolmen koiran yksinhuoltajana alkoi sujumaan jo ihan kivasti ja minä pidin tuparit. Peto sai jälleen antibioottikuurin, koska tällä kertaa sitä oli purrut joku ötökkä nivusiin. Siinä elokuu muutamalla lauseella (tämä kooste näköjään vähä kuihtuu loppua kohti...)
Syyskuu
Leo läpäisi haun loppukokeen pimeäosuuden ja siitä tuli hälykoira nykyisten hälykriteerien mukaan. Eli yhdesta lajista loppukoe ja toisesta peruskoe suoritettu hyväksytysti. Ainakin yksi tämän vuoden tavoite tuli saavutettua.
Lenkillä tuli pariin kertaa vastaan sama koira irti ja siitä alkoi tähän päivään saakka kestäneet ohitusongelmat koirien kanssa. Eipä tiennyt tyttö syyskuussa, että tästä tulee jatkossa arkea paljon hankaloittava juttu... Kun omat taidot ja hermot eivät riitä näissä tilanteissa, niin koirat keksivät sitten itse sen omasta mielestään parhaan tavan hoitaa nämä jutut :(
Lohtajan leiri oli jälleen Vattajan hiekkadyyneillä. Aina yhtä mukava ja omalta osaltani onnistunut viikonloppu. Viikkotreeneissä Leo teki isona treeninä kahden kilometrin jäljen. Se oli jälleen niitä treenejä, joista oppii tosi paljon. Eli että ei mennyt ihan kaikilta osin putkeen. Sinänsä jälki oli hyvä "tasontarkastus" ja sitä myötä harjoitus, jonka jälkeen taas tietää monta uutta treenattavaa asiaa.
Lokakuu
Ostin oman asunnon ja muutin. Oikeastaan tämä asuntokauppa ja muutto oli koko kuukauden tapahtuma siinä mittakaavassa, että juuri mitään muuta kerrottavaa ei olekkaan. Niinno, hakutreeneissä kävi ilmi, että Leo on ruvennut jossain välissä vähän tökkimään maalimiehiä. En tiedä, oliko tuo ensimmäinen kerta, mutta silloin tämä ongelma tuli minun tietooni.
Marraskuu
Tämän kuukauden suurin asia oli se, että koirat eivät sopeutuneet uuteen asuntoon "ihan sukkana", vaan ne olivat haukkuneet työpäivieni aikana ihan sikana. Kun uusi naapurini tuli tämän kertomaan, niin siitä alkoi sitten melkoinen projekti. Kolme sitruunapantaa ja muutamaa viikkoa myöhemmin homma oli jo aika hyvin hanskassa. Sataprosenttisen hiljaista en saa tästä laumasta koskaan, mutta haukkuminen saatiin siedettävälle tasolle.
Marraskuun loppupuolella alkoi sitten oma jalkavaivani. Tulehtunut takareiden lihas ja jäinen tie eivät yhdistelmänä ole kovinkaan toimiva.
Joulukuu
Kuun alkupuoli meni jalkavaivan kanssa otellessa. Sain lenkitettyä koiria miten kuten ja käytyä tokotreeneissä. Maastotreenit jäivät väliin, koska en halunnut rasittaa jalkaani liikaa. Kuun loppupuoli olikin kaikista koiraharrastuksista lomaa, joten keskityin koirien lenkittämiseen. Jalan kanssa pystyi liikkumaan ja jotakuinkin normaalisti, vaikka kyllä se jokaisen lenkin jälkeen oli kipeä.
Vuoden loppua kohti koirien kanssa treenaaminen tuntui jäävän vähän taka-alalle kaikkien muiden juttujen vuoksi. Keskityin enemmän vaan pitkiin lenkkeihin ja omaan hyvinvointiin. Ehkä oli jo aikakin vähän hidastaa ja antaa omalla kropalle ja mielelle pieni funtsaustauko.
Mitä vuonna 2014?
Jaa-a, hyvä kysymys. Kadonneen tokomotivaation etsintä voisi olla yksi tavoite. Leon kanssa haluaisin päästä jäljen loppukokeen päiväosuuden läpi, koska uusien vaatimusten mukaan kakkoslajista suositellaan sitä. Hausta olisi hyvä suorittaa taidontarkastus ainakin Leon kanssa. Viivin kanssa en oikein tiedä, että jättäisinkö sen eläkkeelle, vai yrittäisinkö vielä pitää sillä kokeet voimassa. Sen näkee varmaan tässä kevään mittaan, että miltä sen eläminen ja oleminen alkaa näyttämään. Peto saa viettää leppoisia eläkepäivä ja lämmittää mun varpaita sängyssä. Arjen haasteena olkoon ihan vaan tämän hundkarusellenin pyörittäminen ja ratkaisun etsiminen ohitusongelmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti