Otetaan esimerkkinä vaikkapa toko, koska siinä on niin selkeää, mitä liikkeitä täytyy osata missäkin luokassa. Yhä edelleen monet tuntuvat harjoittelevan liikkeet yksi luokka kerrallaan, vaikka ymmärtääkseni "suuressa maailmassa" tästä ajattelutavasta on jo luovuttu. SM- ja MM-tason tokoilijat opettavat pennulle alusta saakka jo korkeimman tason liikkeiden osia myös. Tietysti jos tavoitteena onkin vain esimerkiksi se TK1, niin miksi kannattaisi opettaa koiralle tunnistusnoutoa, ruutua tai merkkiä? Itse kuvittelen opettavana Leolle jo ylemmän tason juttuja, vaikka en tiedä, päästäänkö tällä minun räpellyksellä ikinä mihinkään EVL:ään saakka. Tuntuisi vaan kovin tylsältä hinkata samoja juttuja vuodesta toiseen. Ja tällä koulutustavalla pystyy muuten kätevästi myös välttelemään jotain asiaa, joka ei suju ;) Meillä esimerkiksi tunnari on ollut rikki jo ainakin vuoden päivät. Sen sijaan, että keskittyisin siihen, olen opetellut nyt merkille lähettämistä. Tosi kätevää :D Joka tapauksessa Leo tuntuu tykkäävän kovasti siitä, että keksin uusiakin juttuja treeneihin. Vaikka toisaalta se kestää kyllä toistojakin ainakin jonkin verran ja tykkää myös siitä, että se tietää ja osaa sen asian, mitä siltä pyydetään.
Toinen juttu, joka mietityttää on se, että missä vaiheessa kannattaa mennä kokeeseen. Jotkut menevät siinä vaiheessa, kun koira osaa suunnilleen vaadittavat asiat ja koe menee ehkä läpi. Toiset menevät vasta sitten, kun koira osaa tosi varmasti vaadittavat asiat ja kokeeseen lähdetään hakemaan sitä parasta mahdollista arvosanaa. Kummassakaan tavassa ei varmaankaan ole mitään vikaa. Koettahan voi pitää tietynlaisena tasomittarina, jonka jälkeen tietää, mitä asioita pitää treenata. Näin varsinkin silloin, jo itsellä on vielä vähemmän kokemusta lajista. Tai sitten niitä voi pitää vain välietappina sitä korkeinta asettamaansa vaatimustasoa kohti. Pelastuskoirahommissa olen Viivin kanssa aikanaan mennyt sillä periaatteella, että mennään kokeeseen katsomaan, että menisikö koe läpi. Leon kanssa taas olen pyrkinyt tekemään niin, että kokeen pitäisi mennä läpi helposti, koska olemme harjoitelleet jo paljon vaativampiakin juttuja. Toisaalta en ajattele asiaa ihan noin mustavakoisesti kuitenkaan. Tietysti minulla on Leon kanssa se etu, että olen jo käynyt Viivin kanssa useissa kokeissa (koska jouduin tekemään varmaan melkein kaikki koeosiot useampaan kertaan. Kun ei mennyt läpi) ja tiedän tarkemmin, mitä koiralta odotetaan ja mitä ohjaajalta. Lisäksi olen osannut Leon kanssa välttää ainakin joitakin sudenkuoppia, joihin Viivin kanssa olen pudonnut vuosien varrella. Tosin Leon kanssa on löytynyt ihan uudenlaisiakin kuoppia, että ei tämä homma ole mennyt ihan kuin siellä Strömsössä. Olen joka tapauksessa Leon kanssa jo kokeneempi ja senkin vuoksi koekirja näyttää hienommalta. Mutta kun katsotaan sitä ajanjaksoa, minkä aikana olen suorittanut kokeet, niin Viivin ja Leon aikataulussa ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi kovin suurta eroa. Tosin Leon kanssa on siinä ajassa tehty myös jälkikokeet, joita Viivin kanssa ei ole tehty ollenkaan. Pointtina on kuitenkin se, että kumpikin tapa johti suunnilleen samaan lopputulokseen suunnilleen samassa ajassa. Tavallaan.
Kun nyt sitten puhutaan tuosta, että millä aikavälillä toivottuun lopputulokseen voi päästä. Pelastuskoirahommissa tämä onkin mun lemppariaiheita. Monet aloittelevat harrastajat näkevät kokeneempia koirakoita vain viikkotreeneissä ja he kuvittelevat, että treeneissä nähtävä suoritus on syntynyt niiden viikkotreenien ansioista. Ja siitä heille sitten syntyy käsitys, että kun käy koiran kanssa puoli vuotta peko-treeneissä kerran viikossa, niin sitten voi mennä kokeisiin. Ei todellakaan näin! Meinasin tipahtaa, kun tajusin joidenkin ajattelevan näin. En ollut edes kuvitellut, että jollakin voisi olla sellainen mielikuva. Se johtunee siitä, että olen itse omistanut koiran tai koiria 13-vuotiaasta saakka ja sitä myötä minulle on syntyny jonkinlainen käsitys, että missä ajassa koiralle voi opettaa asioita. Täytyy kuitenkin ymmärtää, että monet ihmiset hankkivat sen ensimmäisen koiransa aikuisena ja aloittavat harrastamiset vasta sitten. Heillä ei vaan ole minkäänlaista käsitystä, että kuinka paljon työtä esimerkiksi tokossa jo pelkästään alokasluokan liikkeiden opettaminen voi vaatia. Ja että ennen liikkeiden opettamista pitäisi osata palkata ja motivoida koiraa. Sen jälkeen opetetaan liikkeiden osat ja sen jälkeen kokonaiset liikkeet. Ja vasta sitten voi odottaa, että se koko alokasluokan homma voidaan vetää koiran kanssa läpi. Ja jos olet kerran onnistuneesti saanut vedettyä ne alokasluokan liikkeet jotenkuten läpi, niin sekään ei vielä tarkoita, että voisit mennä kokeeseen ja tulla sieltä kotiin 1-tuloksen kanssa. Ehei, vaikka se kotona osaa, niin se ei tarkoita, että homma sujuu aina ja joka paikassa. Lisätään tässä vaiheessa kuvioon vielä häiriöt ja jännittävä ohjaaja.
Nyt päästää sitten tuohon otsikon aiheeseen, eli Kaikki mulle heti nyt. Nyt on sitten treenattu vähän sinne päin, yhdistetty liikkeen osat liikkeiksi liian nopeasti ja yritetty sitten runnoa tavalla tai toisella läpi ne alokasluokan liikkeet. Kotona tai hyvässä tapauksessa edes siellä tutulla hallilla. Mennään kokeeseen ja kaikki menee päin persettä. Koira haistelee maata ja katselee maisemia, eikä tee edes sitä, minkä sen piti varmasti osata. Jep, mulle on käynyt näin tokossa moooonta kertaa. On sitten tullut treenattua vääriä asioita. Ja minä jännitän kokeissa ihan sikana. Ymmärrän kuitenkin, että näitä asioita täytyy vaan harjoitella lisää ja ehkä minäkin vielä joskus opin. Noh, toko on minun kohdallani ehkä väärä vertauskuva, koska siinä lajissa en ole edennyt hetkeen mihinkään. Mutta pointti ehkä tuli selväksi. Mutta kun otetaan se aloitteleva harrastaja, joka on nyt treenannut mielestään oikeita asioita ja ihan oikein ja kuitenkin koe menee päin persettä. Koira on huono tai kouluttaja on huono, hän on joka tapauksessa tehnyt kaiken oikein tai niin kun on käsketty. Typerä laji, typerät kouluttajat, lopetan koko harrastuksen. Ei tästä tule mitään, eikä tämä laji ollut meitä varten. Näin paljon vaivaa ja kaikki se aika (ehkä max puoli vuotta) on mennyt hukkaan. Puuh!
Olen pelastuskoirahommissa nimikkeeltäni kouluttaja, mutta en varsinaisesti koe olevani sellainen. En ainakaan hyvä kouluttaja. Mutta motivaatio minulla on kuitenkin ollut kohdallaan viimeaikoihin saakka. Nyt ei vaan meinaa enää jaksattaa ja huvittaa. Jollakin tavalla pitäisi saada treeneihin sellainen yhdessä tekemisen meininki, jossa kaikki todella panostaisivat toistensa koiriin yhtä paljon ja kaikki olisivat oikeasti iloisia toisten koirien etenemisestä. Lisäksi jokainen treenaaja treenaisi kotona ja/tai muissa seuroissa mitä tahansa, joka kehittää yhteistyötä oman koiran kanssa ja opettaa sekä koiraa että ohjaajaa toimimaan yhdessä. Ehkä jokaisen koiraohjaajan (lajista riippumatta), varsinkin aloittelevan, pitäisi käydä ihan ensiksi jonkinlainen motivointi- ja palkkauskurssi. Olen tähän saakka vähän vastustanut sitä, että meillä treenavilla pitää olla ennen treeneihin tulemista joku tietty tulos jostain koiraharrastuslajista (esim. BH), koska mielestäni tämäkin harrastus on parasta aloittaa jo heti pentuna. Mutta ehkä minun täytyy miettiä tätä uudelleen. Näyttäisi siltä, että olen kääntämässä takkiani tässäkin asiassa. Pian musta tulee varmaan semmonen koiraharrastaja, joita itse pidin ihan natseina omaa harrastusuraani aloittaessani? Mistähän se löytyisi se kultainen keskitie?
Yritän tässä vuodattaessani kuitenkin pitää mielessä, että itse olin yhdeksän vuotta sitten se aloitteleva koiraharrastaja, joka ei tiennyt oikein mistään mitään. Minut otettiin kuitenkin iloisesti vastaan ja jaksettiin neuvoa ja opastaa. Aluksi ilmaannuin vain viikkotreeneihin ilmoitettuna aikana, enkä ollut todellakaan suunnitellut itse harjoituksiani. Olin muistaakseni kuitenkin tehnyt kotona niitä asioita, joita kouluttajat olivat neuvoneet tekemään. Ja kävin lisäksi tottelevaisuusharjoituksissa Viivin kanssa. Yritin myös harjoituksissa toimia muiden koirien kanssa niin kuin oli neuvottu, vaikka en todennäköisesti aina ymmärtänytkään, miksi mitäkin tehtiin. Että pitäisikö tässä nyt kuitenkin vähän höllätä pipoa ja muistaa ne omatkin lähtökohdat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti