Pohdintoja

Syksyllä alkaa vähän niinkuin uusi harjoituskausi. Vuosien kouluelämä varmaankin on tämän ajatustavan taustalla. Kouluvuosihan alkaa aina sykysllä ja loppuu keväällä. Olen nyt sitten vähän funtsaillut, että minkälaisia tavoitteita asetan tälle kaudelle.

Viivin kanssa pitäisi edelleenkin keskittyä noihin ikuisiin käytösongelmiin. Aina välillä tuo sen autokäytös paranee, mutta sitten taas tulee takapakkia. Nyt on taas se takapakkivaihe. Neiti riehuu autossa aivan hulluna. Oma hermo tietysti menee tuohon riehumiseen, mutta ei se voi olla koirallekaan hyväksi. Noh, ei se elämä Viivin kanssa pelkkää hermoilua ja riehumista ole. Pääasiassa Viivi on nykyään iloinen hännänheiluttaja, joka tottelee paremmin kuin aikaisemmin. Pedon kanssa en edelleenkään pidä Viiviä samassa tilassa sisällä, mutta ulkona tyypit juoksentelevat sulassa sovussa. Voi olla, että sisälläkin homma sujuisi ainakin välillä, mutta en halua enää ottaa turhia riskejä. Rauhallinen vierekkäinmakoilu kun saattaa muuttua sekunnissa veriseksi yhteenotoksi, jos Peto esimerkiksi juoksee ulko-ovelle haukkumaan. Molempien stressitaso tuntuu olevan alempana, kun kummankaan ei tarvitse vahtia toistensa tekemisiä. Elikkä Viivin elämä on pääasiassa nykyään aika seesteistä lukuunottamatta autoreissuja.

 Tässä Viiviksi aika rauhallista autoilua. Kuva täältä

Näin sulassa sovussa ja tasatahtiin ulkona mennään 

Pedon kanssa alkoi agilityn hallikausi. En tiedä, johtuiko se hieronnasta vai hallista, mutta Pedon vauhtivaihde löytyi jälleen. Kouluttajakin nauroi ensimmäisellä kerralla, kun Peto suorastaan suti lähdössä, kun jätin sen yhden esteen taakse. Käännökset olivat tiukkoja ja nopeita. Minä saan juosta niin kovaa, kun kintuista lähtee. Ensimmäisellä kerralla teemana oli harvinaisemmat esteet. Radalla oli pöytä, jota Pedon kanssa ei ole otettu kuukausiin. Sen kanssa ei ollut kuitenkaan mitään ongelmaa, eikä pussinkaan kanssa. Myös rengas hypättiin oikeasta välistä. Pitää kyllä oikeasti miettiä, josko Pedon kanssa menisi edes niihin epävirallisiin kokeisiin. HALLIkokeisiin, niin pupujussien ja lintujen hajut eivät häiritse suoritusta.

 Kuva: Kirsi Kauppi

Peto on päässyt myös metsäkanalintuja jahtaamaan, kausi alkoi pari viikkoa sitten. Pedosta on tullut jostain syystä vuosien varrella aika ääniarka. Nytkin kuulemma ensimmäinen laukaus oli vähän jännittänyt. Kuitenkin Pedolla on niin vahva metsästysvietti, että kun laukauksen jälkeen ilmasta putoaa riistaa, koko ampuminen unohtuu. Muutaman laukauksen jälkeen Peto on ollut jo tohkeissaa ampumisesta. Kätevää :) Petosen elämä on siis mallillaan, pääsee hierottavaksi, agilityyn ja metsälle. Eikä Viiviä tarvitse varoa.

Leon kanssa kävin taas paimentamassa, eikä homma sujunut ainakaan siihen malliin, kun itse odotin sen sujuvan. Harjoituksen jälkeen mietin, että jatkanko koko paimennusta. Leolla on kyllä eväät siihen hommaan, mutta harjoitella pitäisi todella paljon ja usein. Ja vieläpä ainakin tässä vaiheessa sellaisilla lampailla, jotka pysyisivät rauhallisinä. Silloin voisin keskittyä koiran ohjaamiseen. Mutta jos Leo vähänkin hyökkii ja lampaat reagoivat siihen päättömällä juoksemisella, niin homma ei pysy kasassa oikein mitenkään. Ja jos komennan Leoa liikaa, se vaan kiihtyy lisää. Tarvitsisin siis jatkuvaa ohjausta, säännöllistä ja tiheää treeniä sekä paimentamiseen tottuneet lampaat. Puuttuu vaan se ohjaaja, ne lampaat ja tähän kaikkeen tarvittava aika. Ehkä hautaan koko paimennuksen ja rotuunottohomman ainakin näillänäkymin mielestäni. Leon pallurat riippuvat ainakin vielä jalkojen välissä, joten asiaan voi palata myöhemmin. Voi olla, että herran palluratkin katoavat jossain vaiheessa. Viimeistään silloin rotuunoton saa unohtaan kokonaan. Olkoon se nyt sitten vaikka tällä hetkellä virallisesti jäissä ja mietitään sitä joskus uudemman kerran.

Leon kanssa keskityn nyt sitten syys- ja talvikaudella maastolajeihin ja tokoon. Viikonlopun leirillä tein Leksan kanssa jonkinverran jälkeä ja taas innostuin siitä. Homma sujuu niin mallikkaasti. Rauniokurssilla minua painostetaan laittamaan tottis ja kettis kuntoon, että pääse kokeilemaan PERA-kokeita. Noh, sitä ennen pitäisi suorittaa se BH. Siihen yksi treenikaveri sanoi, että minä olen menossa Leon kanssa keväällä BH-kokeeseen, en vaan tiedä sitä vielä itse ;) Viikonlopun leirillä harjoittelin Leon kanssa myös pelastushakua vieraissa maastoissa kera vieraiden maalimiesten. Senkin homman kanssa voisi mennä jo eteenpäin, koska paketti tuntuu pysyvän mukavasti kasassa jo vieraassakin paikassa. Tokon suhteen tein sellaisen ratkaisun, että ilmoitin Leon 9.10. pidettävään tokokokeeseen. Nyt on sitten pakko treenata, kun kerran koe on viikon päästä. Paikallamakuisiin olen keksinyt (tai oikeammin muistanut) yhden niksin. Vasta muutama harjoittelukerta on takana, joten en sano vielä, onko homma edennyt vai ei. Paljastan vaikka sitten lisää, jos saan sillä paikallapysymisen rauhoittumaan ;)

Tarkempi selonteko viikonlopun pelastuskoiraleiristä tulossa myöhemmin, jos ehdin ja muistan. Omalta osaltani voin kuitenkin sanoa, että reissu oli aika onnistunut ja sain aika hyvän kuvan siitä, missä olemme Leon kanssa menossa pelastuskoirahommissa.

Uhkailu koulutusmetodina?

Kesällä yksissä agilitytreeneissä oli treenikaverilla kamera mukana. Kuvat kulkeutuivat minulle saakka vasta tällä viikolla ja voi sitä naurua, joka minulta pääsi kuvia katsoessa.

Tiedätte ehkä, kun lapset leikkivät, että heillä on pyssy kädessä? Itse osoittelen koiraa radalla kokoajan "pyssyllä". Kuvissa näyttää oikeastaan siltä, että yritän sanoa koiralle, että "jos et nyt tottele, mä ammun sut!" Katsokaa itse :D

Tässä kuvassa pidän "asetta" piilossa oikeassa kädessä siltä varalta, että Peto ei koske alastulokontaktiin. Onneksi koski.

Tässä osoitan aseen piipulla suuntaan, johon on mentävä, tai muuten...

Tämä on paras: "Tässä, TÄSSÄ!!... Ei sinne... Pam, PAAAM, mä niin ammun sut!!"

Kylläpä osaan olla pölhön näköinen. Kiitos kuvaajalle, eli Kirsti Kaupille tästä silmiäavaavasta kokemuksesta. Peto sensijaan näyttää agilitykoiralta kuvissa. Taas saa todeta, että koira osaa ohjaajasta huolimatta.

Hierontaa, hakuilua ja raunioita

Mitenköhän nuo kaikki otsikon asiat nyt kertoisi lyhyesti... yritetään.

Peto ja Leo olivat viimeviikolla hierottavana. Peto oli edelleen aika jumissa, mutta selkä oli kuulemma jo parempi kuin ensimmäisellä kerralla. Takajalkoja Peto ei antanut hieroa juuri yhtään. Petosen kanssa siis ainakin yksi hieronta vielä edessä. Leolla oli edelleen kropan oikea puoli enemmän jumissa kuin vasen. Lisäksi Leksalla on etupäässä enemmän lihaksia (ja jumeja) verrattuna takapäähän. Herra ei siis käytä liikkuessa kroppaa kovinkaan tasaisesti. Saimme muutamia erilaisia jumppaohjeita takapään voimistamiseksi ja syvempien lihasten vahvistamiseen. Olen jumppaillut Leksaa aika varovasti, etten sillä aiheuttaisi jumituksia kroppaan. Muuten Leo on saanut liikkua pääasiassa vapaana, remmissä aikasta vähän. Kuitenkin kun tänään koitin venytellä Leon etujalkoja, niin oikea etujalka tuntui olevan jo taas jumissa. Täytyy vielä kokeilla venytellä huomenna ja katsoa, vaikuttaako etujalka yhtä jumiselta. En ole mikään asiantuntija tässä asiassa, joten voi olla, että en vaan osaa tehdä venytyksiä oikein. Mutta jos osaan, niin aika huolestuttavaa, jos etujalka menee noin jumiin jo viikossa :(

Hakutreeneissä otin eilen molemmille koirille muutaman hankalahkon piilon. Alue oli korkeaa heinää ja tiheää metsää/ryteikköä. Viiville alue oli aika haastava, hankala sen on saada hajuja sinne korkeaan heinikkoon, kun heinä on jotain kolme kertaa koiran korkuista. Aika hyvin neiti kuitenkin teki töitä. Ihan hyvää vaihtelua treeniin, mutta oikeassa etsinnässä en menisi Viivin kanssa tuollaiselle alueelle. Liian helposti voisi jäädä ihminen löytymättä, kun koira ei vaan saa hajua. Isommankin koiran kanssa tuollainen ryteikkö pitäisi kyllä käydä läpi aikasta huolellisesti.

Leolle otin aika saman alueen, kun Viiville. Kaksi ihmistä oli piilossa ihan alueen alussa ja yksi vähän kauempana. Ja tadaa! Taas saatiin Leon ilmaisuongelma esiin. Ilmeisesti ongelma on tosiaankin se, että maalimies löytyy ihan heti. Treenataan siis sitä jatkossa, että ensimmäinen etsittävä löytyy melkein kymmenen metrin sisällä alusta. En osaa sanoa, miksi tämä asiaa tuottaa herralle ongelmia, mutta syystä tai toisesta ilmaisuongelmat tuntuvat tulevan esiin aina samanlaisessa tilanteessa.

Raunioilla Leksalla oli neljä ukkoa piilossa. Ajattelin ottaa vähän niinkuin niin, että ensimmäinen ja viimeinen olisivat helpompia ja ne kaksi keskimmäistä vaikeampia. Piilot eivät tuntuneet tuottavan Leolle tällä kertaa kovinkaan pajon ongelmia, mutta se häiriintyi häiriömetelistä selvästi. Eli yksi kerrallaan meni Leksalta piiloon ja muut rymistelivät ja hakkasivat kuka mitäkin raunioradalla. Ensi kerralla siis piiloja ei vaikeuteta, mutta häiriötä pitää muistaa olla. Piti heti kirjoittaa tämä muistiin, että en vaan unohda asiaa.

Helppoa rahaa

Sain Annilta tällaisen auringonpaiste-hommelin. Tässä tuli mukana kysymyksiä, joihin pitää vastata. Mä oon tosi hyvä näissä...

 

Suosikkiväri: Vaatteissa varmaankin ruskea tai turkoosi. Ei kai mulla oikein ole edes mitään ehdotonta suosikkiväriä.

Suosikkieläin: No arvatkaapa vaan... koira!

Suosikkinumero: 7

Suosikki alkoholiton juoma: Maito

Facebook vai twitter: Facebook

Intohimosi: Ikävä kyllä karkit.

Saada vai antaa lahja?: Molemmat on kivoja. Varsinkin lapsille on kiva antaa lahjoja, kun reaktiot ovat aitoja.

Suosikkikuvio: Mikä tämä tämmönen kysymys on. Miten voi olla suosikkikuvio? Ai että ympyrä olisi niin kuin paras kuvio maailmassa? En ymmärrä kysymystä, mutta vastataan vaikka, että symmetriset kuviot.

Suosikkiviikonpäivä: Perjantai. Koko viikonloppu edessä.

Suosikkikukka: Hmh, ei mulla oo semmosta. Luonnonkukista tykkään kuitenkin enemmän kuin semmosista jalostetuista kukista.

Jep, jep. Mä oon semmonen, että en ikinä vastaa missään mielipidekyselyissäkään oikein mitään ääripään vastauksia. Sitten pitäisi osata sanoa joku yksi asia, joka on suosikki. Se on vaikeeta ;)

Voisin laittaa muuten tähän blogikirjoitukseen pari kuvaa, jotka insinöörismieheni sai pelastettua kameran muistikortilta.

Mutta sitten otsikon aiheeseen. Koirat saivat tänä iltana "helppoa rahaa", kun päätin kokeilla vähän uutta jutskaa naksuttimella. Luulen, että en ole oikein ikinä käyttänyt sitä oikein. Leksaa en ainakaan osaa opettaa naksuttimella oikein, koska Leo jumittaa tosi helposti. Joku muukin siinä hommassa on mennyt pieleen, kun koiran pitäisi olla tosi keskittynyt ja aika rauhallinen, kun uutta asiaa naksutellaan. Meillä ei tosiaan olla sellaisessa mielentilassa, vaan hirveä häsläys päällä. Kaikilla kolmella.

Nyt sitten yritin saada meidän koirat ajattelemaan. Päätin naksutella jokaiselle siitä, kun oikea takajalka liikahtaa. Viivi ei oikein hokannut juttua, varmaankin sen takia, että olen tehnyt sen kanssa yleensä paljon hankalampia juttuja. Viivi tarjosi kaikenmaailman maahanmenoja ja istumisia ja peruuttamista ja etutassuilla huitomista ja ihan kaikkea. Loppuvaiheessa Viivikin kuitenkin vähän jo hidasti tahtia ja kokeili tarjota pientä liikettä. Ja naksutin lauloi ja nappuloita lenteli. Iltaruoka tarjottiin tänään tällä tavalla.

Peto tarjosi tietenkin etutassuilla huitomista aluksi. Pedon mielestä parhaita temppuja on ne, kun pitää tassulla koskea johonkin. Aika monta naksautusta tuli siitä, kun kaikki jalat liikkuivat yhtäaikaa Pedon syöksyillessä ympäri mattoa. Loppua kohti Petskunenkin kuitenkin jo rauhoittui ja jossain vaiheessa se ehkä jo pääsi vähän jyvälle, että nappulaa lentää takajalkojen liikuttamisesta. Ihan siihen saakka Peto ei päässyt, että naksautus tuli juuri toisesta takajalasta. Tietty johtuu paljon siitäkin, että ei ole helppoa naksauttaa juuri siinä kohtaa, kun se oikea jalka liikkuu.

Leo taas jumitti aluksi vähän, mutta kun naksua ja nappulaa sai annettua aluksi ihan pienestä liikkeestä, niin aika nopeasti Leo hogasi, että naksutusta tulee liikkumisesta. Oli kyllä kiva nähdä kerrankin, että Leo oikein tuntui ajattelevan. Leo kun ei ole mikään maailman oma-aloitteisin koira. Ja tosiaan aika helposti Leksa jumittuu siihen matalaan seisomiseen, jota myös aijaamiseksi kutsutaan. Noh, tällä kertaa Leo-poika joutui laittamaan vähänkäytetyt aivosolunsa liikkeelle. Ja liikkelle lähtivät myös takajalat. Myös leo tajusi, että naksautusta tulee takajalkojen liikuttamisesta. Välillä se taisi jo muutaman kerran liikuttaakin vain oikeaa takajalkaa, mutta oma naksuttaminen oli niin epätarkkaa, että en osannut merkata juuri oikeaa asiaa kokoajan. Noh, pääasia, että Leo söi iltaruuan ja sai pääkoppatreeniä. Ehkä jopa samalla myös hierojan suosittelemaa takapäätreeniä. Mutta siitä lisää toisella kertaa.

Ihan vaan lenkkeilyä

Olen ollut flunssassa jo lähemmäs pari viikkoa. Yksi antibioottikuuri on jo syöty korvatulehdukseen, mutta tauti ei vaan tunnu laantuvan. Melkein kaikki koirien treenit ovat jääneet väliin oman sairastelun vuoksi, eikä remmilenkkejäkään ole juuri tehty. Olen vaan pakannut koirat autoon, ajanut metsään tai pellolle ja avannut takaluukun. Koirat ovat juosseet niin paljon kuin sielu sietää, itse olen laahustanut perässä oman jaksamisen mukaan. Heti jos vähänkin yrittää reippailla, paita on ihan hiestä märkänä. Välillä olo tuntui jo vähän paremmalta ja kävin mittailemassa metsässä koealueita pelastuskoirakokeita varten. Sen seurauksena sitten seuraavana päivänä olikin taas huonompi olo. Noh, koirat tuntuvat olevan aika tyytyväisiä tähän järjestelyyn. Leolla on kierrokset vähän normaalia korkeammalla, mutta nuo meidän "aikuiset" koirat osaavat ottaa iisimmin.

Sunnuntaina kävin Leon kanssa tokotreeneissä ottamassa jotain pientä. Seuraaminen meni kivasti, intoa oli todellakin riittävästi. Ruutuharjoitukset menivät vähän häsläämiseksi, mutta muutama aika onnistunut toistokin saatiin. Täytyy vähän miettiä, miten palkkaaminen olisi fiksuinta hoitaa tuon ruudun kanssa. Leo haukkuu aika helposti ruutuun juostessa. En tiedä, johtuuko se korkeista kierroksista vai siitä, että Leo ei ole varma, mitä pitää tehdä. Pitää kokeilla kotona vähän eri vaihtoehtoja, että mikä toimii ja mikä ei. Ja ehkä miettiä sitäkin, että ruutua ei harjoitella silloin, kun Leksa-poika on jo valmiiksi kierroksilla. En nyt kyllä ihan heti keksi, mikä se sellainen Ei kierroksilla -hetki olisi...

Muuten on tosiaan lenkkeilty vaan pellolla ja metsissä vaihtelevalla kokoonpanolla. Välillä on ollut kaikki mukana ja välillä vaan kaksi koiraa. Leon ja Pedon kanssa olin yhtenä iltana pelloilla ja herroilla oli vauhti päällä. Leo juoksee pellolla välillä vähän liiankin kauas, tosin sillä kerralla se taisi mennä ihmisen hajun perässä. Huomasin vasta lähempänä, että kappas vaan, joku tyyppi istuu luoman varrella maastopuku päällä. Mahtoi metsästäjää hatuttaa, kun joku ääliö tulee juoksuttamaan koiriaan ja säikyttämään kaikki linnut kauas. Käännyin kyllä kannoillani heti ja yritin kierrellä vähän kauempana. Yhtä kaikki, herra maastopuvun ilta taisi olla pilalla, koska hän poistui paikalta aika nopeasti. Itse jäin vielä ihailemaan auringonlaskua ja Pedon hiirijahtia.

Eilen illalla vein Viivin ja Leon juoksemaan ja otin oikein kamerankin mukaan. Pellolla kun sitten avasin kameralaukun, niin huomasin ottaneeni mukaan sen meidän vanhimman ja huonoimman kameran. Otin kuitenkin aika läjän kuvia, jos vaikka edes joku onnistuisi. Typerä kamera vaan jostain syystä muutti about puolet otetuista kuvista johonkin ihme tiedostomuotoon, eikä niitä kuvia saa auki millään. Googlettamalla selvisi, että se on joku viallinen tiedostomuoto. Pöh, minun hienot luontokuvani. Voin ainakin uskotella itselleni, että niistä olisi tullut tosi hienoja kuvia. Kovin montaa otosta ei jäänyt jälkipolville esitettäväksi, mutta tässä pari:

Viivi the Almighty sudittelee jälkiään maastoon. Tietävätpä sitten muutkin kulkijat, että tästä on mennyt joku vähän merkittävämpi tyyppi... Tuo heijastinliivi oli halpa ja ruma. Sanon sitä Viivin urheilupaidaksi, koska se näyttää vähän sellaiselta tekniseltä aluspaidalta. Kun vertaa tähän, niin nehän ovat kuin kaksi marjaa ;)

Monta kuvaa tuli otettua tästä poseeraustilanteesta, mutta yhdessäkään koirat eivät katso samaan suuntaan. Ja osa niistäkin kuvista oli "corrupted". Kamera siis suorittaa jotain itsesensuuria, tai jotain.