Vähän isompaa treeniä

Sekä Viivi että Leo ovat saaneet nyt viimeisen viikon aikana tehdä pitkäkestoisemman maastoetsintäharjoituksen. Leon kanssa olin "erikoistreeneissä", joissa kaikki osallistujat tekevät isomman etsinnän ja Viivin kanssa hälytysharjoituksisssa.

Leolle olin tilannut tunnin - puolentoista partioinnin. Toivomuksena oli, että alueella olisi muutama esine ja maalimies sijoitetaan niin, että se löytyy vasta siinä vaiheessa, kun on tosiaan etsitty vähintään se tunti. Tämähän järjestetään kätevästi niin, että maalimies tulee etsittävälle alueelle piiloon vasta sitten, kun hänet on tarkoitus löytää. Itse olin asettanut treenin tavoitteeksi sen, että näen, reagoiko Leo esineisiin ilman erillistä käskyä, jos esine vaan tulee sattumalta vastaan. Ja toisena tavoitteena jälleen se, että miten ilmaisu mahtaa sujua pidemmän etsinnän jälkeen. Sekä kolmantena vielä se, että oppisin lukemaan Leksaa alueella.

Ensimmäinen tavoite täyttyi. Leo reagoi ensimmäiseen esineeseen, mutta ei tuonut sitä minulle. Autoin sitten vähän, koska itse näin esineen puun oksalla. Leo sitten toi sen minulle, kun kerroin, että sitä haluan. Ajattelin, että autan ensimmäisen esineen kohdalla ja sen jälkeen se saa tuoda muut tai olla tuomatta. On nyt kuitenkin kerrottu, että ne olisi tarkoitus tuoda. Ja toinen esine sitten tuotiinkin jo vauhdilla korvat luimussa ja häntä heiluen :) Leo oli minusta jonkin matkan päässä esineen löytäessään, enkä auttanut asiassa mitenkään. Sieltä se vaan yhtäkkiä juoksi metsästä hanska suussaan. Hyvä hyvä! Tätä pitää kuitenkin selvästi harjoitella lisää, koska ensimmäisen esineen kohdalla Leksalla ei ollut päässään ajatusta, että mitä sille pitää tehdä. Olenkin nyt lenkeillä ja omassa pihassa pudotellut lapasiani sinne tänne ja Leo on tuonut niitä minulle ilman erillistä käskyä. Olen tietenkin ollut ylitsevuotavaisen iloinen saadessani lapaseni takaisin :)

Toisena juttuna oli se ilmaisu pidemmän partioinnin jälkeen. Jälleen kerran aloittamisen kanssa oli ongelmaa. Tällä kerralla maalimies ei kuitenkaan auttanut mitenkään, mutta Leo pääsi kuitenkin haukkumisessaan vauhtiin. Hieman haukku oli alussa katkonaista, mutta vauhtiin päästyään Leo paukutti tasaisesti. Näköjään täytyy edelleen vaan harjoituksissa panostaa tuohon ilmaisun aloittamiseen. Kumpa vaan keksisin, mistä nuo aloittamisongelmat johtuvat? Joskus haukun aloittaminen saattaa venähtää siksi, että Leo etsii sopivaa paikkaa haukkumiseen. Silloin se kuitenkin aloittaa heti kunnon äänellä. Mielestäni kyseessä on eri ongelma silloin, kun se pöhisee ensin ja ikään kuin "käynnistyy hitaasti". Eli pöhinän jälkeen aloittaa katkonaisen ja huonon haukkumisen, joka sitten voimistuu kunnon haukuksi. Pitänee kysellä kokeneemmilta.

Kolmas tavoite, eli Leon lukeminen maastossa... No on se siinä mielessä luettavissa, että jos sitä ei näy (eli irtoaa kauemmas), niin sillä on haju jostain. Se saattaa olla esine tai ihminen tai yleensäkin alue, jossa on kuljettu hiljattain (vrt. alue, jossa ei ole liikuttu, eikä siellä ole hajuja). Jos alue sattuu olemaan avoimempaa maastoa, niin sitten kyllä näen Leosta, kun se on saanut hajun ihmisestä. Mutta näissä meidän ryteiköissä koiraa ei näe, jos se on yli 10 metrin päässä. Eli sinänsä haasteellista tuo koiran lukeminen. Sellaista en ole vielä onnistunut Leksasta näkemään, että se "merkkaisi" maalimiehen selvästi. Eli nostaisi nenän ja haistelisi johonkin suuntaan. Leo ei varmaan edes tee niin, vaan lähtee heti vauhdilla juoksemaan hajun suuntaan. Viivistä kun näkee aina hyvin selvästi, että missä suunnassa on hajua. Se saattaa pysähtyä ja nousta ihan takajaloilleen seisomaan ja haistelemaan johonkin suuntaan. Ja lähtee vasta sen jälkeen juoksemaan hajun perässä. Muutenkin sen koko liikkuminen ja olemus muuttuu, kun se saa hajun etsittävästä. Ehkä Leostakin tämä olisi nähtävissä, jos siinä vaiheessa näkisi koiran. No, ehkä liioittelen, olen todistanut näkyä jokusen kerran. Kyllä Leosta näkee, jos se vaan on näkyvillä. Mutta tämä on joka tapauksessa meidän heikko kohta, joka vaatii lisää harjoittelua.

Viivin kanssa tuli isompi treeni sitten maanantaina hälytysharjoituksissa. Viivin kanssa saamme aina etsittäväksemme pihapiirejä ja polunvarsia. Isommat koirat laitetaan maastoon katsomaan läpi isoja alueita. Näinhän se onkin järkevä tehdä, koska Viivi ei pienenä koirana (ja minä "isona" ohjaajana) ole se kaikkein nopein ja tehokkan etsijä. Viivi-vinkunen köpötteli suurimman osan ajasta polulla sen näköisenä, että se ei ole edes hommissa. Mutta kun tulimme yhden pellon laitaan, neidin nenä nousi ja se yritti väkisin vetää pellolle. Olin hetkeä aikaisemmin kytkenyt Viivin, koska tiesin meidän olevan lähellä toista partiota ja oman alueemme rajaa. Viivin kanssa kun saattaa esiintyä sitä hallintaongelmaa. Nykyään se kyllä tottelee jo melko hyvin, mutta vältän turhia riskejä sen kanssa. Noh, pellolle se kuitenkin kovasti halusi ja kehuin merkkaamisesta. Ilmoitimme johtoon havainnosta ja jatkoimme matkaa. Saimmekin tiedon, että me jatkamme polkua eteenpäin ja jätämme pellon katsomisen myöhemmälle tai toiselle partiolle. Polkua eteenpäin siis. Yhdessä kohdassa Viivi lähti metsään nenä pystyssä ja pyöri siinä polun vieressä. Se yritti jopa kiivetä pariin puuhun, mutta emme kyllä nähneet puissa mitään taskulampun valossa. Pian saimmekin tiedon, että etsittävät ovat löytyneet, eikä meidän alueelle ole jätetty esineitä (kysyin sitä, koska Viivi selvästi merkkasi jotain ja ajattelin, että voisimme tuoda esineen pois, jos sinne on jonkun omaisuutta jätetty harjoitusta varten). Pyysin Viiville sitten jonkun piiloon polun alkupäähän, että sekin saa tehdä about tunnin etsinnän jälkeen löydön. Siispä kohti johtopaikkaa ja polun alkua. Hyvin Viivi sitten haistoikin piiloutuneen polun alkupäässä. Neiti lähti nenä pystyssä metsään kirmaamaan ihan tohkeissaan. Aluksi Viivi juoksi maalimiehen ohi, mutta törmäsi pian maalimiehen jälkeen. Meni sitten jälkeä pitkin perille ja haukkui hyvin. Palkaksi Vinku sai kokonaisen Frolicin muutamaan palaan murrettuna :D No annoin minä sille lisäksi juustoa kuitenkin...

Loppuyhteenvedossa kävi ilmi, että siellä Viivin merkkaamalla pellolla oli nähty hiihtäjä hieman ennen kuin me saavuimme paikalle. Kiva tietää, että Vinku ei ihan tyhjästä ilmoitellut. Se kohta, jossa Viivi yritti puuhun, oli sellainen, jossa toisen partion koira oli käyttäytynyt ihan samalla tavalla. Sekin oli kuulemma noussut puita vasten ja haistellut ylöspäin. (Toinen partio oli siis siirtynyt omalle alueelleen polkua pitkin.) Mysteeriksi se jää, että mitä siellä sitten oli. Mutta voimme päätellä, että siellä oli jotain, jota harjoituksen suunnittelija/toteuttaja ei kuitenkaan ollut sinne laittanut.

Mutta tällaista tällä kerralla. Kyllä nämä isot partioinnit ja hälytysharjotukset vaan ovat tarpeellisia ja niistä oppii jokaisella kerralla jotain. Tässä hälytysharjoituksessa oli plussaa se, että sain Viivin merkkauksille vahvistusta melkein sattumalta. Eli että oli tieto, että pellolla oli ollut hiihtäjä hieman aikaisemmin. Ja että toisen partion koira oli reagoinut samassa kohdassa samalla tavalla. Ainahan sitä ei saa tietää, että mikä se oli se asia, johon koira reagoi. Leon treenissä oli myös hyvää se, että tiedän taas, missä mennään. Esineitä ja haukkua on vahvistettava. Ja jollain tavalla koira pitäisi saada pysymään vähän lähempänä. Saattaa kyllä olla, että siihen ongelmaan ei löydy ratkaisua ihan heti. Onhan se nyt jo kolme vuotta huidellut vähän omaan tyyliinsä. En vaan hemmetti vieköön haluaisi huudella koiraa koko ajan. Eihän tuo kuitenkaan täysin hallitsematon ole, eli Leo tulee kyllä aina, kun sitä huudan. Joskus nätisti pyytämällä ja joskus karjumalla :D

Siitä onkin jo kolme vuotta...

... kun Leo tuli meille. Kylläpä se aika rientää hyvässä seurassa :)

Minähän olin halunnut bordercollieta jo jotain sata vuotta. Lupaa kolmannen koiran hankkimiseen ei vaan herunut, vaikka yritin kaikkea lahjonnasta itkupotkuraivariin. Jonain heikkona hetkenä se toinen puolisko kuitenkin sanoi jotain myöntymiseksi tulkittavaa, joten siitä projekti alkoi. Valtavan koirakuumeen kanssa varasin pennun kahdestakin eri pentueesta jo ennen niiden syntymää, mutta pentuja ei vaan aina synny tilauksen mukaan. Toisesta pentueesta minulle tarjottiin jo narttupentua ja melkein annoin periksi. Sain kuitenkin pidettya pienistä järjen hivenistä kiinni ja ilmoitin, että en voi ottaa narttupentua. Ajattelin, että ei sen pennun tulevaisuus meillä todennäköisesti näyttäisi valoistalta Viivin ikeen alla. Vaikka en kyllä tiedä loppuviimein, onko pennun sukupuolella väliä. Viivi joko hyväksyisi sen tai sitten ei. Päätin odottaa sitten seuraavaa pentuetta siltä kasvattajalta, jolta olin ensimmäisenä varannut pennun. Samaan aikaa kuitenkin katselin vähän muitakin vaihtoehtoja, koska Viivin takia ajattelin meille sopivan paremmin vähän jo vanhemman koiran. Ja siinä se sitten oli: 8,5 kuukauden ikäinen bordercollieuros etsii uutta kotia. Sain kuin sainkin Oskarin mukaan katsomaan koiraa ja Leksa-poika hurmasi meidät molemmat avoimella luonteellaan ja nopealla maahanmenollaan ;) Parin päivän keskustelun jälkeen sovimme, koska haemme Leon meille koeajalle. Pentuun verrattuna ratkaisu tuntui ihanteelliselta; Leo oli paljon Viiviä isompi, joten Viivi ei pystyisi höykyyttämän sitä ihan liikaa. Ja koeaika, jonka kuluessa voidaan katsoa, miten homma sujuu. Ja päätin vielä tehdä niinkin, että kuvautan Leon lonkat, kyyneret ja olat koeajan aikana. Ja meillehän se jäi, eriparikorvainen rekisteröimätön bordercollie, jota juuri kukaan ei tunnista rotunsa edustajaksi (jota se ei virallisesti olekkaan) senkään vuoksi, että se on rotumääritelmän mukaan ihan liian isokokoinen. Ja erikoisen värinen.

06.01.2010

Suosittelisinko muille nuoren kodinvaihtajakoiran ottamista? Noh, minähän en ihmisenä voi mihinkään kyselyihinkään vastata ikinä niitä äärivaihtoehtoja (erittäin paljon kyllä tai erittäin paljon ei), joten en pysty tähänkään sanomaan, että ehdottomasti en tai ehdottomasti suosittelisin. Leon kanssa on mennyt tosi hyvin monessa suhteessa, mutta on joitakin asioita, jotka johtuvat ehkä pentu/nuoruusajasta ja joita en ole onnistunut "korjaamaan". En osaa sanoa, kuinka paljon nuo asiat johtuvat ihan pentuajasta kasvattajan luona ja kuinka paljon siitä kodista, joka sillä oli pentuajan jälkeen ennen meille tuloa. Tai onko sillä mitään tekemistä pentuajan kanssa, vai onko Leo vaan perusluonteeltaan vähän itsenäinen. Mutta en ole mielestäni onnistunut luomaan Leon kanssa niin läheistä suhdetta, kun Viivin ja Pedon kanssa. Leolla on kyllä miellyttämisenhalua ja meillä on ihan ok suhde. Mutta luulisin, että Leo voisi tehdä esimerkiksi tokoa kenen tahansa kanssa ihan yhtä hyvin kuin minunkin kanssani. Se ei ole "minun koirani" samalla tavalla kuin muut omat koirani ovat ja ovat olleet. Ehkä tämä asia vielä muuttuu vuosien varrella, mutta se joku pieni juttu siitä tuntuu puuttuvan. Toinen juttu on tuo kauas irtaantuminen vapaanaollessa. Meidän terrierit pysyvät paremman lähellä ja kontaktissa minuun kuin tuo paimenkoira. Ja terriereistä etenkin Pedolla on jopa riistaviettiä. Peto saattaa lähteä eläinten perään, mutta sillä tulee aika nopeasti äitiä ikävä. Leo sen sijaan saattaa lähteä aika kauaskin, eikä sillä ole mitään hätää. Pikku hiljaa tämä asia on mielestäni mennyt parempaa suuntaan ja nykyään Leo käy itsenäisesti minua katsomassa aina välillä. Ennen se ei sitä tehnyt vaan juoksenteli ympäriinsä välillä vaan kauempaa vilkaisten tyyliin, "tuokin näyttää pysyneen tallessa". Eli suhteen luomisen kanssa ainakin minulla on ollut vähän enemmän haasteita verrattuna koiraan, joka on ollut minulla pennusta saakka. Muuten kaikki kouluttaminen sun muu on sujunut hyvin. Harrastuksissa olevan ongelmat johtuvat ihan omista mokistani kouluttajana. Ja ehkä vähän siitä, että meillä ei ole Leon kanssa ihan niin hyvä suhde kun mitä se voisi olla. Näin jälkeenpäin on hyvä sanoa, että olisi pitänyt heti alussa panostaa enemmän siihen suhteen luomiseen, kun nyt aloitin harrastamiset aikalailla heti täysillä. Oli niin kätevää, kun koira oli jo valmiiksi sen ikäinen, että sitä saattoi kouluttaa melkein kuin aikuista koiraa.

23.01.2011

Elikkä alkuperäiseen kysymykseen, että suosittelisinko nuoren kodinvaihtajakoiran ottamista, vastaan varovaisen kyllän. Mutta suosittelen kiinnittämään alussa erityistä huomiota yhteisen sävelen löytymiseen ja yhteistyön kehittämiseen. Ehkä jopa enemmän kuin pennun kanssa. Pienen pennun kanssa se tulee mielestäni siinä melkein itsestään, kun pitää tehdä niin paljon asioita yhdessä. Tai ehkä nuoreen tai aikuiseen koiraan vaan pitäisi ymmärtää suhtautua kuin pentuun, jota täytyy sosiaalistaa ja jonka kanssa pitää mennä joka paikkaan ja tutustua erilaisiin ihmisiin jne jne.

01.01.2012

Vaikka Leon kanssa on asiat menneet hyvin ja se on aivan mahtava koira, niin seuraavan kanssa aion kyllä toimia toisin. Kyllähän se helpottaa asioita, jos ottaa pennun luovutusikäisenä hyvältä kasvattajalta. Mielellään vielä niin, että itse voi käydä katsomassa pentua ja se kotioloja ennen luovutusikään useampaankin kertaan. Ja tietty tutustua pennun vanhempiin mahdollisuuksia mukaan jo hyvissä ajoin ennen koko astutusta. Mutta seuraavan koiran ottaminen ei ole minulla vielä ainakaan pariin vuoteen ajankohtaista. Viivi on vielä ihan lyönnissä ja Leo riehuva kakara. Jo tällä nykyisellä koirakokoonpanolla tuntuu, että Viivi ja etenkin Peto jäävät ihan liian vähälle huomiolle. Vaikka yritän touhata jokaisen kanssa edes jotain pientä päivittäin ihan kahdestaan. Olkoon sitten pieni leikkihetki tai temppujentekemistuokio.

06.01.2013

Vaikka kyllähän minä aika intensiivisesti seuraan parinkin rodun syntyviä pentueita aina. Pitäähän sitä olla tietoa useammalta vuodelta sitten, kun joskus seuraavaa koiraa ottaa... ja sitten kuitenkin tehdä se valinta lopulta tunteella ;)

Vuosihuolto

Ajattelin tehdä koirille pienen vuosihuollon. Oikeastaan teen kyllä samaisen huollon kahden viikon - kuukauden välein, mutta näin vuoden ensimmäisenä päivän "vuosihuolto" kuulosti vaan hienommalta ;) Huolto sisälsi kynsienleikkuun kaikille, tassukarvojen siistimisen Viiville ja Leolle + Leon perusteellisen kampaamisen.

Kynsienleikkuussa ei mitään erikoista. Tassuja siistiessä tutkin Viivin kynsivallit ja takajalassa on yksi aika huonossa kunnossa. En ole huomannut Viivin kyllä nuolevan sitä enää, joten leikkasin siitä ympäriltä vaan karvat pois mahdollisimman hyvin. Leolla on tosi kutisevat varpaat :) Se nyki tassujaan koko toimituksen ajan. Muuten homma meni normaalin rutiinin mukaan. Tässä toinen takatassu jo siistitty, toinen aloittamatta:

Edellisestä perusteellisesta kampaamisesta oli vähän pidempi aika ja Leksan housuista lähti melkoinen kasa karvaa. Kuvassa Viivi mittakaavana.

Tervetuloa vuosi 2013!

Meillä vaihtui vuosi yllättävän helposti tällä kerralla. Tulin töistä ja kauppareissulta kotiin kuuden maissa ja vein koirat ulos. Muut hoitivan hommansa normaalisti, mutta Peto... oli jo nostamassa jalkaansa, kun yhtäkkiä EHKÄ kuului jotain. Ja toden totta, jos oikein pinnisteli kuulonsa äärimmilleen, niin saattoi kuulla todella etäistä pauketta. Peto päätti kuitenkin pissata ja uuden paikan etsiminen alkoi. Mutta... Peto nosti kuononsa ilmaan ja haistoi EHKÄ pehmeää palaneenkäryä. That´s it! Se on taas se aika vuodesta! Niin Peto kipitti istumaan jalkojeni päälle ja toivo oli menetetty. Onneksi Oskari oli päivän vapaalla ja se oli käyttänyt Petoa asioillaan päivällä pariinkin otteeseen.

Niin minä sitten vein koirat sisään, laitoin kaikki valot päälle ja radion pauhaamaan. Näillä asetuksilla mentiin sitten yhteen - kahteen saakka yöllä. Välillä katsottiin vähän telkkuakin äänet kaakossa. Peto pystyi illan mittaan välillä jopa nukkumaan vähän ja myös iltaruuan se sai syötyä. Läähätyspaniikkiin saakka ei päästy ollenkaan, ainoastaan vapinaa esiintyi välillä, kun ulkoa kuului vähän kovempaa pauketta. Aika jees siis. Tällä kerralla huolellinen valmistautuminen auttoi. Ehkä sekin voi vaikuttaa, että viimeiset kaksi uuttavuotta olemme olleet mökillä, eikä Pedon ole tarvinnut kuunnella kunnon pauketta moneen vuoteen. Ehkä sillä ei nyt sitten ollut ihan niin vahvaa mielikuvaa siitä, että tulee maailmanloppu.

Viivi ei välittänyt paukkeesta yhtään mitään. Leo oli hieman huolestuneen oloinen, kun käytin sitä ja Viiviä pissalla vielä kymmenen maissa. Mutta kun kerran Viivi oli ihan coolina, niin Leokin totesi, että ei tässä kai mitään jännittävää ollutkaan.

No sitten niitä tavoiteasioita. Katsotaampa, miten vuosi 2012 meni...

Viivin ja Pedon kanssa varmaankin tärkein tavoite on, että molemmat pysyisivät kunnossa. Viivi täyttää kesällä jo kahdeksan ja Peto seitsemän. Tuon kokoluokan koirille tuo nyt ei ole ikä eikä mikään, mutta kyllä noissa kuitenkin jo vähän ikääntymisen merkkejä on nähtävillä. Viivi on jotenkin rauhallinenkin nykyään, tosin sen saa kiihtymään edelleen samaan tapaan kuin ennenkin. Peto nukkuu aika paljon ja sillä on harmaat silmäkulmat. Jatkuva lääkitys varmaankin vaikuttaa aika paljon Pedon vointiin, kortisoni on melkoista myrkkyä. Molemmat jatkavat kuitenkin edelleen harrastamista, ei noista sohvakoiriksi ole. Mutta mitään uusia mullistavia tavoitteita en enää aseta kummallekkaan, kunhan pysyisivät saavutetulla tasolla.

No Viivi sairasteli vuoden loppupuoliskolla melko paljon. Ei onneksi mitään kovin vakavaa, neiti on edelleen siinä mielessä kunnossa, että sen kanssa voi jatkaa harrastuksia. Pedon kanssa agiliidettiin kesän loppuun saakka, mutta nyt se on enää lenkki- ja metsästyskaverina. Ja hyvässä peruskunnossa. Tälle vuodelle pikkukoirille toivon vain terveyttä. Ja että Viivin rauhoittuisi vielä vähän lisää ;)

Leon kanssa Tokosta nyt ainakin se TK1 ja ehkä jopa TK2. Voittajaluokka tuntuu kuitenkin vielä aika kaukaiselta asialta, vaikka senkin luokan liikkeitä olemme aika paljon jo harjoitelleet. Ehkä sössin vielä parit alokasluokan kokeet ja sitten monet avoimen luokan kokeet, niin saamme paljon kisakokemusta...

TK1 saavutettiin, mutta TK2:sta jäätiin kauas. En käynyt sössimässä alokasluokan kokeita ollenkaan niin paljon kuin avoimen luokan kokeita. Noh, olemme ehkä päässeet ongelman ytimeen kuitenkin, että jos se saadaan korjattua, niin näissäkin asioissa päästään eteenpäin. Otetaan tänävuonnakin Leon kanssa tavoitteeksi TK2. Ja EHKÄ voittajaluokan korkkaaminen. Ainakin joitain senkin luokan liikkeitä on saanut melko hyvin jo kasaan.

Pitäisikö vielä.... en taida... no jos sittenkin... tai sitten ei... Jos jaksan harjoitella jäljestämistä oikein ahkerasti, niin voisikohan sitä syksyllä harkita jälkikokeita Leon kanssa? Kesän ja syksyn aikana homma ainakin edistyi aikamoisin harppauksin. Jos mitään suurta takapakkia ei tule, niin ehkä syksyllä sitten...

Hausta saatiin peruskokeen molemmat osuudet tehtyä ja jälkikokeestakin syksyllä ja päiväosuus. Ei se sitten loppuviimein ollutkaan ihan niin suuren työn takana, vaikka välillä vähän takapakkia tulikin. Tai oikeastaan ei takapakkia, vaan ongelmia niiden esineiden kanssa. Tämän vuoden aikana tavoitteeksi olen asettanut hausta loppukokeen molemmat osuudet ja jälkikokeesta ainakin peruskokeen pimeäosuus. Jos aikaa riittää ja intoa, niin ehkä jopa loppukoe myös jäljestä. Niin ja Viivin kanssa todennäköisesti taidontarkastus. Pelastuskoiraliiton suositus on, että se suoritettaisiin joka vuosi, mutta pakko se on suorittaa vain kahden vuoden välein. Että katsotaan nyt sitten, teenkö Vinkusen kanssa tänävuonna sitä taidontarkastusta.

Tokoilua, hakuilua, lomailua

Meillä on ollut tässä loppuvuoden aikana tokotreeneissä useampikin ulkopuolinen kouluttaja treenejä vetämässä. Jos ei muuta, niin olen ainakin saanut paljon erilaisia vinkkejä! En edes muista kaikkea ja osan vinkeistä jätän tietoisesti käyttämättä. Välillä on kuitenkin ihan hyvä vähän nöyrtyä ja antaa periksi joistain periaatteista ja ainakin kokeilla jotain erilaista. Yhdeltä kouluttajalta sain seuraamisongelmiin edelleen vinkiksi sitä hihnasta nykimistä. Ja tiedän se toimivan Leon kanssa oikein käytettynä. Mutta kun en osaa (tai oikeastaan en ehkä halua osata?) käyttää sitä oikein, niin en aio ottaa hihnasta nykimistä repertuaariini.

Tunnistusnoudon kanssa kokeilin kotona sitä Melakarin hommaa, mutta ei se toiminut. Leolla oli liikaa kierroksia siihen. Homma varmaan toimisi, jos kierrokset saisi alemmas. Homma juju oli se, että koiralle ei anneta käskyä, vaan annetaan sen itse hoksata, mitä pitää tehdä. Lattialla on iso määrä tunnarinoutokapuloita ja seassa on useampikin "oma". Ja mitä tekee Leo? Tarjoaa kapuloiden päällä makaamista, niiden päälle "kuolemista" ja haukkumista. Kun sitten vähän osoitin kapuloita, niin se toi minulle nopeasti ja tehokkaasti ensimmäisen tielleen osuvan kapulan. Tämä toistettiin ehkä neljästi ja sitten sattui tulemaan yksi oikea kapula. Palkkasin siitä ja keräsin kapulat pois. Oma hermorakenne ei kestänyt, nih. Ja kun kerta ei saa suuttua, niin ei voinut tuota tehdä. Kokeilin toisen kerran vielä ulkona. Nyt vein kapulat niin, että Leo ei nähnyt niitä etukäteen (että ei nostaisi kierroksia sen takia). Sitten tehtiin pihassa ihan niitä näitä ja saavuttiin kapuloiden luo. Jäin vaan seisomaan ja odottamaan, että Leo keksisi. Ei keksinyt. Tarjosi maahanmenoa ja ympäripyörimistä. Kapulat vaan lenteli. Kun sitten yritin rauhoittaa Leksaa ja vähän osoittaa sormella kapuloita, niin se taas toi supernopeasti niistä vaan jonkun. Palkkasin siitä ja keräsin taas kapulat pois. Ennen seuraavaa harjoitusta mietin vähän, että mitäköhän tuon kanssa tekisi. Voin tietty jatkaa sitä yhden kapulan piilottamista ja pitää muita vaan kasalla jossain. Jos se nyt toimii enää silläkään, kun kierroksia on niin vietävästi.

Mutta se tokoilusta, siirrytään hakuiluun. Viivin kanssa olen ottanut nyt viimekerroilla irtoamisharjoituksia. Hyvällä tuulella saimme sen irtoamaan mukavan itsenäisesti vähän pidemmällekin hajun perässä. Muilla avuilla homma ei oikein toiminut. Pimeässä se ei nähnyt heiluttelevia maalimiehiä ja ääniavuilla se lähti väärään suuntaan. Vanhuus ei tule koirallekkaan ilman vaivoja... Leon kanssa kokeilin pidempää partiointia (noin tunti) ja huomasin sen pysyvät itsenäisesti sopivalla etäisyydellä, jos alueella ei ole hajuja. Ihan kiva tietää, että se on kykeneväinen oikealla etäisyydellä työskentelyynkin. Hajuun törmätessä se kyllä irtosi turhan kauas. Ja pitkän partioinnin jälkeen maalimies oli vähän auttanut ilmaisun aloittamisessa. Aloitettuaan haukkumisen Leo kuitenkin pysyi maalimiehellä hyvin, eikä yrittänyt lähteä minua hakemaan. Jatkossa siis paljon palkkaa ilmaisun aloittamisesta Leolle.

Etsi kuvasta Viivi...

Tässä vaiheessa voisin pahoitella pitkiä päivitysvälejä. Yhtenä syynä on kotikoneelle ilmaantuneet parit pelit, joita pelataan iltaisin yömyöhään. Ja minä en ole se pelaaja. Tässä pyhien aikaan olemme olleet myös paljon mökillä ja siellä ei paljon nettiin pääse. Enkä kyllä siellä halua koneella istua muutenkaan :) Olen ulkoillut pakkasellakin niin paljon, että naamani tuntuu putoavan kokonaan pois pieninä hiukkasina.

Ehkä pakkasista johtuen Viivillä on parissa tassussa jonkinlainen kynsivallitulehduksen alku. Mikähän maaginen kahdeksan vuoden "parasta ennen" -päiväys Viiville on tullut vastaan? Tuntuu, että sillä on nyt koko ajan jotain pientä kremppaa jossain kohtaa kroppaa. Yritän saada nuo tassuttimet nyt kuntoon ensin kotikonsteilla. Ei viitsisi taas syöttää Vinkuselle antibioottikuuria. Että tervetuloa tötterö päähän (ettei voi nuolla kynsiä) ja tassuihin vaikka Bepanthen.

Näiden kuvien myötä jään odottamaan seuraavaa vuotta. En aseta tällä kertaa oikein mitään tavoitteita koirien suhteen. No sen voisin toivoa, että kaikki pysyisivät terveinä. Ehkä muiden tavoitteiden suhteen palaan asiaan myöhemmin.

Tokokurssilla ja seuraavaksi linnanjuhliin

Toivoin saavani Melakarin tokokurssilta hyviä vinkkejä ja niitä myöskin sain. Seuraamiseen sain ohjeeksi, että minun pitäisi kävellä pidempiä askeleita, jolloin koiran olisi helpompi sovittaa oma tahtinsa oikeaksi. Nykyisellä askelpituudella kuulemma molemmat tikutamme ja häsläämme aika paljon. Ja tosiaan, kun sitten testasin harppomista, niin meno oli paljon tasaisempaa. Leo ei häslännyt ollenkaan niin paljon. Johtuu varmaan myös siitä, että kouluttaja suositteli luopumaan lelupalkkaamisesta seuraamisessa kokonaan, että meininkin menisi vähän tasaisemmaksi. Kuulemma koiralla riittää viettiä ja moottoria ilman leluakin. Tapahtui se aikaisemmiltakin kursseilta tuttu asia. Homma meni ihan erinomaisesti kouluttaja neuvoilla. Ei kertakaikkiaan minkäänlaista ongelmaa. Nähtäväksi jää, saanko homman toimimaan ilman kouluttajaakin.

Tein myös ruutua, vaikka etukäteen oli ilmoittanut tekeväni tunnaria. Parilla muullakin oli ongelmana tunnari ja näinkin jo, mitä heidän kanssaan tehtiin. Ruutua siis. Melakarin ohje oli, että ensin koiralle opetetaan vauhti ja vasta sen jälkeen paikka. Ja vauhti tulee sillä, että noin 9:nä kertana 10:stä ruudussa on se lelupalkka. Sain myös ihan uudenlaisen tavan palkata oikeaan paikkaan pysähtymisestä. En olisi uskonut, että homma voi toimia niin kuin se toimi. Eli jätän koiran kauemmas istumaan ja menen itse melko lähelle ruutua lelun kanssa. Sitten huudan "Ruutu!" ja tsädäm! Leo juoksi ohitseni suoraan ruutuun. Huusin "Seiso!" ja heitin lelun koiran jalkoihin. Olin ihan varma, että Leo juoksee vaan luokseni tai ainakin ruudun ohi minua tuijottaessaan. Vaan ei, homma toimi jopa kahdesti peräkkäin. Kai se on vaan uskottava, että kouluttaja tosiaan tiesi, mitä oli tekemässä ;)

Paikkamakuuseen sain myös uutta näkökantaa. Ensinnäkin se haisteluongelma ei kuulemma parane sillä, että kiellän joka käänteessä ja jatkuvasti haistelemasta koko hallilla. Eli jos vaikka teen jotain ihan muuta ja kiellän haistelemasta, niin se ei korjaa haisteluongelmaa paikkamakuussa. No, ei se tosiaan tähän mennessä ole auttanut, olen yrittänyt vaan kokonaisvaltaisesti vähentää haistelua. Sanoin, että olemme harjoitelleet leuka maassa makaamista ja Melakarin mukaan se todennäköisesti toimii. Näytin sitten, miten olemme harjoitelleet ja heti sain neuvoja. Leo makaa yleensä lonkallaan paikkamakuussa ja niin ei kuulemma kannata makuutta, jos on leuka maassa (tai ei ollenkaan, en ole varma). Hänen mukaansa koiran on hankala nousta perusasentoon, jos on neljäkin minuuttia maannut leuka maassa ja lonkalla. Olen nyt sitten kotona harjoitellut leuka maassa makaamista kroppa suorana. Tai siis olen harjoittanut koiraa makaamaan niin *huutonaurua*

Linnanjuhlista sitten. Presidentti Niinistö on kutsunut linnanjuhliin pelastuskoirien MM-kisajoukkueen ryhmänjohtajan. Suomen joukkuehan voitti tänävuonna maailmanmestaruuden Tsekeissä. Aika hienoa, että pelastuskoiratoiminta noteeraataan tällä tavalla. Tässä yhteydessä on väärinkäsitysten välttämiseksi kuitenkin todettava, että itselläni ei ole mitään tekemistä pelastuskoirien MM-joukkueen kanssa. Tunnen kuitenkin jonkinlaista ylpeyttä siitä, että tämä harrastus on saanut huomiota.

Olen myös itse menossa itsenäisyyspäivänä eräänlaisiin linnanjuhliin. Kyseessä on Itsenäisyyspäivän vastaanotto Kakolassa. Vastaanotto alkaa keskiviikkoiltana klo 20 ja päättyy torstaiaamuna klo 6. Ohjelmassa on rakennusetsintää Kakolan tiloissa. Tapahtuma on järjestetty jo useampana vuotena, mutta en ole lähtenyt ajelemaan Turkuun, koska tuo aikataulu on melko tiukka. Nyt tapahtuma järjestetään kuitenkin viimeistä kertaa, joten päätin vääntyä pieneen solmuun ja järjestää työni niin, että ehdin paikalle iltakahdeksaan mennessä. Kakolaan on tulossa paljon porukkaa ympäri Suomea, joten kiva päästä näkemään taas erilaisia koirakoita. Odottelen innolla jo reissua, vaikka raskas se tulee olemaan. Itselläni kun on työpäivä perjantaina. Enkä ole vielä päättänyt, että missä päin Suomea aion nukkua. Toisaalta olisi kiva lähteä ajelemaan kotia kohti heti tapahtuman jälkeen ja nukkua sitten rauhassa kotona. Mutta mahdanko pysyä hereillä sitä about neljää ja puolta tuntia? Jäisinkö nukkumaan Turkuun muutamaksi tunniksi kaverin luo? Vai nukkuisinko matkalla autossa sitten, kun tulee väsy? Saapa nähdä. Joudun muuten ottamaan kaikki koirat mukaan Turkuun, joten se tuo omaa lisähaastettaan reissuun. Mutta pakko vaan lähteä, vaikka homma ei olekaan ihan helposti järjestettävissä.

Mitä meille kuuluu?

Edellisestä päivityksestä onkin vierähtänyt. Ja voi olla, että seuraavaakin saa odottaa. Olen nimittäin onnistunut buukkaamaan melkolailla jokaisen viikonlopun täyteen ja arki-iltaisinkin on treenejä ihan kiitettävästi. Ja sitten kun ei ole treenejä, niin on kotiytöt ja koirien lenkittäminen kunnolla, koska treeni-iltoina ei ehdi. Kuulostaa jotenkin tutulta... taisin luvata jossain vaiheessa itselleni, että en tunge kalenteriani näin täyteen. Jotenkin se vaan lipsahtaa ;)

En ole ehtinyt tai viitsinyt jäljestää ollenkaan, vaikka kelit vielä antaisivatkin periksi. Pimeällä jäljestämisessä on omat riskinsä (hih!) ja valoisalla olen kotona vain viikonloppuisin. Jos olen. Voi olla, että tekaisen ennen lumentuloja vielä jäljen tai pari, jos ehdin ja mielenkiintoa riittää. Annoin kyllä itselleni jo luvan lopettaa jälkikauden tältä syksyltä, kun se ensilumi tuli. Mutta se nyt on sulanut pois jo monta kertaa. Hakutreenejä sen sijaan on jatkettu ja niitähän me jatkammekin vuoden ympäri pientä joulu- ja kesätaukoa lukuunottamatta. Viiville olen yrittänyt keksiä vaihteleviä treenejä ja Leon kanssa on harjoiteltu edelleen kokonaan peitettyjä maalimiehiä ja yleensäkin hyvää ilmaisua. Viivikin on saanut etsiä peitettyjä maalimiehiä. Väliin on mahtunut myös yhdet treenit teollisuusalueella ja yksi vähän erikoisempi olutmaalimies.

Teollisuusalueella halusin maalimiehet Viivin kanssa niin, että en tiedä, missä ne ovat. Yksi olikin hallissa korkealla hyllyllä ja siinä Viivi sai tehdä tosissaan töitä. En itsekään huomannut maalimiestä siellä ylhäällä. Mutta löytäähän Viivi, kun sen antaa työskennellä rauhassa ja itse keskittyy koiran ja olosuhteiden lukemiseen. Tosi hyvää treeniä minulle tuollainen. Rakennuksissa ja niiden ympäristössä kun hajut liikkuvat ihan eri tavalla kuin metsässä. Pitää kovasti miettiä, että jos koiran nenä nousee tuossa kohdassa, niin mistä siihen voi tulla hajua tuulen suunnan ja rakennukset huomioiden. Viivi on onneksi itse jo sen verran kokenut, että se itsekin osaa hieman laajentaa hakualuettaan sen hajukohdan ulkopuolelle... useimmiten. Leon kanssa yritin etsiä aluetta järjestyksessä, että saisin siihen sitä ohjattavuutta. Osittain se onnistuikin. Hyvät ilmaisut.

Olutmaalimies oli sellainen, että otin treeneihin mukaan pari tölkkiä olutta. Sitä kaadettiin maahan piilon alueelle reilusti ja maalimies taisi ottaa hörpyn itsekin, että haisisi oluelle kunnolla. Viivi ja Leo saivat kumpikin etsiä tämän maalin. Sijoitimme ihmisen niin, että näkisimme kauempaankin mahdollisimman hyvin, miten koira reagoi ja mitä maalimiehellä tapahtuu. Noh, ei regoinut mitenkään ihmeellisesti kumpikaan ja koirat käyttäytyivät ihan samalla tavalla kuin millä tahansa muullakin maalilla, joka istuu kannon nokassa. Siitäkin huolimatta, että oluen haju (ehkä joidenkin mielestä tuoksu) oli todella voimakas, sen haistoi itsekin ainakin 10 - 15 metrin päähän. Ilmeisesti olutta nauttinut ihminen on meidän koirien mielestä syystä tai toisesta ihan luonnollinen asia ;)

Leon tokoilu on ollut mielenkiintoista. Se on nykyään treeneissä niin kierroksilla, että homma menee vähän vääntämiseksi sen kanssa. Se tekee asioita oikein, mutta aika usein haukkuu samalla. Miten kerrot, että hyvä mutta ei noin. No, kyllä se aina jossain vaiheessa rauhoittuukin ja hommia saadaan tehtyä oikeassa vireessä. Paikkamakuu vaan on mennyt pari askelta taaksepäin. Aikamoista tasapainoilua ja vireen säätelyä tämä laji kyllä on. Ja mä oon ihan käsi virehommissa. Kerran jo saatiin paikkamakuusta kymppi, mutta koira oli sen jälkeen ihan horroksessa. Sen jälkeen ei ole saatu kymppiä paikkamakuusta, eikä oikein mistään muustakaan. Ja kyse ei ole siitä, etteikö koira osaisi liikkeitä. Onneksi treeneissä suurimmaksi osaksi onnistuu asiat. Näyttäisi, että olen saanut viimeinkin kerrottua Leksalle, mikä se homma sen ruudun kanssa on. Olen ottanut melkein joka treeneissä ruudun niin, että käyn sen kanssa aluksi lähellä ja Leo saa hakea itsenäisesti oiken kohdan ruudussa (sehän tarjoaa sitä hyvin, kun mennään lähellekään ruutua) ja sen jälkeen vien sen sinne 20 - 25 metrin päähän. Lähetän ruutuun ja Leo juoksee sinne ihan täysiä ja suoraan oikeaan paikkaan. Haukkumatta. Pysähtyy, kun huudan seiso. Loppupätkää olen harjoitellut vielä pääasiassa erikseen, eli jätän Leon ruutuun makaamaan ja teen omat kuvioni ja kutsun seuraamaan. Onnistuu sekin. Paljon en ole vielä näitä yhdistellyt, koska kokeneemmat ovat kertoneet, että koira lähtee tosi helposti ennakoimaan sitä maahanmenoa ruudussa. Pian voin varmaankin jo jättää alussa tuon läheltä oikean kohdan hakemisen lähietäisyydeltä pois. Sitä voisinkin kokeilla seuraavissa treeneissä, että lähetän Leon vaan suoraan ruutuun. Sittenhän sen näkee, että osaako se hakea sen. Kaukokäskyjen eri vaihtoja olen harjoitellut pääasiassa kotona ja suurin osa niistä meneekin melko hyvin... silloin, kun Leo ei ole kierroksilla. Tunnistusnouto on mennyt ihan rikki noiden kierrosten takia. Plaaah! Huomenna olen menossa Leon kanssa tokokurssille ja toivottavasti saan jotain uusia ajatuksia ja vinkkejä.

Peto on nyt sitten pääasiassa lenkkikaveri ja sohvakoira. Niitä hommia se hoitaakin tosi hyvin :) Kyllä sekin saa välillä jotain aktivointia, esimerkiksi naksuttelua ja jotain temppujen tekemisiä. Yksi Pedon suosikeista on kaapinovien ja vetolaatikoiden sulkeminen. Sitä on helppo tehdä keittiössä vaikka samalla, kun laittaa ruokaa. On kätevästi jotakin namipalkkaakin käsillä ;)

Tämä pimeä ja kurainen vuodenaika on kyllä mielestäni ihan perseestä. Aina saa lenkkeillä pimeässä ja koiria joutuu pesemään melkein joka päivä. Sitä on vaan tyytyväinen, jos mittari on aamulla edes asteen pakkasen puolella ja maa jäässä. Metsässä on vähän jänskää tarpoa himmeän otsalampun kanssa kaikeniltaa. Yhtenäkin iltana olin mennyt polkua pitkin jo toista kilometriä, kun yhtäkkiä kaikki kolme koiraa tulivat pyörimään jaloissa ja Viivi murisi joka kannolle ja kivelle. Eli kaverit haistoivat jotain metsässä. Kännyin sitten takaisin ja kävelin ripeästi takaisin autolle. Viivin pimeänäkö on selvästi huonontunut, samoin kuulo (haha, siis muutenkin kun pimeällä). Remmilenkeillä se ei yleensä kuule, jos vaikka joku pyöräilijä tulee takaa. Se säikähtää usein, kun joka ohittaa meidät. Muuten neitikoira tuntuu olevan kunnossa ja oma ärsyttävä itsensä. Viivin valtakunnassa siis kaikki pääosin hyvin. Viivihän se on, joka tätä meidän sirkusta pyörittää, jos totta puhutaan.