Olen ollut viime viikonlopun aikana kahdella Vappu Alatalon luennolla. Ensimmäisessä käytiin läpi aihetta Psyykkinen valmentautuminen koiraurheilussa ja sunnuntana aiheena oli koiran motivointiin liittyviä asioita. Kirjaan tähän lyhyesti molemmista jotain, kun asiat ovat vielä tuoreessa muistissa.
Psyykkinen valmentautuminen on itselleni ihan uusi asia ja täytyy myöntää, että suhtauduin koko aiheeseen melkoisella ennakkoasenteella. Ajattelin, että humpuukia koko homma, mutta mennään nyt, kun halvalla pääsee. Ja hyvä että menin. Kuvittelin etukäteen, että pitkästyn kuoliaaksi kolmen tunnin luennolla, mutta aika meni todella nopeasti. Luennolla tehtiin mielikuvaharjoitus, johon päätin paneutua asiaan kuuluvalla innokkuudella. Ja hetkinen... sain aikaan itsessäni tuntemuksia! Aluksi piti miettiä jotain todella hauskaa leikkihetkeä koiran kanssa. Löysin muististani aika hauskan tapauksen ja melkein tirskuin ääneen. Sen jälkeen täytyi käydä mielessään läpi jännittävä koetilanne alusta loppuun. Oli itse yllättynyt, kun tunsin käsieni hikoavan ja poskien kuumottavan. En tiedä, johtuiko kuumotus flunssasta, mutta ainakin se sattui tulemaan juuri oikealla hetkellä. Onko mielukuvilla tosiaan näin paljon voimaa?
Aluksi puhuttiin pitkään vireestä ja siitä, millaisilla harjoituksilla voi itse päästä oikeaan vireeseen. Harjoittelemalla prosessin saa nopeammaksi ja oikean vireen oppii saavuttamaan nopeammin. Mielikuvaharjoituksilla voi oppia säätelemään omaa jännitystään. Toisilla jännittäminen voi viedä vireen liian alas, jolloin tapahtuu ns. jäätyminen, eikä saa tehtyä oikein mitään. Joillakin taas vire nousee liian korkeaksi, alkaa tärisyttämään ja oksettamaan, eikä silloinkaan pysty toimimaan kunnolla. Itse taidan kuulua tuohon ylivireporukkaan. Onneksi en tapaa oksennella, mutta kunnon tutinat saan aikaan ennen jännittävää tilaisuutta. Vappu suositteli Jukka Katajan Rentoutumisen työkirjaa jännittäjille.
Mielikuvaharjoittelulla voi rakentaa itselleen suoritukseen oikeaa virettä. Jos mielikuvaharjoituksessa on kohtia, joissa kokee epämiellyttäviä tuntemuksia, niitä voi "leikata pois" ja tilalle voi "liittää" jonkun sellaisen mielikuvan, jossa on oikea vire. Kun tätä mielikuvaa harjoittelee tarpeeksi, oikea vire siirtyy myös oikeaan suoritukseen. Näin luennolla ainakin väitettiin. Ajattelin testata :)
Motivointiklinikka aloitettiin sillä, että suhteen koiran ja ohjaajan välillä täytyy olla kunnossa. Koiralle täytyy osata tarjota sellaista tekemistä, mistä koira pitää. Ohjaajan täytyy myös olla koiralle turvallinen ja luotettava. Uhkaavassa tilanteessa koiran on voitava luottaa siihen, että ohjaaja hanskaa homman. Lisäksi ohjaajan on oltava se, joka "hallinnoi" kaikkia koiralle tärkeitä asioita, kuten ruokaa, leluja ja vapaana olemista. Kärjistettynä koiran pitäisi ajatella, että "maailma liikkuu vain silloin, kun ohjaajani liikuttaa sitä". Siihen mielentilaan päästään sillä, että koiralle ei anneta mitään ilmaiseksi. Jos koira esimerkiksi haluaa ruokaa, sen täytyy ensin tehdä jotain ansaitakseen annoksensa. Kun koira oppii, että se saa asioita vaan tekemällä niin kuin ohjaaja haluaa, koira tarjoaa itse aktiivisesti kaikkea osaamaansa.
Erilaiset koira pitävät erilaisista palkoista. Lisäksi palkoilla voi olla hyvin erilainen tärkeysjärjestys. Järjestys ei välttämättä aina edes ole sama. Jokaisen on itse selvitettävä, mistä ruuasta, leluista tai tekemisistä oma koira pitää. Joku haluaa vetää lelua, kun joku toinen taas haluaa juosta lelun kanssa isoja rinkejä. Eri arvoisilla palkoilla koiralle voi kertoa, koska se teki jonkun asian hyvin ja koska erinomaisesti. Erilaisilla leluilla leikkiminen täytyy opettaa koiralle jo pentuna. Leikkiä opetellessa täytyy muistaa, että ihmisen on opeteltava koirien leikkimisen säännöt. Hyvä esimerkki oli, että jos lelu on saalis, se ei voi yhtäkkiä käydä koiran kimppuun. Eihän oikea saaliseläinkään tee niin. Koirien leikeissä myös voittaja vaihtuu aina välillä. Saman pitäisi päteä myös ihmisen ja koiran välisissä leikeissä.
Tässä hyvin tiivistettynä luentojen antia. Taas sitä sai uutta ajateltavaa, vaikka ihan kaikista asioista en olekaan samaa mieltä. Tietyllä tavalla en kannata ajatusta, että minun pitäisi olla koirilleni koko niiden maailman keskipiste. Toisaalta haluaisin kuitenkin olla sitä tokokentällä. Siinä onkin sitten vähän hankala yhtälö, johon minun täytyy löytää omaan ajatusmaailmaani sopiva ratkaisu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti