Torstaina tulin iltasella Turkuun ja lenkitin koirat pikaisesti. Sen jälkeen otin Pedon mukaan ja lähdin kyläreissulle. Kun tulin takaisin, ruokin koirat ja vein ne vielä kerran ulos. Oli pakko ottaa Petokin mukaan, se kun huutaa perään, jos sen jättää yksin ja ottaa muut mukaan. Puolenyön maissa en viitsinyt järjestää Petomaista kiljuntakonserttia naapurien iloksi.
Ja perjantaina aamulla koirien kanssa aamulenkille. Hiki tuli! Koirat tuntuivat olevan aika tyytyväisiä vajaan tunnin remmilenkkiin. Kun viimeinenkin (eli Leo) lopetti raskaan läähättämisen, koirut saivat aamupalan. Asunnon lähellä on pieni metsä, jossa kävin koirien kanssa melkein joka lenkillä. Remmissä nuo oli pidettävä metsässäkin ja kolmen koiran kanssa kaikki puiden kiertämiset eivät aina menneet ihan nappiin. Peto varsinkin sinkoilee aina metsässä vähän joka suuntaan, kun Pedon mielestä jokaisessa pusikossa asuu orava tai edes joku varpunen.
Kolmen koiran lenkittäminen samaan aikaan ei oikeastaan pääasiassa ole kovin vaikeaa. Mutta kun nyt kaupungissa kuljettiin, koirien jätökset kerättiin pusseihin. Se on aika kiva projekti, kun yhteen käteen pitää ottaa kolme remmiä ja yhdellä kädellä kaivaa/irrottaa se kakkapussi laukusta/remmistä. Kun kakeli on kerätty, selvitetään remmit (koska Peto on ainakin nähnyt jotain sinkoamisen arvoista jossain) ja jatkaa matkaa kolmen koiran, kolmen remmin, kakkapussin ja kahden käden kanssa. Kärsivällisesti keräsin pökäleet pusseihin ja kannoin pusseja pitkiäkin matkoja roskikseen. Välillä kyllä kävi mielessä, että jos ne kakat täytyy kerätä, niin voisi niitä roskiksia olla vähän tiheämminkin. Sunnuntaihin mennessä olin kyllä jo keksinyt aika hyvän reitin, jossa oli muutama roskis matkanvarrella. Joo, ehkäpä tuohonkin hommaan kehittyisi rutiinit ja lähialueen kakkaroskikset oppisi ulkoa, jos tosiaan hoitaisi aina koirien ulkoilutukset tuohon malliin.
Syy, miksi yleensäkin lähdin reissulle kaikkien koirien kanssa, oli SBCAK:n paimennuspäivä Liedossa. Leon kanssa vietin helteisen lauantain siis lampaita paimentaen. Ja täytyy kyllä sanoa, että kun joku ihminen opettaa paimennusta ammatikseen, niin kyllä se kokemus tuo varmuutta. Sekin auttaa, että lampaat ovat paimennukseen tottuneita ja käyttäytyvät rauhallisesti koirista huolimatta. Jokainen osallistuja sai tehdä kolme erilaista harjoitusta lampaiden kanssa. Alussa tietty jokainen kertoi, onko koira paimentanut ennen ja onko joku ongelma. Osasin sanoa, että Leon kanssa ongelmana on liiallinen vauhti. Jollakin muullakin oli "jarrupalat hukassa". Oli tosi opettavaista nähdä, miten missäkin kehitysvaiheessa oleva koira (ja ohjaaja) tekee saman harjoituksen. Aluksi lampaita kuljetettiin isomman aitauksen ympäri niin, että koirat olivat liinassa (no paitsi pidemmälläolevilla koirat olivat irti). Koirataidon Kaisa Hilska opetti tarkkailemaan lampaita ja niiden liikkumista siihen nähden, missä koira menee ja millä tempolla. Sitä oikein itsekin vähän edes huomasi, mikä merkitys koiran sijoittumisella oli lampaisiin nähden ja miten koiran liikkuminen vaikutti lampaisiin. Tässä täytyy taas mainita, että lampaat olivat tosiaankin paimentamiseen tottuneita, eivätkä panikoituneet heti, jos joku koira vähän ryntäili.
Toisessa harjoituksessa lampaat laitettiin pyöröaitaukseen ja koirat saivat harjoitella flankkaamista. Kun harjoitus menee oikein, koira kiertää aitauksen sisällä aitauksen reunoja myöden ja lampaat ovat aitauksen keskellä. Tärkein pointti tässä oli se, että kun koira flankkaa oikein, se ei katso lampaisiin päin. Leo löysi oman vauhtinsa aika hyvin, mutta se katsoi lampaisiin päin suurimman osan ajasta. Kaisan mielestä Leon pitäisi vaan harjoitella tällä tavalla enemmän, eikä hän päästäisi Leoa flankkaamaan isommassa aitauksessa ennenkuin homma sujuu oikein pyöreässä pienemmässä aitauksessa. Olen aikaisemminkin tehnyt Leon kanssa vähän samantyylistä harjoitusta, mutta en ole oikein ymmärtänyt, mitä harjoituksella haetaan ja miltä sen pitäisi näyttää. Nytpä tiedän :) Vaikka meidän harjoitus ei sujunutkaan ihan oppikirjan mukaan, olen kuitenkin tyytyväinen. Nyt ainakin tiedän, että miten tätä asiaa kannattaa harjoitella.
Kolmannella kierroksella Kaisa teki isoon aitaukseen vähän niinkuin radan ja jokaisen oli saada kuljetettua lampaat koiran kanssa radan mukaan. Ohjelmassa oli siis sitä takaperin juoksemista. Homma meni siis niin, että ohjaaja peruuttaa lampaiden edessä ja koira kuljettaa lampaita lauman takaa. Aluksi Leo laitettiin liinaan ja apuohjaaja oli liinan päässä varmistamassa, että Leo ei ryntäile. Kaisa vähän auttoi minua alkuun ja näytti, miten minun on toimittava. Sovimme myös, että jos korotan ääntäni, Kaisa huomauttaa asiasta heti. Alkukankauden jälkeen homma lähti sujumaan ja sain Leon kulkemaan riittävän kaukana lampaista. Apuohjaajankin sai päästää liinasta irti. Kylläpä jäi hyvä fiilis, kun Leksa tuntui kässäävän homman. Mikä tietenkin johtui siitä, että minä kässäsin homman.
Oli kyllä opettavainen päivä! Opettajakin osasi selittää asiat niin, että minäkin ymmärsin. Olen lukenut vähän samoja asioita kirjoista, mutta nyt kun se selitettiin ja lisäksi näytettiin, niin lamppu syttyi vähän omassakin päässä. Kaisa kyllä sanoi, että ensimmäisen paimenkoiran opettamisessa on se ongelma, että itse ei vaan osaa lukea lampaita ja monesti tulee käskytettyä koiraa ihan väärin sen vuoksi. Ja niinhän se tosiaan menee. Nyt kun joku oli neuvomassa minua kokoajan, Leo pystyi keskittymään olennaiseen ja sen oli helpompi totella, kun osasin kieltää ja kehua oikeaan aikaan oikeista asioista. En kyllä väitä, että osaisin homman nyt ilman ohjaajaa. Toivotaan, että jotain kuitenkin opittiin, sekä koira että minä. Nähtäväksi jää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti