TYD

Kun kävin Oulussa yhdistysvierailulla, kiinnitin huomiota heidän yhteneveiin lippalakkeihinsa. Niissä luki etupuolella isolla TYD. Katselin lippiksiä koko treenien ajan mielenkiinnolla ja lopulta tuon kirjainyhdisteen tarkoitus selvisi: Trust Your Dog. Kyselin tuotteista vähän lisää ja sain kuulla, että ne ovat ihan kaikkien tilattavissa osoitteessa: http://www.jk9.fi/verkkokauppa/

Sivuilla kerrotaan, että tuotteiden lähtölaukaksena on toiminut ohjaajan tyrimä rauniokoe. Tämä tuote ja motto on siis kuin tehty minulle! Kuinka älyttömän monta treeniä ja koetta olenkaan tyrinyt sillä, että en ole luottanut koiraani. Hemmetti, niille mokille voisi olla täällä blogissakin ihan oma kategoria, sen verran niitä tulee tehtyä ja niistä kirjoitettua. Voipi olla muutamalle muullekkin maastolajin harrastajalle tuttu juttu tällainen mokailu?

Tänään sitten Leolle tehtiin jälkitreeni TYD-hengessä. 900 metrin ei-merkattu jälki kahden esineen kera ja jäljentekijä jäljen päähän. Jäljelle ikää kolme tuntia ja sitten vaan Leon kanssa metsään ihan kahdestaan. Ei suunnistajaa, eikä tietoa, missä jälki menee. Tiesin mistä se alkaa ja suunnilleen, että mihin se päättyy. Siinä sitä sitten luotettiin koiraan ja kannatti. Esineet nousi ihan loistavasi ja ensimmäistä kertaa jäljen päässä oleva ihminenkin haukuttiin. Siis ensimmäinen kerta, että jäljen päässä oli ihminen ja sitä myötä myös ensimmäinen kerta, kun se ilmaistiin haukkumalla. Kerrankin tämä putkiaivoinen koiraseni osasi itse yhdistää kaksi asiaa päässään. Nyt uskaltaa kyllä hyvillämielin mennä Pelastuskoiraliiton perusjälkikokeeseen muutaman viikon kuluttua. Vai kannattakohan sitä sanoa ääneen... vielä sitä ehtisi rikkoa tämän kokonaisuuden ennen koetta. Sen minä osaan ;)

Viimeviikolla tein Leksalle myös ensimmäisen noin kilometrin jäljen neljän esineen kera. Silloin merkkasinkin vielä varmuuden vuoksi itse tekemäni jäljen. Kun tällä kerralla oli merkkaamaton jälki, josta ei myöskään tiennyt, että missä se menee, niin oli pakko seurata koiran reaktioita ja opetella lukemaan sitä. Kun jäljellä on merkkejä, tulee katseltua ja kerättyä niitä. Ja muutenkin, kun on itse tehnyt jäljen, tulee katseltua maastoa, että "tuosta minä menin ja sitten käännyin tuonne...". Joku on näemmä tehnyt oivalluksia viimeisen parin viikon aikana :) On tämä jälkiharrastus vaan minulle vielä melko uutta, vaikka useamman vuoden olen touhaillut (mokaillut) jäljen parissa.

Tänään on kyllä ollut erityisen hieno lomapäivä: aurinko paistoi koko päivän, kävin kunnon lenkillä hyvässä seurassa, onnistuneet jälkitreenit sekä itselle että kaverille ja sokerina pohjalla... Olin voittanut Facebookissa arvonnassa Koirakan nimikoidun remmin. Laitoin tilauksen jo menemään tuuletuksen kera. Ja muutes, kävin itse myös hierojalla tänään.

Sylvi, Aatu, Leo ja Peto

Viiviä olen pitänyt käärme-episodin jäljiltä edelleen sairaslomalla. Remmilenkeille se on tällä viikolla jo päässyt. Ehkäpä Vinkula pääsee huomenna jo metsälenkille mukaan. Huomenna puremasta tulee 15 päivää. Omasta mielestään Viivi on ollut ihan kunnossa jo jotain 13 päivää...

Naiselliset avut :D

Annoin koirille tänään aamulla halkaistut naudan putkiluut jyrsittäksi ulos. Pedon laitoin häkkiin syömään omaansa rähinöiden välttämiseksi. Viivi ja Leo voivat syödä luitaan vaikka vierekkäin, niille ei tuli rähinöitä. Jos Viivi haluaa Leon luun, Viivi vaan ottaa sen. Ja toisaalta taas Leo ei todellakaan mene ottamaan luuta Viiviltä.

Pääsin todistamaan tapahtumaa, kun Viivi varasti luun Leolta käyttäen hyödyksi naisellisia avujaan. Vinkunen meni lirauttamaan tyttöpissat Leon eteen noin parin metrin päähän. Sen jälkeen Vinku siirtyi vähän sivummalle odottamaan. Ja eipä siinä kauaa mennyt, kun Leo jätti herkkuluunsa ja meni haistelemaan Viivin jättämiä sulotuoksuja leuka väpättäen. Viivi haki Leon luun muina naisina ja vei sen oman herkkuluunsa viereen. Siinä Leo sitte katseli kateellisena, kun Viivi narskutteli välillä yhtä ja välillä toista luuta.

Sen siitä saa, kun ajattelee aivojen sijaan jollain muulla elimistön osalla ;)

Tapahtumia on riittänyt

Lomalla sitä ehtii tapahtua yhtä ja toista, kun on paljon enemmän vapaa-aikaa koirien kanssa. Olen treenaillut Leon kanssa ja pikkukoiratkin ovat saaneet osansa huomiosta. Eivät kylläkään pelkästään hyvällä tavalla.

Loma alkoi mukavasti sillä, että Viivi puri Petoa korvaan. Peto huusi suoraa huutoa ja minä yritin pitää Viiviä ja Petoa paikallaan, että kumpikaan ei tekisi mitää repivää liikettä. Viivi päästi irti jossain vaiheessa ja päästin Pedon pois tilanteesta. Lopputuloksena pieni vekki vasemmassa korvassa ja vieressä reikä, josta pilkotti vähän rustoa (tai mitä korvassa nyt siinä kohdassa onkaan). Totesin, että tikkejä ei kuitenkaan tarvita. Laitoimme Pedon korvaan haavateippiä, että haava menisi umpeen, eikä verta lentäisi ihan joka paikaan. Peto tietenkin ravisteli korvaansa vähän väliä.

Viimeviikolla ajelin sitten kaikkien koirien kanssa Ouluun "lomailemaan". Rentouttava reissuni alkoi tiistainaamuna klo 5, kun kello herätti. Noin kuuden aikoihin lähdin sitten ajelemaan Kiiminkiä ja koirakoulu Viettiä kohti. Ohjelmassa olisi paimennusta Leon kanssa. Tämänkin kouluttajan mielestä Leo on taitava, mutta kovapäinen. Harjoittelimme rauhallista lampaiden ajamista liinassa, aitauksessa. Leolle tuntuu tuo rauhallinen ajaminen olevan todella vaikeaa. Aina jos se pääsee vähänkin liian lähelle lampaita, niin se lähte keulimaan. Toisella kierroksella otimme aitauksessa flankkeja ja ajoja. Kovin tuntui sekin olevan Leolle hankalaa, kun lampaat olivat niin lähellä. Kolmannella kierroksella mentiinkin sitten ihan pellolle lampaiden kanssa. Nämä lampaat olivat niin kesyjä, että ne sai aseteltua juuri siihen kohtaan, mihin halusi. Leo päästettiin sitten hakukaarelle ja nostamaan lampaita. Ja Leo teki hienoja ja riittävän isoja kaaria! Kyllä siinä meinasi silmakulma kostua; sehän osaa, kun tilaa on vaan riittävästi. Yhden kerran kävi jopa niinkin, että kun lähetin Leon kaarelle, se lähtikin aluksi kokonaan poispäin lampaista, että pääsisi omasta mielestään riittävän isolle kaarelle. Havainnollistava kuva:

Paimennuksessa päästiin siis tekemään jostain sellaista, mitä ei ole aikaisemmin tehty. Jonkinlainen edistysaskel sekin. Jouduin kyllä käskemään Leon aina maahan, kun se oli saanut nostettua lampaat. En uskaltanut antaa sen ajaa, koska se ei tunnu osaavan sitä rauhallista ajoa riittävän hyvin. Mutta kyllä me varmasti jotain opittiinkin. Ainakin sen, että Leon vahva tyyli ja pieni aitaus eivät sovi kovin hyvin yhteen. Harjoituksissa oli muitakin koiria (mm. yksi nätisti paimentava sheltti) ja Leoa lampaat väistivät kaikista pisimmän matkan päästä. Mielenkiintoinen ja opettavainen neljätuntinen kyllä.

Paimennuksen jälkeen ajoin koirineni Oulun Nallikariin petaamaan sängyn illaksi valmiiksi. Jätin samalla jo osan tavaroista mökkiin odottamaan. Tässä vaiheessa itsestäni meinasi vähän veto loppua, mutta virtaa löytyi vielä, kunhan vaan pääsin taas liikkeelle. Nimittäin OSE:n hakutreenejä kohti. Kiitos OSElaisille vieraanvaraisuudesta. Oli kiva nähdä uusia koiria ja maastoja. Suurin osa treenikavereistakin oli ennestään tuntemattomia. Ensimmäisenä pääsin pötköttelemään kangasmetsään vähän isompaan harjoitukseen. Siinä sain vähän ladattua akkujani, kun pötköttelin kangasmetsässä ja katselin sinitaivasta. Viivin ja Leon treenit menivät hyvin, ei niistä mitään erikoista kommentoitavaa. Viivin harjoituksen aikana ammuttiin kerran starttipistoolilla ja siinä kohdassa Viivin teki juoksussaan vähän isomman loikan, mutta jatkoi matkaansa. Eipä se oli noista paukuista koskaan välittänytkään. Leokin sai autossa kuunnella paukkuja, mutta sille en viitsinyt yhdistään paukkuja treeniin. Tai oikeastaan en edes muistanut Leon treenin kohdalla, että sellainenkin mahdollisuus oli. Peto pääsi loppupalaverin aikana juoksentelemaan ja kerjäämään ihmisiltä herkkuja. Harjoituksissa oli nimittäin lopuksi kahvitarjoilu erään treenaajan toimesta. Hänen koiransa oli läpäissyt jälkikokeen vähän aikaa sitten. Herkuttelujen jälkeen lähdin sitten ajelemaan takaisin mökilleni nukkumaan. Ja kyllähän meille kaikille uni maistuikin sen jälkeen, kun olin saanut putsattua Pedon korvan. Tässä vaiheessa haava oli selvästi tulehtunut ja vekin vieressä olevasta reijästä tuli mätääkin. Ajattelin kuitenkin seurata tilannetta vielä päivän tai pari, että mihin suuntaan haava menee.

(Kuvat ei OSE:n treeneistä)

Jäin Ouluun vielä toiseksikin yöksi ja keskiviikkona sitten vuokrasin Nallikarista polkupyörän ja käväisin Oulun keskustassa. Siitä reissusta tulikin aikamoinen seikkailu, kun vuokrapyörän vaijerilukko meni jumiin. Siinä se Jopo sitten oli pöyrätelineeseen lukittuna ja lukko ei auennut, vaikka jokunen ohikulkijakin yritti auttaa. Onneksi olin ottanut Nallikarin infosta mukaan kunnon turistikartan Oulusta ja siihen oli merkitty keskustan tuntumassa olevat vähän isommat tavaratalot. Kartan mukaan parin korttelin päässä oli joku isompi K-market. Sinne siis lukkoöljyä ostamaan. Mutta...

Onneksi samassa rakennuksessa oli Anttila. Eiköhän sieltäkin joku pieni autotarvike- tai pyörätarvikeosasto löydy. Ja kyllä löytyi, mutta...

Ostin sitten jotain ketjuöljyä ja suihkautin sitä polkupyörän vaijerilukkoon. Se aukesi välittömästi. Siinä vaiheessa en kuitenkaan jaksanut enää jäädä keskustaan pyörimään, vaan ajoin takaisin Nallikariin. Ajattelin, että parempi lähteä siinä vaiheessa, kun se lukko vielä toimii...

Kun en viihtynyt kaupungin keskustassa pidempään, niin lähdin sitten koirien kanssa pidemmälle remmilenkille Heitasaaren maisemiin. Ulkoilupolkuja tuolla riitti, mutta löysimme kuitenkin vielä takaisin leirintäalueellekin. Mukava reissu, vaikka yksin matkustaminen kolmen koiran kanssa ei ole välttämättä kokoajan rentouttavaa. Varsinkin, kun yhtä pitää jatkuvasti vahtia, että se ei syö kaveriaan. Reissun aikana ei kuitenkaan tapahtunut mitään selkkauksia, pidin varmuuden vuoksi Viivin ja Pedon melkein kokoajan erillään sisätiloissa. Pedon korvakin näytti mielestäni jo paremmalta.

Torstaina lähdin ajelemaan sitten Soinia kohti mökille. Kun pääsin perille, päästin koiran juoksentelemaan ja järveen puljaamaan. Kannoin rauhassa kaikki matkatavarat sisälle ja sen jälkeen pyysin koirat sisään. Huomasin, että Viivillä oli toinen silmäkulma turvoksissa, mutta en löytänyt Vinkusesta muuten mitään epäilyttävää. Ajattelin, että joku paarma on varmaan töötännyt Viiviä silmäkulmaan. Kaivoin matkatavaroista kirjan ja ajattelin lukea sitä sohvalla. Mukavan rentouttava ilta tiedossa siis. Vaan ei sittenkään... kun olin lukenut kirjaa muutaman sivun, huomasin, että Viivin naaman turvotus on levinnyt koko naaman alueelle. Voi hemmetti! Kun sitten tutkin koko pärstäkertoimen, löysin oikeasta ylähuulestä kaksi reikää. Käärmeenpurema siis. Annoin heti kyytabletin, koska päivystävä eläinlääkäri ei olisi todennäköisesti missään kovin lähellä. Ja siihenkin meni aikaa, että sain selvitettyä, mihin suuntaan lähden kaahaamaan. Lähin päivystänä oli Ähtärissä ja olimme lääkärillä about 1,5 - 2 tuntia käärmeenpureman jälkeen. Kyllä siinä vaan ajettiin melkoista vauhtia Soinista Ähtäriin, kun Viivi nuokkui etupenkillä vaisun ja väsyneen oloisena. Viivi sai nestettä nahan alle ja varmuuden vuoksi antibioottikuurin (samasta kuurista riitti myös Petoselle, senkin haava katsottiin samalla). Lähtiessä saimme mukaan tippapussin varmuuden vuoksi. Jos Viiviä ei saisi juomaan riittävästi, voisimme laittaa lisää nestettä nahan alle perjantaina uudelleen. Lääkäri näytti, miten homma hoidetaan. Kun pääsimme takaisin mökille, laitoin vähän herkkuruokaa ja paljon vettä Viivin ruokakippoon. Kaikki meni, onneksi Viivillä on aina nälkä. Herkkuruuan kanssa juotin sitten Viiville vettä muutaman tunnin välein koko torstai-illan, seuraavan yön ja perjantain. Totesin, että Viivi ei voi olla kovin huonossa kunnossa, kun kerran ruoka maistuu. Ja se on aina myös hyvä merkki, että toisesta päästä tulee ulos tavaraa, kun sitä toisesta laitetaan sisään. Viivi tuntui toipuvan tästä episodista parissa päivässä. Ilmeisesti käärme laittoi Viivin myrkkyä vaan vähän, tai ei muuten päässyt puremaan kunnolla. Pidän nyt kuitenkin Viiviä sairaslomalla ainakin viikon tai pari, vaikka se omasta mielestään on ihan kunnossa. Alla lääkärissä otettu kuva. Tuosta kuvasta ei kyllä saa yhtään käsitystä siitä, miten turvoksissa kuono oli. Silmistä näkee, että olo ei ole mikään paras mahdollinen...

Kun Viivin olotila vaikutti jo paremmalta, pystyin keskittymään jo johonkin muuhunkin. Tein Leolle noin 700 metrin jäljen neljän esineen kera mökin nurkille. Jälki sai muhia maastossa reilut neljä tuntia. Jäljelle tuli pari kulmaa ja yksi tienylitys. Yritin tehdä myös vähän pidempiä suoriakin. Pisin suora pätkä oli vähän reilu 200 metriä. Jälki nousi hyvin ja Leo lähti hyvin varmasti jäljestämään. Ensimmäinen esine (hikipanta) oli n. 200 metriä alusta ja Leo toi sen minulle suorastaan innokkaasti. Palkaksi vähän leikkiä vinkupallon kanssa. Sitten eteenpäin ja pian ensimmäinen kulma. Leo meni kulman aluksi hyvin, mutta päätti sitten kuitenkin jostain syystä tehdä pienen tarkistuskierroksen, että meniköhän se jälki ihan varmasti vasemmalle. Siitä homma jatkui taas erinomaisesti. Toinen esine oli muovipullo ja senkin Leo toi tosi hyvin. Taas leikittiin ja jatkettiin matkaa. Tien ylitys meni melko hyvin. Leo meni tien yli ja haravoi vähän matkaa tien reunaa molempiin suuntiin ja nosti jäljen sitten hyvin. Pian tien jälkeen oli taas esine (heijastinliivi) ja senkin Leksa toi hyvin. Taas leikittiin ja jatkettiin matkaa. Toinen kulma meni samaan tyyliin kuin ensimmäinenkin. Viimeinen suora (about 200 metriä) meni vähän huonommin. Ehkä lämmin ja kostea keli väsytti vähän Leksaa? Jäljen lopussa oleva esine (sukka) nousi kuitenkin kohtuu hyvin ja Leo sai vinkupallonsa kokonaan itselleen. Lähellä jäljen loppua oli pieni lampi ja Leo pulahti sinne pallonsa kanssa uimaa. Siitä sitten takaisin mökille palloa vingutellen. Tästä jäljestä tuli kyllä hyvä mieli. Varsinkin, kun esineet menivät niin hyvin, vaikka olin valinnut vähän kaikenkokoista ja -näköistä käyttöesinettä jäljelle. Kyllä se näyttää Leon kanssa olevan niin, että maastolajeissa paras palkka on vinkupallo. Taidan unohtaa nuo ruokapurkit nyt kokonaan, ei se taida niistä pahemmin välittää. Maastossa. Tokossa taas ruokapurkki ja nakit maistuvat erinomaisesti.


Mutta joo, siinä ensimmäinen lomaviikko pähkinänkuoressa. Kaikkea sitä tosiaan ehtii lomalla, niin hyvää kuin huonoakin. Pedon korva on melkein kokonaan parantunut, eikä haava ole enää tulehtunut. Viivikin näyttää toipuneen episodistaan hyvin. Täytyy myöntää, että Road Trip Viivin kanssa ei ole aina ihan nautittavaa hommaa (se autokäytös...) ja välillä vähän vanne kiristi päätä. Mutta kun pikkuinen kaveri istui apukuskina pää turvoksissa ja surkeana, niin taisin luvata, että se saa riehua autossa ihan niin paljon, kun haluaa. Kunhan vaan selviää tästä reissusta.

Tokokurssilla Leon kanssa

Osallistuin Leon kanssa Vaasan agilityseuran tokokurssille. Kouluttajana oli Piritta Pärssinen. Jokaiselle koirakolle oli varattu yksi noin puolen tunnin yksityshetki. Lisäksi oli kaksi puolen tunnin pätkää ryhmänä. Parin päivän aikana ryhmähetkissa oli teemana häiriö, paikallapysyminen ja lisäksi pienempiä teknisiä juttuja.

Leon kanssa otin yksitystreenissä yllättäen sitä seuraamista. Taas tuli uusia vinkkejä, joten eiköhän näistä viimeaikoina kerätyistä vinkeistä jo pitäisi saada meille sopiva etenemissuunnitelma. Yön yli nukuttuani olen nyt päätynyt seuraavaan: Otan käyttöön kahden palkan systeemin. Minulla on toinen lelu ja toinen samanlainen lelu on takapalkkana. Leo ei ikinä tiedä, kumpi palkka sille tulee. Teen pieniä pätkiä ja harjoittelen liikkeellelähtöjä paljon. Jos kontakti putoaa, aloitan alusta. Pipa sanoi kuitenkin, että välillä koiralle pitää antaa mahdollisuus korjata virhe. Kokeessahan en voi palata alkuun. Jos kontakti tippuu pidemmän seuraamisen aikana kerran tai pari lyhyesti, mutta koira osaa itse hakea kontaktin uudelleen, niin kokeessa se saattaa pelastaa tilanteen.

Pipa suositteli käyttämään koulutuksessa sellaisiakin tapoja, joita voi käyttää myös kokeessa. Harjoituksissahan usein homma otetaan uudelleen alusta, jos jotain menee pieleen. Kokeessa niin ei voi tehdä. Esimerkkinä Pipa käytti EVL:n "zetaa". Jos koiralla menee ensimmäinen asento väärin, mutta muut onnistuvat, voi liikkeestä saada vielä 7 pistettä. Jos taas sekä koiran että ohjaajan pakka leviää ensimmäisestä väärästä asennosta, liikkeestä tulee 0 pistettä. Joskus koira on siis palkattava siitäkin, että osa liikkeestä ei onnistu, mutta se osaa korjata tilanteen ja tehdä loppupätkän oikein.

Toisena juttuja otin yksityishetkessäni kaukokäskyn asennonvaihtoja. Pipa suositteli jättämään käsiavut nyt hetkeksi pois, koska Leo kuulemma seuraa vain kättäni, eikä ajattele itse yhtään, mitä pitää tehdä. Pelkällä suullisella käskyllä Leo näytti tekevän vaihdot myös rauhallisemmin. Eniten ongelmia oli seisomisesta maahanmenossa. Siinä Leo siirtää takajalkoja eteenpäin. Se osaa kuitenkin melkein aina nousta makuulta seisomaan niin, että takajalat pysyvät paikallaan. Seisomasta maahanmenoon sain vinkiksi, että laitan namipalkan Leon etujalkojen väliin. Kun se siitä menee maahan, niin vähisinkin etupää menee ensin alas. Nykyään käytän kaukoja opetellessa Leolla pientä rimaa takajalkojen edessä. Pipan mielestä sillä saisi olla tässä vaiheessa joku isompi este, koska Leo ei välillä edes huomaa koko rimaa.

Yhteistreeneissä otimme aluksi paikallaistumista. Leo pysyi muuten aika hyvin, mutta meni maahan, kun kielsin sitä haistelemasta (Leo yritti kurkotella viereiseen koiraan päin ja haistella, että onko se tyttö vai poika...). Täytyy nyt sitten miettiä, että miten kiellän venkoilun istumisessa niin, että se kieltäminen ei aiheuta maahanmenemistä. Muuten istuminen meni melko hyvin. Kävin palkkailemassa välillä ja jäin muutenkin itse kokonaan näkyvillä vielä.

Paikallamakaaminen meni ihan ok. Leo kyllä nosti leuan maasta heti, kun menin piiloon, mutta oli muuten rauhallinen. Itse paikallapysymisessä ei siis ollut pahemmin ongelmia. Pipa neuvoi kuitenkin kiinnittämään huomiota siihen, että Leo menee vinoon makuullemennessä. Niinhän se toisaan tekee, olen vaan unohtanut kiinnittää siihen asiaa huomiota, kun koko paikkamakuun kanssa on ollut niin paljon muita ongelmia. Jatkossa teen siis niitä harjoituksia, että käskytän Leksaa vierelläni maahan ja vaadin suoraan menemistä. Tähän minulle onneksi onkin jo konstit valmiina, palkka vaan koiran eteen vasemmalle etuviistoon. Tai jos palkka tulee minulta, niin tarkkana sen kanssa, mistä suunnasta palkan annan.

Viimeisessä yhteistreenissä teimme paikallaan kääntymisiä ja askelsiirtymiä. Peruuttamisessa minun pitää vielä harjoitella vähän seinän vieressä, että Leo ei lähde kaartamaan vasemmalle. Sivuaskelissa sain selvät ohjeet, miten asekeleet kannattaa ottaa, että koiran on helpompi tehdä siirtymät oikein. Nyt vaan sitten harjoittelemaan koiran kanssa ja ilman sitä, miten kävellään sivullepäin ;) Lyhykäisyydessään homman juju on kuitenkin siinä, että koiran puoleinen jalka viedään vähän niinkuin toisen jalan taakse. Alkuvaiheessa jalan taakseviemistä voi vähän liioitellakin, että koira oppii tekemään homman oikein. Olenhan minä nähnyt, miten kokeessa ihmiset noita askelia ottavat, mutta hyvä kun joku oli vierestä katsomassa ja näyttämässä, miten se juuri oman koiran kanssa onnistuu.

Kurssi oli jälleen antoisa ja sain paljon ajateltavaa. Lisäksi opin kurssin aikana kokoamaan ja purkamaan meidän kevythäkin oikein. Katsos vaan, siinä on sellainen kattoluukku, jonka kautta homma hoituu huomattavasti kätevämmin, kun häkin sisään könyämällä ;) Viivin kanssa muutamalla kurssilla olleena osaan myös arvostaa sitä, että oma koira ei yritä kokoajan syödä muita kurssille osallistuvia koiria. On se vaan hieno tunne, kun oma koira on hanskassa, eikä pahemmin välitä muista koirista. Jos Viivi ei olisi kouluttanut minua vuosikaupalla, en osaisi arvostaa tätäkään asiaa riittävästi.

Pikkukoirat tarkastuksissa

Viivin rokotukset piti uusia tänäkesänä ja vein Petosenkin samalla tarkastettavaksi. Halpa reissu tuo ei ollut, mutta onneksi molemmat koirat saivat terveen paperit.

Petoselta vein pissanäytteen tsekattavaksi. Peto on mielestäni viimeviikkoina vähän myös laihtunut, joten halusin, että se tarkistetaan muutenkin. DL-metioniini, jota Peto on syönyt pissavaihvoihin jo jokusen vuoden, on yhtäkkiä loppunut koko Suomenmaasta.... tai ainakin klinikalta, eikä sitä saanut tilattua apteekin kauttakaan. Ajattelin konsultoida samalla reissulla eläinlääkäriä, että mitähän tuolle Pedolle jatkossa annettaisiin. DL-metsku on ollut meiltä loppu jo parisen viikkoa ja Pedonhan pitäisi syödä sitä kahdesti päivässä. Vaan ylläri-pylläri, pisinäytteen mukaan kaikki on kunnossa! Elänlääkärin mukaan nyt näyttäisi siltä, että Peto ei tarvitsekkaan mitään lääkettä tai ravintolisää, vaan nykyinen ruokavalio näyttäisi olevan riittävä hoito virtsakideongelmiin. Ylestarkastuksessakin kaikki näytti olevan myös kunnossa, joten viimeaikainen laihtuminen ei ilmeisesti ollut mitään vakavaa. Ehkä Peto on sitten vaan urheillut normaalia enemmän. Laihtumisen aikanakin Peto on kyllä ollut ihan pirteä ja hyvinvoiva, joten en olettanut mitään vakavaa löytyvänkään. Mutta uutiset olivatkin parempia, kuin odotinkaan :)

Viivin yleiskunto katsottiin ja todettiin samaten hyväksi. Pyysin tunnustelemaan Viivin polvet samalla, koska talvella Vinkunen tuntui välillä aristelevan polviaan. Priimalta tuntuivat edelleen. Rasituksen jälkeen neiti on joskus myös ontunut toista etujalkaansa, mutta siinäkään ei tuntunut mitään erikoista. Viivi sai myös ne rokotukset niskaansa ja uusi rokote on kuulemma hieman kirvelevää. Ja niin näytti olevan, Viivi vinkui vähänaikaa ja esitti sen jälkeen vielä kärsivää monta minuuttia. Halusin, että neidin etujalat kuvataan samalla reissulla siltä varalta, että pentuna ollut ranteen vamma olisi aiheuttanut jotain seuraamuksia näin vanhemmalla iällä. Kuvissa myös etujalat olivat ihan kunnossa. Mikä parasta, Viivi oli käyttäytyi koko lääkärireissun aivan esimerkillisesti. Vähän sitä jännitti, mutta aggressiivisuuden sijaan Viivi haki turvaa minusta. Ehkä minun ja Viivin välille on syntynyt jonkinlainen luottamus ja parempi suhde lopultakin.

Näiden tulosten jälkeen voi vaan hymyillä. Fyysisesti mikään ei ole esteenä Viivin pelastuskoirailuille, joten homma saa jatkua niin kauan, kun neitikoira muuten jaksaa ihmisiä etsiä. Pedon ruokinta helpottuu, kun on yksi asia vähemmän muistettavana. Ja luonnollisesti on muutenkin hyvä, että "Lille Killellä" on yksi vaiva vähemmän.

Ne synttärikuvat

Viivi 8 vuotta 7.7.2012

Peto 7 vuotta 9.7.2012

Toivottavasti nämä kaverit ovat seurassamme vielä monta vuotta :)

Lisää tutkimusmatkailua

Uusien lenkkipaikkojen etsintä ja koeajo jatkuu. Niin kauan, kun mulla on koiria, uusien lenkkipaikkojen etsintä tulee varmaan jatkumaankin. En jaksa itse katsella samoja maisemia vuodesta toiseen. Ja tuntuu, että koiratkin ovat uusissa paikoissa aina enemmän tohkeissaan. On ainakin uusia hajuja haisteltavana ja uusia haisevia ojia puljattavana. Tässä kuvia tämän viikon löydöstä:

Paikka on ollut tiedossa jo vähän aikaa, mutta en vaan ole ehtinyt/jaksanut lähteä paikkaa katsastamaan. Kerran olin jo menossa, mutta reitillä näytti olevan muitakin ulkoilijoita, joten meninkin muualle. Ehkä onkin hyvä, että tämä tutkimusmatka jäi tehtäväksi kesäkaudella. Aika mahtavat maisemat, nevaa kilometrikaupalla joka ilmansuuntaan. Onneksi tänään oli tuulinen ja aurinkoinen päivä. Voisin kuvitella, että kuumana tuulettomana päivänä tuollainen tasanko voi olla aika ahdistava. Ainut miinus tässä reitissä on se, että se täytyy mennä edestakaisin. Menomatkalla maisema oli muka henkeäsalpaavan erilainen, takaisintullessa enää vähän normaalista poikkeava ;) Mutta mikäs siinä oli pitkospuilla köpötellessä, matka taittui reippaasti. Auto tosin kaipaa vähän tuuletusta kolmen suossarypeneen koiran kuljetuksen jälkeen.