Tämän viikon jälkiä

Tiistaina tein Leolle vähän pidemmän jäljen.Kuvassa jälki punaisella. Sinisellä se, miten jälki ajettiin... Jälki oli noin 1,5 - 2 tuntia vanha ja noin 600 metriä pitkä. Kävin tallaamassa jäljen ennen tokotreenejä, sitten kävin harkkaamassa Leon kanssa ja sen jälkeen sitten ajamaan jälki. Välissä oli satanut melko rankasti ja jäljestäessäkin vihmoi vettä melkein kokoajan.

Jep, niin kuin kuvasta näkyy, homma ei mennyt ihan putkeen. Mun pitää kehittää todella paljon omaa maastonlukutaitoa. Muistin melko hyvin, miten alku meni. Lopunkin muistin, mutta siinä välillä oli pätkä, jossa metsä oli joka suuntaan melkolailla samannäköistä. Tuossa kohtaa, missä jälki meni hukkaan, mietin, että nyt taidettiin mennä harhaan. Kävelin kuitenkin Leon perässä ja katselin maisemia. Yritin löytää jotain tuttua. Kun siinä sitten pyörittiin vähän ja minäkin pyörittelin päätäni, olin pian jo suunnista sekaisin. Tiesin kyllä, että ei olla jäljellä, mutta en tiennyt, missä suunnassa meidän jälki oikeasti menee. Leo tuntui jäljestävän ainakin jotain. Tuon lenkin jälkeen palasimme takaisin suunnilleen oikeaan paikaan ja etsimme jälkeä vielä vähän aikaa. Totesin sitten, että parempi päästää koira irti ja mennä autolle (jos löydän enää sinnekkään...). Peto odotteli autossa ja otimme Petskusen mukaan. Kävin koirien kanssa hakemassa loppupalkan jäljen päästä, mutta en antanut palkkaa Leksalle.

Tein sitten lyhyen jäljen vielä Leksalle, mutta siitä ei ole kuvaa. Plaaaaah! On hyvin todennäköistä, että tuolla metsässä oli joku jälki, jota Leo seurasi. Paikka on aika suosittua ulkoilualuetta. Mutta en olisi varmaankaan saanut antaa Leon jäljestää noin paljon harhaa? Toisaalta en osannut viedä sitä takaisin oikeallekaan jäljelle. Jos jatkossa menemme jäljestäessä harhaan, pitääkö koira vaan viedä vähin äänin pois ja yrittää vaikka seuraavana päivänä uudelleen? Pitänee lukea opuksia vähän lisää ja kysyä neuvoa kokeneemmilta.

Noh, ei me kokonaan lannistuttu tästä takaiskusta. Tein torstaina lyhyemmän ja helpomman jäljen kera esineiden. Kokeilin nyt sitä, että esineet ovat purkkien päällä. Tyypillistä multa... Tuli joku ongelma, niin vältellään sitä ja tehdään jotain ihan muuta... Kolmas esine meni jo ihan hyvin, kahdella ensimmäisellä mun piti vähän vaatia tuomaan esine ja/tai purkki mulle. Luulisin, että jatkan esineopetusta tällä purkkityylillä nyt vähän aikaa. Ideanahan oli kaivaa sitä purkkia pikkuhiljaa enemmän piiloon ja lopulta jättää sen kokonaan pois esineen alta. Tämä jälki on n. 1,5 h vanha ja 150 m pitkä. Jäljen tekemisen ja ajamisen välillä käytiin noin tunnin metsälenkillä. Vaan eipä sekään paljon Leon vauhtia jäljellä hidastanut.

Niinjoo ja sellainen havainto vielä näiltä kahdelta jäljeltä: Leon jäljennosto ei ole mennyt kovin hyvin kummallakaan kerralla. Niitä voisi harjoitella nyt erikseen.

Eli tämän hetken ongelmat yhteen listaan kerättynä: jäljennosto ei suju kovin hyvin, pitkiä jälkiä emme osaa Leon kanssa ajaa, esineille ei malteta pysähtyä ja vauhtia on edelleen ihan liikaa. Ja mainitaan tähän kertauksen vuoksi vielä huono ohjaaja ja hallinnan puute (meidän iskulause kaikissa harrastuksissa...). Harmiksemme jäljestyksessä ei toimi sanonta "Vauhti korjaa virheet". Mutta vielä me tästä noustaan. Tai sitten lisäämme jäljestyksen listaan "harrastukset, jotka eivät sovi meille". Listan nimeksi pitäisi kai muuttaa "harrastukset, jotka eivät sovi ohjaajalle" ;) 

Valoa paimennustunnelin päässä

Osallistuin sunnuntaina 8.7. Suomen Collieyhdistyksen Pohjanmaan alaosaston paimennustapahtumaan Korsnäsissä. Paimennettavat olivat vilkasliikkeisiä tämänvuotisia karitsoja ja katsoin jo ensimmäisen koiran aikana touhua sillä mielellä, että Leon kanssa homma ei tule onnistumaan.

Kun meidän vuoro tuli, niin meidän ongelmat saatiin sitten esille tuskallisen selvästi. Leo saattoi kyllä lähestyä lampaita melko rauhallisesti edes välillä, mutta kun lampaat lähtivät juoksemaan, Leo yritti perään. Onneksi Leksa oli pitkässä liinassa. Jonkinlaisia flankkaamisharjoituksia Leon kanssa yritettiin tehdä, mutta tulos oli laihanlainen. Kouluttajat määrittelivät ongelman alkulähteeksi minun käyttäytymiseni ja jo ennestään jotenkin tutun hallinnan puutteen... Sain hyvät ohjeet siihen, miten seuraavalla kierroksella tulen Leon kanssa paikalle autolta saakka hallinnassa ja teen heti selväksi, että minä määrään, mitä siellä aitauksessa tehdään. Helpommin sanottu kuin tehty, jos itsellä on se tunne, että ei oikein hanskaa tilannetta.

Toisella kierroksella meitä ennen aitaukseen meni nuori kelpieuros, jolla tehtiin vähän samantyylisia hallintaharjoituksia kuin mitä Leonkin kanssa oli tarkoitus tehdä. Hyvä, näin vähän etukäteen, miltä homman pitäisi näyttää. Otin Leksan autosta ja menimme aitaukselle oikealla asenteella. Leo oli häntä alhaalla ja kuulolla. Olin etukäteen sanonut jo kouluttajille, että paimennus Leon kanssa on sujunut aina silloin, kun kouluttaja on komentanut minua riittävän tiukasti. Ja niinhän se nytkin meni. Kun minua käskytettiin ja juoksutettiin säälimättä, niin hommahan sujui. Leo flankkasi useita kierroksia ja lampaita katsomatta. Ihan pieniä pätkiä Leo sai myös kuljettaa lampaita palkaksi hienoista flankeista.

Hallintaharjoitusta. Näin ME lähestymme lampaita rauhallisesti

"Sun pitää saada se vieläkin kauemmas"

Pieni pätkä kuljetusta. Homma lähti melkein lapasesta.
Huomaa koiran ja kouluttajan elekieli. Ja mä oon ihan pihalla :D

"Hyvä poika, hienosti meni"

Hyviä ohjeita taas tuli ja itselle sellainen olo, että Leo kyllä osaisi, jos minä vaan oppisin tämän lajin salat. Tai tarkemminsanoen lampaiden salat. Näidenkin kouluttajien mukaan Leo on tyyliltään sellainen vahva paimentaja, josta jotkut pitävät paljon. Sen kanssa joutuu käymään vähän enemmän tahtojen taistoa (varsinkin, kun ikää on jo se kolme vuotta ja Leo on päässyt jahtaamaan lampaita liikaa.) Kuitenkin kun Leksan saisi oppimaan ja hallintaan, niin sillä ei olisi vaikeuksia tehdä itsenäistä työtä kaukana ohjaajasta vaikeidenkaan lampaiden kanssa.

Tästä olisi hyvä jatkaa, jos pääsisi vaan säännöllisesti oikeanlaiselle kouluttajalle ja rauhallisille lampaille harjoittelemaan. Vielä kun sellainen löytyisi jostain naapuripitäjästä...

Kuvat otti Anni Malkamäki. Kiitos näistä otoksista. Tuo viimeinen kuva on kyllä ihan mahtava!

Viivin ja Pedon synttärit :)

Otin puhelimella synttärisankareista ja heidän kakuistaa pikaisesti kuvat. Viralliset potretit joskus myöhemmin. Vieraanvaraisina sankareina Viivi ja Peto tarjosivat kakkua myös Leolle, vaikka sen synttärit oli jo aikoja sitten ;) Kakut olivat jotain koiranpateeta kermaviilillä kuorrutettuna. Meidän pikkukoirilla on ikää jo niin paljon, että ei voi laittaa nakkia per vuosi. Saivat tyytyä sitten nakinpaloihin.

Viivi pölvästi odottaa lupaa ruokakipolla. Se on tottunut, että aina joutuu katsomaan ylöspäin, niin se katsoo ylöspäin lupaa odottaessa, vaikka minä olisin alhaalla. Esimerkiksi kyykyssä ottamassa kuvaa...

Pedo päätti hypätä sohvalle odottamaan lupaa kakunsyöntiin. Se kuitenkin edes katsoo oikeaan suntaan lupaa odottaessa.

Kuvista ehkä näette, montako vuotta pikkukavereilla tuli mittariin :)

Jälkiä ja tokoa

No nyt se odotettu kesätauko hakutreeneistä alkoi. Siinä mielessä odotettu, että olen vakaasti päättänyt treenata jälkeä aktiivisesti tauon aikana. Yritän pitää tästä päätöksestä myös kiinni.

Jälkeily alkoi viimeviikon maanantaina sillä, että pidimme pienemmällä porukalla hakutreenien sijaan jälkitreenit. Mukana oli muutama aloitteleva jäljestäjää ja ajatuksena oli antaa heille eväitä itsenäiseen harjoitteluun treenitauon aikana. Sikäli mikäli minä nyt osaan juuri eväitä antaa jäljestykseen. Onneksi mukana oli muitakin vähän enemmän jäljestäneitä. Samalla pidemmälläolevat koirat saivat vieraiden ihmisten tekemiä jälkiä. Leolle tehtiin n. 400 metrin jälki, jossa oli ojanylitys ja polunylitys sekä kulmia. Ojanylitys meni vauhdilla, koska kartalla isommannäköinen oja olikin tällä hetkellä melko kuiva uoma. Kulmista mentiin melkein kaikista aluksi yli, mutta jälki löytyi melko hyvin kuitenkin pienen pyörähdyksen jälkeen. Polun ylitys oli tehty niin, että jäljentekijä ei mennytkään suoraan polun yli, vaan käveli vähän matkaa polkua pitkin ja meni sitten vasta metsään. Leohan meni itsevarmana vaan suoraan polun yli, mutta jälki ei sitten jatkunutaan siellä toisella puolella polkua. Herran piti vähän etsiä ja itse se sitten kuitenkin tajusi, että jälki jatkuukin polkua pitkin. Melko epävarmaa oli kuitenkin Leon jäljestäminen polulla ja pariin kertaan minun piti kysyä mukanakulkevalta jäljentekijältä, että meneekö sen jälki tässä. Polun jälkeen jälki jatkui pienen pätkän vielä metsässä ja loppupalkka oli siinä (Leon lempparivinkulelu). Polun jälkeen tein vaan vähän typerän jutskan, kun käskin Leon maahan ja yritin juottaa sitä. Vesi ei maistunut, vaikka kuinka tyrkytin. Ja ihmekös tuo, Leo oli varmaan jo saanut hajun loppupalkkana olevasta lelusta, koska lelu oli ehkä jotain viisi metriä edessäpäin. Noh, oppipa ainakin, että jos käsken pysähtyä jäljelle, niin siihen pysähdytään, vaikka haistaisi mitä. Ja tottelemisestä sai lelun palkaksi. Tosin se palkka olisi pitänyt tulla siitä, että Leo selvitti vaikean kohdan jäljellä. Tämä jälki oli arviolta 1,5 - 2 tuntia vanha ja vauhtia oli edelleen ihan liikaa. Edelleen pitäisi tehdä vanhempia jälkiä tai vaikeammalla alustalle. Eli nurmikentät ja soramontut, here we come!

Viiville vaan pari jäljennostoa. Ajatuksena oli, että näytetään aloittelijoille käytännössä sekin harjoitus. Ymmärsivät varmaankin idean, eipä tuo mikään erityisen vaikea juttu ole. Mutta on se aina parempi näyttää homma käytännössä, kun yrittää selittää juttua ja piirtää kuvaa. Vinkunen on jo aika hyvä nostamaan jälkiä, se täytyy sanoa.

Keskivikkona Leolla oli ylimääräiset tokotreenit ja siellä oli mukana yksi maanantaina jäljentekoa aloitelleista. Jäimme tokon jälkeen tekaisemaan pienet jäljet Leolle ja Millille. Leksalle tehtiin lyhyt jälki nurmikolle parin kulman kera. Aika ok Leksa meni tuoreen jäljen, mutta vauhtia ja hösäämistä oli edelleen vähän liikaa. Kulmista mentiin taas vähän ohi ja jälki etsittiin itsenäisesti.

Lauantaina kävin kauppareissulla tekemässä taas Leolle noin 140 metriä pitkän jäljen läheisen koulun nurmikentälle. Jäljelle tuli pari "polun" ylitystäkin. Kauppareissun jälkeen kotiin ja Leon kanssa polkupyörällä koululle. Ja TAAS vauhdilla ja risteillen jäljelle. Tällä kerralla Leo kyllä hosui melkoisesti, mutta löysi kuitenkin jäljen päähän. Välillä Leksa nosti päänkin, enkä päästänyt sitä jatkamaan ennen kuin pää laski takaisin alas. Näiden parin nurmijäljen perusteella päätin kokeilla nyt seuraavaksi namien viljelyä Leolle. Jospa se nyt vähän vanhempana söisikin ne namit jäljeltä. Seuraavaksi siis namijälki nurmelle. Samalla aion tehdän samalaisen Viiville. Ja ehkä myös Pedolle.

Tokotreeneissä suostuin kokeilemaan Leolle nyt sitä hihnasta nykäisemistä Leon kontaktiongelmiin. Harjoittelimme nyt vasta niin, että Leo istui perusasennossa ja sen täytyi pitää kontakti häiriöstä huolimatta. Tämä sen vuoksi, että minä en mokaisi tätä harjoitusta omalla vääräaikaisella nykäisyllä tai palkkaamatta jättämisellä tms. Ja toimihan se niin kuin arvelinkin ja kuten niin moni minua kouluttanut on vakuutellut. Ehkä nyt sitten kuitenkin suostun tuota pakotetta kokeilemaan, koska onhan tässä jo muita juttuja yritetty. Eikä seuraaminen ole muilla konsteilla oikein korjaantunut. Ehkä se pelkkä palkkaamatta jättäminen ei nyt sitten riitä meidän seuraamisongelmiin. Jos tuo hihanpakote ei kuitenkaan lähde toimimaan suht nopeasti, niin en aio nykiä Leksaa seuraavaa kahta vuotta. Luulisi, että Leksa kuitenkin aika nopeasti tajuaa homman jujun, jos se on tajutakseen. Toisaalta tietysti jo pidempään jatkunut haahuilu ei varmasti korjaannu viikossa.

Maanantaina sitten tekaisin koirille jokaiselle nurmelle namijäljen. Sanotaan nyt vaikka, että pyllistelin turhaan. Peto söi naminsa parhaiten ja sekin jätti varmaan kolmasosan syömättä. Muilla nameja jäi jäljelle vielä enemmän. Että eipä tainnut tämäkään olla ratkaisu meidän vauhtiongelmiin. Ehkä kokeilen vielä uudelleen vähän paremilla nameilla ja vanhemmilla jäljillä.

Juhannus

Siinäpä ne tärkeimmät :) Olin etukäteen ajatellut, että tekisin mökillä jälkeä, mutta en sitten jaksanutkaan. Laiskottelin koko juhannuksen, saunoin, uin ja söin. Koirat tekivät hyvin pitkälti samaa, mutta juoksivat paljon enemmän kuin minä. Jälkeä sitten jollain toisella kerralla. Mökillähän alkaa kangasmetsä melkein ulko-ovelta ja sitä jatkuu silmänkantamattomiin. Että puitteet on kyllä kunnossa.

Viimeaikojen treenailut

Parin viimeviikon treenit taitaa olla kirjaamatta. Ihan kaikkea en varmaankaan muista, mutta muutamat pääpointit kyllä.

Viiville on tehty niitä pistoja. Treenipäivinä on sattunut sopivan tuuliset kelit ja on voitu ottaa noin puolet pistoista ilman mitään apuja, eli Viivi on saanut etsittävistä hajun keskilinjalle. Osa maalimiehistä on tuonut Viivin syötellen luokseni ja osa on antanut haukkua siihen saakka, että olen tullut paikalle. Kun tätä on nyt toistettu useampaan kertaan, Viivin haukkuun on tullut pieniä taukoja. Jos maalimies vähän liikahtaa, Viivi jää hetkeksi odottamaa, että tuleekohan se palkka nyt. Ehkä noita "syötellen pois" -juttuja ei kannata ottaa Viiville kovin usein. On ihan hyvä, että palkka tulee vasta siitä, kun tulen paikalle. Näin Viivi ainakin tietää, että siihen saakka on haukuttava, tekipä etsittävä mitä tahansa. Kuitenkin se, kun maalimies tuo Viivin syötellen luokseni, on Vinkusen mielestä todella hauskaa. Että voihan sitä aina silloin tällöin ottaa, mutta ei liian paljon. Motskaritreeninä pistot ovat sopineet neitokaiselle oikein hyvin, tällä viikollakin se nauroi koko naamallaan oman treenivuoron alusta loppuun saakka :)

Leon kanssa kokeiltiin myös viimeviikolla "syötellen pois" -juttua, mutta Leon kanssa se homma ei toimi. Ruoka ei ole riittävän kiinnostava juttu. "Leikkien pois" sensijaan toimii vaihtelevasti. Välillä Leo kyllä tuo lelun minulle maalimiehen sijaan. Ilmaisun parantamiseksi palasimme nyt treeneissä ainakin hetkellisesti kokonaan lelupalkkaan. Tämän viikon harjoituksissa Leo tekikin melkoisen pitkän haukun maalimiehella, vaikka minä hipsuttelin paikalle aika pitkän matkan päästä rauhalliseen tahtiin. Lisää siis samanlaisia harjoituksia Leksalle. Kesätauon jälkeen.

Hakutreenilöissä meillä alkoi nyt noin kuukauden kesätauko. Yritän kovasti tehdä nyt sitten jälkeä ahkerammin. Ehkä voisin jonkun kaverin kanssa tehdä joitakin ilmaisuharjoituksiakin tauon aikana, jos vaan aika riittää.

Tokossa ei olla harjoiteltu juurikaan uusia juttuja, vaan ollaan tehty jo osaamiamme juttuja oikeassa vireessä. Treeneissä into on pysynyt aika hyvänä, mutta kyllä se välillä seilaa vähän liikaa. Eilen meille oli tehty vähän mukailtu rallytokorata. Siinä oli aika paljon seuraamisia ja Leo meinasi palkankin kanssa hyytyä välillä. Plaaaaah! Heinäkuussa olen menossa Leon kanssa Piritta Pärssisen kurssille. Toivottavasti sieltä saataisiin joku mahtava ja maatamullistava taikatemppu takataskuun. Kuinka todennäköistä sellainen mahtaa olla?

Petukka on ollut agilitytreeneissä edelleen reipas pompputekniikalla. Viimetreeneissä otettiin lopuksi motivointina semmosia hyppy - hyppy -putki -suoria ja suoran päässä superpalkka. Peto yritti vähän karata putken ohi loppupalkalle ja käskin sen takaisin. Peto sitten päätti tulla takaisin hyppyjen kautta. Nyt kun näin edestäpäin Pedon hyppyjä, niin ei se kyllä oikein hyvältä näyttänyt. Peto laittaa jalat kasaan kropan alle ja ainakin tällä kerralla käänsi vielä lantiota vähän sivullepäin lisäksi. Olkoon Petonen sitten edelleen seurannassa, mutta mukana treeneissä. Saattaa olla, että jätän viimeistään kesän jälkeen agilityn Pedon kanssa kokonaan. Jos se hyvin lämmiteltynä ja lämpimällä kelillä hyppää noin oudonnäköisesti, niin kylmällä kelillä se menee varmaankin vielä huonommin. Rimoja Peto ei tiputtele juuri ollenkaan, mutta ei sekään ole terveellinen hyppytekniikka, jos koira hyppää liian korkealle. Ehkä Peto ottaa varman päälle nuo hypyt, kun ne laskutelineet on siellä kropan alla kasassa...

Pätevähköä touhua

Olin Leon kanssa sunnuntaina yrittämässä uudelleen sitä hakukoetta. Kyseessä oli siis Pelastuskoiraliiton peruskokeen päiväosuus. Koealue on 1,5 hehtaaria, alueella on kolme ihmistä piilossa ja kaikkien löytämiseen on aikaa 20 minuuttia. Kun tulimme koepaikalle, oma suoritukseni alkoi aikalailla heti. En ehtinyt jännittämään ennen suoritusta juurikaan ja ajattelin, että selviän koko kokeesta ilman omaan jännittämiseeni liittyvää häsäämistä ja hermoilua. Huomasin kuitenkin maastossa, että jalat tuntuivat hieman huterilta. Ehkä Leksakin huomasi sen, koska sen käytös ja toiminta ei ollut ihan taattua Leo-laatua.

Ensimmäinen maalimies meni hyvin, kävelimme sattumalta aikalailla suoraan piilolle. Hyvä ilmaisu, palkat ääntä kohti ja homma jatkui. Kun pääsin alueen kulmaan, pysähdyin kertomaan suunnistajalle, miten haluan jatkaa. Siinä selittäessä huomasin, että Leo lähti ilmeisesti seuraavalle maalimiehelle. Lähdin perään ja pian melko kaukaa kuuluikin haukku. Kun sitten lähdin kiiruhtamaan haukun suuntaan, haukkuminen loppuikin kesken kaiken. Pian Leo juoksi luokseni ja kytkin sen näyttöä varten. Leollahan ei ole olemassa tällaista ilmaisutapaa, emmekä ole tätä myöskään harjoitelleet. Päätin kuitenkin edes yrittää kertovaa ilmaisua ja sanoin Leolle "Ukko!". Leksa lähti kuin lähtikin viemään minua siihen suuntaan, missä se hetki sitte haukkui. Matkalla se pysähtyi ojaan juomaan, mutta jatkoi sitten matkaa. Ja tadaa! Leo vei minut maalimiehelle ja haukkui ukolle vielä vähän lisää. Hieman koira vaikutti hämmentyneeltä (kuten myös minä), mutta koska ilmoitin kokeen alussa, että koiralla on kaksi ilmaisutapaa (haukkuminen ja kertova ilmaisu), niin tämä hyväksyttiin. Peruskokeessa kun ollaan muutenkin loppukoettu lepsumpia. Jatkoimme matkaa ja kolmas maalimies löytyi koeajan loppuminuuteilla. Leo haukkui tämän melko normaalisti ja koe oli läpi. Puuh! Eipä ole tällaista tarvinnut ennen kokea. Koe meni läpi, mutta itse en ollut kovin tyytyväinen suoritukseen. Siinä mielessä kuitenkin todella hyvä juttu, että nyt tiedän, missä Leon kanssa mennään. Eli ei mielestäni vielä lähelläkään sellaista varmuutta, jolla mentäisiin hälytyksiin. Jos oma jännitys, vieras paikka ja vieraat maalimiehet vaikuttavat koiraan noin paljon, niin hälytyksiin ei tarvitse mennä vielä hetkeen. Ilmaisua täytyy nyt harjoitella erilaisissa olosuhteissa paljon varmemmaksi ja maalimiehet eivät voi treeneissä päästää Leksaa lähtemään pois. Toisaalta tositilanteita ajatellen on kuitenkin hyvä, että Leolla on olemassa sellainenkin ajatusmalli, että se vie minut maalimiehelle. Herkkiksenä Leo ei ehkä pystyisi jäämään oudosti käyttäytyvän ihmisen luo yksin haukkumaan, varsinkaan jos minä olen kaukana. Tai ei ainakaan nykyisellä osaamistasollaan. En tiedä sitten, tuleeko tuosta ihan varmaa ilmaisijaa kovin helpolla. Mutta siihen nyt joka tapauksessa kiinnitämme harjoituksissa huomiota. Ajan kanssa se sitten selvinnee, että onko meillä todella ongelmia ilmaisun kanssa, vai onko tämä nyt vaan ohimenevä vaihe.

Maanantaina oli sitten vuorossa hälyharkat, johon otin Viivin mukaan. Meille tuli tehtäväksi pihapiirin lähietsintä ja samalla sen tarkistaminen, että lähteekö pihasta jälkiä johonkin suuntaan. Pihapiirissä oli asuintalo ja useita ulkorakennuksia. Ajattelin aloittaa sillä, että kierrämme koko kompleksin ja tarkistamme ensin, lähteekö pihasta jälkiä johonkin suuntaan. Toinen koirakko lähti myös pihasta maastoon. Alussa homma vähän tökki, kun pihan reunalla oli niitty, jossa heinän seassa oli nokkosia. Neiti herkkähipiä ei suostunut tulemaan nokkosten sekaan ja kävelimme sitten ihan reunimmaisen rakennuksen vieressä ja siinäkin vaivalloisesti. Noh, siellä heinikossa kyllä olisi nähnyt ihan ominkin silmin, jos siellä jälkiä olisi ollut. Rakennuksen nurkalta se toinen koirakko oli mennyt alueelleen ja sen jäljen Viivi pongasi kyllä. Kehuin siitä ja jatkoimme rakennusten kiertämistä. Nokkosta ei onneksi ollut muualla ja homma jatkui ihan jouhevasti. Yhden rakennuksen kohdalla Viivi kävi haistelemassa vähän rakennuksen nurkalla, mutta se ei miestäni näyttänyt kuitenkaan siltä, että siellä olisi kuitenkaan mitään erikoista. Pian kuitenkin Viivi lähti selvästi jäljestämään rakennuksilta metsän suuntaan. Kutsuin koiran takaisin ja kytkin sen. Pyysin suunnistajaa ilmoittamaan johtoon, mistä löysimme jäljen ja mihin suuntaan se lähtee. Samalla kysyimme, että lähdemmekö jäljelle, vai suoritammeko lähietsinnän loppuun. Johdosta sanottiin, että merkataan jälki karttaan sekä mastoon ja katsotaan lähietsintä loppuun. Emme kuitenkaan ehtineet vielä jatkaa, kun tulikin ilmoitus, että ajetaan jälki sittenkin. Harjoituksen suunnittelija oli vinkannut, että jälki kannattaisi ehkä kuitenkin ajaa ;) Jäljelle siis... Viivin kanssa. Olenkin kirjoitellut jäljestysongelmista Viivin kanssa, mutta päätin lähteä kuitenkin edes kokeilemaan, että onnistuuko jäljestäminen. Ja arvatakaapa mitä: Onnistuihan se! Annoin Viiville reilusti liinaa ja tilaa tehdä jäljestyshommaansa ja yritin pitää liinan ihan löysänä sekä oman suuni kiinni. Pari kertaa Viivi poikkesi jäljeltä ja haisteli vasemmalle, mutta jatkoi kuitenkin jäljestämistä. Aika alkuvaiheessa jälkeä mentiin pätkä heinikossa ja näin, että siinä tosiaankin menee jälki. Alun jälkeen mentiin kuitenkin metsäpolkua, jossa omin silmin ei voinut nähdä, onko jälki siinä. Oli vaan pakko luottaa koiraan ja mennä sen perässä. Rauhallisesti edeten menimme arviolta 150 - 200 metriä ja siinä vaiheessa näinkin ihmisen jäljen päässä. Viivi ei ihmistä nähnyt, vaan jatkoi jäljestämistä loppuun saakka. Lopussa hieno haukku, vaikka ihminen yritti käyttäytyä vähän epämääräisesti. Löytynyt oli kuulemma pongaamassa lintuja ja hän viisoi innokkaasti hakkuuaukealle päin ja selitti jotain linnuista. Kun haastattelimme löytynyttä, kävi ilmi, että kyseessä ei ollut "kadotuksi" ilmoitettu henkilö. Soitimme kuitenkin johtoon ja kerroimme löydöstä. Kyllähän tämäkin ihminen tietysti piti ottaa mukaan ja tuoda johtopaikalle :) Viivi-Vinkula sai loppupalkaksi herkkuja ja kunnon leikkihetken kera kehujen ja rapsutusten. Pätevä pikkukoira <3

Jos Leon kokeesta jäi vähän sellainen epämääräinen mieliala, niin hälyharkoista jäi kyllä selkeästi hyvä mieli. Koko organisointi ja harkkojen pyörittäminen menee kokoajan paremmin joka suhteessa. Viestintä maastossa on selkeää ja yhä useampi aloitteleva harrastajakin toimii kartturina erinomaisesti. Yhä vähemmän on epämääräistä häsläämistä ja ylimääräistä hössöttämistä. Jokainen tietää oman roolinsa ja sen, kuka tekee päätökset missäkin tilanteessa. Itsekin toimin tällä kerralla mielestäni jo paljon paremmin kuin jokunen kuukausi takaperin. Tietysti aina riittää parannettavaa, mutta edistyminen vuodentakaiseen tilanteeseen on ollut todella huomattavaa. Jokaisesta harjoituksesta on tullut opittua lisää, eikä samoja virheitä ole pahemmin toistettu.

Kyllä tämä koiran ja itsensä kouluttaminen vaan on jatkuvaa oppimista. Olen aikaisemminkin sanonut, että Viivi on onneksi sellainen koira, jonka kanssa ei pääse pissi nousemaan hattuun. Onneksi Leo tuntuu olevan samaa maata. Vai voisiko vika sittenkin olla paljolti täällä remmin toisessa päässä ;)