Ihana syksy!

Syksy on kyllä parasta ulkoiluaikaa. On sopivan viileää, mutta ei liian kylmä. Ja luonto tuoksuu ihan erilaiselta kuin muina vuodenaikoina. Myös kameraa on kiva ulkoiluttaa, kun valo on semmosta pehmeän keltaista. Sade ei tietenkään ole se syksyn hienoin juttu, mutta onneksi sitä ei riitä joka hetkelle.

Leksan hammastikku

Viimeviikolla lähdin tiistaina töiden jälkeen pikkupikku eväsretkelle. Pari tuntia siellä metsässä vierähti, kun söin eväitä ja laitoin pienet tuletkin nuotiopaikalle. Tämmöset retket Viivi jaksaa vielä ihan hyvin. Kävelymatkaa tuli kuitenkin vain kolmisen kilometriä. Oikeastaan mummeli oli ihan tohkeissaan ja juoksenteli välillä jopa polun ulkopuolella. Sellaisen havainnon kuitenkin tein, että Viivi ei lähde kovin kauas ilman Leksaa. Välillä kun Leo jäi taakseni haistelemaan jotain, Viivi jäi odottamaan sitä. Siinä se pönötti polulla ja odotti, että hänen oppaansa tulee ja lähtee menemään edellä. Ja kun Leo meni ohi, Viivi lähti perään. Luulen, että tämä johtuu Viivin heikeinneistä aisteista. Sehän ei enää oikein hahmota, mistä suunnasta ääni tulee. Eikä näe hämärässä kovin hyvin. Nyt ei kyllä ollut pimeää eikä hämärää, että en tiedä, mihin Viivi sitä Leksaa metsässä tarvii. Ehkä pikkumummo ei vaan enää hahmota ympäröivää maailmaa samalla tavalla kuin ennen ja on sen vuoksi vähän arka lähtemään kauemmas yksin. Voi pientä <3

Viivin nenä toimii edelleen moitteettomasti ;)

Laavun nurkalle oli laitettu Viiviä varten uima-allas

Sunnuntaina lähdimme Tiinan ja koirien kanssa vähän pidemmälle reissulle Levanevalle. Matkalle tuli mittaa 15 kilometriä ja aikaa kului seitsemän tuntia. Näille reissuille Viiviä ei voi enää ottaa. Kyllähän se varmasti tämänkin session olisi loppuun saakka kävellyt omin jaloin, mutta ei se siitä olisi nauttinut. Ja jälkeenpäin mummeli olisi ollut melko kipeä. Viivi sai jäädä yksin kotiin muutamien aktivointilelujen kanssa. Toivottavasti se ei ole huutanut kovin paljon päivän aikana. Koska sitä en ole koirilleni muistanut opettaa, että miten ollaan yksin. Viivilläkin on koko ikänsä ollut koirakaveri tai kaksi, samoin Leksalla. Kyllä se Viivi vähän surkeana katsoi perään, kun otin mukaan Leon, repun ja The Vaatteet. Kyllä sä vähän itseäkin riipaisee jättää yksi pois porukasta, mutta näin on Viiville parempi. Ainakin se sai ylimääräisiä herkkuja :)

Mukaan pääsivät Leo, Myy ja Rousku

Ja sitten Viivin terveydentilasta yleensä. Eipä sillä osteopaatilla mitään hyvää selvinnyt. Viivillä oli melkoinen kokovartalojumi, seitsemän nikamaa sai naksautella paikoilleen :( Tasapaksusta pötkylästä tuli kyllä käsittelyssä kertaheitolla koiran näköinen. Viiville tuli vyötärö ja vatsalinja. Sinänsä siis käsittely tuli tarpeeseen ja siitä oli hyötyä. Mutta onhan se kamalaa, että Viivi on vetänyt itsensä tuohon kuntoon :( Sen fysiikka ei todellakaan kestä sitä autossa riehumista. Tai siitä minä luulen tuon jumituksen tulevan. Muuten Viivi kävelee ja kirmailee lenkeillä aika rauhallisesti, eikä törmäile mihinkään. Viivi myöskin hyppää sohvalle ja sänkyyn varovasti. Siitähän sen huomaakin, että kaikki ei ole ookoo. Eli Viivi arpoo ja steppaa sohvan vieressä joskus hyväisenkin tovin ennen kuin hyppää. Lenkeillä Vinkusen jalat myöskin tärisevät ja joskus levossakin. Toisaalta tärinä ei tunnu Viiviä haittaavan. Mutta eihän tuo pikkukoira enää ihan kunnossa ole, kai se on myönnettävä. Mutta näillä mennään kuitenkin eteenpäin tällä hetkellä. Niin kauan kun Viivillä on hyvä olla, niin se saa kulkea meidän mukana. Ja kyllähän se välillä vielä saa pieniä juoksuhepuleita ja joskus sen häntä heiluu niin, että se meinaa ihan irrota.