Kesäilyä

Olen jatkanut valitsemallani tiellä ja keksinyt tekemistä ihan koko ajan. Nyt sitä tekemistä tuntuu riittävän jo ihan keksimättäkin, kun kaikenmaailman harrastukset palasivat kesätauolta. Ja oli mulla tuossa lomakin, jolloin yritin tehdä kahdessa viikossa ihan kaikkea mahdollista kesäistä :) Kesäloman hektisyyttä (huom! muotisana) ei vähentänyt yhtään se, että Petokin tuli hoitoon lähemmäs viikoksi.

Treenirintamalla ei ole tapahtunut mitään mullistavaa. Olen lähinnä keskittynyt koirien lenkittämiseen, mutta on toki treenailtukin. Leo on saanut harjoitella tossujen käyttöä ja vähän erikoisempia piiloja. Meillä oli se ryhmäkatselmusjoukkueen erikoistreenikin vielä enne katselmusta ja pääsimme Vaasan kaupungin varikkoalueelle harjoittelemaan. Sieltä sitä löytyi jos jonkinlaista erikoisempaa piiloa. Leo sai harjoitella myös tossut jalassa etsimistä. Hieman tossun häiritsivät, mutta Leo pystyi toimimaan kutakuinkin normaalisti. Eli etsi vauhdilla ja ilmaisi löytönsä haukkumalla. Ehkä vauhtia oli vähän keskimääräistä enemmänkin, koska tossut. Ahdistavissa tilanteissahan yksi ratkaisu on vauhdin lisääminen... Viikkotreeneissä Leo on päässyt harjoittelemaan liikkuvia maalimiehiä. Huojuva ja kävelevä maalimies on Leon mielestä normaali, mutta marjastava on vaan liian erikoinen juttu. Tällä kerralla Leo meni kyllä katsomaan maalimiestä, oikeastaan aika läheltä. Ihan siinä tuntumassa seurasi jokaisen mustikan menemistä varvusta suuhun. Välillä pieni kierros ja taas katsomaan läheltä sitä mustikoiden syömistä "Mitä setä syö?". Lopuksi Leksaa autettiin sillä, että palkkalelu otettiin esiin, jolloin haukku tuli ilmoille. Otettiin kertauksen vuoksi vielä toinenkin marjastava maalimies, jolla oli jo valmiiksi lelu näkyvillä. Tälle toiselle Leo osasi sitten haukkua heti. Pohdimme siinä sitten porukalla, että onko se vaikeus siinä maalimiehen asennossa (kumarassa) vai siinä, että ihminen syö jotain. Onneksi näitä kumpaakin asiaa voi kokeilla erikseen. Eli seuraavissa treeneissä maalimiehelle eväät mukaan ja toinen ihminen saa sitten vaan oleilla oudossa kumarassa asennossa. Vapaaehtoisia? Minä voin tuoda eväät ;)

Viivi-Vinkulan kunto on huonontunut kesän aikana huomattavasti :( Se tuntuu olevan usein kipeä, vaikka se syö särkylääkkeitä koko ajan. Lenkeillä se vetää melkein aina kotiinpäin ja metsässä se ei juuri halua pomppia. Hyviä päiviä on kuitenkin enemmän kuin huonoja. Edelleen olisi varmaankin paikallaan varata mummelille aika eläinlääkäriltä. Molemmilla koirilla on nyt kuitenkin parin viikon päästä osteopaatti ja kuulisin hänen mielipiteensä ennen eläinlääkärille menoa. Olisi niinsanotusti jotain kättä pidempää, eikä vaan se, että "musta tuntuu, että Viivi on kipeämpi kuin ennen". Sama osteopaatti on kuitenkin käsitellyt Viiviä ennenkin ja osaa ehkä sanoa, onko selässä jotain sellaista, mitä siellä ei aikaisemmin ole ollut. Olen myös miettinyt, että mitenköhän Viivin kanssa mennään seuraava talvi. En voi jättää sitä yksin kotiin, kun lähden Leon kanssa treeneihin, koska mummeli huutaa perään ja asun kerrostalossa. Eli se täytyisi ottaa treenien ajaksi mukaan kylmään autoon riehumaan. Ja Viivihän todellakin riehuu siellä autossa. Ja siitä riehumisesta mummeli kipeytyy. Mennään nyt kuitenkin yksi askel kerrallaan, eli aluksi se osteopaatti. Katsotaan sen jälkeen, miten suunnitelma jatkuu.

Viivi viimesyksynä

Peto-Petskunen, pieni lellitty koiranen, oli melko leppoista hoitolainen. En ottanut turhia riskejä Pedon ja Viivin kanssa vaan pidin ne erillään melkein koko ajan. Kerran olin niiden kanss metsässä niin, että kaikki olivat irti yhtäaikaa. Peto selvisi tästä hoitojaksosta ilman uusia reikiä ;) Olin niin ovela, että kun Peto tuli hoitoon, minä lähdin kaikkien koirien kanssa lomareissuun. Näin jouduin remmilenkittämään kolmen koplaa mahdollisimman vähän. Onnistuuhan se, mutta on se melkoista sirkusta: Viivi täytyy pitää lyhyellä, että se ei pääse missään vaiheessa liian lähelle Petoa. Leo häslää ja touhottaa, kun on niin jännää, kun Petokin on lenkillä mukana. Se vonkuu ja veivaa eestaas ensimmäisen 300 metriä. Peto vaan kävelee remmi kireällä. Jännittäviä hetkiä syntyy aina, kun kaikki kolme haluaisivat haistella samaa mätästä. Viiviä ei voi päästää, ettei tule Pedon kanssa rähinää. Ja sitte tulee se kohta, kun mätäs on haisteltu ja joku nostaa jalkaa ensimmäisenä. Kuka pissaa ja kenen päälle, mihin suuntaan kukakin väistää ja joutuuko Peto tulilinjalle (Viivin purtavaksi tai Leon pissimäksi). Tämä kaikki oli monen vuoden ajan sitä jokapäiväistä arkea, eikä se silloin tuntunut hankalalta. Ehkä se rutiini on vaan päässyt ruostumaan... No, joka tapauksessa olin koirien kanssa mökillä osan ajasta ja siellä voi pitää kaikkia vapaana. Viivi ja Peto saivat kirmailla vuorotellen. Mökkireissun jälkeen lähdin kavereiden luo Maskuun ja siellä olikin sitten lenkkiseuraa, eikä tarvinnut yksin viedä kaikkia kolmea koiraa samalla. Aika hyvä lomasuunnitelma, etten sanoisi. Peto sai nukkua joka yö mun kainaloisena, tai oikeastaan polvitaipelaisena. Ihana pikku-Petsku, mutta oli se kiva viedä takaisin kotiin. Sehän ei tottele juuri ollenkaan ja on sillä ne omat fobiansa. Esimerkiksi valjaita laittessa homma voi mennä ihan normaalisti tai sitten Peto luulee, että tässä on nyt joku juoni. Ehkä yritetään leikata kynnet tai jotain. Kun ottaa valjaat kaapista, niin Peto joko tulee iloisesti paikalle tai sitten se juoksee karkuun. Omituinen kaveri. Mun hoidossa ei vaan tuollainen "voi minua raukkaa" -kortti oikein toimi. Jos esittää säälittävää, niin homma hoidetaan sitten niska-perseotteella. Sääliä ei heru, jos toinen on niin idiotti, että jännittää ihan ilman syytä. Parin päivän jälkeen Peto ei enää ehkä yrittänytkään leikkiä kiduttunutta ihan niin usein.

Peto mökillä

Että elämä ei menisi ihan vaan koirailuksi, niin olen touhaillut vähän muutakin. Ostin kumiveneen ja menin yhden kaverin kanssa kaljakelluntaan. Lisäksi lähdin piknikille. Ja SUP-lautailemaan. Ja Alphavillen ja Roxetten keikalle. Ja kävimme myös Helvetinjärvellä. Kesä se on ihmisen parasta aikaa :)

Leo ja Myy Helvetinjävellä

Leksa Helvetnjärvellä Haukahiedassa