Miten me selvittiin tästä viikosta?

Nonni, nyt se Pelastusopiston kurssi on sitten käyty! Tuntuu, että asiat eivät ole vielä ihan jäsentyneet pään sisällä, mutta ehkä muutama pääpointti on löytänyt paikkansa. Tehokkuus ja nopeus olivat varmaan yksi tärkeimmistä Kuopiossa opetetuista asioista. Kun kyseessä on mahdollisesti ihmishenki, niin hidasteluun ei ole varaa. Toinen tärkeä asia oli se, että kun koulutetaan pelastuskoiraa, koesäännöt kannattaa unohtaa, koska niillä on loppuviimein aika vähän tekemistä todellisuuden kanssa. Pelastuskoirakosta puhuttaessa on tärkeää, että koira osaa käyttää sekä maa- että ilmavainua ja että ohjaaja osaa lukea koiran reaktioita. Jopa ilmaisu on toisarvoinen asia, kunhan ohjaaja osaa lukea koiraansa. Viimeisen päälle tarkka jäljestäminen ei myöskään ole itsetarkoitus. Koiran pitää osata vaihtaa jäljeltä ilmavainuun, jos etsittävä löytyy sillä tavalla nopeammin. Se ei ole oleellista, että koira jäljestää mallikkaasti jäljen silmukat sun muut. Ohjaajalla on suuri vaikutus myös siinä vaiheessa, kun hän tekee etsintäsuunnitelman. Koiralle täytyy antaa mahdollisuus löytää etsittävä alueelta ja se tapahtuu huomioimalla tuulen suunta ja maaston muodot.

Mun ja Leksan oma huone

Paljon muutakin asiaa kurssilla tuli opittua, niistä ehkä tarkempi selonteko myöhemmin. Tärkeintä kai on, että yritän viedä tärkeimmät asia käytäntöön ja muutenkin "levittää tietoa kentälle" ;) Yksi juttu, joka kurssilla oli myös antoisaa, oli se koko muu porukka, erityisesti tietysti oma ryhmä. Sain melkoisen määrän uusia samanhenkisiä ystäviä ja tuttavia viikon aikana. Ihan ilman kommelluksia viikko ei tietenkään mennyt, mutta ryhmässämme suhtauduimme ongelmiin huumorilla. Ehkä se on parempi niin, kun ryhmä koostuu kuudesta naisesta. Viikko menee myös paljon helpommin oikealla asenteella, kuin että jos vanne puristaisi päätä maanantaista perjantaihin saakka. Ei me kuitenkaan ihan lekkeriksi lyöty, vaan otimme palautteet vastaan ja yritimme korjata ongelmakohtia. Tiistai-ilta menikin ajoharjoitteluradalla peruutellessa, kun yritimme porukalla löytää sen logiikan, millä peräkärry pakettiauton perässä kääntyy. Joillakin palaset loksahtivat paikoilleen paremmin kuin toisilla, mutta joka tapauksessa meidän auto ja koirakärri olivat loppuviikon särmänä rivin jatkona, eikä muiden tarvinnut odotella tiistaiaamun tapaan :D

Ryhmä 4

Samaan aikaan toisaalla... Viivi oli hoidossa koirattomalla kaverillani ja Peto sitten koirallisessa perheessä. Viivi-Vinkunen oli ollut rauhaton ensimmäisenä yönä ja valvottanut hoitajaansa. Sen jälkeen viikko oli sujunut melko hyvin. Ilmeisesti Viivi oli vaan haukkunut työpäivien aikana melko railakkaasti äänen käheydestä päätellen. Onneksi hoitopaikka oli omakotitalossa. Iso kiitos Suville ja Saagalle Viivin hoidosta. Ja oli se Suvin äitikin kuulemma käynyt Viiviä lenkittämässä välillä työpäivien aikana. Hän oli luonnehtinut Viiviä "kiltiksi koiraksi". Aika erikoista...

Pedon viikko ei ollut mennyt sitten ihan niin hyvin. Hyvää oli se, että Peto oli aikalailla välittömästi sulautunut talon koiralaumaan ja tullut toimeen kolmesta koirasta kahden kanssa. Huonoa oli se, että Peto ei ollut mitenkään pärjännyt työpäivien ajan yksikseen. Se on tuhonnut ulkotarhaa ja tunkeutunut häkistä ulos useammasta kohdasta. Aina kun yksi reitti on tukittu, Peto on keksinyt uuden. Kun ulkotarharatkaisua ei saatu toimivaksi, oli yritetty sitten sitä, että Peto saa olla kodinhoitohuoneessa isossa näyttelyhäkissä. Näin Peto näkisi muut koirat, mutta vaaratilanteita ei pääsisi vahingossakaan syntymään. Vaan tämä loogiselta ja järkevältä tuntuva ratkaisu ei toiminut. Peto oli repinyt hampaillaan metallisen näyttelyhäkin ja tunkeutunut siitä ulos ja kaiken päätteeksi ripuloinut lattialle. Ihan ehjin nahoin tuo projekti ei tietenkään ollut onnistunut ja nyt Petosella on naama ruvella. Lisäksi pikkumiehellä on antibioottikuuri päällä, diagnoosina stressiperäinen suolistotulehdus. Rassukka pieni! En arvannut, että Peto reagoi asiaan näin voimakkaasti. Kaikesta tuskasta huolimatta hoitopaikassa oli kuitenkin lopulta löydetty Pedolle toimiva tapa viettää työpäivät. Jutun juju oli se, että Pedon piti saada olla samassa tilassa jonkun toisen koiran kanssa. Kumpa olisinkin osannut sanoa tuon etukäteen! Harmittaa tietysti, että Peto-parka on joutunut kärsimään ahdistusta täysin asiantuntevasta hoidosta huolimatta. Jos tästä pitää jotain positiivista löytää, niin ainakin nyt osaan jatkossa ohjeistaa hoitopaikan, jos Petoa vielä joskus vien hoitoon. Kiitos ja anteeksi Anu ja Janne!

Tämän viikon saldona kertyi roppakaupalla uusia kokemuksia sekä emännälle että koirille. Lisäksi univelkaa varmaan satapata tuntia. Lauantai menikin hyvin pitkälti levätessä ja telkkua katsoessa. Sekä emännällä että koirilla. Tästä viikosta selvittiin kuin selvittiinkin, nyt sitten vaan katse eteenpäin muutamaa mukavaa ja jokusta ei-niin-mukavaa kokemusta rikkaampana.

*Lisään tähän näin jälkeenpäin (30.6.) vielä linkin yhden meidänryhmäläisen blogiin. Ja siellä Pelastusopiston "raporttiin": http://pslknlumo.blogspot.fi/2013/06/terveiset-pelastusopistolta.html *