Piip, piip... Puup, puup... Uuu, uuuuu...

Otsikossa mainittua piippausta ja puuppausta sain kuunnella tänään noin puolitoista tuntia. Aikalailla täsmälleen sen ajan, kun olin Leon kanssa tokotreeneissä. Olen tosi huono näiden koiran viretila-juttujen kanssa ja nyt olen saanut Leksan sitten kunnon ylivireeseen. Tyyppi on niin intona, että tänään se jopa pari kertaa haukahti seuraamisen aikana. Ja aina liikkellelähtiessä päästi edes jonkinlaisen pöhäyksen. Ruutuun mentiin pari kertaa haukkuen ja lopuksi kun jätin Leon makaamaan sivummalle rauhoittumaan, niin piippaus ja puuppaus jatkui ainakin parikymmentä minuuttia. Nyt tuli tauko lelupalkkaamiseen. Olen myös ilmoittautunut viettiseminaariin Leon kanssa maaliskuulle. Oikeastaan en tiedä, onko vire ja vietit yhtään sama asia, mutta kuvittelen niiden nivoutuvan jollakin tapaa yhteen. Seminaarin jälkeen olen ehkä viisaampi, ainakin teoriassa.

Viivistä ei kuulu piip piip, vaan enemmänkin skriik skriik, kun mennään autoon. Vuosien varrella Viivin autokiihtymys on kokoajan melkein vaan pahentunut. Aina välillä saan hommaa vähän rauhoittumaan, mutta aina jossain vaiheessa homma hajoaa taas käsiin. Nyt olen ottanut asiaan uudenlaisen lähestymisen. Yritän vähän niinkuin aloittaa koko harjoittelun alusta ja vähän niinkuin rikkoa rutiineja. Ostin Viiville turvavyövaljaat ja nyt Vinkunen saa matkustaa jonkin aikaa apukuskina. Siinä pystyn rauhoittamaan Vinkua matkan aikana paremmin. Ajatuksena olisi, että Viivi oppisi olemaan autossa rauhassa. Kun (optimistisena sanon "kun") Viivi pystyy olemaan rauhassa apukuskin paikalla, kokeillaan matkustamista takapenkillä turvavöissä. Jospa tuo Viivinkin toimintamalli hajoaisi, kun se ei matkustakaan enää auton takaosassa häkissä tai boksissa. Katsotaan, mihin tämä kokeilu "vol. sata" johtaa.

Petosesta voisin kertoa senverran, että meidän agilitytreenit menivät aika kivasti tiistaina. Varsinkin ensimmäisellä kierroksella Peto irtosi muutamalle esteelle jo niin hyvin, että melkein unohdin itse edetä, kun jäin katsomaan pikkumiehen menoa suu auki. Tietysti törttöilin radalla senverran, että seuraavilla kierroksilla Peto ei enää irronnut ihan yhtä hyvin, mutta nyt tiedän, että se ainakin osaa hakea jotain esteitä. Ja muuten, pari takaaleikkausta (homma tunnetaan kai myös nimellä "persjättö", tai sitten sekoitan kaksi asiaa keskenään) meni myös ilman ylimääräistä pyörähdystä. Ohjaaja muisti jälleen kehua, miten olemme Pedon kanssa edistyneet tosi kivasti sitten syksyn. Ja tosiaan, ei sitä edes itse huomaa. Mutta syksyllä kun osasin mennä Pedon kanssa jotain neljän - kuuden esteen sarjoja, niin nyt menee välillä jo yli kymmenenkin esteen sarjoja katkotta... paitsi jos radalla on kepit. Peto osaa tosi hyvin hakea ensimmäisen välin jo vähän kauempaakin ja eri kulmista, mutta se itse pujottelu ei oikein suju. Se on kyllä mennyt paremminkin jossain välissä. Pitäisi nyt harjoitella keppejä ihan omalla ajalla Pedon kanssa.

Näin puhuu jälleen kerran ihminen, joka on joskus melkein vannonut, että ei ikinä aloita agilityn harrastamista. "Se on kato niin muotilaji". Nyt ehkä ymmärrän pikkuhiljaa, miksi se on niin suosittua. Onhan se aika kivaa ja hommassa tuntuu edistyvän aika paljon pienemmällä vaivalla, kun verrataan vaikkapa tokoon tai johonkin jälkeen tai hakuun. Tai sitten olen vaan agilityssa vielä niin aloitteleva harrastaja, että en tiedä siitä tarpeeksi. Se tieto kun lisää tunnetusti aina sitä tuskaa.