*Glup*

Däääääm! Taas se tuli! Jännitys nimittäin. Nyt eletään tiistaita ja sunnuntaina olen menossa tokokokeeseen. Ja tänäaamuna mä sitten keksin, että nyt voisin aloittaa jo jännittämisen. Onhan edellisestä kokeesta jo aikaa. Ja se oli se edellinen koe, joka meni melko kökösti. "Apua, nytkin varmaan menee ihan penkin alle!" "Paikkamakuu ei ainakaan onnistu!"

Yksi suuri jännityksen aiheuttaja on meidän viimeviikon tokotreenit. Ensimmäinen kerta hallilla sitten viime talvikauden. Kun otin Leon autosta hallin pihassa, se hyppi ilmaan ja haukkui. Hallissa tein seuraamista. Leo haukkui. Jääviä liikkeitä. Haukkui. Kaukokäskyt. Haukkui. Hyppy -> haukkui paljon. (No mutta muuten hyppy meni oikein.) Niinjoo, ja paikkamakuu. Pysyi paikallaan, mutta vinkui tosi paljon. Kuulemma välillä myös huusi suu auki. Ihan omasta toiveesta otettiin paikkamakuu ensimmäisenä, koska kokeessakin se on ekana. Tämän viikon treeneissä otan kyllä vimppana paikkamakuun, että saisi ehkä oikean mielentilan jäämään koiran mieleen. Ehkä. No meni meillä joku hyvinkin. Toisella kierroksella otin Leolle ruutua. Kerran läheltä muistutuksena oikea paikka. Sitten kaukaa ruutuun lähetys ja Leo juoksi juuri oikeaan paikkaan vauhdilla ja HAUKKUMATTA, pysähtyi käskystä kuin seinään ja meni käskystä maahan. Kävin palkkaamassa ruudussa, jätin Leon makamaan ja otin vielä loppuosan liikkeestä. Meni täydellisesti. Ymmärsin sitten lopettaa meidän treenit siihen ja lähteä kotiin. Ehkä meille molemmille jäi hyvä fiilis viimeiseksi mieleen. Kaikesta alun katastrofaalisuudesta huolimatta.

Kun tässä nyt on jännittäminen aloitettu, niin tuo Viivin eläinlääkärireissu voisi mennä samoilla jännityksillä. Vaikkakin tällä hetkellä tilanne on se, että Viivi on huomattavasti paremmassa kunnossa. Ehkä sen kurkku tosiaan oli tulehduksen jäljiltä turvoksissa, koska nyt se on parantunut melkein normaaliksi ihan muutamassa päivässä. Viikonloppuna en muista sen "snorklailleen" kertaakaan tai korkeintaan ehkä yhdesti ihan vähän. Ja vaikka päätin edellisessä kirjoituksessa, että en ota sitä vielä treeneihin mukaan, niin muutin mieleni. Ei ehkä fiksua, mutta Viivi oli sunnuntaina raunioilla mukana ja treenasi vähän normaalia kevyemmin. Ei kakonut eikä nieleskellyt kertaakaan ja oli ihan tohkeissaan. Viivi on viimeksi treenannut oikeasti joskus alkukesästä. Sillä ei ole koskaan ollut vielä näin pitkää treenitaukoa. Ja motivointikeinona se on näköjään ollut ihan erinomainen ;) Myös eilen Vinkunen pääse treeneihin mukaan, eikä oireilua näkynyt nytkään. Huomenna mennään joka tapauksessa lääkärille näyttämään kurkkukaulaa. Eipähän tarvi jälkeenpäin harmitella, jos oireet tulevatkin takaisin.